Venjalajzet rahvahan suarnat

Sbornikan luadi Bulatov M.

Perevodan luadi Lobskaja P.B.

Kargosizdatta, Petrozavodsk, 1939

Soderžanija

Kondié i tyttöne

Lähti Maša tojzién tyttözién ke meččäh, mar'jua keriämäh. Kerättih hyö
mar'jua, lähtiéttih kodih, kačotah - Mašua éj ole.  Ruvettih tyttözet
händä kirgumah - vastavusta éj kuulu. Tuldih kyläh i saneltih, čto
Maša jaj hejs i yöksyj.

A Maša käveli, käveli meččiä myöte i tuli meččä pertizen
tyveh. Kolotti ukseh - éj ni ken vastua. Kosketti usta - uksi i
avauduj.  Mäni Maša kodizeh, istujhes laučal.  A kodizes éli kondié,
händä vaj silloj éj ollut kois.

Tuli nondié illal kodih, nägi tyttözen i ihastuj.

- Nygöj, - sanou, - én piästä siuda, miun ke rubiét élämäh!

Itki Maša, da ét midä luai - Rubej häi élämäh kondién ke meččä
pertizes.  Kondié kajkensi päjviä lähtetteli meččäh, a Mašal käski
pertizes porjadnua pidiä, murginua varustua i kyzymättä ni kunne éj
lähtié.

- A kuj paennet, - sanou kondié, - yksikaj tabuan i silloj už syön.

Rubej tyttöne duumajččemah, kui kondies pagoh piästä duumajčči,
duumajčči i pridumajčči.

- Kondié, - sanou tyttöne, — vié tuatol i muamol kyläh gostinčua!

Nondié soglassijhes.

Pastoj tyttöne pijrajda, toj suuren-suuren korzinan i sanou nondiél:

- Täh Korzinah mié panen pijrajda, a sié vié tämä kyläh. Sié vaj kačo,
älä syö ni yhtä pijrajsta! Mié nouzen levol i rubién siuda kaččomah.

Vaj kondié lähti pordahil, tyttöne sil že ajgua mäni korzinah i ičen
piäl pani pijrajda. Kondié tuli pertih, otti korzinan, nosti sel'gah i
lähti nyläh.

Astuj - astuj, väzyi i sanou:

- Kannol istuuvun, syön pijrajhuon! A tyttöne korzinas päj:

- Näen, näen! Alä kannol istuuvu, älä syö pijrajhutta!

Kondié kačahti tuaksi i sanou:

- Mittyne on vijzas, ylähänä istuu, lojtoksi nägöy!

Nosti korzinan i lähti iélleh.

Mäni vié vähäzen matkua i sanou:  

- Kannol istuuvun, syön pijrajhuon!

- Näen, näen! Alä kannol istuuvu, älä syö pijrajhutta!

Pöllästyj kondié:

- Vot mittyne on vijzas! Ylähänä istuu, lojtoksi kaččou!

Nouzi i lähti juoksemah kijrehel.

Tuli kondié korzinan ke kyläh, löydi koin, kudamao Mašan muamo i
tuatto élettih, i kolottiu ukseh:

- Tuk, tuk, tuk! Avakkua, avakkua, mié tejl Mašas gostinčua tojn!

A kojra otti vajnon kondiés i hyppäj sen piäl. Kondié pöllästyj,
lykkäj korzinan pordahil, a iče meččäh pageni.

Avaj starikka uksen, nostaldi korzinan kryškan, a korzinas hänen istuu
da nagrau.


------------------------------------------------------------------

Pyöräkkö

Élettih-oldih ukko da anna. Kyzyy ukko:
    
- Pasta, akka, pyörännö!  

- Mis pastua-se? Jauhuo éj ole!

- Eh, akka-rukka, komšua kolahuta, vakkua pyhkäl'dä, možet vähäzen i 
keriät!

Otti akka sijven, komšua kolahutti, vakkua pyyhkäl'di, keräj jauhuo
kaksi kobrua. Pastoj akka pyöräkön i pani ikkunal vilustumah.

Pyöräkkö oli, oli ikkunal, da kerras i lähti viéremäh - ikkunas
laučal, laučas lattiél, latetta myöte ukseh, hyppäj kynnykses sinčoh,
sinčos pordahil, pordahis pihal, pihas vorotojn tuaksi - i lähti
viéremäh dorogua myöte.

Vieröy pyöräkkö dorogua myöte, tulou janö vastah:

- Pyöräkkö, pyöräkkö, mié siun syön.

- Alä syö miuda, viäräsil'mä janö. Mie siul pajozen pajatan, - i rubej
pajattamah:

Mié pyöräkkö, pyöräkkö,
Komšas kolahutettu,
vakas pyhkitty, 
kannatekses sotkiéttu,
vojs pastettu, 
ikkunal vilustutettu;
Mié diédos pagenin,
Mié buabos pagenin,
A sius, janös, on prosto piästä!

I lähti pyöräkkö iélleh vizremäh, sen verran janö händä i nägi. Viéröy
pyöräkkö, tulou hukka vastah:

- Pyöräkkö, pyöräkkö, mié siun syön.

- Älä syö miuda, harmua hukka, mié siul pajozen pajatan.

Mié pyöräkkö, pyöräkkö,
komšas kolahutettu, 
vakas pyhkitty,  
Kannatekses sotkiéttu,
vojs pastettu,
Ikkunal vilustutettu;
Mié diédos pagenin,
Mié buabos pagenin,
Janös pagenin,
Sius, hukas, on prosto piästä!

I lähti iélleh viéremäh, sen verran hukka händä i nägi.

Viéröy, pyöräkkö, tulou kondié vastah.

- Pyöräkkö, pyöräkkö, mié siun syön.

- Mie siul, viäry- jallal, miuda oyyvä!

Mie pyöräkkö, pyöräkkö,
Komšas kolahutettu,
Vakas pyhkitty,  
Kannatakses sotkiéttu,
Vojs pastettu,
Ikkunal vilustutettu;   
mié diédos pagenin,
Mié buabos pagenin,
Janös pagenin,
Hukas pagenin,
Sius, kondié, on prosto piästä!

0pjat' lähti pyöräkkö iélleh viéremäh, - sen verran kondié händä i
nägi.

Viéröy pyöräkkö, tulou rebo vastah.

- Terveh, pyöräkkö! Ah, kuj čoma sié olet!

A pyöräkkö rubej pajattamah:

Mie pyöräkkö, pyöräkkö,
Komšas kolahutettu,
Vakas pyhkitty,  
Kannatakses sotkiéttu,
Vojs pastettu,
Ikkunal vilustutettu;   
mié diédos pagenin,
Mié buabos pagenin,
Janös pagenin,
Hunas pagenin,
Mié kondiés pagenin,
A sius, rebo, i podavno piäzen!

- Mittyne hyvä pajone! - sanoj rebo, - vaj mié, pyöräkköne, vanhanin,
pahojn kuulen; iotojo miun nenäl da pajata vié kerdane - vié enämmäl.


Pyöräkkö hyppäj revon nenäl i pajatti vié
kerran.

- Passibo, pyöränköne, ylen hyvä on pajone. Mié vie kuundelizin.  Isto
miun kiélel da pajata jäl'gimäne kerdane, sanoj rebo i ojendi kiélen.

Hyppäj pyöräkkö niélen piäl, a rebo - am! -i söj.


------------------------------------------------------------------

Čikko-rebone i hukka

Juoksou rebo i nägöy, čto dorogua myöte ajau mužikka hebozel, reen
kalua vedäy. Revol rubej kalua himottamah, juoksi hän iél i
viruttijhes keskel dorogua, kuj kuollut. Ajoj mužikka lähemmäksi
häneh, kosketti rebuo pletil, a se éj ni lijkahtaje.

— Vot liénöy akal kaglus turkih! — sanoj mužikka, otti rebozen, pani
regeh, a iče lähti astumah iél.

A rebo puretteli kala huavon loukkolojl i rubej lykkimäh rees kalazin
da kalazin, ajvin kalazin da kalazin. Lykki kaj kalat — i iče
lähti. Sen jal'geh keräj kaj kalat yhteh tukkuh i rubej syömäh.

Tulou hänen luo hukka.

— Terveh, rebone!

— Terveh, hukkane!

Anna miul kalua.

— Pyyvä iče da i syö.

— Mié én malta.
  
Mié siuda opastan.

— Opasta, rebone!

— Hyvä, hukkane, mäne jovel, laske händä avandoh, istoje i sanele: —
Puutu kalane, suuri i piéni; puutu kalane suuri i piéni. Sen jal'geh
nosta händä avannos, iče näet, kui äijan kalua puuttuu.

Tuli hukka joven randah, laski hännän avandoh i istuu. A rebo söj kaj
kalat i muga že tuli jovel.

Hukka istuu da pajattau:

- Puutu, puutu, kalane, suuri i piéni; puutu, puutu, kalane, suuri i
  piéni...
  
A rebo juonksendelou da sanojttelou:

— Kajostu, kajostu, tajvas. Kyl'mä, kyl'mä, hukan händä.

Hukka sanou: I

— Puutu, kalane, suuri i piéni.

A rebo: I

- Kyl'mä, kyl'mä, hukan händä.

Hukka tuas: I

— Puutu, kalane, suuri i piéni.

A rebo:

- Kyl'mä, Kyl'mä, hukan händä.

— Midä sié, rebone, pagizet? — kyzyy hukka.

- Tämä mié, hukkane, siul avutan. Pajatan: puutu, kalane, suuri da vié
suurembi.

Nadoejčči hukal jiäl istuo. Tahtou hän hännän avannos nostua, a rebo
sanou:

- Vuota, hukkane, vié vähä kalua puuttuj.

I tuas hyö ruvettih sanojttelemah, jogahine omua.

A pakkane vaj kovenou da kovenou. Hukan hännän avandoh i kyl'mäj.

Rebo kirguu:

— Veja!

I Hukka händiä vedämäh, ga éj bä sijnä ollut.  Kačahtijhes Hukka
ymbäri, tahtoj rebuo abuh kuččuo, a sen ni jal'gié éj nävy — pagej.

"Vot kuj äjja kalua puuttuj — duumajččou hukka, éj ni vediä sua!"

Kogo yön hän avannos tel'mi, ajvin händiä vedi.

Tuli huomnes. Tuldih akat avannol veel, nähtih hukka i kar'jutah:

- Hukka! Hukka! lyögiä händä, lyögiä händä!

Juostih lähemmäksi i ruvettih kolottimah: ken korennol, ken rengil,
ken mil puuttuu.  Hukka hyppeli, hyppeli, hännän ičelläh katkaj i
lähti juoksemah tuaksi päj kaččomatta. "Hyvä že, rebone, — duuMmjččou
hukka, — jo mié siul vié tazuan!"

A Rebo sil ajgua näl'gävyj i lähti sualeheh, vié éjgo midä vojs
varrastua. Mäni kyläh, piäzi yhteh pertih, kudamas akka čupukkoj
pastoj, da puuttuj tahtas padah piälajlleh, hiérojhes tahtahal i
juoksou. A hukka hänel vastah:

- Muga sié miuda i opastit? Miuda kajkkineh perrettih. Händä katkattih.

— Eh, hukkane, — sanou rebo, - siul vaj händä katkattih, a miul kaj
piä murennettih. Siul veri rubej nägymäh, a miul mozgut valutah.
Piäličči väes ribizen...

- A se on tozi, - sanou hukka, — kuj jo siul vaj astuo, istojs miul
sel'gäh, mié siuda vién.  Istujhes rebo hukal sel'gäh, lähtiéttih
ajamah.  Ajau rebo hukal selläs da hilljakkazeh pagizou:

— Perretty pergamattomua vedäy, perretty pergamattomua vedäy!

— Midä sié, rebone, pagizet?— kyzyy hukka.

— Mié, hukkane, sanon: perretty perrettyö vedäy.

— Muga, rebone, muga.

Toj hukka revon hänen pezäh suah, hyppäj rebo hukal selläs, pejttäydyj
pezäh, a iče hukan piäl nagrau, rököttäy.
 
------------------------------------------------------------------

Puzuri, olgut i virzu

Elettih oldih puzuri, olgut i virzu. Lähtiéttih hyö halguo pilimäh,
mändih jogeh suah, éj tiétä kuj joves pojkki piästä.

Virzu sanou puzuril:

- Puzuri, nukka siun piäl ajamma.

- Éj, virzu, anna parembi olgut rannas randah ojendahes, a myö händä
myöte mänemmä.

Olgut ojendijhes, virzu lähti händä myöte joves pojkki mänemäh, a
olgut i katkej. Virzu langej vedeh. A puzuri nagroj-nagroj da i
halgej.

------------------------------------------------------------------

Varoj i ruakka

Lendäy varoj jarves piäličči; kaččou — ruakka kublau. Varoj händä —
hap! Istujhes puuh i tahtou syyvä.

Nägöy ruakka, čto propadié pidäy, i sanou:

— Ah, varoj, varoj! Tiézin mié siun tuaton i siun muamon — ylen hyvät
linnut oldih.

— Ugu... — sanou varoj, suun avuamatta.

— I siun vellilöj i sizärié tiézin — parahat linnut oldih.

— Ugu... — tuas sanou varoj.

— A hotja hyö i hyvät linnut oldih, yksikaj lojttona hejl on siuh
suah. Éj muailmas ole linduo, siuda vijzahembua.

— Aga!... — kirgaj varoj täyttä vägié i kirvotti ruakan vedeh. 

A ruakal sidä vaj i pidi.

------------------------------------------------------------------

Nagris

Puhuj diédo nagrehen. Kazvoj nagris suuri-suuri. 
Lähti diédo nagrista muas vedämäh:
vedäy, vedäy—kiskaldua éj voj.
  Kuččuj diédo abuh buabon: 
    tartuj buabo diédoh,
      diédo nagreheh -
  Veetäh, veetäh, kiskaldua éj vojja.
    Kuččuj buabo vunukan:
      vunukka buabos,
        buabo diédos,
          diédo nagrehes.
  Veetäh, veetäh, kiskaldua éj vojja.
    Kuččuj vunukka Žučkan:
      Žučka vunukas,
        vunukka buabos
          buabo diédos,
            diédo nagrehes.
  Veetäh, veetäh — kiskaldua éj vojja.
    Kuččuj Žučka kazin:
      kazi Žučkas,
        Žučnka vunukas,
          vunukka buabos,
            buabo diédos,
              diédo nagrehes.
  Veetäh, veetäh — kiskaldua éj vojja.
    Kuččuj kaži hijren:
      hijri kazis,
        kazi Žučkas,
          Žučka vunukas,
            vunukka buabos,
              buabo diédos,
                diédo nagrehes: 
  veetäh, veetäh — kiskallettih nagris!

------------------------------------------------------------------

Kurgi i tsaplja

Élettih-oldih suol Kurgi i tsaplja. Kurgi yhtel reunal, tsaplja
tojzel. Liéni kurrel igävä éliä yksinäh, i zadumajčči hän najja. -
Davai, - duumajččou, - lähten najn tsapljas!

Lähti kurgi - tjap-tjap! — sejččemen virstua suoda sotki. Tuli i
sanou:

— On-go tsaplja kois?

— Kois on.

— Tule miul miéhel?

— Éj, kurgi, én tule siul miéhel. Siul on jallat pitkät, sovat lyhyöt,
iče pahojn lendelet, i miuda syöttiä siul éj ole mil! Mäne, iäres,
pitkä sorka!

Lähti kurgi kodih ni min ke.

A tsaplja rubej duumajččemah i sanou:

— Midä-bä on yksinäh éliä, parembi mänen kurrel miéhel.

Tuli kurren luo:

— Kurgi,ota miuda miéhel?

— Éj, tsaplja, miul siuda éj pié! Én tahto najja, én ota siuda miéhel,
kabrastu iäres!

Rubej tsaplja itkemäh abiésti i kiändyj kodih jarilleh. 

Jal'geh päj kurgi rubej duumajččemah i sanou:

— Nareko mié én ottanut tsapljua miéhel, yksinäh on igävä éliä. Lähten
otan hänen miéhel!

Tuli i sanou:

— Tsaplja, mié nadumajčin sius najja, tule miul miéhel?

— Éj, kurgi, én tule siul miéhel!

Lähti kurgi kodih.

Sijt tsaplja rubej duumajččemah:

— MiKsi mié otkuazan annojn? Midä on yksinah éliä? parembi mänen
kurrel miéhel.

Tulou koziččemah, a kurgi éj tahto. Vot nenga hyö täh suah i kävelläh
tojne tojsta koziččemas, a yhtyö ni kuj éj vojja.

------------------------------------------------------------------

Hukka i sejččemen kozan pojgasta

Éli mečäs koza pojgazién ke. Koza joga päjviä kävyj syömistä
éččimäh. A kuj vaj hän lähtöy, pojgazet salvatah pertine — iče ni
kunne éj lähtiétä. Tulou koza kodih, kolottiu ukseh i pajattau:

- Työ, vuonazet,
työ, lapsuzet,
Avakkua työ uksi:
tiän muamo tuli,
Tejl majduo toi

Pojgazet avatah uksi i piästetäh muamo. Hän syöttäy hejdä i tuas
lähtöy meččäh, a pojgazet salbauvutah pertizeh lujah-lujah. Hukka
kajken tämän i kuundeli.

Vuotteli vähäzen ajgua, i vaj koza lähti meččäh, hän tuli pertizen
tyveh i rubei kirgumah börizijal iänel:

Työ, vuonat, 
Työ, lapset, 
Avakkua työ uksi:
Tiän muamo tuli,
Tejl majduo toj!
A pojgazet vastatah:

- Kuulemma, kuulemma, éj ole Muamon iäni: miän muamo pajattau viénozel
iänel i éj nenga pagize!

Hukka ni min ke i lähti iäreh.
Tulou Koza, kolottiu ukseh i pajattau.

Työ, vuonazet,
Työ, lapsuzet,
Avakkua työ uksi:
Tiän muamo tuli,
Tejl majduo toj! I

Pojgazet laskiéttih muamo i sanottih, čto kävyj hukka i tahtoj hiät
syyvä.

Koza syötti pojgazet i stroguozesti nakaži: esli ken pertizen tyveh
tullou i ruvennou börizijal iänel pyrgiydymäh i tojsta pajuo
pajattamah, éj pié ni mis piästiä. A hukka sil ajgua juoksi kyläh,
sepän luo i sanou:

— Seppä, seppä! tavo miul viénone iäni, éi-ga mié siun syön! Seppä i
tagoj hänel viénozen iänen.

Vaj éhti koza lähtié meččäh, hukka juonksi pertizen tyveh, kolotildi
ukseh i rubej pajattamah viénozel iänel:

Työ, vuonazet,
työ, lapsuzet,
Avakkua työ uksi,
tiän muamo tuli:
tejl majduo toj!

Pojgazet duumajttih, tämä muamo on i avattih uksi. Hukka juoksi
pertizeh kaj pojgazet söj. Vaj yksi pojgane, kajkis piénembi,
pejttijhes — päččih mäni.

Tuli koza kodih. Pajatti, pajatti, ni ken éj vastua. Tuli lähemmäksi
pertih päj, i nägöy — uksi on avojn. Mäni pertizeh, a se on tyh'ja.
Kačahti päččih i löydi yhten pojgazen. Muamol kajkkeh näh i saneli.

Tijjusti koza omah bedah näh, istujhes laučal, i rubej abiésti
itkemäh.

Oh, työ, vuonaéet, miun lapsuzet!
Miksi uksen työ avazitta,
Miksi vihazel hukal jouvujtta?..

Kuuli tämän hukka, tuli pertizeh i sanou kozal:

— Midä sié, midä sié, koza! Vojn-go mié tämmözen diélon luadié!
Parembi lähtemmä meččäh, guljajččemah!

— Éj, hukka, nygöj éj guljajččemine miul miéleh tule...

— Lähtemmä, — kuččuu hukka.

Lähtiéttih hyö meččäh i löyvettih hauda. Täs hauvas éj ammuj lapset
tulda poltettih, i sijhe jaj äjja palavua hijl'dä.

Koza i sanou Hukal:

- Hukka, davaj opittelemma, ken vojbi täs hauvas piäličči hypätä!

Ruvettih hyppimäh.

Hukka hyppäj da haudah i langej; maha hänel tules puhkej, i kozan
pojgazet hypättih siél päj da i juostih muamon luo. Tuldih kodih i
ruvettih élämäh kohenemah, da miél'dä keriämäh.

------------------------------------------------------------------

Rebo i kurgi

Rebo éli hyväs sovus Kurren ke. Kerran tahtoj gostittua händä. Lähti
kurgié gostih kuččumah.

— Tule, kurgine, tule kallis! Kuj jo mié siuda i gostitan!

Tuli Kurgi gostih, a rebo kejtti notkiéda mannojda muaššua, vojdi
kuašal toriélkan, azetti édeh i gostittau:

— Syö kurgine, syö kallis! Iče kejtin.

Kurgi pitkäl njuokal tujkkaj toriélkua kerran, tujkkaj tojzen, éj ni
midä sua suuh. A rebo sil ajgua vaj nuolou da nuolou kiélel, muga kaj
kuašat i söj iče. Söj i sanou:

— Älä osudi, kurgine! énämbi éj ole mil gostittua!

— Passibo, rebone i täs! Tule nygöj sié miun luo gostih. 

Tojzena päjvänä tuli rebo kurren luo, a kurgi otti korgién kukšinan,
luadi sinne lejbä hilluo i gostittau rebuo:

— Syö, rebone! Énämbi éj ole mil gostittua.

Rebo rubej kužyninas ymbäri pyörimäh, oppiu nenga, oppiu tälleh, i
nuolou, i njuuhtau - éj voj syyvä ni midä: éj mäne piä kukšinah. A
kurgi pitkäl njuokal vaj tabajlou da tabajlou lejbä paloj — kaj i söj.

— Nu, älä tuskevu rebo! énämbi éj ole mil gostittua.

Tuskevuj rebo: duumajčči kogo nedäliksi syyväkseh, i nälläl vaččua
kodih lähti.  Sijt ajjas revol i kurrel sobu loppih.

------------------------------------------------------------------

Teremok

Luadi kärbäne teremkan i éläy? sijnä. Juoksou čondžoj-skoččija — i
kolottiu:

— Ken, ken on teremkas? Ken, ken korgiés?
— Mié olen kärbäne —— gorjan-päjväne. A sié ken?
— A mié, čondžoj-skoččija.
— Tule miun ke élämäh!

Ruvettih hyö élämäh kahten.

Lendäy čakka-pinizija i kolottiu: — Ken, ken on teremkas? Ken, ken
korgiés?

— Mié, kärbäne — gorjan-päjväne.
— Mié, čondžoj-snoččija. A sié ken?
— A Mié, čakka-pinizija.
— Tule Mejl élämäh! I

Juoksou hijryt-kijryt I kolahuttelou:

— Ken, ken on teremkas? Ken, ken korgiés?
— Mié, kärbäne gorjan-päjväne.
— Mié, čondžoj-skoččija. 
— Mié, čakka-pinizija. A sié ken?
— A mié olen hijryt-kijryt.
— Tule mejl élämäh!

Juoksou čidželiuska-šuršettaja i kolottiu.

— Ken, ken on teremkas? Ken, ken on korgiés?

— Mié, kärbäne — gorjan-päjväne.
— Mié, čondžoj-skoččija.
— Mié, čakka-pinizija. 
— Mié, hijryt-kijryt. A sié ken?
— Mié, čidželiuska-šuršettaja.
— Tule mejl élämäh!

Tulou janö-juoksija i kolottiu:
- Ken, ken on teremkas?Ken, ken on korgiés?
- Mié, kärbäne —, gorjan-päjväne. 
- Mié, čondžoj-skoččija!
- Mié čakka-pinizija. "
- Mié,hiiryt-kijryt.
- Mié čidželiuska-šuršettaja. A sié ken
- Mié, janö-juoksija.
- Tule mejl élämäh!

Juoksou rebo i tuk-tuk
-Ken, ken on teremnas? Ken, ken on korgiés?
- Mié, kärbäne —, gorjan-päjväne. 
- Mié, čondžoj-skoččija!
- Mié čakka-pinizija. "
- Mié,hiiryt-kijryt.
- Mié čidželiuska-šuršettaja.
- Mié, janö-juoksija. A sié ken
- Mié, rebo-čikkone.
- Tule mejl élämäh!

Astuu hukka i kolottiu:
- Ken, ken on teremkas? Ken, ken korgiés?
- Mié, kärbäne — gorjan-päjväne.
- Mié, čondžoj-skoččija.
- Mié, čakka-pinizija.
- Mié, hijryt-kijryt.
- Mié, čidželiuska-šuršettaja.
- Mié, janö-juoksija.
- Mié, rebo-čikkone. A sié ken?
- A mié hukka-harmua händä.
- Tule mejl élämäh!

Életäh hyö teremkas, pajoloi pajatetah.
 
Kerras rulou kondie - viärä käbälä i kar'juu täyttä vägié:
- Ken, ken on teremkas? Ken, ken korgiés?
- Mié, kärbäne — gorjan-päjväne.
- Mié, čondžoj-skoččija.
- Mié, čakka-pinizija. I
- Mié, hijryt-kijryt.
- Mié, čidželiuska-šuršettaja.
- Mié, janö-juoksija.
- Mié, rebo-čikkone.
- Mié, hukka harmua händä.
Kajkin teremnkas päj:
- A sié ken olet?
- A mié viärä käbälä olen, tejdä kajkkié pollen!

Tahtoj kondié teremkan piäl istuokseh, da livestyj i liga ojah
langej...

------------------------------------------------------------------

Puujalga

Élettih kyläs diédo da buabo. Povuadijhes hejl kondié yölöjl käymäh,
konza ajjan rikkou, konza kanazen varrastau. Suuttuj buabo i sanou
diédol:

— Mäne, diédo,tapa kondié.

Otti diédo kirvehen i lähti kondiéda tappamah.  Tuli meččäh, kaččou,
kondié kuuzen al maguau, käbälät ojendi.  Diédo hilljakkazin tuli
lähemmäksi kondiéh päj, i lejkkaj hänel käbälän,a iče bojkkozeh
juoksemah.  Tuli kyläh, andoj akal kondién käbälän.  Ihastuj akka,
nyl'gi kondién käbäläs nahkan, lihan pani päččih kiéhumah, a iče
istujhes nahkan piäl i rubej villoj nyhtimäh. Nyhtiy i pajattau:

Vot mié akka, istun,
Kondién nahkua kujvuan,
Kondién lihua kejtän,
Kondién villua kezriän
Sukat kuvon-
Talvel pijan.

A kondié havaččuj, nägöy - éj ole jalgua!  Abié liéni kondiél; kar'juj
hän, kar'juj, sijt luadi ičel puuhizen jallan. Yöl lähti kondié
puuhizel jallal pertizen tyveh, savakon ke astuu da pajattau:

Skyrly, skyrly, skyrly,
Puuhizel jallal,
Kojvuzel kepil,
Kajkin kylis muatah,
Kajkin hiérulojs muatah;
Yksi akka éj magua,
Miun nahkal istuu,
Miun villua kezriäy,
Miun lihua kejttäy.

Nägöy buabo — pahojn on diélot, bojkkozeh pani veräjn umbeh, sammutti
tulen, ukon istutti sundugah, Kryškal salbaj, a iče pejttyj päčin
tuaksi. Vajkasttuu, éi ni hengitä.  Tuli kondié pertizen luo, nouzi
pordahil, murendi uksen, tuli pertih, da kohti päčin luo.

Vedi buabon päčin tagua päj, nosti olgupiäl i lähti händä meččäh
kandamah.

Toj meččäh i pani kannol istumah, a iče lähti diéduo tuomah.

No vaj kondié éhti lähtié, akka rubej pajattamah:

Kando Kando
Kazva korgiémmal!
Kando, Kando,
Kazva korgiémmal!

Kando i kazvoj.

Kondié diéduo éj löydänyt, tuli kannon tyveh, kačahti, - a kando
korgiémmanksi meččiä liéni.

Rubej kondié kannon piäl nouzemah. A buabo Katkaj oksan da kondiéda
käbälié vaste — stuk, stuk, muga kondién kuolendah suah i löj.

Sen jal'geh rubej pajattamah:

Kando, kando,
Kazva alemmaksi!
Kando, kando,
Kazva alemmaksi!

Kando tuas liéni piéneksi. Buabo hejttyj kannol i mäni kodih diédon
luo.

------------------------------------------------------------------

Rebo i tedri

Juoksj rebo meččiä myöte, i nägi puus tedrin i sanou hänel:

— Terentij, terentij, mié linnas olin!

— Bu-bu, bu-bu, olit, ga olit.

— Terentij, Terentij, Mié ukuazan sajn!

— Bu-bu, bu-bu, sajt, ga sajt!

— Vot gu tejl, tedrilöjl, éj istuo puulojs, a guljajja vaj vihannojl
nurmilojl!

— Bu-bu, bu-bu, guljajja, da guljajja.—

Kerras rebo kuuli hebozién kabiélojn kapsehen i kojrién haukunnan i
kyzyy:

— Terentij, ken siél ajau? —

— Mužikka.

— A ken hänen jal'geh juoksou?

— Säl'gyne.

— A Mimmone sil on händä?

— Kringelilleh.

— Nu terveheksi, Terentij, miuda kois vuotetah!

------------------------------------------------------------------

Kazi i rebo

Elettih-oldih starikka i staruha. Oli hejl kazi, da semmone vrednoj,
čto beda! Nadoeičči se hejl.  

Vot staruha sanou starikal:

Vié, starikka, händä meččäh; Midä bä handä on diélotta syöttiä?

Starikka pani kazin huavoh, vej meččäh i piästi välläl.

Kazi käveli-käveli mečäs i tuli tyh'jan kodizen tyveh. Mäni hän
pertizeh, rubej sijnä élämäh. Näl'gävyy — lähtöy meččäh, linduzié i
hijrilöj tabajlou, syöy kylläl i tuas pertizeh — i gorjua hänel on
vaha.

Vot kerran lähti kazi guljajmah, a vastah hänel rebo. Nägi kazin i
dijvihes: "min vuotta mečäs élän, a tämmöstä zviérié én nähnyt!"
Kumardijhes kazil i kyzyj:

— Sano, hyvä briha, ken sié tämän mojne olet? Kuj sié tänne tulit i
kuj siuda kučutah?  A kazi nosti hännän torvelleh i sanou:

— Mié olen sibirskolojs mečis päj työnnetty tejl načal'ninkaksi, a
kučutah miuda Kotofej Ivanovič.

— Ah, Kotofej Ivanovič, — sanou rebo,- a mié-seni midä täh näh én ni
tiédänyt, én i kuullut. Tule miun luo dorogas huogavumah, i
zakussimah.

Kazi lähti revon luo. Rebo toj hänen omah pertizeh i rubej händä
gostittamah kajken luavullizel linnun lihal, a iče i sanou:

— Midä siul, Kotofej Ivanovič, on yksinäh éliä, davaj parembi mänemmä
yhteh.

Kazi soglassiuduj, i ruvettih hyö élämäh da olemah.

Vot kerran lähti rebo meččujmah, a kazi jai kodih.

Juoksendeli, juoksendeli rebo i tabaj sorzan.  Kandau kodih, a vastah
hänel hukka.

— Azetu, rebo! — sanou. — Anna sorza!

— Éj, én anna! 

— Nu, mié iče otan.

— A mié sanon Kotofej Ivanovičal!

— A ken-bä se mojne Kotofej Ivanovič on? 

— Ét-go sié ole kuullut, čto mejl sibirskolojs mečis päj on työnnetty
groznoj načal'nikka Kotofej Ivanovič?  Mié nygöj olen načal'nikan
mučoj!

— Kuj ba, rebone, olijs häneh kačahtua?

— U! Kotofej Ivanovič miul on mojne vihane! Esli hänel ken miél'dä
myöte éj tule — kerras syöy. Sié, kačo, — varusta hänel lambahane da
tuo hänel podarkaksi. Lambahan panet pordahién édeh, a iče pejty,
čtoby hän siuda éi nägijs, éj-ga paha siul liénöy.

Hukka lähti lammasta tuomah, a rebo juoksi iélleh.

Tulou hänel vastah kondié.

— Kunne, rebo, juokset, kel sorzua kannat? Anna se miul!

— Astu ojvalleh, kuni tervehenä olet, a éj-ga kuj sanon Kotofej
Ivanovičal, hän siun surmuau.

— A ken-bä se Kotofej Ivanovič on?

Ét-go sié ole kuullut, čto mejl sibirskolois mečis päj on työnnetty
groznoj načal'nikka Kotofej Ivanovič? Mié nygöj olen načal'nikan
mučoj!

— Éj-go händä sajs kaččuo, rebone?

— U! Kotofej Ivanovič miul on semmone vihane! Esli ken hänel éj ole
miél'dä myöte — kerras syöy! Sié mäne, varusta häneh näh häkki da tuo,
a hukka lambahan tuou. Da, kačo, häkki-se pane, a iče-se pejty, čtoby
Kotofej Ivanojoič siuda éj nägis, a éj-ga paha siul liénöy.

Kondié lähti häkkié tuomah.  Vot jogahine toj oman sualehen: hukka
lambahan, a kondié häkin. Sejzotah hyö i duumajjah, kudamal revon luo
männä sanomah, čto podarkat on valmehet.

— Mäne sié, hukka-velli, — sanou kondié.

— Éj, én lähte, Mihajla Ivanovič, iče mäne: sié olet rohkiémbi miuda.

— Éj, velli-hukka, mié én lähte.

Kerras sih, kus päj liénöy ottijhes, juoksou janö. 
Kondié kuj rängähtäy hänel:

— Tule tänne, viäräsil'mä!

Janö pöllästyj i tuli.

— Nu midä, viäräsil'mä, tijjat-go kus rebo éläy?

— Tijjan, Mihajlo Ivanovič!

— Mäne bojkkozeh hänen luo da sano, čto Mihajlo Ivanovič vellen Levon
Ivanovičan ke ammuj jo ollah valmehet, vuotetah-muga siuda Kotofej
Ivanovičan ke, tahtotah tejl podarié häkki da lammas.

Lähti janö täyttä hoduo mänemäh. A kondié i hukka ruvettih
duumajččemah, kunne heil olis pejttiäkseh.

Kondié sanou:

— Mié nouzen pedäjah.

— A midä-bä mié luain? Kunne mié mänen? - kyzyy hukka. — Ved' puuh mié
ni kuj én voj nosta!  Mihajlo Ivanovič, pejtä sié miuda kunnetahto,
ole mojne hyvä, — auta miul bedas.

Kondié pejtti hukan tuh'joh i kattoj kujvil lehtilöjl, a iče nouzi
pedäjah, juuri ladvazeh, i kaččelou, éj-go tule Kotofej Ivanovič revon
ke.

A janö juoksi revon pezän luo, avajtti i sanou revol:

— Mihajlo Ivanovič vellen Levon Ivanovičannke työttih sanomah, čto hyö
ollah ammuj valmehet, vuotetah siuda ukon ke, tahtotah podarié teil
häkki i lammas.

— Mäne, viäräsil'mä, sejčas tulemma.

Vot tulou Kazi revon ke. Kondié nägi hiät i sanou hukal:

— Nu, velli levon Ivanovič, tulou rebo ukon Ke. Min že mojne hän on
piéni!

Tuli Kazi sih Kohtah, kus kondié hukan ke pejtyttih, nägi podarkat i
kerras hyppäj häkin piäl, tartuj nisnah hambahil, revittelöy lihua
kynzil, a iče mörizöy ičekseh:

— Mjau! Mjau!

A kondié sänou: 

— Éj ole suurikkane, a čijhuou äjjan! Mejl nelläl éj sua syyvä, a
hänel yhtel on vähä; požualuj, hän i mejdä vojbi syyvä.

Himottau hukal Kotofej Ivanoviččua kaččuo, ga lehtilöjs läbi éj
nävy. A kazi kuuli - lehti lijkkuu, duumajčči, čto tämä hijri, da kuj
hyppiäy i kohti hukal kärzäh kynnet iski.  Hukka hyppäj da pagoh. A
kazi iče pöllästyj énämbäl händä i hyppäj pedäjah, kudamas kon- dié
istuj. Nu, — duumajččou kondié, — i miun nägi. Hyppäj hän pedäjas da
kuj möhkähtäh muada vaste, kaj sydämykset murendi; hyppäj da pagoh. A
rebo hejl jal'geh kirguu:

— Vot hän tejl andau, vuotakkua!

Sijt ajjas kaj zviérit ruvettih kazié varuamah, a kazi revon ke
luaittih liha zapuasat talveksi i ruvettih élämäh da olemah. I nygöj
életäh.

------------------------------------------------------------------

Kukkone i kanane

Élettih kanane kukkozen ke, i lähtiéttih hyö meččäh oriéhua
keriämäh. Tuldih orešnikka-meččäh.  Kukkone lendi oriéha-puuh i rubej
oriéhua kiskomah da muah lykkimäh, a kanazel käski keräjllä. Kukkone
lykkiy, a kanane keräjlöy.

Vot lykkäj oriéhan, ozaj kanazel sil'mäh i puhkaj sil'mäzen. Kanane
lähti - itköy.

Aetah sijričči Mužikat i kyzytäh:

— Kanane, kanane, midä sié itket?

— Miul Kukkone sil'mäzen puhkaj.

— Kukkone, Kukkone, miksi sié kanazel sil'mäzen puhkajt?

— Miuda oriéha-puu oksal iski.

— Oriéha puu, oriéha-puu, Miksi sié kukkuo oksal iskit?

— Miuda kozat gryzittih.

— Kozät, kozat, miksi työ oriéha-puun gryzijttä?

— Mejdä pajmojt éj vardojja. 

— Pajmojt, pajmojt, miksi kozié éttä vardejče?

— Mejdä émändä blinojl éj syötä.

— Émändä,  émändä, miksi pajmoloj ét blinojl syötä?

— Miul počči tahtahan kuadoj.

— Počči, počči, miksi tahtahan kuavojt?

— Miul hukka pojgazen vej.

— Hukka, hukka, ken siul käski počil pojgazen vijja?

— Miul ni ken éj käskenyt, miul syyvä himojtti.

------------------------------------------------------------------

Rebo i kozla

Juoksi rebo pelduo myöte, huaristijhes varoloj kaččomah i puuttuj
kajvoh.

A kajvo oli syvä — éj voj rebo hypätä sié päj.

Istuu rebone i gorjujččou.

Astuu kozla — vijzas piä. Astuu, parral lenkuttau, sarvilojl
viuhkuttau. Kačahti kajvoh, nägi revon i kyzyy:

——Midä sié, rebone, sié ruat?

Huogavun, kozla, — vastuau rebo. Sié ylähänä on räkki, a tiä on hyvä,
viluksut!  Vezi vilu, juo, Min verran tahtot.

— Hyvä-go on vezi?— kyzyy kozla.

— Ylen hyvä! vastuau rebo. Puhtas, vilu. Hyppiä tänne, tahtonnet, tiä
molem tilua liénöy.

Hyppäi kozla kajvoh, čut' éj rebuo duavinut! A rebo hänel i sanou:

— Éh, pardasuu durakka hypätä gi ét maltanut kui pidäy, kajken miun 
priskutit! 

Hyppäi hän terväzeh kozlal sel'gäh, selläs päi sarvilojl, da i iäreh
kaivos pai.

Kodvan kozla kaivos istui, čut' éj kuollut näl'gäh. Odva händä
löyvettih i sarvilojn vuoh kajvos nostettih.

------------------------------------------------------------------

Janö, rebo i kukko

Élettih-oldih rebo da janö. Revol oli kodine jiähine, a janöl
kojahine. Tuli kevät — revol kodine suli, a janöl sejzou éndizelläh.
Rebo pyrgiydyj janöjl lämbiémäh, da i ajoj hänen iäreh.  Astuu janö
dorogua myöte, itköy, a vastah hänel kojrat.

— Tjaf! tjaf! tjaf! Midä, janö, itket?

A janö sanou:

— Kuj ba miul éj itkié? Oli miul kodine kojahine, a revol jiähine;
pyrgiydyj hän miun luo da miun i ajoj.

— Älä itke, janö, — sanotah kojrat, — myö hänen ajamma!

— Éj, éttä aja!

— Éj, ajamma!

Tuldih kodizen luo.

— Tjaf! tjaf! tjaf! Mäne rebo iäres! 

A hän päčil päj:  

— Kuj hyppiällän, kuj skočahtan, lennetäh palazet joga pihazeh! 

Kojrat pöllästyttih i juostih pagoh. Janö tuas astuu dorogua myöte da
itköy. Vastah hänel tulou kondié.

— Midä, janö, itket? 

A janö sanou:

— Kuj ba miul éj itkié?  Oli miul kodine kojahine, a revol jiähine;
pyrgiydyj hän miun luo da miun i ajoj.

— Älä itke, janö, — sanou kondié, — mié hänen ajan.

— Éj, ét aja! Kojrat aettih, éj vojdu ajua, i sié ét aja! 

— Éj, ajan!

Lähtiéttih ajamah. 

— Mäne, rebo iäres! 

A hän päčil päj: 

— Kuj hyppiällän, kuj skočahtan, lennetäh palazet joga pihazeh!  

Kondié pöllästyj i lähti iäres. Tuas astuu janö i itköy. Vastah tulou
häkki.

— Midä, janö, itket?

— Kuj ba miul éj itkié? Oli miul kodine kojahine, a revol jiähine; hän
miun luo da miun i ajoj.
 
— Lähtemmä, mié hänen ajan!

— Éj, Häkki, ét aja! Kojrat aettih — éj vojdu ajua, kondié ajoj — éj
vojnut ajua, i sié ét aja!

— A vot ajan!

Tuldih kodizen tyveh.

— Mäne, rebo, iäres!

A hän päčil päj:

— Kuj hyppiän, kuj skočahtan, lennetäh palazet joga pihazeh!

Pöllästyj häkki i lähti iäreh. Tuas astuu janö da itköy. Vastah hänel
tulou kukko stojkan ke.

— Ku-ka-re-ku! Midä, janö, itket?

— Ole jo vajkkani, kukko! Kuj ba miul éj itkié? Oli miul kodine
kojahine, a revol, jiähine; pyrgiydyj hän miun luo da miun i ajoj.

— Lähtemmä, mié hanen ajan!

— Éj, ét aja! Kojrat aettih — éj vojdu ajua, kondié ajoj — éj vojnut
ajua, häkki ajoj — éj vojnut ajua, a sié i vovse ét aja!

— Éj, ajan!

Tuldih kodizen tyveh. Kukko i rubej laulamah:

— Ku-ka-re-ku! Kannan stojkkua olgupiäl, tahton lejkata revol piän!
Mäne, rebo, iäres!

Kuuli rebo pöllästyi i sanou:

— Šuorien...

Kukko tuas: 

— Ku-ka—re-ku! Kannan stojkkua olgupiäl,    
tahton lejkata revol piän! Mäne, rebo, iäres.

A hän sanou:    

— Turkié piäl panen...

Kukko kolmannen kerran:

— Ku-ka-re-ku! Kannan stojkkua olgupiäl, tahton lejkata revol piän!
Mäne, rebo, iäres!  Rebo hyppäj kodizes, kukko lejkkaj hänel piän
stojkal i rubej janön ke kodizes élämäh da olemah.

------------------------------------------------------------------

Hanhet-jouččenet

Lähtiéttih kerran muamo tuaton ke linnah, a kodih jatettih tytär da
piéni pojgane. Muamo i sanou nejčykkäzel:

— Sié, tytär, istu kojs, kačo piéndä vellié, čtoby hän ni kunne éj
mänis. Mié täs siul linnas uuven pluat'jan tuon.

Vot tuatto muamon ke lähtiéttih, a tytär unohti, midä hänel
käskiéttih, istutti vellen ikkunan al nurmel, a iče juoksi
pihal. Rubej élostamah, guljajččemah i unohti vellen. Kerras, kus päj
liénöy otettihes, lennettih hanhet-jouččenet, temmattih brihaččune,
viédih sijbyzil.

Tuli nejčykkäne, kačahtau — éj ole vellié! Éččii sié éčči tiä — éj
ole! Kirgui - vellyt ei vastua.

Juoksi pellol, nägöy — vilmahtettih lojttona hanhet-jouččenet i
hävittih pimién mečän tuaksi. Éllendi nejčykkäne čto vellyön viédih
hanhet-jouččenet, yrrästih tabuamah.

Juoksi, juoKsi, kaččou — sejzou pellol päčči.

— Päčči, päčči, sano, kunne hanhet lennettih?

— Syö miun rugehista pijrajda — sanon.

— O, miun tuaton kanzojs i nizujzié éj syyvä!

Päčči éj sanonut. Juoksi nejčykkäne iélleh — sejzou juablokka-puu.

— Juablokka-puuhut, sano kunne hanhet lennettih?

— Syö miun meččä juablokkajsta — sanon.

— O, miun tuaton kanzojs i sadu-juablokkoj éj syyvä!

Juablokka-puu éj sanonut. Lähti nejčykkäne iélleh juoksemah, — 
virduau majdohine jogi, kijseli rannojn ke.

— Jogut, jogut, sano kunne hanhet lennettih?

— Syö miun kijsselié majjon ke — sanon.

O, miun tuaton kanzojs i slivkua éj syyvä! Jogut éj sanonut.

Juoksi nejčykkäne iélleh. Kodvan hän olis juoksennellut, da tuli
vastah joža, Tahtoj nejčykkäne händä jallal potkata da varavuj, čto
pisteloy, i kyzyy:

— Joža, joža, ét-go nähnyt, kunne hanhet lennettih?

— Mié én nähnyt, - sanou joža, — No vot siul keräne: kunne se viéröy,
sinne i sié mäne.

Blagodari nejčykkäne jožua, otti keräzen, lykkäj mual, hän i lähti
viéremäh bojkkozeh, a neičykkane lähti juoksemah hänel jal'geh.

Keräne vaj viéröy da viéröy kukojn kannuksil sejzojan kodizen tyveh.
Kodine oli blinal katettu, pijrual pöngätty, puolel kiändelijhes.  A
kodizes istuu vanha akka, ylen vihane, sukkié kudou. A vellyt istuu
laučal, kuldazil juablokkazil élostau. Nägi hänen sizär, hijvoj
lähemmäksi, tembaj i vej.

Tostijhes vanha akka — éj ole brihaččujsta.  Työndi hanhet jal'geh
ajamah. Lennetäh hanhet-jouččenet, vot-vot tavatah nejčykkäne, — kunne
männä? Virduau majdohine jogi, kijsseli rannat. Nejčykkäne hänen luo:

— Jogut, jogut! pejtä miuda!

Syö miun kijsselie.

Ét midä luai — söj. Jogut istutti hänen rannan al, hanhet sijričči i
lennettih.

Lähti nejčykkäne rannal, blagodari joguon i tuas lähti juoksemah
vellen ke, a hanhet kiännyttih, lennetäh vastah.  Midä luadié? Beda!
Nägöy nejčykkäne — sejzou juablokka puu.

— Juablokka-puuhut, juablokka-puuhut, pejtä miuda!

— Syö miun meččä juablokkajsta.

Nejčykkäne bojkkozeh söj.

Juablokka-puu kattoj hänen oksil, pejtti lehtilöjl, hanhet i lennettih
sijričči.  lähti nejčykkäne vellen ke iélleh juoksemah, a hanhet
nähtih da hänen jal'geh. Čijsto lähel lennetäh, jo sijbilöjl lyyväh,
sidä i kačo, riuhtatah vellyt Käzis.  dorogal sejzou päčči.

— Päčči, päčči, pejtä miuda!

— Syö miun rugehista pijrajda.

Nejčykkäne kijrehes söj pijruazen da mäni vellen ke päččih, lauval
kattavuj. Hanhet lenneldih-lenneldih, iännettih-iännettih, da iäreh ni
min ke i lähtiéttih. A nejčykkäne vellen ke juoksi kodih. Sijh tuatto
muamon ke linnas tuldih — uuzi pluat'ja nejčykkäzel tuodih.

------------------------------------------------------------------

Zviérit hauvas

Lähti počči meččäh žoludié syömäh. Vastah hänel tulou hukka.

—Počči, počči, kunne sié mänet?

Meččäh, žoludié syömäh.

— Ota miuda keral!

- Ottajzin mié siuda, — sanou počči, - ga sié on hauda syvä, levié,
sié ét voj hypätä piäličči.

Ni midä, - sanou hukka, — hyppiän!

Vot i lähtiéttih. Kävel'dih, kävel'dih i tuldih hauvan luo. Počči
hyppäj — piäzi piäličči.  Hukka hyppäj — da kohti haudah.  Söj počči
žoludié kylläl i lähti kodih.

Tojzena päjvänä tuas mänöy počči meččäh. Vastah hänel tulou kondié.

— Počči, počči, kunne mänet?

— Meččäh,žoludié syömäh. I

— ota miuda siun ke!

— Mié siuda ottazin, ga sié hauda on syvä, levié, sié ét voj hypätä
piäličči.

— Älä varua, — sanou kondié, — hyppiän!

Tuldih hauvan luo. Počči hyppäj - piäzi piäličči. Kondié hyppäj —
kohti haudah puuttuj. Söj počči žoludié kylläl i lähti kodih.

Kolmandena päjvänä počči tuas lähti meččäh žoludié syömäh. Vastah
hänel viäräsil'mä janö.

— Terveh, počči!

— Terveh, viäräsil'mä janö.

— Kunne sié mänet?

— Meččäh, žoludié syömäh.

— Ota miuda siun ke!

— Éj, viäräsil'mä, siél on hauda syvä, levié, sié ét voj hypätä
piäličči.

— Vot, én hyppiä! Kuj éj hypätä!

Lähtiéttih i tuldih hauvan luo. Počči hyppäj — piazi pialičči, janö
hyppäj — haudah puuttuj.  Söj počči žoludié kylläl, lähti kodih.

Nelländenä päjvänä tuas mänöy počči meččäh.  Vastah tulou rebo, muga
že pyrgijhes, čtoby počči ottajs händä iččeh ke.

— Éj, —sanou počči, — sié on hauda syvä, levié, sié ét hyppiä
piäličči.

— I-i, — sanou rebo, — hyppiän!

Nu, i hän puuttuj haudah. Vot keräydyj hejdä hauvas nellä.  Ruvettih
hyö gorjujmah, kuj hejl syyvä suaha. Rebo i sanou:

— Davajkkua iändä vedämäh, ken éj voj vediä loppuh sah, sen i syömmä.
Vot ruvettih iändä vedämäh. Yksi janö jaj, a rebo kajkis hätkemmän
vedi. Otettih janö, reviteldih i syödih.

Näl'gävyttih i uuvestah ruvettih sobimah iänen vedämizeh näh: ken
jal'geh jiäy, se i syyvä.

— A kuj mié jiänen, —sanou rebo, — ga i miuda syyvä — yksikaj.

Ruvettih vedämäh. hukka jaj jal'geh, éj vojnut vediä iändä. Rebo
kondiénke reviteldih hukka i syödih.

Vaj rebo muanitti kondién: andoj hänel vähäzen lihua, a loput pejtti i
iče syöy hilljakkazeh. Kondiél tuas liéni näl'gä. Hän i sanou:

— Rebo, hoj rebo! Kus sié ičel syömistä otat?

— Mié omié šuoliéloj syön.

— Kuj-ba sié nijdä suat?

— Puhkazin vačan i syön. Luai i sié muga, tože kylläne liénet.

Kondié muga i luadi: puhkaj ičel vačan i töllöj. Jaj rebo yksin. Söj
hän kondién i rubej näl'giä tirpamah.  A hauvan reunal sejzoj
puu. Puus drozda peziä luadi. Rebo kaččoj - kaččoj drozdah i sanou
hanel:

— Drozda, drozda, midä sié luait?

— Peziä luain.

— Miksi sié peziä luait?

— Lapsié kazvatan.

— Drozda, syötä miuda. A kuj ét syöttäne, mié siun lapset syön.

Drozda gorjujmah, drozda tuskuamah: Kuj hänel rebo syöttiä?

Lendi kyläh, toj hänel kanan. Rebo söj kanan i tuas sanou:

— Drozda, drozda, sié miuda syötit?

— Syötin. 

— Nu, juota že miuda!

Drozda gorjujmah, drozda tuskuamah: Kuj rebo juottua? Lendi kyläh, toj
hänel vettä.

Reboisanou:

— Drozda, drozda, sié miuda syötit?

— Syötin.

— Sié miuda juotit?

— Juotin.

—I nosta že miuda hauvas!

Drozda gorjujmah, drozda tuskuamah: Kuj rebo hauvas vediä? Vot rubej
hän keppilöj haudah lykkimäh, äjjan lykki. Näjdä keppilöj myöte rebo i
piäzi välläl. Viéri puun juurel, ojendih i sanou:

— Nu, syötit-go sié miuda, drozda?

— Syötin.

— Juotit-go sié miuda?

— Juotin.

Nostit hauvas?

— Nostin.

— Nu, nagrata že miuda nygöj!

Drozda gorjujmah, drozda tuskuamah: Kuj
rebuo nagrattua?

— Mié, — sanou, — lähten lendämäh, a sié, rebo, juokse jal'geh.

Lendi drozda kyläh, istujhes vorotojl, a rebo viéri vorotojn
al. Drozda i rubej kirgumah:

— Buabo, buabo, tuo palane razvua! Buabo, buabo, tuo palane razvua!

Hyppäj sijh kojra i revitteli revon, a drozda omah pezäh lendi.

------------------------------------------------------------------

Kukko i boba

Kukkone pengerel kajvojhes muas i löydi
boban. Rubej lajnuomah da i juuttui. Juuttui i
ojendijhes; viruu — éini hengitä. 
  
Kanane nägi, tuli hanen luo i kyzyy. — Midä sié, kukkone, virut, i ét
ni hengitä? Kukko vastuau: — Bobazel juutujn. Mäne lehmän luo, pakiče
vojda. Juoksi kanane lehmän luo. LehMä, lehmä, anna miul vojda!
Kunkkone viruu, éj hengitä - bobazel juuttuj. Lehmä sanou:

— Mäne nijttäién luo, kyzy hejniä. Juoksi kanane nijttäién luo.

— Niittäjat, niittäjat, annakkua miul heiniä!  Hejniä — lehmäl, lehmä
andau vojda, voj kukkozel: kukkone viruu, éj hengitä — bobazel
juuttuj.

Nijttäjat sanotah:

— Mäne pastajan luo, kyzy kringelié.

Juoksi kanane pastajan luo.

— Pastaja, pastaja, anna miul kringelié!  Kringelit — nijttäil,
nijttäjat annetah hejniä; hejniä — lehmäl, lehmä andau vojda; voj —
kukkozel; kunkkone viruu, éj hengitä — bobazel juuttuj.

— Mäne pilijojn luo, kyzy halguo.

Juoksi kanane pilijojn luo.

— Pilijat, pilijat, annakkua miul halguo! Hallot — pastajal, pastaja
andau kringelié; Kringelit — nijttäil, nijttäjat annetah hejniä;
hejniä — lehmäl, lehmä andau vojda; voj — kukkozel: kunkkone viruu, éj
hengitä — bobazel juuttui.

— Mäne sepän luo, kyzy kirves — éj ole mil halguo lejkata.

Juoksi kanane sepän luo.

— Seppä, seppä, anna miul kirves! Kirves pilijojl, pilijat annetah
halguo; hallot — pastajal, pastaja andau kringelié;
kringelit—nijttäil, nijttäjat annetah hejniä; hejniä— lehmäl, lehmä
andau vojda; voj - kukkozel: kukkone viruu, éj hengitä — bobazel
juuttuj.

— Mäne meččäh, polta hijl'dä. 

Lähti kanane meččäh, polti hijl'dä.  Hijlet — sepäl, seppä andoj
nkirvehen.  Kirves — pilijojl, pilijat annettih halguo.  Hallot —
pastajal, pastaja andoj kringelié.  Kringelit — nijttäil, nijttäjat
annettih hejniä.  Hejnä—lehmäl, lehmä andoj vojda.  Toj kanane vojda
kukkozel. Kukkone bobazen i lajnoj.

Hyppäj i laulau:
— Ku-ka-re-ku!

------------------------------------------------------------------

Kazi, kozla i bokko

Élettih-oldih buabol kazi, kozla i bokko.  Élettih hyö sovus: hejniä
näppi — i se puoleksi pannah, a esli kedä lyyvä, ga yhtä kazié, —
semmone jo hän oli varras da razbojnikka: esli kus mi pahojn on pandu,
kerras varrastau.

Kerran virutah kozla i bokko i paistah keskenäh.  Kus päj liéne
ottijhes, tulou kazi, tulou i muga abiésti itköy!

— Midä sié itket, kazi-kazine, harmua oččane? — kyzytäh hänel kozla i
bokko.

- Kuj ba miul éj itkié? Löj miuda buabo, löj, korvat kiskoj, jallat
katkoj, da vié i čijsto tahtou hävittiä.

— A min viäryön tuačči buabo siun piäl muga on suuttunut?

— Mitys miun viärys: sen vaj luajn, čto pettiés kanateksen nuolin.

I tuas rubej kazi itkemäh.

— Kaz-kazine, harmua oččane! Midä-bä sié vié itket?
 
— Kuj-ba miul éj itkié, kuj éj gorjujja?  Löj miuda buabo, löj, i iče
taratteli "Tulou miun luo vävy, kus kanatesta otan? Tahtot ét tahto, a
nygöj pidäy kozla da bokko iskié!"

Kuuldih tämän kozla da bokko i iče ruvettih itkemäh täyttä vägié:

— Ah, sié, harmua Kazi, tolkutoj siun očča! Miksi sié mejdä pogubijt?
Maksau siuda täs puskié! Nu, muga i olgah, énzimäzel kerdua prostimma!

Vot i ruvettih hyö kolmen duumajččemah: "Kuj-ba olla i midä ruadua?"
Duumajdih, duumajdih i priduumajdih: paeta kajkil kolmel kunne sil'mat
kačotah.

Pöly nouzou paččahana, hejna muada vaste
viéröy, juostah kozla da bokko, i hiän peräs
kolmel jallal hyppiäy kazine, harmua oččane.
Väzyj kazi i sanou kozlal i bokol:

— Én voj mié, vellet, juosta iélleh, autakkua!  Otti hänen kozla,
istutti sel'gäh i tuas hyö lähtiéttih juoksemah mägilöj, nijttylöj,
peskuloj myöte.

I päjvän i yön juostih, kuni jallojs vägié täydyi.  Vot tuldih hyö
pellol, sil pellol hejnä suabrat sejzotah.

Azetuttih hyö- täs huogavumah, a yö oli sygyzylline, vilu.  Pidäjs
tulda suaha, a kus — éj tiéta.

Duumajjah kozla da bokko, kus tulda suaha, a kazi sil ajgua— keräj
kojvun tuohta, punoj kozlan sarvet kojvun tuohel i käski hänel bokon
ke očat vastaj tujkata.

Livuttih kozla da bokko, tujkattih očat vastaj, da muga, čto mollemmil
sil'mis kybenet lennettih. Tuohi i syttyj.

— Hyvä, - sanou Kazi, — nygöj lämbiémmä, — da i sytytti hejnä suabran.

Éj éhtitty hyö putilleh lämbiydyö, kuj kačotah — tulou hiän luo
kuččumatoj gostja — kondié viäräjalga.

— Kus päj kondié tulet?

— Kävyjn pasekal, mettä varrastamah, ga mužikojn ke toravujn.

— Nu, davaj yhtes yödä maguamah. Ruvettih hyö nellän pimiédä yödä
viéttämäh: kondié hejnä suabran al, kazi suabran piäl, a kozla da
bokko tulen luo.

Yöl kerras astuu sejččemen harmuada hukkua da yksi valgié, 
tullah, da kohti suabrah.

— Fu, fu! — sanou valgié hukka. — Min mojne täs on rahvas?  Nukkua
borčujččemah, ken on vägevembi.

Kozla da bokko pöllästyksis ruvettih bliämiččemäh, a kazi tämmözen
paginan zavodi:

— Äl'giä suututakkua, hukat, miän vanhembua. Hän kuj suuttunou, ni kel
éj sua hengih jiähä. Vaj éttä-gö näe hänen pardua?  Parras i on kaj
vägi: Hän parral zviérilöj tappau, a sarvilojl vaj nahkan
nyl'göy. Parembi mängiä élostakkua miän piénemmän vellen ke, hän
suabran al maguau.

Lähtiéttih hukat kozlas, tuldih kondién luo i ruvettih händä
koskettelemah. Tirpi-tirpi kondié da kuj tembuau joga käbäläh hukin,
muga hyö i ruvettih vangumah pahal ianel.

Odva piästih hukat kondién käbälis, liččuallettih hännät, da pagoh!

A Kozla da bokko bojkkozeh temmattih ka- zi i juostih
meččäh. Juostih-juostih i tuas hunkkién luo puututtih. Midä nygöj
ruadua?  Kazi nouzi kuuzeh, juuri ladvazeh, a kozla i bokko tartuttih
édizil jallojl onksah i riputah.

Sejzotah hukat kuuzen al, hambahat irvistettih, ulvotah: kozlua da 
bokkuo syyvä tahtotah.

Nägöy kazi, čto diélo on pahojn, rubej lykkimäh hukkih kuuzen
käbylöj. Lykkiy da sanojttelou:

— Yksi hukka! Kaksi hukka! Kolme hukka!

Jogahizel vaj yksin hukin. Mié, kazine, harmua oččane, jo kaksi
hunkkua söjn i luulojn ke, ga nygöj kuni olen kylläne. A sié, kozla
velli, kondiéloj tabuamah kävyjt, da ét tavannut, ota i miun vujtti.

Vaj hän sanoj tämän, kozla sorduj da kohti hukan piäl, a kazi, tijja,
vaj kirguu:

— Pié händä! Tabua händä!

Sih hukil semmone kijreh tuli, čto hyö kajkis jallojs hypättih
juoksemah, tuaksi päj kaččomatta. Muga i mändih iäreh.

A kozla da bokko temmattih kazi — i kodih.  Ihastuj buabo, čto hyö
élävät tuldih. Kozlal da bokol hejniä andoj, a kazil majduo bljudčal.

------------------------------------------------------------------

Zviérilöin talven vietändä

Astuj häkki meččiä myöte. Tulou hänel vastah bokko.

— Kunne, bokko, mänet? — kyzyy häkki.

— Talves keziä éčin, — sanou bokko.

— Läkkä miun ke! Vot lähtiéttih yhtes. Tulou hejl vastah počči.

— Kunne, počči, mänet? — kyzyy häkki.

— Talves Keziä éčin, — vastuau počči.

— Tule miän ke!

Lähtiéttih kolmen iélleh. Vastah hejl — hanhi.

— Kunne, hanhi, mänet? — kyzyy häkki.

— Talves keziä éčin, — sanou hanhi.

— Nu, tule miän ke!

Vot hanhi i lähti hiän ke. Astutah, a vastah hejl kukko.

— Kunne, kukko, mänet?— kyzyy bokko.

— Talves keziä éčin, — vastuau kukko.

— Tule miän ke!

Vot astutah hyö i paistah:

— Nu, vellet-tovarišat, ajga lähenöy vilu! Kus rubiémma talvié
viéttämäh?

Häkki sanou:

— Davajkkua pertié stroimah, a éj-ga i tovel kyl'mämä.

Bokko sanou:

— Miul on turkki lämmin, näet, mittyne villa on? Mié i muga talven
viétän.

Počči sanou:

— A mius näh hot' mimmozet pakkazet olgah—mié én varua: kajvuammos
muah, koitta talven viétän.

Hanhi sanou:

— A mié istummos kuuzeh, yhten sijven panen al, tojzel kattavun. Miuda
ni mimmone vilu éj ota. Mié i muga talven viétän.

Kukko sanou:

— Mié muga že!

Nägöy häkki - dielo on pahoin, pidäy yksinäh zobottua pidiä.

— Nu, - sanou, — työ kuj tahtotta, a mié rubién kodié stroimah.

Stroi ičelläh koin i éläy sijnä.

Vot tuli talvi: ruvettih pakkazet paugumah.

Bokko —ét midä luai- tuli häkin luo.

— Laske, velli, lämbiémäh!

— Éj, bokko, siul turki on lämmin, sié i muga talven viétät. Én laske!

— A kuj ét laskene, mié juoksen i siun kois parren sorran, siul že
kyl'membi liénöy.  Häkki duumajčči - duumajčči: "Anna lasken, a éj-ga
i tovel vié kyl'mättäy", i laski bokon.  Vot i počči kyl'mi, seže tuli
hänkin luo.

— Laske, velli, lämbiémäh!

- Éj, én laske; sié muah kajvauvut i muga talven viétät.

— A ét laskene, ga mié kärzäl kaj paččahat kajvan da siun koin sorran.

Ét midä luai, pidäy laskié. LasKi i počin.

Sih tuldih häkin luo hanhi i kukko.

- LasKe, velli, iččes luo lämbiémäh.

— Éj, én laske: tejl on kaksin sijbilöjn, yhten al levitättä, tojzel
kattauvutta i muga talven viétättä.

— Ét laske, — sanou hanhi, — ga mié kai sammalet siun koin sejnis
nyhtin: siul že kyl'membi liénöy.

— Ét piästä, sanou kukko — ga mié lennän yläh, kai muat laes sorran, 
siul že kyl'membi liénöy.

Midä häkil ruadua? Laski iččeh ke élämäh i hanhen i Kukon.

Vot életäh da ollah hyö kodizes. Lämbijhes kukko i rubej pajoloj
pajattamah.

Kuuli kerran rebo kukon pajot i tahtoj kukon lihal gostiékseh.  Ga kuj
ba sidä suaha?

Rubej rebo vijzastelemah; lähti hän kondién i hukan luo i sanou:

— Nu, armahat-prijuateljat, löyvin mié tejl syömistä: siuh varojn,
kondié, — häKin, siuh varojn, hukka, — bokon da počin, a ičel — hanhen
i kukon.

— Hyvä, rebone, — sanotah kondié i hukka, — myö siun hyvyzié ni konza
émmä unohta! Lähtemmä bojkkozeh!

Rebo otoi hiät kodizen luo. 

— Nu, — sanou hän kondiél, — avua uksi, mié iél lähten, 
kukon da hanhen syön.

Kondié avaj uksen, rebo i hyppäj kodizeh.

Häkki dogadi hänen, liččaj sarvilojl sejniä vaste, a bokko kuj
puskeldau sarvilojl — revos i hengi iäres.

Midä hän muga kodvan kukon ke, éj voj spruaviékseh? - sanou
hukka. —Avua, velli-kondié, mié lähten!

— Nu, mäne.

Kondié avaj uksen, a hukka hyppäj kodizeh. Häkki i händä pajnoj
sejniä vaste sarvilojl, a bokko muga andoj, čto hukka i hengitännän
hejtti.

Vot kondié vuotti-vuotti da i sanou:

— Midä hän täh suah éj voj bokon ke spruaviékseh? Anna vaj mié lähten.
Mäni kodizeh. A bokko i häkki i händä muga že prijmittih.  Odva kondié
piäéi i lähti juoksemah jal'geh kaččomatta.

------------------------------------------------------------------

Zviérit povozkas

Varrasti kerran rebo mužikal hebozen telegän ke i rubej aelemah meččiä
myöte.  Tulou hänel vastah kondié.

— Rebone, istuta miuda, — sanou kondié.

— Istoje, viäräkäbälä!

Kondié istujhes. Lähtiéttih ajamah. Tulou hejl vastah hukka.

— Rebone, istuta miuda, — sanou hukka.

— Istoje, harmua varras!

Sen jal'geh puuttuu vastah janö.

— Rebone, istuta miuda heboh, — sanou hän.

— Istoje, viäräsil'mä!

Vot lähtiéttih hyö ajamah nellän i ruvettih pajoloj pajattamah.

Kerras ajža katkej. Rebo sanou kondiél:

— Mäne vaj sié, Mišen'ka, tuo ajža.
  
Lähti kondié meččiä myöte — vaj meččä radžizou. Ajjan puuda
kuadoj. Jal'gimäj, valličči kajkis suurimman, jarien puun i toj.

— Éh, viérakabala, éj tämä päe ajžaksi.

Mäne sié, harmua varras! — sanou rebo.

Hukka lähti i toj muga že tukkunazen puun, vaj hojkemman.
  
I tämä éj päe, — sanou rebo, — mäne tuo sié, viäräsil'mä janö!

Janö lähti i toj viččazen.

— Kajkin työ ni midä éttä tojmita! Lähten mié iče, — sanou rebo.

Kuni hän käveli, kondié hukan Ke syödih hebojne — yksi nahka jatettih
— i sanotah janöjl:

— Mäne, viäräsil'mä, tabajle čirkkuzié.

Janö lähti, tabaj čirkkuzié.

Kondié hukan ke pandih čirkkuzet hevonjo nahkan sydämeh i tuas
valljastettih, kuj élävän hevon, a iče lähtiéttih iäres.

Rebo valličči hyvän ajžan, tulou telegän luo, a telegäs jo éj ole ni
kondiéda, ni hukkua, ni janöjdä. Vajhtoj hän ajžan, istujhes povozkah
i rubej hebuo ajamah, a se ni sijas. Rubej rebo händä oh'jaksis
riuhtomah, kepil lyömäh, hebozen nahka i rebij, a sié päj čirkkuzet-
lennettih. Hyppäj rebo telegäs, kaččou hevon nahkah; itki-itki i tuas
rubej jallaj meččiä myöte kävelemäh.

------------------------------------------------------------------

Kondié i kojra

Éli mužikal kojra. Päjväl i yöl izännän kodié vardejčči, a kuj
vanhaksi tuli, hejtti i haukunnan i koin vardejčennan.

Éj tahtonut mužikka ilmazin syöttiä kojrua, ajoj hänen iäres kois.
Lähti kojra meččäh i viéri puun al. Astuu sijričči kondié, nägi kojran
i kyzyy:
  
— Midä sié, kojra, täh viérit?

— Tulin nälläs kuolemah!  

— Kuj-ba muga? 

— Ga ylen hyvin. Kuni mié olin nuori da vardejčin izännän éloloj —
syötettih miuda, a kuj vanhanin i sluabojksi liénin — kois päj aettih.

Älä pié huolda, kojra, — sanou kondié, — mié siuda syötän. Lähtemmä
miun ke.

Vot i lähtiéttih.  Astuttih-astuttih i tuli vastah hejl dorogal
kar'ja. Hyppäj kondié kar'jah, tappoj lehmän, ribajtti sen meččäh i
sanou:

— Nu, kojra, syö, parane! A kuj syöt kajken, tule miun luo!

Éläy kojra mečäs, ni mis éj huolda pié.  A kui söj kaj lihat da
näl'gävyj, juoksi tuas kondién luo.

— Nu midä, velli, söjt lehmän? — kyzyy kondié.

- Söjn, nygöj tuas nälläs pidäy olla.

- Miksi nälläs olla? Myö vié midä-tahto priduumajčemma.

— Tijjat-go sié, kus tiän akat lejkatah?

— Tijjan.

- Nu ga lähtemmä. Mié hijvon siun émän- nän luo, tembuan hänen lapsen
da pagenen, a sié miuda tabajle da kisko sidä. Kuj kiskonnet — kanna
jarilleh.  Émändä täs rubiéu siuda éndizelleh syöttämäh.

Kuj sovittih, muga i luaittih. Kondié hijvoj, otti lapsen, i pagoh.
Lapsi rubej itkemäh.  Akat lähtiéttih kondiél jal'geh juonksemah,
juostih, juostih — tavata éj vojdu. Muga i tuldih jarilleh. Muamo
itköy, akat gorjujjah. Kerras kus päj liénöy ottijhes kojra: tabaj
kondién, lapsen kiskoj i kandau händä jarilleh.

— Kačokkua, — sanotah akat, —kuj ni vanha
on, a lapsen kiskoj zviéril!

Muamo ihastuksis itköy, kojrua vähäl ej turbah njoppua.

— Nygöj, - sanou, - mié tädä kojrua ni mis én lykkiä!

Toj hänen kodih, kuadoj stäuččah majduo, lejbiä pani i andoj hänel:

— Na, syö!

A miéhel sanou:

— Nu, ukkone, miän kojrua pidäy beregojja da syöttiä: hän miän lapsen
kondiél kiskoj. A sié sänojt, čto hänel vägié éj ole. Miés ihastuj,
silittelöy kojrua, barboskaksi kuččuu, lihal syöttäy. Parani kojra,
söjhes.

— Vot, passibo, - sanou, — kondiél! Éj andanut nal'gäh kuolla.

I liéni hän kondiél parahaksi tovarišaksi.

Kerran pidi mužikka pruazdnikkua. Sil aigua tuli kondié kojran luo
gostih.

— Terveh, kojra! Nu, kuj élät—vojt?

— Hyvin, — sanou kojra. — A kaj sius tuačči, kondié! Passibo siul! Mil
siuda olis gostittua?

— Ga mil tahtot.

- Nu, lähtemmä pertih: izännät zaguljajdih, éi ni nahta, kuj sié
tulet. A sié mäne pertih da bojkkozéh päčin al: Mié midä suan — rubién
sinne kandamah, siuda gostittamah.

Mändih hyö pertih. Kojra i rubej stolalpäj varrastamah 
magiémbié palazié i gostittamah prijuateljua. 

- Midä-bä tejl kojra tälleh bezobrazničajččou? — kyzytäh gostjat.

A"izändä sanou:

— Tämä kojra miän lapsen piästi, sentäh hänel ni mis kiélduo éj ole, —
midä tahtou, sidä i luadiu!

A kojra vié énämmäl starajččehes; toj kondiél lihua da vijnua.  Kondié
joj stokanan, tojzen i vesel'dyj. Gostjat pajoloj pajatetah, i kondiél
rubej himottamah, — rubej omua pajuo zavodimah. Kojra kiél'däy:

- Älä pajata, kondié, beda liénöy!

A kondié éj vajkastu, pajattau vaj raviémbah da raviémbah.  Gostjat
kuultih ulvonda, hypättih päčin luo i davaj kondiéda lyömäh.

Odva, odva, hän piäzi da meččäh i juoksi.

------------------------------------------------------------------

Rebone värtinäzen ke

Astuj rebone dorogajsta myöte. Löydi
värtinäzen, otti sen i lähti iélleh. Tuli 
kyläh i kolottiu yhteh kodih:

- Mužikkane, mužikkane, laske yöksi!

— Mejl i siutta on ahtas.

— Mié én ahtista tejdä: iče viéren laučal, händäzen lauččazen al,
värtinäzen päčin al.

Mužikka i laski hänen.

Ajvojn huomneksel rebone nouzi, polti oman
värtinäzen, a jalles kyzyy:

— Kus bo miun värtinäne on? Mié sijd i kanasta én ota.

I Mužikka—ét midä luai - andoj hänel värtinazen sijah kanazen.

Otti rebo kanazen, astuu i pajattau:

- Astuj rebone dorogajsta myöte, löydi värtinäzen; värtinäzes -
kanazen!

— Stuk, stuk, stuk! — kolottiu hän tojzen mužikan luo.

— Ken on?

— Mié, rebo-čikkone, laskekkua yöksi!

— Mejl i siutta on ahtas.

— Mié én ahtista tejdä: iče viéren lauččaéel, händäzen lauččazen al, 
kanazen päčin al.

Händä laskiéttih yöksi.

viéri hän iče lauččazel, händäzen lauččazen al, kanazen päčin al.

Ajvojn huomneksel rebone hyppäj, tembaj kanazen, nyhti höyhenet, söj i
sanou:

— Kus bo on miun kanane? Mié hänes i sorzua én ota!

Mužikka — ét midä luai- andoj hänel kanazes sorzazen; otti rebone
sorzazen, astuu i pajattau:

- Astuj rebone dorogajsta myöte, löydi värtinäzen; värtinäzes—kanazen,
Kanazes —- sorzazen!

— Stuk, stuk, stuk! — Kolottiu hän kolmandeh kodih.

— Ken on?

— Mié, rebočikkone, laskekkua yöksi!

— Mejl i siutta on ahtas.

— Mié én ahtista tejdä: Iče viéren lauččazel, händäzen lauččazen al, 
sorzazen, päčin al.

Händä laskiéttih. Vot hän viéri iče lauččazel, händäzen lauččazen al,
sorzazen pačin al.

Ajvojn huomneksel rebone hyppäi, söi sorzazen i sanou:  
Kus-bo on miun sorzane? Mié hänes i nejčykkäjstä én ota!

A mužikal nejčykkäjstä žuali on andua. Pani hän huavoh valgién kojran
i andoj revol. Vot rebo varustijhes matkah, otti huavon, astuu i
sanou:

— Nejčykkäne, pajata pajoloj!

A Kojra kuj ärähtäy! Rebone pöllästyj, huavon kojran ke lykkäj da
juoksemah. A kojra hyppäj huavos da hänen jal'geh. Rebo kojras pagoh
juoksi - juoksi da kandozen al pezäh i mäni. Istuu sié i pagizou:

— Korvazet, korvazet, midä työ ruavojtta?

— Myö ajvin kuundelimma.

— A työ, jalgazet, midä ruavojtta?

— Myö ajvin juoksimma.

— A työ, sil'mäzet?

— Myö ajvin kačojmma.

— A sié, händä?

— A mié siul juosta mešajčin.

— Suuttuj rebo hännän piäl i viglahutti sen pezäs.

— Kojra, syö händä!

Kojra händäh tartuj, riuhtaj revon i revitteli hänen.

------------------------------------------------------------------

Sneguruška i rebo

Élettih-oldih diédo i buabo. Oli hejl vunukkane Sneguruška. Lähti hän
omién podrugazién ke meččäh, gribua keriämäh i yöksyj. Éčči-éčči hän
dorogua juuri ildah suah, da muga éj ni löydänyt. Nouzi Sneguruška
puuh, istujhes oksal i pajattau:

Diédol, buabol
Oli vunukkane Sneguruška.
Händä podrugazet meččäh kučuttih
Da sinne i jatettih...

Astuj sijričči kondié, kuuli pajozen i sanou:

— Hejttäje, Sneguruška, mié siuda buabon luo vién.

- Nu siuda, kondié! Sié syöt miun, én hejttäje.

Kondié lähti iäres. A Sneguruška istuu da omua pajuo pajattau.

Diédol, buabol
Oli vunukkane Sneguruška.
Händä podrugazet meččäh kučuttih
Da sinne i jatettih...

Juoksou sijričči hukka. Kuuli pajozen, i sanou:

— Hejttäje alahaksi, Sneguruška, mié siuda buabon luo vién.

— Nu, siuda, hukka! Sié syöt miun, én hejty!  Hukka juoksi iäres. A
Sneguruška istuu, omua pajosta pajattau:

Diédol, buabol
Oli vunukkane Sneguruška.
Händä podrugazet meččäh kučuttih
Da sinne i jatettih...

Juoksou sijričči rebone. Kuuli pajozen, sejzattuj i sanou:

— Davaj, Sneguruška, mié siun buabon luo vién.

Sneguruška hejttijhes puus, istujhes rebozel sel'gah, rebone i lähti
juoksemah. Juoksi kyläh, koin ikkunazeh luappazel stuk-stuk.

— Noskua, diédo buabon ke, mié Sneguruškan tojn.

Nostih diédo buabon ke, ihastuttih, otettih Sneguruška, a rebone 
syötettih, juotettih i meččäh työttih.

------------------------------------------------------------------

Kazi, kukko i rebo

Élettih mečäs kazi i kukkone. Kazi kävyj ruavol, a kukkone kois istuj
da kodié vardejčči.  Vot tijjusti rebo čto kukkone yksin kodih
jiaksendelöy, i tahtoj hänen varrastua. Tuli hän kodizen luo, istujhes
ikkunan al i rubej pajattamah:

Ki-ki-re-ku, kukkone,
Kuldane heltane!
Kačahta ikkunazeh,
Annan siul hernehyjzen!

Kukkone avaj ikkunan, viglaj piän i kačahti: Ken täs pajattau? A rebo
tembaj hänen da juoksemah.

Rebo juoksou, a kukkone kirguu:   I

Kazine, miun vellyt!
Kandau miuda rebo
Rigiéh korbeh,
Korgién mäen tuaksi,
Pimiéh pezäh!

Kazi kuuli, tabaj revon, kiskoj kukkozen i toj hänen kodih.

— Kačo sié, Petja-petušok, - sanou kazi, - älä kačahtele ikkunas, älä
usko revol: hän siun syöy i luuhuzié éj jatä...

Tojzena päjvänä kazi tuas lähti meččäh i käski kukkozel kodié vardejja
i ikkunah éj kačahtella. A rebo tuas tuli kodizen tyveh i rubej
pajattamah:

Ki-ki-re-ku, kukkone,
Kuldane heltane!
Kačahta ikkunas,
Annan siul hernehyön,
Annan juväjstä!

Kukkone kävelöy pertié myöte i ni midä
éi pagize. Rebo uuvestah rubej pajattamah i
lykkai ikkunah hernehyttä. Kukkone syö 
hernehyöt i sanou:

— Éj, rebo, ét muanita miuda! Sié tahtot miuda syyva i ni luuhuzié ét
jatä.

— Heitä, Petja-petušok! Rubién-go mié syömäh siuda?  Miul himojtti,
čtoby sié miun luo olizit gostis, miun éländiä-olendua kaččozit, miun
éloloj kaččozit, — i uuvestah rubei pajattamah:

Ki-ki-re ku, kukkone,
Kuldane heltane,
Voihine piähyt,
šulkune pardane!
Käčahta ikkunah:
sejzotah iče juoksijat regyzet
hyö iče aetah,
Iče ajua tahtotah.

Kukkone kačahtijhes ikkunah, a rebo tsap händä i lähti
Kandamah. Kukkone äjjal kirgumah: —

Kazine, miun vellyt,
Kandau miuda rebo
Rigiélöjh korbilojh,
Korgién mäen tuaksi,
Pimiéh pezäh!I.

Kazi kuuli, lähti tabuamah, kiskoj kukkozen revol i kodih toj.

— Sanojn mié siul: älä kačahtele ikkunas, syöy siuda rebo i luuhuzié
éj jatä. Kačo, kuundele, miuda. Mié huomena lojtoksi lähten, siuda én
kuule.

Vot tuas kazi lähti ruadoh, a kukkone kois istuu. Rebo hijvoj ikkunan
al, sidä že pajuo pajattamah. Kolme kerdua pajatti, a kukkone ajvin
vajkkane on. Rebo i sanou:

Midä sié Petja, čijsto-go— kiélettömäksi liénit?

- Éj, rebo, ét muanita miuda, én kačahta ikkunas!

Rebo lykki ikkunas hernehtä i pšenitsua i uuvestah   pajattamah:

Ki-ki-re-ku, kukkone,
Kuldane heltane,
Vojhine piähyt,
Šulkune pardane!
Kačahta ikkunas
Miul ollah ajtat suuret,
Joga čupus
Pšenitsua vakojn:
Syö—kylläne olen, én tahto...

Sen jal'geh lizäj:

- Ga ozuttaje jo sié, Petja! vot mié salbamon tuaksi mänen.

A iče sejniä vaste hyčistijhes.  Kukkone laučal hyppäj — tahtoj
kaččuo, lähti-go rebo iäreh.  Viglaj hän piän ikkunas, a rebo tembaj
hänen i lähti juoksemah.  Kirguj, kirguj Kukkone, éj kuullut händä
kazi.  Vej rebo kukkozen iččeh pezäh da sié i söj.  Muga i propadi
Kukkone.

------------------------------------------------------------------

Savihine Ijvanajne

Élettih-oldih starikka staruhan ke. Lapsié hejl éj ollut. Vot hyö
otettih i luaittih ičel saves Ijvanajne; luaittih i pandih päčil
kujvamah. Ijvanajne päčil sejzou, kujvau, a buabo ikkunan luo istuu i
kezriäy. Kezräj- kezräj i keräzen värtinän ke sordi lattién al
(karzinah). Tahtoj hän karzinah hejttiäkseh, a Ijvanajne kirguu:

— Vuota, buabone, mié suan!

Hyppäj päčil päj, hejttyj karzinah. Löydi Keräzen da värtinäzen i söj
ne. Sen jal'geh nouzi karzinas da i sanou:

— Buabone, buabone! Mié keräzen värtinäzen ke söjn i siun savakon ke
syön.

Söj hän buabon savakon ke i lähti pihal, a
vastah hänel diédo kirvehen ke. Ijvanajne i
kirguu hänel:

— Diédo, diédo! Mié söjn buabon savakon ke, keräzen da värtinäzen, da
i siun kirvehen ke syön.

Otti i söj diédon kirvehen ke.

Lähti Ijvanajne iélleh juoksemah, a vastah hänel tulou Kat'ka
rengilöjn ke. Ijvanajne i kirguu hänel:

— Kat'ka, Kat'ka! Mié söjn diédon kirve- hen Ke, buabon savakon Ke,
keräzen da värtinäzen, i siun, Kat'ka, syön!

Söj Ijvanajne Kat'kan rengilöjn ke i lähti juoksemah iélleh.  Juoksou,
a vastah hänel tullah akat haravojn ke. Ijvanajne i rubej heil
kirgumah:

— Akat, akat! Mié söjn Kat'kan rengilöjn ke, diédon kirvehen ke,
buabon savakon Ke, keräzen da värtinäzen, i tejdä, akat, syön!

Söj Ijvanajne akat haravojn ke, a iče lähti iélleh juoksemah. Juonsou,
a vastah hänel tullah mužikat stojkkién ke. Ijvanajne rubej kirgumah
heil:

— MužiKat, mužikat! Mié söjn akat haravojn ke, Kat'kan rengilöjn ke,
diédon kirvehen ke, buabon savakon ke, keräzen da värtinäzen i tejdä,
mužikat, syön!

Söj Ijvanajne mužikat stojkkién ke, a iče lähti iélleh juoksemah.

Juoksou, a vastah hänel koza. A Ijvanajne kirguu hänel:

— Koza, Koza! Mié söjn mužikat stojkkién ke, akat haravojn ke, Kat'kan
rengilöjn ke, diédon kirvehen ke, buabon savakon ke, keräzen da
värtinäzen, i siun, koza, muga že syön!

- Miksi siul on miuda syyvä, Ijvanajne? — sanoj koza. - Mäne vaj sié
mäen al, a mié sejzatun mäen piäl: livun mäes, da kohti siul suuh i
hyppiän.

Kuuli Ijvanajne kozan sanan, avaj suun i sejzattuj mäen al. A Koza
yl'dyj mäes da i iski Ijvanajsta sarvil kohti mahah. Mureni sih
Ijvanajne piéniksi palaéiksi, a mahas hänel lähtiéttih mužikat
stojkkién ke, akat haravojn ke, Kat'ka rengilöjn ke, diédo
kirvehennke, buabo savakon ke, a jal'geh keräne da värtinäne viérdih —
kajkin élävän-éläväzet.

------------------------------------------------------------------

Päjväne, Kuudamo i Voron Voronovič

Élettih-oldih starikka staruhan ke. Oli hejl kolme tytärdä. Lähti
starikka ambarih suurimua tuomah. Pani suurimat huavoh i lähti kodih
kandamah. A huavos oli loukko, suurimat sijdä vaj piristäh da
piristäh.  tuli starikka Kodih. Staruha kyzyy:

— Kus on suurimat?

A suurimua éj ole — kaj piristih.

Lähti starikka suurimua keriämäh. Keräj- keräi, muokkaudui da i sanou:

— Éh, ku Päjväne lämmittäjs, ku Kuudamone valgiéda andajs, da ku Voron
Voronovič auttajs miul suurimoj muas kerätä, mié Päjväzel andazin
vanhemman tyttären miéhel, Kuudamol — keskimäzen, a Voron Voronovičal
— nuoremman.

Vot Päjväne lämmitti starikan, Kuudamo valgiéda andoj, a Voron
Voronovič auttoj suurimoj kerätä. Tuli starikka kodih i sanou
vanhemmal tyttärel:

— Šuorié hyvin da mäne pordahil.

Hän šuorij, tuli pordahil — Päjväne i vej hänen.

Keskimäzel tyttärel starikka muga že käski hyvin šuorita i männä
pordahil. Hän šuorij, lähti. Kuudamo otti hänen i vej.

I nuoremmal tyttärel starikka sanoj:

— Šuorié hyvin i mäne pordahil.

Hän šuorij i lähti pordahil. Voron Voronovič tembaj hänen i vej.

Ruvettih starikka staruhan ke yksin élämäh. Vot starikka igävystyj i
sanou:

— Lähten mié tijjustan tyttärié!

Lähti énzimäj Päjväzen luo. Päjväne vastaj starikan i sanou:

— Mil siuda, batjuška, gostittua?

— Ga mié blinazié syözin!

Päjväne sanoj mučojl, čtoby hän pajstajs blinua. Vot mučoj sevojtti
tajginan, Päjväne istujhes keskčlattiél, mučoj pani hänen piän piäl
riéhtilän, blinat i pajstuttih. Söj starikka kylläl.

Tuli starikka kodih, käski omal staruhal blinua pajstua. Staruha
tahtahan luadi, tahtoj päčin panna lämmäh, a starikka istujhes lattiél
i käsköy panna riéhtilän ičel palljahal piälakal.

— Ga éj hän siun piälakal blinat pajstuta, —sanou staruha.

— Ni midä,— sanou starikka, — pajstutah!

Hän i pani riéhtilän starikan piän piäl.  Kui kodvan blinat i
sejzottih, éj pajstuttu, vai muiettih. Ét midä luai, lämmitti staruha
päčin, pani riéhtilän päččih i pajstoj blinua.  Söj kylläl starikka.

Tojzena päjvänä lähti hän gostih tojzen tyttären luo. Ihastuj
Kuudamone i sanou:

— Mil siuda gostittua, batjuška? I

— Mié ni midä én tahto, — vastuau starikka, — vot ku olis miul kylys
kyl'biékseh!

Kuudamone lämmitti hänel kylyn. Starikka sanou:

— Pimié on kylys!

A Kuudamone vastuau: 

— Ni midä, mäne, valgié liénöy!

Lähti starikka kylyh, a Kuudamone sydäj sormen ragozeh, i sijdä kylys
valgié liéni. Kyl'bijhes starikka, lähti kodih. Konza pimeni, käski
hän staruhal kylyn lämmittiä. Staruha lämmitti. Starikka työndi händä
kyl'bemähes, a staruha i sanou:

— Ga kuj ba mié rubién kyl'bemähes? ved' sié on pimié.

— Mäne, Mäne, valgié liénöy!

Lähti staruha, a starikka nägi, kuj Kuudamone valgiéda luadi, i iče
sinne že: Kajvoj sejnäh loukon I tungi sinne iččeh sormen. A kylys
sijdä valgiémbi éj liénnyt. ét midä luai, lähti staruha, toj tulda,
kyl'bijhes.

Kolmandena päjvänä starikka lähti Voron Voronovičan luo.

— Mil siuda gostittua? - kyzyy Voron Voronovič.

— Mié én ni midä tahto, — sanou starikka.

— Nu, lähtemmä hot' myata ardozel.

Azetti voron pordahat, starikka nouzi ardozel, Voron Voronovič istutti
hänen sijven al. Magaj starikka, tuli kodih, vuotti ildah sah i sanou
staruhal:

— Rubiémma tänä päjvänä ardozel kanojn ke muata.

Vot tuldih kanojn luo, nostih ardozel. Kuj ujnottih starikka
staruhanke, sorruttih lattiél i sattavuttih. Čakkaj staruha starikan
i lähti postelil muata.

------------------------------------------------------------------

Verlioka

Élettih-oldih diédo i buabo, i oli hejl vunukka.

Vot kerran zadumajčči diédo kyl'viä hernehtä.  Kyl'vi hän
hernehen. Kazvoj herneh, rubej kukkimah.

"Nu, — duumaiččou diédo, — nygöj kogo talven rubién syömäh herneh
pijrajda".

Vaj ruvettih čirkuzet hernehtä syömäh.  Työndi diédo vunukan hernehtä
vardejččemah.

Istujhes vunukka herneh pellon rinnal, viččazel viuhnkuttau i
sanojttelou:

- Kiš-kiš, čirkuzet! Äl'giä syögiä diédon hernehtä!

Vaj kuulou — mečäs šurizou - rämizöy, astuu — Verlioka, kazvol suuri,
yksisil'mäne, nenä koukulleh, parda vihnkolleh, usat puolda aršinua,
piäs sugahat, yhtel jallal, puuhizes suappuas, savakol tugou iččié,
iče pahah luaduh muhelojttau. Kägi Verlioka diédon vununkan, tembaj
hänen, pani iččeh sumkah, a iče herneheh viéri, peittijhes.

Diédo vuotti - vuotti - éj ole vunukkua. Sanou han staruhal:

— Mäne, staruha, käske händä kodih!

Lähti staruha vunukkua kuččumah, a Verlioka i hänen sumkah pani i vej
iččeh luo meččäh.  Vuottau diédo vunukkua da staruhua — éj kuulu
hejdä. Vot hän šuorij, otti savakon i lähti herneh pellol. Tuli i
nägöy: herneh on polleteldu, a meččäh päj jallet on luaittu. Tostijhes
diédo, čto täs Verlioka oli, buabon vunukan ke varrasti. Tuskevuj
diédo, lähti Verliokua lyömäh.

Astuu - astuu i nägöy jarven, a jarves hännätöj
sorza ujdelou. Dogadi sorza diédon i kirguu:

— Tak-tak-tak! terveh, diédo. Kunne mänet?

— Mänen Verliokua lyömäh: staruhan da vunukan vej.

— Ota miuda siun ke! Mié Verliokan piäl olen ammuj tuskevunnut. Se hän
miul kajken hännän nyhti.

Otti starikka sorzan i lähtiéttih hyö yhtes.  Astutah-astutah, a
dorogal viruu nuorane i sanou:

— Kunne, diédo, mänet?

— Mänen Verliokua lyömäh: staruhan da vunukan vej.

— Ota miuda siun ke.

— Ryyvä miän jalles.

Vot astutah hyö kolmen, a dorogal viruu dubinane i Kḱirguu:

— Terveh, diédo!

— Terveh, dubinane.

— Kuj sié élät, kunne mänet?

— Élän mié i muga, i nenga, a mänen Verliokua lyömäh: staruhan da
vunukan vej.

— Ota miuda abuh!

— Astu, kuj dorogan tiédännet.

Lähtiéttih tuas. Astutah-astutah, a dorogal viruu žoludi i vinguu:

— Terveh, diédo!

— Terveh, žoludi.

— Kunne sié mänet?

— Mänen Verliokua lyömäh: staruhan da vunukan vej.

— Ota miuda abuh.

— Ga mil bä sié autat?

— Ga mil-tahto autan!

Vot astutah - astutah i tuldih sagiéh, suureh meččäh, a sijnä mečäs
sejzou kodine.  Kačotah — kodizes ni kedä éj ole. Tuli on ammuj
sammunut, a päčin iés sejzou kuašša pada. Vot žoludi hyppäj kuaššah,
nuorane ojendijhes kynnyksel, dubinane nouéi pal'ča- zel, sorzane
istujhes päčil, a diédo mäni uksen tuaksi sejzomah.

Tuli Verlioka, lykkäj hallot lattiél, rubej päččié lämmäh panemah.  A
žoludi, kuašas istuu, da pajattau:

— Pi... pi... pi! Tuldih Verliokua lyömäh!

— Tsits,, kuašša! ikkunah kuan!

A žoludi éj kuundele, omua vinguu:

— Pi... pi... pi! Tuldih Verliokua lyömäh!

Tuskevuj Verlioka, tembaj padazen, tahtoj kuašan ikkunas kuadua, a
žoludi sil ajgua hyppäj da š'olK — i puhkaj Verliokal tojzen sil'män.

Lähti Verlioka pagoh, ga éj ba muga ollut: nuorane tembaj händä jallas
i éj työnnä. A sih dubinane pal'čal hyppäj, a diédo uksen tagua
viglahtih, i davaj händä potčujmah. A sorza istuu pačil i sanojttelou:

— Muga-Muga-Muga!

Odva Verlioka piäzi hejs da meččäh juoksi.  A diédo Verliokan sumkan
keritti, buabon da vunukan piästi. I lähtiéttih hyö yhtes kodih.

------------------------------------------------------------------

Kukko i jauhonda kivet

Elettih-oldih starikka staruhan ke.

Syödih hyö kerran hernehtä i yksi hernehyt kirvotettih lattiel.

Vieri se latetta myöte, puuttuj ragozeh, a sie päj sorduj karzinah i
tungeuduj muah.

Kodvan-go vaj väjän-go viruj sie hernehyt, vaj kerras rubej kazvamah.
Kazvoj-kazvoj i kazvoj lattieh sah.

Lejkkaj starikka lageh loukon, a herneh vai kazvau levoh sah. Lejkkaj
starikka i levoh loukon, a herneh vaj kazvau da kazvau i kazvoi
tajvahah sah.

Lähti starikka hernehtä myöte tajvahah nouzemah. Nouzi i nägöy:
sejzotah pil'vién piäl jauhonda kivet i istuu kukkone, kuldane
heltane. Starikka, éj kodvua duumajnut, otti i jauhonda kivet i
kukkozen i hejttijhes hernehtä myöte omah pertih.

Hejttijhes i sanou:

— Midä-liéne, staruha, miul syyvä himottau!

A staruha sanou:

— Vuota, mié jauhonda kivilöj opittelen!

Kiänäl'di jauhonda kivié — sorruttih stolal blina da pijraj.
Kiänäl'di vié kerran — tuas sorruttih blina da pijraj. Langej blinuada
pijrajda, staruha i syötti starikan.

Kerran ajoj sijričči herra, bohatta, suuri maha. Ajoj starikan da
staruhan luo i kyzyy:

— Éj-go ole midä syyvä?

Staruha sanou:

— Midä siul herra andua? Esli ku blinazié da pijrajda?

Kiänäl'di jauhonda kivilöj — langejli blinazié da pijrajhujzié.

Herra söj kylläl i sanou:

— Myö, buabo, miul nämä jauhonda kivet.

— Éi, herra, én myö!

Hän otti da i varrasti hejl jauhonda kivet. Varrasti i lähti.

Fatittihes illal starikka staruhan ke- éj ole jauhonda
kivilöj. Ruvettih hyö gorjujmah, kyynälié valuttamah.

A kukkone, kuldane heltane, kirguu:

- Äl'giä itkekkiä diédo buabon ke! Mié lennän, i otan miän jauhonda
kivet!

Pörähtijhes kukkone lendoh, lendi-lendi i tuli herran koin tyveh.
Istujhes veräjal i kirguu:

— Ku-ka-re-ku! Herra, herra! Anna iäres miän jauhonda kivet, kuldazet,
sinizet! Herra, herra! Anna iäres miän jauhonda kivet, kuldazet,
sinizet!

Kuj kuuli tämän herra, tuskevuj i käsköy slugal:

— Éj,briha, ota, lykkiä—händä vedeh!

Tavattih kukkone, lykättih kajvoh.

A kukkone istuu kajvos, juou vettä i tarattelou:

— Nenäne, nenäne, juo vettä! Suuhut, suuhut, juo vettä! — i joj kajken
veen.

Joj kajken veen, lendi kajvos, lendi herran
koin luo, istujhes ikkunan édeh i tuas kirguu:

— Ku-ka-re-ku! Herra, herra! Anna iäres miän jauhonda kivet, kuldazet,
sinizet! Herra, Herra! Anna iäres miän jauhonda kivet, kuldazet,
sinizet!

Herra käski povaril lykätä sen hijlavah päččih.

Tavattih kukkone, lykättih hijlavah päččih, kohti tuleh.  A kukkone
istuu päčis i sanojttelou:

— Nenäne, nenäne, kua vettä! suuhut, suuhut, kua vettä!— i sammutti
tulen päčis.

Lendi kukkone päčis päj, lendi herran
komnattah, istujhes ikkunal i tuas kirguu:

— Ku-ka-re-ku! Herra, herra! Anna iäres miän jauhonda kivet, kuldazet,
sinizet! Herra, herra! Anna iäres miän jauhonda kivet, kuldazet,
sinizet!

A herral sil ajgua gostjat istuttih. Hän hejdä blinazil da
pijrajhujéil gostitti.  Kuj kuuldih tämän gostjat, juostih ken kunne:
ken ukseh, ken ikkunah. A herra jalles.
  
A Kukkone tembaj jauhonda Kivet i lendi nijen ke starikan staruhan
luo.