Oma Mua – jälgimäzes lehtes myö sanelimmo, kui täl kuul Kondupohjan rajonas Pertijärven rannoil piettih kirjuttaikoulutusleiri meijän nuorih nähte. Pertijärven sanasepät tyttöjoukkoneh nedälin päivät opastuttih, kehitettih omua neruo kirjuttajen kui kaunokerdomuksii, mugai lehtikirjutuksii suomen da karjalan kielel. Suamal miärätyn tehtävän turkulazes opastajas Vesa Niinikangahaspäi tytöt opittih panna paperil sanat, virkehet, kappalehet.
Karjalaine naine iänel itköy muga, gu ven’alastu miesty kyynälih puhkieu
Kirjuttamah ristikanzan työnyttäy kyven. Kui tulikybenes tulgoine tuli piäzöy, mugai sanakybenet vällendetäh kirjuttajan andamah päivänvalgiedu omil mielil da elämyksil. Mugai rodih meil, Pertijärven sanasepil. Erähänny leiripiän käimmö Kentjärven kyläh, kus kuulimmo olevan iänelitkettäjän naizen, buito häi itköy lyydinkarjalan murdehel. Sehäi on jo harvah nygöi. Dai lövvimmö hänen. Ol’ga Nikiforova eläy omas puukois yhtes ukonke. ”Gu tiedäzinhäi jo nuorete, en ottas karjalastu neidisty mučoikse nivouse... ”– rubei voiveroittamah ven’alaine ukkoh Oleksei vie meijän kynnykses piäliči polgiettuu . ”Mindäh muga?” – nagruammo. ”Sendäh gu itköy ainos, olgah hyvä libo paha. Häi iänel itköy, a minäbo kyynälih puhkien”...
Ol’ga Ivanovnan oza on monien karjalazien naizien jyttyine. Voinan evakuatsien aigah menetti muaman, oman koin, lapsusajan, tervehyön. Nuorel neičykkäzel kylläl puutui kävvä pakiččemas rahvahas ruodua da kakkukuordu, gu keittiä omil pikkarazil vellil da sizäril rokan. Evakuatsien gor’at annetah tiediä nygöigi: naizen suureh pakkazeh kylmänyöt jallat ollah pahkois, kriepityt villazih paikoih.
Minä itkemäh rubein. Gu alguanhäi itkie, sit mustelen kai pahat, sit
nimidä en tirpa, engo peitä. Sit kai suuh tullah, hengie rubieu
täyttämäh kibielöi sanoih. A itkiettyy hoivembi rodieu, buito
vesselembi. Enne nuorete prikaššiekannu ruavoin. Päivysyväimel gu
paha rodinou, sit murginua vuotan. Sen aigah juoksendelenhäi omien
kalmužimoil da sie gu puhkieldun itkemäh... Mugai nygöi. Abiedu on
äijy minun elaijas, itkendäl hoivenen.
A ken opasti teidy itkemäh? Ken moizen neron andoi?
Kui sanoi mustatto da kuspäi net tullah?
Muamo minun itki. No vähän mustan, häihäi kuoli minun pienenny
olles. Sanat iče tullah piäh konzu pidäy. Toiči et ni vuota, a itku
iče piäs pyöriy. Tiä Kentjärvel muut ei itketä, ei ole kes
opastuo.
A iče etgo opasta kedä?
En. A kelbo se pidäy? Nygöi gu kävvä nikunne en voi, sit tiä kois ičel itken. A enne käin
pokoiniekoilluo, kučuttih rahvahah.
Armahat syndyizet vuotetah. Ol’ga Nikiforovan koispäi astuimmo vaikkani. Naine jäi hyväh mieleh, gu jätimmö hänel vähäine magiedu tuomastu. Gu vie tozi vešit – ennevahnashäi iänelitketändäs annettih čuajuu da midätahto suurustu. Mugai myö, ilmai emmo ruvennuh nastu itkettämäh. Tulduu omah leiripaikkah saimmo tehtävän kirjuttua runo. Jogahine meis ajatteli sidä nastu, hänen itkuvirzilöi. Täsgi tuldih sanat da sanarivit. Annammo net painettavakse karjalazeh lehteh. Minny net tuldih, kaččokkua iče. Toivommo sih, gu karjalazet ellendetäh meijän suomenkielizii tekstoigi.
Kembo käzil, jalgoil
andoi vägie nenga?
Jumalainego?
Vai iče karjalaine hengi?
Kembo, sanuot,
Käzil, jalgoil
andau huogavuo?
Jumalaine...
Konzu vietäh sinne...
kuuzikkoh.
(Puoroin Lena, Oman muan ruadai)
Kipinää näkyy silmissä
Sinisinä joskus olleissa
Kun poltetusta kodistasi itkettyä
Hymyilet meille - punukoillesi.
(Natalja Denisova, Kipinä-lehten ruadai)
Kuule, tyttö, kuule
Minua ja taivasta
Kuule mitä minä puhun sinulle
Mistä minä laulan.
Jos suru tuli sinun kotiin
Kuoli joku, hävisi
Tarvitse silloin laulu jonkun
Ettei sydän särkisi...
(Jevgenija Svaikina, yliopastui)
Päivy on oldavu joukos
igäkodvaine on elettävy mieros
vai elaijan vältät yksin
ruadohommih da suurih tuskih vaivut.
Armahat syndyzet vuotetah
kallehet syndyizet hoivendetah
net pavos ei pietä, eigo peräh ajeta.
Niijellyö menet yksin
eigo mieruo, eigo joukkuo
mitä pitkembi matku –
sidä vaivazembi igäpalaine sinun...
(Natalja Antonova, Oman muan ulgolehtimies)
Kun elämä lyö
raskaalla kädellään
kun ei ole voimia
mennä eteenpäin
Kun kukaan ei auta
kantaa kiveä
Kun aamusta iltaan
on rankasadetta
Itkee niin että sydäntä särkee
vain silloin musta kipusi lähtee
Kuuma kyynel pesee sielusi
ja sammuttaa palon ruumissasi
(Jegenija Arehovskaja, yliopastui)
Sinä – Kentjärven joutsen!
Mutta taivas ei kutsu sua
Sinä katselet multaa mustaa
Sinä syleilet kalmiston puita
Sinä kastelet viimeiset puvut
Sinä hoidat viimeiset pidot
Sinä varustat veljesi matkaan
(Sandra Bagajeva, yliopiston loppenuh)
Toimitti D’ekoin D’el’a