Charles Perrault:

RUŠKIE ŠUAPKANE

kiändi Je. I. Dudkina


Iellä-eliässeh kyläššä eli yksi naine.  Oli hänellä pikkarane
tyttöne. Naine ošti hänellä ruškien šuapkazen. Niin tyttözellä mieldy
ruškiene šuapkane, što hiän nikonža händä ei heittän. Kaikin niin i
kučuttih händä Ruškie Šuapkane.  Yhen kerran muamoh paisto piiruazen i
šano:

- Käveliekkuo, Ruškie Šuapkane, buabon luoh, šuata hänellä piiruane i
padane voida da tiijušša, tervehyölleh go on hiän.

Ruškie Šuapkane šiinä-že yleni toizeh kyläh, buabon luoh. Aštuv hiän
mecciä myötj, a vaštah hänellä Hukka. Himottav hukalla šyvvä Ruškieda
Šuapkastja, da ei ruohi, žentän što läššä hallon leikkuajat ruattih.

Ka hiän i kyžyv Ruškielda Šuapkazelda:

- Kunne šie aššut, Ruškie Šuapkane?

- Mie mänen buabon luoh, - šanov tyttöne.  - Vien hänellä piiruazen da
padazen voida.

- A edähänä-go eläv šivn buabo?

- kyžyv Hukka.

- Ylen edähänä, - šanov hänellä vaštah Ruškie Šuapkane. - Ka tuan
mellicän taguana, mi nägyv ieššä.

- Tiijät, midä, - šanov Hukka: - mie lähen buabon luoh. Mie lähen tädä
dorogua myötj, a šie mäne tuada dorogua myötj: kačahamma, ken meistä
väliämme tulov!

Läksi Hukka mi on vägie hyppiämäh suamoi lyhyttä dorogua myötj, a
Ruškie Šuapkane läksi suamoi pitkiä dorogua myötj. Aštuossja hiän
keräi oriehua, tavotteli liipukkazie, keräi kukkazie. Ei proidin
tyttöne i puolda matua, kuin Hukka jo tuli buabon kojin luoh i rubei
judavttamah:

- Tuk-tuk!

- Ken šielä? - kyžy buabo.

- Tämä mie olen, Ruškie Šuapkane, tiän vunukkane, - vaštai Hukka
vienozella iänellä: - mie toin šivla piiruazen da padazen voida.

Buabo veny postelissa läzijä. Iändä myötj hiän priimi Hukan Ruškien
Šuapkazen neicci i ravahti:

- Riftua nuorazešta, ovi i avavduv.

Hukka riftai nuorazešta, ovi i avavdu.  Luottuaci hiän buaboh i kerdah
lainoi hänen.  Šidä hiän šalbai oven, venyttiäci buabon postelilla i
rubei vuottamah Ruškieda Šuapkastja. Väliän hiän tuli i judahutaldi.

- Tuk-tuk!

- Ken šielä on? - kyžy Hukka.

Kuvluštahuoh gruboin hukan iänen, Ruškie Šuapkane enžistä pölläšty, no
duvmaiccov, što buabolla naverno on piäcakka i vaštai:

- Tämä mie olen, šivn vunukkane, Ruškie Šuapkane.  Tuon šivla
piiruazen da padazen voida.

- Hukka ravahti:

- Riftua nuorazešta, ovi i avavduv.

Ruškie Šuapkane riftai nuorazešta, ovi avavdu.  Konža Ruškie Šuapkane
mäni pertih, Hukka kattuaci odjualalla suamoi nenäh šuat, štobi
tyttöne händä ei tunnuštais, i šanov.

- Šeizata voinke padane da piiruane kunne-nibuitj i venyttiäce mivnke,
lebiäcellä dorogašta.

Venyttiäjci Ruškie Šuapkane Hukalla revnah i šanov:

- Buabo, myttyöt šivla ollah pität kiät!

- Tämä, vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma kabuollja.

- Buabo, myttyöt šivla ollah pität korvat!

- Tämä, vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma kuvlla.

— Buabo, myttyöt šivla on šuvret šilmät!

- Tämä vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma nähä.

- Buabo, myttyöt šivla ollah šuvret hambahat!

- Tämä ših varoin, štobi šyvvä šilma! Näinke šanoinke Hukka luottuaci
Ruškieh Šuapkazeh i lainoi hänen.

Täh aigah kodizešta šiiricci aššuttih hallon leikkuajat.  Hyö
kuvluššettih humizennan, hypättih kodizeh i tapettih Hukan. Šidä
leikattih häneldä vacan, i šieldä viijittih Ruškie Šuapkanei hänen
buabo cieloit i koškomatta.

------------------------------------------------------
kniigaspäi:

Perro. 
Šuarnat
Detskoin Literaturan Izdateljstva
Mosku 1937