A. Afanasjev
Tsarevna-löttö
Kiändi: F. Veselov
Lapsien literaturan isdatel'stva, Moskva 1938
Mittyössä ollov tsarstvassa, mittyössä
ollov gosudarstvassa eli da oli tsuari tsarevnjan
ke; tsuarilla oli kolme pojgua -
kajkin nuoret, holostojt, sen mojzet
molodčat, čto ni suarnassa sanuo, ni perolla
kirjuttua. Nuorembua kučuttyh Ivan-tsarevič.
Yhten kerran tsuari sanoj sen mojzen
sanan:
- Armahat mivn lapset, ottakkua iččiellä
strelazin, vedäkkiä jamiet dugazet i
laskekkua strelat kajkkih randojh; kenen
pihalla strela langiev, sielä i kozikkua
(suatajgua).
Laski strelan vanhembi velli-
langej hän bajarin pihalla, kohaldi tytön
koin kohtah; laski keskimäne velli - lendi
strela kupčan pihalla i piettyj čoman
krinčan luoh, a sillä krinčalla sejzoj
tyttö, kupčan tytär: laski nuorin velli -
popadi strela redukkahah suoh i otti hänen
kvakuška - löttö.
Ivan-tsarevič i sanov:
- Kujn mivlla iččien tagah kvakuška
ottua?
- Kvakuška ej puara mivlla.
- Ota, - vastuav hänellä tsuari - naverno,
sivn oza tämän mojne.
Ka najdyh tsuarin pojjat: vanhembi otti
bajarin tyttären, keskimäne - kupčan
tyttären, a Ivan-tsarevič - kvakuška-lötön.
Kuččuv hejdä tsuari i käsköv:
- Čtoby tiän morziemet huomneksi
mivlla pajstettajs pehmejn valgejn mövkky-
löjn.
Myöstiäči Ivan-tsarevič omih palatojh
ej vesselä, alemma olgupäjdä piän riputti.
- Kva-kva, Ivan-tsarevič! Midä sezih
rukah tuskevvujt? - kyzyv löttö. - Ali
omastas tuatosta kuvlijt ej hyvän sanan?
- Kujn mivlla ej tuskevduo? Gosudari
mivn tuatto käski sivlla huomneksi
varustua pehmien valgien lejbä mövkyn.
- Elä tuvzi, tsarevič! Laskiečiekko
muata: huomnes ildua parembi!
Pani löttö tsarevičan muata da loi iččiestä
lötön nahkan i luadieči tytoksi
Vasilisaksi Premudrojksi, vijdi čomilla
krinčojlla i rubej mögizömäh jariellä
iänellä.
- Mamkat-njan'kat, kerävdykkiä, huomneksi
varustakkua pehmie, valgie lejbä mövkky,
mityttä mie söjn omassa rodnojssa
tuatossa!
Huomneksella jalgevduj Ivan-tsarevič -
kvakuškalla lejbä mövkky ammujn valmis,
i sen hyvyne, čto ni duvmajja, ni gadajja,
vajn suarnassa sanuo. Čomenneldu lejbä
kajken mojzin hijtrostilojn ke, randojda
myöten nävytäh tsarskojt linnat zastuavojn
ke. Kijtälhdi tsuari tästä lejvästä
syöten Ivan-tsareviččua i sijnä že omilla
kolmella pojjalla andoj prikuazan:
- Čtoby tiän morziemet yön aloh kuvottajs
mivlla kovryjn.
Myöstiäči Ivan-tsarevič ej vesselä,
alemma olgupäjdä piän ripputti.
- Kva-kva, Ivan-tsarevič! Midä sezih
luaduh tuskevvujt! Ali omasta tuatosta
kuvlijt ej hyvän sanan?
- Kujn mivla ej tuskevduo? Gosudari mivn
tuatto käski yön aloh kuduo hänellä varojn
sulkuzen kovran.
- Elä tuvzi, tsarevič! Laskiečiekko
muata: huomnes ildua parembi!
Pani löttö hänen muata, a iče loj lötön nahkan
i luadieči tytöksi Vasilisaksi Premudrojksi,
vijdi čomilla krinčojlla i rubej mögizömäh
jariellä iänellä:
- Mamkat-njan'kat, kerävdykkiä, varustuačekkua
sulkusta kovrua kudomah čtoby sen mojne olis,
mittyöllä mie istujn rodnojssa mivn tuatossa!
Kujn sanottu, nijn i luaittu. Huomneksella
jalgevduj Ivan-tsarevič - kvakuškalla
kovra ammujn valmis, i sen mojne hyvä,
čto ni duvmajja, ni gadajja, budeli vajn
suarnassa sanella. Čomenneldu kovra kullalla,
hobiella, hijtrojlojlla uzorojlla.
Blagodari tsuari sijdä kovrasta Ivan-tsareviččua
i sijnä že andoj uvven prikuazan:
- Čtoby kajkki kolme pojgua tuldajs
häneh ozuttuačemah yhtessä morziemin ke.
Tuas myöstiäči Ivan-tsarevič ej vesselä,
alemma olgupäjdä riputti udalan piän.
- Kva-kva, Ivan-tsarevič! Midä tuskevvujt?
- Kujn mivlla ej tuskevduo? Gosudari mivn
tuatto käski, čtoby mie sivn ke ozuttuačemah
häneh tulizin: kujn mie sivn rahvahah ozutan?
- Elä tuvzi, tsarevič! Mäne yksin tsuarih
gostih, a mie sivlla jallesti lienen;
kujn kuvlustat tumizennan da humun -
sano: tämä mivn löttöne korobkazessa ajav.
Ka vanhemmat vellet tuldyh ozuttuačemah
omin ke suoriečennuzin morziemin ke;
sejzotah da Ivan-tsarevičan piällä nagretah:
- Midiä sie, velli, morziemetta tulijt?
Hos by pajkkazessa ojzit tuonun! I
mistä sie tämän čomahuon lövvijt? Čäjn,
kajkki suot kävelijt?
Kerdah lieni suvri tumizenda da humu -
kajkki dvortsa rubej tudajamah; gostjat
äjjal'di pöllästyttih, kočahtettyh omilda
sijojlda i ej tietä, midä hejlä ruadua; a
Ivan-tsarevič sanov:
- El'giä varakkua, armahat gostjat. Tämä
mivn löttöne korobkazessa ajaldi.
Lennäl'di tsuarin krinčojn luoh kullittu
koljaska, kuvzi hevosta valljastettu, i
vijdi siel'dä Vasilisa Premudroj - sen
čomahukkane, čto ni duvmajja, ni gadajja,
vajn suarnassa saneldava. Otti Ivan-tsarevičan
kiästä i vedi skuaterilojlla ruokittulojn
tammizien stolien taguah. Ruvettyh gostjat
syömäh, juomah i veseliečömäh. Vasilisa,
Premudroj juoldi stokanasta, da jiänövksen
ičellä vazemeh hiemuah kuadoj, hanhie
syöldi, da luvhuot pejtti ojgieh hiemuah.
Vanhemmin vellilöjn morziemet keksittih
hänen hijtrostin, ruvettyh nijn že luadimah.
Läksi Vasilisa Premudroj Ivan-tsarevičan ke
kargajamah, häjmäj vazemella käellä - luadieči
jarvi, häjmäj ojgiella - lähtejh ujmah
vettä myöten valgiet hanhet. Tsuari i gostjat
dijvah anduačettyh. A vanhemmat minnjat
lähtejh kargajamah, häjmättih vazemilla
käzillä - gostjat brizgutettyh, häjmättih
ojgejlla - luvlla tsuarilla kohti sil'mäh
popadittih. Tsuari siändyj i ajoj sil'mistä
pojs.
Sillä ajgua Ivan-tsarevič valličči minuvtan,
hyppäj kodih, lövdi lötön nahkan i käjverdi
hänen suvrella tulella. Tulov Vasilisa
Premudrajajo fattieči-evle lötön nahkua,
tuskevduj, abevduj i sanov tsarevičalla:
- Oh, Ivan-tsarevič! Midä sie luaijt?
Esli by sie vähäzen ojzit vuottan, mie
by ijaksi ojzin ollut sivnoma: a nyt prošaj!
Eči mivda kolmekymmenestä muasta
kolmekymmennestä tsarstvasta - Kašejsta
Bessmertnojsta.
Luadieči valgieksi hanheksi i läksi
lendoh ikkunah.
Ivan-tsarevič äjjal'di rubej itkömäh,
risti sil'mät kajkkeh nelläh randah
läksi, kunne sil'mät kačotah. Astuj hän
lässä-go, edähänä-go, vijkon-go, väliän-go -
popadiv hänellä vastah vanha ukkone.
Zdravstvuj, - sanov, - midä ečit, kunne
matkua piet?
Tsarevič sanoj hänellä oman gorjan.
- Eh, Ivan-tsarevič! Miksi sie lötön
nahkan käjverrit? Et sie händä pannun,
ej sivlla i hejttiä pidän! Vasilisa Premudraja
hijtrojmbi omua tuattuo syndyj; hän
sijdä syöten siändyj hänen piällä i käski
hänellä kolme vuotta kvakuškana olla. Ka
sivla keräne: kunne hän vieröv - mäne
rohkieldi hänellä jallesti.
Ivan tsarevič sanoj passibon ukolla i
läksi keräzellä jallesti.
Astuv avgieda pelduo myöten, tulov hänellä
vastah kondie.
- "Ana, - dumajččov, - tapan kondien!"
A kondie hänellä sanov:
- Elä tapa mivda, Ivan-tsarevič! Konza
ni olgah mie sivlla godiečen.
Kerdah, mistä ollov ottuači - hyppäj
kondie i kumaj puvn juvrilojn ke; sundukka
langej i mureni palaziksi; sundukasta
hypähti janis i mi on vägie hyppiämäh
luottuači; kačahtijn - a hänellä jallesti
tojne janis hyppiäv, tavotti, fatti i
palaziksi revitteli.
Janiksel'dä siämestä läksi lendoh sorza
i novzi yläh-yläh, lendäv, a hänellä
jallesti kukkosorza luottuačči; kujn ozuav
händä - sorza kerdah jajčän sordi, i
langej se jajččä mereh. Ivan-tsarevič nägöv
ej vuotettavua kummua, tävdyj kyvnelillä.
Keksimättä berjogah ujdav havgi i hambahissah
pidäv jajččiä. Hän otti sen jajčän, murendi
sen, saj nieglan i katkaj njokkazen:
min ni tel'miäči Kaš'ej, min ni bringi
kajkkih randojh, a lieni hänellä kuolla!
Ivan-tsarevič mäni Kašejn pertih, otti
Vasilisan Premudrojn i myöstiäči kodih.
Tämän jal'geh elettih yhtessä hyö vijkon
i ozakkahaldi.