A. Afanasjev

Tsarevna-löttö

Kiändi: F. Veselov

Lapsien literaturan isdatel'stva, Moskva 1938

Mittyössä ollov tsarstvassa, mittyössä ollov gosudarstvassa eli da oli tsuari tsarevnjan ke; tsuarilla oli kolme pojgua - kajkin nuoret, holostojt, sen mojzet molodčat, čto ni suarnassa sanuo, ni perolla kirjuttua. Nuorembua kučuttyh Ivan-tsarevič.

Yhten kerran tsuari sanoj sen mojzen sanan:

- Armahat mivn lapset, ottakkua iččiellä strelazin, vedäkkiä jamiet dugazet i laskekkua strelat kajkkih randojh; kenen pihalla strela langiev, sielä i kozikkua (suatajgua).

Laski strelan vanhembi velli- langej hän bajarin pihalla, kohaldi tytön koin kohtah; laski keskimäne velli - lendi strela kupčan pihalla i piettyj čoman krinčan luoh, a sillä krinčalla sejzoj tyttö, kupčan tytär: laski nuorin velli - popadi strela redukkahah suoh i otti hänen kvakuška - löttö.

Ivan-tsarevič i sanov:

- Kujn mivlla iččien tagah kvakuška ottua?

- Kvakuška ej puara mivlla.

- Ota, - vastuav hänellä tsuari - naverno, sivn oza tämän mojne.

Ka najdyh tsuarin pojjat: vanhembi otti bajarin tyttären, keskimäne - kupčan tyttären, a Ivan-tsarevič - kvakuška-lötön. Kuččuv hejdä tsuari i käsköv:

- Čtoby tiän morziemet huomneksi mivlla pajstettajs pehmejn valgejn mövkky- löjn.

Myöstiäči Ivan-tsarevič omih palatojh ej vesselä, alemma olgupäjdä piän riputti.

- Kva-kva, Ivan-tsarevič! Midä sezih rukah tuskevvujt? - kyzyv löttö. - Ali omastas tuatosta kuvlijt ej hyvän sanan?

- Kujn mivlla ej tuskevduo? Gosudari mivn tuatto käski sivlla huomneksi varustua pehmien valgien lejbä mövkyn.

- Elä tuvzi, tsarevič! Laskiečiekko muata: huomnes ildua parembi! Pani löttö tsarevičan muata da loi iččiestä lötön nahkan i luadieči tytoksi Vasilisaksi Premudrojksi, vijdi čomilla krinčojlla i rubej mögizömäh jariellä iänellä.

- Mamkat-njan'kat, kerävdykkiä, huomneksi varustakkua pehmie, valgie lejbä mövkky, mityttä mie söjn omassa rodnojssa tuatossa!

Huomneksella jalgevduj Ivan-tsarevič - kvakuškalla lejbä mövkky ammujn valmis, i sen hyvyne, čto ni duvmajja, ni gadajja, vajn suarnassa sanuo. Čomenneldu lejbä kajken mojzin hijtrostilojn ke, randojda myöten nävytäh tsarskojt linnat zastuavojn ke. Kijtälhdi tsuari tästä lejvästä syöten Ivan-tsareviččua i sijnä že omilla kolmella pojjalla andoj prikuazan:

- Čtoby tiän morziemet yön aloh kuvottajs mivlla kovryjn.

Myöstiäči Ivan-tsarevič ej vesselä, alemma olgupäjdä piän ripputti.

- Kva-kva, Ivan-tsarevič! Midä sezih luaduh tuskevvujt! Ali omasta tuatosta kuvlijt ej hyvän sanan?

- Kujn mivla ej tuskevduo? Gosudari mivn tuatto käski yön aloh kuduo hänellä varojn sulkuzen kovran.

- Elä tuvzi, tsarevič! Laskiečiekko muata: huomnes ildua parembi!

Pani löttö hänen muata, a iče loj lötön nahkan i luadieči tytöksi Vasilisaksi Premudrojksi, vijdi čomilla krinčojlla i rubej mögizömäh jariellä iänellä:

- Mamkat-njan'kat, kerävdykkiä, varustuačekkua sulkusta kovrua kudomah čtoby sen mojne olis, mittyöllä mie istujn rodnojssa mivn tuatossa! Kujn sanottu, nijn i luaittu. Huomneksella jalgevduj Ivan-tsarevič - kvakuškalla kovra ammujn valmis, i sen mojne hyvä, čto ni duvmajja, ni gadajja, budeli vajn suarnassa sanella. Čomenneldu kovra kullalla, hobiella, hijtrojlojlla uzorojlla. Blagodari tsuari sijdä kovrasta Ivan-tsareviččua i sijnä že andoj uvven prikuazan: - Čtoby kajkki kolme pojgua tuldajs häneh ozuttuačemah yhtessä morziemin ke. Tuas myöstiäči Ivan-tsarevič ej vesselä, alemma olgupäjdä riputti udalan piän.

- Kva-kva, Ivan-tsarevič! Midä tuskevvujt?

- Kujn mivlla ej tuskevduo? Gosudari mivn tuatto käski, čtoby mie sivn ke ozuttuačemah häneh tulizin: kujn mie sivn rahvahah ozutan?

- Elä tuvzi, tsarevič! Mäne yksin tsuarih gostih, a mie sivlla jallesti lienen; kujn kuvlustat tumizennan da humun - sano: tämä mivn löttöne korobkazessa ajav.

Ka vanhemmat vellet tuldyh ozuttuačemah omin ke suoriečennuzin morziemin ke; sejzotah da Ivan-tsarevičan piällä nagretah:

- Midiä sie, velli, morziemetta tulijt? Hos by pajkkazessa ojzit tuonun! I mistä sie tämän čomahuon lövvijt? Čäjn, kajkki suot kävelijt?

Kerdah lieni suvri tumizenda da humu - kajkki dvortsa rubej tudajamah; gostjat äjjal'di pöllästyttih, kočahtettyh omilda sijojlda i ej tietä, midä hejlä ruadua; a Ivan-tsarevič sanov:

- El'giä varakkua, armahat gostjat. Tämä mivn löttöne korobkazessa ajaldi. Lennäl'di tsuarin krinčojn luoh kullittu koljaska, kuvzi hevosta valljastettu, i vijdi siel'dä Vasilisa Premudroj - sen čomahukkane, čto ni duvmajja, ni gadajja, vajn suarnassa saneldava. Otti Ivan-tsarevičan kiästä i vedi skuaterilojlla ruokittulojn tammizien stolien taguah. Ruvettyh gostjat syömäh, juomah i veseliečömäh. Vasilisa, Premudroj juoldi stokanasta, da jiänövksen ičellä vazemeh hiemuah kuadoj, hanhie syöldi, da luvhuot pejtti ojgieh hiemuah. Vanhemmin vellilöjn morziemet keksittih hänen hijtrostin, ruvettyh nijn že luadimah.

Läksi Vasilisa Premudroj Ivan-tsarevičan ke kargajamah, häjmäj vazemella käellä - luadieči jarvi, häjmäj ojgiella - lähtejh ujmah vettä myöten valgiet hanhet. Tsuari i gostjat dijvah anduačettyh. A vanhemmat minnjat lähtejh kargajamah, häjmättih vazemilla käzillä - gostjat brizgutettyh, häjmättih ojgejlla - luvlla tsuarilla kohti sil'mäh popadittih. Tsuari siändyj i ajoj sil'mistä pojs.

Sillä ajgua Ivan-tsarevič valličči minuvtan, hyppäj kodih, lövdi lötön nahkan i käjverdi hänen suvrella tulella. Tulov Vasilisa Premudrajajo fattieči-evle lötön nahkua, tuskevduj, abevduj i sanov tsarevičalla:

- Oh, Ivan-tsarevič! Midä sie luaijt? Esli by sie vähäzen ojzit vuottan, mie by ijaksi ojzin ollut sivnoma: a nyt prošaj! Eči mivda kolmekymmenestä muasta kolmekymmennestä tsarstvasta - Kašejsta Bessmertnojsta.

Luadieči valgieksi hanheksi i läksi lendoh ikkunah.

Ivan-tsarevič äjjal'di rubej itkömäh, risti sil'mät kajkkeh nelläh randah läksi, kunne sil'mät kačotah. Astuj hän lässä-go, edähänä-go, vijkon-go, väliän-go - popadiv hänellä vastah vanha ukkone.

Zdravstvuj, - sanov, - midä ečit, kunne matkua piet?

Tsarevič sanoj hänellä oman gorjan.

- Eh, Ivan-tsarevič! Miksi sie lötön nahkan käjverrit? Et sie händä pannun, ej sivlla i hejttiä pidän! Vasilisa Premudraja hijtrojmbi omua tuattuo syndyj; hän sijdä syöten siändyj hänen piällä i käski hänellä kolme vuotta kvakuškana olla. Ka sivla keräne: kunne hän vieröv - mäne rohkieldi hänellä jallesti.

Ivan tsarevič sanoj passibon ukolla i läksi keräzellä jallesti.

Astuv avgieda pelduo myöten, tulov hänellä vastah kondie.

- "Ana, - dumajččov, - tapan kondien!"

A kondie hänellä sanov:

- Elä tapa mivda, Ivan-tsarevič! Konza ni olgah mie sivlla godiečen.

Kerdah, mistä ollov ottuači - hyppäj kondie i kumaj puvn juvrilojn ke; sundukka langej i mureni palaziksi; sundukasta hypähti janis i mi on vägie hyppiämäh luottuači; kačahtijn - a hänellä jallesti tojne janis hyppiäv, tavotti, fatti i palaziksi revitteli.

Janiksel'dä siämestä läksi lendoh sorza i novzi yläh-yläh, lendäv, a hänellä jallesti kukkosorza luottuačči; kujn ozuav händä - sorza kerdah jajčän sordi, i langej se jajččä mereh. Ivan-tsarevič nägöv ej vuotettavua kummua, tävdyj kyvnelillä. Keksimättä berjogah ujdav havgi i hambahissah pidäv jajččiä. Hän otti sen jajčän, murendi sen, saj nieglan i katkaj njokkazen: min ni tel'miäči Kaš'ej, min ni bringi kajkkih randojh, a lieni hänellä kuolla!

Ivan-tsarevič mäni Kašejn pertih, otti Vasilisan Premudrojn i myöstiäči kodih. Tämän jal'geh elettih yhtessä hyö vijkon i ozakkahaldi.