A. NEVEROV

PIKKARAZET RASKUAZAT

Kiändi Je. Dudkina

Čk VLKSM 
Izdateljstvo Detskoi Literaturi
Mosku 1936

NUOREMMILLA ŠKOLNIKOILLA VAROIN
SODERŽANJA

Borjan raskuaza
Artistat
Žucka
Hukka šeinällä
Elektricestva
Pikkarane sliesari
Sanja hruabroi
Kollektiva
Kuin meilä voina oli
BORJAN RASKUAZA

Rubei Borjkalla himottamah kirjuttua raskuaza.  Šeizatti stolalla
cernielicän, lissan bumuagua pani, istuv i duvmaicov:

"Kuin raskuaza kirjuttua?"

Makni pörän cernieličcäh, pörän njokkazešta černielän kielellä lizi,
rubei zaglavjua duvmaimah. Duvmaici, duvmaiči, a zaglavja hänellä ei
viiji. Dogadi katokšella njuakan, ihaštu:

- Seicas njuakkah näh kirjutan! Makni pörän cernieliccäh, a njuakka
lendoh uidi. Šiändy Borja i ruckan viškai. Istuv stolan taguana,
tumperdu: ei viiji raskuaza. No Borja oli nastoicivoi. Šöpöttäv
huvliloilla i duvmaicov:

"Vsjotaki kirjutan!"

Kacahti hyväzešti ymbäri, dogadi šeinällä cuasut, ravdazen kivguan
uglašša. Kivguan luona nuorazella rippu tuattoh paida i Borjan
šukat. Ihaštu Borja, rubei kirjuttamah:

"Miän komnatta on pikkarane. Šeinällä cuasut riputah, uglašša ravdane
kivgua šeizov. Kivguan luona nuorazella riputah papan paida i mivn
šukat. Mama uidi bulocnoih leibiä vaš, - a mie issun ykšiin. Pihalla
lunda laškov, ravizov avtomobilja. Mivla on kahekšan vuotta, mie
opaššun alguškolašša. Meidä uciteljniša vedeli zverinšah, šielä mie
näin obezjanua, hiän possolniškua griziv, kuin mieš. Konža mie kažvan
šuvrekši, mie rubien kirjuttamah šuvrie raskuazoida.  A vielä miän
komnatašša gitara rippuv, mie vähäzeldi šoitan häneh. Papa mivla aivin
šanov: "0paššu, poigane, paremmiin, opaštumatta ei voi eliä".  A mivla
konža tahottav opaštuo, a konža ei tahota. Mie šuacen risui a i kaccuo
knižkoista šomazie.Miän komnatašša on kakši stolua i šuvri
sundukka. Sundukalla šeizov primusa. Mie tože mahan virittiä händä.
Tuli kodih tuattoh. Borja hänellä i šanov:

- Papa, mie raskuazan kirjutiin! Pohodiv?

Tuattoh lugi, kiitti:

- Hyvä raskuaza, vielä kirjuta!...

------------------------------------------------------------------
 
ARTISTAT

Talvella uciteljniša školašša lapšilla varoin ustraivaici teatrua.
Opaštujat, kumbazet šuvrembazet, artistoina oldih. Volodja Pavlov
ukokši šuorieci, Grišagina Oljguška - akakši, a Ganja Potapova -
salduatakši. Viijittih hyö kaikin kolmen, ruvettih pagizomah.  Rahvaš
kaikin kuvnnellah heidä, nagretah. Käveldih šinne i Sjoma Pavlušanke -
heilä ylen mieldy. Jälgeh Sjoma i šanov Pavlušalla:

- Davai ice teatran luajimma!

Pavluša kyžy:
- A kuin myö hänen luajimma?

Sjoma šanov:
- Mie tiijän kuin. Näit šie heilä - zanaviesa rippu? Myö tože riputamma 
ka täh odjualan. Šie lienet akka, a mie - ukko. Miän Manja liev salduattana.
Noššamma odjualan, rubiemma pagizomah.

Pavluša kyžy:

- A ken meidä rubiev kuvndelomah?

- Lapšet kucumma, - kaikin lähtietäh.

Niin i luajittih. Šuadih mocualua, ruvettih pardua luadimah. Uglah
odjualan riputettih. Pavluša šuoreci buabon koftah, piäh buabon paikan
šido. Sjoma parran icciellä šido, lieni kuin ukolla, kädeh pualikkazen
otti, rygiv ukkoloin rukah. Manja šuorieci Pavlušan paidah i štaniloih
i Sjoman kartussin pani.  Cudnoi lieni. A Sjoma šanov:

- Nyt myö olemma artistat.

Kolja, Dunja, Petja istuocettih lattiella, odjualan luoh. Nenillä
nyöcketäh, latetta myötj jorzaijah, vuotetah.

Noššettih nuorazella odjualan, kacotah. A heilä ieššä ukko
parranke. Ka mytyš struašnoi i pualikalla kolavttav. Dunja Koljanke
pölläššyttih, a Petjane äššen itkömäh rubei, tahto pagoh uidie. A
konza tiijuššettih, što tämä Sjoma artistakši šuorieci, ei liennyn
varattava.

Täššä i Pavluša viidi akakši šuorbiecen; -šanov Sjomalla naizin
iänellä:

- Davai, ukko, illassjamma šivnke! 

A Sjoma šiändyn hänen piällä šanov:

- Vuota kodvane ildazenke - poiga tulov.

Viidi Manja Pavlušan kartussiloissa i ravizov:

- Mie en rubie ildazella, sobranjah lähen!

Issutah lapšet lattiella, kuvnnellah šuvt kahalleh.

Kerdah kocahti Dunja, ravizov:

— Sjoma, parda keriih!  

Kaikin ruvettih nagramah Sjoman parran piällä i näin kizattih hyö
kaiken päivän.

-------------------------------------------------------

ŽUCKA

Žuckalla kivissettih jallat.

Kolme päiviä hiän veny krincoin alla; niken häneh näh ei muissuttan.
Konža hiän oli terveh, aštujih havkku, kodie vardeicci.  Täštä šyötj
Žuckalla ikkunašta luvloida luokšittih, a kuda-konža i leibiä
korkazen.

Veny krincoin alla läzijä Žucka i duvmaici:

"Midä mie rubien ruadamah?"

Tiijušti täh näh Kolja, tiedeli läzijiä koirua, cökkäi hänellä šuvh 
leibäkorkazen.

- Ihaštu Žucka, Koljan kättä kielellä lizni. Koljalla vielä enämmäldi
lieni žuali läzijiä koirua. Kando hänellä korkazie krincoin alla,
alevtteli:

- Elä ravize Žucka, elä ravize, mie leccimäh šilma rubien.

Spruavieci Žucka, hypähti Koljanke pihalla, rubei äijäldi havkkumah.

Žuckalla veššelä, i Koljalla veššelä.  A konža vieraš koira tahto
Koljua purra, Žucka šano hänellä omah koiran kieleh:

- Elä košše händä, tämä on mivn tovarissa, i mie händä obiidie en anna.

-------------------------------------------------------
 
HUKKA SEINÄLLÄ

Ninazella mama šaneli šuarnan hukkah näh, a Ninane pikkarane oli,
dogadi šeinällä oman kuvahazen - pölläšty. Duvmaici, tämä on
hukka. Kiännäldi piän, i kuvahane seinällä kiännyldi. Vielä enämmäldi
Ninane pölläšty, rubei äijäldi itkömäh.

Muamoh kyžy häneldä:

- Šie midä itet?

Ninane i šano:
- Hukka šeinällä istuv. Seicas tahto mivh kočahtua.

Šilitäldi muamoh Ninazen piädä, alevtti:
— Guvppane mivn tyttörukkane, tämä on šivn kuvahane.

Šeizavvu šeiniä vaš, tuaš hänen dogadit.  Šeizavdu Nina šeiniä vaš, i
lieni šeinällä kuvahane.  Kocahaldi Nina i kuvahane niin že
kocahaldi. Veššelä lieni Ninazella. Logahti hiän nagramah i šiidä šuat
ei ruven varajamah kuvahastja.

-------------------------------------------------------

ELEKTRICESTVA

Luajittih miän skolah elektricestvan. Myö tože kakši puzirjkastja omah
pertih riputtima: yhen culanah i stolan piällä yhen. A meilä diedo
oli. Dogadi hiän puzbrjkazie riputetah, - havkkuocomah rubei. Työ,
šanov, kehnoloida palvotta, i puzurjkazet tiänomat ei ruveta
palamah. Kuni ustraivaidih, mie tože en vierin.  Ylen divno
oli. Karasinua ei pie i spickua ei pie. A konža sovsem luajittih,
laškiettih molembih puzirjkoih svietun, myö kaikin diiviecimä.

- Mi tämä?

Puzirjkoissa hoikkazet tukkazet virissyttih, a ice puzbrjkazet cyt
vain šundazet. Täššä tuatto šano meilä:

- Ka, lapšet, mih šuat uconoit doijittih.

Valgieda äijä i nogie ev. Voit i kivguada hallotta lämmittiä -
elektricestvalla ljuboi šyömine keittyv.  I pelduo ei pie hebozilla
kyndiä: Voit elektriceskoi pluvga luadie - ice rubiev kävelömäh.

Uijittih kaikin pertistä; mivla ei tirpatuta, tahon hyväzešti
tiijuštua: poltav ali ei polta puzirjkazešša tukkane? Puzirjkazen
piällä muštane piähyt luajittu, a piähyöššä - pikkarane ruckane.  Mie
pyörähytiin tädä ruckua oigieh päin - tuli viristy. Pyörähytiin vielä
kerran oigieh randah - pimie lieni.

- Ka cuvdat!

Täššä mie otiin da i otvintiin piähyöštä puzirjkazen. T uli
šambu. Rubein mie kuottelomah piähyttä alahada päin, missä puzirjkane
vintiecöv, a milma kuin djorniv šormiloida vaš. Pölläššyin mie, da
kuin ravahan:

- Ken tämä djorni milma?

Kuotteliin šiidä koh piähyöštä vielä kerran, - tuaš milma djorni. Mie
tuaš ravahiin. Tuli tuatto pertih, kyžyv:

- Šie midä ravizet?  

Mie šanoin hänellä: 

- Šormiloida vaš milma ken ollov ožai.

Täššä mivla tuatto šano:

- Šie puzirjkazen otvintiit, a elektricestvua et zavernin. Nuorazešša,
millä rippuv puzirjkane, on elektriceskoi vägi. Ka hiän i ožai šilma
käzie vaš. Mivtta enämbi elä otvinti, a to voicet kummat luadie. Pidäv
tietä, kuin obrašcaicciecie tämän muozenke tulenke.

-------------------------------------------------------


 PIKKARANE SLIESARI

Ammuin Grišalla himotti tiijuštua, kuin on lukku luajittu i mintän
händä avuametta ei voi avata. Kacahtav yhellä šilmällä lovkkozeh,
kunne avuanda cökätäh, - ei nimidä nävy, a avuamella kiännällät -
lukušša ken ollov šcolkniv.

Uidi muamoh koistah, a lukun stolalla jätti. Ka Griša duvmaicov:

"Vuota kacahan! Tiijuššan i tuaš luajin niin, kuin oli".

Otti kosarin molotkanke i davai lukkuo vaš pergamah.

Erotti piälyš kriškan - šiämeššä on pikkarane pružinane pizytetty;
hiän i šcolkaici, konža avuamella kiänneldih. Rubei tuaš lukkuo
luadimah, kuin oli, - ei viiji. Kolotti, kolotti molotkalla, kaiken
lukun rikko.  Pölläšty - rubei itkömäh. A muamoh šanov:

- Mytyš šie olet ljubopitnoi brihane! Kaikki šivla pidäv tietä! Kažvat
šuvrekši, postupi ucenikakši sliesarih, šilloin i iceš opaššut
lukkuloida luadimah.

-------------------------------------------------------


SANJA HRUABROI

Serjoža Sanjanke lähtei meccäh. Dorogalla Serjoža i šanov:

Sanja, šie hukkie varajat?

A Sanja kiitteliecöv:

- Midä on heidä varata? Ožuan pualikalla piädä vaš - kerdah tapan.

Mändih meccäh. Sanja kacceliecov. Ymbäri pimie, i puvt omat okšat
cirhissettih, buitto kiät oijennettih.  Jalloin alla okšat
racketah. Serjoža nagratteliecov tovarissan piällä:

— Varajat?.

A Sanja hruabriecov:

— Midä on mivla varata? Cäin, mie en ole pikkarane.

Täššä Serjoža otti da narošno i ravahti:

- Hukka!

Sanja niin i istuoceldi pölläššynnäštä:

- Ma-ma!

Jälgeh Serjoža nagrav hänen piällä:

- Eh, šie, Sanja hruabroi!

-------------------------------------------------------


KOLLEKTIVA

Lugi tuatto gaziettua. Gazietašša oli kirjutettu ei maltava šana:
"kollektiva". Viikon Kostja duvmaici:

"Mytyš kollektiva?"

I ice tuattoh ei voinun hyviin objasnie.

Tuli Kostja školah, kyžy uciiteljalda. Uciitelja poka nimidä ei šanon,
a urokoin jälgeh läksi ucenikoinke školjnoih ogordah. Ruvettih kaikin
ruadamah. Ken riädyzie luadi, ken vettä kando, heinie deri.

Täššä uciitelja šanov Kostjalla:

- Niät, kuin myö kaikin ruamma. Yhellä miehellä ois jygie, i rubeis
hiän ruadamah kogonazen kuvn.  A meilä kaikilla kebie i veššelä, myö
ogordan luajimma päiväššä. Tämä ka i rubiev šanuocomah školjnoi
trudovoi kollektiva.

Oli Kostjalla tovarissa Kolja. Koljan tuatto läzevdy.  Työndeli muamoh
Koljua meccäh okšua tuomah, i Koljalla tämän tuacci urokkoida ei ollun
konža opaštuo.

Muissutti Kostja kollektivah näh, šanov lapšilla:

- Koljalla tuatto läziv, a muamoh työndelöv händä meccäh okšua
vaš. Konža hiän kandav yksiin?  Davaigua kollektivalleh hänellä
avtamma.

Lähtei lapšet artelilleh meccäh i yhtenä piänä kannettih Koljan
muamolla okšua enämmän regie.  Šiidä kollektivalleh leikattih hiät,
pandih puvnjan alla kuivah paikkah. Veššelä kaikilla ruadua, nagretah,
i niken ei vaibun. A Koljalla ylen oli mieleh, što tovarissat hänellä
avtettih.

-------------------------------------------------------
   

KUIN MEILÄ VOINA OLI

Brihazen šanelenda

Laškieciin mie tänä yönä lavcan luoh lattiella, a mivla midä ollov ei
maguace. Vönyin, vönyin, ših vielä jalga rubei šyvhymäh i vähäzeldi
juvva rubei tahottamah.  Nosšalliin piän, a pertissä meilä on kuin
pogrebašša, - nimidä ei nävy. Kuvluv vain - mama kravatilla hengittäv,
da lehmä šeinän taguana šyvhytteliecöv, i buitto hiiri uglašša
luapalla skobliv. Pölläššyin mie, tuaš tahoin uinota, umbipäin
kattuacen, a tällä aigua kirikön kelloh bavvattih, ken ollov
ikkuvnalla ravahti. Kocahti mama kravatilda, a mie venyn ni uvži ni
kypši, i kieli mivla ei kiändeliece.  Kacon tuletta, ice nimidä en
niä. Mama pertie myötj hyppelöv, spickoida ecciv, štobi lampa
virittiä, a spičkat, kuin naroš, kunne ollov kavottih.

- Sanja, Sanja! - ravizov mivla mama.

- Poigane, jalgevvu väliämme, meilä midä—ollov sluccieci...

Kuvlen mie, kuin hiän hyppelöv, a novšša varajan, i jallat mivla
ruvettih šärizömäh, i keron mivlda buitto nuoralla šivottih. Tahon,
tahon šanuo, što mie en magua, a iäni buitto vieraš lieni. Kerdah
ynnäh miän perti šärähti, helähettih ikkunat, buitto ken pavgai heidä
vaš. Kocahiin mie kengättä i davai ravizomah:

- Mama! Mama!

Mie händä kiäštä fataicen, ei šua nikuin fattie, hiän milma kiäštä
fataicov, nikuin ei fati, žentän što pertissä on ylen pimie, i ice myö
pölläššynnäštä emmä nimidä nähnyn. Buvgain mie piän ovihagoh, mama
rengin jallalla šordi, kaikkie pertie myötj vezi valuaci.  Pihalla
koirat ruvettih ulvomah, šeinän taguana miän lehmä rubei
möngymäh. Sovsem mie en muissa, kuin mama spickat lövdi, tulen
viritti, ice ynnäh šäräjäv, i mie hänellä revnašša šärizen. Mivla
pidäis midä nibuitj ruadua, a mie ice en tiijä, midä mivla ruadua.
Mama mivn piän piällä ravizov:

- Sanja, kukkine, voina zavodiecov!

- Kunne myö šivnke pagenemma?

Täššä kuin grohniv miän tagaperissä, mie äš vähäzeldi
istuocelliin. Kacon - kohaldi sincošta oviloih räccinäziin,
piiruavärtinänke kiäššä hyppiäv meilä Parotjota. Tahto midä-ollov mama
hänellä šanuo, a hiän kuin häimiäv piiruavärtinällä:

- Sammuta tuli! Kazakat pertilöidä myötj kävelläh...

Mahaicov Parotjota piiruavärtinällä, a ikkunah buitto tulda räiskäi.
Täššä mie vielä pušša pölläššyin.  Mama sundukkazeh cökkiäci,
cugunazie mielen maltietta keriälöv, cihkav, ohkav, a mie šeizon kuin
kuolie. Hiän milma kiäštä djorgaicov, kuin gluhoilla ravizov: "Sanja!"
A mie šijalda en voi lekahtua. Täššä tuaš tagaperäššä pavgahti, uhni i
davai, buitto paimenen ruošalla, präisyttämäh. Enžistä mie en kekšin,
duvmaiciin, - ken naroš, šidä kekšiin, što tämä ružjista
ammukšennellah. Fatti mama tätän turkin, pani hänen piällä, a kiäššä
cugunastja kuašanke pidäv, cökkiv händä mivla, ice cyt ei ite.

- Pie, pie, hypätä pidäv...

Otiin mie cugunazen, mama fatti kravatin alda jallacit, leibiä mövkyn,
tyhjän rengin, i myö molen luottuacima pihalla. Liccuacov hiän aidah i
mivla käšköv painuo. Painuacen mie alemma, - cugunane käzistä kirbuov,
nimidä ei nävy. Täššä mie suissuin yheššä koh, kuin hyrähän kockašta
piälicci, i cugu- nane mivn randah vieri, nasilu mie hänen lövviin, a
mama pimieššä ravizov: -

- Väliämme! Väliämme!

Hyppiämmä myö hänenke, i meilä vaštah hypätäh. Ken raccahalla ajav,
ken telegällä. Yheššä koh meilä vaštavdu Lipatovan akka obrazanke
käzissä, a ukko Sidorov istuv kyvkkyziin pereulkašša i ravizov:

- Batjuški!... Batjuški!...

Hebozet hirnaikoijah, ružjat pamavtetah i buitto tulen räiskyndä
nagole miän sjolan piällä kizuav.

- Mama, - šanon, - kunne meilä hypätä?

A hiän ei kacceliece, hyppiäv i iändä mivn ei kuvle. Hyppäimmä myö
edäh pereulkah, a toizešta pereulkašta kohaldi meih kolmen raccahilla
ajetah. Mie otiin da i istuocelliin vähäzeldi aijan luoh, štobi milma
ei nägyis, a mama ei tiedän, što mie istuocelliin, läksi edizeh
hyppiämäh. Tahoin i mie hänellä jällesti hypätä, a ših aigah ruvettih
pereulkašša ammukšendelemah, i aivin šiiricci. Mivla tukat piäššä
novštih. Pien cugunastja kuašanke, ice duvmaicen: "Tapetah ali ei?"
Kacon, a miän kommunista Pavlov Iivana, hyppiäv, - mie hänen iändä
myötj tunnuššiin, - i kohaldi salduattah, kumbane oli
raccahilla. Pavgai Pavlov ružjašta, hebone pistykabieh kočahti ikuin
grohniecov kohaldi mualla, i salduatta hänellä revnah langei. A mie
häneštä piälicci hypy- llä, hypyllä i pageniin pereulkašta. Hyppeliin,
hyppeliin vierahie guomnoloida myötj i ice en tiijä, kunne enämbi
hypätä.

Kuvlen - tuaš uvlicalla ammukšennellah, i kenen ollov perti
šytty. Kacon hyväzešti - buitto ei miän, a ice en vieriš a kuin miän?
Istuociin mie täššä guomnošša olgiloin luoh i davai itkemäh. Mivla ev
pertie žuali, nu händäh, ana palavš mama muissuttuaciz: Fatitah hänen
salduatat, da naroš ammutah, i jiän mie tuatotta i muamotta. Tuatto,
možotbitj i nyt ois elošša, kun ei ois kirjuttuacen kommunistakši. A
hiän kirjuttuaci, läksi linnah, hänen i tapettih kazakat dorogalla.

Issuin, issuin mie guomnošša olgiloin luona, itiin, itiin, - vähästä
kebiembi mivla lieni. Jallat ruvettih kylmämäh. Unahiin mie kengiecie
koissa, läksiin kengättä hyppiämäh, a täššä vihmane rubei tipakoimah,
enžistä harvazeh, a šidä nagole vain enämmäldi.  Tungieciin mie
olgiloih, muissutiin, što mivla on cugunane kuašua i davai händä
šormella kaivamah.

Šöin, šidä painuin olgiloin piällä, duvmaicen:

"Mintän mie kuašua šöin?"

Riiheštä ymbäri lieni hillja, nimidä ei kuvlu, kun rovno kaikin
uijittih täldä paikkua ili korvat nimidä ei kuvlla.

Vönyn, a ice aivin duvmaicen, duvmaicen, kaiken muozet kartinat piäh
tullah: tätiä pokonniekkua muissutiin, kuin hiän kommunistana oli,
mamua, kuin hiän kahta kommunistua pogrebašša peitteli, i pokažieci
mivla, što mie tože olen kommunista, i jesli napaditah mivh kazakat,
obezateljno ammutah i pagizomah ei ruveta. Viälliin mie važamen
jallan, yhellä korvalla kuvndelen, šanon icciellä:

- A missä nyt on mivn mama? Midä hänenke lienöv? 

Vönyin, vönyin i hairahuossja uinoin.  Magain suamoih huomnekšeh
šuat. Huomnekšella šijennbin olgiloista piän, kacon, a ymbäri tumana
šeizov, nimidä ei nävy. Rubein paremmiin kaccomah, a tämä ev tumana, a
on šagie šavu, i sjola buitto ei miän liennyn - taluo vähä. Ei edähänä
mivšta puvnjan luona issutah mužikat, naizet i lapšet, i täššä že
kätkyöt riputettu. Naizet itkietäh, mužikat kacotah iänettä. Podoidi
miän uvlicalda ukko Pronjuškina, dogadi mivn, šanov:

- Šie missä, briha, hyppelet? Ved tiän perti-že palo.

- Kuin palo? - kyžyn mie.

- Ka niin i palo. Puolen sjolua yhtenä yönä mahni. Kazakat snarjuadoilla 
poltettih.

- A missä mama on?

- Mama šivn šielä palolla. Hyppiä šinne väliämme.

Tuliin mie ših koh, missä miän perti šeizo, a šielä yhet keglehet
valjaicciecetah da kivguan truba šeizov. Dorogalla hebone tapettu,
pöccö puhaldun, i kolme mieštä vacualleh vönytäh. Šiiricci proidi
šivotuonke piänke Nikfuaradiädö, i podvodalla vejettih ruanittuo
krasnoarmeišua. Mivn mama istu palannuzin verejin luona curbaškazella
i hilljakkazeh itki. Mivla niin-že šilmissä kyvnelet ožuttuacettih, nu
mie itkömäh vsjotaki en ruven. Šeizavvuin palavazih tuhkazih, rubein
jalgoida lämmittämäh žentän, što pertinke yheššä i šuappuat mivn
palettih.