Lev Tolstoj

Rasskuazat žijvattojh näh

Perevodan luadi S. Sozonov

Kargosizdatta, 1938 Petrozavodsk

------------------------------------------------------------------

Soderžanija

Bul'ka
Bul'ka i kabana
Fazanat
Mil'ton i Bul'ka
Čerepaha
Bul'ka i hukka
Midä liéni Bul'kanke Pjatigorskassa
Bul'kan i Mil'tonan loppu
Rusakka
Janikset
Požarnojt kojrat
Kazin pojgane
Kotka
Piäsközet i čivčojt
Ljova i kojrane
Kujn hukat opastetah omié lapsié
Akula
Hyppävys
Himo on vägevämbi nevoljua



------------------------------------------------------------------

Bul'ka


Mivlla oli mordaška. Händä kučuttyh Bul'ka. Hän ynnäh oli musta, vajn
ézi Käbälién njokkazet oldyh valgiét.

Kajkilla mordaškojlla ala levga on pitkembi ylä levgua i ylä hambahat
männäh ala hambahién tuaksi; no Bul'kalla ala levga nijn oli vönynyt
édeh päjn, čto ala i ylä hambahién välih saj panna sormen. Turba
Bul'kalla oli levié, sil'mät suvret, mustat i losnijat; i hambahat i
valgiét klykat ajvin törrötettih ulos päjn. Hän oli arapan
nägöne. Bul'ka oli smirnoj i éj puretellut, no hän oli ylen vägevä i
depkoj.  Konza hän mih-tahto ku tartuv, ga liččuav vastakkah hambahat
i ripustuv, kujn ribu, i händä, kujn kägön täjdä, ni kujn éj sua
érojttua.

Kerran händä laskiéttyh kondiéh, i hän tartuj kondiélla korvah i
ripustuj, kujn pijavka. Kondié löj händä luapojlla, liččajli iččeh,
lykkäjli puolesta tojzeh, no éj vojnut piästiä i viéri piän piällä,
čtoby duavié Bul'ka; no Bul'ka sih suaten rippuj hänessä, kuni händä
éj valettu vilulla veellä.

Mié otin hänen kudžuzena i iče kazvatin. Konza mié ajojn Kavkazah, mié
én tahtonut ottua händä i lähtin pejtočči hänestä, a händä käskin
salvata. Énzimäzellä stantsijalla mié tahtojn istuočié jo tojzella
perekladnojlla, ku kerdah näjn, čto dorogua myöten viéröv mi-liénöv
musta, losnija.  Se oli Bul'Ka omassa vaskizessa ošejnikassa. Hän
tävvellä väellä lendi stantsijah päjn. Hän hyppäj mivn luo, nuoleldi
mivn kättä i ojenduači pIl'veksizeh telegän alla.  hänen kiéli rippuj
suvsta kämmenen piduolla. Hän se vedeli kiél'dä suvh, lajnojli
njolgié, se tuas työndeli kämmenen piduolla. Hän kijrehti, éj éhtinyt
hengittiä; hänen kyllet nijn i hypittih. Hän kiändeliéči kyllel'dä
kyllellä i riéhki hännällä muada vaste.  jal'geH päjn mié tijjustin,
čto hän mivn lähtehyö murendi ramkan i hyppäj ikkunasta i ojgiéh, mivn
jal'gié myöten,lähti juoksemah dorogua myöten i juoksi nijn virstua
kaksikymmendä suamojlla ägiéllä.

------------------------------------------------------------------

Bu'lka i kabana


Kerran Kavkazassa myö lähtimmä meččujččemah kabanojda, i Bul'ka juoksi
mivn ke. Vajn ku gončojt lähtiéttih ajamah, Bul'ka yrrästiäči hiän
iäneh i pejttyj meččäh. Tämä oli nojabrja kuvlla: kabanat i počit
sillojn ollah ylen razvazet.

Kavkazassa, mečissä, missä életäh kabanat, olettelov äjja magiélojda
plodié: dijkojda vinogradua, käbylöjdä, juablokkua, grušua, eževikkua,
žoludié, ternovnikkua. I konza nämä plodat kypsetäh i nijdä koskettav
pakkane, kabanat nijdä syvväh i razvavvutah.

Sih ajgah kabana on mojne razvane, čto éj voj kodvua juoksennella
kojrién ajannan alla. Konza händä aellah čuasuo kaksi, hän tungiéčov
vijdakkoh i azettuv. Sillojn meččäniékat juostah sih pajkkah, missä
hän sejzov, i ammutah. Kojrién havkundua myöten vojbi tiédiä,
azettujgo kabana, vajn juoksov. Esli hän juoksov, ga kojrat havkutah
vingunnan ke, nijn kujn hejdä lyödäjs, a esli hän sejzonov, ga hyö
havkutah kujn ihmizeh i ulvotah.

Tällä meččujčenda kerralla mié kodvan juoksendelin meččiä myöten, no
ni kerdua éj puvttunut juosta pojkki dorogasta kabanalla. Jal'gimäjn
mié kuvlin gončojlojn kojrién pitkän havkunnan i ulvonnan i juoksin
sinne. Mié olin jo lähillä kabanasta. Jo račkanda kuvluj mivlla
vijdakosta. Se tel'mi kabana kojrién ke. No havkunnasta kuvluj, čto
kojrat éj otettu händä, a vajn pyörittih hänestä ymbäri. Kerdah mié
kuvlin—mi-liénöv rubej sohizemah tagana päjn, i näjn Bul'kan. Hän
vikse kavotti gončojt kojrat mečässä i yöksyj, a nyt kuvli hiän
havkunnan, i nijn, kujn i mié, tävttä vägié lendi sinne päjn.  Juoksi
pojkki nurmikosta, pitkiä heinikkyö myöten, i mivlla nägyj hänestä
vajn hänen musta piä i valgnélojn hambahién keskeh purtu kiéli. Mié
kirraldiin händä, no hän éj kačahtanut, juoksi siiričči mivsta i
peittyi viidakkoh.  Mié juoksin hänellä jal'geh, nomidä lojtommaksi
mié mänin, sidä rigiémbi i rigiémbi liéni meččä. Oksat rivhtottyh
mivlda šuapkua, lyödih ihuo, ternovnikan niéglat tarteliéčettyh
vuattejh. Mié olin jo lähillä havkunnasta, no ni midä én vojnut nähtä.

Kerdah mié kuvlin, čto kojrat ruvettyh énämmällä havkkumah, mi-liéne
äjjallä račkahti i kabana rubej liékittämäh i kahizemah. Mié nijn i
duvmajčin, čto nyt Bul'Ka tabaj hänen i tel'mäv hänen
ke. Jal'gimäzIllä vägilöjllä mié juoksin vijdakosta läbi sillä
pajkalla. Kajkista sagiémmassa vijdakossa mié näjn kir'javan gončojn
kojran. Hän havkkuj i ulvoj yhtellä pajkalla, i askelen kolmen piässä
hänestä tel'mi i mustotti mi-liéne.  Konza mié éjstyjn lähemmäksi, mié
dogadijn kabanan i kuvlin, čto Bul'ka ylen kovasti vingahti. Kabana
rubej röhkämäh i yrrästiäči gončojh päjn: gončoj pajnaldi hännän i
hyppäj kyl'geh. Mivlla rubej nägymäh kabanan kyl'gi i piä. Mié miétijn
hänen kyl'geh i ammujn. Mié näjn, čto puvtujn. Kabana röhkähti i
račkinehen ke lähti vijdakkuo myöten pagoh. Kojrat vinguttyh,
Havkuttyh hänellä jal'geh: mié vijdakkuo myöten ryömijn hejllä
jallessä. Kerdah počti ičen jallojn alla mié näjn i kuvlin
min-liéne. Se oli Bul'ka. Hän viruj kyllellä i vinguj. Hänen alla oli
luhta verdä. Mié duvmajčin, sih mäni kojra; no mivlla éj ollut ajgua
häneh, - mié ryömijn iélleh. Terväh mié näjn kabanan. Kojrat tabajltyh
händä tagua päjn, a hän kiändeliéči se puoleh, se tojzeh. Konza kabana
nägi mivn, hän hypähti mivh. Mié ammujn tojzen kerran, juvri rinnalla,
nijn, čto kabanalla sugahat sytyttih, i kabana rubej röhizemäh,
häjlähtiäči i kajkella rungalla jugiésti mäčkähtiäči muah.

Konza mié lähenin, kabana oli jo kuollut i vajn se siélä, se tässä
händä tudizutteli i rivhtajli. No kojrat, villat pystyssä, yhtet
rivhtajldyh händä vačasta i jallojsta, toizet nuoldyh verdä ruanasta.

Tässä mié mujstutin Bul'kah näh i lähtin éččimäh händä.  Han ryvdi
mivlla vastah i ohki. Mié tulin hänen rinnalla, istuočin i kačojn
hänen ruanan. Hänellä oli puhkattu vačča i tukkune kijškojda vačasta
ribizi kujvié lehtilöjdä myöten. Konza tovarišat tuldyh mivn luo, myö
panimma Bul'kalla vaččah kijškat i ombelimma hänellä vačan. Kuni
ombelimma vaččua i pystelimmä nahkua, hän ajvin nuoli mivn käzie.

Kabanan sivojmma hevolla händäh, čtoby vediä mečästä, a Bul'kan
panimma hevolla sel'gäh i nijn tojmma hänen kodih. Bul'ka oli
vojmattomana kuvzi nedälié i parani.

------------------------------------------------------------------

Fazanat


Kavkazassa dijkojlojda kanojda kučutah fazanojksi.  Hejdä on nijn
äjja, čto hyö ollah siélä huogehemmat kodi kanojda. Fazanojda
meččujjah kobylkan ke, puvn alda i kojralla jalgeh kobylkan ke
meččujjah näjn: otetah parusinua, kijnnitetäh se ramkah, keskellä
ramkua azetetah perekladinan.  A parusinah luaitah lovkon. Tädä ramkua
parusinan ke nimitetäh kobylkaksi. Tämän kobylkan i oruž'jan ke
zorjalla lähtiétäh meččäh. Kobylkua kannetah iéssä i lovkosta kačellah
fazanojda. Zorjalla fazanat syvväh peldolojlla.  Tojčči kogo pezoveh —
émä fazana pojgazién ke, — tojčči kukko kanan ke, tojčči érähié
kukkolojda yhtessä.

Fazanat éj nähtä ihmistä, éj varata parusinua i laskiétah ičen
lähillä. Sillojn meččäniékka azettav kobylkan, ojendav oruž'jan
lovkkoh i ambuv omua valličendua myöten.

Puvn alda meččujjah näjn: laskiétah dvorovojn kojrazen meččäh i männäh
hänen jal'geh. Konza kojra lövdäv fazanan, hän hyppiäv sen jal'geh.
Fazana lendäv puvh, i sillojn kojra rubiév händä
havkkumah. Meččäniékka tulov havkundah i ambuv fazanan puvssa. Tämä
meččujčenda olijs kebié, ku fazana istuočijs puvh lagiélla i istujs
puvssa ojgiéh — nijn, čtoby hän nägyjs. No fazanat ajvin istuočetah
turbiélojh puvlojh, rigiékössä, i ku nähtäh meččäniékan, nijn pejtytäh
oksih. I tojčči on jugié rigiékössä piästä puvn luo, missä istuv
fazana, i on jugié händä dogadié.  Konza kojra yksin havkkuv fazanua,
se éj varua kojrua: istuv oksalla i viélä čirhistelöv hänen piällä,
räskyttäv sijvillä. No vajn ku nägöv ihmizen, nijn kerralla ojgenov
oksua myöten nijn, čto vajn har'javunnut meččäniékka nägöv hänen, a
har'javumatojn rubiév sejzomah lähillä i ni midä éj dogadi.

Konza kazakat hijvotah fazanojn luo, ga hyö hejtetäh sil'millä šuapkan
i éj kačota yläh päjn, siksi ku fazana varuav ihmistä oruž'jan ke, a
énämmällä kajkkié varuav hänen sil'mié.

Kojralla jal'geh meččujjah vot kujn: otetah ljagavojn kojran i
kävelläh hänen ke meččiä myöten, kojra nenällä njuvstav, missä
zorjalla käveltih i syödih fazanat k rubiév novdelemah hiän
jal'gilöjdä. I kujn ni sevotteldajs fazanat, hyvä kojra ajvin lövdäv
jal'gimäzen jallen, lähtennän sil'dä pajkalda, missä syödih
fazanat. Midä lojtommaksi kojra rubiév mänemäh jal'gié myöten, sidä
énämmällä rubiév tulemah hänellä nenäh, i nijn hän mänöv sih kohtah
suaten, missä päjvällä istuv hejnikössä libo kävelöv fazana.  Konza
kojra tulov lähillä, sillojn hänellä rubiév tundumah, čto fazana on jo
tässä, hänen iéssä, i hän rubiév mänemäh iélleh hillembäh, čtoby éj
pöllättiä fazanua, i rubiév azetteliéčemah, čtoby kerralla hypätä i
tavata händä. Konza kojra lähenöv rinnalla, sillojn fazana lähtöv
lendoh, i meččäniékka ambuv.

------------------------------------------------------------------

Mil'ton i Bul'ka


Mié hommajn ičellä fazanojlla varojn ljagavojn kojran. Tädä kojrua
nimitettih Mil'tonaksi; hän oli suvri, lajha, harmuan täpläkäs, pitkän
alahuvlen i pitkién korvién ke; i ylen miélevä i vägevä. Bul'kan ke
hyö éj torattu. Ni yksi kojra ni konza éj ärähtänyt Bul'kan
piällä. Tojčči hän vajn ku ozuttav omat hambahat, i kojrat pajnaldetah
hännät i lähtiétäh iäres.

Kerran mié lähtin Mil'tonan ke meččujmah fazanojda. Kerdah Bul'ka tuli
meččah mivlla jallessä. Mié tahtojn ajua hänen iäres, no ni kujn én
vojnut. A männä kodih, čtoby händä vijja, oli lojtos. Mié duvmajčin,
čto hän éj rubié mešajččemah mivlla, i lähtin iélleh; no vajn ku
Mil'ton njuvsti hejnikössä fazanan i rubei éččimäh, Bul'Ka hyppäj édeh
i rubej sydeliéčemah kaikkih puolih. Hän starajččiéči énnen Mil'tonua
néstjottua fazanan. Hän midä-liéne semmosta kuvli hejnikössä, hyppi,
punelieči: čut'ja hänellä on paha, i hän éj vojnut lövdia jal'gié
yksin, a kaččoj Mil'tonah i juoksi sinne, kunne mäni Mil'ton.  Vajn ku
Mil'ton lähtöv jal'gié myöten, Bul'ka juokseldav édeh.  Mié kirrujn
Bul'kua, löjn, no ni midä én voinut hänellä luadié.  Vajn ku Mil'ton
rubej éččimäh, han tuas hyppäili édeh i rubej mešajččemah hänellä. Mié
tahtoin jo lähtié kodih, siksi ku duvmajčin, čto mivn meččujčenda on
sportittu, no Mil'ton paremmin mivda keksi, kujn muanittua
Bul'kan. Vot hän midä luadi: vajn ku Bul'ka juoksov édeh, Mil'ton
hyl'giäv jallen, kiändyv tojzeh puoleh, i ozuttav, čto hän
éččiv. Bul'ka hyppiäv sinne, kunne ozutti Mil'ton, a Mil'ton kačahtav
mivh, vijppuav hännällä i lähtöv tuas ojgiéda jal'gié myöten. Bul'ka
tuas juoksov Mil'tonan luo, mänöv édeh, i Mil'ton tuas nareko luadiv
askelda kymmenen kyl'geh, muanittav Bul'Kan i tuas lähtöv viémäh mivda
ojgiéh. Nijn hän kajken meččujčenda ajjan muanitteli Bul'Kua i éj
andanut hänellä rikkuo diéluo.

------------------------------------------------------------------

Čerepaha


Kerran mié lähtin Mil'tonan ke meččujmah. Mečän rannassa hän algoj
éčiskelemäh, ojendi hännän, hörkisti korvat i rubej njuvstelemah. Mié
varustin oruž'jan i lähtin hänellä jal'geh. Mié duvmajčin, čto hän
éččiv meččäkanua, fazanua libo janistä. No Mil'ton éj lähtenyt meččäh,
a kiändyj pellolla.  Mié astujn hänen jal'geh i kačojn édeh päjn.
Kerdah mié näjn sen, midä hän éčči. Hänen iéssä juoksi piéni, šuapkan
suvrus čerepaha. Palljas mustan-harmua piä pitkällä kaglalla oli
venytetty, kujn pestikka; čerepaha leviésti ryömi palljahilla
käbälillä, a hänen sel'gä oli ynnäh katettu kuorella.

Konza hän nägi kojran, hän pejtti jallat i piän i laskiéči hejnikköh,
nijn čto nägyj vajn kuori. Mil'ton tabaj hänen i rubej purettelemah,
no éj vojnut purra, siksi kun čerepahan vačalla on mojne kuori, kujn i
sellässä. Vajn iéssä, tagana i kyl'gilöjssä ollah lovkot, kumbaznh hän
laskov piän, jallat i hännän.

Mié otin pojs čerepahan Mil'tonalda i kaččelin, kujn hänellä on
risujttu sel'gä i mittyne on kuori, i kujn hän sinne pejttiäčöv. Konza
händä piét käzissä i kačot kuoren alla, nijn vajn sydämessä, ku
podvualassa, nägyv mi-liéne musta i élävä. Mié lykkäjn čerepahan
hejnikköh i lähtin iélleh, no Mil'ton éj tahtonut jattiä, a kandoj
hambahissa mivn jallessä. Kerdah Mil'ton vingahti i työndi sen.
Čerepaha hänen suvssa ojendi käbälän i rijbaj hänellä suvn.  Kojra
nijn suvttuj hänen piällä tästä, čto rubej havkkumah, i tuas tembaj
hänen i kandoj mivn jallessä. Mié tuas käs- kin lykätä, no Mil'ton éj
kuvnellut Mivda. Sillojn mié otin hänel'dä čerepahan i lykkäjn. No hän
éj jattänyt sidä.  Hän rubej kijrehellä kajvamah havdua luapojlla
hänen luona. I konza kajvoj havvan, nijn luapojlla viéretti čerepahan
havdah i kattoj sen mualla.

Čerepahat életäh i mualla i veessä, kujn mavot i lötöt. Pojgazié hyö
piästetäh jajčistä i jajčät pannah mualla, éj havvoteta nijdä, a
jajčät ičekseh, kujn kalan mähnä, halgejllah, i nijstä lähtiétäh
čerepahat. Čerepahat ollah pikkarazet, éj suvremmat bljudtsua, i
suvret, kolmen aršinan pitkehyöt i kahtekymmenen puvdan
jugehyöt. Suvret čerepahat életäh merissä. Yksi čerepaha keviässä
muniv sadojda jajččié.  Čerepahan kuori - se on hänen kyl'gi luvt.
Vain ihmizillä i muilla žijvatojlla kyl'gi luvt ollah jogahine
érikseh, a čerepahalla luvt kazvettjoph kuoreksi. A glavnoj on se, čto
kyl'gi luvt kaikilla žiivatojlla ollah sydämessä, lihan alla, a
čerepahalla kyl'gi luvt ollah piällä, a liha nijen alla.

------------------------------------------------------------------

Bul'ka i hukka


I konza mié lähtin Kavkazasta, sillojn siélä oli viélä voina, i yölla
aella konvojtta oli opasno.

Mié tahtojn lähtié kujn vajn voj ajembah huomneksella i siksi én
viérryt muata.

Mivn prijuatelja tuli kajmuamah mivda, i myö istujmma kajken illan i
yön stanitsan pihalla mivn hatan iéssä.

Oli kuvdamo tumanan ke i oli nijn valgié, čto saj lugié, hotja
kuvdamuo éj nägynyt.

Keski yön ajgah myö kerdah kuvlimma, čto pojkki uvličasta dvoralla
vinguv počin pojgane. Yksi mejstä kirgaj: "Se hukka duaviv počin
pojgua!"

Mié juoksin omah hatah, tembajn zarjaditun oruž'jan i juoksin
pihalla. Kajkki sejzottyh sen dvoran vorotojn luona, missä vinguj
počin pojgane, i kirruttyh mivlla: "Tänne!" Mil'ton hyppäj mivn
jal'geh, - viksi duvmajčči, čto oruž'jan ke mié mänen meččujčemah; a
Bul'ka nosti omat lyhyöt korvat, i punelojtti kyllestä tojzeh, nijn
kujn — olis kyzellyt, keh hänellä käskiétäh tartuo. Konza mié juoksin
ajjan luo, mié näjn, čto dvoran tojzelda puolelda, ojgiéh mivh juoksov
zviéri. Se oli hukka. Hän juoksi ajdua vaste i hyppäj ajjalla. Mié
éjstyjn hänestä i varustin oruž'jan. Vajn ku hukka hyppäj ajjalda mivn
puolella, mié ojennin oruž'jan počti häneh kijni i laski kurkan; no
oruž'ja luadi "čik" i éj ambunut. Hukka éj sejzattunut i juoksi pojkki
pihasta.  Mil'ton i Bul'ka lähtiéttih hänen jal'geh. Mil'ton oli
lähillä hukasta, no, nägyv, varai tartuo häneh; a Bul'ka, kuin ni
kijrehti omilla lyhyzillä jallojlla, éj kerrinnyt.  Myö juoksimma, mi
vajn vägié on, hukalla jal'geH, no hukka i kojrat kavottyh
nägyvil'dä. Vajn kanuavan luona, stanitsan uglassa, myö kuvlimma
havkunnan, vingunnan i kuvdamon tumanasta läbi näjmmä, čto novzi pöly
i kojrat tel'mettih hukan ke.  Konza myö juoksimma kanuavan luo,
hukkua jo éj ollut, i molemmat kojrat nostettulojn händién i
suvttunuzién turbién ke kiännyttih miän luo. Bul'Ka ärizi i jahki
mivda piällä, — hän, nägyv, midä-liéne tahtoj sanuo, no éj maltätanut.

Myö kačojmma kojrié i lövvimmä, čto Bul'kalla piässä oli piéni
ruana. Hän, vikse, tabaj Hukan kanuavan luona, no éj kerrinnyt tartuo,
i Hukka puri händä i pagej. Ruana oli éj suvri i varattavua ni midä éj
ollut.  Myö kiännyjmmä — jarilleh hatan luo, istujmma i pagizimma
sijdä, midä sluččiéči. Mié žiälejčin sidä, čto mivn oruž'ja andoj
osečkan, i duvmajčin sijdä, kujn Hukka olijs jiänyt tällä pajkalla,
esli oruž'ja olijs ambunut. Mivn prijuatelja udivljajččiéči, kujn
Hukka piäzi dvoralla. Vanha kazakka sanoj, čto sijnä éj ole ni midä
udivitel'nojda, čto se éj ollut hukka, a čto se oli ved'ma, i čto hän
koldujčči mivn oruž'jan. Nijn myö istujmma i pagizimma. Kerdah kojrat
hypättih i keski pihalla, miän iéssä, muö näjmmä tuas sen saman hukan,
no tällä kerdua miän iänestä hän sen bojkosti lähti pagoh, čto kojrat
händä jo éj tavattu.

Vanha kazakka tämän jal'geh sovsem uskoj sih, čto tämä oli éi hukka, a
ved'ma; a mié duvmajčin, čto éj-go hot' bešenoi ollut tämä hukka,
siksi ku mié én ni nähnyt, ni kuullut, čtoby hukka, sen jal'geh ku
händä aettyh pojs, kiävndyjs uvestah rahvahah.

Kajken varah mié pirojtin Bul'kan ruanalla porohua i sytytin
sen. Poroha syttyj i polti kibién kohtan.

Mié poltin porohalla ruanan siksi, čtoby poltua bešenojn njollen, esli
se éj kerrinnyt viélä imettyö vereh.  Esli že njolgi puvttuj i jo
imittyj vereh, ga mié tiézin, čto verdä myöten se leviév kajkkié
rungua myöten, i sillojn jo parandua éj sua.

------------------------------------------------------------------

Midä liéni Bul'kan ke Pjatigorskassa


Stanitsasta mié lähtin éj ojgiéh Rossijah, a énzin Pjatigorskah i
siélä olin kaksi kuvda. Mil'tonan mié podarijn ohotnikalla-kazakalla,
a Bul'lan otin ičen ke Pjatigorskah.

Pjatigorskua nijn kučutah siksi, čto se seizov mäellä Beš-tau. A Beš
tatarojn kiélellä znuaččiv vijzi (pjat'), tau - mägi (gora). Tästä
mäestä valuv hijlava rikki vezi.  Vezi tämä on hijlava, kujn kipjatka,
i sen kohtan piällä, missä vezi tulov mäestä, aivin seizov hövry, niin
kuin samovuaran piällä. Kajkki pajkka, missä soizov linna, on ylen
vesselä. Mägilöjstä virratah täh hiilavat rodnikat, mäen alla virduav
jogi Podkumok. Mäellä ollah mečät, ymbäri - pellot, a lojttona ajvin
nävytäh suvret Kavkazkojt mäet.  Näjllä mägilöjllä lumi ni konza éi
sula, i hyö aivin ollah valgiét, ku suahari, yksi suvri mägi Él'brus,
kujn valgié suahari piä, nägyv kajkista kohtista, konza on kajoksine
siä. Palavojlla rodnikojlla tullah parandumah; i rodnikojn piällä on
luaittu besedkat, katokset, ymbäri luaittu savut i
dorogazet. Huomneksilla sojttav muzyka i rahvas juvvah vettä, libo
ujjah i guljajah.

Iče linna seizov mäellä, a mäen alla on sloboda (kylä).  Mié élin
tässä slobodassa pikkarazessa kodizessa.  Kodine sejzoj dvoralla i
ikkunojn iéssä oli sadune, a savussa sejzottyH izännän kimalehet — éj
pčela-paččahissa kujn Rossijassa, a pyöryzissä pletuškojssa. Kimalehet
siélä ollah mojzet smirnojt, čto mié huomneksilla ajvin istujn Bul'kan
ke tässä saduzessa kimaleh-paččahién keskessä.

Bul'ka käveli kimaleh-paččahién välissä, udivljajččiéči kimalehih,
njuvsteli, kuvndeli, kujn hyö buristah, no nijn hilljakkazeh käveli
nijen ymbäri, čto éj mešajnut hejllä i hyö händä éj koskiéttu.

Kerran huomneksella mié tulin kodih vezil'dä i istuočin juomah kofejda
palisadnikkah. Bul'ka rubej kubajttamah iččié korvién tagua i
helizyttämäh ošejnikalla.  Helineh nostatti kimalehié i mié otin pojs
Bul'kalda ošeinikan. Vähän ajgua mändyö mié kuvlin linnasta mäel'dä
strannoin i strašnojn hälinehen. Kojrat havkuttyh, ulvottyh,
vinguttyh, ihmizet iännettih, i tämä häly laskiéči mael'dä i läheni
aivin lähemmäksi i lähemmäksi miän slobodah päin. Bul'ka heitti
kubaitannan, azetti oman levién piän valgiéloin hambahién ke
valgiélojn ézi käbälién valih, azetti kiélen, kujn hänellä pidi i
smirno viruj mivn rinnalla. Konza hän kuvli hälinehen, hän nijn kujn
oliis éllendänyt, midä tämä on, hörkisti korvat, irvisti hambahat,
kopsahti sejzalleh i rubej ärizemäh. Hälineh läheni. Kuin kaiken
linnan kojrat ulvottyh, vinguttyh i havkuttyh. Mié lähtin vorotojn luo
kaččomah, i mivn talon émändä tože tuli. Mié kyzyjn: "Mi tämä on?" i
hän sanoi:

- Nämä kolodniékat ostrogasta (tyrmästä) kojrié tapetah. Lieni äija 
kojrua i linnan načal'stva käski tappua linnua muoten kaikki kojrat.

- Kujn, i Bul'kua tapetah, esli puvttunov?

— Éj, ošejnikojssa éj käskiétä tappua.

Täh ajgah, ku mié pagizin, kolodniékat tuldyh miän dvoran luo. Iéssä
astuttyh soldatat, tagana nellä kolodniékkua čiéppilöjssä. Kahtella
kolodniékalla käzissä oldyh pitkät ravdazet kovkut i kahtella
dubinat. Miän vorotojn iéssä yksi kolodniékka kovkulla tabaj dvorovojn
kojrazen, vedi sen keski pihalla, a tojne kolodniékka rubej lyömäh
sidä dubinalla. Kojrane ylen äjjallä vinguj, a kolodniékat midä-liéne
iännettih i nagrettyh. Kolodniékka kovkun ke kiännäldi kojrazen, i,
konza nägi, čto se töllöj, piästi kovkun i rubej kaččeliéčemah, éj-go
viélä ole kojrua.

Täh ajgah Bul'ka ylen ruttoh, kujn hän Hyppäjli i kondoéh, hyppäj täh
kolodniékkah. Mié mujstojtin, čto hän on ošejnikatta i rubejn
kirgumah: "Bul'ka, jarilleh!" - i kirgajn kolodniékojlla, čtoby hyö éj
lyödäjs Bul'Kua.  No kolodniékka nägi Bul'kan, rähähti nagruo i
kovkulla näbiéh iski Bul'Kah i tabaj sen rejestä. Bul'ka hyppäj pagoh;
no kolodniékka vedi iččeh päjn i kirguj tojzella: "Lyö!" Tojne häjmäj
dubinalla i Bul'ka olis tapettu, no hän rivhtuači, rejzinahka rebij, i
hän, pajnaen hännän, ruskién ruanan ke jallassa, raviéh lendi
kalitkah, kodih i tungiéči mivn postelin alla.

Hän piäzi sillä, čto nahka rebij läbi sillä kohtua,
missä oli kovkku. 

------------------------------------------------------------------

Bul'kan i Mil'tonan loppu


Bul'ka i Mil'ton kuoltyh yhteh ajgah. Vanha kazakka ej maltanut pidiä
Mil'tonua. Sen sijah, čtoby ottua händä ičen ke vajn lindulojh, hän
rubej taluttelemah händä i kabanojh. Sillä sygyzyllä sekač — kabana
(kaksi vuodine kabana terävän, viäristymättömän hambahan ke) puhkaj
hänen. Ni ken éj maltanut händä ommelta i Mil'ton töllöj. I Bul'ka
tože éj vijkkuo élänyt sen jal'geh, ku hän piäzi
kolodniékojlda. Terväh oman piäzennän jal'geh kolodniékojlda hän rubej
igävöjmäh i rubej nuolelemah kajkkié, midä vajn puvttuj. Hän nuoli
mivlla käzié, no éj nijn, kujn énnen, konza armasteliéči. Hän nuoli
hätken i äjjallä liččaj kiélellä, a sen jal'geh rubej tavottelemah
hambahilla.  Nägyv, čto hänellä pidi purra kättä, no hän éj tahtonut.
Mié én ruvennut andamah hänellä kättä. Sillojn hän rubej nuolemah mivn
kengié, stolan jal'gua i sen jal'geh purettelemah kengié libo stolan
jalgua. Tämä jatkuj kaksi päjviä, a kolmandena i päjvänä hän hävij, i
ni ken énämbiä éj nähnyt händä, éj ni kuvllut häneh näh.  Varrastua
händä éj suanut i lähtié mivsta hän éj vojnut; a sluččiéči tämä hänen
ke kuvven nedälin perästä, ku hukka puri händä. Značit hukka tovella
oli bešenoj.  Bul'ka liéni bešenojksi i lähti pojs. Hänen ke liéni se,
Midä meččäniékat nimitetäh — stečka. Sanotah, čto bešenstva on sijnä,
čto bešenojlla žijvatalla kurkussa liétäh sudorogat. Bešenojt žijvatat
tahtotat juvva i éj vojja, siksi ku veestä sudorogat liétäh viélä
suvremmat. Sillojn kibién i juotatannan periä hyö suvtutah i ruvetah
purettelemah.  Viksi, Bul'kalla zavodiéčettyh nämä sudorogat, konza
hän rubej nuolelemah i jal'geh päjn purettelemah mivn kättä i stolan
jalgua.

Mié aelin kajkkiéda okrugua myöten i kyzelin Bul'kah näh, no én suanut
tiédiä, kunne hän jovduj i kujn hän töllöj. Esli hän olijs
juoksennellut i puretellut, kuin luaitah bešenoi-koirat, ga mié olizin
kuvllut häneh näh. A, naverno, Hän juoksi kunne tahto rigiéh kohtah i
yksinäh kuoli sinne. Meččäniekat sanotah, čto konza miélevällä
kojralla liénöv stečka hän juoksov peldoloilla ili meččäh i siélä
éččiv hejniä, mityttä hänella pidäv, viéretteliéčöv kastiélla i iče
paranov. Nägyv, Bul'ka éi vojnut paranduo. Jarilleh hän éj tullut i
hävij.

------------------------------------------------------------------

Rusakka


Janis rusakka éli talvella kylän lähillä. Konza tuli yö, hän nosti
yhten korvan i kuvndeli; sen jal'geh nosti tojzen, lekutteli usazilla,
njuvstaldi i istuoči taga käbälillä. Sen jal'geh hän hyppäj kerran
tojzen syviä lunda myöten i tuas istuoči taga käbälillä i rubej
kaččeliéčemah.  Ni mistä päjn éj nägynyt ni midä, pajčči lunda. Lumi
viruj aldolojna i losni, kujn suahari. Janiksen piän piällä sejzoj
pakkas hövry i tästä hövrystä läbi nävyttih suvret jarkojt tähtet.

Janiksellä pidi piästä piäličči suvresta dorogasta, čtoby tulla
tunnetun rijhen luo. Suvrella dorogalla kuvluj, kujn vinguttyh
jallakset, hirnuttyh hebozet, ridžistih kreslat regilöjssä.

Janis tuas sejzattuj dorogan viéreh. Mužikat astuttyh regilöjn
rinnalla kaftanojssa nostettulojn kagluksién ke.  Hiän ihot čut'
nävyttih. Hiän parrat, usat, sil'mäkarvat oldyh valgiét. Hiän
suvlojsta i nenistä lähti hövry.  Hiän hebozet oldyH higizet i higeh
tartuj udžva. Hebozet ähkiéčettih längilöjssä, öntästeliéčettih
uhuabojh, i novzeliéčettih siél'dä pojs. Mužikat tavoteldyh, mändih
sijričči, lyödih plettilöjllä hebozié. Kaksi starikkua astuttyh
rinnakkah i yksi saneli toizella, kuin hänel'dä varrastettžh hebozen.

Konza oboza mäni sijričči, janis hyppäj piäličči dorogasta i
hilljakkazeh lähti rijheh päjn. Kojrane obozasta nägi janiksen. Hän
rubej havkkumah i hyppäi janiksella jal'geh. Janis lähti hyppimäh
rijhen luo kinoksié myöten; janistä kannettyh kinokset, a kojra
kymmenennellä hypyllä uppoi lumeh i sejzattuj. Sillojn janis tože
azettuj, istuj vähazen tagakabälillä i hilljakkazeh lähti rijheh päjn.
Dorogalla hän orahissa vastaj kahta janistä. Hyö syötteliéčettih i
kizattyh. Janis kizaj tovarišojn ke, kajveli hiän ke kyl'miä lunda,
söi orasta i lähti iélleh. Kylässä oli kajkki hilljah, tulet oldyh
sammutetut. Kuvluj vajn lapsen itku pertissä seinistä läbi da pakkazen
pavkunda pertin parzilojssa.  Janis mäni rijhen pihalla i siélä lövdi
tovarišojda. Hän kizaj hiän ke puhdistetulla tanderella, söj kagrua
zavoditusta kevosta, novzi lumella pejtettyö katosta myöten rijhen
piällä i ajjasta piäličči lähti jarilleh omah logoh. Päjvännovzusta
vallotti zorja, tähtié liéni vähembi i pakkazen hövry viélä sagiémbana
novzi muan piällä.  Lähimbäzessä kylässä havačuttyh akat i lähtiéttih
veellä.  Mužikat kannettyh rijhistä olgilojda, lapset iännettih i
itkiéttih. Dorogua myöten viélä énämbi mäni obozojda i mužikat
raviémbah paistyh.

Janis hyppäj piäličči dorogasta, läheni omah vanhah norah, valličči
korgiémman pajkan, kajvoj lumen, viéri tagaperin uvdeh norah, azetti
sellällä korvat i ujnoj avojn sil'min.

------------------------------------------------------------------

Janikset


Meččä janikset yölöjllä syvväh puvn kuorda, peldo janikset-orasta i
hejniä, rijhi janikset — villja juvié riihilöjn luona. Yön ajgah
janikset luaitah lumella syvän, tundujan jallen. Janiksih miélistetäh
— i ihmizet, i kojrat, i hukat, i revot, i voronat, i kotkat. Esli
janis kävelijs prosto i ojgiéh, ga huomneksella händä terväh
lövvettäjs jal'gié myöten i tavattajs; no janis on varačču, i varavo
piästäv hänen.

Yöllä janis kävelöv peldolojda i meččié myöten varuamatta i luadiv
ojgién jallen; no vajn tulov huomnes, hänen vihollizet nostah: janis
rubiév kuvlemah to kojrién havkundua, to regilöjn rudžizendua, to
miéhién iänié, to hukan račkinehtä mečässä, i varavosta rubiév
hyppimäh puolesta toizeh. Skoččiv édeh, pöllästyv midä-tahto — i
juoksov jarilleh omua ja1'gié myöten. Kuvlov viélä midä-tahto - i
tävvella väellä hyppiä kyl'geh i skoččiv iäres vanhasta jallestä.
Tuas mi-tahto tuikkuav, janis kiändyv jarilleh i uvvestah hyppiav
kyl'geh. Konza valgenov, hän viéröv.

Huomneksella meččäniékat ruvetah sellittelemäh janiksen jal'gie,
segovutah kaksinazié jal'gilöjdä i lojttozié
hyppävyksné  myöten i udivljaiččiéčetah janiksen hijtrostilla.
A janis éi ni duvmajnut hiitrujja. Hän vajn kajkkié
varuav.

------------------------------------------------------------------

Požarnojt kojrat


Rigeneh olettelov, čto linnojssa požuarojn ajgua lapset jiäjah
kodilojh i hejdä éj sua ottua iäres, siksi ku hyö pöllästyksissä
pejttiäčetäh i ollah vajkkani, a savussa hejdä éj sua nähtä. Tädä
varojn Londonassa (London on angličanoilla glavnoi linna) on opastettu
kojrat. Kojrat nämä életäh požarnikojn ke, i konza syttyv talo, nijn
požarnikat työtäh kojrié lapsié piästämäh. Yksi tämän mojne kojra
Londonassa piästi kaksitojsta lasta; händä kučuttyh Bob.

Kerran syttyj kodi. I konza koin luo tuldyh požarnojt, hiän luo juoksi
najne. Hän itki i sanoj, čto kodih jaj kaksivuodine
tyttöne. Požarnikat työttih Bobua.  Bob juoksi pordahié myöten i
pejttyj savuh. Minutan vijen projdihuo, hän juoksi koista i hambahissa
pajdazesta kandoj tyttöstä. Muamo juoksi tyttären luo i itki
ihastuksesta, siksi ku tyttöne oli élossa. Požarnikat siliteldih
kojrua i kačeldyh éj-go hän palanut, no Bob yrrästeliéči tuas
taloh. Požarnikat duvmajdyh, čto talossa on viélä ken-tahto élävä, i
työttih händä. Kojra juoksi kodih i terväh tuli iäres min ke liéne
hambahissa. Konza rahvas kačahtettyh sih, midä hän kandoj, nijn kajkki
ruvettyh nagramah: hän kandoj suvrda kuklua. 

------------------------------------------------------------------

Kazin pojgane


Élettih velli i sizär — Vasja i Katja; hejllä oli kazi.  Keviällä kazi
kadoj. Lapset éčittih händä joga kohtazessa, no éj lövvetty. Kerran
hyö kizattyh ambarin luona i kuvldyh piän piällä mi-liéne njavguv
hiénozilla iänillä. Vasja novzi pordahié myöten ambarin katoksen
alla. A katja sejzoj alahana i ajvin kyzeli: "Lövzit-gö? Lövzit-gö?".
No Vasja éj vastannut hänellä. Jal'gimäjn Vasja kirgaj hänellä:
"Lövzin! Miän kazi... i hänellä ollah pojgazet: mittyöt čomazet; tule
teriämbäh tänne."

Katja juoksi kodih, otti majduo i toj kazilla.

Kazin pojgazié oli vijzi. Konza hyö vähäzen kazvettyh i ruvettyh
lähtettelemäh pojs uglasta, missä synnyttih, lapset, vallittyh nijstä
ičellä yhten, harmuazen, valgiélojn käbäläzién ke, i tuodyh
kodih. Muamoh jagoj kajkki tojzet kazin pojgazet, a tämän jatti
lapsilla. Lapset syötettih händä, kizattyh hänen ke i paneteldyh ičen
ke muata.  Kerran lapset lähtiéttih kizuamah dorogalla i otettyh ičen
ke kazon pojgazen. Tuvli rivhtajli dorogalla olgilojda, a kazin
pojgane kizaj olgilojn ke, i lapset ihasteliéčettyh sidä. Sijdä hyö
lövvettih dorogan vieressä suolahejniä, lähtiéttih nijdä keriämäh i
kazin poigazeh näh unohtettyh.

Kerdah hyö kuvldyh, čto ken-liénöv ylen äijallä iändäv "Tagazin,
tagazin!", i nähtih, čto ajav meččäniékka, a hänen iéssä kaksi kojrua
- nähtih kazin pojgazen i tahtotah temmata händä. A miéletöjn kazin
pojgane - sen sijah, čtoby juosta pagoh, hyčistyj muah, sel'gäzen
gurvisti i kaččov kojrih. Katja pöllästyj kojrié, ravahti i juoksn
pagoh. Vasja, mi vajn oli vägié, lähti juoksemah kazin pojgazeh päjn i
yhteh ajgah kojrién ke tuli hänen luo. Kojrat tahtottyh temmata kazin
pojgazen, no Vasja vačallah viéri hänen piällä i pejtti kazin pojgazen
kojrista.

Meččäniékka tuli i ajoj kojrat iäres. A kazin pojgazen Vasja toj 
kodih i énämbiä keralla pellolla éj ottanut.

------------------------------------------------------------------

Kotka


Kotka luadi ičellä pezän suvrella dorogalla, lojttona merestä, i
havdoj pojgazet.

Kerran puvn luona ruattyh rahvas, a kotka lendi pezän luo suvren kalan
ke.  Ihmizet dogadittyh kalan, i kiérrettih puvn ymbäri, ruvettyh
ringumah i lykkimäh kotkah kivillä.

Kotka kirvotti kalan, ihmizet nostettyh se i lähtiéttih pojs.

Kotka istuoči pezän revnalla, a kotkan pojgazet nostettyh piät i
ruvettyh čirizemäh: hyö pakittyh syömistä.

Kotka väzyj i éj vojnut lähtié uvvestah merellä; hän hejttyj pezäh,
pejtti pojgazet sijvillä, armasteli hejdä, kohendeli hiän hövhenié i
bujto ku kyzyi, čtoby vähäne vuotettajs. No midä énämmällä hän
armasteli heidä, sidä énämmällä hyö čiristih.

Sillojn kotka lendi pezästä i istuoči puvn ylimällä oksalla.
  
Kotkan pojgazet ruvettyh viheldämäh i čirizemäh viélä igävembäh.

Sillojn kotka iče raviésti killjahti, ojendi sijvet i lähti jugiésti
lendämäh merellä. Han tuli iäres vajn myöhä illalla: hän lendi
hilljakkazeh i ylen alahakkali muan piällä; kynzissä hänellä oli suvri
kala.

Konza hän lendi puvn luo, hän kačahti, éj-go tuas ole kedä ihmizié,
kijrehesti salbai siivet i istuoči pezän revnalla.

Kotkan pojgazet nostettyh piat i avattyh suvt, a kotka revitteli kalan
i syötti poigazet.

------------------------------------------------------------------

Piäsközet i čivčojt


Kerran mié sejzojn dvoralla i kačojn piäsközién pezäh katoksen alla.
Molemmat piäsközet mivn ajgah lennettih pezästä iäres, i pezä jaj
tyh'jaksi.

Sih ajgah ku hejdä éj ollut, katokselda lenzi čivčoj, skočahti
pezällä, kačahti ymbäri, pörähytti sijvillä i viglahti pezäh; sen
jal'geh viglahutti siél'dä oman piän i rubej čivčettämäh.

Terväh pezäh lendi piäsköne. Hän sydäj sinne piän, no nägi siélä
gostjan, rubej čirizemäh, räpytteli sijvillä pajkalla i lendi iäres.

Čivčo istuj i čivčetti.

Kerdah lendi ynnäh parvi piäsközié: kajkki piäsközet lenneldih pezän
luo — Kak budto sidä varojn, čtoby kačahtua čivčoh, i tuas lennettih
pojs.

Čivčo éj varannut, kiändeli piädä i čivčetti. Piäsközet tuas
lennettih pezän luo, midä-liénöv ruattih i tuas lennettih pojs.

Piäsközet éj sudre lennel'dy: hyö jogahine tuodyh njokalla ligua i
vähäzin vojeldyh pezän lovkkosta.  Tuas lennettih iäres i tuldyh
jarilleh i ajvin énämmällä i énämmällä vojeldyh peziä, i lovkkone
liéni ajvin ahtahammaksi i ahtahammaksi.

Énzin nägyj čivčon kagla, sen jal'geh vajn yksi piä, isen jal'geh
njokkane, a sijdä i ni midä éj ruvennut nägymäh; piäsközet ynnäh
typittih händä pezäh, lennjottih iäres i vihellyksen ke ruvettyh
lendelemäh koin ymbäri.

------------------------------------------------------------------

Ljova i kojrane


Londonassa ozuteldyH dijkojlojda zviérilöjdäi kačonnasta otettyh makso
dengana libo kojrina i kazilojna syömizeksi dijkolojlla zvierilöjllä.

Yhtellä miéhellä himotti kaččuo zviérilöjdä: hän tabaj pihalda
kojrazen i toj sen zverintsah - händä laskiéttyh kaččomah, a kojrane
otettyh i lykättih levalla kliétkah syödäväksi.

Kojrane pajnoj hännän i hyčistyj kliétkan uglazeh. Ljova tuli hänen
luo i njuvstaldi händä. 

Kojrane viéri sellälleh, nosti yläh luappazet i rubej vivhkuttamzah
händäzellä. Ljova kosketti händä luapalla i kiändi toizella puolella.

Kojrane hyppäj i sejzattuj ljovan édeh tagaluappazilla.

Ljova kaččoj kojrazeh, kiändeli piädä puolesta tojzeh i éj koskenut
händä.

Konza izändä lykkäj ljovalla lihua, hän revitti siidä palan i jatti
kojrazella.

Illalla, konzä leva viéri maguamah, kojrane viéri hänen rinnalla i
oman piän pani ljovan luapalla.
  
Tästä ajjasta kojrane éli ljovan ke yhtessä kliétkassa. Ljova éj
koskenut händä, söj, i magaj hänen ke yhtessä, a tojčči i kizaj hänen
ke.

Yhtellä kerdua tuli herra zverintsah i tunnusti oman kojrazen; hän
sanoj, čto kojrane on hänen, i kyzyi zverintsan izännäl'dä andua
kojrazen hänellä jarilleh. Izända tahtoi andua, no vajn ruvettyh
kuččumah kojrasta, čtoby ottua händä kliétkasta, ljova čirhistyi i
rubej röngymäh.

Nijn élettih ljova i kojrane ynnäh vuvven yhtessä kliétkassa.

Vuvven proidihuo kojrane läzevyj i töllöj.  Ljova hejtti syönnän, a
ajvin njuvsteli, nuoli kojrasta i kosketteli händä luapalla.

Konza hän éllendi, čto koirane kuoli, hän kerdah hyppäj, čirhistyi,
rubej riéhkimäh iččié hännällä kyl'gilöidä vaste, hyppäj kliétkan
seinällä i rubej purettelemah kliétkan ravdojda i latetta.

Ynnäh päivän hän tel'mi, juoksendeli kliétkua myöten i röngyi, sen
jal'geh viéri kuolluon kojran rinnalla i hilleni. Ižända tahtoi ottua
pojs kuolluon kojrazen, no ljova ni kedä éj laskenut hänen luo.

Izändä duvmaičči, čto ljova unohtav oman gorjan, esli hänellä andua
tojne kojrane, i laski hänen luo kliétkah élävän koirazen; no ljova
sillä že kerdua revitteli sen paloiksi. Sen jal'geh hän kabadi omilla
luapojlla kuolluon koirazen i niin viruj vijzi päjviä.

Kuvvennella päjvällä ljova kuoli.

------------------------------------------------------------------

Kujn hukat opastetah omié lapsie


Mié astujn dorogua myöten i ičen tagana kuvlin ringehen.  Ringuj
pajmen-brihačču. Hän juoksi pelduo myöten i midä-liénöv ozutteli.

Mié kačahtin i näjn - pelduo myöten juostah kaksi hukkua; yksi émä
hukka, tojne nuori. Nuori hukka kandoj sellässä tapettuo vuonua, a
hambahilla pidi händä jallasta. Émä hukka juoksi jallesti.

Konza mié näjn hukkié, mié yhtessä pajmojn ke lähtin juoksemah hejllä
jal'geh, i myö rubejmma ringumah.  Miän ringundah juostyh mužikat
kojrién ke.

Vajn ku vanha hukka nägi kojrié i rahvahan, hän juoksi nuoren luo,
tembaj hänel'dä vuonazen, lykkäj ičellä sel'gäh i molemmat hukat
lähtiéttih juoksemah raviémbah i pejtyttih miän sil'mistä.

Sillojn brihačču rubej sanelemah, kujn oli diélo: lodmasta hyppäj
suvri hukka, tabaj vuonazen, tappoj sen lähti viémäh.  Vastah juoksi
hukan pojgane i hyppäj vuonazeh. Vanha hukka andoj nuorella kandua
vuonazen, a iče tyh'illeh juoksi hänen rinnalla.

Vajn konza tuli beda, vanha hukka hejtti opastannan i iče otti
vuonazen.

------------------------------------------------------------------

Akula


Miän korabli sejzoj juakkerilla Afrikän rannassa.  Päjvä oli ylen
hyvä, merel'dä tuvli veres tuvli; no illaksi siä muvttuj: liéni dušno
i rovno kujn lämmitetystä kivguasta kandoj mejh hijlavalla vozduhalla
Saharan pustynjasta päjn.

Päjväzen laskuo vaste kapitana tuli paluballa, kirgaj "kezojlla!" i
sillä minutalla matrosat hypittih vedeh, laskiéttyh vedeh puarusan,
sivottyh sen i puarusah luaittyh kupal'njan.

Korablissa miän ke oli kaksi brihaččuo. Brihačut énzimäzinä hypittih
vedeh, no hejllä oli ahtas puarusassa, hyö tahtottyh lähtié ujdamah
kijstah avonazeh mereh.

Molemmat, kujn čidžilisköt, ojgiéčettih veessä i, mi oli vägié, ujdyh
sih pajkkah suaten, missä oli puččine juakkerin kohtalla.

Yksi brihačču énzin jatti tojzen, no sijdä rubej jiämäh. Brihačun
tuatto, vanha artillerista, sejzoj palu- balla k ihastuksissa kaččeli
omua pojgua. Konza pojga rubej jiämäh, tuatto ringahti hänellä: "Élä
anduače! Kijnitä!"

Kerdah palubalda ken-liéne kirgaj "Akula! - i myö kajkin näjmmä veessä
meri čudovišan sellän.

Akula ujčči ojgiéh brihaččulojh päjn.

— Jarilleh! Jarilleh! Kiännykkiä! Akula! — ringuj artillerista. 

No brihačut éj kuvltu händä, ujdyh iélleh, nagrettyh i ringuttyh viélä
vesselembäh i kovembah énnistä.

Artillerista, valgié, kujn paltina, lijkkumatta kaččoj lapsih.

Matrosat laskiéttyh venehen, hypättih sih i, sovdaen mi vajn on vägié,
kijrehtettih brihaččulojn luo; no hyö oldyh viélä lojttona hejstä,
konza akula oli éj lojtombana, kujn kahtakymmendä askelda.

Brihačut énzin éj kuvltu sidä, midä hejllä ringuttyh, éj-go ni nähty
akulua; no sen jal'geH yksi hejstä kačahtuači i myö kajkin kuvlimma
pronzitel'nojn vingehen, i brihačut lahtiéttih uidamah éri puolih.

Tämä vingeh budto kujn herätti artilleristan. Hän hyppäj pajkalda i
juoksi puvškién luo. Hän kiänäl'di hobotan, viéri puvškan luo, miétti
i otti fitilän.

Myö kajkin, kedä vajn oli korablilla, kuolehtujmma pällästyksestä i
vuotimma, midä liénöv.  Pamahti ammunda, i myö näjmmä, čto
artillerista langej puvškan rinnalla i pejtti sil'mät käzillä. Midä
liéni akulan i brihaččulojn ke, myö émmä nähnyt, siksi ku minu- taksi
savu salbaj mejllä sil'mät.

No konza sävu levij veen piällä, kajkilda puolilda rubej kuvlumah
énziksi hilljane murineh, sen jal'geh murineh kazvoj, i jaljogimäjn
kajkilda puolilda rubej kuvlumah kova ihastunda iäni.

Vanha artillerista avaj sil'mät, novzi i kačahti merellä.

Aldolojlla häjlähteliéči kuolluon akulan keldane vačča; érähän minutan
projdihuo veneh mäni brihaččulojn duo i toj hejdä korablilla.

------------------------------------------------------------------

Hyppävys


Yksi korabli projdi ymbäri muailman i oli tulemassa kodih. Oli tyvni
siä, kajkki rahvas oldyh paluballa. Rahvahan keskessä pyöri suvri
obez'jana i nagratti kajkkié.  Tämä obez'jana viäristeliéči, Hyppäjli,
kummakkahasti irvisteliéči, riäzitteli ihmizié, i nägyj - hän tiézi,
čto handa nagretah, i tästä viélä énämmäl'di libuj.

Hän hyppäj kaksitojsta vuodizen brihačun, korablin kapitanan pojjan
luo, tembaj hänel'dä piästä šliäpän, pani ičellä piäh i bojkosti
novzeldi mačtah. Kajkin ruvettyh nagramah, a brihaččune jaj šliäpättä
i iče éj tiédänyt, nagrua-go hänellä, vajn suvttuo.

Obez'jana istuoči mačtan énzimäzellä pojkkipuvlla, Hejtti šliäpän i
rubej hambahilla i luapojlla revittelemäh sidä.  Hän bujdto kujn
riäzitteli brihaččuo, ozutteli häneh i viäristeli suvda.  Brihaččune
grozildi hänellä i ringahti hänen piällä, no se viélä énämmällä
revitteli šliäppiä. Matrosat viélä énämmällä ruvettyh nagramah, a
brihačču ruskoni, hejtti kurtkan i hyppäj obez'janan jal'geh
mačtah. Yhtessä minutassa hän nuorua myöten novzi énzimäzellä
pojkkipuvlla; no obez'jana viélä näbiémbäh i bojkombah händä sillä že
minutalla, ku hän tahtoj temmata šliäpän, novzeldi viélä ylemmäksi.

— No jo sié mivsta ét uji! - ringahti brihačču i novzi ylemmäksi.

Obez'jana tuas muanitti händä, novzi viélä ylembäksi, no brihaččuo
rubej jo tuskevvuttamah, i hän éi jianyt obezjanasta. Nijn obez'jana i
brihačču yhtessä minutassa nostyh ajvin ylähäksi.

Mačtan ladvassa obez'jana ojgeni kogo rungan piduhuolla i, tartuen
taga käellä nuorasta, riputti šliäpän jal'gimäzen pojkkipuvn njokkah,
a iče novzi mačtan ag'jah i siél'dä irvisteliéči, ozutteli hambahié i
ihastelieči.  Mačtasta pojkkipuvn njokkah suaten, missä rippui
šliäppä, oli aršinua kaksi, nijn ollen suaja sidä éj toizin voinut,
kuin vajn piästiä käzistä nuoran i mačtan.

No brihačču ylen äjjallä zadorduj. Hän piästi mačtan polgi
pojkkipuvlla. Paluballa kajkki kačottyh nagrettyh sidä, midä
kimpujttih obez'jana i kapitanskoi poiga; no ku nähtih, čto hän piästi
nuoran i häjlyttäen käzillä harpaj pojkkipuvlla, kajkki azetuttih
pöllästyksissä.

Pidi vajn hänellä pahojn polgié, — hän olis mädžönnyt palubua
vaste. Da esli by hän éj olis pahoin harpannut, a olis piässyt
pojkkipuvn njokkah suaten i ottanut šliäpän, nijn hännellä jugié olis
ollut kiändyö i tulla jarilleh mačtah suaten. Kajkin vajkkani kačottžh
häneh i vuotettyh, midä liénöv.

Kerdah rahvahassa ken-liénöv ohkahti pöllästyksis.  Brihačču tästä
iänestä tojbuj, kahahti alah i rubej häilymäh.

Täh ajgah brihačun izä, korablin kapitana, lähti kajutasta. Hän kandoj
oruž'jua, čtoby ambuo kajojda hän nägi pojjan mačtalla i kerrassa
tarkaj pojgah i ringahti: "Vedeh! Hyppiä teriämbäh vedeh! Ammun!
Brihačču häjlyj no éj éllendIänyt. "Hyppiä, éjga ammun! Yksi,
kaksi...", i vajn ku izä kirgaj: "kolme" — brihačču mahnildi piän alah
päjn i hyppäj.

Ku puvškan juadra, bul'kahtuači brihaččune mereh, i
éj kerritty allot pejttiä händä, ku kaksikymmendä moloččua matrossua 
jo hypättih korablista mereh. Sekunnan nelläkymmenen projdihuo —
hyö kajkilla ozuttuačettyh ylen pitkäksi - ozuttuači yläh
brihaččune; händä tavattyh i veettih korablih.  
minutojn jal'geh hänellä suvsta i nenästä rubej valumah
vezi, i hän   hengittämäh. 

Konza kapitana nägi tämän, hän kerdah rubej iändämäh nijn, kuin händä
mi olis tupehtuttanut, i juoksi, kajutah čtoby niken éi nägiis, kujn
hän itköv.

------------------------------------------------------------------

Himo on vägevämbi nevoljua

(Meččäniékan rasskaza)

Myö olimma kondiélojda meččujččemassa. Tovarišalla tuli ambuo kondiéh;
hän ruaničči hänen, da pehmiéh kohtah.  Lumella jaj vähäne verdä, a
kondié mäni iélleh.  Myö yhtyjmmä mečässä i rubejmma tojmittelemah,
kujn mejllä olla: männä-go éččimäh kondiéda, vajn vuottua päjviä
kolme, kuni kondié viéröv.
  
Rubejmma kyzelemäh mužikojlda-kondiéniékojlda, vojbi vajn éj voj
kiérdiä nyt tädä kondiéda.  Starikka-kondiéniékka sanov: "Éj sua,
pidäv andua kondiélla alevduo; päjvän vijen projdihuo vojbi, a nyt
männä hänen jal'geh — vajn pöllätät, hän éj ni viére.

A nuori mužikka-kondiéniékka kiisteli diédjon ke i sanoj, čto kiérdiä
nyt vojbi. "Tädä lunda muoten, — sanov, - kondié lojtoksi éi piäze, —
kondie on razvane, hän nyt i viéröv. A éj viérre mié händä suksilla
tabuan".

Mivn tovariša tože éj tahtonut nyt kiérdiä i soviétujčči vuotella.  A
mié sanon: "Ga midä on rijellä? Työ luaikkua, kujn - tahtonetta, a mié
lähten Dem'janan ke jal'gié myöten.  Kiérdänemmä - hyvä, émmä kiérdäne
- yksikajn ruadua nyt ni midä éj ole, a myöhä viélä éj ole."

Nijn i ruavojmma.

Tovarišat lähtiéttih regilöjh da kyläh a myö Dem'janan ke otimma
keralla lejbiä i jajmmä meččäh.

Konza mejstä lähtiéttih kajkin, myö Dem'janan ke kačojmma oruž'jat,
nostimma turkilojn polat vyölöjn alla i lähtimmä jal'gié myöten.  Siä
oli hyvä: pakkane i tyvni. No hijhtiä suksilla oli jugié; lumi oli
syvä i pehmié. Lumi mečässä éj ollut pajnunut, da viélä tädä päjviä
vaste oli langennut lunda, nijn čto sukset upottyh ynnäh četvertillä,
a missä i énämmällä.

Kondién jal'gi nägyj lojtoksi. Nägyj, kujn kondié oli mytännyt, kujn
éri pajkojlla uppuoli mahah suaten i murdeli lunda. Myö astujmma énzin
jal'gié myöten, suvressa mečässä, a jal'geh päjn, ku jal'gi lähti
piéneh kuvzi meččäh, Dem'jan piéttyj. "Pidäv, — sanov, — lähtié iäreh
jalleldä.  Naverno täh kunne-tahto viéröv. Rubej istuočelemah -
lumélla nägyv.  Läkkä kyl'geh jal'gilöjstä i annamma kruvgan; vain
pidav hillembäh männä, éj iändiä, éj rygié, a to pöllätät".

Lähtimmä myö jal'gilöjstä kyl'geh vazembah puoleh.  Astujmma askelda
vijzi sadua, kačomma — kondién jal'gi tuas miän iéssä. Lähtimmä myö
tuas jal'gié myöten i toj mejdä tämä jal'gi dorogalla. Sejzatujmma myö
dorogalla i rubejmma kaččelemah, mittyöh puoleh lähti kondié.
Erähissä pajkojssa dorogalla nägyj, kujn kogo käbälällä sormién ke
pajneli kondié lumella, a érähissä — taputteli, lunda myöten, kujn
mužikka löppölöjssä. Nägyj, čto lähti hän kyläh päjn.

Lähtimmä myö dorogua myöten. Dem'jan i sanov: "Nyt dorogah éi ole midä
kaččuo; missä lähtenöv dorogasta vazembah libo ojgiéh puoleh, rubiév
nägymäh lumella.  Missä-tahto ga kiändyv, éj taki lähte kyläh."

Mänimmä myö näjn dorogua myöten virstan verran; kačomma iéllä —
dorogasta lähtöv jal'gi. Kačomma — mi čuvdolojn tämä ollov — jal'gi on
kondién, da éj mäne dorogasta meččäh, a mečästä dorogah tulov: sormet
ollah dorogah päjn. Mié i sanon: "tämä on tojne kondié".  Dem'jan
duvmajčči. "Éj,-sanov, - tämä on se samane, vajn zavodi
muanitella. Hän dorogasta lähti tagaperin".  Lähtimmä myö jal'gié
myöten — nijn on gi. Nägyv kondié mäni askelda kymmenen dorogasta
tagapernn, mäni pedäjan tujoksi, kiändui i lähti ojgiéh. Dem'jan
azettuj i sanov. "Nyt, toven, kiérrämmä. Énämbiä i viérrä hänellä éi
ole kunne, kujn täh suoh. Läkkä ymbäri".

Lähtimmä myö ymbäri, tihiédä kuvzi meččiä myöten. Mié jo väzuin, da i
hiihtiä liéni jugiémbi. Se kadaja tuh'joh ajallat, tartut, se
kuvzahane vizahtah jallojn välih, se suksi kiandyv har'javumatta, se
kandoh karahutah, se ajat lumen alla olijah hagoh. Mié jo väzymäh
rubejn.

Hejtin mié turkin, higi nijn i valuv. A Dem'jan kujn venehellä
sovdav. Hänellä sukset nijn kujn ičekseh mändäjs, éj tartu ni mih, éj
ni langié. I mivn turkin lykkäj ičellä olgupiälöjllä i ajvin vajn
mivda nuvkkav.

Luaimma myö kruvgan virstua kolme, kiérrimmä suon.  Mié jo rubejn
jiämäh jal'geh, — sukset kiännytäh ristah, jallat segavvutah. Piéttyj
kerdah Dem'jan mivn édeh i vijputtav käellä. Mié lähenin Dem'jan
kryvkistyj, supettav i ozuttelov: "Näet-go — harakka hagolojn piällä
hačattav; lindu hänen duvhun lojttona päjn kuvlov. Se on hän".

Lähtimmä myö iäres, mänimmä viélä virstan verran i puvtujmma tuas
vanhalla jallellä. Nijn myö kondién kiérrimmä, i hän jaj miän
kiérroksen sydämeh. Myö azetujmma.  Mié i šuapkan hejtin, avajn polat;
ylen on ägié mivla ku kylyssä, i olen ku hijri märgä. Dem'jan tože
ruskeni, pyvhkiv oččua hiémualla. "Nu, — sanov,- Herra, ruavon
ruavojm- ma ,nyt pidäv huogavuo.

A zorja algoj zorittua jo mečästä läbi. Istuočimma myö suksilla
lebävdymäh. Sajmma huavosta lejvän, suolat; söjn mié énziksi lunda,
sijdä lejbiä. i mojzeksi magiéksi ozuttuači mivlla lejbä, čto mié
kajkessa ijassä én syönyt sen mojsta. Istujmma myö, istujmma; jo
hämärdyö zavodi. Mié kyzyjn Dem'janalda, lojttona-go on kylä. "Ka
virstua kaksitojsta liénöv. Mänemmä yöllä; a nyt pidäv lebiäčié.
Pane-vajn turki, herra, a se kyl'mät".

Katkoj Dem'jan oksié kuvzesta tallaj lumen, luadi kravatin, i viérimmä
myö rinnakkah, käet piän alla panimma.  Mié ni iče én mujsta, kujn
ujnojn. Havačujn kahten čuasun projdihuo. Mi-liénöv račkahtanut.  Mié
nijn lujah magajn, čto unohtin, kunne ujnojn.  Kačahtin - mityt čuvdo?
Missä mié olen? Paluatat valgiet mittyöt oldaneh mivn piällä i
paččahat valgiét, i kaikissa losnijat losnitah. Kačahtin yläh -
valgiét razvodat i razvodojn keskessä svoda mittyne-liénov voronjon
oj, raznotsvetnojt tulet paletah. Kačahtan mié i mujstojtin čto
mečässä myö olemma i čto nämä puvt lumessa i huvrdiéssa mivlla
paluatojksi ozuttuačettžh, a tulet — ne tähtet tajvahassa pilketetäh
oksién välissä.

Yöllä udžva langej: i oksilla on udžva, i turkilla udžva, i Dem'jan
kogonah on udžviéssa, i ylähäl'dä pirojtteliéčov udžva. Nostatin mié
Dem'janan. Azetujmma suksilla i lähtimmä. Mečässä on tyvni: kuvluv
vain kujn myö pehmiédä lunda myöten hijhtämmä da kuda-kus gi puv
račkahtav pakkazesta i iäni kohizov kaikkié meččiä muöten.  Vajn yhten
kerran — mi liéne élävä račkahti miän lähillä i pagej iäres. Mié nijn
i duvmajčin, čto kondié.  Lähenimmä sih pajkkah, missä oli račkineh -
näjmmä - janön jallet. I huabahazet ollah juviétyt. Nägyv — janikset
syötteliéčettih.

Tulimma myö dorogalla. Sivojmma sukset iččién jal'geh i lähtimmä
dorogua myöten. Astuo liéni kebié. Sukset aeltuo dorogua myöten tagua
päjn lujstetah hyvin, lomistah, lumi jallojn alla radžizov, vilu udžva
rožih kujn hövhen tartuv.  A tähtet oksién välissä nijn kujn vastah
juostais, viritäh, sammutan, — nijn kujn kogo tajvas kävelemällä
kävelis.

Tovariša magaj, — mié nostatin hänen. Myö sanelimma kujn kiérimmä
kondién i izännällä käskimmä huomnekseksi kerätä kondién ajaié
mužikkojda. Illastimma i viérimmä muata.

Mié väzyksissä olizin muannut murginah suaten da tovariša nostatti
mivn. Hyppäjn mié, kačon: tovariša on jo suoriéčennut i oruž'jua midä
čonginov.

—A missä Dem'jan on?

- Hän jo ammujn on mečässä. Hän jo kiérroksen proviéri, tänne juoksendeli, 
a nyt lähti kondién ajaié pajkojlleh vedämäh.

Mié peziéčin, suoriéčin, zarjadijn omat oruž'jat i istuočimma regeh i
lähtimmä. Pakkane viélä oli kova, oli tyvni, i päjväjstä éj nägynyt;
ylähällä sejzoj tumana i laskiéči udžva.

Ajojmma myö dorogua myöten virstua kolme. Tulimma mečän randah.
Kačomma: lotkozessa savune sinerdäv, i rahvas sejzov — mužikat i akat
sejbähién ke.

Lähtimmä reestä, mänimmä rahvahan luo. Mužikat istutah, kartofeljua
pajstetah, akojn ke nagretah.

I Dem'jan on hiän ke. Rahvas nostyh; Dem'jan lähti suattamah hejdä
miän églizillä kiérde jal'gilöjllä.  Azetuttyh nijttinä i mužikat i
akat, hengié kolmekymmendä - nävytäh vajn vyöh suaten - mändih meččäh;
sijdä lähtimmä myö tovarišan ke hiän jal'gilöjda myöten.

Dorogane hot' i on polleteldu, no astuo on jugié; zato langeta éj ole
kunne — astut kuin kahten seinän välissä.  Astujmma myö näjn virstua
puolen; kačomma — Dem'jan jo tojzelda puolelda juoksov suksilla,
maihuttav kaellä, čtoby tulizimma hänen luo.

Tulimma myö hänen luo, hän ozutti mejllä pajkat. Sejzatujn mié omalla
pajkalla, kačahtin ymbari.

Vazemmalla puolella mivsta on korgié kuvzikko; siidä läbi lojtos
nägyv, i puvlojn tagana mustottav mužikka, kondién ajaja. Mivn
kohtassa on sagié nuori ihmizen korgevus kuvzikko. Kuvzikon oksat
ripustuttyh i tartuttyh yhteh lumesta. Keskellä kuvzikkuo dorogane on
pejttynyt lumella. Tämä dorogane tulov ojgiéh mivh. Ojgiélla puolella
mivsta on rigié kuvzikko, a kuvzikon piässä poljanka. Näen mié, čto
Dem'jan azettav tällä poljankalla mivn tovarišua.  Kaččelin mié omat
kaksi oruž'jua, nostin kurkat i rubejn duvmajččemah, mih paremmin sajs
sejzattuo. Mivn tagana askelen kolmen piässä on suvri pedäja. "Vuota
sejzatun pedäjan luo i tojzen oruž'jan panen puvda vaste."  Lähtin mié
puvh päjn, uppojn piällä polvié, pollettelin pedäjan luona
puolentojsta aršinan suvruon plošadkan i azetujn sijh. Yhten oruž'jan
otin käzih, a tojzen, nostettulojn kurkién ke, panin puvda
vaste. Vejallin kinžualan i panin jarilleh, čtoby tiédiä, čto esli
tulov hädä, on kebié suaja kädeh.

Vajn ku azetujn. Kuvlen — mečästä kirguv Dem'jan: "Lähti!  Hoduh
lähti! Lähti! I vajn ku Dem'jan kirgaj, kruvgassa ruvettyh iändämäh
mužikat éri iänillä: "Lähti! Uuuu!..."  r!nguttyh mužikat. "Aj! I-ih!
— ringuttyh akat hiénozilla iänillä.

Kondié oli kruvgassa. Dem'jan ajoj händä. Joga puolella
iännettih rahvas, myö vajn tovarišan ke sejzojmma, olimma
vaikkani i lijkahtamatta, vuotimma kondiéda. Mié sejzon,
kačon, kuvndelen, syväjn mivlla nijn i tykkäv. Pién oruž'jua
käessä, särähteliéčen. Vot-vot, duvmajčen; hyppiäv, primiétin, 
ammun, langiév". Kerdah vazemmalla kuvlen — lumessa
mi uppoilov, no lojttona on. Kačahtin mié korgiéh kuvzikkoh: 
askelen vijenkymmenen piässä, puvlojn tagana mi
sejzonov musta, suvri. Tarkajn mié oruž'jalla i vuotan. Duvmaičen,
éi-go lähemmäksi tule. Kačon—lekahutti korvilla -
kiändyi i lähti jarilleh. Kyllestä päjn hän kajkki rubej
mivlla nägymäh. Suvri-suvri zviérn! Primiétin kijrehessä -
Hlop!- kuvlen: mivn bul'Ka pračkahti puvh. Kačon savusta
läbi — mivn kondié jarilleh myttiäv i pejttyj mečän tuaksi.
"Nu, — duvmajčen, — sudre mäni nyt mivn diélo, nyt jo éj
énämbiä mivh tule, libo tovarišalla se tulov ambuo, libo
piäličči mužikojsta projdiv, a mivh jo éj tule." Sejzon,
zarjadijn tuas oruž'jan i kuvndelen. Mužkat ringutah joga
puolilda, no ojgiélda puolelda, éj lojttona mivn tovarišasta, 
kuvlen — mityt-ollov akka éj tolkulla ravuav: "Vot
hän! kačokkua! Tänne! Tänne! Oj! oj! Aj! aj! aj!"

Viksi — sil'mién nävöllä on kondié. Mié jo én vuota ičen luo kondiéda
i kačon ojgiéh kyl'geh, tovarišah päin.  Kačon — Dem'jan savakon ke,
suksitta, troppua myöten juoksov tovarišah päjn, kyvristyj hänen
lähillä i savakolla midä - liénöv ozuttav, nijn kujn tarkuas. Näen —
tovariša nostaldi oruž'jan, primiéttiv sinne päin, minne ozuttav
Dem'jan. Hlop! — ambuj: "Nu, — duvmaičen, — tappoj".  Vajn, kačon, éj
juokse tovariš'a kondiéh. "Naverno, promahan andoj libo pahojn
puvttui, - pagiév, - duvmaičen, - nyt kondié jarilleh mänöv, a mivh jo
jo énämbiä éj hyppiä!  Mi tämä? Ičen iéssä kuvlen kerdah — kujn
tuvlizviéhkuri mi lendänöv, juvri lähillä pirizöv lumi, i röhkäv.
Kačahtin mié édeh päjn, ga hän ojgiéh mivh dorogasta Myöten lendäen
tulov rigién kuvzikon välistä. I nägyv, pöllästyksissä iččié éj
tijja. Askelen vijen piässä mivsta ynnäh kägyv - rinda musta i
suvri-suvri ruspakon ke piä. Lendäv očittajn ojgnéh mivh i pujstelov
lumié kajnilla puolilla.  Kondnén sil'mistä mié näen, čto hän éj näe
mivda, a pöllästyksissä mänöv, minne piä kandav. Vajn doroga hänellä
on ojgiéh pedäjah, missä mié sejzon. Nostaldin mié oruž'jan, ammujn, —
a hän on jo vié lälähembänä. Näen — én puvttunut, bul'kan kandoj
kyl'geH, a hän éj ni kuvle, tulov ojgiéh mivh i mivda éj näe. Ojennin
mié oruž'jan, vähällä éj kijni piäh. Hlop! — näen, puvtujn, a én
tappanut.

Hän nosti piän, njujvisti korvat, irvisti hambahat i ryömähti ojgiéh
mivh. Rabavujn mié tojzeh oruž'jah; no vajn kergizin ottua sen kädeh,
ku hän hyppäj mivn piällä, sordi lumeh i hyppäj piäličči. "Nu, -
duvmajčen, hyvä, čto hän lykkäj mivn." Rubejn mié novzemah, kuvlen -
mi pajnanov, éj laske. Hän hovussa éj vojnut piéttyö, hyppäj piäličči
mivsta, da kiändyj jarilleh i viéri mivn piällä kajkella
ryndähällä. Kuvlen - viruv piällä jugié, kuvlen lämmin on rožilla, i
kuvlen — tabajlov hän omah kidah kajken mivn ihon. Mivn nenä on
hänellä jo suvssa, tunnen on žuara i pahniv hänestä verellä. Pajnaldi
hän luapojlla mivn olgupiälöjh, i mié ni lijkahtua én voj. Piädä vajn
pajnan rindah päjn, sil'mié i neniä piästän kijasta. A hän oppiv
tavata juvri sil'mistä i nenästä. Kuvlen - iski ylä levvan hambahilla
oččah tukkién alla, ala levvalla luvh sil'mien alla, näpisti hambahat
i rubej liččuamah. Kujn vejččilöjllä lejkattas mivn piädä; opin mié
piästä, murduačelen, a hän kiirehtäv i kujn kojra havkkiv—havkkualdav,
havkkualdav. Mié rivhtuačen — hän tuas i tabuav. "Nu, — duvmaičen, -
täh mivlla surma tuli. "Kerdah kuvlen — kebiémbi liéni mivlla. Kačon —
éj ole händä, hyppäj hän mivsta i pagei.

Konza tovariša i Dem'jan nähtih, čto kondié sordi mivda lumeh i
purettelov, hyö hypättih mivlla abuh.  Tovariša tahtoj teriämbäh
kerritä, da pettyj; sen sijah, čtoby juosta polletelduo dorogasta
myöte, hän lähti ojgiéh lunda myöten i langej. Kuni hän novzi lumesta,
kondié kaiken aigua puretteli mivda. A Dem'jan, kujn oli, oruž'jatta,
uhten oksan ke, lähti juoksemah dorogasta myöten, a iče ringuv:
"Herran söj! Herran söj!" Iče juoksov i iändäv kondiélla: "Ah, sié
kehno! Midä ruadav! Hejtä pojs! Hejtä!"

Kondié kuvli sanan, Hejtti mivn i pagej. Konza mié novzin, 
lumella oli verdä nijn, kujn olis bokkuo lejkattu, i
sil'mién piällä paloina rippuj liha; no tällä palavua kibiédä éj tundunut.

Juokseldi tovarišš'a, kerävvyttih rahvas, kačotah mivn ruanua,
kastellah lumella. A mié i unohtin ruanah näh, kyzyjn: "Missä on
kondié, kunne mäni? Kerdah kuvlemma: "Vot hän! vot hän!" kačomma—
kondié juoksov tuas mejh päjn.  tembajmma myö tuas oruž'jaT, da ni ken
éj kerrinnyt ambuo - hän jo juoksi Pojs. Kondié tuskevuj, — himotti
hänellä viélä puretella, da nägi, čto rahvasta on äjja,
varevuj. Jal'gié myöten myö näjmmä, čto kondién piästä valuv veri;
tahtojmma lähtié jal'geh ajamah, no mivlla rubej piädä kivistämäh, i
lähtimmä myö linnah dovhturih.

Dovhturi ombeli mivn ruanat šulkulla i ruvettyh ne paranemah.

Kuvn projdihuo myö lähtimmä tuas ajamah tädä kondiéda, no mivlla éj
puvttunut loppié tappua hända. Kondié éi lähtetellyt kiérrosta i vajn
käveli ymbäri i röngyi pahalla iänellä. Dem'jan tappoj hänen. Tällä
kondiélla mivn ammunnalla oli murennettu ala levga i katkattu hammas.

Tämä kondié oli ylen suvri, i hänellä oli ylen hyvä musta nahka.

Mié luaijn sijdä talljan, i se viruv mivlla gorničassa.
Ruanat mivlla očassa parannuttyh, niin, čto vaiku-vaiku
nävytäh, missä hyö oldyh.

------------------------------------------------------------------