Карелиян рахвахан суарнат

Karelijan rahvahan suarnat

Sostuavi K. Belova

Karel'skoj gosudarstvennoj izdatel'stva

Petrozavodsk 1939

-------------------------------------------------------
Kyrillizet kirjaimet on automuattizesti koodattu latinalazikse nenga:
э->e  ы->y  ь->'  ë->jo  я->ja  й->j  ю->ju  ÿ->y
-------------------------------------------------------

Syväindö

Predislovija

  
Tämä sbornikka on luaittu enimyttäh suarnois kerättylöis Anuksen
rajonas 1936 v.

Anuksen rajona on južnois Karelijas Ladožskoin jarven luona. Rajonan
tsentral'noi punkta on Anuksen kylä, yksi vanhan aigaizis kylis,
kudama oli Velikoin-Novgorodan Obonežskois pjatinas. Sidä muistelou
novgorodskoi knjaz' Svjatoslav Ol'govič omas ustavnois gramotas 1137
v.

Jälles Anus oli Olonetskoin oblastin administrativnoi tsentra, kuni
sidä ei siiretty Petrozavodskah.

Graždanskoin voinan aigana Anuksen rajonas oldih suuret bojut beloloin
i kontrrevoljutsioneroin kulakoin ke. Nygöi se on respublikan
peredovoi vil´l´an kazvatus rajona. - "Meil on Karel'skoi
Ukraina",—sanotah kolhoznikat. Krome sel'skoida hozjaistvua rahvas
ruatah meččäzagotovkoil, kalan pyyvöl i käyväh ohotal. Eletäh Anuksen
rajonas Karelat, keskenäh rahvas paistah karel'skoil kielel, no
maltetah i ven´aksi. Äjis sel'skolois sovietois i kolhozois on omat
suarnan sanelijat. Suarnat leviesti kuulutah Karelijas, hyvie suarnan
sanelijoi tietäh i suvaijah. Ei yhten kerran puutui nabljudaija, kui
"Joven-suus" kalan pyydäjat i peräniekat ehtil spetsial´no kerävyttih
suarnua kuundelemah.

Karelijan suarnoin sravnimine severno-venjalaizien suarnoin ke i
voobše ven´alazien suarnoin ke, andau bohatan materialan, kudama
ozuttau lujan kulturnoin svjazin karel'skoin i venán rahvahan välil.
Karel'skolois i venjalazis suarnois on äija obšoida, muga primieraksi,
suarna "Ivan Tsarevič", kudama on kir'jutettu Videlen kyläs,
Sorokinas, on leviesti tiettävän suarnan "Tsar' Saltan" varianta, -
kudaman obrabotaičči Puškin. Suarna "Andrei Strelets", muga že on
äijäl kuuluza kaikkie Karelijua myötjo (kačo, primieraksi,
M. Korguevan "Ondrei Strelets").

Moizie primieroi voibi ozuttua äijä, no yhtes sen ke suarnois,
kirjutettulois Anuksen rajonas, on riädy spetsifičeskoloi
čertoi. Suarnois löyttih oma sija karel'skoin krest'juaninan elos,
Karelijan priroda. Muga, primieraksi, suarnas "Saldatta Ii- van" on
mainittu Karelijan natsional'noi instrumenta, kandeleh, kumman
kandeleh, kudamua luaitah hukat.  Täs že suarnas on utverždenija, čto
"märgiä muada Muailmal on enämbi, kui kuivua" -se on harakterno
Karelijan prirodal; deistvijat suarnas enimyttäh männäh mečäs i
m.i. Kai nämä osobennostit kebie on nähtä suarnois: "Käetöi da
jallatoi tsarevna", "Iivan i hänen heboine", "Ottaja järvi" i toizis.
Ielleh pidäy otmiettie, čto Venjan suarnois učastvuiččou pomešikka, a
meijan suarnois händä ei ole, a hänen sijas on kulakka, pappi,
stanovoi, kudamat suarnois polučitah zaslugoi myöte i jiähäh
durakaksi.  Anuksen rajonas myö emmä löyvä dvorjanskoloi usad'boi, no
kulakat, torgovtsat i papit oldih pezoitunnuot kylih. Tsuarin
pravitel'stva kaikelleh kannatti heijan kiskonda ruaduo i hyö äijal
eksploatiruidih Karelijan rahvasta. Torgovtsat ylen huogeheh suadih
tämän bohatan rannan rahvahas päi kaikkie tavarua i izdelijua. Enne
revoljutsijua Anuksen rajonas oli manasteriloi. Rahvas ei suvainnut
pappiloi i manuahoi i sen hän ozutti omis suarnois, primieraksi:
suarna "Papit uravuttih", suarna "Šuutka", "Kui köyhä mužikka papil
vellat tazai", — i m.i.  no soveršenno toine sija suarnas on annettu
glavnoil geroil. Olgah se hot' nuorin poiga Iivan, libo obiidittu
neičyt, kazakka, köyhä krest'juanin, - kai ugnetjonnoit i obiiditut
aivin ollah glavnoina geroina suarnas. Heijan puolel on pravda, hyö
ollah voittajana i nakažitah obidčikkoi. Äijas suarnas ylen sel'giesti
vistupaijah real'noit obshestvennoit otnošenijat. Suarnois on rahvahan
mudrosti. Suarnoin fantastikka viättäy meidä ylen vanhah aigah; i kui
ukaznvaičči Gor'kij, suarnois on materialističeskoin myšlenijan
priznakat, rodinuot trudan prodessas, suarnois näemmä ristikanzan
bor'ban prirodan vägilöin ke. — Suarnat ozutetah rahvahan
geroičeskoida harakterua.

Velikoi proletarskoi pisatelja M. Gor'kii ylen syvästi ellendi ustnoin
rahvahan tvorčestvan (fol'kloran) sush'nostin i značenijan.

Geine (Heine), Gote (Goethe), Gor'kii, Nekrasov i toizet velikoit
sanan hudožnikat maltettih ispol'zuija fol'klora, hyö opastuttih sanan
iskusstvah rahvahan rapsodoin *) luo. "Nuoret pisateljat, lugiekkua
------ 
*) Rapsodat ollah suarnoin sanelijat, rahvahan pajoloin,
bylinoin i epičeskoloin pajoloin pajattajat.  
------ 
prostoin rahvahan suarnoi, čtoby nähtä venjan kielen svoistva",
—kir'jutti Puškin. "Mittuine prelesti ollah suarnat, joga suarna on
poema!"  Moizen korgien otsenkan andoi velikoi venjalaine pisatelja
Puškin rahvahan suarnoil.

Elävä i svetloi rahvahan poezijan rodnikka toi i tuou äijan pol'zua
karel´skoin literaturnoin kielen i literaturan sozdaimizen dielos.

Anuksen ekspeditsija oli komplektuidu Petrozavodskan Pedinstitutan
studentois, kudamat oldih vähäl tuttavat tämän ruavon ke i opytan
olemattomus sanoihes suarnoin kir'jutuksih. Odnako, čotaičemma
tselesoobraznoina — publikuija ekspeditsijan materialat, luadien niih
erähie muutoksie.

Čtoby täs sbornikas ei luadie niidä ošibkoi, kudamat on luaittu
kir'jutuksis, i lähendiä južnoin Karelijan suarnoin kieli severnoin i
srednjoin Karelijan lugijoih, erähät kohtat on luaitut literaturnoin
kielen normie myöte.

1. Suš'estvitel'noloin okončanijoin "u" i "y" sijah on otettu
  literaturnoit okončanijat "a" i "ä":
  Ei akku, a akka,
  ei lehmy, a lehmä i m.i.

2. diftongoin "aa", "oa" sijah on otettu literaturnoi diftonga "ua":
  ei maamo, moama, a muamo,
  ei tulgaa, tulgoa, a tulgua i m.i.

3. Sanat, kudamie suarnoin sanelijat sanotah konza kui gi: "djärvi,
  djogi, djuoubjo i m". i., a konza gi:
  "järvi jogi, juou" i m.i., on otettu literatunoida
  kiel'dä myöte: järvi, jogi, juou i m.i.

4. Jal'gi sanat: "u-al, kel, ker, kera", on otettu "al" i "ke": ,
  ei stolan ual, a stolan al, 
  ei vellen kel, ker, a vellen ke i m.i.
  Sanas "tuakse" on otettu okončanija "i". Ei päčin tuakse, a päčin tuaksi. 

5. Deepričastijoin okončanijoin "uu" i "h" sijah on otettu "uo" i "t":
  ei nostuu, a nostuo,
  ei tulduu, a tulduo,
  ei olluh, a ollut, i
  ei mennyh, a mennyt i m.i.

6. Suš'estvitel'nolois on otettu okončanijat "e" sijah "i", "j" sijah "e", 
  "j" sijah "ja":
  ei mučoikse, a mučoiksi,
  ei hukikse, a hukiksi,
  ei kormanii myö, a kormanie myö,
  ei kodii, a kodie,
  ei ehättäi, a ehättäja,
  ei pyydäi, a pyydäja i m.i.
  Suš'estvitel'nolois, kudamis on okončanija "o", sanan izmenies 
  on otettu literaturnoi okončanija "on":
  ei tuatan, a tuaton
  ei muaman, a muamon i m.i.

7. Glagol'nolois formis okončanija "e" sijah on otettu "ja":
  ei tije, a tiija i m. i.

8. Sanois vävvy, savvu i m.i., on otettu literaturnoih 
  luaduh "vävy, savu i m.i.

9. Bukvan "š" sijah on otettu literaturnoida kiel'dä  myöte 
  bukva "s" vai yhtes sanas "iski":
  ei iški kormanii, a iski kormanie i m.i.

V osnovnom kieli on jatetty muga, kui paistah suarnoin
sanelijat. Sbornikas preobladaiččou južnokarel´skoi dialekta.

Tämän sbornikan izdaičenda on vai suuren i ser'joznoin ruavon -
Karelijan fol'kloran izučenijan algu.

-------------------------------------------------------

Saldatta Iivan

Sluuži enne tsuaril Iivan, sluuži i ongel kävyi.  Kerran hänel ongeh
puutui kuldaine kalaine, kudai muutui čomaksi neidizeksi. Iivan sil
neidizel:

- Tulet-go minul mučoiksi?

- Tulizin, -sanou neidine, - ga hyvä naine roih sinul huoleksi, čoma
neidine roih kadonuoksi.

- Tule ielleh - otan, - sanou Iivan.

Otti Iivan sen neidizen mučoiksi i heitti jo tsuarin luo
kävyndän. Tsuari siit kyzyy toizil:

- Mindäh-bo Iivan heitti minun luo kävyndän?

- Sentäh, — vastatah hänel, - ku Iivanal puutui nygöi čoma mučoi.

A lähti tsuari Iivanan muččoida kaččomah. Meni sinne, kaččou - istuu
naine ikkunpieles i paikkasta kir'juttau. Tsuari ku nägi sen naizen,
seizatui kaččomah i kai unohti, moine oli häi čoma.

Tossa-piän tsuari kuččuu -Iivanua iččeh luo i sanou:

- Minä annan sinul suuren sluužban: tuo minul kandeleh, kudai iče
soittas, iče pajattas, iče pläššis.

Tulou Iivan kodih itkun ke i sanelou mučoil kaiken dielon. Mučoi
sanou:

- Älä huoli ni midä, nämät sluužbat sluužimmo.

Andoi mučoi Iivanal keräizen da paikkaizen i sanou:

- Kunne keräine vierröy, sinne i sinä mene jalles, a ku roinneh moine
aiga, i surma ruvennou silbmih kaččomah, siit pyhki täl paikkaizel
sil'mät.  Lähti Iivan matkah. Keräine se vieröy, vieröy läbi gluholois
korbilois, a häi matkuau jalles.  Vieri keräine mökkizeh sah i
azetui. Meni Iivan mökkizeh, kaččou - istuu akka paččahan piäs, -
njannit, ku lypsin rengit, sil'mat ku suola vakat.

- Aha, sanou akka, - kolmekymmen vuotta tänne ei käynyt ristikanza, a
nygöi i tulit syödäväksi.

- Oh, tjoutoini, -sanou Iivan, - Matkalaizes on vai luuda njappine, a
rokka roih, kui pezevezi. Sinä parembi kyzyzit: — kunne menet, midä
kävelet?

Akka lähti paččahan piäs i tahtoi jo Iivanah käzin tulla, a Iivan i
ozutti hänel paikkaizen. Akka kerras muutui luaskavaksi, sanou:

- Aha, vävy olet ollut-gi!

Siit akka rubei Iivanua syöttämäh, juottamah i kyzelemäh:

- Kunne menet, midä kävelet?

- Minul, - sanou Iivan, - pidäs suaha kandeleh, kudai iče soittas, iče
pajattas, iče pläššis.

- A miun poijat, - sanou akka, - sidä i ruatah.  Illal mökkizen luo
tuldih — löyhkähtettihes kolme hukkua, kiättih pihal mukki i muututtih
brihoiksi. Tuldih mökkizeh, syödih ildaine i ruvettih luadimah
kandelehta, a Iivanua pandih tulda pidämäh i sanotah:

- Vai nukahtannettos, dai piä iäres!

Iivan pidi, pidi tulda i nukahtih.

- Midä-bo nukut? 

- En nuku, a duumua duumaičen.

- Mittumua duumua duumaičet?

- Duumaičen, - sanou Iivan, - märgiä muada muailmal on enämbi, ku
kuivua.

Siit brihat se ruado jatettih kesken i ruvettih muata. Huondeksel
nostuo brihat muututtih hukiksi i lähtiettih meččäh tiijustamah,
toven-go Iivan pagizi.

Illal tuldih hukat kodih, kiättih mukki, muututtih brihoiksi i
sanotah:

- Tozi on ollut, märgiä muada muailmal on enämbi, da vie umbi lammit
on sen piäl.

Syödih ildaine i ruvettih kandelehen luaindua jatkamah. Iivanua opad'
pandih tulda pidämäh i sanotah:

- Vai nukahtannettos, dai piä iäres!

Pidi, pidi Iivan tulda, jal'gimäi ei voinut kestiä i nukahtih.

- Mida-bo nukut? - kyzytäh vellekset.

- En nuku, a duumua duumaičen.

- Mittumua duumua duumaičet?

- Duumaičen, - sanou Iivan, — kuivua puuda mečäs on enämbi.

Opad' brihat jatettih ruadojo kesken i ruvettih muata. Huondeksel
muututtih hukiksi i lähtiettih "meččäh tiijustamah, toven-go Iivan
pagizi. Illal tuldih kodih, kiättih mukki, muututtih brihoiksi i
sanotah:

- Toven pagizit, - kuivua puuda mečäs on enämbi, da vie kuadunuot puut
sen piäl.

Opad', ildaizen syödyö, ruvettih jatkamah sidä ruaduo, kandelehen
luadimista, a Iivanua pandih tulda pidämäh, sanotah:

- Vai nukahtannettos, dai piä iäres!

Iivan opad' ei voinut kestiä, pidi, pidi tulda i nukahtih.

- Midä-bo nukut ? — kyzytäh.

- Ga, nukahtimmos, onnuako!

Yksi briha jo muutui hukaksi, čtoby hypätä hänen piäl. Jo surma rubei
Iivanal sil'mih kaččomah.  Siit häi otti paikkaizen i pyhki sil'mät.

- Aha, - sanotah, - vävy olet ollut-gi! 

Siit hyö kiirehel valmistettih kandeleh, i lähti Iivan kodih. Sen
kandelehen, kudai iče soittau, iče pajattau, iče pläššiy, Iivan vei
tsuaril. Tsuari sanou:

- Tämä, kačo, on hyvä vešši.

Tossa-piän tsuari opad' kuččuu Iivanua iččeh luo, sanou: 

- Nygöi sinul annan toizen sluužban. Tuo, - sanou, — minul leibä i
čtoby leivättä tulizit, tuo vägie - i čtoby väettä tulizit, dvorča tuo
i čtobu dvorčatta tulizit i vie tuo moine zirkalo, kudamah nägys kai,
midä mual ruatah. Opad' Iivan tuli kodih itkun ke i saneli mučoil
kaiken dielon. Mučoi sanou hänel:
 
- Älä tuuži ni midä, pane huoli minuh, suammo net vešit tsuaril.

Kir'juttau Mučoi Iivanal paikkaizen, andau keräizen kädeh i sanou:

- Ku rodineh moine aiga, i surma ruvennou sil'mih kaččomah, ozuta tämä
paikkaine.

Työndi Iivan keräizen vieremäh i lähti matkah.  Keräine se vieri,
vieri läbi gluholois korbilois juuri mökkizeh sah i azetui. Meni Iivan
mökkizeh, kaččou-istuu akka paččahan piäs, - njannit, ku lypsin
rengit, sil'mät, ku suola vakat.

- Aha, - sanou akka, - kolmekymmen vuotta tänne ei käynyt ristikanza,
a nygöi i tulit syödäväksi.

- 0h, tjoutoini, - sanou Iivan, - matkalaizes on vai luuda njappine,
rokka roih, kui pezevezi. Sinä parembi kyzyzit: - kunne menet, midä
kävelet?

Akka se heityi paččahan piäs i tahtou jo hänen piäl hypätä. Siit Iivan
ozutti hänel mučoin annetun paikkaizen, i akka kerras lauhtui, sanou:

- Aha, vävy olet ollut-gi!

Rubei akka hänel kyzelemäh:

- Kunne menet, midä kävelet?

Iivan saneli akal kaiken sen dielon i kyzyi, ei-gö häi tiija tsuarin
triebuittaizie veššilöi.

- En minä tiija, — sanou akka, - no kolmen virstan peräs eläy minun
vanhembi sizär, moužet häi tiedäy, i työndi Iivanan sinne. Lähti häi
matkah i astuu keräizen jalles. Tuli mökkine vastah. Meni Iivan
mökkizeh, kaččou— istuu akka paččahan piäs, njannit, ku lypsin rengit,
a sil'mät, ku suola vakat.

- Aha! - sanou akka, - kolmekymmen vuotta tänne ei käynyt ristikanzan
duuhuo, nygöi i tulit syödäväksi.

- Hoi, tjoutoini - sanou Iivan, -matkalaizes on vai luuda näppine, a
rokkua roih, kui pezevettä.  parembi kyzyzit:

- Kunne menet, midä kävelet?

Akka se opad' heityi paččahan piäs i tahtou jo hänen piäl hypätä. Siit
Iivan ozuttau mučoin annetun paikkaizen. Akka se lauhtui i rubei
kyzelemäh:

- Kunne menet, midä kävelet?

Iivan saneli hänel kaiken oman dielon i kyzyi, ei-go häi tiija tsuarin
triebujttavie veššilöi.

- En minä tiija, - sanou akka, - mene kolmen virstan tuaksi, sie eläy
minun vanhembi sizär, häi moužet tiedäy.

I puutui jal'gimäi Iivan kolmandeh mökkizeh. Kaččou - opad' istuu akka
paččahan piäs, moine, kui enzimäizet kaksi. Endizet paginat pidi Iivan
sen akan ke i kyzyy, ei-go häi tiija tsuarin triebuittavie veššilöi.

- En minä tiija, - sanou akka, - no vuota, kyzelen mečäs eläil.

I ajoi akka kerähmöh kai mual eläjat: löpšöit, mavot, linnut, kyzelöy
heil, ga ni ken ei tiija. Siit akka kyzyi:

- Vie-gö kedä kodiloih jai?

- Jai vanha löpšöi, - sanotah kučutut eläjat.

I sen kučui akka kerähmöh. Lökšähtih gurba sel'gä löpšöi kerähmöh,
kyzyy akka hänel, ei-go häi tiija tsuarin triebuittavie veššilöi.

- Minä tiijan,-sanou löpšöi, - ga enne lähtendiä ku olis syvväkseh kuu
aigua, siit minä kohenizin, i vägie suittus. I syötetäh händä kuu
aigua, siit löpšöi sanou Iivanal:

- Nygöi läkkä matkah, istoi minul sel'gäh i ota evähiksi kolme kul´ua
leibiä. Konza minä kiänän piän, ähkiä minul suuh kul´a leibiä.

Lähtiettih matkah merdä myö, - löpšöi uidau, a Iivan selläs
istuu. Aettih, aettih, ga löpšöi piän i kiändi, a Iivan i ähkäi hänel
suuh kul´an leibiä.

Ajetah ielleh. Kodvan mendyö löpšöi toizei kerran piän kiändi, i Iivan
ähkäi hänel toizen kul´an leibiä.  Vie Kodva ajettih, löpšöi kolmanden
kerran kiändi piän, i Iivan ähkäi hänel suuh jal'gimäizen kul´an.
Randa vie ei nävy, i Iivan rubei varuamah, ku vai löpšöi ei kiändäs
piädä nellättä kerdua. "Midä siit hänel suuh ähkiät?"

Löpšöi i nelländen kerran piän kiändi, a Iivan duumaiččou: "Midä nygöi
ruadua?" Kaččou, jo randa sindäy, nägymäh rubei. Siit Iivan leikkai
iččeh pohkies palan lihua i ähkäi löpšöil suuh.

Nu i piästih randah. Kačotah - on kodi. Mendih sinne, ga eläjiä sie ei
ole nikedä. Löpšöi se kyzyy Iivanal:

- Midä-bo magieda ähkäit minul suuh jal'gimäizel kerral?

- Ga omas pohkies leiklčain palan lihua, - sanou Iivan.

Siit löpšöi terväizeh oksendi pohkien jarilleh i sanou Iivanal:

- Nygöi minä neuvon sinul, midä pidäy ruadua.  Minä menen päčin al, a
sinä mene päčin tuaksi. Tänne tulou kaksi miestä, i yksi heis isköy
kormanie i sanou: "Ku olis täs kaikkie syvvä kylläl!" A sinä sano: "Ku
kai syömizet oldas minun kormanis." I vähän aijan jal'geh tuli pertih
kaksi miestä. Yksi heis iski kormanie i sanou:

- Ku olis syvvä täs kaikkie kylläl!

I sil keskie jiäviihes sih pyhkim, a pyhkimen piäl syömistä kaiken
luadusta, midä vai pidänöy, kylläl. Siit Iivan i sanou, kui nevvoi
löpšöi:

- Ku kai syömizet oldas minun kormanis!

Pyhkim se syömizien ke i lendi päčin tuaksi, a miehet pöllästyttih i
paettih iäres. Siit Iivan i löpšöi lähtiettih peitos, syödih, juodih,
mi vai pidi, a pyhkim se hänel i jai. Siit löpšöi sanou:

- Huomei tänne tullah kaksi miestä, heil on moine ruogo -kudamah vai
puhutah - roih vägie, mi vai pidänöy, a kui viäl'detäh iččeh päi, jo
ei rodei ni kedä, kai väit mennäh ruogoh jarilleh.

Tossa—piän tuli kaksi miestä pertih i Iivan kyzyi heil:

- Tahtotto-go syvvä?

- Tahtozimmo, ku ollou mil syöttiä.

Iivan iski kormanie, sanou:

- Ku olis täs syvvä kaikkie kylläl!

I pyhkim - se livavui i rodih sih syvvä, juvva, kaikkie kylläl. Miehet
net diivuijahes, sanotah:

- Meijan vešši on hyvä, a tämä on vie parembi.

- Vaihtatto-go? - kyzyy Iivan.

- Vaihtammo, ku Sinä vaihtanet!

I sai Iivan heis ruvvon, a sijah andoi prostoin juablokan. Hyväs
mieles miehet lähtiettih iäres.  Mendih korablih, iskiettih
juablokkua, - ga ni midä ei rodinut edeh.

- Tämä meidä, nägyy, muanitti, - sanotah miehet, no jarilleh ei
ruohtita mennä, ku vägi ruvvon menetettih. A löpšöi opad' nevvou
Iivanal, midä ruadua tossa-piän, sanou:

- Tullah tänne kaksi miestä, heil on moine kirves, kudamal vai
iskietäh, i roihes dvorča edeh seizomah - kokottamah.

Tossa-piän i tuldih net miehet. Iivan heidä syötti i juotti pyhkimen
avul. Miehet diivuijahes, sanotah:

- 0n meijan vešši hyvä, a tämä on vie parembi.

- Ga rubietto-go vaihtamah? — kyzyy Iivan.

Vaihtazimmo, ku sinä vaihtanet.

I opad' Iivan sai muanituksel sen kumman-kirvehen. 

Nelländenä päivänä löpšöi nevvou Iivanal:

- Nenga i nenga, tullah tänne miehet, i heil on moine zirkalo, kudamah
vai kačahtattos, kai nägyy midä mual ruatah.

Iivan i sen endizeh tabah muanitti miehis.  Kačahtih Vanjoi zirkaloh i
nägöy, kui tsuari hänen mučoida aeluttau da sebäilöy. Häi terväizeh
kerävyi i - kodih suaduloin veššilöin ke. Tuli "kodih, iski kirvehel,
i rodih hänel dvorča kahta parembi tsuarin dvorčua. Tuli tsuari,
kaččou da diivuičeh, sanou:

- Vešit nämät ollah hyvät, hos minul andanet, hos iče pidänet.

Puhaldi Iivan ruogoh i rodih vägie mene tiija mi. Siit Iivan käski
leikata tsuaril piän iäres.  Piä tsuaril leikattih, a Iivan rubei
tsuarin tilal tsarstvuiččemah.

-------------------------------------------------------

Mereh peitetty surma

Oli enne ylen bohatta kuptsa. Tuli hänel kuolenda
aiga, i surma tuli händä ottamah. Sih aigah sah surma 
käveli muailmua nägevis, i kaikin tiettih
oma kuolenda aiga. Tuli surma kuptsua ottamah, hänel
vie ei himoittas kuolta, ku on ylen hyvä eliä.
Siit rubei kuptsa surmua luastimah, gostittamah kaikkeh 
luaduah, eluo tariččou, sanou:

- Ota mi tahto kuldua, vai jatä minuo kolmeksi
vuotta Elämäh!

Surma soglassih i jatti hänen kolmeksi vuotta
elämäh. Siit kuptsa i duumaiččou: "Surma neče pidäy
hävittiä, ehki dostalin ijan elän, kui vai pidäy".
I duumaičči häi luadie koin. I luadi koin ylen
hyvän, no ei luadinut sih kodih ni ediinoidä ikkunua,
a usta luadi ylen äijan. Ukset net luadi muga, vai
yksi uksi salbavuu, i kai ukset kerras salbvutah.
Moizen häi mudruičči koin i azetti sen meren randah 
rattahil seizomah. Kuni häi luadi i azetti sidä
kodie, sini i proji kolme vuotta, i surma opjad'
Tuli kuptsua ottamah.

- Jo-go nygöi lähtet? - kyzyy surma.

- Lähten, - sanou kuptsa, — ga enne läkkä vai kačommo, 
miittuon minä koin lain! 

Mendih surman ke kodie kaččomah, ga kuptsa kyzyy:

- Jo-go nengosta kodie näjt? 

- Nengosta kodie vie en nähnyt, - sanou surma.

A kuj-bo sinä mudruičit luadie tämä koin?

- Ga hyvä minul oli i mudruija, ku eluo kylläl on!
Yksikai minun elot sudre olis mendy, ku ei ole 
nasledniekkua - ni poigua, ni tytärdä, - sanou kuptsa.
Nu, kävel'tih hyö ymbäri, kodi se ulločči kai
"kačottih i mendih koin sydämeh. Kuptsa se ozutteli
da ku punaldih iäres i plakkai yhten uksen salbah,
kai ukset kerras salbavuttih, i surma sinne jai. 
Kuptsa otti boložkat rattahien vastal, i kodi šurahtih 
mereh.

Jo kolme sadua vuotta proji, a surmua ei ole mual. 
Ni ken ei tiedänyt, kunne häi kadoi. Konza surma 
hävii, jo silloi muailmal jai sadavuodista rahvasta,
a sen jal'geh jo rodih nellisadavuodista. Vanhoi jo
ei rodinut mil syöttiä, i kuolta ei. Ruvettih heidä 
mäen al vedämäh. Ylen äija viedih vanhoi sinne,
mäen al, ga yksi-kai ei kuolta, vai lekahtellahes
vähäizel hengis, a mägeh ei voija nosta, vägie ei ole.
Yhtel mužikal jo ičelleh on nelläs sada matkas, a
vie tuattoh on hengis. Häi otti i vei tuaton mäen
al i regyön tahtoi jattiä sinne. Lähti poiga jarilleh 
mägeh nouzemah, ga tuatto kirguu hänel:

- Ota, poigani, regyt mägeh, sil vie i sinuo tuvvah 
tänne, mäen al!

Keräi siit mužikka jal'gimäizet väet, pani tuaton 
jarilleh regyöh i vei kodih, a iče lähti surmua
eččimäh. Hänenke lähtiettih eččimäh i toizet mužikat.
Joga sijas ečittih, kaikil kyzel'tih, čto etto-go
tiija, kunne surma meni, no ni ken ei tiija. Jal'gimäi
löydyj nuotan pyydäja mužikka, kudamal oli jo puoli
nellättä sadua vuotta häi sanou:

- Konza minul oli viizikymmen vuotta igiä, siit
olimmo nuotal i näimmö: oli rannal kodi. Sen
-jal'geh kodi se hävii, i hos iče emmo ollut lähil 
i emmo nähnyt, no kuulimmo, čto šolahtih vedeh.
 
Löydyi vie sen aigazie nuotan pyydäie mužikkoi
nelli hengie, kudamat nähtih, mittuine se oli kodi.
Siit sivottih hyö juakkerih nuora i ruvettih meren
poh'jua   vedelemäh. Veel'tih, veel'tih i suadih
se kodi meres. Kodih sih kuptsa oli pannut surmal
syömistä i vettä. Siit, konza surma piäzi kois, enäm-
bi ei heittänyhes nähtäväksi ni kel, a vanhat ruvettih 
kuolemah.

-------------------------------------------------------

Kajai

Vanhal Väinöl oli tytär kaunis Katerina. Hyö
elettih yheksän meren tagan i puoli merdä kymmenettä. 
Meni sinne seppä Ilmoilline vanhan Väinön tytärdä 
koziččemah, ga päiväine pruavednoi tože jo
kozičči Katerinua i aivin kačoi häneh, a muih ni
keh kaččuo ei tahtonut.

Jo toizet rahvas ruvettih sanomah, čto päiväizel
pruavedno pidäy kaččuo joga ristikanzah kohti, a
ei vai yhteh Katerinah. Siit seppä Ilmoilline käski 
päiväizel pruavednoil kaikkih kaččuo yhtenjuttyö, 
i sen jal'geh päiväine jatti Katerinan i kaikkih
rubei yhtenjuttyö kaččomah.

Nu, tuli seppä Ilmoilline Katerinua koziččemah, 
ga se ei tahto mennä hänel, da i vanha Väinö
ei tahto andua tytärdä, no häi yksi-kai tahtou 
ottua. Siit vanha Väinö otti i lainoi sepän 
Ilmoillizen vaččah i pidi sie puolentosta vuotta. 
Seppä oli, oli sie i rubei seppiččemäh. Rubei vačča
vanhal Väinöl palamah, i häi oksendi sepän iäres i 
andoi Katerinan hänel mučoiksi. Svuad'bo ku piettih
i lähtiettih kodih ajamah, ga Katerina dorogal i
pageni, - muutui sorzaksi i lendi merel. Raviembi
sorzua ajoi seppä zerkal hevol merdä i tabai
Katerinan. 

Lähtiettih ielleh ajamah, ga Katerina myös pageni,
muutui kaiaiksi i enämbi ei voidu händä tavata. Siit
seppä Ilmoilline kirgui hänel jal'geh:

— Mene ilmaine igä vasta rannal kaukota, nuotan
pullon piäl istu i aivin kajainna ole!

Sen jal'Geh seppä Ilmoilline tuli kodih i otti
mučoiksi Anna-Krasotkan, kulda kasan.

-------------------------------------------------------

Surma pučis

Rodih Seppä Ilmoilline voimattomaksi, i tuli josurma händä
ottamah. Seppä oli ylen viizas i sanou surmal:

-Istoi sinä tuol stuulal!

A stuula se oli moine, čto istuja ei toimitannut lähtie iäres. Seppä
Ilmoilline oli moine voimatoi, ga ni kävellä ei voinut.  Häi sanou
surmal:

—Piästä minuo kävelemäh, menen toizeh pertih i otan proskennjan
nuorimas poijas.

Surma piästi. Seppä ku lähti, ga kaksikymmen
viizi vuotta sie i käveli. Siit luadi häi pajas raudaizen 
pučin vandehien ke i tuli surman luo. 

-Nu, läkkä nygöi iäres, -sanou seppä.

Havaičui Surma, sanou:

-Hätkeh-kö i puutui minul täs istuo!

—Sinuo kaikin čakatah, et rahvahie kuoleta.  Nygöi mene täh puččih,
minä vien sinun meren rannal, sie sinä minun otat i piäzet rahvahan
nägemättä.

Meni surma puččih. Seppä Ilmoilline sen salbaj, pani regeh, vei merel
i lykkäi lähtieh, Vai huondes zorjan tiähtyt sen nägi.

Ei ruvennut rahvas kuolemah, i vanhoi jo ruvettih mäen al viemäh.
Yksi mužikka vei oman tuaton mäen al i rubei regyttä sinne jattämäh,
ga izä i sanou hänel:

-Ota, poiga-rukka, regyt iäres, Konza sinä vanhanet, ga i sinuo tuvvah
tänne sil regyöl.

-Tuatto, muga-go roinneh?-kyzyy poiga. -Muga ku roinneh, ga viere vai
jarilleh regyöh!

Vei mužikka tuaton kodih i lähti surmua eččimäh.  Ečči, ečči ei voi
löydiä, ni ken ei nähnyt.  Siit kyzyi häi huondes—zorja tiähtyöl. Se
sanou: näin, kui mužikka vedi midä-lienöy pučis zerkal hevol, a rožat
ičelleh oldih revus, i käet, kui palanuot rovno.

Dogadih rahvas, sanotah:

Ga siit se oli seppä Ilmoilline!

Mendih sepäl Ilmoillizel kyzymäh, ga häi kaikkie istutti sil
stuulal. Istutah rahvas i ei toimiteta lähtie iäres, kaksikymmen viizi
vuotta muga istuttih. A seppä Ilmoilline muga vanhani, ga iče rubei
duumaiččemah: "Hos kuolta olis, muga nygöi vanhaniin, ga ni eliä ei
himoita."

Siit vasta seppä Ilmoilline piästi rahvahan stuulas i ozutti, kus on
surma. Suadih rahvas meres pučči i piästettih surma. Sen jal'geh rubei
rahvas kuolemah, enzimäizeksi kuoli seppä Ilmoilline.

-------------------------------------------------------

Kaunis Nastoi

Oli enne briha. Häi nai loitton i toi mučoin
kodih. Mučoi se hänen rubei ylen äijal igävöičemähes. 
Ukkoh sanou hänel:

- Ei jo ole ni yhtä igävä, tyh'iä igävöičettös!
Nu vuota, lähten loitos kazakaksi, kačon, roihgo 
i minul igävä, vai ei! 

I lähti. Meni toizeh sijah i palkavui sie kazakaksi. 
Hänel annettih kengät i sanottih:

- Kuni kengät ei kulutanne, sini sinul liitto ei
tule. 

Hänel jo rodih ylen igävä, ga et midä rua, duumaiččou: 
"Toven akka pagizi."

Astui häi kerran pellol, adra olgupiäl. Tuli
hänel oman muan mužikka vastah. Häi muga ihastui,   .
pagizou, pagizou, kyzelöy omua muada, Ga ei tostai
ni adrua olgupiäl heittiä. Konza mužikka lähti,
siit vasta fattih: "Kačo, mittuine on adra jugie ol-
lut, a kaiken aijan piin olgupiäl."

Ajoi erähän kerran häi pellol, ga sie on pertine-
Meni häi pertizeh i sie olijal akal:

-Kenen nahkas on luaitut minun kengät? Ni kui  
ei kuluta, i liitto minul ei tule.

Akka sanou:

- Oh, gorjaizeni, sinun kengät on ristikanzan nahkas 
luaitut. Net nidäy panna: yksi-päččih, toine -
höstölöih, siit muretah, i piäzet kodih.

— Ukko tuli sie päi i muga i ruadoi. Siit kengät
murettih. Meni izändän luo i sanou:  

- Kengät minun murettih, nygöi liitto tuli.

Izändä andoi hänel rasčjotan i työndi kodih.

Astuu, astuu häi kodih, a päivä oli räkki, i händä 
rubei juotattamah. Kaččou häi, on siit oja. Painui 
vettä juomah, ga vedehine pardah i tartui.

— Nygöi minä sinuo en piästä kodih, kuni et 
uskaldanne - minul sidä, mi on kois tiedämätöi. 
Häi uskaldi i piäzi matkah. Tuli kodih, ga mučoi 
on suannut tyttären ylen čoman, — kaunehen Nastoin. 
Emändä ihastui, tuli tyttären ke vastah, no
mužikka on pahas mieles, čto tyttären uskaldi 
vedehizel. Muata ku ruvettih, ga akka i kyzyy hänel:

— Pidäs olla vesselännä, a midä-bo sinä olet pahas 
mieles?

- A sidä olen minä pahas mieles, ku tyttären uskaldiin 
vedehizel, kudai tartui minul pardah, konza minä rubein 
vettä juomah ojas. En minä tiedänyt, čto sinul on 
lapsi rodinuhes.

Akka i sanou:

-Davai pagenemmo iäres, a tyttären jatämmö täh.

Kerättih hyö lomut i lähtiettih yöl, a kaunis
Nastoi jai muata.

Nouzi huondeksel tyttöine, ga ni kedä kois ei
ole. Meni tanhuoh, ga sie vai on vanha kozaine. Häi
tartui sil kaglah i rubei itkemäh. Vanha kozaine
sanou hänel: 

Älä itke, valljasta minuo regyöh i ota keräl
pyhkim da olgikubo.

Tyttöine varusti net, valljasti kozaizen regyöh,
pani pyhkimen piäh, i lähtiettih ajamah.
Aettih, aettih, tuli arteli vedehistä vastah i
Kyzytäh vanhal kozaizel:

— Jo-go meidä vuotetah?

- "Vuotetah jo, vuotetah, - sanou kozaine. - Stolat
on katetut, lampat paletah."

Mendih vedehizet sinne, ga sie pertit puustat.
Neidine da kozaine jo piästih toizeh sijah. Neidine 
se ku lähti olgikuvos, ga moine on čoma, kai
tukat läikytäh, kaunis Nastoi muinai. Mendih hyö
taloih yökse, i heil sie luaittih besjoda. Besjodah
tuli ylen äija brihua, i tsuarin poiga tuli. Häi ylen
äijal miel'dyj neidizeh i pyrrittäy mučoiksi.

- Mučoiksi minä tulen, - sanou neidine, - ku uskaldannet, 
čto kus ollen, sie i kozaine vois olla, kus minä syönnen, 
sie i tämä vanha kozaine vois syvvä.

Tsuarin poiga soglassih, sanou:

— Nu hyvä, olgah muga!

I otti neidizen mučoiksi vanhan kozaizen ke.
Elettih, oldih i mučoi se kohtustui. Sai häi
lapsen, i syvätterien akka tuli buabiččemah. Tsuarin 
poiga ei tiedänyt, čto kaunis Nastoi on uskaldettu 
vedehizel, a syvättärien akka sen tiedi. Lähti
syvätterien akka mučoin da lapsen ke kylyh. Vai
Mendih sinne, ga syvätterien akka i kirguau Vedehi-
zel:

— Tule, ota!

Andoi kaunehen Nastoin vedehizel, a oman tyttären 
toi sijah. Duumaiččou tsuarin poiga: "Mittuine oli 
minun mučoi čoma, kuni ei lasta suanut, a nygöi on 
nengoine tuhma. I kozaine enne oli aivin yhtes, a 
nygöi mi lienne rodinut?  

Ei ruvennut mučoi kozasta suvaiččemah i sanou
kazakoil: 

—Lykäkkiä tanhuoh, libo pidäy iskie! 

Kozaine sanou:

— Miksi-bo työ nygöi minuo isketto? työndäkkiä lagiel 
pellol, vihandal nurmel kohenemah, siit iskettö.
I piästettih händä lagiel pellol, vihandal nurmel 
kohenemah. Meni häi järvi randah i kirguu:

—Työndäkkiä Kaunista Nastoida, hos kahten sanan 
pagizus aijaksi!

Työttih Kaunista Nastoida, čieppi jal'gah sivottu. 
Tuli häi randah, tartui vanhal kozaizel kaglah,
i davai mollei itkemäh. Vanha kozaine sanou:

— Minuo nygöi iskietäh! Tulin sinuo tiijustamah.
itkiettih, itkiettih, i vai čiepis viäl'dettih
i čoma Nastoi kadoi vedeh.

Tuli kozaine kodih pahas mieles, a uuzi mučoi
sanou: 

— Pidäy kozaine tappua, midä händä hengis piemmö!

- Äl'giä tappakkua, työndäkkiä minuo vie syömähes 
lagiel pellol, vihandal nurmel!

I myös händä työttih. A Ivan Tsarevič smekni nečen 
dielon. "Nygöi, - dumaiččou, - on mi tahto kumma!" 
i lähti vardoiččemah, kunne kozaine menöy. Häi
kaččou loitoči, a vanha kozaine kirguu:

-Työndäkkiä jo minun luo kaunista Nastoida hos
kolmen sanaizen pagizus aijaksi!

Tuli kaunis Nastoi randah, vai čieppi helieöy.
Tartui vanhal kozaizel kaglah, i davai mollei itkemäh. 
Vanha kozaine sanou:

- Proššai kaunis Nastoi! Minuo nygöi syvätterien akan
tytär tahtou tappua!

Viäl'dettih kaunista Nastoida vedeh, vai čieppi
helähtih, a kozaine sih i jai itkemäh. Ivan Tsarevič
kuuli kaiken paginan, meni kozaizen luo i sanou: 

- Älä itke, mene kodih, minä terväh tulen!

A iče meni pajah i luaitutti sepil ylen terävän
pal´l´an. Huondeksel sanou kozaizel:

- Mene, kävele vie kerda lagieda pelduo i vihandua 
nurmie myö!

Ivan Tsarevič jo tiedäy, čto oma mučoi on vies, a
syvätterien akan tytär on mučoinna.

Lähti vanha kozaine kolmanden päivän kävelemäh.
Meni jarven rannal i kirguu:

— Työndäkkiä kaunista Nastoida jal'gimäine ker-
daine nähtäväksi!

Tuli kaunis Nastoi, vai čieppi helizöy, i sanou
kozaizel:

— Sinä kirrut minuo, ga älä, kačo, izmeni!

Tsuarin poiga tuli kozaizen jal'geh i kuundelou.
Siid häi ylen terväizeh hyppäi peitos, pani čiepin
kiven piäl, iski pal´l´al, i čieppi katkei. Kaunis
Nastoi sanou hänel:

— Söit häi sinä minuo, Ivan Tsarevič! Yksi-kai
minul ei rodei elaigua syvätterien akan tyttären ke

- Ni kedä minä en syönyt, - sanou Ivan Tsarevič.

- Läkkä vai minun ke!

I lähti mučoin da kozaizen ke kodih. Mučoin peitti, 
a kozaizen työndi pertih. Siit Ivan Tsarevič käski 
sluugil lämmittiä kylyn, kynnyksen al azettua kattilan 
kiehuvan vien ke, a dorogal levittiä barhatan. 
Siit sanou syvätterien akan tyttärel:

- Mengiä muamos ke kylyh!

Lähti syvätterien akka tyttären ke kylyh, astuu
i nagrau:

He-he-he! Ga neče vasta on česti, ku barhattua myö
tytärdä i kylyh astutetah!

Astuttih, astuttih i bučkahtettih mollei kattilah i 
sinne korvettih. A Ivan Tsarevič toi endizen mučoin 
pertih i ruvettih hyvin elämäh.

-------------------------------------------------------

Tiitta Lantula

  
Leski akal oli kolme tytärdä. Kylys pelvahan 
ruadaes, keskenäh paistah. Vanhin neidine sanou:

— Kel minä mučoiksi puuttunen, ga sil kolme poigua 
yhteh kohtuh suan!

Toine neidine sanou:

- A minä sil, kel mučoiksi puuttunen, ga kaksi-kolmie 
poigua suan yhteh kohtuh! 

Kolmas neidine sanou:

- Minä šulkuo luain sil, kel mučoiksi puuttunen!

A Ivan Tsarevič ugodih uksen tuaksi kuundelemah.
häi avai uksen i kyzyy kolmandel neidizel:

- Midä, viksi maltat šulkuo luadie? Nu, kägeit
da ku voinet luadie šulkuo, ga siit minä sinun
otan mučoiksi, a ku et voinne luadie, ga piä poikki!
Andoi Ivan Tsarevič puolen kuuda srokkua i läh-
ti iäres. Neidizet itkietäh, itkietäh: ni kui ei
voija luadie šulkuo.

- Nygöi piä menöy poikki, - sanotah hyö.

Yhten päivän tuli heijan luo kondie i kyzyy:

- Midä-bo itkettö?

- Itkemmö, - sanotah neidizet, - ku uskaldiimmo
Ivan Tsarevičal luadie šulkuo, a malta emmo, i 
nygöi piä menöy poikki!

Kondie sanou nuorimal neidizel: 

- Na, ota kindahat, savuo da, olgie, i roih šulkuo. 
A Ivan Tsarevičal miehel sinä voit mennä vai
siit, ku suanet tiediä minun nimen, a ku et suane,
ga ei pie mennä. 

Neidine otti kindahat, savuo, olgie, i rodih šulkuo.
Neidine da Ivan Tsarevič ollah hyväl mielin, ku
opastui šulkuo luadimah, i ruvettih svuad'buo pidämäh. 
Kerran juuri svuad'buo vasta tuli Ivan Tsarevič 
neidizen luo i sanou:

- Vot tänäpäi čudesnoida čuuduo näin. Astun minä
tänne, kačon - kondie juoksendelou ymbäri mättähäs,
iče lugou: "huomei häi sidä jauhotan da pauhotan, a
nimi minul on Tiitta Lantula.

Ivan Tsarevič sen ku sanoi, ga neidine ylen äijal
ihastui, i tossa-piän ruvettih svuad'buo pidämäh.

- Siit, konza svuad'boveh istuttihes stolan tuaksi,
neidine otti kondien annetut kindahat i sanou:

- Täs ollah kondien kindahat, a nimi hänel on
Tiitta Lantula!  

Kondie sen ku kuuli, muga itkuo röngähtih, ga kai 
meččä kaiahtih. Muga neidine puutui Ivan Tsarevičal 
mučoiksi.

Minä-gi sie svuad'bos olin i pohjattomal r´umkaizel 
viinua join.

-------------------------------------------------------

Ottaja järvi

Oli enne ylen ottaja järvi, i ylen äija rahvasta
meni vedeh. Lapset aivin järvi rannas buulittih,
ajeltih parzil, kyl'vettih kezoida i muuda brieguo
piettih. A yhtel ukol da akal oli aino poiga Joša.
Hyö kai meččäh händä taluttih iččeh ke, vai ei 
piästiä järvi randah. A brihačul on igävä yksinäh, 
hänel toizien lapsien luo himoittau. Kerran käveli
Joša mečäs tuaton da muamon ke i pageni sie toizien
lapsien luo järvi randah. Kyl'vettih sie kezoida, da
aeltih parzil, ga Joša se, aino poiga, vedeh i uppoi.
Muamo da tuatto ku sen tiijustettih, ga ruvettih 
itkemäh, itkiettih, itkiettih hyö i kogo nedäli 
ečittih. Jal'gimäi kai rahvas ruvettih eččimäh, no 
löydiä ei voidu. Siit tuli muamo i rubei iänel itkemäh:

  "Vesselät työ vedyöt,  
  Nygöi minä teijan piäl vihavuin
  I sudre suutuksendeliin,
  Ku ainovoizen ag'jiilitto. 
  Kui-bo nygöi minä rubien
  Aigazil da huolevil huondeksuizil
  Vesseläizie vedyizie kädeh ottamah,
  Kui luaitto nengoman kručinan.
  A ku työ oletto vesselät vedyöt,
  ga en voi olla, čtoby ei käzittiäkseh,
  A iče hot' vägeväh uneh uinonnen,
  ga i siit Joša poigua en unhata."

Muamo itki, itki i sih i unohtui. Kai rahvas
tuldih händä kuonuttamah, no hätken ei voidu 
kuonutta. Tuli ukko nuora viihtilöin ke i sanou 
tuskevuksis:

— Nygöi kaiken jarven rupitan i vedehizen riputan,
siit možet minun poiga löydyy!

Vedehine ku kuuli sen, da i huškahtih perehen ke
iäres i kymmene melliččiä mereh mennes myödäh
otti.
 
      ---------------------------------

Oli enne moine ottaja järvi, rahvas aivin vedeh
mendih. Jal'gimäi rahvas ruvettih vardoičemahes i
heitettih kezoil kävyndä. Vedehizel rodih jo igävä.
häi nouzi rannal i rubei pitkie tukkie sugimah, iče
pajattau:

  "Pomni, pomni, moi da ljubeznoi!"

Kolme päiviä Vedehine muga sugi tukkie da pajatti.
ugodih mužikka siiriči astumah, kuuli vedehizen
pajon i duumaiččou: "Vai erähän kerran nossou, ga
rodih, mi rodih, a annan hänel rapsut!"

A Vedehine i opjat' nouzi tukkie sugimah, iče kirguu:

  "Vuozi vuotta parembi!
  Vuozi vuotta parembi!"

Mužikka hilljakkazin läheni da ku račas pletil viäl'däy 
vedehistä sel'gäh, ga se hyppäi jarilleh jarveh, iče 
kirguu: 

  "Tämä vuozi kaikis pahin,
  Enämbi en liene tulemah!"

-------------------------------------------------------

Käetöi da jallatoi tsarevna

Elettih enne ukko da akka, i heil oli tytär da
poiga. Ruvettih Tuatto da muamo kuolemah i  sanotah 
lapsil:

- Eläkkiä ljubovah, kuunelkua toine tosta!

Kuoltih tuatto da muamo, ga hyö hyväzesti da ljubovah 
elettih vai vellen naindah sah, a ku velli nai,
ga  mučoi hänen ei ruvennut naduo suvaiččemah. Kerran 
mučoi tapoi kai lehmät, a ukol sanou:

- Sinun sizär kai lehmät tapoi!  

Velli ei suuttunut, sanou:

- Nu, tapoi, ga anna häi tapoi! 

Tossa-piän mučoi tapoi kai hevot i tuas sanou ukol:

- Sinun sizär kai hevot tapoi!

- Nu, tapoi, ga anna häi tapoi, - vastuau ukko.

Kolmanden päivän mučoi tapoi oman lapsen i tuas
ukol sanou:

- Kačo, nygöi sinun sizär tapoi meijan lapsen!

Suutui siit velli i huondeksel maguamas nostuo
sanou sizärel:

- Šuorie tänäpäi meččäh!

Šuorii sizär, i lähtiettih kolmei meččäh ajamah.

Ajettih kandoh sah, velli hevon seizatti i sanou 
sizärel:

- Pane käet kannon piäl!

"Sizär pani käet kannon piäl, i velli net kirvehel 
leikkai, da i jallat leikkai, i mučoin ke lähtiettih 
iäres, a sizärdä sih jatettih. Velli mučoin ke
ku lähti iäres, ga neidine se rubei vieremäh. Vieri, 
vieri i puutui tsuarin saduh. Sil aigua tsuari
rubei poigua naittamah, i oli luaittu moine sana

- "Ken nämien kolmien suutkien aigah tullou saduh,
se roih Ivan Tsarevičal mučoiksi".

Keräi tsuari bualan i lähti gostien ke saduh. Mendih 
sinne, kačotah, ga sie on ylen čoma neidine, vai ei 
ole ni käzie, ni jalgoi. Kačottih i rešittih,  čto 
oli mittune-tahto, a ku on luaittu sana, ga muga 
pidäy ruadua. Piettih svuad'bo, i Ivan Tsarevič
rubei muččoida ylen äijal suvaiččemah.

Meni vähäine aigua, i mučoi kohtustui, a Ivan
Tsarevičal pidi lähtie toizih mualoih dieloloil.

Lähties, Ivan Tsarevič sanou: 

- Äl'giä viestie työndäkkiä kir'jaizes počtua myö, 
kui ei muutettas kir'jaizes sanoi, a työndäkkiä
vestovoida myö.

Nu, i sai mučoi lapsen, poijan, - päiväine piälakal
pastau, kuudamaine kulmal kumottau, joga tukan ladvas 
tiähtyt ripettäy. 

Tsuari tsarevnan ke ylen hyväs mieles työttih saldattua 
myö poijal kir'jaine, kudamah kirhjutettih, čto rodih 
nengoine i nengoine hyvä poiga.

— Lähti saldatta Ivan Tsarevičal kir'jasta viemäh
i sih taloih, vellen kodih, ugodih yöksi. Sie kyzytäh 
hänel:

- Moužet sinä, služivoi, menet kylyh?

- Ga ei se paha tulis, - sanou saldatta i lähti
kylyh. Sil aigua, kuni saldatta oli kylys velli
akan ke kačottih sumka, otettih se kirjaine i pandih
uuzi sijah. Uudeh kir'jaizeh kir'jutettih, čto sinun
akka sai moizen lapsen: ei-go se ole koiran kudžu 
ei-go ole kažin poigaine, ni miksi emmo voi arvata.

Lähti saldatta ielleh matkah i vei kirjaizen.
Ivan Tsarevič lugi sen kir'jaizen i kir'jutti vastah:
"Oli mittuine-tahto, a hävittiä lasta ei pie!"
Tulles saldatta tuas meni sih taloih yöksi. Tuas
käskiettih händä kylyh i sil aigua muutettih kirjaine. 
Uudeh kir'jaizeh kir'jutettih: "Vai tämän kir'jaizen 
luvetto, sil čuasul pidäy hävittiä poiga i minun mučoi.
Tuli saldatta kodih i andoi kir'jaizen tsuaril.
Tsuari da tsarevna ku lugiettih kir'jaine, Ga davai
mollei itkemäh. Itkiettih, itkiettih, žiäli on
heil neveskiä da vunukkua, ga et midä luai. Siit
hyö šuoritettih mučoi, lapsi šulkuizil käzipaikoil 
sivottih sel'gäh i työttih kois iäres. Lähti mučoi 
poijan ke vieremäh. Vieri, vieri, tuli kaivoine vastah. 
Poigaine i sanou:

- Muamo, minuo juotattau! a

- En voi työndiä, poigazeni, juomah, - sanou muamo, - 
a ku langiet, kui-bo minä sinun siit suan käzittä? 
Nu, - olgah, muamo, en ni juo, - sanou poiga.

Lähti mučoi ielleh vieremäh. Vieri toizeh kaivoizeh 
sah, ga ni siit ei andanut poijal juvva, a vieri jo
kolmandeh kaivoizeh sah. Siit poiga sanou:

- Muamo, nygöi enämbi en voi olla juomatta!

Piästi muamo poijan juomah, ga se sinne i langei.

Mučoi itköy, itköy kaivon rannal i oppiu käzinyyčäl 
suaha poigua kaivoizes. Käzinyyčän ku vedeh čokkuau, 
ga käzi hänel i rodih. Čokkai toizen käzinyyčän kaivoh, 
ga toine käzi rodih. Häi otti poijan kaivoizes i pani 
sinne jalganyyčät, ga i jallat rodih.
Hyväl mielel häi lähti poigaizen ke ielleh astumah.
Meni endizeh omah kyläh, tariččih lambahie paimendamah, 
i händä otettih. Häi paimendau sie lambahie i kudou 
poijal villasta šuapkasta.
 
Kuuli se mučoi, čto Ivan Tsarevič ajau kodih i
azettuu yöksi vellen luo. Häi tože meni sih taloih
i tariččih fatieral. Sinne ei rakkahal laskiettas,
ku on Ivan Tsarevič tulemas, ga mučoi sanou heil:

- Konza matkalaizet tullah, ga minä hos päčin
peräs hyčytän.

Nu, händä i laskiettih. Tuli Ivan Tsarevič sih
yöksi, a mučoi poijan ke päčin peräh i meni, duumaiččou: 
"Anna on vällä yöniekal".

Nu, söi siit Ivan Tsarevič, joi — i sanou izändäl:

- Etto-go kudai malta byval'šinua sanuo, minä olizin 
ylen rakas kuundelemah? —

- Emmo malta, ga ei-go neče mučoi malta, -
sanotah izändä da emändä.

- Nu, matkalaine,tule sinä, sano byval´šinua,
kuččuu muččoida Ivan Tsarevič.

- Minä sanon, - sanou mučoi, - ga ken vai ruvennou 
keskustamh, sit sada rubljua dengua, a kolmandel 
kerral keskustajua - urual ubehel sel'gäh.

Nu, rubei häi omua elaigua sanelemah, ga velli
akan ke aivin keskustetah. Keskustettih kerda, 
keskustettih toine, a kolmas kerda ku keskustettih, 
ga Ivan Tsarevič heidä urual ubehel sel'gäh i sidoi.
Siit mučoi i sanou Ivan Tsarevičal:

- Kačo, täs on sinun poiga, a minä olen sinun mučoi!

Ihastui Ivan Tsarevič i otti mučoin mučoiksi,
a poijan-poijaksi.

Siit hyö tuldih kodih, piettih buala i ruvettih
ylen hyvin elämäh. Bualas vie minä-gi olin, i minul 
gi annettih pohjattomal rjumkal viinua.

-------------------------------------------------------

Tytär lapsi da tarankazen akka

Elettih enne ukko da akka. Heil oli kuuzi poigua,
i seiččemendeh akka oli kohtuine. Lähtietäh poijat
meččäh puuda karzimah i sanotah muamol:

- Tyttären ku suannet, ga pane kuožaline kamuan
piäl, siit tulemmo kodih, a ku suannet poijan,
ga vikateh pane, siit ni kodih emmo tule, anna 
välläizel eläy.  

Muamo sai tyttären i pani kamuan piäl kuožalizen. 
Tuli tarankazen akka, otti kuožalizen i pani
vikattehen. Yksi velli mečäs nouzi puuh kaččomah, 
ga nägöy - kamuan piäl on vikateh. "Siit hyö keskenäh 
paistah:

- On häi meidä jo kuuzi poigua, a nygöi vie seiččemenden 
sai, ga emmo lähte kodih, anna eläy välläizel. Muga 
hyö i ruattih. A kois tytär lapsi jo kazvoi, suureksi 
i juoksendelou lattiel, a muamo joga päiviä itköy.

- Muamo, midä-bo sinä aivin itket? - kyzyy tytär.

- Oi, tytär-rukka, ku tiedäzit, ga i sinä "itkizit, -
sanou muamo. - Oli minul kuuzi poigua. Lähtiettih hyö 
puuda karzimah i sinne jouvttih - sidä minä nygöi itken.

- Ga luai, muamo, minul huavoine da pasta n´änni maijos 
kuuzi pärpäčystä, minä lähten vellilöi eččimäh!

- A kui sinä-gi sinne häviet?

- En, muamo, minä sinne jovvu!

Nu, luadi muamo huavoizen, pastoi n´änni maijos
kuuzi pärpäčystä i työndi tyttären meččäh. 
Astui, astui tyttö i puutui moizeh korbeh, kudamas, 
ni lindu piäliči ei lennä, ni hiiri alači
ei juokse. Kaččou, ga korves räsköttäy kodi, i  
meni sinne. 

Kois sie lattiel muatah kuuzi brihua. Tyttöine
pani kaikil piän poh'ih pärpäčyizet i iče peityi"
Tyttöine vai peittoh meni, da i tuli pertih tarankazen 
akka i leikkai tytöl kielen suus.

Nostih vellet, opittih pärpäčyizie i sanotah:

- Nämät muamon n´änni maijol tullah.

Tyttöine kuuli net paginat, ga ei voinut virkua
ni midä.

Vellet šuorittih i lähtiettih ruavol. Siit tuli
pertih tarankazen akka, andoi tytöl kielen i työndi 
poččiloi paimendamah. Keräl evähiksi andoi löpšöi:
kurniekan syödäväksi i pezevettä juodavaksi. Pai-
mendau tyttöine poččiloi, Kaččou, ga kuuzi hanhie
lennetäh. Häi duumaiččou: Ei-go ehki net minun
vellet olla? I kirguu hanhiloil:

- Hoi työ, hanhet-hanhuzet, azetukkua minun ke
paginal! Viegiä viesti Iivan tuatol da Mari muamol, 
čto yöt minä olen kielettä, a päivät olen kielen 
ke! Sanokkua, čto poččiloi paimendan, löpšöi
kurniekka on syödävännä, pezevezi juodavanna!
Hanhet azetuttih i sanotah hänel:

- Iivan tuatto  pärettä kiškou, a Mari muamo
čupukkua pastau, ga veri kyynälet heil juostah.
I lähtiettih hanhet ielleh lendämäh, a tyttöine
jai sih.  

Illal tuli tyttöine paimenis, ga tarankazen akka
myös otti kielen iäres. Tossa-piän uvvessah työndi
tyttöizen poččiloi paimendamah. Lennettih sih hanhet, 
primietittih tyttöine, temmattih joukkoh i viedih 
saduh. A tsuaril oli luaittu moine sana - ken niil 
suutkil tsuarin saduh, se roih Ivan Tsarevičal mučoiksi. 
Meni tsuari perehen ke saduh, kačotah, ga sie on ylen 
čoma neidine. Nu, piettih svuad'bo i ruvettih hyvin 
elämäh.
 
Elettih, oldih, ga mučoi se kohtustui i sai poijan.
Kučuttih tarankazen akkua lasta buabiččemah i 
käskiettih enzimäizeksi kylyh.

Astuu häi ruskieda barhattua myö, iče sanou:

- Čipitän da čopitan Ivan Tsarevičan periä i kylyh 
ruskieda barhattua myö. 

Astui, astui, ga kylyn kynnyksen luo i bučkahtih
kiehujah terva kattilah. Muga piäzi Ivan Tsarevič mučoin 
ke rauhasti elämäh.

-------------------------------------------------------

Iivan-durakka

Oli enne kuptsa, i hänel oli kolme poigua. Kaksi 
poigua oli hyviä, a kolmas poiga oli Iivan-durakka. 
Työndi kuptsa kaksi poigua toizih gosudarstvoih 
torrun ke, i Iivan-durakka rubei pyrgimähes:

- Työnä, tuatto, minuo-gi torrun ke!

- Ei rodei sinus torguiččijua, - sanou tuatto. - Nu 
kunne sinun työnän? 

Pyrgih, pyrgih Iivan, i jal'gimäi tuattoh työndi
hänen. Toizil pojil lähties tuatto andoi ylen äijan 
kaiken mosta tavarua, a Iivanal andoi kuluo parta da 
hapannutta laudua.

Ajoi, ajoi Iivan-durakka järvie myö, kaččou, ga rannal 
mägi vallottau. Ajoi sinne, nägöy, čto se on suola mägi.   
Parret da lavvat lykki i gruuzi tävven korablin 
suolua. Ajoi toizeh gosudarstvah. Rahvas rannal 
kerryttih kaččomah, sanotah:

— Ken-bo sinä olet, ku nengosta tavarua toit? Ei
sinun tavarat meil pädietä. (Näit-go sinä, sen 
gosudarstvan rahvas ei tietty, mi on suola).

"Nu midä nygöi ruadua, čtoby myvvä tavarat?" -
dumaiččou Iivan. Siit häi otti vähäizen suolua i
meni kuhnjah, kus tsuaril syömistä keitettih. Sie
häi peitoči i pirahutti suolua syömizih. Tsuari vai
rubei rokkua syömäh, ga čuvstuiččou, čto rokka on
äjiä parembi. Häi kučui povarin iččeh luo i kyzyy:

- Midä-bo sinä tänäpäi rokkah paniit?

- Ni midä en pannut,-sanou pöllästyksis povari. -
Oli kuhnjas se vieras mies, lienöy häi midä šuuttinut!

Nu, kuččuu tsuari Iivanan i kyzyy hänel:

- Panit-go sinä midä meijan rokkah, ku rokka on
ylen hyvä? 

- Panin, - sanou Iivan, - luai midä-tahto! 
Kačoin, čto povari ei pannut suolua, ga minä i paniin
vähäizen.

- A kus-bo sinä otiit nämie suolie? - kyzyy tsuari.

A minul on, - sanou Iivan, - täyzi korabli suolua, 
toin tänne myödäväksi.

- A kui-bo myöt?

- Ga suola vakas otan kaksi vakkua kuldua!

Kai net suolat tsuari osti sil hinnal. Gruuzi Iivan kullat 
korablih i varustui jo jarilleh lähtemäh. A tsuaril oli 
ylen čoma tytär, häi sanou:

- Lähten i minä rannal, hos kačon toizen muan
korablie!

Tuli häi rannal i meni korablih kaččomah.  
Iivan-durakka ku nostaldi puarusit, ga korabli i
lähti jarvel matkuamah.

Fattih neidine, ga järvi - ymbäri. Rubei pyrgimähes 
iäres, a Iivan ei laske, sanou:

- Minä sinun mučoiksi otan!

Pidi neidizel miriekseh,ilähti ielleh Iivanan
ke ajamah. T

Ajoi Iivan, ajoi, kaččou, keski jarvel toizet 
vellet kodih aetah. A vellet ku nähtih, čto Iivanal  
äija kuldua da vie neidine hyvä, ga heil rodih zavid-
no. keskenäh hyö paistah: 

- Davai lykkiämmö nečen Iivanan vedeh, yksi
otammo kullat, a toine - neidizen! 

Hyö muga i ruattih. Lykättih Iivanua vedeh, a
kullat i neidizen otettih ičelleh. Neidizel sil
varavutettih, čtoby kodih tulduo ni kel ei sanos.
Nu, a Iivan ku kirboi vedeh, ga dogadi parret, 
kudamat häi sinne mennes iče lykki, häi tartui kahteh
pardeh i rubei potkimahes. Potki, potki i piäzi
randah. Istuihes rannal i sanou:

- Nygöi minä muga väzyin,hos čorta kodih vedäis!
Kaččou, ga čorta-velikana jo siit i seizou.

- Minä, kačo, sinun vien kodih, — sanou čorta, -
tol'ko vai älä sano ni kel.

Tembai čorta hänen sel'gäh i tašši kodih. Tuli
Iivan-durakka kodih, ga sie jo svuad'buo pietäh, 
vanhembi velli sidä neiistä mučoiksi ottau, a 
keskimäizel kullat andoi. Iivan vai avai uksen, ga 
mučoi piäliči stolas hyppäi, hänel kaglah tartui 
i sanou:

- Vot kudai minuo sai, a ei nämät vellet!

Kuuli sen tuatto i sanou Iivanal:

- Ota sinä, Iivan, mučoi i kullat, a toizet
poijat ku nenga ruattih, ga työnän kois iäres.
Iivan-durakka ei ollut pahatabaine i sanou
tuatol:

- Minä täs dielos prostin vellilöi, älä työnä  
ni kunne. 

Siit Iivan pidi svuad'bon i luadi ylen suuren
piirun. Piirus sie humalduttih i ruvettih ken-gi
mil löyhkämäh. Toizil jal'geh Iivan gi rubei 
löyhkämäh, sanou:

- Jo-go työ ajoitto čortal? Avot minul oli moine
slučai - ajoin čortal-velikanal.

Vai ehti häi sen sanuo, ga čorta-velikan sih i
löyhkähtih, sanou Iivanal:

- Miksi sanoit, ku minä sinuo kielin?

- Prosti, velli, - sanou Iivan, - en minä sanonut, 
butylka sanoi.

- Kui-bo, - sanou čorta, - butylka sanuo voibi?

— A opi vai juvva, ga iče i näit!

Vieretettih sih pučči viinua, i čorta rubei 
kauhaizel jumah.

Joi, joi sih sah, ga ei ruvennut ni pystyi pyzymäh,
humalduhuo, rubei čerta iäres lähtemäh i sanou
Iivanal:

- Nygöi uskon, et sinä sanonut, a viina sanoi.

I lähti čorta iäres.

-------------------------------------------------------

Tuatos jiänyöt kaži, nozniččemet i rogoza vihkoine

Elettih enne ukko da akka, i heil oli kolme poigua. 
Tuatto da muamo vanhattih i kuoltih. Kuoltes
tuatto jatti mustella: vanhembal poijal kažin, 
keskimäizel - nozniččemet, a nuorimal - rogoza vihkoizen.
Poijat elettih kois spokoino, kuni leibiä täydyi, a
leibien loppehuo, vanhin heis i sanou:

- Nygöi meil ičel pidäy ruveta leibiä suamah.
Enzimäizeksi leivän sualeheh lähten hos minä kažin ke. 

Tossa-piän i lähti vanhin velli. Häi astui, astui i 
illal puutui hieruizeh. Meni enzimäizeh taloih 
yöksi tariččemahes, ga izändä sanou hänel: 

- Pereh meil on suuri, a pertine-pieni, i ni
kus muata sijua ei ole, paiče luondalas, no sie on
ylen äija hiirdä!

Nu, a brihal ku oli kaži huavos, ga häi ei varannut 
hiirie. Meni luondalah, piästi kažin välläl, iče 
jaksavui, pani tužurkan bokan al, šuapkan pieluksih 
i vieri muata. huondeksel nostuo izändä sanou akal:

- Mene vai, kačo luondalas, naverno hiiret syödih 
brihua. Meni emändä luondalah. Kaččou, ga briha vai 
maguau, a kaži hänen rinnal istuu, i tapettuo hiirdä
on tukku bokas, toine toizes.

- Kukasta kummua on! Mittuine on miehel zvieri,
ku kai hiiret on tappanut - sanou emändä izändäl,
luondalas nostes. Siit keitti čuajun i nostattau
brihua:

- Nouze, tule čuajuo juomah.

Ruvettih čuajuu juomah, ga izändä i kyzyy brihal:

- Mi-bo neče sinul zvieri on? Et-go meil myö?

- Oho-hoh, - sanou briha, - tädä en myö, en ota ni
muailman eloloi!

A izändä händä kaikkeh luaduh ugovarivaiččou,
čto myö da i kai. Siit briha kyzyy:
  
- A äijan-go andazit?

- A min ottanet...

- Huavon kuldua ku andanet, ga myön.

- 0ta, velli, hot' kaksi,-sanou mužikka.

Čuajun juondan briha loppi, otti puolentosta
huavuo kuldua kažis i lähti kodih. Tuli kodih, ga
vellet kyzytäh hänel:

- Kui-bo, velli, sait nengoizen suuren tukun kuldua?

Velli heil saneli kaiken, kui oli dielo. Keskimäizel 
vellel gi rodih himo kuldua suaha, duumaiččou: "Vuota,
nygöi opin lähtie nožniččemien ke."

Tossa-piän huondeksel häi nouzi aijoi i lähti, a
vellilöil ei sanonut ni midä. Nu, astui, astui häi 
tuli hieruizeh. Kaččou, ga akka koin očas kirvehel
lambahal villoi leikkuau. " 

- Tjouta, midä bo sinä ruat? - kyzyy häi.

- A sidä ruan, - sanou akka, - lambahal villoi leikon.

- Anna vai minä opin leikkuo, - sanou briha.

Rubei briha nožniččemil keriččemäh, ga kuni akka 
yhtä lammasta keričči, sini häi kymmene valmisti. 
Siit akka sanou hänel:

- Myö, velli, minul tämä vešši, ota mi-tahto.

- Kaksi huavuo kuldua ku andanet, ga myön, - sanou 
briha.

Akka viätti brihan aittah, navali puurus kaksi
huavuo kuldua, i briha lähti kodih. Kodih tuli, ga
vellet ihastuttih, kyzytäh:

- Kui-bo, velli, sait nämät kullat?

Häi saneli heil, kui oli dielo.

Siit hyö juodih čuajuo i viertih muata. Nuorin
velli ei voi muata, aivin duumaiččou, kui hänel-gi
olis kuldua suaha. Dai huondeksel häi nouzi aijoi,
otti rogoza vihkoizen da postelin piälystän, kudamah 
syndyy seiččie huavuo ruista, i lähti.

Astui, astui i tuli jarven luo. Istuihes jarven
rannal otti vihkoizen kädeh i rubei nuorua punomah, 
iče pajattau:

- Tämän jarven rupitan, vedehizen riputan! 

Kuuli sen vedehine, sanou poijal:

— Mene, kačo, ken on sie riputtaja.  

Tuli vedehizen poiga rannal, kaččou peitoči, ga
sie istuu ylen zdorovoi mies - punaldih jarilleh i
sanou tuatol:

— ylen zdorovoi mies sie istuu, ihänen ke spruaviekseh, 
kačo, ei voi ni ken, ei-go voittua!

- Mene, opi hänen ke kiistah juosta, - sanou vedehine.

Tuli vedehizen poiga rannal, sanou:

- Riputtua sinä meidä tahtot, ga voit go ehki
minun ke juosta? Läkkä opimmo kiistah juosta!

- Opi enzimäi minun sizären ke kiistah juosta, - 
sanou briha, - a siit vasta rubie minun ke juoksemah.
Häi viätti vedehizen poijan vičikköh, kus oli
janöi, i ku ločkai käet vastakkah, ga janöi pöllästyi
i libui juoksemah ylen ravieh. Siit mies sanou 
vedehizen poijal:

- Mene nygöi tabua minun sizär!

Vedehizen poiga juoksi, juoksi janöil jalles, ga ei
ni voinut tavata. Kiändyi jarilleh, sanou:

- En, velli, voinut sinun sizärdä tavata, ga sinun 
ke ni huavua en juosta!

Iče hyppäi kiirehel vedeh i sanou tuatol kaiken, 
kui oli dielo.

- Nu, mene vie rannal i oppikkua raudasta savakkuo 
lykätä yläh, kudai teis voibi ylembäksi lykätä.
Otti vedehizen poiga puudahizen rauda savakon,
Tuli rannal i sanou brihal:

- Nukka savakkuo lykkiämäh, kudai ylembäksi lykkiäy. 
Sinä ku lykkännet ylembäksi, ga siit voit meidä 
riputtua.  

— Nu davai, lykkiä sinä enzimäizeksi, - sanou
briha.

Vedehizen poiga otti savakon da ku lykkäi-hurni,
a ni nägymäh ei ruvennut, muga yläh lendi. Muah 
ku kirboi savakko, briha otti sen kädeh, a iče 
taivahah kaččou, sanou: 

- Anna enzimäi tai pil'vyt väl'tävyy, ei-ga ku
lykännen, sinne savakko tartuu.

- Alä, velli, dostalie savakkuo sinne lykkiä,
jiämmö savakotta!-sanou jo vedehizen poiga.

Nu briha ei ni lykännyt.

Vedehizen poiga meni jarveh, sanou tuatol: 
 
- Nenga i nenga dielot on, en andanut lykätä 
savakkuo, ei ga olis pil'vilöih jiänyt.

- Nu ota nygöi zerka hebo i oppikkua, kudai voitto 
loitombaksi kandua, - sanou vedehine.

Tuli vedehizen poiga zerka hevon ke randah i sanou 
brihal:  

- Davai opimmo kandua zerka hebou selläs, kudai
voimmo loitombaksi viija.

Vedehizen poiga otti zerka hevon sel'gäh, ponnistih 
i kandoi sen vijel sylel.

- Nu, anna minä opin, - sanou briha. - Sinä selläs —
i siit gi vai vijel sylel kannoit, a minä jalloin
keskes kannan loitombaksi.

Nouzi briha hevol sel'gäh, jallat azetti kaksin —
puolin i lähti ajamah. Puolen virstua vai ajoi, ga 
vedehizen poiga jo kirguu:

- Tuo, velli, hebo iäres, ota mi-tahto!

Ajoi briha jarilleh. Vedehizen poiga otti hevon,
vedi tuattoh luo, sanou:

- Minä selläs i vai palaizen kannoin, a häi jalloin 
keskes kandoi hebuo puolen virstua.

— Nu, mene, sano miehel, ottakkah kuldua, mi vai
pidänöy, äl'gäh vai riputakkah meidä.

Tuli vedehizen poiga rannal, sanou:

- Ota kuldua min tahtonet vai älä riputa meidä!

- En jo äjiä ota, - sanou briha, — vai furažkan tävven.

Lähti vedehizen poiga kuldua tuomah, da briha sil
aigua kaivoi muah havvan, pani sinne postelinpiälystän, 
luadi furažkah loukon i azetti sen postelin
piälystän suuh. Vedehizen poiga toi puolen huavuo
kuldua, kuadoi furažkah, ga se ei täydynyt. Meni i
toi vie tävven huavon kuldua, ga furažka yksi-kai
ei täydynyt. Muga kandoi vedehizen poiga seiččie
huavuo kuldua, siit äski furažka täydyi. Briha sanou 
vedehizen poijal:

- A nygöi läkkä viet kullat minun kodih.

Navali häi postelin piälystän kuldien ke vedehizen 
poijal sel'gäh, lähtiettih astumah. Astuttih, astuttih, 
ga tuli peldo vastah. Piendarel viruu astivo. Vedehizen 
poiga ozuttau astivoh i kyzyy:

- Mi-bo tämä on?

- Minun tuaton suga on, - sanou briha, — sil häi
piädä sugiu.

Vedehizen poiga duumaiččou: Tol'ko vai hänel i
tuatto on, ei pie sil käzih puuttuo!

Astuttih ielleh, tuli toine peldo vastah, a pellol 
adra seizou. Vedehizen poiga myös kyzyy:

- A mi-bo tämä on? 

- Minun tuaton vilka, - sanou briha.

Pöllästyi vedehizen poiga i varuau ielleh astuo,
a iče duumaiččou: "A ku en lähtene ielleh, ga ei ku
pahembi vai rodizih".

Kodizen luo vai tuldih, ga vedehizen poiga varavuizissah
kullat lykkäi a iče pagoh juoksi. Briha kučui vellilöi, 
i kullat kannettih aittah. Tossa-piän keskimäizel vellel 
oldih nimipäivät, i hyö azuttih suuri buala. Sie oli ylen
viinua i kaikkie zakuskua. 

Minä-gi sie olin i join viinua, tol'ko vai ussii myö 
valui, a suuh ei puuttunut.

-------------------------------------------------------

Velli i sizär

Elettih, oldih ukko da akka. Heil oli kaksi lasta:
poiga i tytär. Vanhettih tuatto da muamo, i rubei
lähenemäh heil kuolenda aiga. Siit tuatto sanou:

- Poigazeni i tyttäreni, meijan kuoltuo eläkkiä
ylen hyvin, suvaikkua toine tosta, kui vai 
voinnetto avutakkua toine toizel.

Kuoltih muamo da tuatto, a velli da sizär mustettih 
heijan neuvo i ruvettih elämäh ylen hyvin.

Elettih, oldih, ga vellel pidi lähtie zarabotkoil. 
Enne lähtendiä hyö mollei snimaittihes i annettih 
toine toizel karočkat.

- Ylen igävis aijois hos kačon sinun kartočkah, -
sanou velli.

Proššaiččih velli sizäres i lähti.

Astui, astui i tuli linnah. Rubei sie ruaduo eččimäh 
i puutui tsuaril kazakaksi. Zavodi häi toizien 
kazakoin ke ruavol kävvä, ga terväh hänel i
igävä sizärdä rodih. Niittäy vähäizen i kačahtah
kartočkah, menöy vähäine aigua i opjad' kačahtah.
Tsuarin poiga dogadi sen i rubei vih'jailemah,
midä häi sie kaččou. Kerran i nägi kartočkan.

- Ken-bo sinul, Vanja, on neče kartočkal? - kyzyy
tsuarin poiga. (Brihal nimi oli Vanja).

- A ei jo ni kedä ole, - sanou Vanja. 

Häi ei ruohti sanuo, čto se sizär on. A tsuarin
poiga kartočkah äijal miel'dyi, ku Vanjan sizär oli
ylen čoma, prižmiy:  

- Nu, kui ni kedä ei ole? Sano, eiga tyrmäh panen! 

Vanjal pidi sanuo:

- Se on minun sizär.

Tsuarin poiga otti Vanjal kartočkan, kačoi hyvin
i sanou:

- Sinuo enämbi minä en ruatuta ni vovse!

- Siit toi Vanjan kodih, andoi hänel hyvät sovat i
dengua.  

- Guljaiče, - sanou,-i elä meijan ke, vai anna sizär 
minul mučoiksi.    

Vanja soglassih, sanou: 

- Hyvä, annan.
 
Tsuarin poiga ihastui.

- Nu, mene tuo sizär, a minä rubien teidä vastuamah 
tiä, - sanou häi.    

Lähties tsuarin poiga andoi Vanjal kolme hyviä
pluattjua, i se lähti kodih.

Tuli Vanja kodih, ozutti sizärel pluatjat, ga se
ihastui mene tiija kui.

- Kus-bo sinä sait nenga äijan eluo? - kyzyy häi.

Tsuarin poiga työndi, - vastuau Vanja. - Nygöi,
sizäreni, šuorie, i lähtemmä, sinul pidäy mennä
ntsuariun poijal mučoiksi, kerran häi ylen äijal ottau.

Sizär i soglassih. Istuttihes hyö veneheh i lähtiettih 
poikki jarves ajamah. 

- Ku minä sanonen, čto tsuarin dvorča nägyy, 
sanou Vanja sizärel, - siit sinä pane kani pluattja
piäl. Konza sanon toizen kerran pane villaine pluattja 
piäl. A konza rubiemmo jo randah lähenemäh, siit šuorie 
kaikis parahih sobih. 

Muga i soglassih sizär. Aettih, aettih, ga kuultah niemel 
naine kirguu:

- Hoi, hyvä briha da hyvä neidine, ottakkua veneheh!

- Oi, velli-rukka, - sanou sizär, - emmo ota syvätterien 
akkua veneheh!

Ei ni otettu. Aettih palaine, ga akka juoksi toizel niemel 
i opjad' kirguu: 

- Hoi, hyvä briha da hyvä neidine, ottakkua veneheh. Etto 
ottane hyväizil, ga tulen i pahaizil! 

- Oi, Velli-rukka, - pokorojčeh   - emmo ota syvätterien 
akkua veneheh! 

Opjad' ei otettu.

Aetah ielleh, ga opjad' kuultah-möngyy niemel:

- Hyvä briha da neidine, ottakkua veneheh hyväizil, ei—ga 
tulen, kačokkua, nygöi i pahaizil! 

- Nygöi, sizäreni, pidäy ottua, tuli mi tuli, sanou velli.

Sizär ei tahto vellel pereččie, sanou:  

- Ga minun täh ottakka.

Aettih veneh randah. Velli laski syvätterien
"akan veneheh a iče lähti jallai astumah. Syvätterien 
akka ku puutui veneheh, ga istuihes peräh, a neidizen 
pani soudamah.

Aettih, aettih, ga rubei jo tsuarin dvorča nägymäh.
Velli rannal kirguu:

- Hoi, sizäreni, pane kani, pluattja piäl!

Sizär kuulou, ga ni midä ei voi ellendiä.

- Tjoutoini, midä-lienöy minul velli kirgunut? -
kyzyy häi syvätterien akal.

- Häi kirgui, čto pane, sizäreni, valgie paikka
piäh, ota robehut hädeh da bučkahtai vedeh.

- Miksi nygöi velli nenga sanoi? -duumaiččou
sizär. 

Opjad' aettih, aettih, jo lähil tsuarin dvorčua
tuldih. Velli opjad' kirguu rannal:

- Sizär-rukka, pane nygöi villaizet nuarat piäl,
jo lähil tsuarin dvorčua olemmo!

Opjad' sizär kuulou, ga ei voi ni midä ellendiä.

- Tjoutoini, midä-lienöy minul velli -kirgunut? -
opjad' kyzyy häi.

- Pane valgie paikka piäh, ota robehut kädeh i
bučkahtai vedeh, - sanou syvätterien akka.

Opjad' duumaiččou sizär: "Midä velli nygöi elänöy?" 
A iče ielleh soudau. Aettih, aettih, jo rannan 
lähil tuldih. Velli jal'gimäizen kerran kirguau: 

- Sizäreni, dostalin kerran sanon, nygöi šuorie
parahih sobih. 

- Tjoutoini, midä-bo nygöi sanoi velli?

- Sanou, pane valgie paikka piäh, ota robehut
kädeh i bučkahtai vedeh.

Sizär rubei itkemäh, no ei tahto pereččie vellen 
sanal. Häi pani paikkaizen piäh, otti robehuon 
kädeh i bučkahtihu vedeh. Syvätterien akka
ajoi ihastuksis randah, otti oman tyttären veneheh,
šuoritti parahih sobih i lähti ajamah.

Aettih lähembäksi, ga sie jo vastatah flaguloin ke, 
Vanjuška rannal vuottau sizärdä. Veneh tuli randah, 
ga omua sizärdä ni ole ei, a hänen sijas syvätterien 
akan tytär istuu. Hämmästyi Vanjuška, ei tiija midä 
i ruadua, da ni sanuo ei ruohti. Tsuarin poiga tože 
kerras nägi, čto tämä ei ole se neidine, kudai 
oli kartočkal. Se oli čoma, čoma, a tämä on ylen 
tuhma, daže rožat on ruvel rikotut.

Häi tuskevui Vanjuškan piäl i prikaži kahtel Kazakal 
stoikan tahkota, a neidizen sen huigielois otti 
mučoiksi. Tuli ilda,a kazakat vie aivin stoikkua 
tahkottih. Siit tsuarin poiga toi Vanjan kazakoin 
luo i prikaži:

- Leikakkua brihal terväizeh piä i runga lykäkkiä 
levol!

Kazakat muga i ruattih. Leikattih Vanjuškal piä
i runga lykättih levol. Tsuarin poiga pani kolme
miestä karauulimah, a iče lähti iäres.

Läheni puoli yödä. Kačotah karauulijat, ga meri
halgeni čäijahtih, i lähti sie neidine, vai čieppi
helähtih. Häi tuli Vanjan luo itkemäh, ku koivu 
kuadumah:

-Oi, velli-rukka, midä sinul ruattih! Piähyt leikattih, 
a minul vedehizel miehel mennä jo pidäy!

Itki, itki, i vai vähäizel valgonemah rubei, ga
čiepis jarilleh neiistä i riuhtattih, vai vezi šo-
lahtih.

Mi neče čuudo ollou, duumaijah storožat, no tsuarin 
poijal varatah sanuo, vuotetah, midä roih tossa-yön.

Tsuarin poiga opjad' jatti i toizeksi yöksi karauulimah. 
Karauulitah kazakat i vuotetah, midä roih".

I opjad', vai läheni puoli yödä, karahtih-tuli se
neidine, vai meri čäijahtih, da čieppi helähtih. Tuli
vellen luo i rubei itkemäh, ku koivu kuadumah.

- Velli-rukka, terväh minun liittoine lopeh, huomei 
dostalin kerran tulen... Minul pidäy mennä vedehizel miehel.

A kui rubei valgonemah, ga vai čieppi helähtih
da vezi šolahtih, ku neiistä viäl'detäh jarilleh.  
Tuli päivä. Kazakat keskenäh paistah:

- Rodih mi rodih, a pidäy čuudo sanuo tsuarin poijal.

Tuli tsuarin poiga, kyzyy:

- Nu, kui on dielot, storožat?

Storožat i sanotah: "

- Enämbi emmo tule tänne ilmai sinuo. Vai puoli yödä 
roih, dai meri čäijahtäh, čieppi helähtäh, i tulou-karahtah 
sie ylen čoma neidine. Tulou tämän tapetun Vanjan piäl 
i itköy, ku koivu kuaduu, sanou: "Huomei dostalin kerran 
tulen. Minul pidäy vedehizel miehel mennä". Nygöi tule 
vai täksi yöksi tänne, ga iče i näit! 

Tsuarin poiga kerras arbai, mis tämä dielo on. Häi 
käski kolmel kazakal tahkota suabljan moizeksi
teräväksi, kudamua ni mi ei vois vastata. Siit otti
sen suabljan i tuli kazakoin luo storožimah.
I opjad' vai rodih puoli yödä, čäijahtih meri,
helähtih čieppi, šolahtih sie ylen čoma neidine
i tuli Vanjan luo. Vieri Vanjan piäl i opjad' rubei
itkemäh.

- Dostalin kerdaizen, - sanou, - velli-rukka, tuliin 
sinun luo, huomei roih svuad'bo vedehizen ke!

Sen vai sanoi, ga tsuarin poiga hyppäi, tembai
suabljan i raz - sidä čieppie. Čieppi leikkavui, i
ku viäl'di sen vedehine jarilleh vedeh, ga meri muga 
gu rubei šumimah, kai pimeni, no neidine sih jai.  

Siit tsuarin poiga tuli terväizeh neidizen luo,
kyzyy: 

- Midä sinä itket?

- Sidä itken, ku minun vellen oletto tappanut!

- Älä enämbi itke, nygöi sinä olet minun! 

I ozutti neidizel hänen kartočkan. 

- Tämän, - sanou häi,- andoi minul sinun velli,
i nygöi on dielo, - vai svuad'bo pidiä.

- No minä en mene ni yhtel hengel muailmas,
kuni ei hengih suateta minun vellie! - sanou 
neidine.

Siit tsuarin poiga andoi ylen terväh prikuazan
kolmel kazakal lyödiä kuolieda i eläviä vettä.
Lähtiettih kazakat eččimäh. Hyö ečittih ečittih 
muat, viet i taivahat, no löydiä ei nvoija. 
A löydiä pidäs, ved' tsuarin poiga heil uskaldi 
puolen tsarstvua. 

Proji jo puoli vuotta. Tsuarin poiga duumaiččou,
čto kai propadi, no työndi vie kolme kazakkua niidä
vezie eččimäh. Enzimäizet kazakat jo kiänyttih i ko-
dih astutah. Kačotah, ga dorogal ylen suuri mado
viruu. Yksi kazakka hyppäi, tembai kangen i tahtoi
vai iskie, ga mado iänen jiävi. 

- Älä, raukka, - sanou, - hyvä briha, tapa, minä
sinul luain hyvyttä, midä vai pidänöy!

- Ihastui kazakka, sanou:

— Emmo tapa, ku nevvonet, kus meil löydiä eläviä
da kuolieda vettä!

Mado rubei nevvomah:

- Mengiä, - sanou, - meren rannal. Sie kazvau suuri 
duuba, a sen al on kaksi jaiččiä, i heijan sydämes 
lövvättä kaksi butylkasta. Yhtes butylkaizes on valgie 
vezi -se on kuolie, a toizes on ruskie vezi - elävä vezi.
Lähtiettih kazakat ihastuksis astumah. Mendih meren 
rannal, ga tozi - kazvau suuri duuba. Ruvettih
duuban al kaivamah i lövvettih raudaine sunduga.

Avattih sunduga, murendettih jaičät, ga muga i on,
kui mado sanoi, - yhtes butylkaizes on valgie vezi,
a toizes -ruskie. Otettih kazakat net butylkaizet
i tuodih tsuarin poijal. Poiga bryzgaičči Vanjuškua 
enzimäi valgiel viel, ga ni lekahtannuhes ei. A ku 
bryzgaičči ruskiel viel, ga Vanjuška i hyppäi.

- Oho-hoh, - sanou, - hätki puutui muata!

- Ijan kaiken olizit muannut, kui minä tänne en
olis tullut, -sanou sizär.

Siit tsuarin poiga luadi suuren svuad'bon. Kaikkie 
kučui svuad'boh dai minä sie oliin i pohjattomal 
rjumkaizel humalah sah viinua join.

-------------------------------------------------------

Sumkaine, anna miel'dä

Elettih, oldih enne kaksi vellestä. Yksi velli oli
bohatta, a toine - köyhä. Piädyi kerran yöl köyhä
velli bohatan vellen riihes siiriči projimah, kuulou
riihes puijah. Dumaiččou ičekseh: "Midä nenga aijoi 
oldaneh riihes?"

Kirgai ulguon päi, ga ni ken ni midä ei vastua,
vai puijah. Siit häi avai riihen uksen, ga sie täyzi
riihi pikkarasta mužikkasta.

- Ket bo, vellet, työ oletto? - kyzyy häi.

Olemmo, - vastatah mužikkaizet, - sinun vellen ozat. 
Häi hot' maguau, ga myö emmo magua, a hänes tuači ruammo, 
sendäh i bohatta häi on.

- On-go i minul oza? - kyzyy siit köyhä velli. - I
vie-go häi minus tuači midä ruadau, ku minä olen
nenga köyhä?

- Sinul-gi oza on, - vastatah mužikkaizet, - vai
häi enimyttäh maguau. Nygöi sinä leikkua vičča i mäne 
jogi randah. Sie sillan korvas näit pienen maguajan 
mužikkaizen - iske händä vičal i sano: "Aivin maguat, 
et avuta minul ni yhtä, ilmai-go minä olen nenga köyhä." 

Muga mužikka i ruadoi: leikkai vičan i meni jogi
randah, Muga i on - sillan korvas maguau mužikkaine
ruskien kaftanan al. Köyhä velli se iski mužikkasta
vičal i röngähtih:

- Aivin maguat, et avuta minul ni yhtä, ilmai-go
minä olen nenga Köyhä! Kačo, bohatan vellen ozat ei
muata - möhkistetä sinun nyttyö, a vai puijah.

Noskti mužikkaine piän, kyzyy:

- Jo-go hädä rodih?

Ka taki rodih, ku syvvä midä emmo tiija i sovat
ičen piäl kuluttih.

Mužikkaine andoi hänel kulda dengaizen i sanou:

- Konza hädä roih, siit lykkiäle tädä dengasta
käis kädeh, i roih sinul eluo, mi vai pidänöy. 
Tol'ko vardoiče dengasta, älä hävitä, älä-go ni kel 
anna. Otti mužikka dengaizen i lähti iäres, a oza 
opjad' vieri muata. Kodih tulduo, mužikka istuihes 
laučal i rubei dengasta lykkimäh. I tozi, min kerdua 
lykkiäy dengasta yhtes käis toizeh, se i dengua liženöy. 
Muga häi luadi ylen äijan eluo, osti syömistä
da sobua i rubei elämäh parembi bohattua vellie.
Kuuli sen dielon bohatta velli i diivuičeh: "Mis nenga 
hyödyi minun velli?" Ei voinnut tirpua tuli kyzymäh. 

- Kus-bo, velli, nenga eluo otiit?

Köyhä velli saneli, kui oli dielo... 

...Nygöi, - kuni tädä dengasta en hävittänne, ga aivin 
roih eluo kylläl.

Siit bohatta velli rubei pokoroiččemahes.

- Anna, velli, minul kodvaizeksi tädä dengasta, minä-gi 
luadiziin ičel eluo! 

- Ga, na, ota! Ei häi minul ole žiäli, midä on kylläl! -
sanou köyhä velli.

Bohatta velli otti dengaizen, tuli kodih i luadi
ičelleh äijan dengua. A ruavon ku loppi, ga dengaizen 
pani ruokkoh, jarilleh andua vellel ni duumainut ei. 
Köyhä velli eli, oli perehen ke, ga dengat ruvettih 
loppemahes, siit hänel juohtui mieleh, duumaiččou: 
"Pidäy ottua vellel dengaine i ruveta uutta dengua luadimah."
Meni vellen luo, kyzyi dengasta, ga se i sanou:

- Miitutta dengua sinul pidäy? En häi minä sinul
vellas ole! olet-go ehki tolkus?"

I potki hänen iäres.

Tuli Köyhä velli itkun ke akan luo žualobal, čto
velli dengaizen otti, a jarilleh ei anna.

- Nu ei anna, ga et hänen ke midä luai! - sanou
akka.  

Opjad' mužikal tuli hädä da näl'gä. Häi duumaiččou: 
"Pidäy vie oppie kävvä sillan korvah ozan luo,
ei-go mil avuta. Opjad' leikkai viččaizen i meni
jogi randah. Kaččou, ga mužikkaine endizelleh maguau
ruskien kaftanan al. Köyhä velli iski händä vičal i 
röngähtih: Sinä aivin maguat, a toine perehen ke 
syvvä midä ei tiija!

- Ga annoin hai minä sinul dengaizen, - vastuau oza.

- Kunne bo sen paniit? 

- Vellel sen annoin kodvaizeksi vellaksi, ga jarilleh 
ei anna.   

Siit duumaičči oza kodvaizen i andoi hänel pyhkimen.
Tämä pyhkim, - sanou, pane vai stolal, ga siit
roih syömistä, mitumua vai sinul himoittau. A sobua 
nygöi iče sua, ku et maltanut dengasta vardoija.
Otti mužikka pyhkimen, tuli kodih i sanou akal da 
lapsil:  

- Nu, midä nygöi teil syvvä himoittau, kaikkie roih! 

- Nygöi hot' huttuo painimen ke olis, ga hyvä i
se tulis, - sanou akka.

Mužikka otti pyhkimen kainalos i livai stolal,
ga sih rodih huttuo da paininda täyzi stola. Syödih,
syödih da vie jai. Opjad' mužikal hädä lähti, i lapset 
hänen ruvettih jo pajonke kävelemäh da hyppimäh.
A bohatta velli vai kuuli pyhkimen dielon dai gostih 
tuli vellen luo.

- Midä-bo sinul, velli, himoittau syvvä da juvva?
kaikkie roih!-sanou köyhä velli, ei mustele ennistä 
obijdua.

Ei kergie bohatta velli lugie syömizie da juomiezie, 
ku jo kaikkie jiävih stolal. Syödih da juodih
mi vai himoitti. Iäres lähties, bohatta velli opjad'
rubei pokoroiččemahes:

- Anna, velli, minul nimipäivien aijaksi nečidä
pyhkindä dai iče tule nimipäivil. Sie syöt, juot i
pyhkimen otat jarilleh. "

- Ga ota, ei-hai minul ole žiäli, - sanou velli i 
andoi pyhkimen. Nimipäivinnä häi šuorii i lähti perehen 
ke vellen luo gostih. Meni sinne, ga kazakat händä ni 
pertih ei laskieta, iäres aetah, sanotah:  
  
Liččavut, on hai tänäpäi sinutta olijua! 

Opjad' mužikka itkun ke tuli kodih. Rodih häneil
jo näl'gä, ga ei-go ole syömistä, ei-go ni midä.  
Duumaičči lähtie ozan luo, ei-go häi vie midä nevvo.  
Otti vičan pitkembän endizie i meni jogi rannal.  
Kaččou, ga mužikkaine vai maguau, kui i enne, Ruskien
kaftanan al. Köyhä velli otti da opjad' iski ozua
"vičal, iče röngähtih:

- Aivin maguat, a toine hot' näl'gäh töllyö, ni midä 
et avuta! 

Nosti oza piän i sanou, tuskevuksis:

- Mil-bo sinuo täytät? Annoin dengaizen, sen hävitit, 
annoin pyhkimen - sen tože, a mida-bo nygöi minä tiijan 
sinul andua?

Duumaičči oza kodvaizen i sanou:

- Na, ota täs sumkaine i pualikkaine. Sumkaine pane bokal, 
iske pualikkaizel i sano: sumkaine, anna miel'dä!

Vai mužikka sai sumkaizen, jargieh i pani bokal,
iski pualikal i sanou:

Sumkaine, anna miel'dä!

I sil keskie hypittih sumkaizes seiččei piendä mužikkasta 
i, ken mil vai kergieu, ruvettih pergamah. Pahapäiväiziksi 
lyodih mužikka, ga jalgimäi se rubei pokoroiččemahes:  

Kukki ozaine, piästä iäres, kielä lyömäs!

-Sumkaine, täydyy miel'dä, - sanoi oza.

I sil keskie mužikkaizet hävittih, vai jai sumkaine da 
pualikkaine. Siit oza sanou mužikal:

- Nygöi, ku iče et tiedäne", midä pidäy ruadua, ga
enämbi älä tule minun luo.

No mužikka jo tiedi, midä pidäy hänel ruadua, i oigieh 
astui bohatan vellen luo.  

- Laskiekkua vellen luo, - sanou häi kazakoil, ylen on 
vuažnoi dielo. 

Händä i laskiettih. Meni sinne, — ga velli kyzyy hänel:

Mittuine on dielo? 

Oho-hoh, - sanou köyhä velli, oli minul kaksi dieluo 
vuažnoida, ga tämä on kaikis vuažnoimbi. Opis vai 
panna   sumkaine bokal, ga siit sinul muailman mielet 
roih!

Bohatta velli otti i pani sumkaizen bokal,a köyhä velli 
sil keskie iski pualikkaizel, sanou:

- Sumkaine, anna miel'dä!

Sie ku hypättih seiččei mužikkasta i davai bohattua 
vellie lyömäh, ken mil vai kergiey. Jo bohatta rubei 
pokoroimah:
  
-Piästäkkiä, vellet, äl'gie lyögiä!

A köyhä velli sanou: 

- AndakKua vai miel'dä kylläl! 

I mužikkaizet vie enämbäl staraijahes.

- Heittäkkiä lyöndä, - sanou, jal'gimäi, bohatta velli, - 
ottakkua midä vai tahtonetto! 

Heitetäh lyöndä, vai anna iäreh minun dengaine da pyhkim, -
sanou hänel velli.
  
Tuo teriämbi sundugas vellen dengaine da pyhkim, - kirguu 
bohatta velli akal, - eiga tapetah!

— Akka toi dengaizen da pyhkimen i andoi köyhäl vellel. 

Häi otti dengaizen i rubei käis kädeh lykkiälemäh, se-go 
ehki on. Siit ojendi pyhkimen istuihes syömäh, a mužikkaizil 
Käski vie syöndä aijan lyvvä dengaizen da pyhkimen piendäs. 
Söi i sanou, jal'gimäi:

- Sumkaine, täydyy miel'dä!

Mužikkaizet jarilleh sumkah i kopsahtettihes.

Siit köyhä velli otti sumkaizen, dengaizen, pyhkimen
i lähti kodih. Sen jal'geh häi ei enämbi vieravunnut
ni dengaizes, ni pyhkimes, ei-go enämbi hänel ollut,
ni hädiä, ni näl'giä. 
  
A bohattua vellie kolmet suutkat perehen väil hierottih da 
havvottih kylys.

-------------------------------------------------------

Mielevä heboine

Elettih enne ukko da akka, i oli heil kolmekymmen 
poigua. Kyl'vettih hyö meččäh ruis, ga huobavusta 
ruvettih syömäh, - ei tietä ken. Tuatto sanou
pojil:

- Pidäy karauulie, ken syöy rugehie!
   
Enzimäizeksi karauulimah lähti vanhin poiga. 
  
Häi enzimäizen yön muga karauuli: kuni rahvas ei
muattu, karauuli, a vai rahvas viertih muata
häi kodih i tuli. Tuatto kyzyy hänel:

— Näit-go kedä?

- Ni kedä ei ollut, - sanou poiga.

Toizeksi yöksi karauulimah lähti toine poiga, i
se muga že ruadoi, kui i enzimäine. I kai poijat
muga ruattih, paiče jal'gimästä. Tuli jal'gimäizen
poijan vuoro karauulie. Meni sinne i vieri aidua 
vaste muata. Kuni rahvas oldih jallas, sini magai, 
a vai rahvas - muata viertih, häi i nouzi. Rubei 
poiga kuundelemah, ga vai mua jumizöy. Tuli sih  
kolmekymmen" hebuo. Häi tabai yhten pienen heboizen, 
hyppäi sel'gäh i lähti ajamah, i kai toizet
heboizet tuldih jalles. Siit heboine jiävi brihačul
iänen, sanou:

- Maltoit minuo tavata, ga malta i čiälie, a toizet 
hevot anna vellilöil.

- Tuli kodih Ivanuška i sanou tuatol:

- Kačo, tuatto, ken söi huobavusta!

- Vot, Ivanuška, mittuine sinä olet moločča, 
pienembi kaikkie olet, a tabait, - sanou tuatto.

Jagoi Ivanuška hevot vellilöil, a kudaman heboizen 
tabai, sen ičel otti.

- Nu, vot, -sanou, - nygöi meil on kaikil hevot.

- Pidäs yhtes talois i naija - taratetah vellekset.

- Teidä on kolmekymmen vellestä, - ga kus yhtes
talois löydyy sen verda tyttyö, -sanou tuatto.

Nu, vähän aijan peräs hyö tiijustettih čto syvätterien 
akal on kolmekymmenu tytärdä, i lähtiettih
sinne naimah. Mendih sinne, ga tozi i on - kolmekymmen 
tyttyö on talois. Syvätterien akka ylen hyyvin 
heidä vastai, levitti pyhkimen stolal, i rodih
sih syvvä, juvva, midä vai pidi. Hyö siit syvväh,
juvvah, svatoustvua pietäh. Siit akka se toi stolal
soiton, kudai iče soittau, a hyö pljašitäh. Kolmen
yön, peräs tuldih vellekset muččoloin ke syvätterien 
akan luo pyörittyizil. Anoppi vastai heidä, kui
i pidi. Gostittuo kai viertih muata, a nuorembi
velli i duumaiččou: "vuota, minä lähten heboloi
kačon, kui hyö ollah. Meni sinne, ga hänen heboine 
i sanou:

- Seičas anoppi työndäy miekan, čtoby teil piät leikata. 

-A kui bo myö piäzemmö, čtoby se miekka ei
"leikkuas meil piälöi? - kyzyy briha.

- A vot kui. Häi ku työndäy miekan, ga sanou:
"Mene leikkua čepčättömät piät." A sinä nygöi mene
i sano vellilöil, čtoby pandas muččoloin čepčät
piäh.

Briha myös kyzyy:

- Kuibo myö piäzemmö iäres?

Heboine sanou:

- Miekka ku leikkuau muččoloin piät, työ murendakkua 
päčči, kudamas akka maguau, dai kuolou häi sinne.

Tuli briha pertih i sanou vellilöil:

- Ottakkua muččoloil čepčät i pangua ičel piäh.

Vellet muga i ruattih. Syvätterien akka i työndi 
miekan čepčättömie piälöi leikkuamah. Miekka
tuli i kai čepčättömät piät i leikkai. Havačuttih
miehet, ga akoil piälöi ei ole. Murendettih
päčči, a iče-pagoh. Lähti syvätterien akka päčis,
kaččoug - ga tyttäret on tapetut, a miehet on jo
paennuot. Terväizeh pani huuhmaren hevoksi, petkelen 
pletiksi, i lähti heidä tabuamah. A brihoil vie 
poikki jarves ajua. Velli pani kušakon poikki jarves, 
i hyö piästih toizel rannal Tuli syvätterien akka 
järvi randah i rubei kušakkua myö ajamah, a briha 
ku viäl'di kušakon, ga syvätterien akka vedeh i 
kirboi i rubei kiruomah.

Tuldih vellet kodih i paistah:

- Nygöi pidäy lähtie yhteh taloih kazakaksi.

- Kel-bo pidäy kolmekymmen kazakkuab - sanou tuatto. 

Siit hyö tiijustettih, čto tsuaril pidäy kolmekymmen 
kazakkua i lähtiettih sinne. Heidä otti kazakoiksi 
i nuoriman vellen pani vanhembaksi. Toizil vellilöil 
rodih paha mieles, miksi tsuari nuoriman vellen pani 
vanhembaksi. Vähän aijan mendyö, tsuari keräi bualan. 
Bualas sie kyzyy:
 
- Ei-go ken midä tiija?

— Vanhembat vellet sanotah:

- Meijan nuorin velli tiedäy, Čto yhtes kohtas on
moine pyhkim, ga mi meidä täs bualas on, kaikkie
syöttäy. 

Tsuari i kuččuu sen nuoriman vellen:

- Vanjuška, - sanou, - tiijat-go sinä, kus on moine 
pyhkim:

Vanjuška sanou:

- Tiijan. ('Et hai sano, čto en tiija)

- Nu, ku tiijat, ga Mene tuo!

Šuorii Vanja itkun ke i heboizen saduloičči.
Heboine i sanou hänel:

- Älä itke, istoi sadulih i ripu selläs. Sen
staruuhan luo ku ajat, ga älä mene pertih, kuni truvas 
lähtöy musta savu, älä go mene, kuni zelenäine
savu lähtöy, a konza rubieu höyryine lähtemäh, siit
vasta mene. Pertih ku menet, enzimäizeksi hamaroiče 
päčči, koppua pyhkim -i hyppiä minul sel'gäh.

Muga i ruadoi. Ajoi sinne, murendi päčin, tembai 
pyhkimen i heboizel sel'gäh. Kuni syvätterien akka 
käbizi -lähti päčis, sini briha i pageni. Ajoi 
järvi randah, "lykkäi kušakon poikki jarves i piäzi 
toizel rannal. A syvätterien akka pani huuhmaren 
hevoksi, petkelen - pletiksi i lähti jalles ajamah. 
Järvi rannal ku tuli i oppi polvujzilleh kušakkuo 
myö matkata, ga briha kušakon iäres i viäl'di. 

- Oho, zlodei, - sanou syvätterien akka, - hevot
söit, tyttäret izvediit, pyhkimen otiit, ga tabuan
vie minä sinun! 

Tuli briha tsuarin luo, pani pyhkimen stolal,  
ga tozi on - kaikkie syöttäy.

Vähäine aigua meni, i tsuari uvvessah keräi bualan. 
Nu, bualas sie kyzyy, čto ei-go ken midä tiija,
Ei-go ken mil leyhkä. Brihan vellet i sanotah:

- Meijan nuorin velli tiedäy, čto on yhtes kohtas
moine miekka, kudai ruadau yksinäh enämbän, kui
kai täs olijat sluugat.

Tsuari i työndi Vanjuškan sidä miekkua suamah. A
miekan i sen jalles toi soiton, ga syvätterien 
akka yksi-kai ei voinut händä tavata, joga kerral 
hänel heboine avutti.

Vie kerran tsuari keräi bualan i kyzyy kaikil

- Ei-go ken tiija, mindäh kerran yhteh palah
ei pastanut kolmet suutkat?

Ni ken ei tiija. Siit häi sanou brihal: 

- Mene tiijusta!  

Tsuari joga kerdua nostatti händä suurembah čijnuh.
Briha myös itköy, itköy, a heboine i sanou hänel:

- Älä itke, pane huoli minuh. Nygöi aja toizeh
kyläh päiväizen muamon luo i sano hänel, čtoby
häi kyzys poijal, konza se tulou kodih.

Ajoi briha leskiakan luo. Staruuha hänen priimi
yöksi, syötti, juotti i kyzyy:

-Midä aelet, midä kävelet?

Briha i sanou: "

- Služba minuo zastaviu kävelemäh. Tsuari työndi 
tiijustamah, Mindäh ei pastanut yhteh palah
päiväine kolmet suutkat? 

- Nygöi illal, ku poiga tulou kodih, ga minä
kyzyn hänel, a sinä mene peittoh.  

Illal päiväizen laskiettuo, tuli poiga kodih.

Staruuha i sanou hänel:

- Vot, poiga, minä tahton kyzyö sinul yhten 
dielon, no äski i kyzyn, ku sanonet.

Poiga sanou:

- Kyzy vai, sanon!

Staruuha vie kerran sanou:

- Et-go kielasta, äski i kyzyn

- En kielasta, sanon, - vastuau poiga.

- Mindäh-bo nengoizel i nengoizel aijal kolmet 
suutkat et pastanut? - kyzyy muamo.  

- Nu kai sinul, muamo, pidäy tiediä. Nu, olgah
kerran uskaldiin sanuo, ga pidäy sanuo. Minä näin 
ylen čoman neidizen i kolmet suutkat kačoin sih
neidizeh, sendäh i en voinnut pastua!

Aijoi huondeksel leski akan poiga lähti iäres, nu
brihaine nouzi. Leski akka juotti hänen čuajul i 
sanou:

- Sendäh ei voinut päiväine pastua sil aijal, ku
kolmet suutkat kačoi neidizeh.

- Tuli briha tsuarin luo i sanou, čto sendäh päiväine 
ei pastunut, ku kolmet suutkat kačoi neidizeh. 
Siit tsuari sanou brihal:

- Minä sinuo čiinul ylendän, vai mene sua se neidine 
tänne.

Meni briha heboizen luo, syöttäy händä, iče itköy 
da sanou: 

- Nu kui minä voin suaha sen neidizen?

Heboine sanou hänel:

- Älä itke, pane huoli minuh. Istoi sel'gäh i aja 
nengoizel pihal. Sinne ku ajat, pakiče juvva. Juvva
sinul tuou ylen čoma mučoi, no sinä älä ota vettä
sen mučoin käis. Se mučoi, hos čoma on, ga muamo
on, a sinä kyzy nuorembua tuomah. Siit sinul tuou
vettä neidine. Sinä net viet lykkiä olgupiäs piäliči, 
neidine koppua, minul - sel'gäh i aja.

Lähti briha neiistä eččimäh i muga i ruadoi, kui
käski heboine: ajoi sinne, sai tytön i toi tsuaril.  
Tsuari tahtou ottua sidä neiistä mučoiksi i sanou
hänel:

- Nygöi läkkä venčah!

A neidine sanou: 

- Minä venčah en lähte, vie pidäy sunduga tuvva!

Tsuari myös sanou Ivanuškal:

- Mene, tuo sunduga!

Meni briha heboizon luo, itköy, itköy, a heboine
sanou:

- Älä itke, pane huoli minuh! Aja hieruh i työnä
minuo välläl, a iče meni kirikköh. Konza kai rahvas 
lähtietäh minuo jalles ajamah, sil aigua sinä 
ota sunduga, kudai on kirikös, i tuo pihal. 

Briha muga i ruadoi: työndi heboizen ogruadah,
iče meni kirikköh. Ogruadas kävelöy heboine - karva 
hobjaine, toine kuldaine. Rahvas kirikös kačotah 
sidä hebosta, i lähtietäh kaikin tabuamah, i
pappi riizulois lähti. Briha yksinäh ku jai kirikköh, 
otti sundugan i toi pihal. A heboine muanitti.
rahvahan loitos i juoksi jarilleh brihan luo. Hyppäi 
briha sundugan ke heboizel sel'gähi ajoi tsuarin
luo. Tsuari myös sanou tytöl:

- Nygöi läkkä venčah!

- Oh-hoh,-sanou tyttö, - minul vie pidäy uveh tuvva 
kois.

Tsuari kuččuu brihan, sanou:

- Vanjuška, mene nygöi tuo uveh!

- Kui-bo minä tuon, ku häi on kolmenkymmenen lukun 
tagan, - sanouv briha. A tsuari händä ugavarivaiččou, 
sanou:

- Nepremenno pidäy tuvva!  

I lähtöy briha. Ajau da itköy, a heboine nevvou 
hänel:

- Vot, ku menemmö hierun peldoloin peril, sinä
sinne jiä, a minä lähten hieruh.

Tuli heboine hieruh, juoksendelou, vai karva loistau. 
Kai rahvas lähtiettih sidä hebosta tabuamah, no ei 
voija tavata. Heboine ei-go pagene loitos,
ei-go heittäi. Siid juohtui yhtel mužikal mieleh,
i häi sanou:

- On häi meil uveh, Ei-go se voi tavata tädä
hebosta. 

Piästettih uveh välläl, ga heboine i rubei peldoloil 
päi pagenemah, i uveh juoksou sil jalgeh.
Rahvas oldas jo ruadi, hos uveh suas tavata jarilleh,
no ei voija tavata ni hebosta ni uvehta. Vedi heboine 
ubehen peldoloin peril, Vanjuška hyppäi sel'gäh
i ajoi tsuarin luo.

Toi ubehen, tsuari sanou neidizel:

- Nygöi venčah läkkä!  
  
Vie pidäy tuvva eläviä da kuollieda vettä, — sanou neidine.  

Vie kerda brihal pidi lähtie niidä tuomah, a tsuari hänel 
uskaldi:

- Minä sinul paremban čiinun annan!

Nouzi Vanjuška heboizel sel'gäh i lähti ajamah, a
iče itköy. Heboine myös nevvou hänel: 

- Mene meren rannal, puhkua minul vačča, lykkiä
kiiškat iäres, i iče mene minun sydämeh. Siit tullah 
varoin poijat, i sinä net tabua. Varoi rubieu
bruagumah: "Miksi minun poijat tapoit?", a sinä
sano: "Minä sinun gi tapan, vai et tuonne eläviä da
kuollieda vettä.

Ajoi briha meren rannal, ga hänel žiäli rodih 
heboizel vaččua puhkata. Heboine vuotti, vuotti, 
jal'gimäi otti da iski kab'jal omua vaččua i puhkai
sen iče. Siit briha vedi iäres kiiškat, iče meni
heboizen sydämeh.

Tuldih varoin poijat, i briha net tabai i katkai
niil piät. Tuli varoi, bruaguu:

- Bra, bra, miksi minun pojat tapoit? 

- Sinul-gi piän katkuan, vai et tuonne eläviä da
kuollieda vettä! - sanou briha.

- Nu, anna butylkaizet, - sanou varoi. 

Briha andoi butylkaizet. Toi varoi vettä i andoi
brihal. Lähti briha heboizen sydämes i pani kiiškat 
jarilleh heboizel vaččah. Siit otti da voidi
heboizen vačan kuollien viel, i se rodih endizen 
moizeksi. Voijaldi eläväl viel, ga rodih heboine 
kolmie kerdua hruabrojmbaksi ennistä. Voidi varoin
poijat, i net elävyttih. 

Ajoi briha kodih, meni tsuarin luo i andoi net viet. 
Siid tsuari sanou tytöl: 

- Nygöi lähtemmö venčah! 

- Oho-hoh, - sanou neidine, - ken minuo sai, se
i mučoiksi ottau. 

Kučui neidine miekan i käski tappua tsuarin i
brihan. Siit voidi heidä kuolliel viel, i molem-
bil tartuttih piät jarilleh. Keräi neidine bualan
i kyzyy rahvahal:

- Ken tahtou vanhua tsuarie, ken uutta?

A rahvas sanotah hänel:

- Kui iče tahtonet, muga i rua!

Voijaldi siit neidine Vanjuškua eläväl viel,
rodih briha kolmie kerdua hruabrojmbaksi ennistä,

- Vanhan tsuarin neidine pani muah, a Vanjuškan 
naznuačči tsuariksi, a iče meni hänel miehel. Toi sih
Vanjuška tuaton da muamon i rubei ielleh hyvin elämäh, 
a toizet vellet jiädih Vanjuška tsuaril kazakaksi. 
   
-------------------------------------------------------

Ivan Tsarevič

Oli enne Ivan Tsarevič. Häi aivin kävyi meččäh 
ohotal. Kerran häi puutui yhteh kyläh i rubei 
kylyn luo kuundelemah, midä sie neidizet paistah.
vanhembi sizär sanou:

- Ku minuo Ivan Tsarevič ottas mučoiksi, ga
minä täl pivol šuorittaizin hänen kaiken voiskan.

Keskimäine sizär sanou:

- Minuo ku ottas Ivan Tsarevič mučoiksi, ga minä 
yhtes juväs hänen kaiken voiskan leiväl täyttäzin. 

Kolmas sizär sanou:

- Minuo ku Ivan Tsarevič ottas mučoiksi, ga 
minä suazin kolmeh kohtuh yheksä moloččua, kaikil
käit kalujimih sah, jallat polviloih sah kuldaizet,
joga tukan ladvaizes tiähti pastattas, i kuudamaine
očal kumottas. 

Ivan Tsarevič kuuli net paginat, meni kylyh i
kyzyy: 

- Midä työ pagiziitto?

- Emmo ni midä paissut.

Ivan Tsarevič toizen kerran kyzyy:

- Midä pagiziitto?

Keskimäine sizär i sanou:
  
- Sanoin: "Ku Ivan Tsarevič ottas minuo mučoiksi, 
ga minä yhtes juväs hänen kaiken voiskan leiväl 
täyttäzin".

Vanhembi sizär sanou:
- Sanoin: "Ku Ivan Tsarevič minuo ottas mučoiksi, 
ga täl pivol hänen kaiken voiskan sovas pidäzin."

Kolmas sizär sanou:
- Sanoin kolmandeksi: "Minuo ku ottas Ivan Tsarevič 
mučoiksi, ga kolmeh kohtuh suazin yheksä moloččua."

Kudai uskaldi kolmeh kohtuh suaha yheksä moloččua, 
sen Ivan Tsarevič i otti mučoiksi.

Elettih, oldih, i sil aigua rodih voina.

Lähti Ivan Tsarevič voiskan ke voinal. Vojuittih, 
vojuittih i loppiettihes heil sovat. Siit Ivan 
Tsarevič työndi mučoin vanhembal sizärel kir'jaizen, 
čto hänen voiskal loppiettihes sovat. I rodih heil 
kaiken mosta sobua kylläl. Siit loppiettihes heil 
leivät. Ivan Tsarevič mučoin toizel sizärel kir'jaizen, 
i rodi heil leibiä, i voina hänel meni hyvin. 

Tuli Ivan Tsarevič kodih, a mučoi oli kohtuine
i sai kolme moloččua. Lähti Ivan Tsarevič buabuo
eččimäh, a lähties ei kaččonut, mittuizet mučoi
sai moločat. Tuli hänel vastah staruuha, keriččemet
käjs:

- Terveh, Ivan Tsarevič! Kunne menet?

- Menen buabuo eččimäh, mučoi lapsen sai.

- Staruuha se tariččih buaboksi, i Ivan Tsarevič otti.

Meni se buabo sinne, otti lapset i lykkäi lagiel
pellol, vihandal nurmel, a sijah pani koiran kudžut. 
Siit buabo sanou Ivan Tsarevičal:

- Läkkä kačot, mittuizet mučoi lapset sai, ollah kui 
koiran kudžut!

- Elettih, oldih i mučoi myös toizen kerran kohtustui. 
Ivan Tsarevič vuottau, mittuizet nygöi lapset roih. 
Sai mučoi lapset, mittuizet i pidi. Mučoi sanou ukol:

- Älä ota buaboksi enzimästä buabuo vastavukses a eči 
tosta.

Lähti Ivan Tsarevič buabuo eččimäh, ga lähties,
kui i enzimäizel kerral, ei kačo, mittuizet ollah
lapset.

Tuli Ivan Tsarevičal akka vastah, keriččemet käis, 
i tariččih buaboksi.

- En voi ottua, - sanou Tsarevič, - ei käskenyt 
mučoi ottua enzimästä buabuo vastavukses.

Akka se juoksi mečäs i uvvessah Tuli Ivan Tsarevičal 
vastah.

- Terveh, Ivan Tsarevič! Kunne menet?

- Menen buabuo eččimäh.

- Ota minuo buaboksi.

I otti Ivan Tsarevič hänen buabaksi. Buabo se
ku meni sinne, otti moločat i kandoi lagiel pellol, 
vihandal nurmel. Pani koiran kudžut sijah i
sanou? 

- Mene, Ivan Tsarevič, kačo. Mučoi uskaldi suaha 
kolme moloččua, a sai koiran kudžut.

Ivan Tsarevič vuottau vie kolmatta kohtuo. Kolmanden 
kerran mučoi kohtustui i sai lapset. Mučoi sanou ukol:
  
- Älä ota enzimäizie kahta buabuo, a ota kolmas.

Lähti Ivan Tsarevič buabuo eččimäh, a enne lähtendiä 
ei kačo, mittuizet mučoi lapset sai.

- Tuli hänel vastah Staruuha, keriččemet käis.

- Terveh, Ivan Tsarevič! Kunne lähtiit?

- Lähtii buabuo eččimäh.  

- Ota minuo buaboksi!

- En voi ottua, ei käskenyt mučoi enzimästä buabuo ottua. 

Staruuha juoksi i uvvessah tuli Ivan Tsarevičal vastah.

- Terveh, Ivan Tsarevič! Kunne menet?

Menen buabuo eččimäh.

- Ota minuo buaboksi.
  
- En voi ottua, ei käskenyt mučoi enzimäizie kahta ottua buaboksi.

Staruuha se myös juoksi ymbäri i tuli Ivan Tsarevičal vastah.  

- Terveh, Ivan Tsarevič! Kunne menet?

- Menen buabuo eččimäh.

- 0ta minuo buaboksi.

I otti hänen buaboksi.

Sil aigua mučoi yhten lapsen peitti oigien n´ännin al.
Tuli buabo, otti kaksi lasta i vei lagiel pellol, 
vihandal nurmel. Siit pani kudžut sijah i sanou Ivan 
Tsarevičal:

- Kačo, Ivan Tsarevič, nygöi kahteh koiran kudžuh 
puhkei uskaldi suaha yheksä moloččua, a sai kaheksa 
koiran kudžuu.

Ivan Tsarevičal rodih ylen suuri paha mieli-
Häi luaitti pajas kaksi piähizen pučin, pani sinne
mučoin i työndi merel, a syvätterien akan tyttären
otti mučoiksi.

Kubli, kubli pučči merdä myö, i tuuli ajoi sen 
randah. Kolkahtih pučči randah, ga poiga i sanou
muamol.

- Käske, muamo, puččie potkata.

Muamo sanou:

- Ei sua, poiga-rukka, potkata, a kui myö vie
syväl ollemmo.

Kolme kerdua poiga kyzyy muamol, i jal'gimäizel
kerral muamo käski potkata. Poiga potkai puččie,
i piästih hyö rannal. Rannal kazvoi gluhoi korbi.
Muamo itki, itki, viertih puun al muata. Huondeksel 
kui nostih, ga siit jo seizoi dvorča, kui i tuatol. 
Poiga sanou: 

- Laske, muamo, minuo ilmua kaččomah" i iččie
ozuttamah!    

Muamo laski. Meni poiga lagiel pellol, vihandal 
nurmel i puutui vellilöin luo. Häi ei jiävinyhes, 
a peitoči kävyi i toi kodih kullal läimäjan
lehmän. Toizen yön toi počin, myös kullal läimäjan.
Kolmanden yön toi mezi kaivoizen juodavaksi i 
kuldaizen kauhaizen juvves. Poiga sanou muamol:

- Pasta, muamo, omas n´änni maijos yheksä möykkystä.

Pastoi muamo yheksä möykkystä omas n´änni maijos, i 
lähti poiga vellilöin luo. Meni sinne, ga vellet 
muatah. Häi kaikil heil pani möykkyizet piän
poh'ih, a yheksäs möykkyine jäi bokkah. Iče poiga
peityi päčin keskeh. Havačuttih huondeksel vellet
i diivuijahes.

- Nu, mit nämät möykkyzie roittihes yön aijal?

Ruvettih kaččomah, ga vie on liiga möykkyine. Opittih 
syvvä i sanotah:

- Ga nämät ollah muamon n´änni —maijos pastetut!

Siit ruvettih kuččumah:

- Ken nämät möykkyizet toi, ozuttai meil!

Hyppäi sih yheksäs moločča, käit kaluimih sah,
jallat polvih sah kuldaizet, joga tukan ladvas tiähti
pastattau, kuudamaine očal— kumottau. Luadi tervehyön 
i nimitti vellet velliksi. Vellet ihastuttih i ruvettih
kyzelemäh hänel elosta. Sanelou vellilöil:

- Myö muamonke kaksipiähizes pučis kubliimmo merdä 
myö, i konza meidä tuuli lykkäi randah, minä potkain 
pučin pohjan. Nygöi meil on dvorča kui tuatol. 
Läkkiä vellet meijan ke elämäh, minä tuliin teidä 
ottamah! 

Lähtiettih yheksä moloččua muamoh luo. Muamoh
muga ihastui, ga ei tiija midä pidäy i ruadua. Eletäh, 
ollah hyö sie muamon ke, i tuli kerran starikka, kudai 
yöksyi meččäh i puutui heijan luo. Hyö ihastuattih 
sidä starikkua i ylen hyvin piettih händä yö. 
Huondeksel starikka sanou:

- Nevvokkua minul doroga kyläh.

Moločat sanotah: 

- Pordahil kui, diädjo, menet "ga kirgua koirasta,
häi ozuttau sinul dorogan.

Hyppäi pordahien al koiraine i suatoi starikan
Ivan Tsarevičan dvorčah. Pyrgih starikka Ivan 
Tsarevičan luo yöksi i se laski hänen. Huondeksel
Ivan Tsarevič kyzelöy starikal:

- Et-go mieros kävelles midä nähnyt, libo kuullut?

Starikka sanou:
   
- Oli minul slučai. Käveliin minä mečäs, yöksyin i 
puutuin gluhoih korbeh. Sie oli moine dvorča, kui 
i sinul. Yheksä moloččua hypättih vastah, käit 
kaluimih sah i jallat polvih sah - kuldaizet,
joga tukan ladvas tiähti pastattau, kuudamaine očal
kumottau. Vie sie ymbäri dvorčas kuldaizet lehmä
da počči guljaijah, kai dvorča kullal läimäy. Suures
čupus mezi kaivoine seizou, i kuldaine kauhaine on
juvves. A inehmine, heian muamoh, on moine hyvä, ga
ni sanuo maltua ei sua.

Ivan Tsarevič rubei duumaiččemah: "Eigo ehki
net minun moločat olla!"

Tossa-piän lähti Ivan Tsarevič meččäh kävelemäh.
Käveli päivän pimieh sah, no ei puuttunut sih, 
starikan sanottuh kohtah. Toizen päivän myös käveli
mečäs, ga yksi-kai ei puuttunut sinne. Kolmanden
päivän ku lähtöy Ivan Tsarevič meččäh i sanou:  

- Kuni vai en puuttune sinne, ga en tule omah
dvorčah! 

Käveli, käveli mečäs i puutui sinne. Yheksä 
moloččua i kymmenes muamo nähtih händä tulemas i
hypättih vastah. Ivan Tsarevič muga ihastui, kai
langei polvilleh. Händä ylen hyvin vastattih i
otettih omaksi. 

Siit hyö otettih oma dvorča, lehmä, počči, kaivoine 
i lähtiettih Ivan Tsarevičan dvorčah. Vai
kodiih tuldih, dai syvätterien akan tyttären Ivan
Tsarevič sidoi urual ubehel händäh i työndi
iäres omas muas. Syvätterien akan halgai kahteksi
i lykkäi. I piäzi Ivan Tsarevič endizen mučoin  
yheksän moločan ke hyvin elämäh. 

-------------------------------------------------------

Iivan i hänen heboine

Oli enne ukko da akka. Kerran huondeksel maguamas 
nostuo kačotah, ga pihal on heboine da lapsi.
Hyö otettih se lapsi i ruvettih kazvattamah i 
hebosta syötetäh. Brihaččuine se kazvoi i rubei jo
školah käymäh. Akka se rubei elämäh herran ke, a
se i sanou:

- Čtoby ei kielittäs izändäl, ga neče brihaččuine 
pidäy hävittiä.

- Ga voibi hai hävittiä-gi,-sanou akka. Keitän
minä hänel mosta čuajuo, kui juou i kuolou.
Brihaččuine kui tulou školas, ga enzimäizeksi
aivin kävyy heboizen luo. Kerran häi meni hevon
luo, ga se on polvih sah veres. Brihaččuine i kyzyy
hevol:

- Viksi sinä olet opualas, ku nenga olet  veres?

- A vuota vai menet pertih, ga i sinä roittos
opualah. Muamos andau čuajuo juvva, ga sinä älä juo,
siit näet, midä roih.

Meni brihaččuine pertih, i muamoh andoi hänel
čuajuo. Häi rubei juomah sidä ikkunal, buite kui juou,
a iče kuadoi čuajut pihal. Tuldih koirat, juodih
net čuajut i töllöttih, a brihaččuine vizahtih školah.

Tossa-piän brihaččuine ku tuli školas, ga enzimäizeksi 
meni hevon luo i kyzyy:

- Mindäh-bo, boikoi heboine, olet nengoizes opualas?
  
- Roittos i sina opualah! Pertih kui menet, ga muamos 
andau sinul kuaššua, ga sinä älä syö, a lykkiä pihal, 
siit näet, midä roih. 

Meni brihaččuoine pertih, i muamoh andoi hänel
syvvä kuaššua. Häi otti net kuadoi pihal. Tuldih
lehmät, syödih kuašat i töllöttih. Brihaččuine

- Midä-bo oli kuašas? Se ku pihal kuadui, lehmät 
syödih i töllöttih.

- Ga ni midä ei ollut, - sanou muamoh.

A jalles druugun ke keskenäh paistah:

- Nygöi neče hebo kielittäy brihačul, enzimäizeksi 
pidäy hebo hävittiä!

Akka heittäh voimattomaksi i nevvou druugul:

- Brihaččuizel sano, čto muamos on voimatoi i
hänel himoittau ylen äijal hevon maksua. Annat-go
vallan hevon tappua?

Tuli brihaččuine školas i hevol:

- Midä-bo sinä, vagava heboine, olet opualas?

- Roittos i sinä opualah. Pertih kergiet vai
mennä, dai sinul kyzytäh: "Annat-go hevon tappua, ku
muamos on voimatoi i himoittau hänel hevon maksua
syvvä?" 

Sinä sano: - Voibi. Läkkiä, tapammo puhtahal pellol.
Meni brihaččuine kodih, ga tuattoh jo oli kois.

Hänel i kyzytäh:

- Voibi-go hebo tappua?

Brihaččuine sanou tuatol:

- Läkkä, tapammo puhtahal pellol.

Lähtiettih tuattoh ke puhtahal pellol heboista
tappamah, ga brihaččuine i sanou:

- Min aigua tädä hebosta syötimmö, ga vie selläs 
en aellut ni yhtä kerdasta, a nygöi hos kerdaizen 
ajan. 

Nouzi brihaččuine heboizel sel'gäh i sanou tuatol:

- Et sinä ole minun tuatto, ei-go häi ole minun muamo. 
Proššaikkua! 

I ajoi häi tsuarin dvorčan luo. Tsuarin pihal oli
kolme pačasta, i paččahis oli kolme rengasta. 

- Kudamah-bo paččahah, kudamah-bo rengahah sivon? -
kyzyy poiga heboizel.

- Sivo hrustalizeh paččahah, hrustalizeh rengahah, -
sanou heboine. 

Meni poiga dvorčah, ga hänel i kyzytäh:

- Kenen razrešenijas sivoit hevon hrustalizeh paččahah, 
hrustalizeh rengahah? 

- A iče sivoin, - sanou poiga. Siit tsuarin poiga i 
sanou: 

- Kerran sinä olet moine boikoi, ga annan sinul 
sluužban: Pidäy tiijustua, mindäh maijan kuul
päiväine ei pastanut kolmie čuassuo, kolmie minuttua 
i kolmie sekundua? A ku et voinne tijustua, dai piä 
menöy poikki!

Iivan sano:

- Vuota pihal kävyn. 

Meni häi pihal i sanoi hevol:

- Minul pidäy tiijustua, mindäh maijan kuul päiväne ei 
pastanut kolmie čuassuo, kolmie minuttua, kolmie sekundua.

- Tiijustammo, - sanou hebo, - vai mene sano tsuaril, čtoby 
häi andas eluo siksi aijaksi.

Meni häi tsuarin luo, i se andoi eluo. Siit häi
nouzi heboizel sel'gäh i lähti ajamah. Ajoi , ajoi i
meni päiväizen sizären luo.

Saneli Iivan kaiken sen dielon päiväzen sizarel, a se 
i sanou hänel:

- Vuota kodvaine, tulou velli vettä juomah, siit
minä i kyzyn hänel.

Tuli velli vettä juomah, ga sizär enzimäizeksi hänel i 
kyzyy:
 
- Mindäh maijan kuul et pastanut kolmie čuassuo, kolmie 
minuttua, kolmie sekundua?

- Velli sanou:

- Vettä vie et andanut, a jo kyzeletgi. Kai sinul pidäy 
tiediä, - i iäres vizahtih.

Siit sanou päiväizen sizär Iivanal:

- Nygöi mene toizen sizären luo, toinah hänel
sanou. 

Ajoi Iivan sinne, ga toine päiväizen sizär i kyzyy:

- Midä kävelet, Iivan-nimitetty poiga?

- Pidäy tiijustua, - sanou Iivan, mindäh-bo päiväine ei 
pastanut maijan kuul kolmie "čuassuo, kolmie minuttua, 
kolmie sekundua?        

- Tiijustammo, vuota tulou velli vettä juomah dai sanou.

Tuli velli, ga sizär enne vien annandua i kyzyi, 
a häi iäres i vizahtih. 

- Mene nygöi kolmanden sizären luo, hänel velli sanou 
kai. 

Meni Iivan kolmanden sizären luo, ga se i kyzyy:

- Midä ajelet, Iivan-nimitetty poiga? 

Vot sidä ajelen, - sanou Iivan, - pidäy tiijustua 
mindäh maijan kuul päiväine ei pastanuh kolmie
čuassuo, kolmie minuttua i kolmie sekundua?

-Tulou velli, ga suammo tiediä.

Pani sizär Iivanan peittoh. Tuli velli i sanou:

- Toizien sizärien luo kävyin, ga ved' annettu 
juvva. 

Toi sizär vettä, andoi juvva i kyzyy:

- Mindähbo et pastanut täl i täl aigua?

- A sendäh en pastanut, ku okeanal-merel hrustalizel 
venehel guljaičči vedehizen tytär, sidä rubein 
tabailemah da šuuttimah, a häi minuo iski airol, 
minä uppoin i sie viruin sen aijan.

Lähti velleh iäres, sizär piästi Iivanan peitos
i saneli kai, midä päiväine sanoi.  

Tuli Iivan-nimitetty poiga jarilleh, ga tsuarin
poiga i kyzyy:

- Tiijustit-go?

- Tiijustin!

- Nu mindäh ei pastanut?

- Nenga i nenga..., -i Iivan saneli kaiken dielon. 
Siit tsuarin poiga sanou:

- Nygöi se neidine pidäy suaha minul mučoiksi,
a ku et suanne, dai piä iäres.

- Vuota, pihal kävyn, - sanou Iivan.

Meni häi pihal i sanoy heboizel:

- Nygöi neidine pidäs suaha tsuarin poijal mučoiksi.

- Nämät sluužbat ei olla sluužbat, a sluužbat
vie ollah iellehpäi, - sanou heboine. - Luaikkah 
Tsuarin poiga kolme korablie - yhten vaskizen, toizen
hobbjaizen, kolmanden hrustal´noin, Siit suammo.

Luadi tsuarin poiga korablit.

Lähti Iivan-nimitetty poiga vaskizel korablil
okeanal-merel aelemah. Neidine se ajelou loitoči i
duumaiččou:

- Nu, mi neče ollou čuudo, ku vaskine korabli
okeanal-merel ajelou! - Ei sil kerdua ni heittänyhes.

Tossa-piän lähti Iivan hobjaizel korablil. Neidine 
jo lähembi ajelou i duumaiččou:

- Nu, mi neče čuudo ollou, ku yhten päivän oli vaskine, 
a toizenu jo on hobjaine korabli. 

No korablih vie ei tule. 

A kolmanden päivän Iivan lähti ajelemah hrustalizel
korablil. Neidine ajeli, korablis i nouzi korablih. 
Iivan-nimitetty poiga viivitti i venehen iäres 
työnutti, a iče komanduičči korablin piästiä täydeh 
hoduh.    

Neidine rabavui iäreh lähtemäh, ga ei ni piäze.  
Siit sanou häi Iivanal:

- Maltoit minuo suaha, ga malta i pidiä!

Ajoi Iivan pristanih i Tuli tsuarin poijan luo.

- Sait-go?
  
- Sain!

— Nygöi pidäy venčah mennä!

A neidine i sanou: 

- Venčah pidäy mennä, ga enne pidäy suaha okeanal-
merel ruutat. No muga pidäy suaha, čtoby tuatto,
kudai maguau sundugal, ei havaččus, a kui havačunnou 
siit kai muailma uppuou.

Tsuarin poiga sanou:  

- Vot, Iivan-nimitettu poiga, pidäy mennä sobie
suamah!

- Vuota, pihal kävyn.

Meni Iivan pihal, kyzyi hevol, i se vastuau hänel:

- Suammo! Mene käske pajas luaituttua rauda vanneh 
i rauda kangi. 

Lähti Iivan ajamah hevol okeanan randoi myö, kaččou -
ga tuuli varoin peziä levittelöy. Häi otti oman 
šuapkan i pani tuulen vastah. Lendi varoi pezän luo 
i sanou:

- Ken minul ollou hyviä luadinut, ga luajin i
minä hänel hyvyttä.

Lähti Iivan-nimitetty poiga  ielleh," ga muga i
on - Okeanan rannal maguau vedehine sundugan piäl.
häi hilljakkaizeh pani vandehen i hilljakkaizeh 
kangel avai sundugan, a varoi n´uglahtih loukkoizeh 
i lykki kai sovat sundugas. Keräi Iivan sovat i tuli 
tsuarin luo.

- Nygöi venčah pidäy mennä, - sanou tsuarin poiga.

- Ei vie, sanou neidine, - enne venčua sinul nuoristuo.

- Kui-bo nuoristuo?

Pidäy keittiä rieskua maiduo i sil valuakseh,
siit nuoristut.

Pandih rieskua maiduo kiehumah poiga i sanou:

- Iel pidäy valua Iivanua-nimitettyö poigua.

- Vuota, pihal kävyn, - sanou Iivan.

Meni pihal i sanou heboizel:    

- Vot, nygöi on sluužba, ga minul kuolta tulou.

- Ni midä, - sanou hänel heboine, - kuču vai 
minuo pihal, sano jäl'gimäizen kerran hos 
kačahtammos omah heboh.

Viedih Iivanua valettavaksi, häi i sanou:

- Tuogua heboine, hos kačahtammos - jal'gimäizen
kerran. 

Tuli heboine, kačahtih kattilah, ga maido rodih
vilumbi ennistä. Hyppäi Iivan-nimitetty poiga 
kattilah i sanou:

- Aiga hyvä rodih, kymmene vuotta nuoristuin!

Tsuarin poiga sanou:

Pangua, pangua uutta maiduo kiehumah i valakkua 
minuo.

Keitettih uutta rieskua maiduo, da ku valatettih 
tsuarin poigua, häi sih kynnet i käbälät ojendi.

Siit neidine i sanou:

- Ken maltoi minun suaha, se maltau i pidiä. 
I mendih Iivanan-nimitetyn poijan ke venčah.

Siit svuad'bos i minul annettih pohjattomal
r´umkal viinua da hapannut blina, sen gi sizär söi.

-------------------------------------------------------

Karl Karlovič

Oli enne Ivan Tsarevič. Häi aivin kävyi ohotal
i erähän kerran sie dumaičči, čto pidäy naija. Tuli
häi kodih i sanou muamol i tuatol:  

- Pidäs naija! 

Tuattoh da muamoh sanotah: 

- Mene toizeh gosudarstvah, kyzy ristjoil, häi
ku ei kieldäne, ga voit naija.   

Meni Ivan Tsarevič toizeh gosudarstvah ristjoin
luo, istuihes ikkunpieleh i nägöy - astuu pihua myö
ylen boikoi neidine, uzlaine käis. Häi  i sanou
ristjoil:

- Kuule vai, ristjoi, minä nečen neidizen otan
mučoiksi.  

- Oh, poiga, poiga, - sanou ristjoi, - miksi sinä
otat prostoin tytön, ku voit ottua tsuarin tyttären.

- Älä vai, ristjoi, kielä, sen minä otan mučoiksi, - 
sanou Ivan Tsarevič.
    
Siit ristjoi sanou:

- Nu olgah, en ni kielä, ota!

I otti Ivan Tsarevič sen neidizen mučoiksi.
Piettih svuad'bo, ruvettih muata, ga neidine ei
rubie muata.

- Minä, - sanou, - prostoi tyttö olen, a en korolin 
libo tsuarin tytär, i muata Ivan Tsarevičan ke
en rubie.
  
Elettih, oldih i muga muokattihes kuuzi nedälie.
Siit se Ivan Tsarevičan mučoi muutui kärbäizeksi i
rubei ikkunas kävymäh Karl Karlovičan luo, a kodih
tulou vai huondes puoleh.

Sai tiediä sen Ivan Tsarevič i sanou tuatol:  

- Laske minuo, tuatto, ilmua kaččomah da iččie
ozuttamah! Tuattoh sanou:

Kasken, Ga pidäy kyzyö ristjoil, laskou-go häi.
Meni ristjoin luo, i se laski hänen ilmua kaččomah 
da iččie ozuttamah, da vie andoi hevon lähties.

Lähti Ivan Tsarevič ajamah. Ajoi, ajoi, tuli tiešuara. 
Yhtel tiešuaral oli kir'jutettu: "Aija on mennyttä, 
ga vähä on sie tullutta", toizel oli kir'jutettu: 
"Ičel kyllä, hevol näl'gä", kolmandel oli kir'jutettu; 
"Hevol kyllä, ičel näl'gä". Ivan Tsarevič lähti sil 
tiešuaral, kudamal oli kir'jutettu "hevol kyllä, ičel 
näl'gä". Ajoi, ajoi Ivan Tsarevič i puutui lagiel 
pellol, vihandal nurmel. Hevon häi piästi syömäh, 
a iče duuban al vieri muata. Yön aigah hänel hevon 
söi kondie, a Ivan Tsarevič lähti pagoh. Kondie i 
sanou Ivan Tsarevičal:
  
- Pagene, Ivan Tsarevič, hot' i söin sinun hevon, ga 
sinä kui olet dorogal, ga dorogua i kyzy! Kunne sinä, 
Ivan Tsarevič, menet?

- Menen, sanou, - Karl Karloviččua nägemäh, kudai 
on tsuariloil tsuari, bohatteriloil bohatteri, 
luodehen čupus istuu.

- Sinul, - sanou kondie, - pidäy mennä sidä dorogua   
kudamal oli kir'jutettu: "Äija on sinne mennyttä, 
ga vähä on "sie tullutta". Sie on dorogal leskiakka, 
häi sinun ottau yöksi  i pyrritäy kodavävyksi, ga 
sinä älä rubie, sano: "Tulen jarilleh tulles". Sie 
vie ollah toizet leskiakat, kai hyö ollah sizärekset, 
syvätterien akan tyttäret. Jälgimäine andau sinul 
hevon, kudai on kahta ozua parembi sinun tädä hebuo.

Proššaičih Ivan Tsarevič kondien i lähti astumah. 
Astui, astui, tuli kodi vastah, i leskiakka tuli
händä vastuamah. 

- O, terveh Ivan Tsarevič, terveh, terveh proji pertih.

Leskiakka priimi Ivan Tsarevičan ylen hyvin. Pidi
yön i rubei azettamah kodavävyksi, a häi uskaldi
jarilleh tulles jiähä.

Proššaičih Ivan Tsarevič i lähti toizen leskiakan luo.
Astui, astui i piäzi sinne. Leskiakka tuli hänel
vastah:
- O, terveh, Ivan Tsarevič! Tule, tule pertih!
Pahoi, gorja, olet lähtenyt! Äija on tänne tullutta,
ga vähä on tiä lähtenyttä.

- Olgah mi tahto, ga minul himoittau Karl Karloviččua,
kudai on tsuariloil tsuari, bohatteriloi bohatteri, 
luodehen čupus istuu.

- Älä lähte ni kunne, rubie täh kodavävyksi. 

- Tulles tulen, - sanou Ivan Tsarevič.

- Minul on vie sizär, älä jiä hänen luo kodavävyksi, -
sanou leskiakka.

- Ei, en jiä, sinun luo tulen, - sanoi Ivan Tsarevič 
i lähti. 

Astui, astui i tuli kolmanden sizären luo yöksi.
I kolmas sizär muga-že hyvin vastai Ivan Tsarevičan.

- Terveh, Ivan Tsarevič! Pahoi, gorja tulit. On tänne 
tullutta, ga vähä on tiä lähtenyttä!

- Nu, ni midä, - sanou Ivan Tsarevič.

Leskiakka händä syöttäy, juottau hyvin, yön magaituttau, 
a huondeksel sanou:

- Rubie täh, Ivan Tsarevič, kodavävyksi.  

Ivan Tsarevič uskaldih tulles jiähä. Siit leskiakka 
andoi hänel hevon, nevvoi derogan i sanou:

- Konza menet suol, i hebo rubieu uppuamah,  
sinä kolme kerdua kumardai päivän nouzuh päi, i
hebo ei uppuo. Siit ielleh kui rubiet ajamah, ga
enzimäizeksi tulet Karl Karlovičjoan sizären luo,
häi kuččuu sinuo gostih.

Lähti Ivan Tsarevič matkah. Ajoi häi poikki suos 
i tuli Karl Karlovičan sizären luo.

Se vastai hänen hyvin i sanou:

- Ivan Tsarevič, kunne olet tullut. Aijan on
tänne tullutta, ga vähä on tiä lähtenyttä.

- A, ni midä! Minul himoittau Karl Karloviččua 
nähtä, kudai on tsuariloil tsuari, bohatteriloil
bohatteri, luodehen čupus istuu.

- Ga se minun velli on, - sanou sizär. Häi jo
kolme vuotta ylen äijal toruau kolmepiähizen ke.
Nygöi jal'gimäizet päivät ollah torata. Sinä pahal
aijal tulit. Häi on ylen pahatabaine. Sinuo nygöi
muamo vastau, gostittau i poijan tulenda aijaksi
peittäy. 

Meni häi Karl Karlovičan kodih, ga mugai rodih.
Tuli Karl Karlovič Kodih i sanou muamol:

- Muamo, tänäpäi suuren palkan sain.

- Ga midä, poigazeni, ečit, sidä i suat, - sanou
muamo.

- Tiä on russkoi duuhu, tuo vai se minun luo,
revittelen!

- Oh, poiga, poiga, - sanou muamo, - Häi tuli toizes
ilman rannas sinuo nägemäh, a sinä nenga pagizet.
Parembi kuččuizit yhtes syömäh da juomah.

Siit poiga sanou:

- Nu, kuču täh, yhtes syömmö da juommo. 

Tuli Ivan Tsarevič stolah, i annettih hänel suurel 
stokanal viinua, häi i sanou:

- Meijan muas nengomil stokanoil ei juvva a pienil 
juvvah.

Karl Karlovič vastua hänel:

- On meijan kois suurda i piendä stokanua, ga on
häi meil vägie i suuris stokanois juvva."

Syvväh hyö siit, juvvah, Karl Karlovič i sanou:

- Minä kolme vuotta vojuičen kolmepiähizen ke,
da vie kolme päiviä pidäy vojuija, läkkä kaččomah.

Ivan Tsarevič vastuau:  

- Ei voi nygöi lähtie, pidäy huogavuo matkas
tulduo, a lähten jal'gimäizen päivän.

— No huogavu, siit jal'gimäizen päivän otan. 

Lähti Karl Karlovič voinal, a Ivan Tsarevič pyrgih 
tjoutal:

- Työnä, tjouta, minuo guljaimah.

- Mene, - sanou tjouta, ga vai kodih tule enne poijan 
tulendua.

Lähti häi i oigieh astui Karl Karlovičan sizären luo.

Neidine se händä gostittau, juottau viinal, vie
suurembal rjumkal. I hebuo käski juottua kolme kerdua
päiväs. Nu hyö siit tolkuijah, istutah, a Ivan
Tsarevič duumaiččou: "Ku olis tädä neiistä sevätä!"

- Oh, Ivan Tsarevič, midä sinä duumaičit?

- En duumainut ni midä.

- Sano, sano midä duumaičit?

Alä pahaksi pane, a duumaičin minä - ku olis sinuo sevätä!

- Oh-hoh, midä olet dumainut! Kui voinnet tämän
kuldaizen jaičän nostaldua, ga siit vai voit minuo
sevätä.

Oppi Ivan Tsarevič nostaldua jaiččiä, ga ei voinnut. 
Siit neidine andoi Ivan Tsarevičal viinua, i
häi ku joi net vijnat, ga jaičän vähäizel i nostaldi.
Mugag neidine juotti händä kolme kerdua päiväs, 
i rodih hänel vägie, Kui Karl Karlovičal, i jaiččiä 
rubei nostamah, kui i neidine. Siit neidine sanou hänel: 

- Nygöi sinul on äija vägie, i illal kui muamo
sinun peittäy i tulou velli kodih, ga sinä älä virka
ni midä, ei-ga teil roih boju keskenäh enne toizen
bojun lopendua. Hebo sinun nygöi on tože vägevä i,
konza lähtettö vellen ke bojuh kolmepiähizel vastah, 
häi kyzyy sinul: "Midä-bo hebo nenga uravoičeh?" - 
Sinä sano: Säl'gy hebo on, opastamatoi".
 
Meni Ivan Tsarevič Karl Karlovičan kodih, i muamo 
hänen peitti. Tuli Karl Karlovič kodih bojus:

- Oh, muamo, tänäpäi on vie suurembi palka.

- Ga midä, poiga-rukka, ečit, ga sidä i suat!

- Oh-hoh, tiä on russkoi duuhu, sen minä revittelen! - 
sanou karl Karlovič.

- A kačommo, ken kedä revittelöy, sinä-go,—vai minä,
sanou Ivan Tsarevič. 

A muamo Siit hačattau:

- Oh,-poiga, poiga, häi sinuo nägemäh tuli muailman 
toizes rannas, a sinä tahtot revitellä. Parembi
kuččuizit yhtes syömäh d a juomah.

- Nu kuču siit, muamo, Ivan Tsarevičua yhtes
syömäh da juomah da vie hot' midä-gi pagizemmo.

Tuli siit Ivan Tsarevič, i ruvettih syömäh da
suuril stokanoil viinua juomah. Yön muattuo, 
huondeksel Karl Karlovič pyrrittäy Ivan Tsarevičua
bojuo kaččommah, a se vastuau:

- En lähte, guljaičen vie kolmanden päivän.

Lähti Karl karlovič bojuh, a Ivan Tsarevič pyrgih 
tjoutal guljaimah:

- Mene, - sanou tjouta, - ga enne poigua kodih
tule.

Lähti häi guljaimah i meni Karl Karlovičan sizären 
luo. Sie päivä gostittih i paistih. Illal Ivan
Tsarevič tuli jarilleh Karl Karlovičan kodih, i mua-
mo hänen peitti.

- Tuli illal kodih Karl Karlovič i sanou muamol:

- Tänäpäi, muamo, minä sain vie suuremban palkan.

- Ga midä, poiga-rukka, ečit, sidä i suat: 
 
- Oh-hoh! Tänäpäi-gi on tiä russkoi duuhu! Tuo
vai tänne, ga minä hänen revittelen!

Ivan Tsarevič i sanou:

- Nägiziimmos ken kedä revittelis!

A muamo siit i luadi hačatuksen:

- On, ga anna on! Ristikanza tuli toizes ilman rannas, 
ga kuččuziji parembi stolah da gostittaziin.

— Kučuj Karl Karlovič Ivan Tsarevičan stolah.
Syödih siit, juodih i viertih muata. Huondeksel
Karl Karlovič pyrritti Ivan Tsareviččua bojuh 
kolmepiähizen ke, i häi lähti. Bojuh mennes 
Karl Karlovič nevvou hänel: 

- Kolme kerdua minä rubien vojujččemah kolme
piähizen ke. Enzimäizel kerral ku vastavummo, ga
vai savuo pöhähtäh. Toizel kerral savuo roih ylen
äija, a kolmandel kerral kai tuli räiskähtäh. Siit
sinä kačo, ku roinneh minun käzi piäl, ga juokse
minul abuh, a ku roinneh hänen käzi piäl, ga siit  
sinä juokse pagoh, kunne vai tiedänet.

- Siit Ivan Tsarevičan hebo rubei dorogal 
uravoiččemahes. Karl Karlovič i kyzyy: 
 
- Midä—bo sinun hebo uravoičeh?

- Nuori on, opastamatoi, -  sanou. Ivan Tsarevič. 

Mendih sinne. Kaččou Ivan Tsarevič - tulou sie
päi kolmepiähine, a  tiä päi ajau Karl Karlovič.
Enzimäizel kerral ku vastavuttih ga vai savu pöhähtih. 
Toizel kerral savuo pöhähtih, ylen äija, a kolmandel 
kerral kai tuli räiskähtih. Kaččou Ivan Tsarevič, 
ga kolmepiähizen käzi on piäl, a Karl Karlovič on 
kuollut. Ivan Tsarevič meni lähembäksi da ku isköy 
sidä kolmepiähistä tagan päi, ga se pagoh i huškahtih, 
a häi jal'geh ajamah. Kolmepiähine norah núglahtih, 
dai Ivan Tsarevič sinne. Kaččou, ga sie on pertine. 
Meni häi pertizeh, a sie neidine kezriäu šulkusta 
niittie. Neidine sanou Ivan Tsarevičal:

- Pahoi nygöi sinä tulit tänne. Aija on tänne
tullutta, ga vähä on tiä lähtenyttä.

- Älä ni midä pagize, huvä neidine, a nevvo vai
kunne meni neče kolmepiähine! 

- Se nygöi meni, - sanou, - keski merel, kivel istuihes 
i sinun iskettyö ruanua voidelou.

- Nevvo sinä, kui minul nygöi piästä sinne?

- Mene nygöi meren rannal, - sanou neidoine,
ota venehyt i, konza menet hänen luo, iske händä
yksi kerda. Häi kiändäy piän i käsköy iskie toizen
kerran, no sinä älä iske, kuolou häi i yhten kerran 
iskendäl.

Otti Ivan Tsarevič "venehyön, kui i nevvoi neidine, 
ajoi keski merel i iski kerran kivel istujua
kolme-piähistä, a se sanou:

- iske i toine kerda.

- En iske, -sanou Ivan Tsarevič, - kuolet i yhten 
kerran iskendäl.

Tuli Ivan Tsarevič jarilleh rannal, meni šulkun
kezriäjan neidizen luo i sanou:

- Kui bo nygöi voinemmo piästä tiä päi iäres?

Ruvettih hyö eččimäh suattajua, i löydyi heil moine 
lindu, kudai sanou:

- Minä suatan, ku voinnet varustua sen verran
evästä, čtoby täydys joga kerral, kui minä kiänän
piän, ähkätä suuh puuda lihua, puuda leibiä i četverti
viinua. 

Ivan Tsarevič varusti lihat, leivät, viinat i
lähtiettih hyö ajamah. Min kerdua lindu hypästäh
yläh päi, sen kerdua i piädä kiänäl'däy, i joga 
kerral Ivan Tsarevič ähkäi hänel kidah lihua, leibiä
i viinua. Jal'gimäizeksi kerraksi lihua ei täydynyt.
Siit Ivan Tsarevič leikkai lihua omas pohkies i
ähkäi hänel kidah. 

I piästih hyö omal mual. Lindu otti oman kynnen 
al lekarstvua i andoi Ivan Tsarevičal. Häi voideli 
niil lekarstvoil i pohkie spruavih. Neidine,
kudai kezräi šulkuo, sanou Ivan Tsarevičal:

- Ku himoitannou tiijustua, kui sinuo mučoi muanitteli, 
ga viere vai Karl Karlovičan tilal i siit näet, 
suvaičči-go häi sinuo. Proššaittihes hyö toine 
toizen ke, i Ivan Tsarevič meni i vieri Karl Karlovičan 
tilal.

Tuli hänen mučoi sih, uzlaine käes i rubei iänel 
itkemäh.

- Nouze iäres, Karl Karlovič, minä omua ukkuo
en muga suvainnut, kui sinuo suvaičen!

Ivan Tsarevič nouzi i sanou mučoil:

- Ei enämbi nouze Karl Karlovič, ei-go sebiä
sinuo, loppih hänen valda!

Siit Ivan Tsarevič otti Karl Karlovičan sizären 
mučoiksi i lähti kodih. Dorogal häi tapoi 
syvätterien akan tyttäret i levitteli heijan koit, 
a iče meni mučoin ke omal mual i nygöi gi vie 
hyvännä eläy.

-------------------------------------------------------

Andrei Strelets

Oli enne koroli, i hänel oli polka saldattua.
Hänen ljubimoi saldatta, Andrei Strelets, ylen 
hyvin ambui, ni yksi pul'ka hänen sudre ei mennyt.
Kerran käveli Andrei Strelets mečäs i ambui linnun. 
Vai tahtoi häi linnul piähyön katkata, ga se
jiävi paginan:

- Älä sinä minun buinoida piähyttä katkua, - sanou 
lindu, - a vie kodih, pane ikkunal i primieti: —
konza minä nukahtammos, sinä iske oigiel käil
minun oigieda siibie i kačo, midä roih.

Häi mujoga i ruadoi. Toi linnun kodih, pani ikkunal, 
i vai se nukahtih, häi oigiel käil i iski oigieda 
siibie. Lindu langei lattiel i muutui čomaksi 
neidizeksi.

- Nu, Andrei Strelets, - sanou neidine, - maltoit 
minuo suaha, ga malta i pidiä. 

Nu eletäh hyö, ollah, ga Andrei Strelets ei unohta 
ohottua i endizelleh linduloih. Illoil tulou kodih 
myöhä, väzynyt, märgä. Jo mučoil-gi rodih händä 
žiäli, sanou:

- Andrei Strelets, et-go rubie mil muul eluo
suamah, a neče ohotta lykkiä iäres! 

Andrei Strelets jo ni iče ei malta ni midä vastata 
niih sanoih. Siit mučoi sanou hänel: 

- Mene, kyzy dovarišoil kaksi sadua rubljua dengua 
vellaksi i kaikkih dengoih osta kaiken mosta šulkuo.

Meni Andrei Strelets dovarišoin luo, sai dengua, 
osti šulkuo i toi mučoil. Mučoi luadi šulkus kovran 
i työndi ukon linnah sidä kovrua myömäh. Tuli Andrei 
Strelets linnah, meni bazaril, ga kerdyi sih ostajua 
mene tiija mi. Ajau siiriči korolin sluuga, kyzyy 
heil:

- Midä, kuptsat-moločat, täs torguičettokseh?

- Ga, on täs kovra myödävä, ga hindua emmo voi azuo, 
- vastatah hänel.

Tuli sih korolin sluuga i sanou:

- Myö minul. Nengoizes hyväs kovras viizi sadua rubljua 
annan.

Nu möi sen kovran Andrei Strelets i tuli kodih.

A korolin sluuga meni dvorčah i ozuttelou korolil 
sidä kovrua. Koroli sanou hänel:  

- Ota mi tahto, vai tämä kovra, minul.

- Kovrua minä en myö, - sanou sluuga, hot' midä 
hänes andazit!

- A kus-bo sinä otiit tämän kovran? - kyzyy koroli.

- Andrein mučoi minul azui kovran, -vastuau sluuga.

- Nengoine nerokas ku hänel on mučoi, ga mene,
zakaži uuzi kovra, kudamah olis ommeltut kai minun
korolevstvan jarvet, jovet i linnat.

Lähti sluuga uutta kovrua zakažimah. Meni sinne, 
avai uksen pieneh Andrein pertizeh i ku nägi,
mittyine on Andreil mučoi čoma, ga unohti, midä i
pertih tuli. Seizoi, seizoi korolin sluuga i muga
iäres lähti. Tuli korolin luo ga se i hänel:

- Nu, zakažiit-go kovran?  

- Kui, - sanou, - zakažiin! Pertih menin," ga
unohtin, midä pidi i kyzyö, moine on Andrein mu-
čoi čoma.

- Mosta čomua muččoida ei voi Andrei pidiä,
mene tuo tänne, - sanou koroli.

Vai lähti korolin sluuga vorotois, ga tiedoiniekka 
akka tulou vastah, sanou: 

- Azetu, korolin sluuga! Minä tiijan sinun duumat, 
no muga ei sua Andreis muččoida ottua. Iče Andrei 
hos ollou prostoi, ga mučoi hänen on viizas.
Mene, sano korolil, čto enzimäi pidäy Andreida
hävittiä. Hänel andua moine zaduačča, kudamua häi 
ei vois ispolnie. Kolmen-yheksän gosudarstvan tagan 
on suari i sie on kuldasarvine boššine. Sinne 
mennes i "jarilleh tulles pidäy kuuzi vuotta
aigua. Anna koroli työndäy Andrein sinne boššie
tuomah i andakkah hänel kulun korablin i humal'niekat 
matrosat, čtoby upottas dorogal.  

Siit sluuga kiändyi jarilleh. Tuli korolin luo
i sanoi, midä tiedoiniekka akka käski sanuo. Koroli 
muga i ruadoi. Kučui Andrein iččeh luo i sanou:

- Sinul, Andrei Strelets, pidäy mennä kolmen-yheksän 
gosudarstvan tuaksi i tuvva suarel päi kuldasarvine 
bošši.

Tuli Andrei Strelets kodih pahas mieles. Mučoi
kyzyy hänel:

- Midä, Andrei Strelets, olet pahas mieles?

- Sidä olen pahas mieles, - sanou Andrei, - ku
koroli minul andoi zaduačan, kudamua en voi
reššie.

- Mene muata, huondes on viizahembi ildua,
sanou mučoi. Vieri Andrei muata, a mučoi otti 
volšebnoin kniigan i avai.

Tuli kaksi saldattua, kyzytäh: 

- Midä—prikažit ruadua?

- Tuogua, - sanou, - kolmen-yheksän meren tagan
suarel päi kuldasarvine bošši.  

Yön aigah se ruado ruattih, i huondeksel kuldasarvine 
bošši oli jo tanhuos. Mučoi nostattau
ukkuo, sanou:

- Mene nygöi korolin luo, ota midä andau keräl
i tule minun luo proskennjal. Siit ota kulda sarvine 
bošši tanhuos, i ku lähtettö ajamah, ga matrosat 
enzi päivän juota humalah sah. Ajat kolmet suutkat 
sinne päi i kiänä korabli jarilleh. Myös ajat kolmet 
suutkat i tulet kodih, a matrosat humalas ei ellendetä 
ni midä. 

Koroli vie ei ehtinyt ni midä, ku Andrei jo tuli 
kodih. 

- Kui ruohtiit sinä enne srokkua tulla jarilleh? - sanou 
hänel Koroli. Dorogas pideli olla kuuzi vuotta, a sinä 
kävyit kuuzis suutkis? 

- Sinun zaduačan minä ispolniin, a durakka vai kogo 
ijan kävelöy, - sanou Andrei.  

Kaččou Koroli, ga totta, kuldasarvine bošši jo klietkas 
on. Nägi Koroli, čto täs dielos ni midä ei tullut, 
i myös työndi sluugan Andrein muččoida ottamah. Vai 
lähti sluuga sinne matkuamah, ga tiedoiniekka akka 
myös tulou hänel vastah:

- Tyh'jan piäl menet, ei sua muga Andrein muččoida 
ottua, - sanou häi. - Nygöi pidäy Andreil andua moine 
suuri zaduačča, kudamua ni hänen mučoi ei voi reššie. 
Pidäy työndiä händä kolmandeh-yheksändeh tsarstvah, 
kolmandeh-kymmenendeh gosudarstvah, anna sie tuou 
moizen ramman, kudai ei ole, ni mies, ni naine ni
nävy ei. Sidä zaduaččua, - sanou, - ei voi reššie 
ni hänen mučoi.  

Kučui koroli Andrein iččeh luo i andoi zaduaučan, 
tuvva se ramba. 

Tuli Andrei kodih pahas mieles i sanou mučoil:

- Suuren nygöi koroli minul zaduačan andoi!

- Viere vai muata, huondes on viizahembi ildua, -
sanou mučoi.

Vieri Andrei muata, a mučoi otti volšebnoin kniigan 
i avai. Tuli viizi saldattua i seizatuttih edeh.

- Midä prikažit ruadua? - Kyzytäh hyö.

- Tiijattö-go kolmandes-yheksändes tsarstvas 
kolmandes-kymmenendes gosudarstvas moizen ramman, 
kudai ei ole, ni mies, ni naine i nävy ei?

- Emmo tiija!  

Salbai mučoi kniigan, i saldatat hävittih. 
Huondeksel nostattau ukkuo, sanou:

- Nygöi sinul ičelles pidäy mennä sidä rambua
eččimäh.

Siit andoi keräizen vuorapaikan i sanou:

- Vai vorotois lähtet, lykkiä keräine mual, i
kunne se vierröy, sinne i sinä mene. A sil'mät vai
kus dorogal pezet, ga täl vuorapaikal pyhki.

Työndi Andrei keräizen vieremäh i lähti matkah.

- Keräine vieri, vieri i azetui suuren koin luo.  
Häi meni pertih i tariččih yöksi. Yöksi händä 
laskiettih i ruvettih kyzelemäh.

- Ken sinä olet?

- Enzimäi syöttäkkiä, juottakkua, a siit kyzelettö, -
sanou Andrei.

Syötettih händä, juotettih i pandih muata huogavumah. 
Huondeksel nostuo, häi pezi sil'mät. Tarittih hänel 
vuarapaikkua, ga ei ottanut, sanou:

- Minul on oma vuorapaikka!

Vuorapaikan ku Andrei livai, ga kois olijat 
tunnustettih metka, i kyzytäh hänel.

- Tämä vuorapaikka on meijan sizären, kus-bo sinä
otiit? Andrei saneli heil, kui häi sai neidizen, i
sanou:

- Nygöi häi on minun mučoi.

Siit ruvettih händä gostittamah i kyzelemäh, kunne
häi menöy. Andrei sanoi heil, midä kävelöy. Staruuha, 
Andrein mučoin muamo, oli tiedoiniekka i häi sanou:

- Minä tiijustan, kus eläy se ramba.  

Häi meni järvi rannal, kučui kai kalat, linnut i
kyzyy heil:

- Etto-go tiija mosta i mosta rambua?

- Emmo tiija, - kumardettihes linnut i kalat.

Siit kučui kai vezizvierit, i hyö sanottih:

- Emmo tiija!

Kaččou, tulou vanha rubi šlöpöi, sanou:

- Kva, kva, Minä tiijan, kus eläy se ramba.

Staruuha toi šlöpöin kodih i sanou vävyl:
  
Vot, šlöpöi ozuttau sinul dorogan.

Pandih šlöpöil panga kaglah, i Andrei lähti hänen 
ke sidä rambua eččimäh. Šlöpöi ozuttau dorogua iel, 
a Andrei astuu jalles. Astuttih, astuttih i
tuldih järvi randah. Šlöpöi sanou Andreil:
Ota Minul kaglas panga iäres, kačo, nygöi pidäy
jarves poikki piästä.

- A kui-bo myö piäzemmö, ku ei ole täs ni sildua, 
ni midä? - kyzyy Andrei. 

Siit šlöpöi rubei ičel sydämeh vozduuhua vedämäh 
i rodih moine suuri, kui heinä suatto. Sanou
siit: Andreil:

- Istoi nygöi minul sel'gäh, i minä suatan poikki.

Mendih poikki, ga sie rannal seizou suuri kodi,
šlöpöi nevvou Andreil:

- Täs on veräi. Avua veräi, mene pertih i peittäi.

Andrei meni pertih i peittih. Kuulou, - tuldih
pertih kaksi vanhua mužikkua i sanottih: - Syötä 
i juota meidä!

Kaččou Andrei hilljaizeh, ga nävu ni kedä ei, vai
kuuluu, kui keriäy syömistä i juomista stolal da 
kävelles rambuau.

Dogadih Andrei, čto se on Korolin triebuittava
ramba, duumaiččou: "Vuota minä-gi opin muga sanuo,
syöttäy-go i minuo." I vai starikat syödyö i juoduo
lähtiettih, dai Andrei lähti peitos i sanou:

- Viizas svuattu, syötä i juota minuo!

Vai sen sanoi, ga viizas svuattu sil kerdua kandoi 
tävven stolan kaiken mosta syömistä, hyviä viinua i 
kaikkie - istuihes Andrei stolan tuaksi i sanou:

- Viizas svuattu, istoi minun ke syömäh!

Ihastuksis istuihes svuattu Andrein ke syömäh.
Syvväh siit, juvvah, ga Andreil ei nävy, ken on 
hänel dovarišanna. Siit häi sanou: 

- Svuattu, et-go minun ke lähte?

- Minä, kačo, sinun ke suurel himol lähten, - sanou 
ramba. Sinä vai kirgua minuo, ga hot' en nägyne, ga 
siit roimos. Min aigua  minä syötän da juotan 
starikkoi, ga vie ni kerdua ei kučuttu syömäh,
a sinä enzimäizel kerral kučuit.

I lähti Andrei jarilleh  ramman ke. Tuldih randah, 
ga svuatul on jo veneh varustettu.

A kois ku nägi koroli, čto Andrei ei tullut
jarilleh, ga hänen mučoin otti ičelleh. Luastiu häi
sidä muččoida i sanou:

- Sinul oččah-gi on kir'jutettu, čto pidäy olla
Korolin mučoina, a ei prostoin saldatan. 

Mučoi net sanat ku kuuli, otti da räskähtih lattiel, 
muutui linnuksi i lendi meččäh, a Koroli sih i jaj 
istumah-töllöttämäh. Nu, Andrei ajau, ajau venehyöl, 
ga svuattu i kyzyy hänel:

- Andrei, et-go väzynyt? 

- Väzyin vähäizel, - sanou Andrei.

-Ga pidäy-go, - sanou ramba, - minä azun Keski
jarvel suaren i suarel dvorčan? "

- Azu jo, svuattuizeni, ku voinnet.

Ei mennyt ni midä aigua ku Keski jarvel jiävih
suari i suarel dvorča. Siit ramba sanou Andreil:

- Nygöi aetah kuptsat i täl suarel azetutah 
huogavumah. Heil on kolme dikovinkua, i sinä vaihta
minuo niih veššilöih, a jalles vai kuču minuo, ga
minä terväh tulen jarilleh.

Muga kai i rodih. Aetah kuptsat i diivuijahes:

- Ni konza täl jarvel ei ollut suarda, a nygöi
on mittuine suari dvorčan ke!

Tuldih kuptsat suarel Andrein luo. Häi heidä
priimi i sanou rammal:

- Viizas svuattu, syötä i juota kuptsie!

Svuattu ku rubei syöttämäh, ga nävy ni kedä ei, vai
torielkat helistäh.

- Ken bo sinul neče on, kudai meidä gostittau?

- Ga se on minun viizas svuattu! 

- Et-go sinä händä myö meil?

- Minä parembi vaihtazin, ku ollou teil mih vaihtua, - 
sanou Andrei.

Annammo sinul kolme dikovinkua, - sanotah kuptsat.

- Yksi on kirves. Sil ku sanot: "Tjap-ljap" - roih
korabli. Toine on moine korzinka, vai avua, i roih
dvorča. A kolmas on trubaine. Sil vai rubiet trubimah, 
i roih polka saldattua." 

Otti Andrei heis net dikovinkat i andoi viizahan 
svuatun. Vai sai net vešit kädeh i sanou:

- "Tjap-ljap" roikkah korabli.

I rodih korabli, dai lähti Andrei kodih ajamah.
Tuli omal rannal, avai korzinkan, i rodih dvorča,
äjiä parembi korolin dvorčua. Avai dvorčan ikkunat,
ga mučoi linduna i lendi kodih Andrein luo.

A koroli kaččou da duumaiččou: Nu ken neče tuli 
rannal i luadi nengoizen dvorčan? Otti koroli saldatat 
i lähti sinne. Andrei ku dogadi korolin saldatoin ke 
tulemas, ga otti trubaizen, trubi, i hänel gi rodih 
polka saldattua. Työndi Andrei korolin saldatoi vastah 
omat saldatat, i rodih boju. Andrein saldatat voitettih 
i koroli tapettih. A Andrei jai korolevstvua vladeimah 
i oman mučoin ke hyvin elämäh.

-------------------------------------------------------

Bohatta Marki

Oli enne sie ylen bohatta, bohatta kuptsa Marki.
Häi hod' oli bohatta, ga vie elo pädi, aivin käveli
Kylie myö torguiččemas: vai myöy da ostau, myöy da
ostau. Puutui kerran häi yhtes kyläs yöksi hyväh
taloih, i ugodih yöniekka pakiččija starikkaine.  
Sie ollah, ildaine syvväh, ruvetah muata vieremäh,
ga starikkaine sanou taloin emändäl:

- Sinuo tullah tänä ildan buaboksi ottamah,
mučoi sai poiga—lapsen. 

I starikkaine se nevvou:

- Menet, buabiččemah, ga kačahtai liävän ikkunaizeh, 
kedä sie on. 

Meni häi sinne buabiččemah, kaččou pihal häi ikkunaizeh, 
- ga liävä täyzi rahvasta, vai kumardellahes lapsel ies.

Meni häi liäväh, ga ni kedä ei ole, vai yksi rozenča 
lapsen ke. Häi lapsen buabičči, čodri, vei pertih, 
azetti čuppuh zuavesit, pani lapsen muata i tuli 
jarilleh kodih. Starikkaine se i kyzyy:

- Kačoit-go pihal päi ikkunaizeh?

- Kačoin, - sanou emändä.

- Midä-bo näit?

- Näin, - sanou, - oli liävä täyzi rahvasta, 
kumardeltihes lapseh päi, a kui menin sydämeh, ga ni
kedä jo ei ollut, vai yksi rozenča lapsen ke.

- Kačo, - sanou starikka, - sidä periä kai heimokunda 
kumardeltihes lapsel, ku häi roih ylen ozakas
ristikanza. Häi rubieu, on häi tiä bohatta kuptsa
Marki, hänen eloloi vladeičč"emah. 

A Marki maguau perä komnatas i ei kuule, midä
hyö kuhnjas paistah. Buabuškaine kyzyy starikal:

- Vie sie lammas sai kaksi vuonasta, net gi minä
buabičin, midä-bo heil roih ozua?

- Hukal veroksi hyö roitahes, - sanou starikka.

Siit yön sen muatah. Huondeksel starikkaine lähti
kyläh pakiččemah, a buabuškaine rubei Markie 
juottamah, gostittamah i sanou hänel:

- Nenga i nenga, lapsi rodih, i minä olin sidä
buabiččemas. Starikkaine, kudai oli meijan luo yödä,
sanoi, čto se poiga roih Markin eloloin vladeiččijaksi.

Markil nämät sanat mendih ylen pahaksi, a emändä
jatkau: 

- Starikkaine vie sen-gi sanoi, čto vuonaizet,
kudamat roittihes tänä yön, roitahes hukal veroksi.

Siit Marki ei lähtenyt ielleh, hänel himoitti
tiijustua, toven go starikkaine pagizi, duumaiččou:

Vuota minä ostan net vuonaizet i syön iče, siit
hyö ei puututa hukal veroksi. Da i meni sinne 
vuonaizie ostamah, a mužikka kyzyy hänel:

- Miksi sinä ostat vuonaizie? Osta, - sanou,  
jo karku libo bošši.

- Ei, - sanou Marki, - miksi pie, minul - yhtel
roih vuonaizis. 

Vie kerda hänel kyzytäh:

- Miksi net sinul pidäy, ku ollah   pienet,
vasta suavut? Häi yksi-kai osti net, andoi kuldua,
hot' mi olis otettu. Tuli buabuškaizen luo i käski
net vuonaizet n´yl´gie i žuarie. Buabuškaine net
n´yl´gi, žuari puhtahas vois i vei stolal. Rubei
Marki syömäh, ga "ei voi ni kui" syvvä, moizet on
hiilavat. Häi otti net, avai ikkunan i čokkai halgo
pinol vilustumah. Ehti vai čokaTa, hukka tuli dai
tembai net. Rahvas kirrutah:

- Kačo vai, hukka otti net vuonaizet vois žuaritut! 
Jo Markil rodih ylen paha mieles, ni syvvä ei voi. 
Rodih hänel moine  tuska, ni kui ei voi tirpua, i 
huškahtih sih taloih lasta ostamah. Ostelou häi 
sie lasta, hänel i kyzytäh:

- Miksi sinä otat vasta rodinuon lapsen, annammo 
myö i tob'emban. Ota tob'embi.  

- En ota, - sanou Marki, - minul neče pikkaraine
pidäy, minä omil käzil kazvatan, on minul eluo! Minä
suan hänel imettäjat, kaččojat, kai suan i kazvatan,
kui oman lapsen.

I myödih hänel se lapsi, i Marki andoi akal kuldua 
iččeh suuruon tukun. Häi osti lapsel uvvet sovat i 
uvvet ripakot. Muamo kabaloičči lapsen, hyvin, andoi 
Markil yskäh, i lähtiettih karietal ajamah kuučerin 
ke. Aettih gluhoih korbeh, kus rahvas harvah kävelöy. 
Marki andoi lapsen kuučeril i sanou: 

- Mene, iske lapsi pediädä vaste!

Kuučeri kui meni sinne, hänel rodih lasta žiäli.
Heitti häi lapsen pediän juuril, a iče kindahie
riehkiy - räskyttäy pediädä vaste, čtoby Marki kuuulis. 
Tuli jarilleh, i sanou Markil:

- Kaiken riehkiin, palaiziksi meni.

 Lähtiettih ielleh ajamah i mendih kodih. Kodvaizen 
mendyö siit ajoi toine mužikka i kuuli mečäs lapsen 
itkun. Häi meni meččäh i otti lapsen kodih.
omua lasta heil ei ollut, i lövvettyö lasta hyö
ruvettih ylen hyvin pidämäh, kui omua.

Poiga se jo kazvoi tävveksi mieheksi. Opjad' tuli
Marki sih kyläh torrun ke i ugodih sih taloih yöksi.
Yön ymbäristön aigah paistah. Marki i sanou: 

- Kačo, kui teil täs on poiga ravie da hyvä briha.
Aija-go on hänel vuotta?

Izändä hänel saneli, mi on poijal igiä i kus häi
hänen löydi. 

Markil opjad' rodih paha mieles i rubei čotaiččemah, 
kui äija vuotta meni siit aijas, konza häi osti
lapsen. Čotaičči, čotaičči i duumaiččou: "Neče poigu 
on minun ostettu lapsi".

I opjad' rubei ostelemah, sanou:

- Myögiä neče briha minul. Minul on, - sanou, -
tytär-neidine, i ku tahtottaneh - ga mendähes yhteh,
a ku ei tahtotanne, ga minul on eluo, pien händä   
i poijan sijas.

- A miksi-bo myö myömmö, - sanou izändä, - ku
meil ičel ei ole lasta i kazvatiimmo, kui omua
poigua. 

Siit vie kyzytäh poijal:

- Tahtot-go sinä Markin ke lähtie?
  
Häi vastuau:  

- Minä kui olen, teijan poiga, i työ minuo syötiittö i 
kazvatiitto, ga kunne käskenettö, sinne i menen.

Siit rubei Marki sanomah:
  
Teil annan kuldua iččes suurus tukut, i työ vanhah 
sah voitto niil eloloil eliä.

Nu jal'gimäi hyö soglasittihes i myödih poiga,
kui häi ni midä vastah ei sanonut. I andoi  Marki
heil mollembil kuldua iččeh suuruot tukut.

- Nygöi, - sanou, - työ voitto nämil eloloil eliä 
hyvännä.

Marki kir'jutti akal kir'jaizen, andoi poijal i
sanou:

Älä haikostellei dorogal, mene, huolita, a kir'jasta 
älä ozuta ni kel!
  
I lähti poiga Markin kodih. Matkuau, matkuau,
huolittau. Tuli starikkaine vastah sanou:

- Kunne menet, Miša-poigaine? 

Menen, - sanou, - nenga i nenga, — Markil poijaksi.

- Siit starikkaine sanou:

- Ozuta minul kir'jaine.

- En ozuta, ei käskenyt Marki ni kel ozuttua.

- Pidäy ozuttua, - sanou starikkaine, - ei-ga sinul 
ei rodei hyviä!

Siit häi andoi starikkaizel kir'jaizen. Se otti,
kir'jaizen lugi i toizen kir'jaizen kir'jutti. Enzimäizeh 
kir'jaizeh Marki oli kirjuttanut: "Ku vai poiga pertih 
jallan polgou i kerras pidäy händä hävittiä. Starikkaine 
kir'jutti: "Vai tämä poiga pertih jallan polgou i kerras 
pidäy tyttäres naittua".

- Meni poiga Markin kodih i andoi kir'jaizen
Markin akal. Markin akka lugi kir'jaizen, kučui
kaiken lähimäizen heimokunnan, käski kazakoil terväizeh 
valljastua hevon i työndi Mišan tyttären ke venčah. Venčal 
tulduo piettih svuad'bo i viertih muata.

Yöl Marki tuli kodih, ga tävvet pertit rahvasta, muatah 
svuad'bon jal'geh. Häi kyzyi akal:

- Midä-bo täs on nenga äija rahvasta?    

- Ga svuad'buo häi piimmö, - sanou akka, - ku työnit vävyn 
da kir'jutit, čtoby venčah teriämbi käydäs.

Tuskevui Marki i jo kai kirvehen ke hyppiy akan
piäl, a rahvas ei anneta händä koskie, sanotah akal:

- Mene, eči kir'jaine. 

Ečči akka kir'jaizen, kudamah oli kir'jutettu Markin käel: 
"Kergiey vai tulla pertih i työnä tyttären ke venčal". 
Kaččou Marki, čto iččeh kir'jutus on i heitti akan čakkuandan.  
Muattih loppu yö, a huondeksel Märki työndäy vävyn matkah, sanou:

- On moine tiedoiniekka, kudai tiedäy, äija-go on minul eluo. 
Mene sinä hänen luo arbaittelemah minun eloloi, a vai et 
voinne puuttuo sinne i tiijustua, siit sinul piä poikki menöy! 

Šuorii vävy i lähti kohti muada matkuamah. Matkai, matkai - tuli 
alastoman luo, kudai poikki dorogas vai juoksendelou. Alastoi 
i kyzyy:

- Kunne menet?

- A menen, - sanou Miša, - nengoizeh i nengoizeh tilah, 
Markin eloloi arbaittelemah, äija-go on Markil eluo.

Alastoi i sanou:

- Kyzy velli, hänel, vie-go —hätki minul pidäy tiä juoksendella.

- Hyvä, - sanou Miša.

Matkai palaizen - tuli reboi vastah, kyzyy:

- Kunne menet? 

- Menen, - sanou Miša, - arbaittelemah, äija-go
on Markil eluo.

- Kyzy, velli, hänel, vie-go minul hätki pidäy täs juoksendella, 
- sanou reboi.

- Hyvä,- vastuau Miša.

Matkai, matkai - ga opjad' tuli alastoi vastah,
opjad' kyzyy:

- Kunne menet? 

- Menen, - sanou, - Markin eloloi arbaittelemah.

- Kyzy, velli, hänel, - sanou alastoi, - vie-go hätki 
minul pidäy tiä nelloilla.

- Ga hyvä, - sanou Miša.

Vie matkai, matkai, kaččou-mužikka da akka jaiččiä 
vieretetäh toine toizen luo da jaičän kuorel vettä 
haudah kannetah, a vettä sinne ei ližene ni yhtä. 
Hyö kyzytäh Mišal:

- Kunne menet?   

- Nenga i nenga, Markin eloloi arbaittamah. 

- Kyzy hänel, vie-go hätki pidäy meil tädä ruaduo 
ruadua.

- Hyvä, - sanou Miša.

Lähti ielleh matkuamah, kaččou - kaksi akkua vezie 
sellitelläh, butylkas butylkah kuadellah. Opjad' i 
sanotah Mišal:

- Kyzy, velli, hänel, vie-go hätki pidäy meil tädä 
ruaduo ruadua? —

- Hyvä, - sanou Miša.

Vie astui, astui, kaččou-riihes kaksi akkua kažulois 
ruumenie sellitetäh, no ni kui ei voija sellittiä. 
Kyzytäh hyö Mišal:

- Kunne menet?

- Menen, - sanou, - Markin eloloi arbaittamah.

- Kyzy, velli, hänel, vie-go hätki meil pidäy
nämie sellittiä?  

- Hyvä.

Lähti ielleh, Matkai, matkai i tuli ehätykseh.
Ehättäja kyzyy: 

- Kunne menet?

- Nenga i nenga, - sanou, - menen Tulilappih
Markiion eloloi arbaittamah.

Velli, sie, vie-go hätki pidäy Minul ehätellä? 

- Hyvä, - sanou Miša.
  
Piäzi häi poikki joves i puutui sinne, kunne i
pidi.

Kaččou - seizou ylen hyvä kodi, i häi meni 
l´öyhkähtih sinne, ei varua ni midä. Kois sie on
ylen hyvä mučoi, kudai kyzyy hänel:

- Miksi sinä tulit syödäväksi? Nygöi ku tulou
minun ukko mečäs, ga syöy sinun. Minä jo iče olizin
piäzemyizissäh tiä, ga en ruohti lähtie, varuan čto
syöy dorogal. 

Miša i sanou:    
- Syönnöy ga syögäh, yksi-kai minun piä on menemäs. 
Siit saneli Miša mučoil, čto tuli häi tänne Markin 
eloloi arbaittamah, i saneli kai, midä nägi dorogal 
i midä käskiettih kyzellä. Siit mučoi hänen syötti, 
juotti i enne ukon tulendua peitti sundugah.

Tuli ukko mečäs, moine, yheksäpiähine, kai strašno 
on kaččuo, i yheksä syl´dä halguo toi takas. Vai
tuli pertih i sanou:

- Oh, tänne on ristikanza käynyt!

Mučoi sanou: 

- Ei jo ni kedä käynyt. Minä piän suviin tukat
paniin Tulehmoh, ga se viksi tulou sinul nenäh.

- Ristikanza häi minä gi olen. 

Ei enämbi ukko virkanut ni midä, a mučoi syötti,
juotti hänen i pani sundugal muata. Konza 
yheksäpiähine smirih i rubei pagizemah, mučoi sanou:

- Minä päiväl kodvaizen magain i näin unen,
buite kui omal mual olin i sie paistih, čto Markil
on ylen äija eluo, sen verdua ei ole ni kel. 

- Ha, - sanou yheksäpiähine, - Mi on puolel muailmal 
naličnoida dengua, sen verda gi on yhtel Markil.

A mučoi se, jatkau kyzelemistä,

- Konza lähtin kodih astumah, ga alastoi dorogal 
juoksendeli. Vie-go hänel pidänöy juoksendella?

- Hah, - sanou, - se on arreh. vai ken leppäizel 
pualikal iskenöy - kerras kullaksi muuttuu.

A mučoi opjad' jatkau:

- Vie reboi tuli, hätki-go hänel pidänöy juoksendella? 

- Se tože on arreh, i ken vai leppäizel pualikal
oččah ozannou-kerras dengaksi muuttuu. 

- Vie sie toine alastoi juoksendeli.
Se on arreh i muuttuu kullaksi, vai ken ozannou leppäizel 
pualikal oččah.

- Vie mužikka da akka jaiččiä vieretettih i jaičän 
kuorel vettä haudah kannettih. Hätkijogo heil pidäy
sidä ruaduo ruadua? 

- Kai igä heil pidäy sidä ruadua, hyö ollah kuomakset 
i riähkä piettih, - sanou yheksäpiähine.

- A kudamat vettä eroitellah-butylkas butylkah kuadellah, 
hätki go heil pidäy sidä ruadua?

- Net viinal torguittih, da vettä keskeh pandih.
Nygöi heil pidäy kai igä sidä ruadua.

Opjad' mučoi jatkau:

- A kahtel akal, kudamat riihes kažuloi da ruumenie 
sellitel'tih, hätki-go heil pidäy sidä ruadua? 

- Net, - sanou, - vierasta vil´l´ua otettih da lomuo 
keskeh pandih, nygöi kai igä pidäy sidä ruadua.

- Poikki joves ehättäjal pidäy-go hätki ehätellä?
  
- Hm, - sanou yheksäpiähine, - häi ku maltas, ga
terväh piäzis! konza tulou ehätettävä, hänel pidäy
se panna  peräh, a ičel ruveta soudamah. Siit, ku
tullah toizel rannal, pidäy hypätä venehes iäres i
huškata se jarilleh jovel i sanuo: "Min minä ehätin,
se i sinä ehätä", i piäzöy.

Huondeksel maguamas nostuo, mučoi syötti ukon i
työndi meččäh, a iče avai sundugan i kyzyy Mišal:

- Kuulit-go? 

- Kai kuulin, - sanou Miša.

Siit mučoi syötti hänen, juotti, andoi huavon
kuldie kerätä i työndi iäres. 

Kergii vai Miša tulla ehätykseh, ehättäja jo poikki 
joves kirguu:

- Midä häi sanoi minuh näh?

- Enne ehätä minuo, a siit sanon, - sanou Miša.

A ehättäja prižmiu:  

- Sano enne, eiga en ehätä!

- Ku vai ehätät dai sanon!

Vai piästih joven toizel rannal, Miša i sanou
hänel:

- Nygöi, ku tulou enzimäine ehätettävä, sinä
pane händä peräh, a iče rubie soudamah. Konza ehätät 
poikki joves, iče terväizeh hyppiä rannal, a veneh 
ehätettävän ke huškua jarilleh jovel i sano:
"Min aigua minä ehätin, sen verda i sinä ehätä".

I lähti Miša ielleh. Tuli kažuloin sellittäien
luo, ga net jo kirrutah:  

- Midä meih näh sanoi? Vie-go meil roih piäzendä?

A Miša sanou heil:    

- Työ oletto vierasta puhtasta vil´l´ua ottanut,
a lomuo sijah pannut, nygöi kai igä pidäy niidä 
sellittiä.

Matkuau ielleh, ga vezien butylkois butylkoih.
Kuadelijat jo tullah vastah i kyzytäh:

- Midä sanoi? vie-go roih meil piäzendä?

- Teil kai igä pidäy sidä ruadua, kerran viinan
torgujes oletto sih vettä pannut!

Lähti ielleh i tuli jaičän vierettäien luo, net
i kyzytäh:

- Midä meih näh sanoi? Midä meih näh sanoi? 

- Kerran oletto kuomakset i luaiitto riähkän, 
ga sanoi, čto kai igä pidäy jaiččiä vieretellä i
sen kuorel vettä haudah kandua, kuni hauda ei 
täydyne.
  
Opjad' lähti ielleh i jo valmeheksi čodri leppäzen 
pualikan. Juoksou alastoi i kirguu:

- Midä minuh näh sanoi?

- Tule lähembäksi, sanon hilljaizeh korvah, - sanou 
Miša. 

Alastoi se ku tuli juuri rinnal, ga häi i raskai 
pualikal piädä vaste, sanou: 

- Nygöi roih sinul juoksendeltuo!

I romahtih se alastoi kai kullaksi. Keräi siit
häi počti huavon kuldua i lähti ielleh. Tuli reboi:
vastah i kyzyy: 

- Midä-bo minuh näh sanoi?

— Tule, - sanou Miša, - lähembäksi, korvah sanon 
hilljaizeh.

Reboi tuli, häi raskai pualikal piädä vaste i sanou:

- Roih jo sinul juoksendeltuo!

I reboi kullaksi muutui. Jo Miša ei voi kuldie
ielleh kandua i jatti, net dorogal.

Menöy ielleh, opjad' tulou alastoi vastah i
kyzyy:

- Midä-bo minuh näh sanoi?

- Tule, - sanou Miša, - korvah sanon.

Kui tuli lähembäksi, häi leppäizel pualikal i
raskai piädä vaste, sanou: 

- Roih juoksendeltuo! 

I se kullaksi muutui. Siit häi kai net kullat keräi 
yhteh sijah, lähembäksi kyliä, kunne vois ajua
telegäl. Meni kyläh, palkai hevon, pani kullat telegäh 
i ajoi kodih. Ku tuli Markin luo, ga se i kyzyy:

- Midä sanoi minun eloloih näh?

Miša vastuau hänel:

- Sanoi, čto sinul on eluo sen vastah, mi on
puolel muailmal naličnoida dengua. I jatkau ielleh:
- Minuo häi ylen hyvin gostitti, - kai kullat andoi 
i sinuo äijal gostih kučui, sanoi: nepremenno tulgah 
gostih! "

Hyppäi Marki i sen izvozčiekan ke lähti yheksäpiähizen 
luo gostih. Izvozčiekka vei händä sih sah, kuni sai 
telegäl ajua, a ielleh Marki lähti jallai.

Meni ehätykseh. Ehättäja pani Markin peräh, a iče
rubei soudamah. Poikki joves vai piästih, ehättäja
terväizeh hyppäi venehes rannal, huškai venehen
Markin ke jarilleh jovel i sanou: 

- Min aigua minä ehätin, se i sinä ehätä!

I piäzi se ehätykses iäreh, a Marki kuptsa puutui 
ehättäjaksi i vie tänäpäi-gi sie ehättäy.

A Miša-poiga rodih kaikkien Markin eloloin
vladeiččijaksi, kui jo starikkaine iel päi sanoi.

-------------------------------------------------------

Saldatta i surma

Oli ukol da akal poiga, i otettih händä 
kahteksikymmeneksi vijeksi vuvveksi saldataksi 
sluužimah.

Sluuži häi sie kaksikymmen viizi vuotta, i konza 
händä kodih piästettih, ga hänel eluo oli vai
yksi veš'evoi sumka. Lähti häi kodih.  

- Astui, astui i tuli yhteh kyläh. Tariččih yöksi,  
ga hänel sanotah:

- Meijan kyläs on ylen äija karuo! 

- Nu, ku andanetto minul viizi sadua rubljua, ga
minä hävitän karut, - sanou saldatta.

Nu, keräi kylä viizi sadua rubljua dengat i andoi 
saldatal. Meni saldatta yhteh taloih yöksi, ga  
i karut kai kerryttih sinne. Ruvettih karut saldattua 
ukseh päi vedämäh. Kynnykseh sah ku viättih, ga
saldatta avai sumkan suun i pani kai karut sumkah.
Siit keräi kyläs rahvahan i sanou heil:

- Kaivakkua hauda i viritäkkiä sinne syli halguo, 
a iče seizatukkua ymbäri havvas vardoiččemah.

Rahvas muga i ruattih. A saldatta tuli i puisti
sumkas Kai karut tuleh. Karut, kudamat-gi iäreh
hypittih, kudamat-gi tules palettih, a saldatta 
lähti ielleh. Meni toizeh kyläh i tariččih yöksi.
Taloih händä ku laskiettih yöksi, ga häi i rubei
dengoi čotaiččemah. Vanha staruuha nägi dengat i
duumaiččou: "Saldatta neče pidäy tappua i dengat
ottua" Yöksi saldatta vieri muata päčil i sumkan
otti sinne. Staruuha sanou starikal:

Davai tapammo nečen saldatan.

- Ole vai kohtalleh, - sanou starikka, - minä,
kačo, en rubie tappamah. A staruuhal on zavidno, ku
saldatal on nenga äija dengua. Häi otti kirvehen i
leikkai-rapsai saldatal piän. Siit otti sumkas dengat 
i rubei saldattua iäreh päčil vedämäh. Vedäy,
vedäy, ga ni kui ei voi vediä. Starikal kirguu:

- Tule abuh, tule abuh!

Tuli starikka, sanou:

- Ga midä-bo sinä luaijt saldatal?

Opittih kahtei vediä saldattua, ga ni kui ei voija.
Siit pidi akal jarilleh panna dengat sumkah, äski
viättih saldatta päčil. 

Tuli sih taloih susieda, kyzyy:

- Kusbo on teijan poiga?

Saldattana on, - sanotah hyö, - ei häi vie ni
tullut kodih.

- Kui-bo ei tullut, ku iče vasta näin kodih tulemas!
- sanou susieda.

Kačottih hyö, ga oma poiga i on tapettu, i ruvettih 
mollei itkemäh. Starikka sanou staruuhal:

- Kačo, oman poijan tapoit, ei-go rodei nygöi dengua, 
ei-go poigua.

Nu, itkiettih hyö, itkiettih i pandih muah.  

A saldatta ku piäzi toizel ilmal, ga i lähti astumah, 
sumkaine kainalos. Astui, astui i tuli hänel kolme 
tiešuarua vastah. Seizatui i duumaiččou:
"Kunne nygöi lähtie: yhtel, toizel, vai kolmandel."
Kaččou, ga pyhä Miikkul tulou. 

- Midä duumaičet? - kyzyy häi saldatal.

Ga en tiija, kunne mennä, - sanou saldatta.

- Yksi doroga, - sanou pyhä Mijkkul, - menöy ruajuh,  
toine - uaduh, a kolmas - strašnoih suudoh. 

Vuota, - sanou, - minä lähten kyzyn jumalal, kunne
käsköy sinuo panna. Meni häi jumalan luo, kyzyy:

- Kunne bo panemmo nečen saldatan?

- Ga vie saldatta enzimäizeksi uaduh! - sanou jumal. 

Tuli pyhä Miikkul i sanou saldatal:

- Uaduh jumal käski viija.

I lähtiettih. Miikkul astuu iel, a saldatta jalles i 
savakko on hänel käis. Mendih sinne.

Pyhä Miikkul avai raudaizet vorotat i pani saldatan 
uaduh. Meni saldatta uaduh ga sie on ylen äija
karuo, vai sarvet kokotetah. Rubei kaččomah, 
ga i net karut sie ollah, kudamie häi jo polti. 
Saldatta duumaiččou: "Tiä  päi pidäy piästä iäreh".
Häi rubei uavus miäräilemäh, iče sanou:

- Täh pidäy panna kavalerija, Täh - artillerija, a
täh - pehotta. Miäräilöy da savakol karuloi sarvie
vaste pergau. Karut pöllästyttih, sanotah:

- Ei-go saldatal olis parembi pihal paikkua miärätä?

- Ga minul väl'täy i pihal, - sanou saldatta.

Vai saldatta pihal lähti, Karut kiirehel raudaizet 
vorotat pandih lukkuh, iče kirrutah:

- Emmo enämbi sinuo laske tänne!  

Lähti saldatta astumah, ga nyhä Miikkul myös
tulou vastah.

- Midä sinä tiä kävelet? - kyzyy häi saldatal.

- Ga iäreh karut aettih uavus i enämbi ei laskieta.

- Nu, vuota, lähten kyzyn jumalal, nygöi käsköy 
sinuo panna.

Tuli pyhä Miikkul jumalan luo, sanou:

- Saldatua karut uavus iäreh aettih, ga kunne bo
nygöi hänen panemmo?  

- Ga pane časovoiksi ruajun veräilöin luo, - sanou 
jumal.

Miikkul muga i ruadoi, kui käski jumal. Seizou 
saldatta časovoinna ruajun veräilöin luo, kaččou -
surma tulou. Saldatta ojendi vintovkan surmah päi 
i kirguu:

- Älä tule, ammun!

Surma pöllästyi, duumaiččou: "Tädä čuuduo ei
ollut ni konza!"

- Midä tulit? - kyzyy Saldatta surmal.  

- Tulin jumalal kyzymäh, midä andau ruaduo, -
vastuau surma.

- Nu, vuota täs, jumalan luo minä iče kävyn, -
sanou saldatta.

Tuli häi jumalan luo, kyzyy:

- Tuli ruaduo pakiččemah, ga midä bo sinä
hänel annat?

- Sano surmal, anna kuolettau kai vanhat starikat 
muailmal, - sanou jumal.

Astuu Saldatta jarilleh, duumaiččou: "Anna jo 
starikka-rukat vie eletäh." Tuli surman luo, sanou:

- Jumal käski sinul karzie kai vanhat puut mečäs,
čtobbl kuivua puuda rodizih enämbi.
 
Lähti surma, iče duumaiččou: "Tol'ko nengosta
käskyö enne ei ollut, nygöi mi ollou rodinut".
  
Meni surma meččäh, ruavon sen ruadoi i tuli
jarilleh uutta ruaduou pakičemmah. Saldatta myös
sanou hänel:

- Seizo täs, a minä kävyn jumalan luo kyzymäh sinul 
ruaduo.

Meni jumalan luo, sanou:

- Surma myös ruaduo pakiččou.

- Mengäh nygöi kuoletakkah kai pienet lapset, - sanou 
jumal.  

Saldatta duumaiččou "Starikkoi žiäleičin, en käskenyt 
kuolettua, ga mladentsoi taki en käske kuolettua." 

Tuli surman luo, sanou:

- Mene meččäh i karzi kai keski luaduizet puut,
vai nuorie puuhuzie älä koske.

Meni surma, ruadoi sen i myös tulou uutta ruaduo 
jumalal kyzymäh. Saldatta muga že, kui i toizil
kerroil, ei piästänyt surmua jumalan luo a iče 
lähti kyzymäh.

- A kuoletakkah kai miehet keski igäjzet, - sanou 
jumal.

Saldatta duumaiččou: "Nygöi kai rahvahat jumal
tahtou hävittiä". Tuli surman luo i sanou:

- Mene peldoloil i kiško kai vezat ojan poh'is,
čtoby leibä rubies parembi kazvamah i krest'juanoil 
rodizih hyvä eliä.

"Vasta nygöi jumal andoi ruavon", duumaiččou
surma. Meni häi peldoloil i rubei vezoi oien pohjis
kiškomah. Oli jo surma enne laiha, a nygöi vie 
enämbäl laihtui, rodih kui prokuaza, muga ruadoi. 
Loppi sen ruavon i uvvessah tuli. Myös saldatta 
meni jumalan luo, ga jumal käski kuččuo iččie 
surmua paginal. Tuli surma jumalan luo veres,
kui čuudo. Jumal i kyzyy hänel:  

- Midä bo ruavoit, ku nenga olet veres da 
laihtunut?

Surma kai sanelou jumalal, midä Saldatta käski 
ruadua. Tuskevui jumal saldatan dai surman piäl 
i ajoi heidä mual kolmeksi vuotta.

Pani saldatta surman sumkah i lähti.

Meni mual i astui kohti restoruanah, ku hänel
oldih net dengat, viizi sadua rubljua. Sie saldatta
zakaži čuajuo, viinua, zakuskua i rubei syömäh da
juomah. A surman häi azetti stolan al i avai sumkan
suun muga, čtoby surmal kai nägys, midä häi ruadau.
kaččou surma, čto saldatta viinua juou, i hänel gi
himoittau. Saldatta otti i andoi surmal kruužkan 
viinua. Kolme vuotta hyö oldih restoruanas, i saldatta 
kai dengat joj viinah, vai vähäine jai tabakkoih. 
Jal'gimäizih den'goih häi osti tabakkua, pani 
tabakerkah i rubei n´uustamah. Surmal-gi himo rodih 
n´uustua, pakiččou:

- Anna minul-gi n´uustua!

- Saldatta avai tabakerkan, i ku surma rubei n´uustamah, 
ga sinne hänen i ähkäi. Siit salbai tabakerkan i 
lykkäi pomoinoihjuamah. Proji saldatal srokka i häi 
meni toizel ilmal. Jumal i kyzyy hänel.

- Kus-bo on surma?

- Kolme vuotta p'janstvuičči, a nygöi mene tiija
kunne meni, - sanou saldatta.

Työndi jumal angelit surmua eččimäh. Angelit ečittih, 
ečittih, ga ei voidu löydiä. Tuldih i sanotah jumalal:

- Ni kus emmo voinnut löydiä surmua.

Siit jumal sanou saldatal: 

- Sinä kunne tahto panit surman, ga sinä i mene
eči, a čtoby surma olis löytty!

- Ga ečiittö-go restoruanan luo pomoinois
juomas? Ku etto lienne eččinyt, ga oppikkua eččie
ei-go sie ole tabakerkas, sanoy saldatta.

Mendih angelit sinne, löyttih tabakerka i tuodih 
jumalal. Jumal ku avai tabakerkan, ga lähti sie
lijas, märgä kujiprokuaza. Jumal händä čakkuamah, 
ga surma i sanou:

- Kaikel täl viärä on saldatta!

Ylen äijal tuskevui jumal saldatan piäl i sanou
hänel:

- Äijan prokuaziit tiä, ga mene vai iäreh mual.  

I ajoi saldatan toizel ilmal päi iäreh.

-------------------------------------------------------

Meččuiččija mužikka da karu

Oli, eli enne meččuiččija mužikka. Häi aivin käveli 
mečäs piššalin ke da pidi rihmoi, a karu händä 
ei suvainnut. Toizet piššaliniekat anneltih karul 
eluo, a se mužikka ni konza ei andanut ni midä.
I vot hyö riidavuttih.

- Kai minun otat: linnut, zvierit ..., a maksa
heis et ni midä, - sanou karu.

- Ga opimmo vägilöi,-sanou mužikka,-ku enämbi
vägie sinul ollou, siit maksan, a ku minul ollou 
vägie enämbi, siit, kačo, en maksa.

Karu siit hyppiy, huaveleh, sanou:

- Minä täs kai puut kuadelen i suuret hongat
nyhtin juurineh!

- Vägi nämät nyhtittävät! - sanou mužikka. - A minä 
taivahan da muan vastakkah viäl'däzin, vai olis
kiägät, da ammui jo i olizin viäl'dänut, ga žiäli on
rahvasta da žiivattoi, - kuoltah. Todeh ku ruvennemmo 
vägilöi miäriämäh, ga siit sinul pidäy kiägät panna!  

- Nu enämbi tänäpäi emmo rubie kiistämäh, - sanou 
karu, - a huomei opimmo vägilöi.

Tossa-piän mužikka otti nagris haudua i tuli meččäh, a 
kauru siit jo vuottau.

- Nu, davai, sanou mužikka, - opimmo täs vägilöi, kui 
egl´äi i soviimmo!

Karu tembai kiven muas i ku kobristi, gä vai vettä 
pudžuou kives. A mužikka enzimäi lykkäi peitoči havvan 
muah, siit tembai sen jarilleh i buite kui kiven, 
i ku kobristi, ga kai sormišuarois   lähti.

- Vot nenga, kačo, pidäy kobristua, - sanou häi. 

Nägöy karu, čto mužikka on vägevembi, i ei virka 
ni midä.

- Nu vie-go opimmo vägilöi? - kyzyy mužikka.

Dogadi häi kuadunuon puun i sanou karul:

- Voit-go kandua tuon hot' ladvas?  Nu läkkä tuommo! 
Minä otan tyves! 

Derni karu puun ladvas i vedäy, a mužikka istuu puun 
tyvel. Puu oli ylen suuri, i vedi, vedi, jal'gimäi väzyi.

Mužikka sanou hänel:
 
- Mies olet, ku nečentäh väzyit, a vie minun ke kiistämäh 
rubeit.

- Tovel sinä olet vägevembi minuo! -sanou karu. - Et-go 
sinä lähte minul kazakaksi? Hyvän palkan andazin, ku 
olet nengoine ruadaia!

Mužikka soglassih lähti karul kazakaksi. Händä sie 
juotettih, syötettih i käskiettih muata. Häi lähti 
buite kui muata, a iče uksen tagan kuundelou.

Yksi karu i sanou:

- Nu,— kui nygöi neče kazakka hävittiä?

- Vuota, - sanou toine karu, - huomei azetammo sarail 
yläh kolme puudahizen giiran, a händä panemmo al muata. 
Siit ku  uinuou, myö i sorrammo hänen piäl giiran, siit 
hänel i surma roih.

Kaiken sen paginan kuuli mužikka, i magai enzimäizen 
yön spokoino.

A huondeksel vai nouzi, ga karut käskietäh händä
vettä tuomah. Otti mužikka rengin i lähti vettä
tuomah, a jarilleh ei voi kandua rengie veen ke (ylen
on suuri, kaksi puudua vettä syndyy). Häi siit kävelöy
kaivon luo i kaččelou. Tuli sinne iče karu, kyzyy:

- Mindäh bo et tuo?  

- Ga yhten rengin täh en ruvennut kandamah, - sanou 
mužikka. - Minä parembi kaivon kannan!

Tembai karu rengin vettä i sanou mužikal:  

- Tule iäreh, houkka! 

Syödyö i juoduo lähtiettih meččäh. Karu rubei
kuadamah ylen suurie, suurie puuloi, kazakka vai
kaččou.

- Midä bo sinä et rua? - kyzyy karu.

- Ga yksin puuloin ni kuadamah en rubie, - sanou
mužikka.

- Huomei tuvva čieppi, tavata kai net puut, i minä 
kerras i kuan! 
  
Se päivä kanneltih karun kuattuloi puuloi tukkuh.
Opjad' karu vedeli ladvois, a mužikka vai tyvilöil 
istuu. Illal tuldih kodih, syödih ildaine, i työttih 
händä sarail muata, a giira oli jo navedittu sinne 
sijan piäl. Meni mužikka sarail i buite kui maguau -
karaittau. Tuldih karut, kuultah, čto maguau i sanotah:

- Nygöi voibi giira sordua.

- A mužikka sil aigua lähti iäreh sijal i olgi kuvon 
čokkai sijah.

Sorrettih-juhkattih karut kolme puudahine giira
olgi kuvon pial, iče juostih pertih. Mužikka tuli jarilleh 
sijal, kattaldih odd´ualal i opjad' magai spokoino yön.

Huondeksel karut ei tuldu händä nostattamah, duumaittih, 
kuoli. Jo myöhä, yheksän čuasun aigah, tuli mužikka pertih i
sanou:

- Tol'ko vai tänäpäi hätken magaitto!  

- A vie-go midä unis näit? - kyzytäh hänel.

- Näin, buite kui čakka korvajuurda puri, i kibieččäine oli.

Opjad' händä syötettih, juotettih i meččäh työttih. 
A karut keskenäh paistah: 

- Muiten ni meččäh emmo työndäis, ga anna hot'
väzyy, parembi ehki uinuou.  

Meččäh ku mužikka lähti, ga karut silaigua azetettih 
sarail viizi puudahine giira, illal kodih tulduov mužikka 
söi, joi i opjad' händä pandih muata endizel sijal. 
Vai mužikka jai sarail yksinäh, dai opjad' pageni sijal 
iäreh, a olgi kuvon čokkai sijah.

Tuldih karut i täl kerdua juhkattih sordua viizi
puudahine giira, daže sarain lahkot, hot' i oldih
uvvet, ga lämmyttih. 

"Nygöi taki kuoli" - duumaijah hyö.

Opjad' mužikka magai spokoino. Huondeksel yheksäh čuassuh 
sah vuotti nostattamah, ga ei tulla. Siit nouzi mužikka 
i lähti pertih. Karut vai dogadittih, čto häi vie hengis 
on, ga iče - pagoh i jatettih mužikal kai elot.

-------------------------------------------------------

Kui köyhä mužikka papil vellat tazai

Elettih enne vanhas mužikka da akka, i heil oli
seičče lasta. Elettih hyö ylen köyhästi, žiivattua
oli vai hebo, lähtemä i koza.

Kerran hyö keskenäh tolkuijah, ukko sanou akal:

- Vot, akka, elämmö myö köyhästi, lasta on meil
äija, ga myömmö yhten nečen kozan i ostammo lapsil
hot' siittsua paijoiksi.

- Ga äijan-go siit myö suammo, ku viennemmö nečen
kozan linnah? Kaikkiedah vai kolme rubljua, a sil
myö emmo bohatu, emmo-go köyhty! A ei-go olis
parembi lähtemiä myvvä? - sanou akka.

Sovietuittihes, sovietuittihes i rešittih myvvä
lähtemä. Yhten huondeksen pandih lähtemäl kytkyt
kaglah, i lähti izändä linnah suattamah. Meni rin-
kal lähtemän ke, ga sie pappi kahten kazakan ke
kävelöy, kaččelou, ei-go midä puuttus huogehembah.
Dogadi mužikan i sanou kazakal: 

- Mene, muanita mužikal lähtemä kozan hinnal.

Tuli kazakka mužikan luo,  

- Midä, diädjo, myöt? 

- Ga et-go viksi näi? lähtemiä häi myön".

- Ei häi neče lähtemä ole, a koza on.

- Ei, lähtemä on!

Kiistettih siit hyö, kiistettih, ga tuli kazakal
lähtie iäres. Meni  papin luo, sanou:

- Ei sua tuoda diädiä muanittua, Vai kiistäy
minun ke, čto lähtemä on, a ei koza.  
  
Pappi työndi toizen kazakan. Dai toizen kazakan 
ke kiistevyttih. Mužikka sanou, čto lähtemä, a
kazakka sporiu, čto koza on.

Lähti kazakka iäres, ga mužikka duumaiččou:

"Neušto kai rahvas linnas sovettih, ei voija 
lähtemiä kozas eroittua! Vai liennen minä 
haironut i lähtemän sijas kozan ottanut!
Jal'gimäizeksi tuli iče pappi mužikan luo.

- Midä, diädjo, myöt? - kyzyy häi.

- Ga, et-go, buatjuška, näi, lähtemiä häi myön!

- Ga, ei häi, diädjo, tämä ole lähtemä, ku koza on!

Mužikka duumaiččou: "Nygöi ku i buatjuška nenga
sanou, oga viksi toven olen haironut i lähtemän 
sijas kozan olen ottanut".

Sumlevaiččih mužikka i möi lähtemän kozanhinnal, 
kolmes rubljas. Tuli kodih i davai akkua 
čakkuamah:

- Miksi bo sinä kozan annoit myödäväksi, ku
pideli andua lähtemä?

- Ga viksi sinul sil'mät oldih ummes, - sanou
gakka. Lähtemä häi oli gi, a koza on liäväs.

- Hyvä, akka, pappi minun muanitti.

Siit otti häi kois šliäppä-kulun i lähti linnah.

"Meni yhteh magazinah, ostelou brossua i sanou
prikaššiekal:

Minä vai dengat maksan, a brossie ottamah tulen 
huomei. Ku tulen, brosat otan, šliäpän nostaldan, 
sanon "kvit", sinä vastua "kvit", i lähten iäres      
Siit meni toizeh magazinah, maksoi kuvves siitsa
aršinas dengat i mugaže dogovorih, čto ottau
huomei.

Kolmandes magazinas osti viizi funtua buaharie-
i sanou prikaššiekal.

- Huomei tulen ottamah.

Tossa-piän mužikka lähti linnah. Meni rinkal i
kaččou, konza pappi menöy sih magazinah, kudamas
osti brossua. Vai pappi meni magazinah, dai
mužikka-jal'geh i prikaššiekal:

- On-go teil brossua?

- On, - vastuau prikaššiekka.

- Viessua minul kaksi funtua.

Prikaššiekka viessai kaksi funtua brossua, mužikka 
otti net, nostaldi šliäpän i sanou:

- Kvit, - vastai prikaššiekka.

Mužikka lähti laukas, a pappi duumaiččou: Vot
neče on šliäppä! vot ku minul olis nengoine šliäppä, 
ga viksi minä vai kaksi funtua brossua ottazin!" 
I lähti mužikal jal'geh. Mužikka meni toizeh
magazinah i kyzyy:

- On-go teil siittsua?

- 0n.

- Miäriä minul kuuzi aršinua.  

Prikaššiekka otti net, nostaldi šliäpän sanou: 

- Kvit?  

- Kvit!    

Kaččou pappi i duumaiččou: Vot, ku minul olis
nengoine šliäppä, ga viksi minä vai kuuzi aršinua
ottazin! ga kogo kuskan ottazin!

- Mennäh erähäh magazinah. Sie mužikka otti viizi
funtua suaharie i muga že dielot hyvin mendih.
Vai mužikka tuli kodih, i pappi jalles.

- Diädjo, sanou häi, - myö neče šliäppä minul.

- 0ta mi tahto.

- En, šliäppiä tädä en myö, - sanou mužikka.
En jiä perehen ke näl'gäh kuolemah.

- Myö, ota hot' kai minun elot!

— Nu, hyvä, myön, ku andanet viizi sadua rubljua
dengua, viizi lehmiä, kolme lähtemiä i kolme hebuo.

- Net annan, vai anna šliäppä, sanou pappi.  

- Huondeksel ku ajat sen kar'jan tanhuoh,
siit i šliäpän suat.

Tossa huondeksen aettih papin kazakat mužikan
tanhuoh kar'ja žiivattua. Mužikka andoi papil šliäpän 
i nevvoi kui sil tavarua suaha.

- Lähti pappi šliäpän ke iäres, a mužikka i sanou
akal:

- Kačo, akka, min se koza maksoi!

Tossa huondeksen pappi valljasti — viizitosta
hebuo i lähti linnah. Sie meni kaikis suurimah,
magazinah i kyzyy:  

- On-go teil siittsua?

- 0n meil siitsua dai muuda tavarua, vastuau
prikaššiekka.

Otti pappi viizitoista regie parasta tavarua i
työndi kodih. Počti kai tovarat pagpi laukas otti
i prikaššiekka kui čotaičči čotil, ga summa kerdyi
suuri, häi sanou:

- Nu, buatjuška, nukka čottua pidämäh!

- A pappi nostaldi šliäpän, sanou:

- Kvit? 

- Kuibo kvit, ku vie dengoi et maksanut? Enzimäi, 
buatjuška, maksa dengat, vasta siit roih kvit! - sanou 
prikaššiekka.

Pappi dumajččou, čto ei prikaššiekka ellendä,
čokkai šliäpän kainaloh, uvvessah nostaldi i opjad'
sanou: 

- Kvit? 

Kaččou prikaššiekka, čto pappi ei šuuti i dengoi 
maksua ei tahto, kučui politsijan i sanou:

- Kačo, pappi otti viizitosta regie tavarua, a
maksua ei tahto, vai šliäppiä nostaldelou da lugou

- "Kvit", da "kvit". 

Razberittih dielo, i täydyi papil tavarat tuvva
jarilleh, a iččiedäh vie tyr'mäh pandih.

-------------------------------------------------------

Papit uravuttih

Elettih, oldih enne ylen hyvä briha Homa i ylen
čoma neidine. Hyö ylen äijal suvaittih toine toista.
Kerran neidizeh sih tuldih bohatat sulhaizet, i
tuatto da muamo ruvettih händä sil ženihäl andamah.

Svuad'ba vai luaittih, ga neidine se i huškahtih
Homan ke venčah, sih jiädih ženihä dai svuad'bo
rahvas.

Tuldih hyö papin luo, ga pappi ei ruvennut 
venčaiččemah, ku Homal ei ollut mil maksua 
venčaičukses, moine häi oli köyhä. Pappi ekettäy, ei 
venčaiče, dai jo bohatas ženihäs päi tuldih kieldämäh,
čtoby ei venčaiččis.

"Nu midä nygöi ruadua?" - duumaijah Homa da neidine. 
Siit neidine meni papin luo i sanou hänel korvah:

- "Ei minul himoittas bohatal brihal mennä. Venčaiče 
vai Homan ke, ga minä rubien sinun ke l´ubovua pidämäh".

Muga häi sanoi diekkonal dai ponomaril, i hyö
ihastuksis venčaittih neiistä Homan ke, tuldih Homan 
kodih, ga sie ni midä ei ole, vai yksi perti-kuluine 
iminkummaine. 

Elettih, oldih vähäine yhtes, ga Homan mučoin
muamol rodih žiäli i häi peitoči ukos andoi voida. 
Vai pani Homan mučoi void päččih sulamah, kaččou, 
ga pappi tulou.

"Nygöi velloileh tulou", duumaiččou mučoi i sanou Homal:

- Mene sinä huonuksih peity, i vai kodvaine menöy, 
dai rubie lomizemah. Homa hyppäi peittoh, a pappi tuli 
pertih, luadi tervehyön i sanou: 

- Nu midä? Uskaldit häi, ga annat-go vellat?

- Ga kudai velga on uskaldettu, se andua pidäy, -
sanou mučoi.

Vai pappi rubei muččoih päi lähenemäh,ga huonuksis 
rubei lomineh kuulumah.

- A, voi, voi, - sanou mučoi, - onnuako, Homa tuli kodih!

- A kunne bo menen? - sanou pappi.

- Ga mene hot' päčil komšan al - sanou mučoi.

- Nouzi pappi päčil i hyčistyi komšan al, a mučoi
kačahtih ikkunah, ga nägöy, čto diekkon löntiey.

Tuli diekkon pertih i tervehyön luadi.

- Nu midä? - kyzyy mučoi.

- Ga tulin velloilleh.

- Tulit, ga vellat maksua pidäy, annan vellat.

Diekkon pardua da ussie kohendelou da muhahteleh.
Vai rubei lähenemäh mučoih päi, ga huonuksis
myös rubei lomizemah.

- A, voi, voi, - sanou mučoi, - onnuako, Homa
tuli kodih!

- A kunne bo minä menen? - kyzyy diekkon.

- Ga mene hot' päčil komšan al!

Meni diekkon päčil, nostaldi komšan, ga sie-jo
pappi.

- Midä bo sinä tiä istut? - kyzyy häi papil.  

- A sidä, midä i sinä tulit tänne! - vastuau
pappi i mollei hyčistyttih komšan al. Mučoi istuihes 
ikkun pieleh, kačahtih pihal, ga jo ponomari tulou. 
Tuli häi pertih i luadi tervehyön. 

- Midä tulit? - kyzyy ponomaril mučoi 

- A velloilleh tulin, mustat-go, - kägeit häi

- Mustan jo, mustan, dai vellat annan!  

I ponomari-gi vai rubei lähenemäh, ga huonuksis
i lomahtih.

- A, voi, voi, onnuako, Homa tuli! 

- A kunne bo nygöi minä?-sanou ponomari.

- Ga mene teriämbi päčil komšan al.

Meni päčil, nostaldi komšan, ga sie pappi da
diekkon.

- Midä bo työ, vellet, tiä  oletto? - kyzyy häi.

- A sidä, midä i sinä tulit, vastatah hänel.

Hyčistyttih kolmei komšan al, ni ken ni midä enämbi 
ei virka.      

Mučoi otti juvvat sulattuloin voiloin ke päčis
i pageni pertis iäreh. Tuli Homa pertih i rubei
orožua čiistimäh. Karahtih tuli pertih papin akka
pappie eččimäh, kyzyy:

Et—go, Homa, buatjuškua nähnyt

- En nähnyt, - sanou Homa.

- A mindäh, - sanou papin akka, - teil on nenga 
äija voida?
  
- Ga meijan lehmä puhtasta voida lypsäy, — vastuau  
Homa.
 
- Myö minul lehmä! Aijan-go -otat?

- En jo äjiä ota, vai yhten suan rubl´ua, ku ruvennet 
minun ke l´ubovua pidämäh, - sanou Homa.

- Ga sih minä olen valmis, - sanou papin akka.

- Nu, mene tuo enzimäi dengat!

- Papin akkai hyppäi ihastuksis kodih dengoi tuomah.

- Kaččou Homa, ga pertih jo diekkonan akka tulou.

- Olet-go, - sanou häi, - diekkonua nähnyt?

- En jo nähnyt, -sanou Homa.

- A mindäh bo teil on voida äija?-kyzyy diekkonan 
akka.

- Ga meijan lehmä ved' puhtasta voida lypsäy, -
sanou Homa, - da vie täs vai puolen lypsyksen voit
ollah!

- A myöt-go minul lehmän da äijan-go otat? 

- En jo äija ota, vai viizikymmen rubl´ua, ku ruvennet 
minun ke l´ubovua pidämäh.  

- Ga sih minä kačo aivin valmis olen, - sanou
diekkonan akka.

- Nu, ga juokse kodih tuo enzimäi dengat!

I diekkonan akka ihastuksis hyppäi kodih dengoi
tuomah. Kačahtih Homa ikkunah, ga jo ponomarin akka
pertih tulou.

- Et-go, kyzyy, - ponomarie nähnyt?

- En nähnyt.

- A mindäh bo täs on voida äija?

- Ga meijan lehmä voida i lypsäy.

- A äijan-go sinä ottazit lehmäs? - kyzyy ponomarin 
akka.

- Ga sinus en äija ota, vai yhten valikin, ku  
ruvennet minun ke l´ubovua pidämäh!

- Oi, - sanou, - Homa-rukka, sinun ke, kačo, rubien!
 
Mene tuo dengat enzimäi, - sanou Homa.

Dai se-gi ihastuksis lähti kodih dengoi tuomah.
A Homa čiisti orožan i sanou ičekseh:

- Tänäpäi ammuin linduh, ga ei koskenuhes, nygöi
opin komšah ambuo.

Häi vai ojendi orožan komšah päi, ga pappi, diekkon 
da ponomari i ruvettih sie hyppimäh toine toizes piäliči, 
da - pagoh juostih, juostih i dogadittih, čto heijan akat 
mennäh jarilleh dengoin ke Homan luo, da davai heidä 
riehkimäh. Akat itkietäh, paetah, a papit jalles juostah 
da perretäh. Kuultih se rädžy rahvas, hypättih kaikin 
pihal i kirrutah:

- Papit uravuttih! papit uravuttih!

-------------------------------------------------------

Peigalo poiga

Elettih, oldih enne ukko da akka. Lähtiettih
hyö keviäl meččäh i ruvettih halguo piluamah, ga
i pilattih akal peigalo. 

Tuli akka kodih i lykkäi peigalon päčin keskeh.
Muattih yö, i huondeksel mužikka lähti pellol
kyndämäh, a akka rubei čupukkua pastamah. Pastoi
akka čupukat, i pidäy net mužikal viija, ga ei ole
kedä työndiä. Sil keskie hyppäi peigalo päčin keskes, 
muutui poijaksi i sanou:

- Muamo, anna minä vien tuatol syvvä!

- Ga mi bo sinä poigie olet? - kyzyy akka.

- Peigalo-poiga olen!

Pani muamo čupukat korzinkah i andoi peigalo-poijal 
viija. Meni peigalo-poiga pellol i kirguu:

- Tuatto, sinul čupukkua toin.

Kaččou tuatto - korzinaine lekkuu, a tuojua ei nävy.
Duumaiččou: "Ken nygöi neče on, ved' minul i poigua 
ei ole".

Peigalo-poiga andoi tuatol čupukat i sanou:

- Tuatto, minä kyndiä tahton!

Tuatto rubei čupukkua syömäh, a peigalo-poiga
istuihes adran pieluksel i rubei kyndämäh.
Sil aigua pappi kävyi merežilöi kaččomah i 
astuu jarilleh siiriči heis, nägöy häi, čto hebo 
kyndäy yksinäh, i kyzyy Mužikal:

- Kui bo sinun hebo yksinäh kyndäy?

- Se minun peigalo-poiga kyndäy, - sanou mužikka.
Egläi olimmo akan ke mečäs halguo piluamas i
pilaimmo hänel peigalon, se nygöi muutui poijaksi.

- Myö minul neče poiga! Äijan-go otat? - sanou
pappi.

- Sada rubl´ua, - vastuau mužikka. Pappi andoi
mužikal dengat, pani peigalo-poijan kormanih i 
lähti kodih. Ruvettih kois papaddjan ke čuajuo 
juomah, ga papil juohtui mieleh, i sanou:

- Minä poijan ostin.  

- A kus bo häi on?

Hyppäi pappi poigua ottamah, sydäi käin kormanih, 
ga sih vai märgä kohta jai, a poiga oli paennut.

Vai loppi pappi čuajun juondan, dai meni sen mužikan 
ikkunan al i kyzyy: 

- Kois-go on peigalo-poiga?

- Kois on, - vastuau mužikka.

Meni pappi pertih.

- Nu, peigalo-poiga, - sanou häi, - maltoit minun
kormanis paeta i ku maltanet minun kazakoil kirvehet 
varrastua, ga annan tuatolles vie sada rubl´ua.

- Hyvä, sanou peigalo-poiga.

Meni pappi kodih, magai i huondeksel nostatti kazakat 
čuajuo juomah. Čuajun ku kazakat juodih, ga pappi i 
sanou heil:

- Meččäh ku menettö, ga parembi äl'giä muga n´äbieh 
ruadakkua, vai kirvehie käzis älgiä heittäkkiä!

Mendih kazakat meččäh, ga ni ei ruata, vai kirvehie 
käzis pietäh. Tuli murginan aiga, i heil rodih näl'gä. 
Siit hyö istuttihes kirvehien piäl i ruvettih syömäh. 
A peigalo-poiga peitoči mečäs kaččou. Vai papin kazakat 
istuttihes syövväh, ga häi otti lastuo i davai 
korvajuurih heil lykkimäh. Kazakat duumaitih toine 
toizen piäl i ku vettih toruamah, a peigalo-poiga 
sil aigua i varrasti kirvehet.

Tuldih kazakat kodih i sanotah papil:

- Ken-lienöy lykkinyt meil korvajuurih lastuo,
a myö duumaičimmo toine toizen piäl i rubeimmo 
toruamah, sil aigua meil kirvehet varrastettih.
Ildaizen syödyö pappi myös meni mužikan ikkunan al, 
kyzyy:

- On-go peigalo-poiga kois?

- On, - vastuau mužikka.

- Nu, peigalo-poiga, - sanou pappi, pertih mendyö, -
huomei minä työnän kuharkat melliččäh. Voinet heil 
varrastua hevot, telegät i jauhomizet, siit sinun 
tuatol vie annan sada rubl´ua dengua!

- Ga opin, - sanou peigalo-poiga.

Huondeksel pappi työndäy kaksi telegiä jauhomista 
melliččäh i sanou kuharkoil:

- Äl'giä kaimakkua, yksi vardoikkua heboloi, a
toine jauhomizie!

Aettih kuharkat melličän luo, i peigalo-poiga
peitoči meni sinne. Kačotah kuharkat, čto 
melliččä-niekkua ei ole kois, i istuttihes 
melličän pordahil händä vuottamah, a hevot 
seizatettih edeh. Peigalo-poiga meni hilljakkaizin 
i sidoi kuharkoin kassat yhteh. Yksi kuharka ku 
kiännäl'däy piän, ga toine i sanou: 

- Midä bo sinä minuo tukis viät?

- A sinä midä bo viät?

Hyö i torevuttih, a peigalo-poiga istuihes tele-
gäh i ajoi hevot telegöin da jauhomizien ke omah
kodih.

Tuldih kuharkat kodih, sanotah papil:

- Nenga i nenga... Melliččäniekkua ei ollut kois,
i myö istuimmokseh pordahil vuottamah. Sil aigua
ken-lienöy meil kasat sidoi yhteh, i myö toravuim-
mo. Kuni toraimmo, sini kai meil varrastettih.

Myös pappi meni mužikan ikkunan al, 

- Kois-go on peigalo-poiga, mošenniekka?

- Kois on, - vastatah hänel.

Siit pappi sanou peigalo-poijal:

- Nu ku voinnet tulien yön varrastua papaddjal
sormes obručal'noin kol´čaizen, siit vie annan sada 
rubl´ua.

Tuli pappi kodih, ga i peigalo-poiga hänel jal'geh 
vilahtih pertih. Ildaizen syödyö pappi sanou
kazakoil da kuharkoil:

- Salvakkua hyvin kai veriät, kaččokkua, 
peigalo-poiga tulou varrastamah!

- A papaddjal sanou:

- A sinä pane kol´čaine suuh, čtoby ei varrastettas. 
Kazakat salvattih veriät, papaddja luadi sijan,
pani kol´čajzen suuh, i kai viertih muata. Vai 
uinottih kaikin, ga peigalo-poiga otti i kuadoi 
kazakoil keskeh taiginan ražmoit, a kuharkoil 
sidoi kassat yhteh. Siit meni tanhuoh, iski häkin i
sydämykset pani papin da papaddjan välih.
Havaičui papaddja i pappie nostattau, sanou:

- Buatjuška, sinä olet lapsen suanut!

- Nu konza bo mužikka lapsen sai, olet-go tolkus? -
sanou pappi.

- Kazakat, suagua lampah tuli, - kirguu häi kazakoil.

Kazakat jo keskenäh sie rijelläh!

- Sinä töläit sijan!

- En minä tölännyt, sinä töläit, - sanou toine.

I hyö toravuttih, dai kuharkat - tože, a tulda ni
ken ei sua. Siit hyppäi pappi kravatis i sai tulen
lampah. A papaddja ku kačahtih kazakoin čuppuh, ga
häi-oksendamah, oksendamah, i kol´čaine kirboi
kravatin al. Peigalo-poiga otti kol´čaizen i juoksi
kodih.  

A pappi kaččou, čto postelil ollah sydämykset,
i myös lähti mužikan taloih. Meni sinne i sanou
peigalo-poijal:

-Täs sinul kaikis den'gat, elä tuaton ke, vai
ole minus päivilleh.

Muga peigalo-poiga sai papis ylen äijan dengua
tuatol.

-------------------------------------------------------

Mygiryččä suarna

Oli enne kolme vellestä. Hyö mendih meččäh halguo 
leikkuamah. Tuli murginan aiga. Ruvettih murginua 
keittämäh, ga tulda ei voija suaha, ei ole ni
kel spičkua. Kačotah-loitton mečäs savu nouzou.

- Mene, velli, tuo tuli, siit murginan keitämmö, -
sanotah vellet vanhimal.
  
Meni vanhin velli tulen luo, kaččou, ga sie pappi
kazakan ke havuo karziu da murginua keittäy.

- Pappi, anna tulda, spičkat kodih unohtimmo
i emmo voi murginua keittiä, - sanou mies.

- Tulen annan, ku voinnet mygiryččä suarnan sanuo, 
ilmai en anna.

Rubei mies suarnua sanomah, ga muuda ei tiija ni
midä, vai ku enzimäizet sanat: "Mygiryččä, 
buguručča..."

Pappi ei andanut hänel tulda, a pergi gurbah i
ajoi iäreh.

Tuli häi vellilöin luo, ga vellet i kyzytäh:

--Mindäh bo tulda et tuonut?

- En voinut minä puuttuo tulen luo, - sanou se
vanhin velli.

- Nu, vuota minä lähten tulda eččimäh, - sanou 
toine velli. -

Muga i toizen vellen ke pappi ruadoi. Vellilöin
luo tulduo se-gi sanou:

- En voinut tuleh puuttuo!

- Nu, vuottakkua, - sanou nuorin velli, - lähten
minä, siit kačommo, suan-go minä tulen, vai en!

Meni häi sinne, sanou

- Pappi, anna tulda.

- Annan vai voinet mygiryččä suarnan sanuo,-
sanou pappi.

- Minä, kačo, mygyryččä suarnan sanon, vai ei pie
sanua keskustua, a ku keskustannet, ga sada rubl´ua
sanas!

- Sano vai, sano, en keskusta, - sanou pappi.

Mies rubei sanomah suarnua: "Kerran minä tiijustin, 
čto kai jumalat taivahas ollah kengättä, i nahkua 
ei ole sie kengiksi. Minä keräin huavon kärbästä i 
lähtin kylie myö kävelemäh. Kävelen kylie myö i 
vaihtelen, annan kärbäizen taloih, a sen sijah
minul annetah lehmä. Keräin minä lehmiä suuren
karjan, kačon, ga vie akka juoksou jallel päi, 
lehmä kytkyös.

- on-go vie kärbästä? - kyzyy häi.

- Ga yksi kärbäine vie on huavon čupus, - sanon
minä. 

Ajan minä lehmiä kogo karjan, agjua, ni tosta ei
nävy, keskel ni kedä ei ole. Ajoin, ajoin — tuli
jogi vastah. Nu, kui lehmät poikki joves suatan? -
duumaičen minä. Rubein lykkimäh i kai lehmät lykiin,
vai yksi suuri ruskoi, jal'gimäizen akan tuodu, jai.
A kuibo minä iče piäzen poikki joves? - duumaičen.
Siit akan tuovun suuren ruskoin ku lykkiän da iče 
händäh tartuin, i piäzin poikki joves..."

Pappi sih sanah i tartui, sanou:

- Kui bo sinä lykkäit lehmän dai iče händäh
tartuit?     

- A miksi sinä, pappi, sanan keskustit? nygöi
maksa sada rubl´ua dengat!

- Ota täs sada rubl´ua dengat dai tuli ota, vai
suarnua älä enämbi sano i mene iäreh, - sanou pappi.

- En voi minä iäreh lähtie, - sanou briha, -
suarna se pidäy loppie. I sanelou ielleh. "Nu 
suatoin minä lehmät kodih, iskin kai i nahkat pieksin.
pidäy lähtie nahkoin ke taivahah, ga en tiija kui
sinne piästä. Siit otin suuren ruskoin nahkan i
leikoin remenilöiksi. Rubein sidä remenie myö taivahah 
nouzemah, ga ei tävvy taivahah sah. Siit rubein 
alahal päi lyhendämäh, a ylähäksi jatkamah ..."

- Kui bo sinä muga: alahan päi lyhendät, ylähpäi jatkat? -
kyzyy pappi.

- A miksi sinä, pappi, myös sanan keskustit?
Maksa sada rubl´ua dengat!  

Pappi andoi dengat hänel, sanou:

- Ota vai tuli da mene iäreh!

- En voi lähtie, pidäy suarna loppie sanuo!

"Nu piäzin minä taivahah. Nahkat kai sie möin i
eluo sain äijan. Rubein jarilleh remenilöi myö 
heittävymäh i muga že ylähän päi lyhendän, alahaksi
jatkan. Heittävyin, heittävyin, kačon, ga kulu kyly
seizou. Sen kylyn piäl i heityin. Kyly oli madala,
i minä ku hyppäin alah mual, ga vyöh sah i uppoin
saveh. Nu kui nygöi piästä saves? - duumaičen. Siit
menin kodih, toin rauda lab'jan, kaivavvuin i piäzin
iäreh..."  

- Kui bo sinä sanoit: iče uppoit, dai iče raudalab'jan 
toit dai iče kaivavuit iäreh? - kyzyy pappi.

- A miksi sinä sanan keskustit? Anna sada rubl'ua 
dengat! - sanou briha.

Pappi andoi hänel kolmanden suan rubl´ua dengua
i sanou:

- Ota tuli da iäreh matkua!

Briha sai kolme sadua rubl´ua dengua, otti tulen
i matkai iäreh. Tuli vellilöin luo i sanou:
  
Vie kielastitto minuo, a iče sendäh etto tuonut 
tulda, ku etto voinut papil mygiryččä suarnua 
sanuo.

-------------------------------------------------------

Šuutka

Oli enne šuutka. Häi kaikis ymbäri šuutti, i
papil-gi tuli himo oppie hänen šuutkie, duumaiččou:
"Lähten minä šuutkan luo, voibi-go minus  
midä šuuttie.
 
Valljasti hevon i lähti. Ei ehtinyt mennä sinne, 
ku šuutka jo tulou vastah. Pappi sanou hänel: 

- Sinun luo, velli, lähtin, kaikis ymbäri šuutit,
ga šuuti minus gi ymbäri vähäine!

Šuutka čokkai kormanih käin, toizeh čokkai
toizen i sanou:

- Ah, buatjuška, šuutka huavoizet kodih jiädih.
Anna hebuo niidä tuvva.

Pappi andoi hevon. Šuutka ajoi papin pihal i
sanou papin akal:  

- Muatuška, anna kai dengat, mi vai teil on, eiga 
buatjuškua tapetah! Kačo i hevon andoi tänne
kävves.    

Papin akka dengat i andoi šuutkal, a se
sanou:

- Muatuška, i puzu pjatačkoin ke anna, kai pädöy... 
papin akka i net andoi.

Otti šuutka dengat i ajoi kodih. Pani šuutka
hevon soimen luo, a dengat lykki olgi tukkuh.

Tuli pappi illal hebuo ottamah, ga šuutka vai
dengoi sellittelöy olgi tukus. Häi sanou papil:

- Kačo, sinul hebo oli kaksitoista vuotta, ga
sinun sarual ni konza dengua ei sbuudinuhes, a 
minä nygöi vai keräillä tiijan!
  
- Minä hebuo tulin ottamah iäreh, - sanou pappi. 

- Hebuo minä nygöi, kačo, ilmai en anna, - vastuau
šuutka.

- Äijango sinä nygöi otat?

- Ga, teidä on kolme velleksie, sada rubljua 
miehes ku andanetto, ga siit voitto ottua.

- Menöy pappi vellilöin luo i pyrrittäy hebuo
ostamah. Tuldih šuutkan luo, ga häi vie dengoi
sellittäy.

Annettih hyö šuutkal kolme sadua rubljua dengua 
i otettih hebo. Pappi pani hevon sarual. 
Huondeksel meni kaččomah, ga ni yhtä dengua ei 
rodinut. Toizeksi yöksi otti hevon toine velli, 
ga ni hänen sarual ei rodinut dengua. Kolmandeksi 
yöksi otti kolmas velli, i myös muga-že, ni midä.
  
Kerävyttih siit vellekset yhteh i sovietuijahes.

- Nygöi šuutkan tapammo, Muuda ni midä!

A šuutka sil aigua pani puzuh verdä, riputti sen 
akal bokkah i nevvoi midä pidäy ruadua. Vai pappi 
vellilöin ke tuli šuutkan luo, ga se i röngähtih 
akal:  

- Pane samovuara kiehumah!

- Kävelet pappiloin ke, - sanou akka, - kui 
svuad'buo piettö!

Šuutka koppai veičen, pysti akkua bokkah, ga
puzu i puhkei, rubei verdä lähtemäh. Akka kuadui, 
budto ku kuoli. Šuutka otti kelloizen, helähytti
akan korvajuures, ga akka seizoi i kapsahtih. 
Kačotah sidä papit i duumaijah: "A meijan akat 
mittyizet ollah vällillizet, nenga pidäs opastua!"

Pappi i sanou šuutkal:

- Myö sinä meil neče kelloine.

- Oho-hoh! Se on kallis kelloine, sil akkua 
opastan!

- Kui-bo kallis on?

- Ga, sada rubljua teis joga miehes otan!

Maksettih hyö dengat, otettih kelloine i tuldih
kodih. Pappi enzimäizeksi opittelou, röngähtäh akal:

- Akka, pane samovuara kiehumah!

- Hyvin suurena tulit! Hevot dai kai menetit
šuutkan ke kävelles, - sanou akka.

Pappi otti i pysti veičel akkua, Ga se i kuoli.
Heläitti, heläitti pappi kellosta, ga ei akka
hengistynyt.

Toine velli kyzyy hänel:

- Nu, midä-bo nägyy?

- Ga, ota vai kelloine, ga iče i näet, - sanou
pappi.

Otti toine velli kelloizen i muga-že ruadoi,
akan tapoi.  

Kolmandel vellel-gi himoittau akkua opastua. Häi
otti kelloizen i muga že tapoi akan. Kerävyttih
vellekset yhteh, paistah:

- Šuutkan tapammo!

A šuutka kois jo smekni, midä pidäy ruadua. šuorii
häi akoin sobih i istuihes ikkun-pieleh. Tuldih
sinne papit, kyzytäh:

- Kus-bo on šuutka?

- Šuutka-rukka kuoli, ku pappiloin ke hoppuo
pidi!

- Kuoli, ga läkkiä hot' kalman piäl pljašimmö!

Mendih sinne, da ku ruvettih pläššimäh, ga šuutka 
tagan päi vičal i kosketti. Siit yksi velli sanou: 

- Šuutka neče ei ole kuollut, pidäy kaivua i kaččuo.
Kaivettih, ga kalma tyh'ja. Tuldih jarilleh, 
kyzytäh: —  

- Kus on šuutka?

- Ga en tiija,—-sanou šuutka.

Ruvettih pertis šuutkua eččimäh i käskiettih avata 
karzinan uksi. Šuutka ku rubei usta avuamah, ga 
hänel papit i dogadittih štanit. Siit hyö jaksatettih 
händä, ga iče šuutka i on. Ruvettih duumaiččemah, 
kunne händä panna. Pappi i sanou:  

- Vedeh panemmo, jarveh! Tungiettih hyö šuutka rogoza 
kuljah, pandih se regeh i ajettih jarvel. Mendih sinne, 
ga lähtettä ei voija luadie, ku ei otettu ni purasta, 
ni kirvestä.

Ruvettih käskemäh toine tosta purasta tuomah, ga
ni ken ei lähte i jal'gimäi lähtiettih kaikin.
Šuutka yksinäh rogoza kuljas i kuulou, - ajau
stanovoi. Rubei kirgumah:

- Bur, bur, burua! En-go voi suudie, en—go voi riädie, 
a herraksi pannah!

Tuli stanovoi hänen luo, sanou: 

- Laske minuo huavoh, anna pannah herraksi, minä
voin suudie i riädie.

Sidoi šuutka stanovoin huavoh, a iče lähti hänen 
hevol ajamah. Tuli papin joukko jarilleh, ga
stanovoi huavos kirguu: 

-Bur, bur, burua! voin minä suudie, pangua ielleh 
herraksi!

Papit tuskevuksis azuttih lähte i lykättih sinne
huavo, Sanotah:

- Sie voit hot' min kirguo! 

Päivä - toine meni, ga šuutka ajau puaral kellolois. 
Pappi hyppäi ikkunah, kaččomah, ga šuutka i kirguu 
hänel:

- Minuo ku panitto vedeh, ga sie sain kaksi hebuo!    

Pappi sanou:

- Velli, panet meidä-gi vedeh, moužet i meil hevot.

Šuutka otti i lykki papin vellilöin ke vedeh.

Vot kui häi maltoi šuuttie!

-------------------------------------------------------

Bluaznat

Oli enne akal tytär da poiga. Rubei akka andmah 
tytärdä poikki joves miehel, iče itköy.
Nygöi ku roih minul vunukkaine, da ku lähtöy
poikki joves jiädä myö minun luo tulemah, ga voibi
vedeh mennä.

- Kuuli sen itkun hänen poiga i sanou:

- Lähten muailmua myö eččimäh sinun mosta bluaznua.
Löydänen, ga tulen, a ku en löydäne, ga en tule 
jarilleh kodih. I lähti.

Astui, astui i tuli herran koin pihal. Barynja
avonaizen ikkunan luo istuu i kaččou, kui heijan 
počči pihal syöy. Poiga heitti šuapkan piäs i luadi
tervehyön barynjal. Barynja kyzyy hänel:

- Kunne menet?

- Menen, - sanou poiga, - svuad'boh rahvasta keriämäh.
Ei-go teil ole kedä lähtiiä?

- A, ei ole, - sanou barynja.

- Ga työnä hot' počči!

Barynja soglassih šuoritti počin šulkuloih,
andoi dengua keral i työndi svuad'bah.

Tuli barin kodih, kyzyy:

- Kus-bo on počči?

- A käveli nečis bluazna briha, rahvasta keräi
svuad'bah i počin otti!

- A sinä annoit?  

- Ga annoin, ku pyrritti, da vie šulkuloih  
šuoritin...

- Iče sinä olet bluazna, - sanou barin. - A minul
nygöi pidäy lähtie brihua tabuamah! 

Valljasti barin Troikan hebuo, otti kuldua keräl 
i lähti ajamah, brihua tabuamah.

A briha vei počin meččäh, tapoi sie, a iče tuli
i dorogan pieleh istuihes.

Barin ajoi, ajoi, tuli brihan luo i kyzyy hänel:

- Jo-go ammui istut täs? Et-go nähnyt brihua.
počin ke matkuamas?

- Näin, - vastuau briha.

- Jo-go ammui matkai? Voinen-go   hänen tavata? - 
kyzyy barin.

— Ga, et häi sinä ni tunne händä, - sanou briha -

- Anna sinä minul hevot karietan ke, omat sovat da
kullat. Minä tabuan sen brihan i tuon sinun luo, a
sinä istu täs i pie nenga tädä šuapkua, da älä vai
nosta, ei-ga pagenou šuapkan al olija.

Barin andoi kai brihal, a iče jai šuapkua pidämäh.
Briha Meni meččäh, pani počin kariettah i lähti
kodih ajamah.

Barin istui siit päivän laskendah sah i pidi.
šuapkua. Jal'gimäi duumaiččou: "Pidäy nygöi kaččuo,
midä on šuapkan al. Šuapkan ku nostaldi, ga sie
oli vai kuiva kyrzä. Meni barin kodih i sanou akal:

- Hyvin sinuo briha muanitti, ga minuo muanitti vie 
parembi!

A briha tuli kodih i rubei sizären svuad'buo pidämäh.

-------------------------------------------------------

Köyhä i bohatta

 
Eli enne köyhä mužikka, i hänel oli äija lasta.
Eluo häi ei voinut suaha ni mil. Meni kerran 
bohatan luo dengua vellaksi pakiččemah, sanou:

- Anna, velli, dengua vellaksi, a minä toiči 
sinul vellois ruan.

(Bohatta, tiijat hai, ruadoloih niškoi velgah ei
uskonut, hänel ku olis elot jargieh anduai.)

A köyhäl mužikal oli häkki, kudai sil aigua
maksoi kolmekymmen rubljua. Bohatta i sanou:

- Myö sinä minul neče häkki, minä annan 
kaksikymmen rubljua da vie jauhuo vähäizen.

Min luait, pidi soglassiekseh. Pandih häkil 
kytkyt kaglah i lähtiettih. Bohatta mužikka häkkie
astuttau, a köyhä brihačun ke jalles astuu eloloi
ottamah. Astuttih, astuttih, ga brihaččuine i sanou
tuatol:

- Tuatto, davai nečen häkin varrastammo hänel,
miksi huogeheh meil muanitti!  

—Kuibo, poigazeni, varrastat, ku kytkyt on hänel 
käis?

-Ni midä, tuatto, varrastammo, vai heitä kengä
jallas!
  
Tuatol oldih hyvät kengät jallas, i häi heitti
yhten. Siit brihačču tuoatonk ke juostah, juostah 
meččiä myö i piästäh iel bohattua. Brihačču otti i
lykkäi yhten kengän dorogal. Astuu bohatta mužikka
häkin ke, nägöy kengän, ga ei ni ota, dumaiččou:  
kunne menet yhten kengän ke? A brihaččuine, tuatan 
ke mečäs päi kačotah, midä roih. Siit, ku bohatta
proji, brihačču otti kengän i andoi tuatol, a hänel 
otti toizen kengän. Myös juostih, juostih i piästih 
iel bohattua. 

Brihanču lykkäi dorogal toizen kengän, a iče mendih 
meččäh i sie kačotah, midä roih. Tuli bohatta häkin 
ke, dogadi toizen kengän i sanou: 

- Vaivaine, ku sidä kengiä en ottanužt, täs olis
ollut toine!

- Dai sidoi bohatta häkin puuh i lähti enzimästä  
kengiä ottamah. Brihačču hyppäi mečäs, otti kengän,
andoi tuatol.  

Siit keritti häkin puus, nouzi sel'gäh i sanou tuatol:

- Mene, poluči elot bohatas, a minä ajan häkin
kodih i  tulen sinun luo.

I lähti meččiä myö häkkie kodih ajamah. Tuli bohatta 
järilleh, ga jo ei ole ni kengiä, ni häkkie. Häi
sinne-tänne, ga ni kus ni midä.

Brihačču suatoi häkin kodih, juoksi järilleh, i tabai 
tuaton. Mendih bohatan kodih, a vähäizen peräs tuli i 
bohatta.

Häi rubei siit sanelemah, kui hänel häkki dorogal 
kadoi, ga köyhä mužikka i sanou:

- Minun täh sinä kaimua häkki libo pane kunne
tahtot, minul vai elot anna, kerran minä häkin kois
annoin hyvin! 
  
Nu et bohatta ni kunne mene, pidi maksua elot. Muga 
köyhä mužikka sai tukun eluo, i häkki dai kengät jiädih 
ičelleh.

-------------------------------------------------------

Plieššipiä starikkaine

Elettih, oldih enne ylen vanhat i köyhät ukko da
akka. Tuli heil yksi duuma, i paistah keskenäh:

- Ruavol nygöi emmo voi suaha leibä palasta, ga
pidäy ruveta hot' tieduimah.

Muga i ruattih. Otettih yön aigah i peitettih
bohatan mužikan uveh. Mužikka uvehta eččiy, eččiy,
ga ei voi löydiä. Siit vanha starikka se sanou hänel:

- Vuota, opin minä tieduija!   I

- Ku voizit löydiä, ga minä sinul hyvän palkan
maksazin! Keräi starikka huavoh kottua da nogi 
kegälehtä, i lähtiettih bohatan mužikan ke dorogoi
myö eččimäh.    

- Rovno ku tiä päi pidäs olla ubehel, - sanou
starikka, - lähtemmö ielleh.

Astuttih, astuttih i mendih kohti heboh. Hevon
izändä duumaiččou: "Vai tämä on tiedoiniekka!" i
andoi häi starikal dengua i jauhuo, i piästih hyö
elämäh.

Sil aigua tsuari hävitti kuldaizen imennoin 
kol'čaizen. Häi keräi bualan i sanou sie:  

- Vot ku löydys moine tiedoiniekka, kudai löydäs 
minun imennoin kol'čaizen, ga sil minä hyvän
palkan maksazin! 

Hänel sanotah:

- On moine starikkaine, ylen tiedäja!

I työndi tsuari troikal starikkasta ottamah.
Karahutettih ajua starikan pihal, ga starikka kai
pöllästyi, sanou staruuhal:

— Eläes vie meijan pihal ei kävynyt kibitkä da
troikka hebuo, mi-bo nygöi čuudo rodih.

Tiijusti starikkaine sen dielon, proššaiččih,
itkun ke staruuhas i lähti. Viedih starikkua 
tsuarinluo. Tsuari sanou hänel:    

- Minul imennoi kuldaine kol'čaine hävii.
Löydiä ku sen voinnet, ga bohatut, a ku et voinne,
ga piä-poikki!

Pandih starikkasta hyväh komnattah, syötetäh
händä, juotetah, ga häi ei-go voi syvvä, ei-go - juvva.

- Mindäh-bo et syö, ni juo, - kyzytäh hänel tsuarin 
sluugat, - vai on igävä, možet dovarišša pidäy?

- Hot' olis, gä ei mešaiččis, - sanou starikka.

Starikkaine iče oli plieššipiä, i annettih hänel 
dovarišša tože plieššipiä. Jal'gimäizinnä
päivinnä starikal tuskat jo ei synnytä vaččah i
häi sanou ičekseh:

- Oh, pliešši, pliešši, jal'gimäizie päivie
elät kuldaizen ko'čaizen täh!

- Kuuli net sanat hänen dovarišša i starikkaizel
jalgoih:

Mis-bo sinä tiijustit, čto kol´čaizen otin minä?
- kyzyy dovarišša. I uvvessah jalgah kumardih,
sanou:

- Et-go voi kui toizin kiändiä?

Starikkaine otti hänel kol´čaizen i syötti sen
kanal, a čtoby vois se kanan tundie, katkai oigies
siives sulgaizen.

Tuli tsuari, kyzyy:

Nu, lövviit-gö kol'čaizen? 

Ga tiijustin, - sanou starikka, - kana on syönnyt. 
Kaikkie kanoi ei pie tappua, a työnä vai pihal,
ga minä tunnen, kudai kana söi.
  
— Kana artelin vai työttih pihal, starikka tabai
yhten kanan i sanou:

- Tämä kana söi kol'čaizen!
  
Tapettih kana i lövvettih kol'čaine. Tsuari piästi 
starikkaizen kodih i andoi hänel seiččemen podvodua 
syömistä da juomista.

Tuli starikka kodih, ga staruuha ylen äijal ihastui 
sanou:

- Enämbi vai ni kunne ei lekahutettas, ga pädis eliä!

Ei mennyt ni midä aigua, ku tuas tuldih kellolois 
starikkasta ottamah.

- Midä-bo nygöi rodih? - kyzyy häi.

- Tsuari kuččuu!

Meni starikkaine sinne, ga tsuari sanou hänel:

- Vot, nouzi voina, i minä työnän sinun tiedoiniekaksi. 

A saldatoil tsuari kamanduiččou:

— Midä starikkaine ruadanou, sidä i työ ruadakkua!    

Starikkaine otti seivästä da aijasta tukun olgupiäl i 
lähti. Dai toizet muga ruatah.

Astuttih, astuttih, ga rubei neprijuatelja nägymäh.
Starikkaine luadi tulen i saldatat muga-že.
Neprijuatelja pöllästyi, i azuttih mirovoi. Viedih 
tsuarin luo starikkaine, ga tsuari sanou hänel:

- Minä sinuo rubien syöttämäh, juottamah, kuldaizes 
karietas aeluttamah, vai jiä minun luo.

Jai starikka staruuhan ke tsuarin luo elämäh, a
tsuari heida dostalin ijan syötti i juotti, midä vai
kulkus kulgi.

-------------------------------------------------------

Yöniekka

Oldih enne ylen skuupat izändä da emändä. Hyö
moizet oldih skuupat, ga yöniekkua ni konza, ni kedä 
ei laskiettu. Tuli kerran heijan luo Saldatta yöksi 
tariččemahes, ga hyö ei laskiettu. Saldatta tuli
toizen kerran nareko (olis laskiettu händä i toizih
taloloih yöksi) i heittyi kuureheksi.

- On teidä yöniekkua, - sanou izändä, - vasta
vai yksi Saldatta kävyi tariččemahes, a nygöi jo 
toine tuli. En jo ole ruadi yöniekkua pidämäh!

A Saldatta buitto—kui ei ni kuule, sanou: 

- Passibo, - passibo! - i astui pertih. Pertih
tulduo kumardih emändäl sanou:

- Emändä, kačo izändä minuo yöksi kučui, ga minä i 
tulin.

- A emmo jo myö ole ruadi ni kedä yöksi laskemah, - 
sanou emändä.

- Passibo, passibo, - kumardih vie Saldatta emändäl. 
Tuli izändä pertih, ga emändä i kyzyy hänel:

- Miksi bo sinä nečen yöniekan laskit?

- En jo minä laskenut, - sanou izändä. - Minä vie
kiellin tulemas, ga viksi on kuurnis, ei kuullut, 
yksi-kai tuli. Konza syömäh rubiemmo, ga älä sinä
käske händä syömäh, - nevvou izändä akal.

- En, en! Älä sinä-gi pagizuta händä.  

Akka pani ildaizen stolal, i istuttihes syömäh.

Syvväh vaikkaini: ni kudai ni midä ei virka, a 
saldatta istuu laučal. Vähäizen aijan peräs izändä 
unohti, kiändi piän saldattah päi i kyzyy:

- Kugalaine bo sinä olet?

- Passibo, passibo, — sanou saldatta i istuihes
syömäh.

- Kielin vie, älä pagizuta, et uskonut, - sanou
emändä. - Nygöi, näet-go, syömäh meijan ke rubei.
A ildaizen syödyö nevvou izändä akal:

- Huondeksel, kačo, minä lähten meččäh aijoi a
sinä nouze i pasta blinua, kuni saldatta maguau.  
Hänen aigah vai pastanet, ga tuas tulou syömäh. A 
konza saldatta rubieu iäreh lähtemäh, ga pakiče, kačo,
dengat   maguandas.

Saldatta kuulou net paginat, iče duumaiččou:
"Etto minuo muanita."

Huondeksel izändä nouzi, söi blinua i lähti meččäh, 
a akka jai vie blinua pastamah. A saldatta kaččou i 
ku nägi, čto emändä pastoi jo suuren tukun blinua, 
ga nouzi, šuorii, otti sumkan   buitto kui rubei 
iäres lähtemäh. Emändä räigäi riehtilän päčin edeh, 
tartui saldatal olgu-piäh, sanou:

- Yön maguandas, kačo, dengat anna!

- Passibo, passibo, emändä-rukka! - Sanou saldatta i 
istuihes blinua syömäh.

"Dengoi jo yötilas ei maksanut, ga vie blinua syömäh 
istuihes," - duumaiččou emändä.

Saldatta söi kai blinat i sanou:

- Passibo, passibo, - iče siirdyi laučal istumah i 
duumaiččou "Anna emändä vie ližäksi pastau blinua."

Emändä ku pastoi vie blinua, ga saldatta tuas
rubei iäres lähtemäh. Šuorii, otti sumkan kainaloh 
i sanou: 
  
- Nygöi passibo, emändä-rukka, syötändäs da yön 
magautandas.

A emändä vastah kärizöy:

- Söit da magait, ga tiija i dengat maksua!

- Midä? i net blinat rostinčoiksi annat? Passibo, 
passibo, emändä-rukka, - sanou saldatta i otti
dostalit blinat da iče lähti iäres.

Tuli izändä ehtäl kodih, ga emändä i sanou hänel:
- Tol'ko neče oli yöniekka! Söi, joi, yön magai,
a dengoi ei maksanut da vie blinat gostinčoiksi
otti. Enämbi ni miityttä yöniekkua emmo laske ni
konza!

-------------------------------------------------------

Endizen mužikan duuma

Eli, oli enne prostoi mužikka i ruadoi häi ylen
suuren palon meččäh. Sil aigua tsuari lähti kaččomah, 
kui hänen tsarstvas mualoi ruatah. Tuli sen mužikan 
luo i sanou:        

- Vot, diädjo, sinä hyvin ruavoit suuren palon i
suat eluo äijan, ga kunne bo net panet?

- Minul, - sanou mužikka, - elot mennäh nelläh
tilah. Kaheksakymmen rubljua minä suan eluo kaikkie. 
Niis kaksikymmen rubljua annan gosudarstvan
pol'zaksi, kaksikymmen rubljua annan vellaksi, 
kahtelkymmenel rubljal vellat maksan, a dostalit 
kažksikymmen rubljua pidäy ikkunas lykätä.
 
Tsuari duumaiččou: "Vot kui sanoi mužikka!" Meni
kodih i aivin duumaiččou: "Midä niil sanoil 
mužikka tahtoi sanuo? Siit tsuari sanoi dovarišoil,
ga ni net ei voidu arvata.

Tossa-piän tuli tsuari dovarišoin ke mužikan luo
i sanou:

- Minä yön olin jallas, kaikkeh luaduh opiin arvata, 
midä sinä nämil sanoil tahtoit sanuo, ga en voinut, 
nygöi dovarišoin ke tulin sinun luo.

- Minä sanon: kaksikymmen rubljua annan nalogois, 
kaksikymmen rubljua vellaksi annan, se poijan 
syötän, kahtelkymmenel rubljal vellat maksan, a
se tuaton da muamon syötän kuolendah sah, a 
dostaliloil kahtelkymmenel rubljal syötän da 
kazvatan tytärdä. A tytär ku kazvau da menöy miehel, 
ga net elot roitahes kui ikkunas lykätyt.

- Moločča mužikka, - sanou tsuari, - kai hyvin
olet duumainnut, a minä ved' en voinnut arvata.

-------------------------------------------------------

Primečanijat

Tämän sbornikan suarnoin variantoin ozuttaes, pol'zuičimokseh
sledujušoloil materialoil:

Andr. "Suarnoin sjužetoin ukazatelja" N.P. Andreev L. 1929.

Afan. "Venjan rahvahan suarnat"  A.N. Afanasjev T. 1, izd. M.L. 1937.

Ž.S. "Elävä starina", 1894. vyp. II, SPB. Suarnat on kir'jutetut 
karielaizis.

Kar. "Severnoyt suarnat i predanijat, - sost. I.V. Karnauhova, M.L. 1934.

P. i S. "Onežskoin zavodan suarnat i pajot.  Sbornikka, Petrozavodsk, 1937.

Sk. fin. "Suarnat: suomen, estonskojt, latyškoit", - L. M. 1923.

Hud. I. "Materialat rahvahan slovesnostin izučenijah näh"
I.A. Hudjakov, SPB, 1863 (str. 50-127) Erähät suarnat on kir'jutetut 
karielaizis. 

I ielleh N. P. Andreevan ukazateljua myöte,
(primieraksi: 0. - Ončukov, Z.P. - Zelenin -
permskoit suarnat i m.i.


1. Saldatta Iivan - on kir'jutettu N. Prokop'evas
Videlen kylä, Anuksen rajona, 1936 v. — Original'noi varianta, 
äijal levinnyön suarnan, počti kaikis enämmäl tiettävis
venjan suarnoin sbornikois. Suarnas on annettu interesnoi
motiva čudesnoih kandeleheh näh, kudai luaittih hukat.
"Märgiä muada on enämbi kui kuivua". - Karelijan priroda - 
Meččien i järvien mua. Lähine varianta O. No. 151 i
"suarna No. 59, Z. B. No. 1 "Jurasta". Täs suarnas kiändäy iččeh
vnimanijan raspruava nespravedlivoin tsuarin ke (Andr. 465 A. B.)
A. v.I

2. Mereh peitetty surma. Anuksen rajonan ekspeditsijan materiala, 
1936 v. Tämän suarnan sjužetta on lähäine epičeskoin pajon sjužetal, 
kudamas seppä Ilmoilline peitti surman Mereh. Kačo suarna No. 4 
(Gavrilovan). Täs suarnas ollah kai epičeskoin pajon elementat.

3. Kaiaj. Anuksen ekspeditsijan materiala, 1936 v. Suarna
on luaittu epičeskoin pajon sjužetal "Seppä Ilmoilline".

4. Surma pučis. On kir'jutettu Ek. Gr. Gavrilovas, Anuksen r-na, 
Videlen s/s, Gauliston kylä, Evseevan kir'jutus.

5. Kaunis Nastoi. Kir'jutettu M. M. Matčievas, 62 v.
Anuksen r-na, Obžan kylä, kir'jutti Gerasimov, 1936 v. 
Hud. No. I (suarnan algu). Lähimäine varianta O. No. 128 - 
kir'jutettu karelijas. (Andr. 313-A, 314. 450).

6. Tiitta Lantula. Kir'jutettu M. A. Lukaevas, 40 v.,
Anuksen rajona, Raja-kondun kylä, kir'jutti Suksina 1936 v. 
Harvoin olija suarna (Andr. Nr. 500 "Tom-Tit-Tot")

7. Ottaja järvi I-II. Anuksen ekspeditsijan materiala 1936 v. 
Neobhčainoit istorijat vedehizen ke ollah ylen populjarnoit 
Karelijas. Enzimäine suarna on sil interesnoi, čto hänes on 
itku virzi. (Andr. 1045).

8. Käetöi i jallatoi tsarevna. Kir'jutti N. Suksina M.A. Lukaevas 
(Anuksen r-na, Raja-Kondu). Hud. I - Tsarevnan spruavinda 
sluččiihes meren rannal (Kir'jutus - Arhang. gub.) Z. B. - joven 
rannal. Täs suarnas - Mečäs, kolmanden kaivozen, luo. Karelijan 
priroda, harakternoit bytovoit čertat kiätäh iččeh vnimanija 
(Andr. 706).

9. Tytär lapsi da tarankazen akka. Kir'jutus tože Lukaevas. 
Lähimäine varianta Hud. No. II, Onč. 218. Muamon Maijon motiva 
on i toizis tämän sbornikan suarnois, prim. "Ivan Tsarevič", 
(Andr. 451).

10. Iivan-durakka. Kirjutettu Nat. Jak. Vas'kinas, 47 v., kirjutti
Gerasimov (Andr. 1651, "Suola")

11. Tuatos jiännyöt kaži, nizniččemet i rogoza vihkoine. 
Kir'jutettu Fofanovas I.F. 20 v. Anuksen rajona, Obžan kylä, 
kir'jutti Gerasimov N. 1936 v. (Andr. 1650, 1063, 1072, 1032, l130).

12. Velli i sisär. Kirjutettu Priäžän rajonas, Salmeniskan kyläs. 
Ylen lähine var. Hud. I No. 8. - Neidine nouzou aldolois (kir'jut. 
Karelijas). Meijan suarnas on motiva kuolien i elävän veen 
(kuollie vezi - valgie, elävä—-ruskiei). Hudjakoval sidä ei ole. 
Onč. No. 123 (Andr. 403-A)

13. Sumkaine, anna miel'dä. On kir'jutettu Priäžän rajonas, Kurmoilan 
kyläs, 1930 v. (Andr. 735 "Kaksi ozua" i 564 "Čulesnoit podarkat")

14. Mielevä heboine. Kir'jutettu M.M. Patčievas, kirjutti Gerasimov. 
Lähine var. on Hud. No. 24, Kar. No. 46, (Andr. 531, "Konek Gorbunok).

15. Ivan Tsarevič. Kir'jutettu Sorokinas M.D. Äijal levinnyt varianta 
A.S. Puškinan suarnan ("Tsuari Saltan"). Variantoi tämän moizen 
suarnan on äija. publikuičemma yhten kudai on kir'jutettu 
Južnois-Karelijas. Hud. I No. 9 lähine varianta III (And. 707).

16. Iivan i hänen heboine. Kir'jutettu Marija Mih. Geršievas, 60 v., 
Raja-kondu, Anuksen rajona. Kir'jutti N. Suksina 1936 v. Interesno 
on motiviruidu täs suarnas päiväizen kadonenda, vedehizen tytär 
iski päivästä airola i se uppoi meren poh'jah. (Andr. 531,
"Konek Gorbunok")

17. Karl Karlovič. Kir'jutettih Sorokinas M.D. - 43 v.
Anuksen r—na, Videlen s/s kylä - Joven-suu, kir'jutti Galaktionova 
1936 v. Äijal levinnyt suarna (Andr. 315-v, 301, 300 A)

18. Andrei Strelets. Kir'jutettu N. Vas'kinas, 48 v.,Obžan kylä, 
Anuksen rajona, kir'jutti Gerasimov 1936 v. Kačo enzimäine suarna 
"Saldatta Iivan" (Andr. 465 "Čoma mučoi")

19. Bohatta Marki. Anuksen ekspeditsijan materiala 1936 v. Markin 
vävy mänöy tulizeh Lappih (kačo keski suarmas). Kalevalas 
Lappi-Laplandija. Suarnas on tiedoiniekka - kolduna (Kalevalas -
Vipunen, muas viruja, paras koldovstvan tiedäja, kudamas Väinämöinen 
suau ičel pädöjat sanat (pajo 17). Kiändäy iččeh vnimanijan 
kävymine seiččemeh paikkah, kus gorjuijah obnečennoit. (kačo Z. II. 
No. 45, No. 118. 0nč. No. 28). (Andr. 461 i 930)

20. Saldatta i surma - kir'jutettu A.G. Čupukovas, 36 v. Anuksen 
r-na, Obža, kir'jutti N. Gerasimov 1936 v. Lähine var. Z. II No. 25
"Saldatta službas", kačo II i S. str. 265 "Saldatta sil ilmal" 
(Andr. 303-A i 804).

21. Meččuiččija mužikka i karu. Anuksen ekspeditsijan materiala, 
1936 v. Andreevan ukazateljas ollah otdel'nojt motivat tämän äijal 
ustoičivoin suarnan. Kačo Onč. 123, Afan. 129, Karn. 33, 3el. v. 42 
i toižet, eroitetut eri sjužetoiksi, (suarnat gluupois čertas). 
Karelijan suarna täl sjužetal on Leskoval Ž.S. "Paimoi i diavola"
str. 230-232 (Andr. 1060, 1052, 1049-A).

22. Kui köyhä mužikka papil vellat tazai. Kir'jutetettu Isakovas 
V.M., Anuksen rajona, kir'jutti Galaktionova N. 1936 v. (Andr. 1639,
"Šuutka")

23. Papit uravuttih. Anuksen ekspeditsijan materiala 1936 v. Tarka 
i vihaine nagro pappiloin piäl. Suarnas on ozutettu pappiloin 
samoupravstva, kudai mustoittau feodalan vallan enzimäizeksi yöksi 
(Andr. 1730)

24. Peigalo-poiga. Anuksen ekspeditsijan materiala 1936 v. 
Pappi kävyi kaččomah merežilöi. Interesnoi bytovoi sjužetta andau 
suarnal omanluaduizen paikallizen koloritan. Variantoi on ylen äija. 
Kačo suom. No. 15 "Mal'čik-s-pal'čik", Hud. 64 "Lutonjuška" 
Sok. No. 52 (Andr. 700, 1573)

25. Mygiryččä suarna. Anuksen ekspeditsijan materiala 1936 v. 
Eroitah venjan suarnois. Suarnas on ozutettu havun leikkuanda 
(pappi i kazakka). Karelijas havuo pietäh žIivatoin al tanhuolois 
(Andr. 1920 d.).

26. Šuutka. Kir'jutettu Patčievas M.M. 62 v., kir'jutti
Nikolaevskaia 1936 v. 0nč. 131. Suarnas on muanitetut kaksi
vellestä, a meijan suarnas -pappi. Onč. suarnas upotetah 
pomešikkua, a meil - stanovoida pristavua. Suarna on äijal
levinnyh, kačo varianttoi: Ž.S. "Šuutka Grijšša", Sok.
No. 145 "Šuutka Grijšša", Zel. II. No. 21 "Mikula-Šuutka" 
i m.i. (Andr. 1538, 1539, 1535).

27. Bluaznat. Kir'jutettu M. A. Lukaevas. Lähine varianta Onč. 45.
"Anekdotat pošehontsoih näh". (Andr. 1384, 1541, 1528).

23. Köyhä i bohatta. Kir'jutettu E.M. Bogdanovas, 44 v.
Anuksen rajona, kir'jutti Galaktionova 1936 v. Suarnas
mänöy pagina, kui köyhä Mužikka Tazaj omal obidčikal.
Varianta Z.P. No. 32 "Gosudarjan sluuga" (Andr. 1525 d.)

29. Plieššipiä starikkaine. Kir'jutettu Lukaevas M.A., 40 v., 
Raja-kondu, Anuksen rajona, kir'jutti Suksina l936 v. 
Kačo Onč. 94, Sok. 106, Zel. V. 138, i m.i. (Andr. 1641)

30. Yöniekka. Kir'jutettu E.I. Filimonovas, Anuksen
ekspeditsijan materiala 1936 v. Varianta kačo. II i S. 
str. 272 "Lovkoi saldatta" (Andr. 1570-A).

31. Endizen mužikan duuma. Anuksen ekspeditsijan materiala 
1936 v., kir'jutettu Paškovas, P.D., Videlen kylä, kir'jutti 
Nikolaevskaia. Äija mosta var. on Smirnoval, kačo No. 19, 115, 
199, 261, 288 (Andr. 921-A).