A. Puškin

Suarna kalaniekkan ga kalaizen näh

Kiändäi: ?

(tekstu suadu Yougilpäi)
Eli starikka oman staruhan ke
Ihan sinizen meren luona;
Elettih hyö pahas muaperttis
Täyttä kolmekymmentä ga kolme vuotta.
Starkka kävi nuotal kalua suamah,
Staruuha kezräi omie työlöi.
Kerran laski starikka nuotan mereh,
Tuli nuotta yhten muvan ke.
Toizen kerran laski häi nuotan,
Tuli nuotta meriheinän ke.
Kolmannen kerran laski starikka nuotan,
Tuli nuotta yhten kalaizen ke.
Ei prostoin kalaizen, a kuldaizen ke.
Rubei kuldaine kalaine pyrgiemäh,
Ihmizen kielen pagizemah:
”Laske sie, starče, miuda mereh,
Kallehen ičes tuači annan makson:
Annan midä vai tahtonet”.
Huamistui starikka, pöllästyi:
Pyyti häi kalua kolmekymmendä ga kolme vuotta,
No ei tullut kuulla kalan paginua.
Laski hän kalaizen kuldaizen 
Ga sanoi hänel luaskavan sanan:
“Jumala siun ke, kuldaine kalaine!
Ei pie miul siun maksoloi;
Mäne sie omah sinizeh mereh
Gul`aičče sie välläl ičekseh”.
Tuli järilleh starikka staruuhan luo,
Rasskaži hänel velikoin čuudon näh.
”Sain mie tänäpäi kalaizen,
Ei prostoin kalaizen, a kuldaizen.
Meijan luaduh pagizi kalaine,
Sinizeh mereh, kodih pyrgihes,
Kallehen hinnan ičen ies taričči: 
Taričči midä vai tahtonen.
Varain mie hänes ottua maksuo;
Muga i laskin sinizeh mereh”.
Rubei staruuhu starikkua čakkuamah:
”Tolkutoi olet sie, ga i bluazna!
Kalaizes maksuo et otta maltanut.
Olizit ottanut hänes hot’ kartan,
Meijan-se ved´ čiisto halgei”.
Vot lähti starikka sinizen meren luo;
Nägöy: meri vähäizel aldoilehes.
Rubei hän kuldasta kaloista kuččumah,
Uijaldi kalaine starikan luo, ga kyzyi:
”Mibo pidäy siulles, starče?”
Hänel kumarduen starikka vastuau:
”Ole moine hyvä, gosudarin´a kalaine,
Siun täh čakkai miuda miun staruuhu,
Ei anna miul starikal spokoida:
Pidäy hänel uuzi karta; 
Meijan oma ved´ čiisto halgei”.
Vastuau kuldaine kalaine:
”Älä ole pahal mielin, mene jumalan ke,
Lienöy teil nygöi uuzi karta”.
Tuli järilleh starikka staruuhan luo,
Staruuhal on uuzi karta.
Vie enämmäl staruuhu čakkaileh:
”Tolkutoi olet sie, ga bluazna!
Kyzyit tolkutoi kartan!
Äijägö kartas on hyvyttä?
Mene järilleh, tolkutoi, kalaizen luo;
Kumardu hänel, ga kyzy nygöi perti.”
Vot lähti starikka sinizen meren luo
(Mudaudui sinine meri),
Rubei hän kuččumah kuldasta kalaista.
Uidi kalaine hänen luo, kyzyi:
”Midä pidäy sinulles, starče?”
Kumarduen hänel starikka vastuau:
”Ole moine hyvä, gosudarin´a kalaine,
Vie enämmäl staruuhu čakkaileh,
Ei anna miul starikal spokoida:
Pertie kyzyy riidelija akka”.
Vastuau kuldaine kalaine:
”Älä ole pahal mielin, mene jumalan ke,
Muga i olgah: lienöy jo teil perti”,
Lähti starikka omah muapertizeh, 
A pertizes ei ole ni jälgie;
Ies hänel on perti svetelkan ke,
Kirpiččähezel, vallatun truvan ke,
Dubovoloin lauda vorotoin ke.
Staruuhu istuu ikkun pieles, 
I kui vai voibi ukkuo čakkuau:
”Bluaznu sie, ihan mieletöi!
Kyzyt, tolkutoi, pertin!
Mene järilleh, kumarru kalaizel:
En tahto olla mie prostoina krest´jankana,
Tahton olla stolbovoina dvor´jankana”. 
Lähti starikka sinizen meren luo,
(Eule tyyni sinine meri);
Rubei hän kuldaista kalaista kuččumah,
Uijaldi hänen luo kalaine, kyzyi:
”Midä pidäy sinul, sano, starče?”
Kumarduen hänel starikka vastuau:
”Ole moine hyvä, gosudarin´a kalaine,
Enämmäl ennista akka uravui,
Ei anna miul starikal spokoida:
Ei tahto jo olla hän krest´jankana,
Tahtou olla stolbovoina dvor´jankana”.
Vastuau kuldaine kalaine:
”Älä ole pahal mielin, mene jumalan ke”.
Tuli järilleh starikka staruuhan luo.
Midäbö nägöy hän? Korgie terema;
Pordahil seizou hänen akkah
Kallehes soboli duљegreikas,
Piäläkäl parčovoi kička,
Žemčugat jugiet kaglas,
Kuldaizet kol´čaizet sormilois,
Ruskiet kengäizet jallois.
Ies hänel userdnoit sluugat;
Hän lyöy heidä, tukis vatuldau.
Sanou starikka omal staruuhal:
”Terveh, barin´ja, sudarin´ja, dvor´janka!
Nygöi, verno, siun vaččaine on dovol´noi”.
Rubei staruuhu kiruomah händä,
Käski kon´ušn´jah sluužimah männä.
Matkua nedali, toine,
Enämmäl staruuhu uraudui;
Tuas kalaizen luo starikkua työndäy:
”Mene järilleh, kumardu kalaizel:
En tahto olla stolbovoina dvor´jankana, 
Tahton olla vol´noina tsaritsana”.
Pöllästyi starikka; rubei molimahes:
”Midä sie, akka, mielisgo liikuit?
Ni astuo, ni paista et malta,
Kaiken tsarstvan sie nagratat”.
Vie enämmäl tuskeudui staruuhu,
Roža pieleh iski ukkuo:
”Kui sie ruohtit, mužikka, riijellä miun ke,
Miun, stolbovoin dvor´jankan ke?
Mene merel, kui sanotah siul hyväizin;
Et mene hyväizin, - veetäh i vägizin”.
Lähti starikka rukka meren luo
(Musteni sinine meri),
Rubei hän kuččumah kuldaista kalaista,
Uijaldi hänen luo kalaine, kyzyi:
”Midä pidäy sinul, sano, starče?”
Kumarduen hänel starikka vastuau:
”Ole moine hyvä, gosudarin´a kalaine,
Tuas staruuhu miun buntuiččou:
Jo ei tahto hän olla dvor´jankaina,
Tahtou olla vol´noina tsaritsana”.
”Älä ole pahal mielin, mene jumalan ke”.
Hyvä on! Lienöy siun staruuhu tsaritsana”.
Kiändyi starikka staruuhun luo,
Midäbo? Starikan ies ollah tsarskoi palatat,
Palatois nägöy hän oman staruuhun.
Stolan taguana istuu hän tsaritsana,
Sluužitah hänel bojarat ga dvor´janat,
Valetah hänel merentagaizie viinoi;
Zakusпvaiččou hän priäniekäl pečatnoil;
Ymbäri seizou groznoi straža,
Olgupiälöil kirvehie pietäh.
Kui dogadi hänen starikka, pöllästyi;
Staruuhun edeh jalgoih kumardui,
Ga sanou ”Terveh, groznoi tsaritsa!
Nu, nygöi siun vaččaine on dovol´noi”.
Staruuhu häneh päi ni kačahtunuh ei,
Käski ajua iäre omis silmis päi.
Bojarat, dvor´janat sih hypättih,
Niskas starikkua lykättih,
A uksilois straža karahtih,
Vähäs kirvehil ei leikottu;
”Muga i pidäy siul, vanha neveža!
Ielleh päi siul, neveža, nauka:
Älä istoi vierahah regeh!”
Vot proidiu vie nedali, toine,
Vie enämmäl staruuhu uraudui:
Työndäy sluugat ukkuodah eččimäh.
Löyvettih starikka, hänen luo tuodih.
Sanou staruuhu starikal:
”Mene, kumarda kalaizel,
En tahto olla vol´noina tsaritsana,
Tahton olla merilöin valdijana,
štobi eliä miul meres Okijanas,
štobi sluužis miul kuldaine kalaine
Ga ainos olis miul työnnettävänä”.
Ei ruohtinuh hän vastah panna,
Ni ainavuo vastah sanua sanuo.
Tuli hän sinizen meren luo,
Nägöy, merel on musta buurju:
Muga i noustih vihaizet allot,
Muga i kävelläh, ulvojen ulvotah.
Rubei hän kuldaista kalaista kuččumah,
Uijaldi hänen luo kalaine, kyzyi:
”Midä pidäy sinul, sano, starče?”
Kumarduen hänel starikka vastuau:
”Ole moine hyvä, gosudarin´a kalaine,
Sano, midä ruadua miul prokl´jatoi akan ke?
Ei tahto olla tsaritsana, 
Tahtou olla merilöin valdijana;
štobi eliä hänel meres Okijanas,
štobi iče sie hänel sluužizit,
I olizit hänel työnnettävänä”.
Ni midä ei sanonuh kalaine,
Vai priskai vettä händäizel
I uidi syväh mereh.
Kodvan vuotti starikka otviettua,
Ei tulluh enämbi kuldaine kalaine.
Kiändyi starikka staruuhun luo;
Kaččou: tuas on endine muapertine;
Kynnyksel istuu hänen staruuhu,
A hänen ies hallennuh karta.