Charles Perrault: RUŠKIE ŠUAPKANE kiändi Je. I. Dudkina Iellä-eliässeh kyläššä eli yksi naine. Oli hänellä pikkarane tyttöne. Naine ošti hänellä ruškien šuapkazen. Niin tyttözellä mieldy ruškiene šuapkane, što hiän nikonža händä ei heittän. Kaikin niin i kučuttih händä Ruškie Šuapkane. Yhen kerran muamoh paisto piiruazen i šano: - Käveliekkuo, Ruškie Šuapkane, buabon luoh, šuata hänellä piiruane i padane voida da tiijušša, tervehyölleh go on hiän. Ruškie Šuapkane šiinä-že yleni toizeh kyläh, buabon luoh. Aštuv hiän mecciä myötj, a vaštah hänellä Hukka. Himottav hukalla šyvvä Ruškieda Šuapkastja, da ei ruohi, žentän što läššä hallon leikkuajat ruattih. Ka hiän i kyžyv Ruškielda Šuapkazelda: - Kunne šie aššut, Ruškie Šuapkane? - Mie mänen buabon luoh, - šanov tyttöne. - Vien hänellä piiruazen da padazen voida. - A edähänä-go eläv šivn buabo? - kyžyv Hukka. - Ylen edähänä, - šanov hänellä vaštah Ruškie Šuapkane. - Ka tuan mellicän taguana, mi nägyv ieššä. - Tiijät, midä, - šanov Hukka: - mie lähen buabon luoh. Mie lähen tädä dorogua myötj, a šie mäne tuada dorogua myötj: kačahamma, ken meistä väliämme tulov! Läksi Hukka mi on vägie hyppiämäh suamoi lyhyttä dorogua myötj, a Ruškie Šuapkane läksi suamoi pitkiä dorogua myötj. Aštuossja hiän keräi oriehua, tavotteli liipukkazie, keräi kukkazie. Ei proidin tyttöne i puolda matua, kuin Hukka jo tuli buabon kojin luoh i rubei judavttamah: - Tuk-tuk! - Ken šielä? - kyžy buabo. - Tämä mie olen, Ruškie Šuapkane, tiän vunukkane, - vaštai Hukka vienozella iänellä: - mie toin šivla piiruazen da padazen voida. Buabo veny postelissa läzijä. Iändä myötj hiän priimi Hukan Ruškien Šuapkazen neicci i ravahti: - Riftua nuorazešta, ovi i avavduv. Hukka riftai nuorazešta, ovi i avavdu. Luottuaci hiän buaboh i kerdah lainoi hänen. Šidä hiän šalbai oven, venyttiäci buabon postelilla i rubei vuottamah Ruškieda Šuapkastja. Väliän hiän tuli i judahutaldi. - Tuk-tuk! - Ken šielä on? - kyžy Hukka. Kuvluštahuoh gruboin hukan iänen, Ruškie Šuapkane enžistä pölläšty, no duvmaiccov, što buabolla naverno on piäcakka i vaštai: - Tämä mie olen, šivn vunukkane, Ruškie Šuapkane. Tuon šivla piiruazen da padazen voida. - Hukka ravahti: - Riftua nuorazešta, ovi i avavduv. Ruškie Šuapkane riftai nuorazešta, ovi avavdu. Konža Ruškie Šuapkane mäni pertih, Hukka kattuaci odjualalla suamoi nenäh šuat, štobi tyttöne händä ei tunnuštais, i šanov. - Šeizata voinke padane da piiruane kunne-nibuitj i venyttiäce mivnke, lebiäcellä dorogašta. Venyttiäjci Ruškie Šuapkane Hukalla revnah i šanov: - Buabo, myttyöt šivla ollah pität kiät! - Tämä, vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma kabuollja. - Buabo, myttyöt šivla ollah pität korvat! - Tämä, vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma kuvlla. — Buabo, myttyöt šivla on šuvret šilmät! - Tämä vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma nähä. - Buabo, myttyöt šivla ollah šuvret hambahat! - Tämä ših varoin, štobi šyvvä šilma! Näinke šanoinke Hukka luottuaci Ruškieh Šuapkazeh i lainoi hänen. Täh aigah kodizešta šiiricci aššuttih hallon leikkuajat. Hyö kuvluššettih humizennan, hypättih kodizeh i tapettih Hukan. Šidä leikattih häneldä vacan, i šieldä viijittih Ruškie Šuapkanei hänen buabo cieloit i koškomatta. ------------------------------------------------------ kniigaspäi: Perro. Šuarnat Detskoin Literaturan Izdateljstva Mosku 1937