Valentin Kataev

Mie - ruadajan rahvahan pojga

Perevodi I. Fedotov

Kargosizdat, Petrozavodsk, 1939

------------------------------------------------------------------

Oglavlenija

Bombardira-navodčikka
Frosja
Luja sana
Izändä
Susiédat
Večjorka
Bohatta nevesta
Saldatskoj urhakkus
Sejččemestojsta vuozi
Vol'noopredeljajččiuduja Samsonov
Fel'dfebelja
Vojnan loppu
Ajdua vaste
Koziččijat
Kuččumattomat gostjat
Zaručenija
Ženiha
Zmovinat
Uuzi ruadaja
Uni
Baltas bazaral
Rozgljuadat
Kazni
Kuldajne oružija
Nellä čarkua
Povstantsat
Ruskiélojn znamenklojn al
Venčajnda
Suudo
Zinovij Petrovič
Matkaj saldatta frontal päj
Zaključenija
------------------------------------------------------------------
Muunmuallista igua vastah, tulijua Zapadas
päj, Sovetskoj Ukraina nostau osvoboditel'nojn 
otečestvennojn vojnan, - sen mojne on
mysla sobytijojn, kudamat razygryvajjahes
Ukrainas. 

I. Stalin
("Ukrainskij uzel". "Izvestija VTSIK", No. 47 14 Marta 1918 g.)


Glava I

Bombardira-navodčikka


Matkaj saldatta frontal päj. Vojnal lähti nuorena kanoniérana,
jarilleh tuli srokattomah otpuskah bombardira-navodčikkana. Käzis
hänel oli revol'vera, nagana soldatskojda obraztsua, kymmenen palua
sih varojn patronoj i bebutta - viärä artillerijojskoj kinžuala
šagrenevojs huodras "vaskizen burčan ke njokas.

Se kazjonnoj oružija oli kir'jutettu demobilizatsionnojs
udostoverenijas golubojn batarejnojn pečatin ke vremennojn
pravitel'stvan hörčikkähän orlan ke (ilmaj koronua, deržavua i
skipetrua) kudama otsluži očman éj pitkän srokan.

Sen lizäksi, otti vié mejjan batarejtsa kajken varah dorogal
dragunskojn vintovkajzen i puaran käzi granattoj - limonkoj.

Pajnaen sil'mil vazan jallojs luaitun papahan, akkuratnojs šinelizes,
kudama oli pullistettu landehién kohtal, piéni i bojkoj, matkaj Semjon
Fjodorovič Kotko ilda puoleh kyl'mänyttä stepnojda dorogua myöte,
nostellen selläl rantsua, kudama oli täbi täyveksi tungiéttu kajken
luadujzel lomul. 

Ammujn jo olis hänel pidänyt lebäydyö: uuvestah kengié jallat i kiärié
sigarka jariéksi lejkatus rumynskojs tabakas: No joga askel lähendäy
händä kodih päj. A kojs hän éj ollut énämmän nelliä vuotta.

Midä lähemmäksi rodnojda kyliä, sidä kebiémbi lijkuttih hänen
jallat. Kohtat oldih tuttavammat. Jal'gimäjzié kaheksua virstua
saldatta éj astunut, a počti juoksi.

Morkovkan tsviéttahine revol'veran šnura häjlyh ryndähil. Jallačin
poh'jat palettih.

Tajvahal oli jiähine kuudama terävän tähteg ke, kudama, ozuttauduj
bujte ku lendi sid  päj bokkah da muga, lendäes, i kyl'mi sinizeh
vozduhah, piäzemättä muah. Fevral'skoj tuuli, kudama nouzi yöksi, 
lendi kohisten kukuruznojs botvas.

Terväh rubej kuulumah kojran haukunda. Ruvettih nägymäh pertit.
Semjon tunnusti pitkän pajan. Tuttu podkovoj rippuj nuaglas, kudama
oli iskiétty hapannuoh sejnäh, sejnä oli goluboj kuudamon valgién
täh. Hän kiérdi tuttavan hebolojn sivonda paččahan, kudama oli
hebolojn pureteldu. Tuttava telegä ilmajn ajzoj sejzoj keskel tuttavua
pihua savi pertin luo pil'vekses.

Saldatta azettuj i pitkäjzeh hengähti. Sen jal'geh lapsién luaduh
hän nouzi varbahilleh, kolahtutti pimiéh ikkunah i kerras hyppäj
bokkah, sejzattuen sellin sejniä vaste. Hän huarotti käet i nostaldi
yläh päj leuvan. Vojmatta hengähtiä volnenijan täh, hän puri 
brejmättömiä huulda. Arvualija muhizenda jaj hänen pyörién lijčal 
äjjal lipistettylöjn sil'mién ke. Syväjn löj ključitsojh.

Nellä vuotta hän oppij tädä šutkua. Nellä vuotta nägi hän unis: vot
hän tulou jarilläh frontal päj kodih, vot hän hijvou varbahujzi
rodnojn pertin luo i kolistau rodnojh ikkunah; muamo lähtöy pertis
päj i kyzyy: "Ken sié on? Midä pidäy?" Muamo vihazesti kaččou
vakkinajeh saldattah, a hän pohodnojh tabah, grubo i vesseläh, kirguu:
"Terveh, émändä! Ota yöksi georgievskojda kavalerua, gerojda
artilleristua! Ota päčis päj pijruat, ili midä tejl on siästös!
Bombardiranavodčikka tahtou syödäviä" Muamo éj vesseläh kaččou häneh i
yksikaj éj tunne. Sillon hän oendauduu ojgiéksi, panou käen šuapkan
luo i sel'vah raportujččou:

"Tejjan vysokoblagorodija, muga čto dejstvujušž'ojs armijas päj
tänäpäj tuli srokattomah otpuskah Semjon Fjodorov Kotko, tejjan
zakonnoj pojga.  Pangua syömistä stolal, annakkua boršua, i énämbiä ni
mijttumié proisšestvijoj éj ollut!" Muamo kirguau, rabauduu ryndähih,
tartuu pojjal kaglah - i zavodih vesselys!

No pertis päj ni ken éj lähtenyt. Kujvanuon lumen jalličet
pil'ketettih kylän ymbäri, kuj sljuda. Kerras kolahti žaloška. Uksi
avauduj. Kynnyksel sejzoj suuri lojskej najne, kodikuvondahine jubka
piäl i jariélangajzes pajjas, kudama oli avattu suonizel kaglal.
Varuamatta i udivljajččematta hän kačahti saldattah, sejzojah pimiés.

- Kedä pidäy? - sanoj hän kyl'mänyöl iänel.

Muamon iänen kajahus kosketti saldatan syväjndä, i syväjn sejzattuj.

Saldatta tuli valgiéh, molemmil käzil hejtti šuapkan piäs päj i
viäränikän luaduh pajnoj kerityn piän alah.

- Mama, - sanoj hän abiésti.

Muamo kaččoj häneh pristal'no i kerras pani käen kurkul.

- Mama, sanoj hän vié kerran, ryömästih, sebäj hänen lajhat hardiét i
kerras, pajnuen nenin pajdua vaste, kudama tuli nenäh kujval
lammasnahkal, rubej itkemäh, kuj pikkarajne.


Glava II

Frosja


Semjon Fedorovič magaj kylläl. Jo oli myöhäjne huondes, konza hän
avaj sil'mät. No mi-ba kummalline nouzemine saldattua varojn: havaččuo
räken täh! Jarkoj päjväjzen valgié sevojttuj kujvil kukuruznolojl
kočanojl lämmitetyn päčin rozošvolojn ostblejukojn ke. Stjoklil tože
oli räkki — ne hiéstyttih.

Semjon Fjodorovič lykkäj ičen piäl päj sijtsahizen oddjualan,lijjaksi
suuren, jugién i silién, kuj galuška. Vanha kuuzine krovatti
račkahteli. Köyhä perti oli täytetty ylen hyvil soldatskolojl
veš'ojl.

Sovat i oružija oldih sejnil i ikkunan alujzil, muga čto nijden tuaksi
kattauvuttih kaj kojn veš'at: siéglat, čuasut-hodikat, kartinkat,
vahahizet pashal'nojt pisankat.

"Niät, midä vaj voj kandua frontal päj kodih saldatta!" éj ilmajn
löyhkämistä duumajnnut Semjon Fjodorovič, havaččuen unes. "Täyzi
perti vešoj! Da vié täyzi rantsa!"

Sen keskié nelläntojsta vuuven igäjgne tyttö, akkojn luaduh sidoudunut
kolinkuarahizel pajkal, kus päj hänen litsa nägyj, kuj bumuaga kiärös,
lämbimäs miéhién pidžakas ruskiéda kodikuvonda suknua i ylen suuris
jallaččilojs, jo ammujn rohkién ljubopytstvan ke kaččoj käen al päj,
kuj päjväjzeh, se Semjon Fjodoroviččah, se joga kohtah lykittylöjh
soldatskolojh veššojh.

Saldatta dogadi tytön. Érähän arveluksen ke hän kaččoj tyyyyö.

— Tju! - kerras kirgaj hän ihastunuon kumminnan ke. — A mié kačon i
duumajčen: mi-ba tämä on mojne kukla? Kus päj hän on tullut?  A tämä
on, nägyy, mejjan Fros'ka! Kačo sié, kuj on kazvanut". Nu? Midä ba sié
olet vajkkana, čikko? Kiélen purit? Da sié olet-go Fros'ka, vaj vovse
ét ole Fros'ka? vastua, kuj pidäy ustavua myöte!

- Fros'ka, — sanoj tyttö röyhkiésti, ni yhtä varuamatta sidä, čto
pagizou saldatan ke.

- Kus ba sié olit égläj, miksi mié siuda én zamiéttinut?

- A päčil. Työ miuda éttä nähnyt, zato mié tejdä näjn. Työ oletta
kavalera?

— A, kehveli! Kavalera! - rubej nagramah Semjon. Sen mojne pikkrajne,
a jo élledäy, mi se mojne on kavalera. - Mis sié niät, čto mié olen
kavalera?

- Tejl rinnas on rista, - sa-noj tyttö, läheten soldatskojn
gimnastjorkan luo, kudama oli hiémat levälläh levitetty stolal. Hän
kosketteli kormanih ommelduo ristua. - Valgiéne. Ilmajn bantikkua.
Značit, nellättä stepenié. Georgievskoj. Sanotta — éj? Oj mi tämä!
Nakaži miuda jumala — dragunskoj vintovka! — jatkoj Frosja
boltajččemista, kaččomatta velleh.

Hän kaččoj sizäreh täyzil sil'mil, kummeksien sidä, kuj hän oli
kazvanut näjen nellän vuuven ajgah: lähti vojnal - oli vié ajvan
pikkarajne, nezametnoj (tuli jarilleh) - i vot siul: korgié, ni midä
éj varua, rohkiélojn sil'mién ke (kuj sil kozal), a glavnoj éllendäy
saldatskojt diélot - hot' miéhel anna!

- Dijvikkiättökseh, - pagizi tyttö, sijrdyen veš'as veš'ah. -
dijvikkiättökseh, min äjja on bohattua spravua! Kaččokkua mijttumat
suappuat: juftovojt i njokat ollah vié lujat! A vejčči min mojne on
viärä! Artillerijskoj. Sanotta - éj? uh sié, a rantsa! jugié. Kaj
kahtel käel ét nosta. Ynnäh čemodana. Midä sid on mojsta?

- Elä kosketa rantsua.

- Ka mié hän én kosketa. Mié vaj kačon i panen éndizel sijal.

- Oj, Fros'ka, suat käzié myöte!

- Én. Työ miuda krovatil päj éttä sua. 

- A nu, kus on miun remeni vaskizen lapan ke? Se suau.

- Éj ole tejjan remenié vaskizen lapan ke, - nagroj tyttö: - mié
sen gorniččah lykkäjn!

- Nu siuda kehnol kädeh, tovessah! pane pajkal rantsa. Tahtot pertin
murendua, vaj midä? Možet täs rantsas käzi granaštat virutah, mis sié
tijjat?

- Limonkat vaj buty1kat? - terväh élävän ljubopytstvan ke kyzyj Frosja, 
piästämättä rantsua käzis. 

Saldatta löj käet vastakkaj.

- Midä työ sanotta? - ohkahti hän. - Limonkat vaj butylkat!
Kus tämä sié olet opastunut éllendämäh? Sanomma, čto limonkat. Nu?

- Mié tijjan! Limonkua énnen päj pidäy mojsta pikkarajsta teročkua 
vaste čirknié, a ilmaj sidä se yksi kaj éj paukahta. Sanotta — éj?

- A vot mié siuda sejčas čirknin yhtä kohtua vaste, - burizi Semjon 
i vdrug hyppäj sijas päj ylen raviéh, midä ni kuj éj vojznut arvata 
hänen litsua myöte - blažennojda i vähäjzel puhaldunutta pitkän i 
ozakkahan unen täh. 

No Frosja nägyj oli vié bojčembi i provornojmbi vellié. Sil'män
lipahtukses ylen suuren vingehen ke hän tujskahti sinčojh, pajkka
kirboj piäs i rippuj lujal piénel olgapiäl, vaj ojva pitkä jarié
kassa, kudama oli palmdikojdu sijtsahizel lental, vilahti Semjonan
nenän iés.

Senčojn pimevyös päj saldattah kačottih läpettäjat sil'mät, pyöriét 
i tarkat.

- A vot éttä tavojta! 
 
- Äjjal miul se pidäy, - huolen pidämättä sanoj Semjon.

Hän vijzasteli. Hänel ylen äjjal himojtti suada käzih nahal'noj tyttö
ši rapsata händä primiéraksi, čtoby ésän pidäjs uvaženijua voinskojh
zvanijah.

No hän hyvin éllendi - väel täs ni midä éj luai. Pidäy dejstvujjah 
varovajzeh. Kaččomatta Frosjah, hän kijrehdesti projdi pertié myöte, 
kuj rouno éččien mijttumua tahto pädö veš'ua. Hän daže nareko éjstyj 
kuj voj lojtommaksi ukses päj i éčči ikkunal, čtžoby pejttiä kajken 
luadujzet podozrenijat.

- Yksi kaj éttä tabua, - kuuluj taguada Fros'kan iäni.

Hän kačahti olgapiäs piäličči.

Vällilline tyttö jo sejzoj yhtel jallal pertis, rippuen kajken varal
kiägäs, čtoby joga momental vojs paukata uksi umbeh ajvan vellen nenän
iés.

— Ylen miul se pidäy, — burizi velli, kijrehtämättä nostellen
vešilöj, a ičel muga i himojtti hypätä i tavata tyttö.

- A vot yksi kaj éttä tabua.

- Ylen pidäy. Tahtonen, ga tabuan. Vot sejčas suorevun suappajlojh i 
šarovarojh, otan käzih vyön...

- Ét!

- Sillojn näet.

Semjon lajskah oendauduj šarovarojh päj i kerral, luadien litsan
strašnojksi, hyppäj Fros'kal jalgeh. No Fros'ka jo, kuj tuuli, mäni
senčojs läbi. Langej korendo, rämistih rengit. Loškahti piha uksen
žaloška. Saldatta éj tirpanušt i, kuj oli vuattahizes materijas
luaitujs kuadejs, hyppäj pihal i lähti palljahin jallojn juoksemah
märgiä, kyl'miä muada myöte, kudama sil'm ié hujgendavah pil'ketti
fevral'skojn lämmitännän äjjal räkittäjan päjväjzen al.

Érähié ljubopytnoloj tyttöjzié i akkazié rengilöjn ke, jo huondekses
sua pyöritäh pertin ymbäri, čtoby nähtä vojnal päj tullutta mužikkua -
Kotkon Semjonua, — vingunnan ke kajkin hypättih éri puolih,
azettelivuen kattavuen pajkojl i kirguen kajkel pihal: - Kehno
hujgiétoj! Kačokkua, hyvät rahvas! Karaul!  Semjon pani käen päjväjzen
édeh. Hänel ozuttauduj, čto juoksijojn tyttölöin keskes on yksi,
lyhykkäjzes mustas žaketkas i sborčatojs jubkas, érikojzen puaksuh
kačahtelou, érikojzen lujah nagrau i érikojzen hujjustelevasti
kattauduu rozovojn pajkan njokal vihandién rozojn ke, losnien sen al
päj mustil, kuj vijšnjat, sil'mil.

I kerras kaj hänen levié, hyvän nägöjne, hiénolojn ruppilojn ke
litsa ruskoni!. Hän rabauduj levälläh olevah vorotnikkah, hujjustellen
nosti kuadiét i, kulakal grozien Fros'kua, täyttä nelljuta juoksi pertih.

- A midä, tavojtitta? — kuuluj pihal päj Fros'kan iäni.


Glava III

Luja sana


"Ken ba hän oli: Sonja-go oli vaj éj ollut Sonja?" duumajčči  
Semjon, kaččoen zirkalos omua nedälin ajjan brejččemätöjndä leugua. 
Mujlittuo oma luaindahizel aljuminevojl pomazkal šekat, hän rubej 
duumajččemah: jattiä—go usat vaj éj jattiä? Usat, esli sanuo totta, éj
oldu vuažnojt. Harvat ruskiéttavat sugahat. Kazvettih hyö vaj suun 
ymbäri. Nenän al že ni midä éj kazvanut. Muga čto saj hyvin brejja. No,
tojzel puolel, georgievskoj rista i voinskoj zvanija bezuslovno 
triébujttih ussié. Usat bombardir-navodčikal varojn oldih muga že 
neobhodimojna prinadležnostina, kuj kaksi valgiéda našivkua - yksi 
pojkkeh, tojne pitkin pogonua. I hotja pogonat Semjon jo ammujn rijčči, 
vié pozitsijal olles, no usis érota hänel éj himojttanut.

- Vaj ussié él'gjä brejgiä, anna jiähäh, - žiälihizesti sanoj
senčojs päj Fros'kan iäni. — Kajkil mejjan saldatojl, kudamat tuldih
jarilleh frontal päj, kazvettih usat.

- Sié tuas olet sid?

- Täs.

- Midä ba sié pejtteliyvyt? Tule pertih.

- Vijzahat!

- Ni midä, tule.

- A Työ rubiétta lyömäh.

- Én rubié.

- Ristikkiä sil'mät.

- A esli mié jumalah én usko?

- Éj. Uskotta.

- A mis sié tijjat?

- Vot tijjan. Kudamat ollah artillerijas päj - ne puti puhtahasti
kajkin jumalah uskotah, a kudamat ollah pehotas päj ili že
čjornomorskojl flotal päj matrosat - ne ni ken éj uskota.

- Kačo händä: kaj tiédäy. A, primiéraksi, kavalerijas päj libo že
inženernolojs vojskojs päj, ga ne kuj: usžkotah vaj éj uskota?

- Ne - mié én tijja. Kavalerijas i inženéernolojos päj mejl vié éj ole
kodih tullut.

Paisten täh luaduh vellen ke, Frosja vähäjzin tuli pertih i doverčivo
sejzattuj ajvan vellen lähil, kaččoen kijrallah i ollen hyväl miélel
brejčendä näennäs.

Lovko kiännälletty britva losngi Semjonal käes, lykkién ičes ymbäri
pertié myöte zirkalon janiksié. Terä varovajzeh puhtasti leuvan al päj
mujlan. Sen al tuli näžgyvih puhtas, ruskiéh suate hiérottu nahka.

Tyttö kallisti piän bokkah i pijatellen hengitystä, kuundeli.

- Kuunelgua... Että kuule? On rouno, kuj sverčok..

- Midä?

- A britva. Pinizöy. Viénon viénojzeh. Kuj sverčok. Sanotta - éj! 
 
- Se, naverno, siul nenäs pinizöy.

Frosja furskaj i hujjustihes.

Kodvajzen hän oli vajkkana, hejtteliydyen jallal päj tojzel. Hänen jo
ammujn olis pidänyt sanuo vellel yksi diélo. No diélo tämä oli mojne
vuažnoj i pejtolline, čto tytöl šuutkakkahan paginan ajgah ni kuj éj
puuttunut sanuo pidäiä sanajsta. Sen lizäksi, mešajčči muamo, kudama
éj lähtetellyt päččin luo päj, luadien pojjal hyviä boršua mujgiés
kapustas, prosa suurimas i počin lihas. No vot muamo lähti pertis päj
razvua tuomah.

Frosja kiändi käen sellän tuaksi, mäni ajvan vellen rinnal i
derjoniksendeli iččié ruskiés kasas. Hänen ruskiét kulmat äjjal
buuristuttih. Pullakan suun ymbäri tuldih junottajn rupit, kuj vanhal
akal.

- Kuule, Semjon, - raviéh sanoj hän, kačahtaen ukseh päj, - työndi siul 
yksi hengi tervehyttä, - a mijttuma ihmine, sié iče tijjat, -
i kyzelöy siuda se ihmine, mijttymät iélläh päj ollah siun duumat.
Työnnät-go hänen luo koziččijat vaj ét-go rubié? Vaj-go, možet, sié
jo unohtit sen ihmžizen?

Tärähti britva, Semjonal käes.

- A nu siun! - vihajzesti sanoj Semjon. - Kruakat käen al tyh'iä.
Hyvin vojbi lejkkavuo!

Syväjn hänenž palvasti tykkäj. Hän täyvel väel rupisti očan,
staratel'no pyyhkién britvua bumuagal.

- Sanot sil ihmizel, - sanoj hän, kaččoen čurah, - čto, možet hän miun
on unohtanut, a mié händä ni kuj én ole unohtanut i miun sana kuj oli,
muga i on - luja.

Frosja važno nytkähytti piädä. No kerras, piku kodvajzes, hänen litsa
rodih hijtrojksi -i éläväksi, kujn vanhal kylän kiélién kandelijal.
Hän kallistuj vellen olgapiädä vaste i palavasti čuhutti ajvan korvah,
kudamas šohun ke kujvi mujla:

- Tule tänäpäj večerinkah pertih Remenjukojh; vaj éj nijh 
Remenjukojh, kudamién baštana on lähil Ivasenkon baštanas päj, a 
nijlöjh Remenjukojh, kudamién kaksi pojgua frontal pehotas tapettih,
kudamién perti on nygöj stavkan tagana. Tänäpäj on Remenjukan Ljubkan
očeredi. Siél vojt nähtä sen ihmzizen. Dengua siul on-go, čtoby 
tyttölöj prjanikojl gostittua?

- Dengua löydyy.

- Éj pié. Mié nažgran. Demobilizujdulojs tytöt ni midä éj oteta.

A jo pertih tuli muamo, andaen oennetujl suonizil käzil pojjal 
lippahas otetun mustal i ruskiél nijtil čomasti ristah vyšivyojdun
pruazdnikka pajkkajzen.


Glava IV

Izändä


Ammujn éj syönyt Semjon ruskién pertsan, česnokan, hyvän kartofkan
ke mojsta sagiéda i palavua boršua. Harmua vualittu puhtahas 
pšeniččnojs jauhos lejbä ozuttzih hänel magiémmakoi valgiéloj 
rumynskoloj bulkié. I

Razvas jugié oli érota. Tädä razvua spetsial'no siästettih hänel
varojn mullojzes äjjas "päjväs sah, konza jal'gimäjne kerda tapettih
počči.  Sagiéh pirotettu jariél suolal i kiäritty paltina ribuh, se
oli kajvettu syväh muah i muga saj viruo, rikkuomatta, hot' kolme
vuotta.  Hätken muas olemizes se liéni vaj pehmiéksi, kuj voj.

Milleh hyvä oli jagua sen jarié mramornoj pala hojkkajzih vijbalojh,
puhtastaen pohodnojl vejčel muada i suolua i lejkaten lujua nahkua,
kellerdäviä i puolilleh läbi nägyiä!

Syödyö kylläl i juoduo murginal kružkas čuajuo nakladkah, - sumkas
Semjonal löydyj i zavarka čuajuo i ojva huavojne pilkottuo suaharié, —
saldatta nouzi stolan taguada, kumarduj madalah muamol, muamo sežo
alahaksi hänel kumarduj, kuj izännäl, - lykkäj hardejl stjogajdun
vuottahizen telogrejkan, kudama tuas löydyj hänel ajnos sid že sumkas,
i lähti pihal izännöjmäh.

Konečno, tänäpäj hän olis vojnut i guljajja. No obyčaj triébujčči
énzimäjzenä päjvänä ni kunne éj lähtié pihal päj. Tädä priznakkua
myöte obšestva otličajčči dostojnojn i hyväluadujzen ihmizen.

Täh päjväh suate Semjon vié ni konza éj čustvujnut iččié täyveksi
izännäksi.

Hotja tuatto kuoli vuotta kahta énnen vojnua, no jaj vié luja diédo,
kudama yhtes muamon - oman tyttären ke hyvin upravljajččihes pajas. A
hänel oli énämbi sejččiékymmendä vuotta.

Vot se oli ihmine, ga ihmine! Suuri, kujzvanut, - kaj hambahat lujat -
hän šuuttien kandoj hardejl kylän ag'jas päj kylän ag'jah kaksi huavuo
pšenitsua, vijzin puudin molemmis. I esli ku vojnan allus händä éj
olis ryndähié vaste iskenyt gusarskoj hebo, kudamua hän podkovojčči,
ga hän olis vié vojnut éliä da éliä. No isku oli ylen luja.  Diédo
zavodij rygié verel, viéri da muga éj i noussut. Vojnan tojzena
vuodena händä pandih muah, i paja salvattih lukkuh.
  
Muada éj ollut. Žijvattua éj ollut. Pidi kuj tahto éliä. Esli ku éj
olis sejččemendenätojsta vuodena sluččivunut Oktjabr'skoj revoljutsija
- mäne tiijja, mil olis loppinuhes diélo.

Nygöj diélot kohettih. Muan, kudama sygyzyl otettih pomešikal
Klembovskojl, obšestva jagoj tazah kajkil muattomil talolojl, i Kotkon
leskel annettih desjatinan kuuven suurujne polosa - kaksin desjatinojn
hengeh. Sen že pomešikka Klembovskojn zuapassojs muadiélolojn otdiéla
avutti siémenil, a žijvattojn javos andoj hebojzen, lehmän i kolme
lammasta. Muga čto nygöj kaksi desjatinua oli kyl'vetty vuodehizel
pšeniztsal, a loput nellä vuotettih Semjonua, kuj hän reššiu -
istuttua-go nijh podsolnuhua, nostua-go baštan, ili ynnäh kyl'viä
kagral i rugehel.

Kaj nämä novostit muamo kijrehtämättä saneli Semjonal murgina-ajgah, i
nygöj, lähtiéttyö pihal, hän himon ke rubej kaččelemah omua
hozjaistvua.

Énnen kajkkié hän lähti sarajh, kus oli uuzi hebo. Hän éj tirpanut
kaččomatta tammua, kudama vié éj ammujn sejzoj barskojs konjuškjas i
kravčkutti barskojda ozrua, a nygöj sejzou köyhän bombardir-navodčikan
Semjon Kotkon sarajhujzes i duumajja éj tijja, mijttumah ruadoh pannah
huomen, kyndämäh-go énnistä pomešikka Klembovskojn muada kagran al,
vaj valljastuo podvodah i matkata jovel očeretua tuomah uutta katosta
varojn. Semjon jo kergij nähtä, čto katos pertin piäl lujah on
hapannut i éj mešajččis se kattua uuvessah.

Uuzi tamma äjjal miéllytti Semjonua. Se ozuttihes äjiä paremmaksi, mi
kuj hän duumajčči. Hän kosketti hebuo nežnojs, barhatnojs turbas,
silitti vačan al i sid že žiälejčči, čto éj ottanut keral batarejs päj
šjotkua i skrebnitsua.

Lehmä oli muga sid. Pomešikan lehmäs vojnujs vuottua énämbiä.

Mi koskou lambahih näh, ga kaksi nijs vasta vaj suadih vuonat. Semjon
otti ollil päj jugiéttävän luuhizién kabiélojn ke i kovan, kuj rovno
puus vestetyn turvan ke, kučera villahizen vuonan, äjjal muhisten,
puhuj sil nenäh i rubej ringumah hozjajstvenno:

— Hej, mama, pidäy, čtoby vuonat muattas pertis, a éjga vié, älä
anna jumala, vuonajzet kyl'metäh!


Glava V

Susiédat


Semjon avaj pajan. Tiäl oli pimié i vilu. Nakoval'njua kattoj tukkujne
vanhua, jiädynyttä lunda, kudamua oli kandanut trubah.

Semjon viäl'di ruostunuos drotas. Lujah vidžeydy, puhaldi kindié
palgehién sojtto.  Tuuli puhaldi ah'joh, nostaen tuhka pil'ven".
Vilun rauvan i kivihijlen nišenskoj duuhu täytti pajan. Kerras rodih
paha miéli i igävä. Semjon mašinal'no risti sil'mät i läksi, pannen
ičen jal'geh hilljakkajzeh umbeh uksen - levién, kuj vorotat.  Sid,
uksen luo, pidi olla piénes sah tuttava jauhinkivi. I tozi: jauhinkivi
oli omal sijal. I kerras mujstutti. Semjon, min interesno oli kezäl,
äjjal kijnittyen nostua se jauhinkivi hejnikös i kaččuo, midä sen al
on. A sen al ajnos kuhizi i lijkkuj lugematoj miärä mijttumié liénöy
tsviétattomié, läbinägyvié madojzié, toukkié, i lajhana kazvettih,
päjväjzen valgiéda nägemättömät piénet juuräi—kulut i hejnäjzet, muga
že tsviétattomat, kuj i ne madojzet.

Nygöj, hot' jo zavodihes kevät, kivi jovi oli lujasti kyl'mänyt muah.
Tuas lié ni paha miéli i igävä.

No jarkoj fevraljan päjvä oli muga čoma, — se kaj ozutti puhtahas jiäs
valetuksi: sinine kuvahajzes i valuja, losnija päjväjzen pajstos, čto
Semjon vesseläl komandiran kačahtuksel kačahti omah pihah i, nähtyhyö
keskel pihua kyl'mänyön taeh tukun, kudama éj ollut omal kohtal, otti
hangon kädeh.

Otvyknittuhuo nastojašojs poleznojs ruavos, — ved' éj hän ole ruado
ihmizel varojn, tozi diélos, ajnos aella i aella oman orudijan ke
viérahié peldoloj myöte, kajvua blindažoj i, tarkaten sil'mäl
panoramah, kijrehesti éččié otmetka kohtua, a sen jal'geh orudijnojn
fejerverkan "Tret'e, ogon'!" komandan mugah tembualla šnuras i hyppié
gluhojksi luadijas i sogevuttajas puškas, - otvyknittuhuo nastojašojs
poleznojs ruavo-s, Semjon miélelläh nosti hangol kebejdä höste
kerroksié i kandoj nijdä sarajhuon tuaksi.

Tojči hän piéttelivyj i, pyyhkien hiémal oččua, duumajčči: "Éj, mojzel
samostojatel'nojl ihmizel vojbi hyvin andua! čomimman nejdizen kyläs!"
Tämä duuma i lämmitti händä ruavos.

Tytön vypuklojt si!l'mät, mustat i losnijat, kuj višnjat, hänen
muhizennas nirpistynyt nenäjnae, éj lähtetel'dy hänen miéles. Midä
alemmaksi päjväjne laskihes, sidä nastojčivojmmiksi roittih, Semjonan
duumat. Hänen tembaj tirpamatojn besposkojstva.

Sej keskié pihal ajjan luoksi se i diélo tuleteldih susiédat
nägeydymäh Semjopän ke. Sidä muga že triébujčči obyčaj. Tuleteldih
kijrehtimättä koukus polvin yksi tojzen jal'geh starikat, ljubopytnojt
kuj akat, losnindah suuate kulunujzjas vällis vuatta pidžakkolojs, i
töpykkähis lammasnahka šuapkojs, syvättylöjs čirhistynyjziš kulmil.
Muutettuhuo starikovskojt sauvat ojgiés käes hurah, hyö ojennettih
Semjonal äjjas piäliči lauvaksi azetettuo kujvettučnutta kättä i
sanottih, sočuvstvenno nytkyttäen: "Semjon Fjodorovičal", ili "Mejjan
kavaleral", ili "Jumala abuh!.

Laskematta hanguo käzis, Semjon astuj ajjan-luo, kus bokallah oli luja
astivo, pijlöjh ripustettulojn kuvšinojn ke, i luadi tervehyön ihmizil, 
vastaten kyzymyksilh i svos-klitsanijojh. Vastata pidi bojkojsti, 
sanan piäl kormanih éj männä, mis muga že oli samostojatel'nojn i oman
ihmizen priznakka. 

- Grigorij Ivagnaovičal, — vastaj Semjon starikojl, hejttäen papahan
piäs i počtitel'no kumarduen. — Andoj jumala nägevyö. Muga že i
tejl, Kuz'ma Vasil'evič.

- Tuleteldih akat, ljubopytnojt, kuj starikat. Hejjan tervehtännät éj
oldu muga tseremonnojt i prostoserdečnsjt i nijs oli ojvalline
portsija najzién pertsua: "Terveh, Semjon Fjodorovič! ylen prijatno on
tejdä nähtä. Slava bogu, čto jal'gimäjn tulitta jarilleh. Myö jo
duumajčimma, čto työ lähtittä nemtsojl jal'geh, ga täh sua aeletta.  A
se, paistah ihmizet, hän tejl jalles juoksendelou. Nu slava bogu. —
"Tulennan ke. Midä työ muga vähän frontal ristoj sajtta?" — "Kavalera,
kus siun pogonat ollah?"

— Ni kuj éj, - lyhyöl terväh pagizendal piäzi hän akojs. — Miksi ba
miul kazjonnoloj patronoj sudre nemtsojn täh truattié, konza parembi
on kois päčil sydämistä vragua vastah, akkoj myöte ambuo ojgiél
viäritännäl. Miul siél pozitsijal annettahnus vié yksi rista, vaj
puuhine, a mié én tahtonut. A pogonat mié vajhtojn tabakkah yhtel
urual.

Éndizhet kyläläjzet yhten igähizet prijateljat, énimittäh jo ammujn
kerrinnyöt "demobilizujduo" armijas i tulla jarilleh kyläh, ozuteldih
ajjan tagua soldatskoloj ryndähié, kudamih oli riputettu érojtuksen
znuakkoj, kiändäen pohodnojt furažkat, a érähät oldih keldajzis
stal'nolojs fratsuzskolojs kaskojs, — hyö énzimäj ojennettih kisiétat
ili žesti vakat tabakan i bumagan ke. Vaj kiärittyöh Semjonan ke
tsygarkan, vedähyö i syllettyö, hyö luaitah tervehys i zavoditah
kyzellä: "Terveh yksi vuodične. Kuj ollah diélot?" - "Midä kuuluu
pozitsijojl?  Lopullizesti mirivyttih vaj vié ammutah?" — Sié mijttyös
čuastis päj, vaj kuuveskymmenes nellännes artillerijskojs brigadas päj
olet?  Mié, kak raz, kaheksannes gaubičnojs. Talvel kuuvendenatojsta
myö tejjan rinnal olimma Vilejkas Smorgon'jun luo. Työ vaj dorogan
ojgiéda puolda, a myö hurua, juuri kiännöksel Vjaly kylän tagana". —
"Ét kuullut sié, Lenin vié-go rukovodiu diélolojl?" - "Kerenskojda
vié-go käzih éj suadu?"  

— Terveh, zemljakka, — vastaj Semjon omil yhtenigäjzil. — Mejjan
diélot ollah — vaj gu perti olis luja. Verhovnojn glavnokomandujuš'ojn
prikazua myöte fevraljan kahtennestojsta päjväs päj tädä vuotta täyzi
mirivymine kajkil frontojl i dejstvujušojn armijan täyzi
demobilizujmine.  Kuuvennenkymmenennen nellängnen brigadajan
énzimäjzet baterejt, i talvel kuuvendenatojjosta vuodena, tozi,
sejzottih Smorgan'jun luo dorogajon ojgiéda puolda, ajvan Kojvikon
lähil. Leninah näh, kuuluu, čto hän on omal vanhal sijal, rukovodiu
kajkil diélolojl i piästä välläl vovse éj interesujčeh. A maduo
Kerenskojda muga i éj suadu käzih, sen täh gu hänel angličanat
fal'šivoj litera vypišijttih, i sen fal'šivojn literan ke nygöj aelou
kajkkié raudadorogoj myöte, suorinnut ili naizeksi, ili gimnazistaksi.

Brihaččujzet, jahkien tojne tojsta, liččavuttih ajdua
vastoe i kirruttih kähejl iänilöjl: 

— Djadja Semjon, miksi työ éttä ole bol'ševikka? Djadja Semjon, tejl
éj-go ole mijttumua tahto patronua ili vanhua ljumčinivojda fljažkua?
Éččigiä mejl!

— On tejl, bajstrjukojl varojen, hyvä remeni vaskizen lapan ke 
njokas! — kirguj Semjon brihačujl, nareko siändyen. A nu, golota,
ollokua ajjal päj i äl'giä balujkkua, éjga kiskon korvat!  

I brihačut juhkehen ke juostih joga puoleh, vaj pertilöjn salgamolojn
taguada nävyttih ruskiét nenät da losnittih ljubopytnojt sil'mät. 
Jal'gimäj tuli ilda.


Glava VI

Večjorka


Mäki fevraljan kuu loppuh, a yhtes sen ke loppuj i talvi. Mijttuma
tahto nedäli, éj énämbiä, jaj énzimäjzeh kevät kuuh martah sah.

Tiédäen iés jugiét ruavot stepil, brihat i nejdizet kijrehtettih
kylläl guljajja. Joga päjviä se yhteh pertih, se tojzeh keräyvyttih
hyö večjorkah.

Tänäpäj oli Ljuba Remenjukan vuoro pidi, hejjan pertis večjorkua. Hän
kuadoj täyven kerasinua, azetti porjadkah i pani palamah suuren
lagilampan kaksitojsta linejnojn stjoklan ke, ylen puhtahaksi pyyhki
kruasitun lattién, azetti skammit, kabrasti pertis lijjat vešit, a
iče, jogapäjväjzes jubkas i koftas, skromno istujhes kezriämäh.

Jallan pajnos tazajzesti rubej pyörimäh puuhine ratas — läjmettih
tokerretut rukin spičat. Näpperät sormet näppäjl'dih työdä. Sormién
läbi juoksi punottu nijtti. I, rippuen tämän hojkkajzen nijtin njokas,
raviéh rubej pyörimäh värtinä, se laskevuen lattiéh suate, se volšebno
nousten kizuaién, tojvot magnitojdulojn sormién luo.

Terväh zavodittih keräydyö nejdizet. Hyö istuuvuttih sejnä randua
myöte i, lykättyö pajkan hardiélojl, kerras otettih poves päj
mijtut-tahto käzi ruado, kudajn on zavodittu jo myöhäjzel sygyzyl i
kudajn on varustettu spetsial'no ruaduo varojn večjorkojs.

Jo ammujn oli otettu mojne obyčaj, čtoby nejdizet večjorkojs éj
istuttajs ruavotta. Tiäl jogahine voj ozuttua omua masterstvua brihojn
iés i tulla valiččijan édeh parahas nävös.

Odva vaj jal'gimäjne nejdine tuli pertih, kuj ikkunan tagua rubej
kuulumah miélistelevä i yhtes sen ke nebrežnoj sojton vingutus.
Stjoklah hilljakkajzeh kolahutettih. Érähié miéhién lijččoj läjmähti
piha puolel. No nejdizet pertis ni kulmua éj lekahtutettu, kuj rovno
kaj tämä hejdä ni kuj éj koskenut. Sil'mät oli kyl'mästi pajnuttu
käziruadoh, očat čomah rupistettu, i vaj yksi, yhtehine kajkkié
varojn, odva tunduva muhahtus lendi lijččoj myöte, sijsriči männes
kosketellen se yhten, se tojzen suuhuon randua.

Ikkunan taguana rubej kuulumah šupetandua, hilljakkajne nagranda.
Uksi varovajzeh avej. Sih tuli sydämeh énzimäj olgapiä sojton levién
remenin ke, a sen jal'geh i keritty levién očan ke piä matrosskojn
furažkan ke tagarajvol. Matrosa, kuj rebo, kiändeli joga puoleh
konopatojda neniä.

Nejdizet éj kačahtettu häneh ni yhtä kerdua, hyö kijrehtettih ruadua.

— Nolja vnimanijua, funta prezrenijua, - ajjan znuaččijah zamiétti
matrosa, iskien sil'miä brihojl, kudamat tungettih tagane senčojs päj.
Nejdizet jiädih huolenpidämättömiksi. Matrosa kahtel käel hejtti
furažkan i hejttelivyen kumardi.

— Razrešitta tejl tulla?

— Tulgua, esli tejl on interesno, — kyl'mäl iänel vastaj émändä,
kaččomatta matrosah, i nostaldi olgapiädä, samal kohendaen sil alah
päj hejttyiä pajkkua. — Myö omua huattua ni kel varoj lukkuh émmä
salbua.

Hän prezritel'no azetti kovat huulet i muga énergično pajnoj jallal
rejkkua, čto rattahajne rubej loškamah i viuhkamah.

Rukin värtinöjn kuvahajzet matkattih tojne tojzen jalgeh vallattuo
sejniä myöte.

— Ylen hyvä, - sanoj matrosa.

Hän tuas iski sil'miä brihojl, nähtävästi, tahtoen laskié iččié
ylähänä pidäién tyttölöjn adresua myöte mijttuman tahto osobenno
jadovitojn zamečanijan. No éj kerrinnyt. Taguada zavodittih hänen piäl
tulla, annettih polvel, i joukko tirpamattomié brihoj vajkkana olennan
hujgežvuon ke tuli huattah.

Konza tuli Semjon, večjorka oli parahillah mänös. Tozi, činnojn, daže
érähän verran čopornojn sid olemizen hengi vié oli pertis. Onnuako
kuda-ken brihojs, igävystyhyö olgapiäl sejniä vaste nojuamizel,
istujhes, kuj rovno huolettah, juuri skammin njokal, šupettaen omal
krasavitsal kajken luadujzié sekrettoj. Omas očegredis -i nejdizet jo
éj muga hyvin kačottu niéglah, kudajn pisteli läbi jarién bumažnojn
kanvan i jo éj yhtes huolettah niéglal puhkatus sormes rippuj veri
mar'jajne.  Strogoj vajkkane olemine keskeydyj. Brihat lajskah
vajhteldihes tyttölöjn ke rovno kuj vähäpädöjzil zamečanijojl,
kudamién tagana érähičči saj arvata muga äjja pejtollista kizua, čto
äjil šjokil jo paloj kyynelih sah poltaja helié rumenča.

Daže iče huatan rassuditel'noj émändä Ljubka Remekjuk unohti minutaksi
oman kezriämizen, nojauduj olgapiäl matrosan bušlattua vaste i istuj
muga, valgién, očarovatel'nojn lijčan, puoleksi ummistanujzién
sil'mién i bludijan muhizendan ke, rovno olis njuuhtanut durmanua,
mašinal'no silitellen värizevil sormil matrosskojn furažkan
georgievskoloj lentoj.

Semjon piéttyj uksen luo, ni kenen nägemättä éččien sil'mjil sidä,
kenen täh hän tänne tuli. No énzimäjnöe, kenen hän dogadi,
oli... Fros'ka.  Se oli mojne udivitel'no, čto ajvan énzimäj hänel
daže ozuttih, éj-go hän viäžrin tundenut? Kuj? Sizär Fros'ka!

...Kaksi valgiéda hanhié häjlyen astutah tojne tojzen jal'geh, a nijen
jal'geh juoksou palljahin jallojn murdoloj myöte pitkä jalgajne
tyttöjne kojvuhizen pitkän vičan ke käes. Nenän alusta on ligaudunut,
očal rippuu kassajne, hojkkajne, kuj hijren händä. Imenno mojzena oli
jiänyt Semjonan miéleh Fržos'ka...

I kerras, na siul! Istuu nygöj se samajne Fros'ka večjoras tyttölöjn -
täyzién nevestojn — keskes, mojne vuažnoj, sil'miä éj särähytä... Tju,
kehno, kuj on kazvanut!

A Frosja i tovel istuj suures sijttsahizes koftas, sugajne tukis, i
nelläntojsta vuuven igähizen nevestan lijjan ser'joznostin ke
staratel'no ombeli suurel vanhanajgujzel niéglal miéhién pajdua.

Vähä sidä. Hänen rinnal, pahojn azettaen pitkät käet polvilojn piäl,
istuj čirhakka briha vuuven kaheksantojsta ijas valgiés pajjas, nägyj,
éj éhtinyt puuttuo mobilizatsijah, — i trevožno kaččoj čurah. Tämän
nähtyö Semjonua rubej muga nagrattamah, čto hän iski kengäl, kirgaj:
"A kehno tejdä!" i jo tahtoj piästiä Fros'kah näh podhodjašojn
zamečanijan, kuj kerras sana tartuj hänel keroh. Lennettih piäs päj
kajken mojzet šuutkat. Hän dogadi Sof'jan.

Tyttöjne iskosa kaččoj händä vypuklolojn sil'mäluomilojn al päj
višnjahizil sil'mil. Pikkarajne haudajne värähteli avattulojn
huulilojn yhtes lajjas, vähäjzel ozuttaen puhtahié hambahié, kudamat
oldih tihiét, kuj nuoren kukuruzan siémenet.

Nellä vuotta duumajčči saldatta täh nägeydymizeh näh. Nygöj häi sejzoj
segonut, tiédämättä, midä ruata.

Brihat gordo ryvähtel'dih. Nejdizet pejtočči kačahteldih Sof'jah.
Fros'ka kaččeli vellié nežnojl, no lukavojl myyvityksel.  Sof'ja
tuskevuksis nostaldi olgapiädä, hilljajzeh rodih helién ruskiéksi i
kattojhes naperstka käel, luadien nävön, čto kohendau očal
tukkié. Suuri pala hojkkua linnalajsta paltinua, kudamua häi
vyšivajčči kanvua myöte šulkul, čujahi polvel pai.

Semjon oli valmis mänemäh. No sih ajgah matrossa, kudajn tiézi kaj
muailmis éj vaj matrosskojt, no i saldatskojt pajot, vejal'di sojttua
i rubej pajattamah slučajh podhodjašojda artillerijskojda:

Kerran miun luo tuli
Artillerista i paginan mojzen miul zavedi:
"Terveh, armahajne miun,
Ka terväh vojna loppihes..."

I večjorka jatkuj kuj ni midä éj olis ollut.

No vot émändä hajkostih, kačahtaetn lampah. Nejdizet pejtettih sizäleh
käziruavot i ruvettih yksi tojzen jal'geh lähtemäh pertis päj. Hejjan
jal'geh lajskastti, siästäen dostoinstvan, lähtiéttih i brihat. Tämä
oli kodih suate provodinnan hätken vuotettu ajga, zakonnoj vozmožnosti
olla kahten kesken.

Briha i nejdine yhtyttih pimiés senčojs. Kuuluj puaksuo šupetusta.
Minutan mändyö kaksi kuvahajsta, sebäydyen, jo matkattih pimiédä
ulitsua myöte.
 
Jal'gimäj tojzil jal'geh nouzi omal sijal i Sof'ja. Hän lähti astumah
Semjonan sijriči, puaksuh astuen kozlovolojs bašmačkojs i laskien alah
pikkarajzen čoman piän. Semjon kačahti, häneh. Sof'ja sijriči männen
laski sil'mäluomet alah. Semjon vuotti priličijua varojn minuttajzen i
kijrehtimättä lähti hänen jal'geh senčojh. Sof'ja vuotti händä.
  
Pimiés nägymättömät käet sevättih händä olgapäjs. Piä pajkas liččauduj
saldatskojda rynnästä vaste.
  
— Oj, Semjon! — kuuluj väetön iäni. — Oj, Semjon, miun suvajttu, olet
terveh, ét ole tapettu!

Lojtos huondes puoleh mäni losnija talvizeh tabah kuudajn. Magaj
kylä. Semjon kajmaj Sof'jua. Hyvin liččauduhuo tojne tojsta vaste
artillerijskojn šinelin al vnakidku, pidäen käzis, matkattih hyö
iänetöjstä ulitsua myöte, hilljakkajzeh, kuj rovno liéttih
sogiélojksi.
 
Semjon, piétellen hengitystä, viätti tyttyö osmotritelnojn nežnostin
ke ulitsan jiädynyjzié dorogajzié myöte.
    
I yksi kaj hän éj ollut spokojnoj. Privyčnoj somnenija smuš'ajčči
hänen gordelivojda ihastusta. Soglassiuduu-go Tkačenko andamah hänel
oman tyttären? Éj-go otstupi omas sanas? No sidä varojn, čtoby éllendiä 
kaj nämä somnenijat, pidäy tiédiä, ken mojne oli Tkačenko i min täh 
varaj Semjon otkuazua.


Glava VII

Bohatta nevesta


Tkačenko oli krest'juanojn sidä tipua, kudamat, ollen érähiči
saldataksi kučuttuna, terväh privyknittih saldatskojh élajgah,
löyvettih sid vygoda i éj terväh tuldu jarilleh kodih, dobrovol'no
jiähen sverhuročnojh službah vuuveksi vijeksi-kymmeneksi, a se i
kajkeksi vijeksitojsta. Omah ajgah Tkačenko oli kučuttu artillerijah,
loppi dejstvitel'nojn služban bombardiran zvanijal, sverhuročsnojh
sijrdyj mladšojksi fejerverkeraksi, russko-jašponskojs vojnas saj
kaksi georgievskoida ristua, kolmannen našivkan i, muga zamiéttimatta,
liéni gospodinaksi vzvodnojksi, sjotrogojksi službistaksi, oman
ofitseran ojgiéksi käeksi i batarejtsojl grozaksi, sanal sanuo, siksi,
midä kučutah — škuraksi.

Kerran ili kaksi vuuves tuletteli hän käydmäh kyläh, kus hänel oli
mučoj i perti. Hän toj keral kajken batarejs sujtetun žalovan'jan i
tolkun ke pani sen hozjajstvah. A dengua joga kerda oli rubljua
kaheksankymmen yheksjankymmen. Dengat kylä élokses — ylen suuret.
Hänen mučoj, prostoj, köyhä akka, - hän otti hänen orbojna, - kudamua
hänen sverhuročnojn služban énzimäjzinä vuozina kajkin ylen äjjal
žiälöjttih, kerras omaksi udivlenijaksi rodih kyläs yhteksi kajkis
bohatemmaksi émännäksi. Nygöj jo ihmizet hänel zavidujdih i händä
uvažajdih. No hän, hilljakkajne, kir'jah maltamatoj i puhtas syväjmel,
ni kuj éj vojpnut privyknié omah uudeh položenijah, da vrjad li sen
kuj pidäy i éllendi.

Hän jatkoj kävellä muga že prosto, i daže köyhästi, muga že ruadoj
sel'giä oendelematta i oman miéhen talos énämmän palkalajzeh pohodi,
min émändäh. Hän ukkuo suvajčči i varaj, kuj korgiémbua sušestvua.
Ukko händä žiälittävästi tirpi. Hejl syndyj tytär. Ukko työndi čuastis
päj kirjajzen, käskien ristié nejčykkäjzen divizionan komandiran
mučojn čestih Sof'jaksi.

Nejčykkäjne kazvoj, muamon vospitajdavana, prostotas i suvajnnas.
Tuatto hänel varoijn oli muga že vysšojna sušestvana. Vojnan iél hänel
täydyj kuuzitojsta vuotta. Kaksi vuotta händä jo lugiéttih nevestaksi
i guljajčči hän Semjonan ke.

Hotja Semjon oli köyhä, a hän bohatta, vastustuksié éj nägynyt.
Sof'jan muamo oli ruadi andua tyttärečn hyväl, ruadajal ristikanzal.
Paistuoh tytön ke i tijjustettuo samal hänen muamon nastroenijah näh,
Semjon jo tahtoj työndiä koziččijoj. No juuri sih samah ajgah tuli
kodih iče Tkačenko, vasta vaj nostettu fel'dfebeljaksi. Hän tijjusti
tulijah svuad'bah näh i vihastuj.

Hänen pluanojh ni kuj éj sobinut andua ajno tytär köyhäl. Naoborot. 
Hän jo ammuj tahtoj piästä rodnjaksi kenen tahto bohatemman, ylemmän 
ke, ostua bankan kaute hyvä, suuri hutora, érota jal'gimäj čuastis i 
liétä esli éj pomešikaksi, to kajkes slučajs sen luaduhizeksi.

Hän käski sanuo Semjonal, čto katkuau hänel käet i jallat, esli konza
tahto nägöy händä oman pertin lähil, mučojda nimitti vanhaksi
makitraksi, a tytärdä tahtoj hyväjzeh vejal'diä hardejloj vaste uuvel
fel'dfebel'skojn šaškan huodral - i daže jo nosti sen yläh, - no,
nähtyhyö hänen čomat mustat sil'mät sambumas, pyöriét pöllästyksen
täh, žiälöjččdi omua lasta, verdyj i kirgaj strašnojl iänel segavan;
no javno oskorbitel'nojn sanan: "Hivrja!"

Lähimäjzenä že pruazdnikkana, suorivuttuo täydéh paradnojh formah,
kudamah pidi šaška, ristat i oranževoj medali Romanovojn koin
kolmannen suan vuuven čestiksi, fel'dfebel' iče vej nevestan bazaral
Baltah. Alahaksi pajnunuos tytön piähyös oli batistovoj čepčikka
čislan ke, kudama oli ommeldu malinovolojl rihmojl. Čisla se ozutti,
äjja-go rubljua annetah priduanojda nevestal. Mojne on vanha kylän
obyčaj, kudamas éj tahtonut kiél'däydyö Tkačenko.

Bazara ohkahti. Énnen kylä nevestojn čeptsojs skromno znuaččihes 35,
50, äjja - 75. Tsifra 100 saj počtenijan. 150 ymbäri kerävyttih
ljubopytnojt i sih näh paistih jäl'geh päj ynnäh vuozi. Sof'jan
čeptsas suuril škol'nolojl bukvil oli ommeldu 300.

Rahvas kuhizi uuven vihannan ressornojn povozkan ymbäri, kudajn oli
kir'jutettu rozočkojl. Hujgién i abién kyynälet valuttih tytön
tulenruskejda š'jokkié myöte. A tuattoh sejzoj povozkan iés, kuj oman
batarejn iés, ni keneh kaččomatta, i, fel'dfebel'skojh luaduh oendaen
jallan kengäs šporan ke, kolmel sormel silitteli mustié ussié.


Glava VII

Saldatskoj urhakkus


No hyvän miélehizet mečtat éj roittu il'meksi. Iski vseobš'oj
mobilizatsija. Tkačenko sročno mäni čuastih. Zavodih vojna. Semjonua
otettih vojnal. Hän pejtoči prošajhes Sof'jan ke, kudaj itki hänen
olgapiäl. I rodih muga, čto puuttuj hän imenno sih samah
artillerijskojh briguadah, sih divizionah i daže sih samah batarejah,
kus Tkačenko oli fel'dfebeljana.

Sid, pozitsijojl olles, da vié oman vragan vluastin al, Semjon
tijjusti, äjjan-gö maksau funta saldatskojda urhakkusta.

Sid samas päjväs sah, konza Tkačenko, azettaen käen vyöl, énzimäjzen
kerran matkaj batarej frontan iés i éj hyvän muhun ke kačahti viäräl
sil'mäl kajkkié vägié myöte oendunuoh kanonira Kotkoh, i ajvan
sejččemendehtojsta vuodeh sah éj ollut čuassuo, konza Semjon éj olis
čuvstvujnut ičen piäl fel'd!febeljan podavljajušojda vluastié.
Tkačenko työndi händä kajkis jugiémbih narjadojh - mua ruadolojh,
mečän lejkkuandah. Hän éčitteli hänes piénimmän upuš'enijan periä.
Puaksuh pidi Semjonan sejzuo rantsa selläs täyven pohodnojn vykladkan
ke. Vié puaksumbah naznačajdih händä ilmajn očeredié kuhnjal
kartofeljua kuorittamah, midä lugiéttih ruadona hot' i kebiénä, No
unizitel'nojna.

Ozaksi ičel, Semjon éj tullut avuttomaksi i éj hejttynyt. Muuten hän
olis männyt. Ajvan tojzin. Synnynnäs sah nastojčivoj i smyšlennoj, hän
éllendi, čto hänel jiäy yksi: pyrgié édeh päj. Hän muga i
luadi. Terväh hän rodih, ni nih kaččomatta, batarejn yhteksi kajkis
ispravnojmmaksi saldataksi.

Sen keskié Tkačenko jatkoj mägeh mänyö. Bojulojs Vostočnojs Prussijas
hän saj tojzen stepenin Georgievskojn ristan. Avgustovskolojs mečis -
énzimäjzen.

Vijennentojsta vuuven lopus, otstuplenijan jal'geh, Molodečnon luo oli
tsarskoj smotra. Batarejtsojl annettih uuvet šinelit. Pikkarajne
pardanikka polkovnikka täyves pohodénojs snarjažnenijas, valgié rista
rinnal, laski ičen sijriči armejskojn korpusan. Kirguen "ura" i
kuulematta omua iändä, Semjon vilahtuksel nägi hevon turvayn piäl
keldaj- zen lijčan kajjojn sil'mién ke sugahikkahis—ruppilojs. Lijčča
oli tuttava — juuri-juuri kuj poltinas.

Smotran jal'geh piristih nagruadat. Batarejl tuli kymmene ristua.
Brigadan komandira, kijrehesti astuen frontan sijriči, tartutti
Semjonal "Georgijan", taputti händä hiémah i sanoj: "Moločča!" Semjon
éj tiädänyt, midä ruata. Odnako hän nostaldi alaleugua i kirgaj: "Olen
ruadi starajjakseh, tejjan prevoshoditel'stva!"

Sinä že päjvänä Tkačenko nostettih podpraporšikaksi. Hän azetti
saldatskojh šaškah ofitserskojn temljakan, pani papahah ofitserskojn
kokardan i ombeli pogonojh levién kuldajzen basodnan.

Tämä oli raja, kudamua ylemmäksi alembi čina nousta éj vojnut.

Täh tabah Tkačenko muuttuj gospodina fel'dfebeljas gospodina
podpraporšikaksi. Uuzi nimi lopullizesti érotti hänen saldatojs, ni
min verdua lähendämättä ofitserojh. Tkačenko loppi puuhizes ljul'kas
žestizen kryškan ke kurinnan i perejdi huogehjoih papirosojh.
Spičkojn sijah hän rubej pidämäh zažigalkua, kudama oli luaittu
patronas.  Hänel liéni oma holuj, pohože denš'ikkah, kudaman hän otti
tojzen razrjadan obozas.

Vojna jatkuj.

Érähiči kuuvendenatojsta vuodena Smorgon'jun luo, astuen batarejda 
myöte, Tkačenko dogadi Semjonan. Semjon istuj kyykkyzilläh éj 
suurikkajz"en tulen iés, kudamas lämbeni šrapne'lnoj stokana. Sid 
stokanas sulettih nemetskojt aljuminievojt distantsionnojt trubkat. 
Semjon valoj aljuminis luzikkoj.

Tkačenko Semjonan nägemättä piéttyj hänen sellän tuakse, kačellen
kajken tämän piénen litejnojn pihan zemljanolojn formién i valgein i
huogamikkahién valmehién luzikkojn ke, kudamat vilustuttih rinnal
peskus. Ymbäri ni kedä éj ollut. Pol'zujččiuduen hilljah olennal,
batarejtsat luaittih jogahine omua diéluo: ken pezi sobié, ken kizaj
kyykkäh, ken kirjutti kir'jajsta ičen luaitul šašečnojl stolajzel,
kudajn oli iskiétty muah maskirovkan närejlöjl ymbäri istutetun
orudijan rinnal.

Rozovoj majskoj ilda vallojtti sadavuodizién kojvulojn nuorién
vihandién lehtilöjn läbi znamenitojn Smolenskojn šossen lajjal,
kudamua myöte énnen matkaj Napoleonan armija. Jugién hurizennan ke
lendi érähičči korvan rinnači majskoj žuk, i, kuj rovno vastaten sil,
lojttona kuuluj razvedkas lendäjan nemetskojn aéroplanan hilljakkajne
hurizenda.

- Hozjajstvua luait? - kyzyj Tkačenko.

Semjon särähti i hyppäj sejzomah, oežnduen fel'dfebeljan édeh Tkačenko
pil'čistyj, silitteli kolmel sormel ussié i kijrehtimättä astuj
Semjonan sijričči sinne i jarilleh, kuj frontan iés. Jal'gimäj hän
piéttyj bokittajn Semjonah päj i azetti jallan édeh päj.

- Nu midä, Kotko, - koskettaen käel furažkan kozyr'kua, sanoj häi
hämäräh muhisten: - jogo sié lykkäjt piäs ili ét vié lykännyt?

- Én voj tiédiä, gospodina podpraporšikka, - vastaj Semjon, laskien
sil'-mät alah.

Tkačenko oli vajkkana. hänen lajha muskulistoj lijčča lilovosizojn
rumjantsan ke ozutti vihan uskaldajua zadumčivostié.

— Kuj tahtot. Siun diélo. Mujsta.

Tkačenko astuj hilljakkajzeh Semjonan orudijan luo, avaj zatvoran i
kačahti dulah.

- Muga. Ylen hyvä. Kahten sormen sangevuol ligua. Otat nellä narjadua 
ilmajn očeredié.

- Kuundelen, gospodina podpraporšikka! - moločan luaduh kirgaj Semjon,
kudajn éj énämbiä kuj čuassu tuaksče päj puhasti oman orudijan
kerosinal.

Terväh zavodittih saldatskojt otpuskat. Alemmat čisnat vuorotellen
käydih kodih kahtenkymmenen yhten päjvän ajjaksi. Oli otpuskas kaj
batareja. No Semjon muga éj ni suanut vuottua očeredié.

Loppuj kuuvennentojsta vuuven kezä.


Glava IX

Sejččemestojsta vuozi


Matkaj vojnan kolmas vuozi. Briguadua lykittih frontal päj tojzel 
frontal. Joga kohtas juristih bojut. Mečät Vilejkan myödäh oldih
poltettzu vijeltojsta virstal tupehtuttavil guazulojl. Ne sejzottih
kujvat i keldajzet, kuj sygyzyl.

Baranovičojn tagana, Dvinskan luo i iélleh ajvan Rigah sah ynnäh
nedälilöjdn, hejttelemättä, tärizi mua. Yölöjl lykättylöjn, hävinijojn
peldolojn piäl rippuj uragannojn tulen zorja.

Černovitsan poltavié ulitsoj myöte, männen sijričči obozojs,matkattih 
nastupajušojn Brusilovan gruzovikat rezervojn ker. Dorna-Vatra jurizi 
tulen iskulojl.

1) Brusilov — generuala, kudajn komandujčči imperialističeskojl vojnal
russkojda armijua jugo-zapadnojl frontal. 

Pölystynyöt slivat riputtih Bukovinan sadulojs.

Avgustal Rumynija vstuppi vojnah. Russkoj korpusa mäni Dunajs piäličči
i raviéh matkaj kajkes Dobrudžas piäličči. Jo nabljudatel'nojl punktal
artilleristat nähtih kukuruznolojn peldolojn i baštanojn tagana
bolgarskojn linnan Bazardžikan minaretoj.

No sid prevoshodnolojl vägilöjl iski Makenzen 2). Kaj segauduj.
Nemetskojt samoljotat matkattih raviél lennol avonajzién steppolojn
dorogojn piäl, ambuen pulemjotojs pohodnoloj kolonnoj. Vanhan ajgujzet
rumynskojt puuškat, kudamié veettih volat, tartuksenneldih ligah.
Nemtsat otettih ne palljahil käzil. Sygyzyjne kuudajn kyl'mästi valgaj
kukuruzas viruié puhaldunujzié rungié i sinne tänne lykittyö
amunitsijua.

2) Makenzen - germanskoi fel'dmaršal- kudain igrajčči suurda rolié 
imperialističeskojs vojnas

Lijkkumattomat čabanat korgiélojs lambahan nahka šuapkojs, korgiét 
posohat käzis, sejzottih lambahién ymbäröjdynä, kivizién kajvolojn 
lähil, kudamat oldih pyöriét, kuj jauhinkivet. Hyö huoletta kačottih 
armijah, kudajn ilmaj porjadkua matkaj steppié myöte.

Vezihine päjväjne sluabo pajstoj bukojn juuril levittäydynyjzih
keldajzih lehtilöjh.

Pahaluadujne sygyzy rippuj Dunajn piäl. Puhtahan jogi tumanan läbi
odva nävyttih Karpatojn teräväpiähizet otrogat. Siél päj kuuluj
sanonada. Vojnal loppuo éj nägynyt. "Éj sua énämbiä tirpua saldatan
okopnojda vajvua", -kir'jutti Semjon kyläh, muamol. Fevraljan lopus
Petrogradas nostih vosstanijah rabočojt. Tsuari kiél'dihes prestolas.
Päjväne pajstoj virduais ois. Sinine tajvas, kudama kuusottči
polkovolojn orkestrojn vaskihizis truvis, nägyj vihandana.

Kus päj on tullut muga äjja šulkujzié ruskiéloj bantoj i kumaččuo
paltinua! Vremennojn pravitel'stvan komissarat - jariét štatskojt
gospodat hyvis drapovolojs turkilojs i karakulevolojs šuapkojs -
sekretarilojn ke aeldih énzimäjzevn razrjadan obozoj myöte mitingujmah.
Vozbuždannojt saldatat éj muattu yölöjs i paistih blindažojčs muah i
mirah näh. Semjon käveli, kavottahuo tirpannan. Kajkil ozuttih, čto
voina on loppunut.

Énzi ajgojna Tkačenko oli ylen hämmästynyt. Hän vié éj vojnut
éllendiä, on-go kaj tämä vygodno hänel varoj ili éj ole vygodno. No
terväh éllendi, čto kajkis tovembah on vygodno. Vajhtaen soslovnojt
privilegijat, revoljutsija avaj häznel varoj vozmožnostin piästä
ofitseraksi.

Hän pani ryndähil ruskién bantan. Händä valittih batarejnojh
komitettah.

Kevät mäni durmanas. Läheni kezä. Muokatut saldatat minutta minutal
vuotettih mirua. Tämän sijah Kerenskij objavi nastuplenijah näh.
Marševojt rotat levitettylöjn krasnolojn znamenojn ke tuldih
zapasnolojs čuastilojs päj frontal.

Tuas tuldih vremennojn pravitel'stvan komissarat. Nygöj nämä oldih 
patlatojt kirgujat pensnes i kragojs, morskolojn kortilojn ke
šaškojn sijah, binoklit i polevojt sumkat riputtih. Hejjan ke
oldih vol'noo1predeljajušojt surman batal'onas päj piälakan luulojneh
käzivarzis. 

Hyö tuldih okoppojh kävely hoduloj myöte, kumarduen miélettömis
bul'kis, koskettaen olgapäjl čuppuloj i nostaen strašnojda pölyö.

Sinä kezänä batareja sejzoj, Rumynijas, Jassojn tagana, 1001 korgevuon
luo. Päjvät i yöt kajdasta raudadorogua matkattih vagonetkat
ognepripasojn ke. Mäen rindiéh oli kajvettu hauvat, kudamat oli
ličattu kindiéh frantsuzskolojl trotilovolojl granatojl i
zažigatel'nolojl bombil täytettylöjl juašikojl. Sapjorat betonirujdih
plošadkoj Vikkersan dal'nobojnoloj orudijoj varoj. Pehotnolojs okopojs
minomettoj azetettih sadottajn.

Räkki polti kajvettuo muada.

Divizijah tuletteli iče Kerenskij, štatskojh luaduh töntöttäja, — alah
päj rippuja nenä bul'bana, - sukonnojs anglijskojs kartuzas avatun
kozyr'kan ke, kibién käen ke zamševojs perčatkas, kudajn oli ličattu
frenčan rynnäs kormanié vaste; hän sejzoj ljubopytnolojn saldatojn
ymbäröjdys štabnojs avtomobiljas. Äjjal'di avajllen brejttyö suuda,
hän kähisten kirguj hejjan piäl, svobodan i revoljutsijan nimes
triébujen nastupajja.

Hän kirguj éj vähembiä puolda čuassuo. Saldatat vajkkane kuunnelédih.
Érähät vajvuttih sejzomizes i istuttihes muah.  Pitkän iänettä
olemizen jal'geh, konza Kerenskij, tugeuduen tervehel käel šoferan
ruskiéda pogonua vaste, kaččoj kuundelijoj "graždaninan i voždjan"
hilljajzel kačahtuksel, kerras killjahti hotja i smuš'ennoj, no yhtes
sen ke ojvalline bojkoj iäni tul'skojh pagizenda luaduh:

- Rotas kyzytäh: mira terväh-go liénöy? Éjga kodih pidäy lähtié.
Kerenskij raviéh kiändyj i nägi lyhykkäjzen pehotintsan suures
frantsuzkojs šlemas, kudaman al törrötettih kaksin kerrojn kiändynyöt
lapsellizet korvat, mustat rumynskojn pölyn täh ulgo i erikojzesti
syväjn puolel. Hän vagavah istuj turetskojh luaduh énzimäjzes riävys
palanuos hejnikös.

— Pujja on ajga, — sellitti hän susiédojl.

Joukos kuuluj nagrandua. Ruvettih tyrskämäh.

- Ni midä éj ole nagrettavua, - sanoj ken liénöy buristen, - kajkin 
interesujjahes. Pujja pidäy.

A pehotintsa jatkoj istumista ni mis huolimatta i, venyttähyö ligahizen 
lijčan, prostoserdečno kaččoj glavkoverhah, rupistuen päjvä
pajstoč.

- Tovarišat saldatat! - tostuhuo, rubej kirgumah Kerenskij.  -
Svobodnojt graždanat! Vellet! Revoljutsija andoj tejl sijvet. Istorija
pani tejjan kädjeh mečan. Työ vojtatta. No tejjan keskes on predateljoj,
kudamil ličnoj blagopolučija on kallehembi svobodan velikoloj idealoj. 
Ka yksi hejs! - Glavkoverh: vihajzeh lekahuttaen ojendi tervehen
käen pehotintsah päj, kudajn jo éj ollut ruadi, čot rubej pagizemah
pačal'stvan ke. - Vot yksi nijs predateljojs. Sanokkua miul iče: 
midä luadié tämän ristikanzan ke? Andua revoljutsionnojh suudoh? 
Ambuo pajkal, kuj izmennikkua? 

Saldatat oldih vajkkane, tundién nelovkostié.

Kerenskij pyörähti i kaččoj tarkah pehotintsah.

- Matkakkua! -kirgaj hän kerras, tragičeski lekahtahuo.

- Ni kuj én, — žiälihizesti sanoj saldattajne, nosten i azettaen 
käet kämmenin ombeluksié myöte.
  
- A mié tejl prikazyvajčen revoljutsijan nimes: matkakkua. Matkakkua
kodih. Mié otan tejl iäre russkojn armijan saldatan korgejmman
zvanijan. Työ oletta svobodnojt.

- Pehotintsa nojauduj jallan i tojzen varah, sevoksis kiännellen piädä
puoleh tojzeh. A glavkoverh jo tuas zavodi mitingan "graždanskojl" 
kačahtuksel.

- Voj olla, tiäl on vié varaččuloj? Sid slučaljs anna hyö kajkin
männäh kodih. Hyö ollah svobodnojt. Myö vihan ke kiännymmä iäre
hejs. Revoljutsijal éj pié predateljoj. Matkakkua iäre!

I sid rodih mi liéne sih suate vuottamatoj, čto Semjon vijkon sen jal'geh 
éj vojnut tojnduo. Hänen rinnal sejzoj éj nuori kanonira Bidenko, ni mil 
éj zamečatel'noj, suuriperehine i malogramotnoj, vähäpaginajne ezdovoj. 
Kajken ajjan, kuni Kerenskij mitingujčči, hänen lijčča oli mučitel'no 
rypistynyt, kuj virujal. Sen yhtevyös hän žadno kuundeli joga sanua. 
Oli se pohože, čto hän äjjan kerdua tahtou midä tahto sanuo. Konza ku 
Kerenskij sanoj jal'gimäjzet sanat: - "Revoljutsijal éj pié predateljoj. 
Matkakkua iäre!" - i piéttyj, Bidenko kerras vongahti, kummali irvistäen, 
syl'gi i, sanohuo ojva lujah: "Anna hyö kajkin sen vojnan ke männäh suoh", 
kuj oli stjoganojs telogrejkas päjčet käjes, kiändyj hiéstynyjzin sellin i 
lähti jallajn pozitsijal päj kodih, Hersonskojh gubernijah.


Glava X

Vol'noopredeljajččiuduja Samsonov


Ijuljan kaheksandena päjvänä illal algoj artillerijskoj valmistaudumine. 
Énämbi sadua kebién i jugién batarejn artillerijua ruadoj
kolmien suutkién ajjan yhtä periä yhten divizijan éj suurel učastkal.
Saldatat gluhsittih. Kolme päjviä mua oli jugién, kuj élohobién, 
tupehtuttajan savun pejtos. Kolme yödä tulen isku éj kavoksennellut 
tajvahas. Nemtsojn provolokkahnzet zagraždenijat puhtahaksi hävittih 
uragannojl tulel. Yhtennentojsta päjvän huondes zorjal kerras kaj hilleni. 
Pehota lähti okopojs päj. Jalgimäjzes poryvas, strašnojna omas hillevyös, 
russkojt vojskat tungeuvuttih bavarskolojn okopojn énzimäjzel linijal. 
Tojne linija otettih kahtenkymmenen minutan mändyö. Nemtsat jatettih 
batarejt Snarjadojl kynnetty peldo oli pitkién bavartsojn
trupojn pejtos, kudamat oldih hibié setkojs avorinnojn mundirojn al.
Hyö viruttih ken kuj gi, pajnuen nenin pengottuh muah, kudajn kuaričči
poltetul sugal. Kaskat harmualojs čehlojsitjosakat viruttih joga kohtas.
Russkojt murennettih kolmas linija i zavodittih kajvauduo. No sih
ajgah hejdä kohti ojgiél flangal päj kerras iski šrapnelil. Se oli 
ajvin vuottamatojn, a glavonoj — ob'jasnimatojn. Ajvan allus kajkil 
daže ozuttih, čto batarejtsat éj kerritty sijrdiä tulda édeh päj i 
slučajno ammutah omié myöte. Murenijojn snarjadojn savus kuuluj hädähine 
kirrunda. Signal'nojt rakiétat lennettih yläh. No ambumine éj
loppunut. Joga minutta se tuli vägevemmäksi. Čiépit, kudamat viruttih 
avonajzel kohtal ilmajn katetta, sevotgih. Snarjadat lennettih éj ole 
tiéduo kus päj. Ne lagngettih tarkah, yhtel kerral hävittäen ynnäh 
vzvodat. Pehota juoksi pagoh i segauduj rezervojn ke. Počti
kerras že hejh yhtyttih batarejat, kudamat muutettih sih ajgah pozitsijoj. 
Ihmizién, hebolojn, zarjadnolojn juašikojn, pušk-ién i sanitarnolojn
dvukolkojn, kudamat kattoj vzryvojn mustal savul, porjadkatoj keräydymine 
ozuttih užasnojksi. Ni ken ni midä éj éllendänyt. Praporš'ikat
juoksenneldih saldatojn keskes, viuhkuttaen revolvoverojl. Algoj 
panika, kudamua éj terväh suanut piéttiä. Sil ajgua nemtsat tuodih 
lähemmäksi rezervat i hypättih kontratakah. Vojnja jatkuj viijet suutkat
hejttelemättä. Ijuljan kuuvendenatojsta päjvänä kaj oli loppiéttu.
Russkojt i nemtsat, ivägilöjn mänettähyö, sejzottih vastakkah ishodnozojs 
pozitsijojs. Jal'geh   sel'veni, midä liéni. Liéni tulijua: sih
ajgah, konza russkoj pehota lähti nastuplenijah i otti kolme linijua
nemetskoloj okopoj, rinnal rumynskoj divizija vijkostuj i sil samal
andoj il'mi russkolojn ojgién flangan. Täl pol'zujččih neprijatel'skoj 
artillerija i bokas, počti taguada, iski russkolojn piäl. Vysšoj 
komandovanija éj učitajnut tädä, rasterjajhes i éj prijminyt ni
mijttumié miéroj. Énnen kuulumattomil kavotuksil maksettih saldatat
generualojn miélettömyön täh.

Vojnan allus sah éj ollut Semjonan batarejs muga äjja ruanittuloj i
tapettuloj. Kaksi orudijua i nellä zarjadnojda juašikkua murettih
palajziksi. Kaheksa batarejtsua jiädih virumah lijkkumattomina, kuj
kuklat, mustis šarovarojs i hyvis kengis, langeten vahahizin rožin
kovua rumynskojda muada vaste. Kahtatojsta hengié, kijrehesti
sivvottuloj rozovolojl individual'nolojl bintojl, veettih sanitarnojt
dvukolkat. Pehotah näh éj ole midä i sanuo. Sen mänetykset oldih
strašnojt. Érähis batal'onojs jaj éloh kajkkiédah érähié ihmizié.

Pidi olla lizä vägié. Hyö tuldih hilljah. Marševojt rotat levittih 
dorogua myöte frontal. Čuastilojh lizä vägilöj työnnettih ilmajn
pluanua - kedä puuttuj. Énimyttä hyö oldih gospitalilojs jarilleh
tulluot ruanitut i jal'gimäjzen prizyvan nuorizo. Hyö tuodih keral
tylan groznojt trebovanijat. Čuastilojs jiävihes äjja bol'ševikkoj.

Batarejn ličnoj sostuava jurkäh muuttuj. Sil oli kajkkineh tojzen 
mojne nägö, mi ku kuu tuaksi päj. Ofitserojl énämbiä éj uskottu.
Hejdä vihattih. Vihattih kajkkié, ken tahtoj jatkua vojnua.

Gospitalis päj batarejh vuottamatta tuli jarilleh kuuvendenatoista
vuodena ruanittu vol'noopredeljajččiuduja, studentojs, Samsomnov,
saldatojn suvajttava. Hän tuli jarilleh brejdyn, piän ke, lajhana i
kazvahtanuona, vähäjzel nojaten sauvajzeh. Hänen nuoret sinizet
sil'mät derzko muhahteldih. Hän kuj puuttuu tuli fel'dfebeljan luo i
kerras lähti telefonistojn nabljudateljojn komandan palatkah, kudaman
spiskoj myöte lugihes mladšojksi fejerverkeraksi.

Kajken yön palatkas paloj suuri karasina lampa, se samajne, kudama
hozjajstvennojt telefonistat suadih vié vijennentojsta vuuven lopus
tojzen gvardejskojn korpusan okopojs. Kudamis oli vezi. Kuuluj
nagrandua, paginua i balalajkan brimbetys. Ni ken ynnäh briguadas éj
vojnut soperničajja vol'noopredeljajččiudujan Samsonovan ke soitannas
täl instrumental. Kerdua nellä kiéhutettih tulel i zavarittih
telefonistojn znamenitoj rengihine čajnikka, suadu gvardejskojn
korpusan nijs že okopojs Smorogon'jan luo. Ynnäh batareja kävyj gostis
vol'noopredeljajččiudujan luo, kajkil himojtti kuulla tylovoloj
novostiloj. I oli midä kuunnella. Kus vaj éj ollut Samsonov täl ajgua:
i Mosykovas, i Petrogradas, i Odessas.

Tojzena päjvänä ynnäh batarej sidä i pagizi, čto bol'ševikkojh i
Leninah näh. Jal'gimäjzil sanojl kirottih Kerenskojda. Käzié myöte
matkaj partijnoj gaziétajnée "Saldatta".

Tkačenko kuččuj ičen luo vol'noopredeljajččiudujan, pani käen bokkua
vaste, sijrdi jallan édehpäj i kodvan oli vajkkani, pronzitel'no
kaččoen hänen nuorda lijččua omil čomil, počti mustil sil'mil.  Kerral
hän ruskeni i rubej kirgumah:

— Työ tiäl ken mojne oletta, čtoby agitirujja batarejs?

— A työ ken mojne oletta?

Tkačenko vähäjzen ajgua duumajčči. 

— Batarejnojn komitetan predseduatelja.

- Mié tejdä én valinnut.

— Vijziksitojsta suutkiksi!

— Miuda?

Samsonov puristi hambahat yhteh i valgoni. I

— Miul on käzis bol'ševikojn armejskojn voennojn organizatsijan
mandatta.

Hän tembaj gimnastjorkan sydämizes karmanis nellin kerrojn azetetun 
bumuagan i oendi podpraporšikal.

- Pangua očkat sil'mil, esli työ oletta kir'jah maltamatojn.

Sana očkat sanottuna hänel i vol'noopredeljajččiudujan studenčeskojt 
sil'mät suatettih feldfebeljua suureh vihah. No hän pejtti sen.

- Mejl batarejs täh sua, slava bogu, bol'ševikat vié éj komandujja, — 
sanoj hän i lippaj sil'miä ymbäri kuhizevil saldatojl:
näjttä, muga, hanhié? no ni ken éj muhahtanut.

Tojzena päjvänä batarejnoj komitetta oli uuvestah valittu. Nygöj sen
predseduateljaksi liéni Samsonov. Rezoljutsijas, kudaman prijmi
énämmistö, sanottih? "Myö sentjabrjan nelländenä päjvänä keräydynyöt
tojzen batarejn saldatat, sänomma, čto rubiémma sejzomah: 1)
pejtollizién dogovorojn sanomizen puoles, 2) kijrehellizién
peregovorojn puoles mirah näh, 3) krest'janskolojl komitetojl kajkkién
mualojn kijrehel1izen andamizen puoles, 4) kontroljan puoles kajken
proizvodstvan piäl, 5) soviétojn kijrehellizen sozyvan puoles. Myö,
artilleristat, hotja i émmä ole bol'ševikojn partijan členat, no
kajkkién trebovaniejn i lozungojn puoles rubiémma kuolemah yhtes
hejjan ke.

Hotja, totta sanuo, Semjonal éj himojttanut kuolla yhtes kenen ke se
éi ni olis, a kajkis énämmäl muailmas himojtti éliä i ajua kodih, yhtelleh 
hän miélelläh nosti käen yläh, kudajn oli rojnnut päjvitykses tabakan 
kruaskahizeksi, i hätken pidi sidä furažkan piäl. Tkačenko kaččoj häneh 
vihan ke. Briguadan komandira andoj raportan boleznih näh i ajoj iäreh 
frontal päj. Hänen jalles lähtiéttih äjjat ofitserat.

Tuli vojnan nellännen vuuven sygyzy.


Glava XI

Fel'dfebelja


Mečis lendeli hapannut lehti. Musta yö, täyzi vihmua i tuulda rippuj
frontan piäl. Dorogoj myöte, märris sovis i jallaččilojs, matkattih
dezertirat. Pejttäydyen šumijojh tuh'jolojh, saldatat hijvottih
ofitserskolojh zemljankojh päj i kuunneldih ikkunojn luo.  

Harvajzeh paukahteli orudijojs ammunda.

Érähičči yöl divizijas vosstajči polka. Saldatat éjé tahtottu lähtié
rezervojs okoppojh. Korpusan komandira prikaži ymbäröjja hejdä i ambuo
pulemjotojs. Pulemjotnoj komanda kiél'dih.

Kolmen čuassun ajgana yöl batarejh tuli plašas kapjušonan ke kapitana 
batarejn komandira. Hänen jalles matkaj staršoj ofitsera-poruččikka.

Fel'dfebelja vallondi hejl dorogua élektričeskojl fonarizel.

- Batareja, bojuh! - komandujčči vanhin ofitsera.

Nomerat hypättih zemljankojs päj i, säristen vihmas, pujskahtettih
orudijojh päj. Kapitana lähendi sil'mién édeh tsellulojdnojs ramkas
olijan kartan. Fel'dfebeja vallondi sidä fonarizel. Kapitana spruavih 
kompasan ke, duumajčči i käski tojzen vzvodan kaksi orudijua tuuva
blindažas i kiändiä tagah. Kaččoen sil'mäl panoramah, hän iče valličči 
miäriämizeln točkan i ustafnovi uglan.

- Šrapnelil, - vagavajzeh sanoj hän i, olloten vähäjzen, vié kerran 
kačahti kartah: - Pritsela sejččenkymmendä vijzi, trubka sejččenkymmendä. 
Kolmas i nelläs, Tulda!

Éllendämättä unimiélil, midä rodih, Semjon povuadiénuol lekahtuksel 
azetti pritselan, tazojtti gorizontan, loškahutti zatvoran i jo valmis 
oli tembuamah šnuražs, kuj kerras taguada päj rubej kuulumah strašnoj 
kirrunda:

— Stoj! Élä ammu!

Semjon kyl'meni kulakkah kobristetun šnuran ke.

Viuhkužttaen fonarié piän piäl, telefonnojs okopas päj, šineli
hardejl, juoksi vol'noopredeljajččiuduja Samsonov. Hän jahkži
orudijnojda prislugua, — kus hänel vaj liénöy tullut vägié, — i,
männen ajvan komandiran luo, otti händä keros.

— A työ sanojtta tovarišojl saldatojl, keh hejl on käsketty ambuo? 
Sanojtta?

Sil že sil'män lipahuksel Tkačenko kiändyj i iski Samsonovua
kulakal rožua vaste. Vol'noopredeljajččiuduja langeni.

— Tulda! — algoj kirguo kapitana. 

Navodčikat éj kijrehtetty. Sillojn kapitana harnpaj Semjonan luo,
"olen viäräniékka" i tembaj hänen kohmonnuos käes šnuran.

— Poruččikka, truudiuvukkua ruveta nelländeh orudijah navodčikaksi,
Tulda! — kirgaj kapitana i sijnä že mäčkähti ammutun piän ke. Tojne
bul'ka azetti poručikan pitkäksi. Ken ambuj, jaj tiédämättömäksi. A jo
batarejn taga, levitettylöjn ruskiélojn flagulojn ke sauvois i
vintovkat olgapajl, matkaj deputatsija vosstavšojs polkas.

Telefonistat piéttih Tkačenkuo käzis. Tojzet kiskottih hänel
revol'vera i šaška; Hän oli sid že arestujdu.  Samsonov nouzi,
häjluen, muas päj, syl'gi veren i käski ottua fel'dfebeljua stražan
al. Händä vejatettih tyh'jah blindažah i pandih časovoj sen varah,
čtoby huondeksel työndiä Tkačenko vosstavšojn polkan štuabah. A sih
ajgah saldatat šuyttié éj suvajdu.
      
Énnen huondes zorjua postal arestujdun luo mäni Semjon. Ottaen
huodras bebutan olgapiäl Semjon äjjan kerdua astuj sinne i tuakse
blindažua myöte.

Ylen piénes ikkunajzes, muan al, nägyj tuli. Semjon pajnuj i kačahti
sinne. Hänel himotti tiédiä, midä luadi Tkačenko oman éloksen näjnä
jal'gimäjzinä čuassulojna.

Sof'jan tuatto istuj ilmajn vyödä nuarojl, azettaen käet i piän
piénel laudahizel stolajzel, kudajn oli iskiétty muah. Furažka 
ofitserskojn kokardan ke viruj rinnal. Karasinahine koptilka, kudaj
rippuj stolbas, vallondi mustua harmuan ke piädä i višnjan ruskiéloj
korvié. Rožua éj nägynyt. Nägyj vaj musta usan lajda harmavunda
kybenién ke.

Semjon ičekseh lekahutti piädä i tuas rubej kävelemäh. Minutan 30
mändyö hän kačahti blindažah. Tkačenko istuj ajvin sid že
položenijas. Semjonal ozuttauduj, čto podpraporš'ikka itköy. Hänel
liéni händä žiäli. Semjon sijrdyj ikkunan luoda, duumajen, pidänöy-go
männä arestovannojn luo i andua-go Hänel tabakkua zakurkaksi.

Rubej valguomah. Mustal tajvahal hilljah nouzi vezine tuučča.

Kerras blindažas kolotittih ikkunah. Fel'dfebeljan jugié iäni
triébujčči, čtoby händä viédäs tarbehil. Semjon kodvajzen duumajčči,
sen jal'geh hejttyj muahizié pordahié myöte alah, avaj uksen i, sanoen:
"Vaj ilmajn mijttumié-tahto glupostiloj", laski fel'dfebeljan édeh.

Huondes valgiél fel'dfebelja tunnusti Semjonan. Hyö vajkkane astuttih
érähän askelen piäh bokkah, tuh'jolojn tuaksi.

- Nu, raz-raz i valmis, — sanoj Semjon.

Fel'dfebelja sejzoj, hejttähyö piän alah. Semjon nägi hänen rožan. Se
oli jo éj nuoren, vasta vaj itkennyön ihmizen žalkoj roža.  Kyynälet
vié riputtih alah hejttynyzil usojl.

- Kuule, Semjon, - vägeh sanoj Tkačenko: — mié siuda tijjan — i sié
miuda hyvin tijjat. I hot' mié siun iés i rahvahan iés, vojbi
ozuttauduo, olen äjjal viäränikka, no se éj ole miun viärys, a kajken
mejjan voinskojn éloksen viärys. Sié vié imit muamon nännilöj, a mié
jo mänin učebnojda komandua. Laske miuda batarejs päj. Siul ni midä
tämän täh éj liéne, a miul. — hän rubej itkemäh. — Sano midä sano,
olemma yhtä kyliä. Ota tämä yksi. I tojne. Sanon, kuj istinnojn
jumalan iés: tulet jarilleh kodih tervehenä — työnnä koziččijoj.

Hän otti furažkan piäs i pitkäl lijkkehel pyyhki sil'mät šinelin hiémal, 
kudaman al valuttih kyynälet.

Syväjn Semjonal pyörähti. Hän varovajzeh kaččeli bokkih Batareja
magaj.  

— Kuule... I sanuo čuhahutti hän i rešitel'no viuhkaj käel, —
juokse. Mié én nähnyt.

Tkačenko varovajzesti mäni tuh'ikkoh i kerrasI že kadoj sil'mis.
Konza huondeksel Tkačenkon piäl tuldih polkan štuabas päj,
Semjon prosto sanoj:

- A händä jo täs muailmas éj ole. Lähti énnen tuulda i täh suat
éj tullut jarilleh.

- I olgah, nu händä karulojl! - vuottamatta kirgaj polkovojn komitetan
deputatta, kudajn puhtasti obmotkojs pujkol notkién lijan kerrosta. —
Vié käzié lijastuttua kajken luaduhizeh škurah! A midä, tovarišat
batarejtsat, éj-gö ole kel tabakkua yhteksi zakurkaksi?

Semjon miélelläh otti šarovarojn karmanis žestizen vakkajzen, no
kädejoh sidä polkovojl deputatal éj andanut, sen: täh kuj hyvin tiézi
pehotnojt privyčkat, a avaj iče i pani ojennetul kämmenel mustién
jurolojn ke rovno yhten näppizen.

Sen ke hän hengähti i sanoj:

- Yhtes kyläs päj. Sano midä tahto. A bumažkal bohattugua kel tahto
tojzel.


Glava XII

Vojnan loppu


Oktjabrjan kahtendenakymmenendenä vijendenä päjvänä tuli loppu
saldatan muokal okopojs. Kaj vluasti siirdyj soviétojl.

"Rabočoj i krest'janskoj pravitel'stva, kudaman sozdajčči revoljutsija
oktjabrjan 24-25 päjvänä i kudajn tugeuduu Rabočolojn, saldatskolojn i
krest'janskolojn deputatojn soviettojh, predlagajččou kajkil
vojujččijojl rahvahil i hejjan pravitel'stvojl zavodié kijrehesti
peregovorat spravedlivojh demokratičeskojh mirah näh."

Nämä sanat, kudamat sanoj Lenin tojzes vserossijskojs soviétojn
sjezdas, levittih frontoj myöte.

Nygöj jo ni ken éj somnevajnuhes mirah näh. Éj somnevajnuhes täs i
Semjon.

Odnako, kuni mändih mirah näh peregovorat nemtsojn ke, mäni vié
kolme kuuda. Tozi, äjjat saldatat oružijat käzis lähtiéttih kodih, 
vuottamatta prikuazua. Piéttiä hejdä ni kuj éj suanut. Hyö matkattih 
pomešikojl mualoj ottamah.

Čuästit harvettih. Fronta odva pyzyj. No sovesti éj andanut Semjonal
lykätä rod'nojda orudijua ilmajn izändiä. Éj ollut hyvä
bombardira-navodčikal, vanhal saldatal i georgievskojla kavaleral,
lähtié batarejs, olematta käzis välläl piästämizeh näh bumuagua
komandiran podpisin i kazjonnojn pečatin ke.

Jal'gimäjn fevraljan kahtendena kymmenendenä päjvänä verhovnoj
glavnokomandujušoj kir'jutti prikuazan demobilizatsijah näh.

Sih ajgah briguada oli syväs rezervas Kamenets-Podol'skan luo.
Batarejn štuaba oli pomešikan palanuon usad'ban tyh'jas konjušjas.
Konjušnjan uksi oli sijrrälletty čurah.

Batarejnojn kantseljarijan ylen pahojn nuaglitun mändyhizen juašikan
tagana, brezental ommeldun pohodnojn ofitserskojn sundugajzen piäl,
istuj venähtänyt, no puhtahaksi brejdy vol'noopredeljajččiuduja
Samsonov, kudamua éj ammujn saldatat vallittih batarejn komandiraksi.

Batarejnoj pisari oli hänen rinnal polvizillah i pengoj papkojs.
Stolan sijas olijal juašikal oli levitetty spiskat, valmehet
udostoverenijat, pečatit, pačkat kerenkoj avonajzes palamattomas
škatulkas.

Samsonov, papahas ilmajn kokardua, švedskojs nahkahizes kurtkas ilmajn
pogonoj, no täyves vooruženijas, istuj, oendaen lojtos kibién jallan.

Tuuli kandyoj pihal päj kujvié lumi pizarehié. Ne lennettih, sulamatta, 
konjušjan mustattavas vozduhas.

Yksi tojzen jal'geh tuldih batarejtsat, suoriudunuot pohodnojh luaduh,
veševolojn huavolojn i rantsojn ke. Érähän luadujzen nelovkostin ke
piéttelivyttih hyö juašikan rinnal i polučajdih dokumentat i dengat.

- Nu, Kotko, duumajčitta-go työ midä tahto? kyzyj Samsonov, konza
Semjon omah očeredih mäni hänen luo.

Semjon rubej nagramah.

— Nu? Énämbi élosta!

— Ni midä éj rodiuvu, tovariša batarejnoj komandira, - hengähtäen
sanoj Semjon: — kodih pidäy. Kyl'viä.

— Da. No midä bä. Ni midä ét luai. Žiäli. Hyvä navodčikka. A možet,
vié muutat oman miélen? Ka, kačo, — Kovalev jiäy, Popienko i jiäy,
Androsov jiäy. Hengié kaksikymmen jiäy. Žalovan'ja on vijzikymmen
rubljua kuuksi. Yksjoig kaj, sano midä sano, Raboče-Krest'jan-- skoj
Krasnoj armija.

— Jarilleh vojujmah?

— Voj sluččiuduo.

— Kenen ba ke, konza läbi kajkkién ke miriyvyttih? —

— Éh, drug ty moj sitnyj! — hengähtännän ke sanoj Samsonov i rubej
duumajmah, kallistaen piän kulakkoloj vaste. — No da olgah. Vol'nojl
volja. Kir'juttauvu polučinnas i matkua kyl'vämäh.

Semjon saj bumuagan i dengat — demobilizatsionnojt, georgievskojt:
ristas, privaročnojt i žalovanijan, kajkkiédah rubljua énämmän
nelliäkymmen: kaksi kellajsta kerenkua da érähié počtovoloj markoj,
kudamié sih ajgah piéttih meločin sijas. Hän kingiéh tungi kaj
šarovarojn sydämizeh, spetsial'no tädä slučajda varojn ommelduh
kormanih, oenduj, andoj batarejn komarndiral čestin i, kiändyen huras
olgapiäs piäliči, lähti konjušjas päj.

Pihal oli kuuzi puškua peredkojn ke. Nijen rinnal palljahan, bebutan
ke käveli vakkinajne časovoj ruskién lentan ke papahas pojkki.  Semjon
tunnusti oman orudijan. Hän olijs tundenut sen tuhanzién tojzién
keskes, hänel tuttavién monién merkkilöjn mugah, kuj muamol ollah
tuttavat kaj rodinkat, pjatnat i krovinkat omat lapsen hib'jas.
Syväjn liččavuj Semjonal.

Hyvä oli orudija - strogo buuristuen, sanoj häi vakkinajzel časovojl.
- Sid on ammuttu kolme tuhatta kaheksansadua kaksikymmen yheksä
boevojda snarjadua. Kajken-kajkkiédah.

I vuottamatta vastavusta, rešitel'no lähti pihal päj, nostellen
hardejl rantsua.

Hän astuj i ičekseh pajatti tunnettuo frontovojda pajuo:

Šumi, paloj Avgustovskoj meččä.
Se diélo oli fevraljas.
Matkajmma myö Prussijas päj kodih.
I nemtsa oli jalgilöjl.


Glava XIII

Ajdua vaste


Jo ammujn lopittih haukkumine kojrat. Kyläs laulettih kolmas kerda
kukot. A Semjon i Sof'ja ajnos ni kuj éj vojdu érota.

Hyviä kaksi čuassuo tuakse päj njopittih hyö prošanijaksi, i Sof'ja
mäni omah palisadah, salvaten veräjan krjučkal. Da muga i jaj ajdua
vaste, kuj kleitty.

— A tuatto midä bä? — Kymmenennen kerran sanoj čuhul Semjon, tahtoen
ajjas piäličči kattua Sof'jan olgapiän šinelin polal.

— Tuatto tuli frontal päj oktjabrjan puoli välis, - kymmenennen kerran
vastaj hän čuhul.

- Vihajne?

- Pahembi kojrua.

- Miuh näh éj majninnut?

— Éj.

— A možet, majničči, vaj siul piäs unohtuj?

— Éj-bogu, éj. Nu i sen ke nägeydymizeh sua. A éjga miul jallat ynnäh
kyl'mettih. Juoksen pertih.

— Vuota. A vanha tiédäy, čto mié olen täs?

— Händä éj ole kois. Égläjn Baltah bazaral lähti. Nu, mié juoksen.  A
éjga, kačo, ihmizil trubis savu zavodiu lähtié.

— Ta vuota, vié kergiét.

Semjonal ylen äjjal himojtti rasskažié nejdizel kaj, midä oli hänen 
i tuaton ke pozitsijojl. No häi éllendi: paista täh näh éj sliédujče. 
Vähä-gö mijttumié diéloloj voj olla kahtel ihmizel keskenäh yhtes
batarejs. Keh se -koskou? Tojzel puolel, hänel éj tirpaudunut teriämbäh 
suaha tiédiä Tkačenkon namerenjoijat: éj-go hän duumajče "pyörähtyö
jarilleh" - kiél'däydyö omas murenemattomas saldatskojs sanas. Mojzes 
škuras kajkkié voj vuottua.

Kerras Sof'ja tembaj hänen käen i lujah liččaj.

— Midä, miun syväjn käbyjne? — helläh kyzyj Semjon, kaččoen hänel
sil'mih.

— Šš... - čut' kuuluvah čuhutti hän, kuunnellen. - Šš... Ni midä ét
kuule?

Semjon kiändi piän. Huondeksen puolizes hilljajzuos zavodij kuuluo
matkuajan podvodan iäni. Tämä iäni jo kuuluj ammujn. Énzimäj oli lojttona 
i kuuluj hilljah - odva kuuluj, yksitojkkojjone räčkeh kovua stepnojda 
dorogua myöte. Nygöj se zavodij kuuluo juu ri lähil. Korva tarkah érotti 
kabiélojn kapsehen, kolesojn paukkamizen i rengin rämizennän...

Podvoda jo matkaj ulitsua myöte, läheten pertih päjž. 

— Papa ajau bazaral päj, lyö miuda jumala, - tusskevuksis sanoj
Sof'ja. — Nygöj puutujmma, nu siuda, iče diélos, karul kädeh! Juokse
kodih, — i, jal'gimäjzen kerran seväten Semjonua kaglas, lähti juostol
pertih.

Semjon astuj érähié askelié, hyyčistyj ajdua vaste. Podvoda piéttyj,
kuuluj tuttava iäni, nagrannalline i vlastnoj:

- Éj, druz'jat! Akka! Kedä siél on pertis: avakkua veräjat!

Ofitserskojs papahas harmajs smuškojs i brezentahizes vihman vastuajas
kapjušonas tulupas piäliči, kudajn luadi hänen lijjan jariéksi,
Tkačenko, pletti käes, nouzi bričkas yläh. Hänen rinnal huavolojn piäl
istuj, murennujzeh kužukah kiäriydynyönä, Semjonal vakkinajne lajha
krest'janina ammujn keriččemättömän kajjan piän ke, min verran nägyj
hämäräs - éj vanha.

- Tulimma, — sanoj Tkačenko i lijkahutti matkalajsata olgapiäs.

- Mié én magua, - vastaj se, lijkahtamatta.

Brička ajoj veräjas, kudaman avaj palljasjalgajéne unikas akka vanhas
jubkas.

Ken ba tuo vojnujo olla" duumajčči Semjon, tullen jarilleh kodih.

Läheten omah pertih päj, hän nägi kaksi figurua. Yksi sejzoj tual puolel 
ajdua, a tojne — täl.

- Nu, sen ke i nägeydymizeh suate, — kuuli Semjon Fros'kan terävän i 
radosuditel'nojn iänen, — a éjga miul jo jallat kyl'mettih.
juoksen pertih — jo on ajga päččié lämmittiä.

— Ta vuota yksi minuttajne.

Yhtes minutas karu varrasti Anjutkan. Spokojnojda tejl yödä,
huviä unda.

- Ta, Frosjajne!...

- Kel Frosjajne, a kel Frosinja Fjodorovna. vié yksi kerda nägeydymizeh 
sua. A éjga nägöy mejjan Semjon käet-jallat katkuau.

- Kel?

- Siul. 

- Miul? He! Éj ole vié rodiudunut muailmah se ihmine!

- Vot sillojn näet. Kuj suau kädeh da kuj rapsahuttau batarejskoil vyöl 
vaskizen lapan ke...

— Midä sié miuda varevutat saldatal? Mié iče olizin vojnut svobodno 
pozitsijal lähtié, vaj miun vuodeh sua očered i muga i éj dojdinut. 

— A nu, ozuttauvu, ken täs saldattua éj varua? — strašnojl iänel
sanoj Semjon, tullen rinnal.

Pitkähkö figura kipsahti, kuj rovno händä olis pystyetty taguada
päj. Briha hyppäj ajjan luo päj i lähti juoksul pihua myöte, pajnaen
piän alah i viuhkuttaemn pitkil käzil, čtoby éj livestyö.  Semjon,
lijkkumatta pajkal päj, vihajzesti pergi kengil muada vaste hänen
jal'geh. Fros'ka oli pakahtumas nagron täh, langeten päjtten savi
padua vaste, kudajn oli pandu ajjan nuaglah.

— Tämä ken-ba? — strogo kyzyj Semjon.

— A Ivasenkolojn Mikola.

— Se, kudajn énne vojnua käveli pajmojna Klembovskolojn lehmién
jal'geh?

— Éhe. " -

— Tju! Hänel se sillojn, anna jumala, čtoby kolmetojsta vuotta
olis! Nu midä sié sanot: kuni myö siél nellä vuotta trubijmma, täs jo
kaj bajstjukat ženihojksi liéttih. Jogo, ammujn hänen ke guljajčet,
Fros'ka?

— Tänä päjvänä énzimäjne ilda, — hujjustellen sanoj nejčykkäjne.  Vié
vuotta kaksi-kolme guljajčen, a siél kačon: možet, miéhel mänen, lizäj
hän, duumajduoh.

-  Kel sié päet, ryžoj?

- Mié én ole ryžoj.

- A mijtut ba sié olet?

- Mié olen kaštanovoj.

- Kačo tädä! Äjjan sié olet nähnyt nijdä kaštanoj!

— A vot olen nähnyt. Yksi matrosa Odessan linnas päj posyl'nojl sudnal
päj "Almaz" oli käymäs Remenjukojn luo, — hän i nygöj täs Ljubkan
lähil pyöriy, - ga hän iče nijdä kaštanoj nejdizil varojn toj puudua,
možet, puolentojsta-kaksi.

Semjon istujhes zavalinkal i kiäri tabakan.

— Kuule, Frosja, istuuvu, istumma. Vasta vaj tuli Baltas jarilleh
vanha Tkačenko. I hänen ke bričkas istuj vié yksi. Ken hän on, ét-gö
tijja?

- Mojzes murennuos kužuhas?

- Muga. 

- Se hyö ičel éj ammujn ruadaja otettih. 

— Nägyy, éj ole mejen miéhié?

- Éj hänen vanha Tkačenko dorogua myöte matkates frontal päj toj. Hän
on se-go Pol'šas se-go muuval päj. Kuj rouno bežentsa. Muga že
saldatta. Hänen gubernija nemtsat otettih. Hänel éj ollut kunne männä.

- Luadi se vojna diéloloj, — hengähti Semjon. 

Velli sizären ke vié vähäjne istuttih i hajkostellen lähtiéttih
perttih. Jo oli huondes. Muga éj ni puuttunut viérrä.

— Duumajsäen mié, - sanoj murginal Semjon, lijkuttaen skuloj i tarkah
rupistaen oččua, - duumajčen mié työsndiä koziččijat Tkačenkon luo
Sof'jah... Kuj sié soviétujčet, muamo?

Muamo kijrehtämättä pyyhki aljuminevojn luzikan lejväl, — sid sua kuj
tuli Semjon, kois ruvettih syömäh aljuminevolojl luzikojl, -
hijrehtämättä kiändi pitkän, luuhizen lijčan pojgah päj.

- Sanon vaj: slava bogu, i muuda én ni midä, - raviéh sanoj hän,
ristién silvmié. - A Tkačenkot mejjan työnnettylöj koziččijoj
prijmitäh?

- Sih näh myö pagizemma, - äjjan znuaččijah vastaj pojga. Nostaen 
kulmat. - Voj olla mutga, čto i prijmitäh. 

I Kotkon kois nouzi hälineh.


Glava XIV

Koziččijat


Tijjustahuo ihmizis čuras päj, čto Kotko tuli jarilleh kyläh vojnal 
päj élos i tervehenä, Tkačenko ni midä éj sanonut. Kuj rouno
häneh se ni vovse éj koskenut. Vaj hänen vägeväl rožal ruvettih
sel'vemm!i"n nägymäh karvajzet, hiénot, kuj promokatel'nojn bumagan
kujjut.

Jal'gimäjzinä ajgojna Tkačenko opastuj olemah vajkkana. Ynnäh päjvät 
hän ruadoj hozjajstvas: iče kävyj pogrebah, kaččoj, pofel'dfebel'ski 
sijrdäen jallan édeh, kuj ruadaja puhtasti i juotti heboloj, andoj 
nijl ozrua artillerijskojn norman mugah, miäräjli parzié uutta 
sarajhutta varojn, - sanal sanoen, kajkkeh luaduh starajččih kodié
myöte, kuj rovno hän tahtoj kohendua voennojn služban ajgah luadimatta 
jatetyt diélot. Kajken tämän — vajkkana, kijrehtämättömäl uporstčval
i sverhsročnojn saldatan tarkuol.

I vasta illal, konza mučoj pani hänen édeh miskan varenikkoj rahkan ke, 
émalirujdun kružkan kannatesta i éri priboran, — Tkačenko azetti oman 
koin počti ofitserskojh luaduh, — a mučoj, kuj ajnos, oli pahal miélel 
uksen luo, Tkačenko éj tirpanut.

- Mi bä se on mojne, mié én éllendä, — sanoj hän, äjjal nostellen
olgapiälöj: — tojzil ihmizil pozitsijojl kerras ottau piän snarjadal,
a tojzjot skajken vojnan jal'gimäjzeh päjväh sua istutah batarejs i
vaj sil nagretah. Mittymä ollou gluposti. — Tkačenko kačahti kosajzeh
akkah. - Kuj siél on diélo: lykkäj Son'ka piäs ili vié duumajččou?

Akka hilljajzeh pyyhki sil'mät.

— A ken hejdä nygöj tiédäy, Nikanor Vasil'evič. Mojne on ajga,
čto kaj nejdizet kohti hejtyttih.

- Hivrja! — kajnel väel rähkähti Tkačenko i tumahtutti kulakal stolal
päj kružkan.

- Sih ajgah Semjon éčči koziččijoj, muga kučuttuloj "starostoj". Diélo 
tämä ovli éj ylen kenbié. Se triébujčči miél'dä. A se olettelou: 
kučut starostoj, duumajmatta, mijttymié puuttuu, a norovistoj fel'dfebelja, 
možet, hejjan ke i paista éj tahto, pertih éj laske. Pidäy valita
ihmizié počtjonnoloj, Tkačenkoh varojn podhodjašoloj.

Voobše starostojksi pidi ottua ženihan rodnié i prijuateljoj. No
rodnjat Semjonal oldih éj kuulujzat.

Prijuateljoj, tozi, oli äjja. No kajkin hyö, — ne, konečno, kudamat
tuldih frontal päj jarilleh élos, — mojzeh diéloh varojn éj päetty:
kuj lähtiéttih vojnal rjadovolojna, muga rjadovolojna i tuldih
jarilleh; hot' kummaksi ken-tahto olijs zaslužinut efrejtorskojt
lyčkat.

A Semjonal hänen složnolojs obstojatel'stvojs pidi olla mojzet
starostat, čtoby Tkačenko ni kunne éj vojs piästä tytärdä andamas:
nedälié kaksi, éj vähembiä, murendi ičel piädä Semjon, tédämättä, kedä
valita. Jal'gimäj hän rešši kumarduo, énzimäjzekoi", sil samal
matrosal Tsareval, kudamua nägi večjorkas i kudaman ke jo éhti hyvin
podružiuduo, i, tojzeksi, sel'skojn soviétan predseduateljal,
bol'ševikal Trofim Ivanovič Remenjukal, no tuas éj sil Remenjukal,
kudaman baštana on Ivasenkojn baštažnan luo, i éj sil Remenjukal,
k'udaman kaksi pojgua oli tapettu pehotas (voobše, pidäy sanuo, puoli
kyliä oli Remenjukié), a sil Remenjukal, kudajn sejččemendenätojsta
vuodena tuli kodih iguhizes katorgas paj, kus hän oli urjadnikan
tappamizen täh.

Hotja matrosa Tsarev täh ajgah: iče kozičči i käveli höl'mistynyönä, 
no čtoby andua prijuatelil abuo, a muga že i sidä varojn, čtoby éj 
piästiä slučajda guljajja hyväs svuad'bas, terväh soglassivuj.

Semjon sanoj hänžel kajken, kuj hejl oldih diélo Tkačenkon ke.

— Ah, škura! Nu midä sié sanot täh škurah näh! — kirgaj matrosa počti
ihastuksen ke. - Mejl černomorskojs flotas muga že oli. Mojzet,
tijjat, puutuksenneldih mavot, čto yksi — prikluadal piädä vaste i
Černojh mereh. Tiéttäväjne. Nu ni midä, velli: Liénöy mejjan.  Luaimma
siul zaručenijan.

Ylen suuri ihmihne ilmajn kahta sormié ojtiés käes, valunuon i jo
ammujn rypistynyjzen sil'män ke-, min täh hänen užasnoj roža ozuttih
ynnäh tuhmaksi, Trofim Ivanovič Remenjuk ajvan allus daže éj täydehes
éllendänyt, midä hänes tahtou Semjon.

- Sel'skojn staršinan éndizes pertis, savizel lattiél lykittylöj
vanhan režimähizién diélolojn keskes, kudamat oldih päjväjzen
poltettulojs papkojs, i tsentral'nojn Radan dekretojn palajzién
keskes, tsarskojn portriétan muarennetun kuldajzen ruaman ke, kudajn
oli pandu kuuzihizen škuasppajzen tuakse, diéluo myöte ili diélotta
tullujzién kužuhojn, saldatskolojn šinelilöjn i svitkojn keskes,
mahorka savus - orudujčči Trofim Ivanovič, kokottaen korgiél
prisutsvijan pikkarajzen stolajzen tagana. Tiäl raviéh, sid že,
pajkal, revoljutsijan surovojn bespristrastijan ke, Ukrainskojn
Sovetskojn respublikan nimes soveršiuduj rahvahan volja.

Sel'skojn soviétan pečatka, kudajn oli savustunut tuohuksel i kudajn 
oli pandu koso linujdun i zakorjučkién ke kir'jutetun bumuagan
vos'muškan pial, noven ke utverdi toven, kudama sadoj vuozié nägyj
unis kyläl.

Trofim Remenjuk rubej kaččomah Semjonah valgiél sil'mäl. Jarié ryppy
nouzi éj puhtahah oččah i ualdona mäni iélleh golubojn piän
palljahaksi brejdyn piänahkan alači.

Semjon sanoj pros'ban uuvestah. Remenjuk duumajčči i soglassihes,
hotja samal sanoj:

- Kačokkua, požalujsta. Éllendäy saldatta, kedä pidäy starostaksi
kyzyö. Paha—-paha, a hitroj.


Glava XV

Kuččumattomat gostjat


Érähién päjvién projdihuo, pyhiä päjviä vaste, piämiés i matrossa
lähtiéttih Kotkon pertis päj kylän tojzeh ag'jah — Tkačenkon luo.
Matkattih kijrehtimättä, keski ulitsua myöte. Akat kajmattih hejdä
ljubopytnolojl kačahtuksil. Mužikat vajkkane kumarrettih.  Tkačenko
dogadi hejdä jo lojttuoda. Häi kerras éllendi, čto ne ollah
koziččijat: käzis hejl oldih ženihal suavut sauvat, posol'stvan
znuakka, - siliéksi struugatut sauvajzet valgiés akalijas. Sen
lizäksi, matrosal nägyj sizälis štofa, kudajn oli typitty kukuruznojl
kočanal, a piämiés pidi kajnalos pyöriédä lejbiä kajkis hiénommaksi
jauhotus pšeničnojs jauhos.

Tkačenko éj kerrinnyt hyvin tojnduo, kuj starostat sejzottih jo
pertin luo kolottién batogojl: matrosa oli tagarajvol revinnyös 
beskozyrkas i piämiés-tsiklopa 1) brezentovojs pal'tos ylen pitkién
levejlöjn klapanan i kapjušokan ke.

1) Tsiklopat —legendarnojt velikanat yhten pyörién silmän ke očal.

— A myö tejjan luo, Nikanor Vasil'evič, — sanoj piämiés, andaen
ajjas piäličči käppi kättä éndizel feld'febeljal.

— Tejjan luo, tovariša Tkačenko, tejjan luo - i ni kenen énämbiä —
zavodi läpettiä matrosa, No piämiés piétti hänen kačahtuksel.

Voobše, pidäy sanuo, Remenjuk kerras nägyj olevan kyläläjzién
obyčajojn suuri tiédäja. Soglasiuduen olla svadebnojna starostana, hän
ottihes diéloh ylen hyvin, laskematta piénindä meloččié. Hän
triébujčči, čtoby ženiha andajs hänel i matrosal sauvat molemmil,
čtoby Kotkon muamo pajstajs lejvän i čtoby matrosal olijs štofa
parahas suaharihizes samogonas — kaj čest' po-česti, kuj pidäy vanhua
obyčajua myöte, alendamatta ženihan dostoinstvua i ozuttaen
uvaženhijua nevestan koil.

Sidä énnen kuj lähtié matkah, Remenjuk lugi joga sijah pysteliydyjal
matrosal pitkän nastavlenijan, kuj pidäy iččié vediä i midä paista -
opjat'-taki kaj obyčajua myöte.

Kotkon muamo oli ihastuksis sen mojzes maltajas koziččijas. Šutka
sanuo: vähiä vajua kaksitojsta vuotta ihmine oli strašnojs tsarskojs
katorgas, krest'janskojn nävön kavotti, a kaj obyčajat mujstau. Nägyy, 
éj yhten i éj kahta kerdua tajgas, korgiélojn sibirskolojn tähtilöjn al,
nägi unda hän rodnojh kyläh, rodnojh krest'janskojh élokseh näh.

- Kyzyn tejjan odolženijua, — sanoj Tkačenko, duumajduo i kačahtahuo 
gostilojh kokon kačahtuksel.

— Hänen sanojn ke hän omil käzil otti pojkki puun i avaj veräjan.

Piämiés i matrosa mändih vorotojs, hotja hyvin vojdanujs i veräjah. 
No muga pidi.

- Tulgua komnattojh.

Tkačenko éj sanonut: "pertih". Täl hän andoj éllendiä kuččumättomil 
koziččijojl, čto hyö tuldih taloh éj prostojn ihmizen luo, a kudaj
on povuadiénuhes bohatasti élämäh.

I tozi: Tkačenkon kodié éj täyzin vojnut sanuo pertiksi. Hot' se
oli i savine i vallattu i ikkunat oldih vojettu sin'kal, kuj    
kaj kylän tojzet pertit, no yksi kaj éj ollut sid sidä prostodušijua, 
mijtys annetah ukrainskojl pertil kajzlja katos, rozočkojl kruasittu 
prizbä i lukuksi kunnykseh lyödy podkova. 

Tkačenkonpertin katos oli raudajne, goluboj; prizban sijal  
pitkä skammi; uksen piäl oli naviéssa, kudajn oli pandu kuuven 
hojkhajzen paččahuon piäl, kuj volostnojs počtovojs kontoras.

Kaj tämä andoj Tkačenkon kojl hotja i bohatan, no mijttuman liénöy 
kazjonnojn nävön.

Koziččijat kačahtettih vastakkah. Jahkättyhyö tojne tojsta kyngäl,
hyö izännän jalles mändih pertih.

Tiäl muga že kaj oli éj muga, kuj tojzil. Raskladnojn pohodnojn
krovatin piäl, kudajn oli katettu uuvel poponal, riputtih pitkä
artillerijskoj šineli i furažka mustan täplän ke kokardan sijal. Oli
kantseljarskoj stolajne. Sen ymbäri kolme kuuzihista stuulua — éj
čomah luadinut kyläläjne stoljari - korgejlojn nojavundién ke,
rešjotkahizet, kuj pordahat. Sejnziä vaste oli éj suurikkajne
linnalajne kamoda gipsovojn vazan ke. Sid čirhotti kaksi töyhtyö
sultana hejniä, kruassittuo anilinal: yksi jadovito rozovoj, a tojnne
— vihanda sinizeh sah. Kamodan piäl sejnäl nägyj kajjas ramkas
stjoklan al opastunda komandan gljantsovitolilovoj fotografičeskoj
gruppa, kus, esli hyvin éččié, vojčnus löydiä i ičen nuoren Tkačenkon,
kudajn istujž komandiran iés énzimäjzel riävyl muas, azettahuo
turetskojh tabah ristah jallat uuzis kengis, šporién ke.

Ikkunojs riputtih tjulevojt zanaviéskat, no éj ollut ni yhtä kukkua. 
I oli igävä.

- Izvinjajkkua, — sanoj Tkačenko. — Vojtta istuuduo stuulojl.
Izändä i koziččijat istuuvuttih.

- Juuri kuj linnas, — zamiétti matrosa, varovajzeh kallistuhuo
Remenjukah päj. No täl kerral piämiés, nähtävästi, täyzin myöndi 
matrosan političnojn vystuplenijan. Obyčajua myöte pidi, énnen mi ku
algua diélo, paista kajkenluadujzih tojzih vešojh näh-

- Mintäh työ, Nikanor Vasil'evič, mejjan luo sel'skojh soviéttah
nikonza éttä käy? — kyzyj Remenjuk, pannen stolajzel lejväžn i 
silitellen sidä omal käpil.

— Miksi éj, vojbi tulla käymäh, — vastaj Tkačenko, vejal'däen
usoj myöte k!olmel sormel, kudamat oli azetettu kuj rouno ristivyndäh 
varojn, — vaj mié én tijja, midä mié sid sel'skojs soviétas ičel
varojen vojn suaha? Viérahié heboloj miul éj pié, sen täh čto miul,
slava bogu, täh suate ollah omat. Muga že i ilmaj viérasta muada mié
éj hädäjlivy.

- Hyö sejzotah pravolojn sotsialistojn-revoljutsionerojn agrarnojl
platformal, a to obyknovennolojn kadetojn, — nostaldaen olgapäjdä
zamiétti matrosa, kiändyen piämiéheh päj. — Hyö éj olla soglasnojt
mejjan lozungan ke: ota jarilleh kiskottu. Kuj työ sanotta, tovariša-
Remenjuk?

— Mié sanon, čto mestnojn akrest'janstvan keskes vié puututah ylen
nesoznatel'nojt ihmizet.

Kellastuttih vihas Tkačenkon mustat sil'mät. Joga muskula rubej
sel'väh nägymäh hänen rožal. No i kaj. Énämbiä ni mil éj andanut
iččié il'mi éndine fel'dfebelja.

— A mié sanon jarilleh, — sanoj hän huoletta: — ylen äjjal kaj 
liéttih soznatel'nolojksi.

Täh pagina piéttyj. Izändä i gostjat oldih hätken ajgua vajkkane.
Jal'gimäj, ollen sen verran vajkkane, min verran andoj prilinija,
Tkačenko kijrehtimättä muutti paginan uudeh sarajhuzveh näh, kudaman
tahtoj stroié.

No sid piämiés i matrosa kerras tirpamatta ruvettih kolizuttamah
sauvojl. Tädä ajgua énämmän kajkkié varaj Tkačenko.

— Työndäy tervehyttä tejl nuori knjazja, — sanoj piämiés rešjtel'no.

— Tiéttäväjne tejl tovariša Kotko, Semjon Fjodorovič, - kijrehesti 
lizäj matrosa: - ihmine täyzin spravnoj, terveh, brihamiés, hotja 
sejčas voj ruveta guljajččemah kenen tahto ke... 

— Sié! — vihajzesti! sanoj matrosal Remenjuk. — Ummistuu, radi
boga. Énnen bat'kua élä tungeuvu päččih! — i ljubezno jatkoj, kiändyen
Tkačenkoh päj: — Työndäy tervehyttä tejl nuori knjazja i käsköy kyzyö
tejl, Nikanor Vasil'evič: annatta-go työ hänel oman tyttären, Sof'jan
Nikanorovnan?

— Nu, i se že samajne, — burizi matrosa. — A mié midä sanon?

— Sivo umbeh oma balalajka... I myö, hänen starostat, muga že točno
kumarramma tejl i kyzymmä uvuažié, čtoby mejl éj pidäjs matkata
ilmaijn zaručenijua jarilleh ynnäh kyläs piäliči, ihmizil nagroksi.

Remeénjuk löj kohti. Kiél'diä mojzil koziččijojl éj vojnut hitroj
Tkačenko, Tkačenko i iče éllelndi sen. Odnako häi vijkostutti
vastavusta, azettaen alaleuvan kulakkua vaste.

- Tijjättä midä, annojtta työ miul zaduačan, — venytti hän,
rupistuen. - Én vuottanut mié mojsta diéluo.

Olis Sof'ja nuorembi, hän vojs hänen vuozih tugeuduo. No nejdizel
täyttyj yheksäntojsta. Igä kyläläjstä nevestua varojn on
kritičesköj. Počti vanha nejdine.

- Annakkua duumadjja.
 
- Midä vié duumajja, — nedovol'no sanoj matrosa, kudamah näh kajken
luadujzet formal'nostit i volokita oldih karuo pahemmat. - Tozi
diélos! Tyttö on-go soglasnoj? On. Semjon on-go soglasnoj? On. A midä
koskou tuattuo, ga tuatto muga že on soglapspnoj.  Tuatto oman
murenemattoman sanan andoj Semjonal vié rumynskojl frontal. Hejl siél
yksi pagina oli. Él'giä olgua vajkkane, tuatto, podtverždajkkua faktat
sil'mis ili že ynnäh kiélläkkiä.

— Mié omua sanua én kiändele. Kuj tytär, muga i mié, — sanoj Tkačenko,
nostamatta sil'mié yläh. — Anna hän iče omas puoles sanou. — I hänen
sanojn ke lähti.


Glava XVI

Zaručenija


Sof'ja vuotti oman ozan rešenijua tojzes komnatas. Tämä oli puhtas,
tyh'janä olija puoli vasta kruassitun savihizen lattién, valgiéksi
vallatun päčin i päčin évustan ke, čomennettu kukil pavojs i lindulojl
koronojs, kuj pavlinojl. Keyhän ikonan ymbäri kievskojda kir'jutusta i
sejnié myöte riputtih nuaglajzis tukkujzet i piénet huavojzet kuj vié,
äjjal hyväl-tuliié hejnié i kukkié: černobrivtsoj, čebretsua,
vasil'koj, tminua, polynjua. Päčil oli pandu suuri tukku mullojzié
muakka piälöj. Sid že oldih kaksi ualdolojn kir'jutettuo polivennojda
miskua: yksi golubojn makan gorkan ke, tojne lajdoj myöte valetun
mustan meren ke, kudamas ujeldih mehiläjzién sijvet.

I sih sah tämä gorničča éj pohodinut komnattah, kus éli izändä, sih
suate oli se suvajttava i prostodušnoj, muga hyvin, muga vilujzesti
tuli nenäh sid ukrainal, čto jugié oli viérié, čto ollah rinnal yhtes
pertis i kattau hejdä yksi katos.

Sof'ja kozlovolojs bašmakojs rezinkojn ke čirhottaién korvajzién ke i
kalošojs "Provodnik" i hänen muamo, palljahin jalloin, istuttih
lattiél kijrehli avatun lippahan rinnal priduanojn ke. (Kerrittih vaj
koziččijat Tulla pertih, najzet hypättih tänne, ristien sil'mié i
kirvotellen špil'koj.)

Sof'ja kergij panna jalgah uuvet bašmakat, kalošit i kolenkuarahizen 
koftan. Muamo ni midä éj kerrinnyt panna piäl.

Tkačenko tuli i pani ičen jalles uksen umbeh.

— Nu? — sanoj hän.

— Žiälöjče omua tytärdä, Nikanor Vasil'evič.

— Siun ke éj paista, — sanoj hän šihisten, čtoby rinnal olijas
komnatas éj kuuldajs skandalua, i jahkäj kengäl staruhua. — Siul
kyzyn, Son'ka! Nu?

Sof'ja näpperäh hyppäj pystyh i kallistuj päčin évustua vaste,
nostahuo valgién, ruskiélojn täplién ke olijan lijčan yläh. Hänen
kujvat halgiélluot huulet säristih.

— Mié olen valmis! — "kirgaj hän riuhtallus iänel i kattoj silmät
käel, kuj rovno puolistauduen iskus.

— Tšš, — šiheydyj tuatto, — tššš, tolkutoj... Ota iäres sil'mil käzi.
Élä lupeta sil'mié. Kuulen, čto sié olet valmis. A sié duumajčit omil
mozgojl, mih sié olet valmis? Kenel tahtot männä? Mijttuman miul vävyn
suat? Vojbi olla, sié duumajčet, čto tämä tararam rubiéu jatkumah
Rossijas vié kymmjone vuotta? Ka mié siul sanon — élä
duumajče. Otettih klembovskoj mua, juattih klembovskoj kar'ja,
klembovskoj kodi sejzou mäel tyh'janä, murennujzién ikkunojn ke, — i
hyö ičekseh ollah ihastuksis, pajoloj pajatetah.  Deputatojn séoviétat
luaittih- duumajjah obojdié ilmajn izändiä. Yksién katožanojn
ke. Vrjad li. Mié siul sanon, min tahto, vojbi rojja, kuun mändyhyö
kaj tulou éndizelläh — i midä sié sillojn rubiét ruadamah oman lajskan
Semjonan i nijen varrastettulojn klembovskolojn lehmién i sen vägeh
kyl'vetyn klembovskojn muan ke? Suudoh yhtes kajkkién ke tahtot
puuttuo? Katoržnolojh ruadolojh? Ammuttavaksi? I miuda tämän täh ynnäh
ijaksi lijata.

Sof'ja sejzoj tuatok iés, lipahuttamatta kaččoj häneh ulgonevil
sil'mil.

Tuatto pehmeni, ottahuo hänen vajkkane olemizen myöndymizenä.

— Kuule, — sanoj hän, — sié hänel älä usko, midä hän siul pajattau.
Mié paremmin händä éllennän diélon. Slava bogu. Tänne terväh meijan
luo nemtsat tullah, a heijan jal'geh i gosudarjua imperatorua éj pié
hätkié ajgua vuottua. Vernojt ihmizet sanottih, Baltas, kudamat
tijetäh. Troškua vuota. — Hän vié énämmäl alendi iändä. — Esli andau
jumala, ga löydyy siul varojn sillojn yksi ihmine ....

Pöllästys vilahti Sof'jan sil'mis.

- Éj piné miul tejl päj ni mijttumua tojsta ihmistä, — raviéh sanoj
hän i kerras tuas kirgaj otčajanijan i vihan ke: — Ollokkua mius,
papa, tojzil yksi kaj ni kel, ku vaj Semjonal, én mäne, i ni kočnza!

Tuatto mäni ajvan hänen lähil. Hän ponnisti kämmenil tuaton ryndähis 
i jahkai kaikel vael.

— Skažennoj!

— Iče työ oletta skažetnnoj! Jal'gimäjzen sovestin ihmine kavotti!
Él'giä koskekkua miuda, mängiä, tejdä siél koziččijat vuotetah.
Tuatto kaččoj kummissah häenen miélis lähtenyöh lijččah vereh suate
purdulojn huulilojn ke. No Sof'ja éj éllendänyt iččié. Mujstamattomana
hän kuotteli kajken luadié oman lykyn puoles. Tuatto ni konza éj
duumajnnut, čto hän voj olla sen mojne. Hän pöllästuj.

— Tššš, nu siuda Karul kädeh! Élä luai miul täs pertis rijdua.  Huuhto
sil'mät veel i tulet mejja n luo.

Hän mäni jarilleh stuarostojn luo, kajkkeh luaduh oppien ozuttua, čto
ni midä osobennojda éj ollut.

- Najzién kyynälet, — sanoj hän, ironijan ke mutkaten piäl ukseh
päj.

§q— Tiéttäväjne diélo, — podtverdi matrosa. — yksi suolajne vezi.
Kuj mejl Čjornojs meres. Éj énämbiä.

Tuli Sosf'ja muamon ke. Korvis staruhal häjlyttih luukan kruugajzih
pohodijat hobiézet ser'gat. Jallojs ričkuttih uuvet čobotat, kudamat
tuodih stradanijua. Sof'jan lijčča oli besstrastnoj.

Najzet kumarrettih gostil.

— Kumarduu tejl nuori knjazja — vähäjzen särizijal iänel sanoj
matrosa, — tijetty tejl ihmine, Semjon Fjodorovič, familijua myöte
Kotko. Mijtut liénöy tejjan vastavus? — i samal kačahti Remenjukkah.

— Muga?

- Nehaj muga.

Tkačenko kulmién alači kačahti tyttäreh muhizijal rožal olijoj 
vihajzil sil'mil. Häi vié nadejččihes. Nejdizel oli vaj pajattua:

"Élä kävy mejjan luo,
Élä kujvua miuda sié.
Kuj én olle suvajttava —
Kiérrä sinä miudani"

Tämä olis znuaččinut otkuazua.

Sof'ja lekahutti olgapiäl, kohennellen neudobnojda koftua, i hejttyj 
tuaton i muamon édeh polvizillah.

— Blagoslovikkua miuda Semjonal.

— Seansa on lopittu, - sanoj matrosa i pani stolal štofan.


Glava XVII

Ženiha


Sid minutas suate, konza koziččijat, jattähyö Semjonan kodih omua
lykkyö vuottamah, lähtiéttih Tkačenkolojn luo, Frosja zavodi hommata i
hlopoččié énnen kuulemattomah. Hänel kerras liéni tukku diéloloj.

Énzidiéloksi pidi kaččuo Tkačenkolojn pertin ikkunojh, kaččoen so-
bytijojn mänyö. Tojzeksi diéloksi pidi kaj uudizet kerras työndiä
kyliä myöte. Jalgimäjn, kolmanneksi diéloksi pideli kuj voj teriämbi
kerätä nejdizié - nevestan - podrugoj — sen ke, čtoby pädijah ajgah
hyö tuldajs Tkačenkolojn perttih.

Frosja juoksendeli kyliä myöte, kuj miéletöj, juhkuttaen ylen suuril 
čobotojl. Pajkkane zavodij pakkuo piäs. Ruskié kasa viuhki: lajhojn 
hardiélojn tagana. Kozan sil'mät oldih lijkkumattomina rohkiél rožal, 
mojzel ruskiél, kuj rovno sidä olis hiérottu kirpičäl.

Čurkas päj olis vojnut duumajja, čto se imenno händä i kozitah - muga
häi joga pajkkah pysteliydyj.

— Hej, Fros'ka, midä siél kuuluu? — kirruttih akat ajdojn tagana. — Jogo 
uskaldih?  

— Éj vié! — vastajd häi, odva vaj hengié vedäen. — Vasta vaj
paistah. — I juoksi viéhkurina jarilleh Tkačenkolojn pertin luo 
kaččelemah.

A minutan mändyhyö tuas juoksi, viuhkuttaen pitkil käzil:

— Zaručajjah! Zaručajjah! Zaručajjah, čtoby éj mänis sudre!

Odva vaj Sof'ja kergij siduo svuattulojl hiémojh rušnikat, kudamat oli
vyšivojdu ruskiél nijtil, a muamo otti Remenjukal päj särizijojh käzih
lejvän, — komnattah tuldih, ričkaen bašmakojl, podružkat, kudamat
oldih valmehet kuolla hujgién i ljubopytstvan täh. Hyö ymbäröjdih
nevesta.

Stolal jiäviyvyttih vazan jalgaliha studeni, tajginojjut vihannat
perčikat i nellä kulmanikkua stokanua.

Matrosa ryvähti i, iskien sil'miä nejdizil, kudamién keskes oli i
hänen oma nevesta Ljubka, kuadoj énzimäjzin.

— Nu, tovarišat palmikojččijat...

No piämiés kačahti häneh päj pahal sil'mäl.

— Tuas puuttuj pahojn sanuo, —  burizi matrosa éj hyväl miélel.

Piämiés otti kolmel lujal sormel stokanajzen, duumajčči i sanoj:

— Anna rojjah ozakkahiksi. Zaručen'jan ke tejdä. Kyzyn pokorno éj
otkažié.

Hän värovajzeh kolahutti omal stokanajzel tojzié stokanajzié vaste,
joj i söj pertsua. Hänen primiéran mugah luadi matrosa, no zakuskua éj
koskenut, sentäh sentäh kuj lugi sidä olijaksi alembana omua
dostoinstvua. Tkačenko ryyppäj ni keh kaččomatta. A muamo vaj pani
stokanajzen lajdah yhteh tukkuh rypistetyt lilovojt huulet, rubej
rygimäh povuadimajotta, i sil'mih tuldih ozakkahat kyynälet.

Matrosa bojkozeh otti štofan kädeh. 

— Ta vuota sié, radi boga, — itkijal iänel sanoj piämiés. - ihmine
černomorskojl flotal päj, a šié nygöj ni midä éj éllendä. Kuj
lapsi. Pane vijna éndizel kohtal.

Sid podružkat ruvettilh pajattamah:

Midä, stuarostat, työ istutta,
Midä kodih éttä mäne?
Mejjan Sonička éj ole tejjan
Hot' on zaručittu, da éule venčajdu,
Yksi kaj häi on vié mejjan.

— Nygöj vojt kuadua, — sanoj piämiés. — Éllennät?

— Kujba én éllendäjs? Éllennän. — I matrosa buuristunuona kuadoj.

Kajkin juodžih tojzin.

Muamo toj i andoj piämiéhel tojzen lejvän vaehtukseh sid lejväs,
kudaman otti hänel päj. Sen jal'geh koziččijat tseremonno kumarruttih
i lähtiéttih tijjottamah ženihal, čto hänen predloženija on prijmitty.

Semjon istuj muamon ke pertis i vuotti. Tojčči hän lähtetteli pihal 
kaččomah, éj-go tulla starostat.

Jo kaj kylä tiézi, čto zaručenija mäni. Vaj Semjon ni midä éj
tiédänyt.  Obyčaj éj käskenyt hänel lähtié kois päj i kyzyö ihmizil.

Jal'gimäj ozuttauvuttih koziččijat. Semjon kerras -tunnusti piämiéhen i 
matrosan käzipajkojn ke hiémojs, hotja hejh suate oli vié vähimäksi puoli 
virstua. Vot konza pädi Semjonal navodčikan vernoj sil'mä!

— Vojt olla ihastuksis - sanoj Remenjuk, tullen pihah i andaen
Semjonal Tkačenkon lejvän. — Luaijmma siul zaručenija. Vanha karu
mukitteli-mukitteli, nu vaj nägöy, čto yksi kaj löydi hänen
vikatehkiven.

Sié sano passibo, bratana, miul, — keskeytti händä matrosa: - mié sil
sverhsročnojl škural mojzen namjokan luaijn, čto sen al kerras mua
virij.

Semjon i Semjonan muamo alah i vuažno kumarrettih koziččijojl.

— I vot midä, - sanoj piämiés: — mié i muga nämién siun miélettömyksién 
täh ynnäh päjvän mänetin. Miul soviétas diélo sejzou.
Pidäy vié spiskat luadié klembovskolojh sel'skohozjajstvennolojh 
mašinojh näh. A ilmajn sidä ihmizet éj vojja ajganah kyl'viä. Muga
čto rubiémma tädä diéluo teriämbi loppimah. Zaručen'jan luaijn, 
nygöj samal kerdua luain zmovinat, a iélleh päj luaikkua iče, vaj, radi
boga, kirikköh miuda él'giä vedäkkiä, yksi kaj én lähte.


Glava XVIII

Zmovinat


Sinä že ildana Semjon pohodnojs formas georgievskojn ristan ke
i bebutta vyöl, no, konečno, ilmaj pogonoj, starostojn, muamon, Frosjan 
i érähién susiédojn ke, kudamat oli kučuttu "bojarilojh", — tuli
Tkačenkolojn kodih.

- Nu midä bä, Kotko, terveh, — sanoj éndine fel'dfebel'.

— Tervehenä élät, Nikanor Vasil'evič.

— Pidi yksi kaj mejl siun ke vié kerda paista.

— Muga juuri.

— Ammujn batarejs päj?

- Projdjual kuul vijestojsta päjvä uvolivujn demobilizatsijua
myöte...

— Ylen hyvä. Orudijat i hevot, tiéttäväjne, kajkkién obozojjon ke 
muga i lykkäjt nemtsojl?

— Hevot i orudijat jiädih pajkal, vaj ne nygöj lugevutah
Raboče-Krest'janskojjoksi krasnojksi armijaksi.

— Vot se on mijtut diélo! Muga, muga. značit, batarej on luja. Ken
ba on Komandirana?

— Komandirana on mejjan volvnoopredeljajušoj Samsonov.

Tkačenko ylen korgiéh nosti kulmat i, luaittuhuo, kuj lapsi, nevinnojt sil'mät, 
kiändyj gostilojh päj.

— I työ duumajkkua vaj, — voshiš'enno rubej hän iändämäh viénol iänel,
— työ duumajkkua vaj, gospodat, - kenen, izvinjajkkua, tovarišat, —
mijtyt nygöj armijas interesnoj služba rubej olemah. Obyknovennoj
vol'noopredeljajččivuja ynnäh batarejl komandujččou. Nu i nu!
Vojujčimma kylläl. Konza on muga, sié olizit ičel, Kotko, vojnut
komandan al ottua éj vähembiä kuj artillerijskojn briguadan. Ylen
hyvin. Midä ba työ, kallehet svuatut i gostjat, sejzotta jallojl?
Istuvukkua stuulojl.

— Tejjan lejbä-suola, mejjan vijna, — sanoj matrosa, ottaen poves
uuven štofan. — Kajkkiédah yksi da yksi — kaksi. Arifmetikka.
Sid kuj rovno énzi kerran yhtyttih ženihan i nevestan kaksi hozjajstvua. 
I zavodihes pijru.

Kuni piämiés i Tkačenko vjalo paistih pridanojh näh, kuni matrosa
zavodimatta vié sojttua, varovajzeh projdi sormilojl oman sojton basoj
myöte i vajbunuosti kačahti Ljubkah päj, kuni molemmat muamot pyhkién
uuzil, vié ni kerdua pezemättömil pajkkajzil kyynelis kastunujzié
nenié, saneldih tojne tojzel čupus luaskavoj sanoj, mujstuteldih
nuorutta i lugiéttih tojzié rodnjojsksi, kuni nejdizet hujjustellen
kačeldih, ruohtimatta pajattua, — Semjon istuj, stolan ke éjstettynä
čuppuh, i starajččihes éj kaččuo Sof'jah.

Sof'ja, kuj hänel i pidi obyčajua myöte, yksin sejzoj kynnyksen luo.
Pikkarajne kyynel rijppuj hänen vasta itkenyjzil sil'mäluomil.

No vot hän riuhtaj kaftas, mäni ženiha:n luo, kumarduj hänel i
vajkkane andoj tarelkal pajkkajzen.

— Muga, — sanoj piämiés.

Semjon nouzi i omah vuoroh vajkkane kumardi Sof'jal. Hän otti tarelkal
päj pajkkajzen i pani vyöl bebutan rinnal.
  
Vähäjzen ajgua ženiha i nevesta hengittämättä sejzottih vastakkah.
Jal'gimäj Sof'ja sebäj händä kaglas i liččauduj huulilojl
saldatskojda-rožua vaste, kovua, kuj luadua. Semjon nelovko njoppaj
hänen suolajsta sil'-miä. Sen jal'geh, sebävyksis, hyö vijkko ajgua
njopittih tojne tojzel käzié.

Sil ajgua1 nejdizet, rohkevuhuo, ruvettih pajattamah strasnolojl
iänilöjl:

Ajjojn, ajgajzeh!!...

Tämän vanhan pajon joga sana sulaval tunduj Semjonan sydämes.

hän sebäj Sof'jua keskizen kohtal. Kuj rovno tahtoen ottua Semjonan
käet, Sof'ja otti händä sormilojs, varovajzeh kiändi nijdä i vie
luembi liččaj omua bokkua vaste.

Hyö istuttih rinakkah stolan tagana, ojgiéh, lijkkumattomina, täyvytty
ylen lykykkähäl hujgiél.

Vagarmohine päjväjne hejttyj alah ikkunoj myöte i pejttyj lojttojzen
stepin mäen i sil olijan tuulimelličän tuaksi, kudajn oli kuj rovno
lejkattu mustas bumuagas.

— A nu, kavalera, anna nygöj oma suablja, — sanoj piämiés, ottaen
huodras Semjonan bebutan.

Nejdizién uslužlivojt käet kerras tartutettih rukojatkah matrosan  
tuodu vahatuohus-trojčatka. Obyčajua myöte se pidi čemendua 
vasil'kojl, kalinal, tähkil. I hotja pihal oli marta kuu, jiävivyttih, 
kuj tiédujndua myöte, i vasil'kat, i kalina, i tähkät tozi, kujvat no
vse že: siästänyöt oman čoman kruaskan. Kezä vie tuli pertih.

Piämiés izännän sil'mäl kaččoj nejdizié.

- Pidäy mejl nygöj olla hyvä svetilka.

Tädä dolžnostié varojžn obyčajan mugah valittih kahten-kolmentojsta 
igäjne i hyväččäjne tyttöjne. Tämä oli svuad'ban kajkis poétičeskojmbi 
hengi — tytön éloksen émblema.

— A nu, ken tejs on podhodjašoj?

Kuj vaj piäjomiés sanoj tämän, Frosja virij tukkién juurih sah. Daže
käet hänel ruskottih, kuj burakka. Syväjn piéttyj. Éj sudre že hän
ynnäh päjžvän muga hlopočči, starajččihes, kulutti podmjotkoj i
olgapäjl kirvotteli pajkkua.

Hän jo ammujn, pejtoči i ylen äjjal, mečtajčči hot' yksi kerda éloksen
ajgana olla svuad'bas svetilkana.

Tyttö kajkel väel puri huulen. Hänen ryžojt kulmat nostih yläh.
Sil'mät kijristyttih. Vihannat i lijkkumattomat, ne rohkiésti kačottih 
Remenjukah, pyrgiydyen suamojh hengeh: "Otakkua miuda, diädäjne! Otakkua 
miuda, diädäjne!"

Piämiés kaččoj tyttöh užasnojl sil'mäl i otti händä kolmel sormel
leviés rožas.

— Sié ken tiäl olet mojne?

— Efrosin'ja, — yksil huulil šupetti hän. — Kotkoloj. Semjonan sizär.

— Pävöt. Suablié käzis vojt pidiä? Pié. Rubiuét svetilkaksi.

I kerras mojne varavus tuli Frosjal, čto hän hyppäj čuppuh, kattoj 
rožan käzil i zavodij lattiéh lyyvä čobotojl.

— Oj, én! Oj, én! — viuhkuttaen kassal, vinguj hän. — Oj, diädäjne,
él'giä! Miul on hujgié.

No, muun keskié, minutan mändyö hän jo vuažnoj, i vuažnostin täh
valgié, istuj piämiéhen rinnal, pidäen molemmil käzil ičen iés 
kinžalua palajan tuohuksen ke, kudajn oli čomennettu tähkil, vasil'kojl
i kalinal.

Puhtas tuli häjlyj puoles tojzeh. Vaha tippuj Frosjan uuvel pluat'jan
helmal. Jasno i pyöriésti vallonnettu tytön litsa, ozuttihes, häjlyy
puoles tojzeh, kuj rovno volšebno kir'jutettu vozduhah vezi kruaskojl.

A nejdizet jatkettih pajattamista:

Oj, ajjojn, ajgajzeh...


Glava XIX

Uuzi ruadaja


Äjja kerdua gostjat nouzeteldih omil sijojl päj, tahtoen lähtié kodilojh, 
no joga kerda Tkačenko, vihajzesti kačahtaen tuohukseh, sanoj:

— Ni midä. Istukkua. Vié tuohuksel jaj äjja palua.

Obyčajua myöte pidi istuo sih suate, kuni éj pala sen suurin čuasti. 
Matrosa že, kudajn éj suvajznnut ajjojn lähtié gostis päj, kus liénöy 
suanut i toj tuohuksan funtan puolentojsta jugehyön, obespečči tantsat 
i ildajzen vähimäksi kahteh čuassuh sah yödä.

Ammujn juodih yksi štofa i tojne. Työnnettih jo kolmatta, nellättä
tuomah.  Kerrittih tantsujja nellin kerrojn pol'ka-lindujsta, i prosto
pol'kua, i pol'kua-koketkua, i spetsial'nojda saldatskojda pol'kua,
kudajn oli tuodu Vostočnojs Prussijas päj. Pajatettih "I vihri v
debrjah buševali", i "Pozarastali stežki-dorožki", i tiéttäväjne,
"Šumel, gorel les Avgustovskijé", "Šume taj stogne Dnipr širokij", i
"Oj na gori taj žentsy žnut".
  
Sen jal'geh piämiés i matrosa tantsujdih uuzi, vié éj éhtinyt tulla 
kyläh sah, ylen nuori tantsa "Jabločko", kudaman sanat nostettih
ihastus, sen täh kuj jiädih miéleh yhtel kerral, ajvan-ičestäh. Kus päj
liénöy tuli skripkal sojttaja i rubej vinguttamah omal skripkal. A
tuohus odva vaj paloj puoleh sah.

Čuasul tojzel piämiés, kudajn lähti pertis puhtasta vozduhua
hengittämäh, nägi pihal mijttuman liénöy ihmizen figuran.

— Stoj! Sié ken mojne olet? — rubej kirgumah hän jugiél iänel, no
sid že éllendi, čto se on Tkačenkon uuzi ruadaja. - Tju, kehno, én
tundenut. Sié midä täs pihal yksin sejzot, a pertih ét tule? Se 
sovetskojn vluastin ajgah strogo kiélletäh. Mejl nygöj sovetskojn 
vluastin ajgah kajkki ihmizet ollah yhten mojzet - éj ole ni izändié,
i ruadaié. Lähtemmä juomah i syömäh. Näjt miul hiémas käzipajkan?
Sen täh kuj mié olen tiäl stuarosta, siul pidäy miuda kuunella.
I näjl sanojl piämiés tembaj hänen kajnalojh i, kuj se ni kiéldäydyj, 
toj händä pertih.

— Guljajče mejjan ke, — sanoj matrosa i andoj hänel täyven stakanan. —
Juo, élä hykä. Mejjan on vojtto!

Gostjat ljubopytstvan ke kačottih uutta ruadajua. Hot' hän éli kyläs
ammuj, ihmizet nähtih händä harvah. Häk ni kunne počti éj lähtetellyt
pihal. Esli že i lähtetteli, to ni kenen ke éj paissut, a kyzymyksih
vastaj lyhyöli i tolkutta.

Nygöj hän sejzoj keskel pertié stakanan ke valgiés, kuj bol'kojl, käes
i kyzyväh kaččoj omah izändäh. Hänel jallas oldih vanhat saldatskojt
kuatančat i piäl kožuha, kudajn oli pahojn ommeldu lambahan nahkan éri
luadujzis palajzis. Boleznennojl, kajjal rožal hänen kazvettih harvat
usat i parda. Äjjan kuuda lejkkuamatta olluot tukat riputtih kužuhan
sal'nojl kagluksel, kuj diékal. I ni kuj éj suanut éllendiä, min
vastah hänel on vuotta: kaksikymmen vijzi, yheksätojsta vajgo
vijzikymmen. Sanal sanoen, hänel oli negramotnojn éj stroevojn
komandan ni mis huolimattoman saldatan nägö, kudajn éj ammujn ollut
piässyt okolotkas. No yhtes sen ke hänen sinerdäién, počti sinizién
sil'mién syvimmäs kohtas losnij mi liénöy mojne éllendämätöj, čto,
kaččoen häneh, joga ihmine nevol'no arbajli ičekseh: i mijttumas
gubernijas rodiuvutah mojzet ihmizet?

Tkačenko neudovol'stvijan ke kaččoj omah ruadajah. Nägyj, äjjal éj
miél'dä myöte tullut éndizel fel'dfebeljal, čto hänen tyttären 
zmovinojl on hänen oma batrakka. Odnako hän mutkaj hänel piäl i sanoj:

- Ni midä. Pidäy juuva, kerran ihmizet käskiétäh.

- Liénemmä tervehiksi, - sanoj ruadaja, éllendämättömästi muhahti 
i yhtel hengähtyksel kuadoj suuh ynnäh stakanan.

Kahteh čuassuh sah yödä tuohukses paloj kolme nellättä čuastié.

— Éh, - pahal miélel hengähti matrosa, — én sidä tuohusta tuonut.
Vovse én sidä. Nu, ni midä. Rubién zmovnnoj pidämäh — ga kahteh
puudah suate vahua opin suada. Verno, Ljubka?

Gostjat ruvettih prošajččemahes. Tkačenko hejdä éj kiél'dänyt. 
Kyläs laulettih kukot. Muga loppivuttih zmovinat.


Glava XX

Uni


I ozuttahes kumman uni
Tat'janal...
   Puškin.

Zmovinojn jal'geh pidli olla rozgljadat. Andilahan muamol i tuatol 
kajkkién omajzién ke pidi lähtié ženihan kodih kaččomah hänen
éländiä-olendua. Täs ženiha i andilas énzi kerdua yhtes izännöjdih, 
vastaten gostié. Tämä kozinnan časti oli rešitel'noj. Ženihal i hänen 
hozjajstval pidi ozuttauduo andilahan roditeljojn édeh
parahas nävös. Täs zavissij kajken kozinnan loppu.

Kuj ni himojtti Semjonal teriämbi pidiä svuad'ba, kuj ni kijrehti
hän täyttiä kaj sen formal'nostit, yksi-kaj hänel pidi érähiksi päjviksi 
sijrdiä rozgljuadat: pidi panna uuzi katos, aella Baltah lah'joj
tuomah nevestal i hänen rodul.

Loppehuo katos diélot, Semjon valjasti podvodah hebojzet: oman
klembovskojn tamman, kudajn éhti sih ajgah sah suaha uuven, ylen kummakkahan
nimen "Maška", i klembsovskojn že orehen gusakan, kudaman andoj hänel 
nengojzen slučajn täh Mikola Ivasenko — Fros'kan briha; prostihes Sof'jan 
ke i ajoj linnah. 

Hän läksi, a Sof'ja ajjojn viéri muata, i hänel ozuttihes uni.
Unis hän nägi, čto hän havaččuj omas pertis, siél že, kus i viéri
muata, havaččuj i kaččou, a ymbäri ni kedä éj ole — ni tuattuo, ni
muamuo, ni Semjonua. I tämä éj tyh'iä. Tämä kaj midä ni znuaččiu. Sid
hän rešši männä paradnojh gorniččah, sinne, kus päčil on mezi i
muakka, — vojbi olla, siél ken-nigi on. No sid že juohatti, čto 
komnatta, kus hän havaččuj, i on se samajne paradnoj gorničča, a 
tojsta hejl hatas ijassäh éj ollut. Ne že sejnäl kujvat hyväl nenäh 
tulijat hejnä tukkujzet, ne že kalinan varvojn, vasil'kojn, tähkién 
bukiétat. No kaj mebeli on kanneldu iäres. A lattiél sejzou vaha tuohus 
i hilljajzeh palau. Naverno, vasta vaj viritettih — vié fitilja éj ole
mustennut. Varavo tabaj Sof'jan, i hän terväjzeh lähti pihal. Voj olla,
pihal ken-nigi on élävä? Piha on puhtahaksi pyyhitty, daže vié nävytäh 
verekset vastan jallet, no ymbäril ni hengyttä. Vojbi olla hot'
hebojzet konjušnjas ollah? No ni hebojzié éj nävy, ni iče konjušua
ni kus éj ole. I sejzou tyh'jan pihan piäl pölyhine, igävä päjvä, muga
läpehtyttäja, tojvot varustauduu vihmumah. A pihan keskel palau vaha
tuohus, i fitilja sen jo musteni, i yhtes bokas tippuu sulanut vaha.
"Mi ba tämä, tovestah, nengojne luadihes?" duumajčči Sof'ja, ručkuttaen 
käzié, i sil kerdua dogadi ruadajan. Hän matkaj Sof'jas sijričči,
i kaččomatta, no mutkutti häneh päj piäl. Sof'ja kerras éllendi, midä
hän tahtou. Hän kuččuj Sofjua lähtemäh hänen ke teriämbi stepil, kuni
kojs jo ni kedä éj ole. Vié énämmäl Sof'jua rubej varauttamah. Tahtoen,
čtoby ruadaja éj kuulis, hän juoksi palljahin jallojn pihal. Siél oli
juuri tyh'ja. Éj mi čto -ihmizié — ni yhtä kanua, ni yhtä kojrua, ni 
čirkujsta éj nägynyt. I ynnäh kylä, ag'jas ag'jah, sejzoj, kuj harmual 
kämmenel, kirikön, pogostan i kujvuén kegolojn ke — tyh'ja, oksennukseh
suate hilljajšne. A ruadaja jo läheni taguada päj, vajkkanajzena ozuttaen
steppih golubolojl sil'mil.

— Midä sié miun jal'geh kävelet?

— A mié siun jal'geh én Kävele, — vastaj hän turetskojl kiélel.

Ymbäri liéni vié harmuambi i tyh'embi. Sof'ja éll-e!ndi, čto pidäy
juosta Semjonan luo, kuni éj ole myöhä. No kergij hän vaj juosta puolen
matkua, ku éllendi, čto jo on myöhä. Kaj oli kajmattu. Silloj
hän rešši pejttäydyö pajah. Sid pajan uksi avauduj, i hänel vastah
tuli ruadaja. Sof'ja nägi, čto pajan keskel aluzimel sejzou tuohus,
palanut jo puoleh suate. A ruadaja ozuttau sil'mil steppih.

— Alä miun jalles kävele, — rubej itkemäh Sof'ja.

- A mié siun jalles én ni kävele.

I Sof'ja kerras nägi hänen kazatun muhun. Sid jo éj varavo, a pöllästys 
tabaj hänen i särähtyttif piäs jalgojh sah. Kuj viéhkuri iski händä
sel'gäh i vähäjzen nostaldi muas päj. Hän täyttä vägié rubej juoksemah 
vozduhua myöte, tuagiézeh-tuagiézeh lekuttaen jallojl i potkastuen
tojčči alahana päj puuttujas mägyččäjzes i kives. Nenga hän, iččié
mujstamatta, lendi tyh'jah komnattah suabljojn ke sejnäl. Hän helyn ke
salbaj ičen jal'geh ukse-n, kudajn oli kajken kruaskajzis stjoklis, 
liččaj sen olgapiäl, kaksi kerdua pyörähytti avajmel i sid že éllendi, čto
puuttuj. Komnatan keskel lökötti počti loppuh suate palanut tuohus.
Ruadaja sejzojč hämäräs čupus, iče harmua, pahojn nägyja. Hän kijrehesti
jaksoj — jalga jalgah — kuatančoj.

— Žalejče miuda! — ringahti Sof'ja, no éj kuullut omua iändä.

Ruadaja oli vajkkani. Nygöj Sof'ja éllendi, čto tämä éj ole
ristikanza, a éj puhtas vägi. Pidi sil kerdua, ni kodvajsta
mänettämättä, ristié sil'mät. No hän kaj jampistyj i sejzoj, kuj
kivine. Kerras hänen ojgié käzi liéni läbinägyjaksi, pajnamattomaksi,
on-hän kuj olis luaittu päjvän valgiés. Ičekseh se nouzi i risti
sil'mät. I sil kerdua Sof'ja nägi, čto sejzou tyh'jas kirikös
salvattulojn i katettulojn tsuarin veräién iés. A ymbäri händä
strojnolojl angel'skolojl iänil ulvou nägymätöj hora, pajattau
panihidua. Yhtä-toko korgiémmaksi, yhtä-toko čilakemmaksi liétäh
iänet. A tuohus jo loppuh sah paloj. Vaj yksi tuluon kiéli ičekseh
häjlyy kivihizil plijtojl. I kerras tsarskojt veräjat täyvel väel
avauvuttih. Altarjal päj varrastajan luaduh kačahti ruadaja. Nähtyö,
čto kirikös, krome hejdä kahta, énämbi ni kedä éj ole, hän juoksi
pordahié myöte alah i, jo pejttelivymättä i hejtteliémättä, viäl'di
Sof'jan ičen luo. Juuri lähil Sof'ja nägi vihajzet
sil'mät. Vuottamattoman, jal'gimäjzzen vičhan ke hän tabaj ruadajua
molemmil käzil kulkun luo olijas remenin sidiés i katkaj sen. Kužuha
avauduj. Palljastuj kagla. I sil piäl Sof'ja nägi min liénöy: se-go
ristan, se-go kuadel'ničan.

— Aha, avauduj! — ringahti Sof'ja vihajzesti.

A hän kerras valgeni, čomeni igävystyj i rubej vägeh piénenemäh
sil'mis sulamah, leviélemäh, kuj luadana, kuni ynnäh éj hävinnyt.  I
uni loppih. Sof'ja sen sil kerdua unohti.


Glava XXI

Baltas bazaral


Érähién päjvién projdihuo tuli Semjon i toj uudizen: nemtsat
nastupajjah Ukrainah.

Sluhut täh näh jo ammujn matkattih rahvahas. No putilleh ni ken ni
midä éj tiédänyt. Nygöj že aziét liéttih ylen sel'viksi
gaziétojs. Tsentral'noj Rada, kudamah janvarja kuun lopul vosstajnnuot
ruadajat i krest'juanat muga ličattih kajkis puolis päj, čto ni sen
duuhuo éj jiänyt Ukrainah, fevraljan allus jiäviydyj Žitomirah. Tiäl
päj se kiändyj Gergmanijan puoleh ofitsial'nojn kyzymizen ke
vooruzonnojh abuh näh bol'ševikkoj vastah, i germanskojt vojskat
tungeuvuttih Sovetskojh Ukrainah.

Gaziétajzen, kudamah tämä oli pečatojdu, Semjon otti Baltas, bazuaral, 
yhtel saldatal-barahol'šikal, kudajn hälisten möj ylen hyvän,
počti uuven palatkan, nellä anglijskojda käzi granattua i élävän počin, 
kudajn löjhes huavos i iändi muga pahal čiänel tojvot häneh jo
pystetäh vejčči.

— Kotko sid že i lugi tijjotuksen i kyzyj gaziéttajzen -ičel, čtoby
vijja se kyläh. Saldatal ylen žiäli oli andua tyh'jaksi gaziéta
bumuagua.  Hän kodvan i muakkuavah rupisteli kulmié, éjsteli furažkua
očal paj tagarajvol i korvajuurel päj korvajuurel, äjjan kerdua pyyhki
hiémal piénié hien pizaroj, kudamat nostih ruven rikotul réžal, no
lopul soglasihes.

- Ota! — ringahti hän kajkel bazaral kähäkäl iänel i muga viuhkaj käel
vozduhua myöte, muga kuj olis andanut ičel piäl päj jal'gimäjstä
pajdua. — Anna ihmizet tijjustetah, kuj buržujt hejdä myyväh ojgiéh i
hurah puoleh nemtsojl. Anna tijjustetah!...

Semjon beregojen kiäri gaziétajzen i pejtti sen podkladkan al šuapkah.

Sid že bazuaral häi tijjusti i äjjan muuda. Oli hyvin tiéttävä, čto
dogovorua myöte, kudaman podpišši éndine Kievskoj rada, Ukrainal pidi
andua germanijah apreljan loppuh suate kolmekymmen millionua puudua
lejbiä, a muga že razreššié svobodnoj rudan vejandä Ukrainas päj.
Häjh uslovijojh näh, tozi, sovittih vediä paginoj i bol'ševikat, no
nemtsat čotajdih paremmaksi luadié sojuza aetun radan ke. A tämä
znuačči, čto nemtsat éj vaj duumajdu ottua ukrainskojda lejbiä, no,
énämmäl, läpehtyttiä ukrainas kajken rahvahan priznajdu sovetskoj
vluasti i kiändiä vanha režima.

- Vot siul i rada", — paistih, punoen piädä, kyläläjzet, bazaral
tulluot omil diélolojl. - Häi on ruadi, vaj rahvas éj ole ruadi...
Kijrehtettih jarilleh kodilojh ihmizil uudizié tijjottamah. Nägenyöt
rasskazžvajdih, čto severnojmbi Voločiskua mänöy nastuplepija leviénä
frontana napravlenijas vostokkah i vähäjzen jugo-vostokkah päj:
Lutskah, Rovnoh, Sarnyh, Korostenjah, Kievah.

Yksi meš'anka, tullut rumynskojl frontal éččimäh viéstittä kadonutta
ukkuo i sen sijah hälistes puuttunut Baltah bazaral, molihes, čto omil
sil'mil nägi nemetskojt éšelonat Šepetovkas i Kazatinas.

Hän daže ozutteli ihmizil propuskua, kudajn oli kir'jutettu mašinkal,
nähtävästi nemvtsojn kiélel, čudatskojn nemetskojn orla pečatin ke i
nemetskojn komendantan podpišittu.

— Iél kajkkié, — pagizi hän, bojkojzeh keräten pajkan al pedvattuloj
tukkié lämmähtämättömäl sormel hobiézen kol'čajzen ke, — iél kajkkié
matkatah gajdamakat smuškovolojs šuapkojs ruskién piälystän ke i
keldajzen golubolojn bantilojn ke ryndähil, nijegn gajdaamakojn peräs
matkatah mijttyjzet vaj pidäy ofitserat — sid siul ollah i russkojt
pogonojn i kokardojn ke, sid siul i pol'skojt — puhtahaksi valgién
orlan ke furažkas rozovojn okolyškan ke, i mad'jarskojt, i
ukrainskojt, i galičanskojt. Nu, vihajzet kaj žiälimättä! Nijl
ofitserojl jalles matkatah voenno-plennojt galičanat i ukraintsat. A
jo nijen voenno-plennolojn jal'geh zavodiuvutah iče germantsat. I midä
vaj hejjan éšelonojs éjl ole! Yksi polka on kavalerijskoj, yksi polka
- korolevskoj, yksi polka on puhtahasti ynnällizenä velosipedojl, yksi
polka on mojne, čto kaj germantsat istutah bronevikojs — ni yhtä
hengié platformal éj nävy... — Mešanka kerras rypisti nenän, neniä
myöte viérdih kyynelet, ringeydyj: - hävij mejjan Rossija! Torakkua
ihmizet! Torakkua! — i vieri ryndähilläh kenen-liénöy regeh, täytettyh
kukuruuza värčilöjl.

"Éhe", duumajčči Semjon i, ajgua mänettämättä, kiändi hebojzet
jarilleh päj.

Trevoga tabaj hänen. Žiälimättä plettié, hän pergi hebojzié, 
osobenno — énnistä klembovskojda Maškua, tojvot kuj sen bokkih 
pannen kajken oman vihan.

— Vot, kliäččä! — krähki hän i, énämbi varua pidämättä samajzeh
plettih, pergi, polvillah nostuo, Maškan sägiä myöte pletin varrel.
A vié pomešikan hebojzeksi sanotah. Tänne sah juoksemah, kuj pidäy,
éj opastunut. Ni midä, mié siun opastan!

No kergij vaj Semjon tulla stepil, kuj trevoga vähäjzin aleuduj.  Kaj
ymbäri oli muga kuj énne, muga hilljajne.  Hän ajoj sen päjvän i
kajken yön tyh'iä dorogua myöte, ymbäröjdy martovskojl muan pimevyöl
vi lapsuos sah tuttavil tähtil, kudamie myöte juoksi levié stepin
tuuli. Päjvän nouzennan iél hänel liéni vilu. Hän viéri hejnih,
"kattoj piän saldatojn luaduh kužuhal umbipiäh, lämbij i ujnoj
povozkas, kuj kätkyös. Konza ku hän, märgä kastien täh, havaččuj, ga
nägi, čto nouzou päjväne i hän lähenöy omah kyläh.

Hib'jan nägöjzel kullal losni kirikön rista. Lijkkumattomas stavkas 
otražajččih vié pimié randa, érähié sinizié mökkilöj i veen
nostanda riugu, jo jarkorozovoj juuri kylän piäs. A ymbäri levittih 
pellot: tulivihannat syvyskyl'vön oras polosat i mustat, kuj puuhijli,
klijnat, varustetut jaran al. Tajvahan rannas, iče päjväjzen vastas,
lijkkuj korgejl kolessulojl pitkä juašikka. Panduoh kämmenen sil'mién 
édeh, Semjon kaččoj i tunnusti uuven kaksitojstariädyhizen sejalkan 
Klembovskojn ékonomijas päj. Sil piäl istuj i oh'jaj hebojzié
Fros'kan ženiha Mikola Ivasenko. Joga sijas nävyttih kyl'vämäh 
tullujzién ihmizién figurat. I kajken tämän piäl nägymättä lendeli
selgiél tajvahal ajgajne žavoronka.

"Ajga i-miul jo on lähtié kyl'vämäh", duumajčči Semjon. Égline trevoga
hänel ozuttihes prosto glupojksi. Yksi-kaj, laskettahuo hebojzet i
syödyö, hän läksi sel'skojh soviéttah i ozutti Remenjukal
gaziéttajzen.  Piämiés lugi sidä äjjan kerdua vajkkanajzena.

Puolen päjvän ajgah, konza ihmizet tuldih peldolojl päj, hän kuččuj
kerähmön. Lyhyösti, no kijrehtämättä, hän rasskaži, midä liéni, i,
rasskažihuo, kerras ringahti kajkel iänel:

— Tovarišat kyläläjzet! Kuunelgua kajkin i éllennäkkiä. Tänne mejjan
luo tulou nemtsa, a hän šuuttié éj suvajče. Hän tahtou ottua kabalah
rabočojt, ottua krest'juanojl muan, ottua vallan rahvahil. Hän tahtou
kačajja lejbiä kolmekymmen millionua puudua i kajkenluavujsta
prodovol'stvijua germanijah, tahtou läpehtyttiä Ukrainan i Rossijan.
Mojzet ollah germanskolojn i avstrijskolojn pomešikojn i kapitalistojn
tselit. Nygöj éj ole ajgua äjiä pagizemah. Pidäy ruata. Tovarišat
kylalaizet, mejl pidäy nygöj ozuttua diélol, čto myö émmä ole myödävät
nahkat, a rubiémma loppuh sah toruamah inoplemennikojn našestvijan ke,
— kuj i mejjan predkat torattih, primiéraksi sanuo, švedojn ke,
kudamat tože kerda, slava bogu, hypättih mejjan luo Ukrainah i éj
tijetty, kuj jalles siél päj jallat iäres temmata; se že samajne oli
frantsuzkojn kontrrevoljutsioneran Napoleon Bonapartan ke, kudajn
jarähti turvallah stolua vaste. Midä tämä znuaččiu? Tämä znuaččiu — éj
andua hejl prodovol'stvijua, morié hejdä kehnol nälläl, poltua lejbä
kevot, no éj andua nijdä germantsojl! Kajkin, kuj yksi miés,
sejzatukkua revoljutsijan i svobodan puolistandah!


Glava XXII

Rozgljuadat


A tojzena päjvänä ildua vaste Kotkolojn luo huattah tuldih rozgljuadojl 
Tkačenkot ynnäh perehineh.

Ženihan hozjajstva oli ozutettu parahimmas nävös. Uuzi katos, jarié
i akkuratnoj, azuttu vallitus očeretas, verekseh losni päjvän pajstos.
Huatta oli puhtahasti vallattu, i muas sen ymbäri nävyttih hyvin 
izviéstkan jurot. Pihal éj nägynyt ni yhtä linnun sulgajsta, muga
puhtahasti oli se puyhkitty uuvel prossan korzis luaitul vastal.  
Stola, katettu pvardejskojl palatkal, parahimmal kajkis Semjonan vojnal 
tuodulojs palatkojs, voj udovletvorié kajkis bohatembua i trebovatel'nojmbua 
rodnjua.

Sil stolal porjadkan mugah oli azetettu nemetskojt, avstrijskojt i
rumynskojt aljuminizet fljažkat, - ommelluot harmual suknal ili vovse
ombelemattomat, — peskul puhtastetut, kuj hobiézet. Fljažkojn peräs
oldih kajken luadujzet manerkat skladnolojn varzién ke i varitta -
tože aljuminizet. Nijen peräs oldih poluuditut kružkat, juuvat,
čuaškat.  Kaksi vaskista, kolme djujmahizis gil'zojs azuttuo
stokanua. I, lopuksi, bavarskojt ofitserskojt podnosat, kudamih kuuluu
nellä žestistä tarelkua, sgibnoj vejčči, luzikka i vilka i skladnoj
stokanajne nahkajzes futljuaras.
 
Glavnojn se stolan čomevuon i gordostin luadi djuužina aljumini
luzikkua, kudamat oldih Semjonan omakädizesti valetut neprijateljojn
distantsionnolojs trubkis i azutut tirpannan i maltannan ke. Nämä éj
oldu kruglolojn puu luzikojn kopijat. Nämä oldih nastojašojt
pitkättävät linnalajzet luzikat, valetut ofitserskojn stolovojn
luzikan formua myöte, kudaman Semjon löydi ajvin nijs že tojzen
gvardejskojn korpusan lykättylöjs okopojs Smorgon'jan luo.

No vaj se ofitserskoj luzikka oli kunne keyhembi. Se oli silié.
Semjonan se luzikat oldih bohatasti čomennetut varbajzil i jurojzil,
kudamat oli rijvel'dy orajzel. I yhtes nijs, ylen puhtahasti luaitus
nägyj kir'jutes: "Sofija".

Ymbäri kajkkié huattua myöte - i sen éländä puoles i paradnojs —
viruttih ozutandua varoin oennetut: šantsevoj instrumenta, počti uuzi
popona, kezä i talvi gimnastjorkat, nemetskojt doždevikat i pylevikat,
palatkat, anglijskojt bašmakat, šarovarat, tsejssan binokli, nahkua
podmjotkoj varojn, bjazevojt pajjat, vuattahizet katsavejkat, pačkat
rumynskojda tabakkua, nahkajne avstrijskoj amunitsija i äjja muuda, mi
mahtui rantsah i veš'evojh värčih, — sanal juuri kajkenluadujzet
trofejt, hozjajstvennojn Semjonan kerätyt sraženijan peldolojl.

Sof'ja, kudajn, obyčajan mugah, énzi kerdua tänäpäj émännöjčči oman
tulijan ukon talos i vastaj gostié, éj vojnut ottua sil'mié kajkes täs
bohatstvas. Pejtokkajzen gordostin ke hän kumardelihes pirujččijojl i
azetteli stolal juodié, sanoen harvajzeh:

— Syögiä, mama, luzikal, él'giä kačokkua ni midä.

Ili:

- Valele ičel, Frosička, aljuminizeh stokanajzeh.

Semjonže, pul'čistahuo šokat i ahtahasti, täyvel väel lijkahuttahuo 
mättähän juttyjzet kulmat, mi, hänen miélen mugah, andoj ihmizel
spravnojn, samostojatel'nojn izännän nävön, éndizen bohatambajzen ukon
strogostil sanoj:

— Midä ba sié sejzot, Sof'ja, mié én éllendä, i käet laskit? vojbi
olla, kallehet gostjat vié syyvä tahtotah. Siél mama azetti pogrebah
studenin vazajzién sorkis. Tijjat-gö, kus on mejjan pogreba? Tuo i
pane stolal, ole armas.

A iče väes piäličči kačahteli vanhah Tkačenkoh, omah tulijah appeh, -
mijttyjzen häneh vpečatlenijan suau hejjan hozjajstva?

No éndine fel'dfebelja i kulmua éj lipahtuttanut, on hän kuj ni
stolal, ni huatas kačonnan maksajua ni midä éj ollus. Vaj yhten
kerran, kuj vaj tuli huattah, kačahTi veššilöjh i sanoj:

— Nu i osti predmiéttoj ičel mejjan Kotko täyven tsejhgauzan.  Kajkkih
dengojh, ni midä éj unohtanut. Kalleheh maksoj?

Hebojzes, lehmäs i lambahis tulija appi vožvse éj pidänyt huolda.

Semjonan muaman kyzyndäh kaččuo, mijttujzet hejl ollah žijvatat, häi
vastaj:

— A midä on miul kaččuo? Mié ne ylen hyvtin tijjan. Sid ajjas sah,
konza ne vié oldih klembovskojt. — I igävästi muhahti.

Tojne Semjonan sijas, voj olla, i olis čuvstvujnut Tkačenkon sanoj:
ljugojn, tirpamattoman vihan, pejtetyn lyhyöh nagrahtukseh, no éj sih
suate Semjonal, kudaj oli zajmittu omal ozal.

Rozgljuadojn jal'geh pidi naznuaččié svuad'ba päjvä. Sid jo diélo
ynnäh sejzoj apes. Kajkin, a énimite Semjon i Sof'ja, tahtottih pidiä
svuad'ba kuj vaj vojbi rutombah. No mänös oli suuri pyhä. Pidi vuottua
Homan päjviä. Tämän ke i hammas pystettih Tkačenkoh. Onnuako hän
rešitel'no sanoj, čto énnen, kuni éj kerätä peldolojl päj villjoj -
svuad'bah näh éj ole midä i paistavua. A siél, kuj jumala andau.

Kajkil liéni sel'vä, čto Tkačenko nareko pitkittäy. No ni midä éj
suanut luadié. Se oli hänen prava. Semjon, muun keskié, oppi ličata
appié. Tkačenko kačahti Semjonah kummahizen armastuksen ke i sanoj: 

- Énzimäj sié miuda, Kotko, uvuažijt. Sid mié — siuda.
Nygöj sié miuda tuassen uvuaži. Éj-go mu-ga? 

I Semjon éllendi, čto luasittua uprjuamojda fel'dfebeljua - on surman
diélo. Täh lopittih. 

Kotkon pereh kajmaj Tkačenkoloj palisadah suate. Semjon avaj vorotat i
Tkačenkot, mänemättä kalitkan kautti, lähtiéttih jallekkäh pihan
vorotojs. Éj éhtitty lojtota Tkačenkot vié kymmendä askelda Kotkon
huatas, ku pihua myöte juostih, piät nostettuna, kaksi brihaččujsta i
yksi nejčykkäjne, kirguen ihastuksis:

 — Oj, kačokkua, aéropluana lendäy! Korgiél puhtahal !i
kiéžnojl tajvahal kylän piäl lendi aéropluana. 

Kylä oli gluhoj, lojttona, i aéropluanan ozuttauvunda interesujčči
kajkkié. Ihmizet juostih huatojs i nostettih piät yläh päj.

Aéropluana lendi muan syvyöh. Éj korgié päjväjne sel'giél'di valgaj
sen kaynehié rebrakkahié sijbilöj, ag'jojs tuaksi päj vähäjzel
kiändynyjzie. I nijl nijl ihmizet nähtih énnen nägemättömän forman
kaksi mustua ristua.

- German! — kerras sanoj Semjon i juoksi huattah binoklin piäl.

- Aéropluana kadoj sil'mis, no terväh ozuttih tojzes puoles, tuasen
jarilleh lendi kylas pialičči, losnildi i kadoj jal'gi kerran.

Ihmizet vajkkanajzina ruvettih kaččelémah.

Se oli nemetskoj voennoj samoljotta.

Sinä že yönä Tkačenko valljasti hebojzet i ajoj pihal päj. Jarilleh
kiändyj häi vaj tojs päjvän ilda puoleh.

No projdi päjvä, tojne, kolmas. Kaj ymbäri oli hilljajne, spokojno...
I kylä, zajmattu peldo ruavol, éj ruvennut duumajmah nemtsojh
näh. Hejtti duumajčennan nemtsojh näh i Semjon. Kajkkién nellän vuuven
ajgah vojnal hän éjé nähnyt nemtsoj ni kerdua lähil, kuj pidi, i ni
kuj éj vojnut predstuavié ičel, čto hyö kerras vojjah ozuttauduo täs,
kyläs. Tämä oli uskomatoj. 'Ej. Naverno—taki ihmizet tyh'iä nostettih
panikka. Kuj-nigi, naverno, tämä projdiu.

Kevät matkaj raviéh i kiändelihes. Éj hätkié énnen äjiä päjviä,
ej ruaviuduhuo tougolojn ke i kyl'vettyö éj suuren baštanan, Semjon
énzi kerran läksi illal Sof'jan luo gostih. Obyčaj andoj hänel tämän
pravan. Sid jo fel'dfebelja ni midä éj vojnut luadié.

Hyö vijkko istuttih, kuj velli i sizär, kaglakkah, i šohojzel paistih
omah tulijah hozjajdstvah näh, omih tulijojh lapsih näh. Semjon
nastaivajčči brihaččujsta. Sof'ja zastenčivo šupetti kovil huulil
juuri hänen korvah:

— Mié varuan?

— Midä ba sié, tolkutojne, varuat?

— A kerras ku én piäze éloh?

— Midä ba sié ét piäze Iéloh?

— A ken händä tiédäy...

— Élä duumajče tämän täh. Vié ni midä éj ollut, a sié jo nenga
iččiédäh käzis vällennät.

— Kuule, Semjon, a kuj myö rubiémma händä ristimäh? diéduškan Fjodoran
mugah vaj kuj?

— Kedä?

— Brihaččujsta.

— Mijttujsta?

- Ka mejjan.

Semjon hilljajzeh rubej nagramah. I

A Sof'jan muamo istuj sid že lattiél, évustan iés. Hän kuundeli
šupetusta i jo tundi ičel käzis bunukan, kiärityn bohattah
oddjualajzeh.  Hän jo kuuli koljaskan unizen kridžun i nägi lapsen
kruglojzen rožajzen piénen, kuj hernehyön, nenäjzen ke. Kyynälet
pureteldih hänen rupistunutta neniä, no hän varaj nijstiä sidä, čtoby
éj pöllättiä kozittuloj.


Glava XXIII

Kazni


Projdi suuri pyhä. Projdi myöhäjne äjjapäjvä. Južnoj kevät loppihes
čomasti i jo väl'tyj, andaen kezäl pölyhizen dorogan, kazvanuot randoj
myöte budjakal i blednorozovolojl povilikan grammofončikojl.

I vot kerran akat, kudamat kiskottih vihannas ozras perekati pole i
moločajda, nähtih dorogal kolmié hengié harmajs mundirojs vintovkojn
ke remenis. Hyö matkattih kyläh.

Tazojttuhuo akojn ke, kudamat kovettih varovas i ljubopytstvas, yksi
hejs, — solidnostin täh, nägyy, hejjan vanhin, — pani käen
bespozyročkan luo blinalleh, lijkahutti yläh čirhottail bruaskan
tsvetan luadujzil usil, pullisti kijndiét š'okat i börökäl basal
burahti viéhättävasti, kuj vačas päj:

- Mo-oén! 1)

1) Mo-oén! - se on "Morgen", nemetskojn kiélel - huondes (täs smyslas
"hyvä huondes"). 

- Jumala abuh! — kirgaj tojne, nostaldaen piän piäl oman blinan
kruglojn kokardočkasn ke, pičukkajzen, kuj točka.

Akat sorruttih ozrah i, kattahuo piät perednikojl, lähtiéttih pagoh.

Énnen kuj viérahat soldatat piästih pajah sua, kaj kylä jo tiézi, čto
tuldih nemtsat.

Ajdojn i palisadojn taguada, ikkunojs i kynnyksil kačottih kyläläjzet
pihua myöte énämmäl ljubopytstvan ke, mi kuj varavon ke, kolmeh
soldattah kaskojs, kudamat oli sivotut taguada päj jarejh remenilöjh.

Nemtsat matkattih kylän leviédä keski pihua myöte, kazvettunutta
kiheräl kezä hejniköl, hot' i kajdajzis, no sen ke huavon nyttyjzis
taguada päj proliéhan ke mundirojs i suuris lomukengis kahten
ombeluksen ke.

Suudien näjdä pölystynyjzié kengié myöte, ruskonnujzié ukrainskois
päiväjzes, i jadovidoloj tähtilöj myöte kajnalolojs, oli sel'vä, čto
nemtsat jo matkattih virstua éj vähembiä vijttätojsta.

Ajga ajjas hyö piétyksenneldih mijttyjzen-ni dvoran lähil, i sillojn
vanhin panetteli jariédä kättä beskozyrkan luo, pullisti šokat i
burbetti pajattaen:

- Mo-oén! 

Tämän jal'geh édeh tuli tojne, nähtävästi, nemtsojn luo russkojn
kiélen tiédäjanä olija, i, nostettuoh piän piäl blinan, bodro ringuj:

— Jumala abuh, izändä! Hyviä päjviä! Kuj täs männä löydämäh kylän rada, 
požalujsta?

No izändä libo émändä, - a éjga izändä i émändä yhtes, da vié lizäksi
puara palljasvaččajsta brihačujsta, kudamat riputtih mamkan jubkas, —
kačottih gostih vajkkanajzen ljubopytstvan ke.

Sejzottuo vähäjzen palisadan luo, nemtsat matkattih iélleh.  Nenga hyö
vežlivo kävel'dih kyliä myöte čuasuo puolitojsta, kuni éj ugodiudunut
starikka Ivasenko, ymbäri kahtelkymmenel virstal kuuluza omal
obrazovajonijal i pagizennan sposobnostil ljubojs diélos sih suate,
kuni besedujččijal éj rubié kivistämäh piädä.

- Ka midä bä työ tahtotta? — zavodi starikka Ivasenko i, nähten jo iél
päj kummakkahan i pitkän paginan, paremmin azetti kyynäspiät ajjal. —
Ka midä bä työ tahotta, gospodat? Työ tahtotta tiédiä kohtan, kus on
kylän prisutstvija ili nygöj yksi i sama že - kylän rada?

- Muga on, — ihastuksis mutkaj piäl russkojn kiélen tiédäja.

— Él'giä kijrehtäkkiä ihastella, — strogo sanoj starikka Ivasenko,
kudaj ni kuj éj vojnut kestiä, čtoby händä keskeytettäjs pagizemas, —
tejjan sana on vié iés. Ka midä bä työ vsjo-taki tahtotta?  jatkoj hän
ollen hyväl miélel oman paginan lembevyöl i čomuol. — Työ tahtotta,
ili, se že samajne, — tejl pidäy ozuttavuo voinskojn prikuazan mugah
mejjan kyläläjzeh radah. Ka mié tejl täh vastata vojn vaj yhten: sidä
kylän prisutstvijua ili, se že samajne, sidä nimitettäviä sel'skojda
radua mejl éj ole täs janvarjan kuus suate. Nygöjm, työ vojtta kyzyö,
kus ba on hän, se prisutstvija ili, se že samajne, nimitettävä rada?
Täh mié tejl vastuan nenga. Sidä éj ole. Sidä jo éj ole.  Sidä jo éj
ole ammujn, sentäh čto se blagopolučno loppih ili, se že samajne, on
levitetty täs janvarja kuus sah. A sen sijan nygöj ottau prisutstvija
ili, se že samajne, no nygöj vaj éj ole nimitettävä sel'skoj rada, a
nygöj nimitettävä rabočolojn i krest'juanojn i soldatskolojn
deputatojn sel'skoj soviétta. A radua jo éj ole mujstos. Mujstos éj
ole jo radua. Nygöj. Työ tahotta tiédiä kohtan, kus on sel'skoj
prisutstvija ili, se že samajne, nygöjž sel'skoj soviétta? Ka täh mié
tejl vojn vastata yhten, no vaj éj kerras, a vähäjzen duumajduo...

Nemtsat kuunneldih-kuunneldih, a sid, loppuh suate kuundelematta,
kohennettih vintovkat i lähtiéttih ičekseh iélleh, šarkajen jugejl
kengil pihoj myöte.

Starikka Ivasenko kodvan kaččoj hejl jal'geh jadovitojn abién ke
sil'mis i prezritel'no häjlytti piäl.

- I anna. Konza hyö ollah kajkin mojzet miélevät - anna éčitäh
iče. Anna. Kačomma.

Lopul nemtsat kuda-kujngi piästih sel'soviéttah.

Ruogo katoksel, kus aista sejzoj yhtel jallal oman pezän lähil, hyö
nähtih kaldeudunut vägi äjjal, päjvän pajstos vallonut,
ruskiéfluagajne.

Nähtävästi, tämä hejdä ylen djjvi, sentäh kuj vanhin kodvan kaččoj
fluagazeh, sen jal'geh pullisti rožat, ylähäksi nosti kulmat i sanoj,
kuj vačas päj kohallah, basal:

- O!

Sid hyö mändih huattah.

Huatas, kuj ajvin, oli äjja rahvasta. Remenjuk omas muuttumattomas
brezentahizes pal'tos kapjušonan ke, kudamua hän éj hejtellyt piäl päj
ni talvel, ni kezäl, kuj ni midä éj olis olemas, istuj stolajzen
taguana i staratel'no vedeli vezi černiläl vedomostié klembovskojn
sel'skohozjajstvennojn inventarin jagamizeh näh keyhil talolojl.

— Jumal abu! - hotja jo vähäjzen väzynyönä, no ajvin vié täyzin bodro
ringahti russkojn kiélen tiédäja, ottaen korvajuures päj oman
blinan. - Terveh tejl.

Näjen sanojn ke hän ruttojzeh kiännäl'dih čuppuh očin i majhkuttaen 
risti sil'mät huras puoles ojgiéäh uudeh moskovskojh tsvetnojh
plakuattah, kudamas oli pappi burakkojzen ke i Demjan Bednojn
stiškat:

"Ihmizet on vellet kaj —
Ljuubin hejs mié ottua vaj".

Tämän jal'geh vanhin virki oman utrobnojn "mo-oén" i pani syväjn
kormanis otetun bumuagan stolal.

— Bitté.

- Požalujsta, jo kiändi lingvista. 1)

1) lingvista —— jazikoveda. Inostrannolojn kiélién tiédäja.

Remenjuk oendi hyväjzesti taki hiéstynyön bumuagan i lugi
kijrehtämättä iäneh mašinkal pečatojjun russkojl kiélel soedinjonnojn
imperatorskojn i korolevskojn otrjuadan načal'nikan trebovanijan
kolmen päjvän srokkah tuuva skluadah polevojda intendantstvua 1.2OO
puudua ozrua ili pšenitsua, 200 puudua počin razvua-, 3.700 puudua
hejžniä i 310 -puudua kagrua.  Tämän prikuazan täyttämättä jattämizen
slučajs viäräniékat liétäh arestujjut.

Yhtehizen vajkkana olennan ajgah Remenjuk kiäri bumagan nellin
kerrojn, viäl'd!i lämmähtettyö sijua myöte kynnel, koval, kuj rakuška, 
sydäj sen oman kyynäspiän al i uuvessah, rupistahuo očan, rubej luadimah 
vedomostié.

- Al'zo? - pitkän vajkkana olennan jal'geh sanoj vanhin. 

- Herr unter-ofitsera, — kiändi kiélen tiédäja, - mi on rossijan
kiélel - gospodina unter-ofitsera, tahtou tijjustua tejs, gospodina,
vastavuksen herr ober-lejtenantua varojn.

- Sano hänel, čto tiéttävikkäjne, — vastaj piämiés huoletta, jatkaen 
luadié omié hörpikkähié bukvié.

Vanhin kijttäen nytkäj piäl, no sen jal'geh vihajzäesti pullistuj,
nosti ylähäksi jarién ozuttajan sormen i jurskatenž sanoj vaččanajzen
sanan:

- Aber!...

- Vojt olla huoletta, - sanoj piämiés.

Nemtsat vié vähäjéne tallattih, kačellen čuppuloj myöte. Kuj nägyy,
éčittih vettä. No vettä éj löyvetty. Sen jal'geh kiändäja tuassen
risti sil'mät pappih burakkojzen ke, sanoj hyväjzesti:

- Hyviä päjviä. Spokojnojda yödä. — I, kajmattavat -vajkkanajzil
kačonnojl, nemtsat lähtiéttih soviétas

Jarilleh matkates hyö mändih yhteh taloh juomah. Kuni vanhin
naslaždenijan ke kyl'vetti usié viédras vilun rodnikka veen ke,
russkojn kiélen tiédäja éhti jo vajhtua sanajzen émännän ke, kudajn
andoj tämän viédran.

— Vähäjne syyvä, — sanoj hän, viuhkuttaen kauneheldi käzié.

Rossijan kiélel se liénöy — kojrat ollah muga nälläs, kuj myö.

Hotja vié juuri éj ammujn kyläläjzet edinoglasno nostettih mitingas 
käet — ni mijttujzes slučajs éj andua nénemtsojl lejbiä i ajua hejdä
mil puuttuu Ukrainas päj, onnuako émändä vanhan najzién privyčkan
mugah žiälejččli saldatta-kulujzié. Osobenno žiälejčči hän kolmatta
hejs — kajkis lajhembua i piénindä, kudaman piähyt oli, kuj kujval
čerepahal, ruppilojs i kruglolojs stalynolojs nijtil kiärittylöjs
očkis.

Émändä čokkelih huattah i andoj nemtsojl kolmeh hengeh nellänneksen 
möykystä lejbiä i vägi palan razvua.

Obodrittu uduačal, russkojn kiélen tiédäja kävyj kyläs matkates vié
érähih talolojh i siél rubej érähih paginojh. Muga čto, konza nemtsat
matkattih pajan sijričči, perevodčikan štykas jo lekkuj vägi jugié
uzlajne, luaittu puhtahas nenäpajkkazes ruskién gotičeskojn tähten ke.
Ne že akat, kudamat kytkiéttih ozrua, nähtih, kuj nemtsat, lähtiéttyö
kyläs, istuttihes särkän al i murginojdih, a murginojduo, suadih
čudatskojt fajansovojt, perevodnolojl kartinkojl čomennetut trubkat
pitkién varzién i vihannojn kistočkojzn ke i luaittih perekurka.  Sid
hyö lähtiéttih iélleh, sen ke vanhin matkaj jo rinda kahallah
mundiras, kudaman al nägyj harmua egerskoj pajda perlamutrovolojn
nybläzién ke, a muga že ladanka čakojs vardejččeudumista varojn. A
lajhajne, očkis, akojn iänel pajatti nemetskoloj pajoljoj.

Yhtel sanal, kyläs nemtsöjh énämmäl miéllyttih, mi kuj éj miéllytty i
hejh näh unohtettih. No rovno nellän päjvän projdihuo hyö jiävittihes
uuvessah i kerras lähtiéttih soviéttah päj.

Täl kerdua soviétta oli lukus, a uksel oli ozran ogahal tartutettu
zapiska: "Kel miuda pidänöy, ga mié olen starostana matrosan Tsarevan
zmovinojs Remenjukojn talon luo stavkan tagana. Sel'skojn soviétan
predsedatelja Remenjuk".

Kiélii tiédäja russkojl kiélel lugié ni sanajsta éj maltanut, i
nemtsat sejzottih huatan salvatun uksen iés érähäs trudnostis.

No sid, éj lojttojzena stavkan tagana, hejl sel'västi kuuluttih
skripkan, sojton i bubnan iänet. Nemtsat paistih keskenäh i lähtiéttih
astumah sojtandah päj. Kiérdähyö stavkan, hyö jarähtettih palisadah,
kudamas oldih matrosan Tsarevan zmovinat Ljubka Remenjukan ke.
Matrosa pirujčči leviésti. Huattah gostjat éj mahtuttu. Stolat pandih
pihal. Remenjuk hotja i oli zajmittu ruavol kulkuh sah - yksi kaj éj
vojnut otkažié matrosal. Piämiés istuj nägyväl sijal sauva käes i
käzipajkka käzivarres i kijrehtämättä vedi zmovinoj.

Vanhin nemtsa läheni lähemmäksi stolan luo, kijristi sil'mät
predsedateljah päj, sel'giét, kuj bul'kat, strašno pul'čistuj,
lekahtutti usil i mängähti nemtsan kiélel muga, ga kaj luzikka stolal
pakkuj.

- Herr unter-ofitsera kyzyy, — obtéjazni perevodčikka, — kus ollah 
pädijat produktat?

- Min mojzet produktat? — sanoj piämiés.

Unter-ofitsera saj bokkakormanis zapisnojn knižkan, avaj sen i vihajzesti 
koputti stranitsua myöte himičeskojl karandašal rizinkan ke
agjas.

- Ajn tauzend tsvaj hundert, - sanoj kiändäja, - se russkojl kiélel
liénöy yksi i kaksi sadua tuhatta puudua pšenitsua i kaksi sadua
puudua počin razvua i kolme i sejččemen sadua vijzikymmendä tuhatta
puudua hejniä i kaheksan sadua kymmenen puudua kagrua. Kus ollah nämä?

— Ka työ midä, nagrattago mejjan piäl, vaj midä? — ringahti matrosa 
kodvajzen yhtenäjzen vajkkana olennan jal'geh. Sen jal'geh hän 
valoj nelläsärvizes butylkas täyvden stokanajzen i éjstäl'di sen 
unter-ofitseral.

- Parembi ota da juo, čtoby kojs éj muristajs. Nengojsta tejl germanijas 
éj ole i éjgo liéne.

- Najn! — sanoj unter-ofitsera i kämmenen lajjal rutosti, no sid i
varavon ke, čtoby éj kuadua, éjstäl'di stokanajzen, min jal'geh sanoj
vägi pitkän frazan i otti olgapiäs vintovkan.

Kiändäja vähäjzel'di varauduj, kačellen moniluguzih podrugojh,
gostih, ljubopytnolojh i sojttaih. Hän luadi varapo muhun i otti 
askelen tuaksi.

-  Unter-ofitsera tahtou luadié, gospodina predsedatelja, čto
työ nygöj oletta arestujdu i tejl pidäy matkata komendaturah.

— Ja! — sanoj unter-ofitsera. — Štejt auf! — i otti vintovkan
kädeh.

— Ka työ midä, tovessah, nagratta? — vongahti matrosa, čut' éj itkién
tuskevuksis, ku hänel mešajjah zmovljajččié, tembaj unter-ofitseral
käzis vintovkan, bojkozeh sen razrjadi i mojzel väel lykkäj pogreban
tuaksi, čto sinne lendäes se pikku palajziksi murendi kojran budkan i
tappoj harmuan izäččy hanhen, kudajn puuttuj sih ozattomah slučaih.

Gostjat hypittih istumas päj, i minutan kuluttuo dostalit kaksi
vintovkua tože lennettih pojkki pihan, viuhkaen, kuj lykätyt gurju
sauvat. 

Nemtsoj salvattih pogrebah i annettih hejl sinne suhri juoda viluo 
vazajzién sorkis luaittuo studenié česnojokan ke, tukkunajne lejbä
i manerkajne vijnua.

Zmovinat matkattih iélleh.

Énzimäj nemtsat strašno perrettih ukseh kulakojl i midä-liénöy
ringuttih. No vähäjzin hillettih. A ildah männes pogrebas päj jo
kuuluj lajhtunuon akkojn luadujne iäni, kudajn pajatti nemetskoloj
pajoloj.  Zmovinat loputtih huondes valgiél, i sillojn nemtsoj
piästettih pogrebas päj. Hyö trebujdih jarilleh omié vintovkoj. No
vintovkat kavottih.

Huondekseh suate nemtsat kävel'dih pihoj myöte, kyzellen, éj-go
ken-nigi nähnyt hejjan vintovkoj. Kyläläjzet oldih vajkkajajzina.
Sillojn unter-ofitsera nosti käen beskozyrkua vaste, burahti "mo-oén",
luadi omal komandal znuakan kiändyö pojs i astuj kyläs päj vihas
särizijojn! šokkién ke. A tojssa päjvänä éj noussut vié päjväjne, ku
jo kylän taguana dorogal nouzi pölypil'vi.

Kylä ymbäröjdih nemtsat.

Kuni harmuat saldatat hejtettih čehloj nelläs pulčemjotas, kudamat
oli azetettu mägyččäjzil, dragunojn vzvoda karahti kyläh. Kirikön 
luo se vzvoda jagauduj kolmeh čuastih. Yksi razjezda, muuttamatta 
alljurua, ajoj kohti sel'soviéttah. Tojne Tkačenkon luo. Kolmas jaj 
éndizel kohtal i huaristuj.

Täl kerral nemtsojl oli kylän raspolnoženija hyvien tiéttävä.

Starikka Ivasenko, kudajn stradajčči unettomuol i nouzi ajvojmbah 
kajkkié, nägi, kuj Tkačenko pagizi hänen huatan luo piéttynyön
nemetskojn raz'ezdan vanhimman ke.

Kyläläjzet vié éj éhtitty havaččuo i hypätä pihal, ku dragunat,
ajanuot sel'soviétan luo, jo nellizel aettih jarilleh. Raz'ezdan
peräs, suoriudunut brezentovojh pal'toh, kudajn oli revitel'dy ylähäl
alah sah, öntästellen i riuhtojllen, juoksi piämiés Remenjuk, käzié
myöte sivottu nuoral, kudaman ag'jojs piéttih dragunat.

Sil kerdua énzi raz'ezdan peräs ozuttauduj tojne, kudajn ribajtti
matrosua Tsarevua. Nägö hänen oli užasnoj. Prikluadal murennetus suus
jurohizel tel'nikal leviésti valuj veri. Puolilleh kiskotut tukat
tartuttih oččah, kudajn oli veel'dy muada myöte. Nuoral kiäritty käzi
säristen kobristeli sojton palajzié, kudamal matrosa puolistelih, i
pitkäs georgievskojs lentas, kudajn tartuj nuoran al, räjgi i pergi
palljahié jalgoj matrosskoj šuapka.

Kirikön iés sejzoj vanha kujva gruša, männä vuodena tulen iskul
murennettu. Sen al, jallustimih nostuo, hilljajzeh kiändelih nemetskoj
vahmistra.

Dragunat ymbäröjdih plennoloj, i pandih petljat hejl kaglah. Vahmistra
viuhkaj palašal. Kazninda oli sil že minutal. I kerras kajahti najzen
ringahtus mojzel väel, ga kaj kolokol'njas sel'västi särähti i
heleuduj suuren kellon vaski.

Ljubka Remenjuk oendi édeh päj käet, sejzattuj huaristuksis, i vedizin
sil'min spokojnojl rožal sorduj kumuallah, vijttä askelda éj kerrinnyt
piästä grušah sah.

Kyläh trubién iänién helys, kuhnineh i obozojneh, tuli nemetskoj
čehota. 


Glava XXIV

Kuldajne oružija


Ober-lejtenanta fon-Virhov, uezdan nemetskoj komendanta, Tuli 
mjatežnojh kyläh puolen päjvän jal'geh. Hänen ke rinnal, pölyhizes 
ékinažas efrejtoran ke besjodkal, istuj ukrainan uuven praviteljan 
getmana Skoropadskojn nuori činovnikka.

Dorogas oli räkki.

Ober-lejtenanta hejtti zamševojt perčatkat, - počti valgiét, no
sluabojn limonnojn otteikan ke, — kiännäl'di ne muurin i riputti
suabljan éfesah, kudajn oli pandu polvién keskeh. Činovnikka pozvoli
ičel avata formennojn sjurtukan pogonajzién ke polat i hejttiä piäs
valgién furažkan, märrän sydämes päj. No kyläh tulles ober-lejtenanta
uuvessah viäl'di perčatkat kädeh, a zemledelijan ministerstvan
činovniékka salbaj nyblät i pani piäh furažkan, časovoj syväs kaskas,
kävellyt puun al, kudamas piät alah päj riputtih Remenjuk i matrosa,
sejzattuj i pani käet vyödelystiä vaste.  Ober-lejtenanta, hejttämättä
édeh päj kačondua, pani kaksi sormié furažkua vaste. činovnikka bokin
kačahti grušah i, suaduo brjuukkién kajjas kormanis egipetskojs olles
luaitun portsigaran émalevojn žučkan-skarabejan ke monogramman sijas,
rešiteln'no lykkäj suuh koričnevojn "Mesaksudi" papiroskan.

Ékipaža ajoj kyläs piäliči i mäni Klembovskojn ékonomijah, kus jo
oli taloh azetettu štuaba.

Pihal savuj kuhnja. Svjazi komanda azetteli keldajzién lakujduloj
sauvojn piälöjh telefonnojda provodua. Dragunskojt hebojzet sejzonda 
pajkas vihellettih hännil, pöllätellen puarmoj. Avonajzil pordahil 
sejzoj pulemjotta.  

A časovojt oennuttih. Ober-lejtenanta nouzi pordahié myöte i lykkäj
vestovojn käzil harmuan plašan. Zemledelijan ministrestvan činovnikka 
nellistä juoksi komendantan peräs, pyyhkien hovus botinkojs
pölylöj nenäpajkkajzel. 

Mänemättä taloh, ober-lejtenanta viäl'di käen tuaksi i plikkaj
sormil. Pordahil sil kerdua ozuttih kaksi stuulua. Ofitsera istujhes,
pani jallan polven piäh i spokojnojl lekahtuksel azetti sil'mäh 
monoklin stjoklajzen.

Kaj hänen vnimajnija oli kiännetty keski pihal oennettuh suureh
palatkah.

Palatkas viruttih kaksi ruostunutta trehlinejnojn vintovkan 
patronojn obojnda russkojda obraztsua, kazatskoj šaška huodratta 
nahkajzen temljakan ke, vanhanajgajne berdanka i drobovikka nijen luvus,
kudamié storožat baštanal zarjaditah brihaččuloj vastah suolal.

Ajga ajjas pihal tuli ken-nigi kyläläjzis — mužikka ili akka - i,
kačellen varaten, yhtisti täh kollektsijah i oman andamizen -
käzigranuatan ili štyjkan. Starikka Ivasenko tuli yhtenä énzimäjzis.
Hänen i oli jo majnittu berdanka - Ivasenkon turetskojn pohodan
svidetelja.  Nygöj starikka sejzoj drjučkan varas kyläläjzién joukos
pordahién iés i leviél'di rasskazivajčči, kuj hän nägi huondeksel
Tkačenkon, kudajn ozutti nemetskolojl dragunojl Remenjukojn talon, kus
sih ajgah oli matrosa Tsarev. No rasskazivajčči hän, oman tavan mugah,
muga podrobno i interesatta, čto händä ni ken éj kuunnellut.
Ober-lejtenanta kačahti čuasulojh. Oli puoli énzimäjstä. Prikuazua
myöte, kudajn oli objavljajdu huondeksel, kaj oružija, kudama on
kyläläjzién käzis, pidi sdajja yhteh čuasuh sah päjväl. Tämän srokan
jal'geh jogahine, kenel se ollou löyvetty, annetah voenno-polevojh
suudoh i tulou ammuttavaksi.

Mujen luvus tuli i Semjon omua oružijua panemah. Hän tuli puhtahas
pajjas avatun vorotnikan ke. Hänen roža oli valgié, kuj se pajda.
Lijkkumattomis sil'mis oli i éj lähtetellyt strašnojn puun näendä,
kudamas riputtih hanen svuatut.

Kergij vaj viésti kaznindah näh tulla häneh sah, hän sil minutal
pejtti pajan sydämeh oman revol'veran naganan sistemua soldatskojda
obraztsua, sen patronat, puaran käzigranuattoj-limonkoj, a mu—ga že
dragunskojn vintovkan — kaj tämä oli akkuratno vojettu razval i
kiäritty paltinah. Bebutan Semjon poka vié jatti kodih. Nygöj, čtoby
ottua iäres ičes podozrenija, hän, hotja i hänel sidä oli žiäli i
tuskevutti, - toj klembovskojl pihal oman bebutan i, panduo sen
tojzién oružojn ke tukkuh, sanoj pahal miélel:

— Täs kaj. Énämbiä oružijua éj ole.

I väl'tyj bokkah kyläläjzién luo.

Hänen jalgeh Frosja pil'čistettyLöjn sil'mién ke pani palatkal
štyjkan, sluužinuon hozjajstvas svajana, kudamah sivoksenneldih 
kabančikkua.

- Kir'ju-gtakkua vié miun štykka. Énämbi ni mijtytta oružijua éj
ole, hot' murrakkua kaj huatta! — jyrkäh sanoj hän vahmistral, kudajn
kir'ju-tteli trofejloj zapisnojh knižkah.

No vahmistera éj éllendänyt russkojda kiél'dä .

Épämbi éj tullut ni ken.

— Vähättävä, vähättävä, — pehmiél, no kirrunda iän el sanoj
zemledelijan ministerstvan činovnikka. - Ét', rahvas! Ribavutettih
frontal päj kylä täyzi oružijua, a sdajjah kajken luadujsta
driänié. Éj éllennetä, čudakat, min mojne on voenno-polevoj suudo, a?

I hän rubej burbettamah nenähes romansua, nähtävästi, sil oli 
hänel varojn mijtut-tahto vuažénoj značenija:

...Pljažal, vanhan budkan taguana
On Ljulju obez'janan ke šaritt.
Miuda kuččuu minutkaksi —
I miul ajvin sanelou:
"Nu, piéty, da nu vuota, miun
   Minuttajne.
vuota vaj, miun brihaččujne paj...   I

Täh ajgah pihal tuldih Tkačenko i hänen uuzi ruadaja.  Tkačenko oli
pogonojs, furažkas kokardan ke i kajkis omis nelläs I "georgijas",
kudamat viruttih oranževojna polosana pojkkipuolin ryndähil. Kajnalos
hän pidi kajdua kontorskojda knijgua.

Esli ruadaja olis matkannut jalles, - kuj i polagajčeIh ruadajal
matkata oman izännän jalles, — ga, voj olla, ruadajua kerras éj olis i
dogadittu. No ruadaja matkaj Tkačenkon iés, i éndine fel'dfebel'
matkaj hänen jalles počtitel'no, kuj batarejn komandičran peräs.

Ruadaja oli puhtahasti briéditty, sugivunut i obyčnolojn kuatančojn
sijas jallojs oldih hromovojt kengät piénién šporién ke. Hän ičen iés
oennettulojl käzil kandoj ofitserskojčda šaškua kuldajzen i
georgievskojn temljakan ke.

Hän mäni pordahién luo i oendi komendantal kuldajzen oružijan.
Nähtyö tämän kummallizen krest'juanan revinnyjzis kužuhojs 
oberlejtenanta kikistyj stuulan selläl i dijviydynyönä sanoj:

— O!

- Työ annatta-go vallan miul pajsta tejjan ke frantsuzkojl kielel? -
sanoj frantsuzskojl kiélel ruadaja.

— Natjurel'man 1), - vastaj komendanta sejzuallah nosten. 

1) Tiéttäväine (frantsuzskojs päj).

— Mié olen éndizen russkojn armijan štab-rotmistra Klembovskij, 
kuolluon generalan Klembovskojn pojga i tämän pomestjan vladel'tsa. 
Olis ylen igävä ob'jasnié tejl nygöj tämän maskaradan istorijua. 
Nygöj annakkua valda miul, - ispolnjajen tejjan prikuazua, - andua 
tejl miun oružija.

I štab-rotmistra Klembovskij kumarduj yhtel piäl - kajjal, pitkän 
tagarajvon ke.

Ober-lejtenanta počtitel'no otti šaškan, pidi sidä kodvajzen monokljan
iés i sen jal'geh leviél dviženijal andoj jarilleh.

- O, éj! Mié luvin täs, kir'jutuksen "Rohkevuon periä". Mojsta
oružijua éj oteta palljahil käzil. Jatäkkiä se ičel. Nemetskoj armija
maltau tsenié blagorodnojda protivnikkua. No izvinikkiä miuda sid,
čto mié zajmijn tejjan koin tejl kyzymättä.

- Mié taričen tejl sidä sih suate, kuni sidä tejl pidäy.

Ober-lejtenanta, zemledelijan ministerstvan činovnikka i Klembovskij 
mändih kodih. Männes Klembovskij kolme kerdua risti sil'mät.

Hejjan peräs salbauduj uksi, no terzväh avauduj uuvessah, i 
Klembovskij ringahti:

- Hej! Tkačenko! Nikanor Vasil'evič! Tulgua, lindujne, mejl.
Fel'dfebelja lujah kohendi gimnastjorkan vyön al i liččaj kyynäs piäl
knijgan. Höl'mistyhyö, hän matkaj kahteh puoleh väl'tynyjzién
krest'juanojn keskes i kadoj taloh. Kymmenen minutan kuluttuo
zemledelijan ministerstvan činovnikka toj Tkačenkon pordahil.

— Vot midä, vellet, — sanoj zemledelijan ministerstvan činovikka: -
kajkil zakonojl on oma obyčnoj pervonačal'noj smysla, i ni yhtes
muailman muas kiskonda éj voj olla zakonojdu. Vluastit, kudamat
izdajdih zakona kiskomizen pravah, otstupittuo muailman zakonojn
yhtehizes miéles, ičestäh ollah zakonattomat. Durakka on se, ken
duumajččou suaha midä-nigi duarojn, anna on se mua, ili žijvatta, ili
sel'skohozjajstvennoj inventari, ili mi-nigi tojne. Muada maksutta työ
éttä sua: tämä on muga že ojgié, kuj se, čto kaksi da kaksi on nellä,
a éj: vijzi. A nygöj, vot tejl liénöy uuzi stuarosta. Miéllyttäy-go?
Dejstvujče, Tkačenko. Terveheksi.

Jiädyö pordahlil yksin, sil'mä sil'mäh kyläläjzién ke, Tkačenko
duumajen projildi iélleh i jarilleh, kuj énnen häi käveli bystroennojn
batarejan iés, sen jal'geh azetti jallan édeh päj, pani käen vyön
tuakse pi sanoj nengojzet sanat:

— Vot midä, druz'jat. Én sano —tovarišat, siksi kuj sidä duratskojda 
sanua mejl jo énämbi éj ole. A mié sidä i énnen ni konza, slava bogu,
én tiédänut i tiédiä én tahtonut. Ka vot midä, druz'jat yhten kyläläjzet.
Bezobrazija loppihes. Tahtotta-go työ sidä vaj éttä tahto, a se taki
muga on. Kajken luadujzet kuččumattomat svuatut, — työ iče tijjattä,
kus hyö nygöj ollah. Hyö ollah korgiél. A esli ken-nigi tejs éj
nähnyt, ga vié on ajgua kaččuo, sentäh kuj hyö nenga korgiél liétäh 
olemah vié kolme päjviä nemetskojn komendantan prikuazan mugah. I
tämä on luaittu vaj sih varojn, čtoby ihmizet nähtäjs i lykättäjs ičel,
piäs kajken mojzet sen luadujzet glupostit. Slava bogu, nygöj mejl
kiändyj jarilleh hänen vysokoblagorodija rotmistra Klembovskij, muga
čto zakonnojtta izännättä myö émmä jiä. Nygöj. Äjjat tejs, druz'jat,
pol'zuidihes, kiittaen slučaida, ken mil éhti, viérahal imuš'estval,
kudajn on Klembovskojn ékonomijan. Ka tämä kaj, tiéttävä, pidäy tuuva
jarilleh, čtoby tuassen éj liénis mijttujzié—nigi proisšestvijoj vié 
pahembié, mi kuj oldih tänäpäj huondeksel. A ken, voj olla, sidä 
imušestvua, — lehmié siél ili hebojzié, ili lambahié, éj vardejénnut 
täh sah, net anna varustetah dengat azetetun hinnan mugah. Muada se
klembovskojda, nahal'no otettuo i kyl'vettyö, zakonan mugah oletta
objazannojt sygyzyh sah ruadamah i ottua uudizen, kudajn lähtöy 
ynnäh zakonnojl muan izännäl, Klembovskojl, a ihmizet ruavos suahah
vaj dengat, kuj batrakat. Muga čto valmistukkua täh varojn. A mi
koskou oružijah, ga sanon, čto sdajčetta työ sidä pahojn. I 
predubpreždajčen. No tämän diélon anna tejl objasniu nygöj sojuznikojn 
i druz'jojn germantsojn voennoj vlasti, kudamat tuldih mejl abuh kajken
luadujsta bezobrazijua vastah. Työ tämä iče duumajgua. Tänäpäj mié
tejl énämbi ni midä én sažno. A huomen keriän kerähmön yhtentojsta
čuasun ajgah huondeksel. Rubiéu tejjan ke tuassen pagizemah zemledelijan 
ministerstvan činovnikka. Tulla pidäy kajkil. I lykäkkiä piäs.
Éllennättä?

Tkačenko projdi érähié kerdoj sinne i jarilleh, kaččomatta rahvahah.

- Razojtis — sanoj hän lopuksi.    

Kyläläjzet levittih, kačahtellen tajvahah.


Glava XXV

Nellä čarkua


Sinizen-musta, poroha pil'vi läheni tajvahaon lajjas, nosten
mullojzién kegolojn i kylän lijkkumattomién akatsijojn piäl.

Tänä päjvänä suuri česti langej Tkačenkon koil. Nällästynyt načal'stva
éj brezgujnut murginojja uuven starostan luo.

Ni kosnza vié fel'dfebeljan huatta éj nähnyt nengojzié nimekkähié
gostié. Gospodina ober-lejtenanta fon-Virhov, hänen vysokoblagorodija
štab-rotmistra Klembovskij, zemledelijan ministerstvan činovnikka
Solov'ev opittih tänäpäj podpraporšikan Tkačenkon majdo rokkua,
varen'jajzié kannateksenke i žuarittuo počin lihua. Krasavitsa Sof'ja,
huamistunut, kuj surma, i sentäh vié čomembi, andeli gostil bljuodié,
ruohtimatta nostua yhteh tartunujzié sil'mä karvoj.

Tuattoh käski hänel nengojzen slučajn täh panna piäl parahan jubkan i 
parahan koftan i parahat omat čiépit riputtua kaglah. Hän kaččoj Sof'jan 
jallojs piäh sua i, kaččohuo, sanoj:

— Yksi: ét hejtä piäs — tapan; pollet kynnyksen tuaksi — tapan;
sanot lijjan sanan — tapan.

Pil'vi pejtti päjväjzen. Tuuli lennähti i puhaldi lijnan räkel
duuhul.

Parasta yheksänkymmen sejččemen gruadussahista spirtuo, kudamah oli
miärän mugah lizätty kejtettyö vettä, pani stolal Tkačenko.  Gostjat
juodih kolme čarkua. Énzimäjzen čarkan nosti hänen vysokoblagorodija
štab-rotmistra Klembovskij.

Juon tämän čarkan, — sanoj hän, — miun piästäjas Nikanor Vasil'evič
Tkačenkos, miun vernojs slugas i druugas tuači; a muga že ičé juon
sid, čtoby iélleh päj gospodat pomešikat tijettäjs, kuj pidäy vladejja
i oh'jata omal mual, éj paheksittajs kyläs éländiä, piéttäjs
lejbä-suola bohatojvn i predanpolojn ihmizién ke i mučoloj ičel
otettajs kyläläjzis tyttölöjs, stesčnjajččiémättä hejjan
krest'janstvua; sentäh kuj muas pidäy rippuo éj yhtel käel, a kahtel;
a éjga ét piétä.

Näjdä sanoj sanoes hänen vysokoblagorodija štab-rotmistra Klembovskij 
tojvot kuj čuračči kačahti uksen luo lijkkumatta olijah Sof'jah i yhtel 
hengävyksel joj oman čarkan.

Tojzen čarkan nosti zemledelijan ministerstvan činovnikka gospodina 
Solov'ev.

— Tämän čarkan, gospodat, mié predlagajčen juuva ljubinnas tuači.
Gostjat juodih fojzin čarkojn.

Kolmannen čarkan joj ober-lejtenanta fon-Virhov.

- Indijan puoles! — sanoj hän frantsuzskojl kiélel i, dogadihuo, čto
hänes vuotetah jatkamista, jatkoj: — Da, gospodat. Täs, lojttojzes
ukrainskojs kyläs, tämän pahaččajzen krest'janskojn stolan taguana mié
juon Indijan puoles.

Hänen sil'mät täyvyttih läbi-nägyjal golubojl tyh'jyöl. Ne oldih
kijristetty lojttovuoh.

— Myö annamma tejl spokojn. Työ annatta mejl lejvän i avuatta
varuamattoman dorogan Indijah. Anglija lapehtytti mejdä zapadas. No
doroga Vostokkah mänöy éj vaj Stambulan - Bagdadan läbi. Se muga že
mänöy Kievan, Ekaterinoslavan i Sevastopoljan läbi. Siél päj
germanskojt korablit aetah Batumah, Trapezundah. Mié näen
Mesopotamijan. Aravijskoj tuuli puhuu germanskolojn saldatojn rožih!
Indija! Indija! Myö riuhtuaumma Anglijal syväjmen. Indijan puoles!

Nellännen čarkan nosti izändä.

- Ylen olen tejl blagodarnoj, ku éttä kiél'däydynyt miun väen mugajzes
gostitannas. Juon tämän čarkan sen puoles, čtoby pravdajja tejjan
doverija i spruaviuduo rahvahan ke.

Pertis liéni pimié, ikkunojn sijričči lendi akatsijas kiskallettu
varbajne, jal'gimäjzeh lehtyöh suate vallattu énnen nägemättömäl tulen
iskul. Jury räčkähti, kuj zarjuada juašikkah ajgaudunut bomba,
pirottuj raudajzel katoksel.

Gostjat juodih nelläs čarka.

Suuri vihma pergi ikkunojn stjoklié vaste.  Savuhizet korvos kuado
virrat yksi tojzen jal'geh virrattih kyliä myöte. Talot kerras liéttih
yhtes puoles mustan-lilovojt. Piha leveni, kuj jogi. Harmuada vettä
myöte bul'kulojn i kohvan keskes nemiéra ajoj stavkah juryl tapettuo
varojda.

Kajkil puolil tulen iskulojl sytytetty tajvas joga minuttua kirboj
särevynyöl mual.

Sil ajgua kyliä myöte nostahuo yläh päj sogién, no miélettömyöl
élävytetyn lijčan, matkaj vasta tuuleh umbi märgäjzenä Ljubka
Remenjuk.  Häi matkaj kijrehtimättä, pitkäs pruazdnikka jubkas,
ommeldulojn hiémojn ke räččinäs, ynnäh monistojs i lentojs... Bauhu
riuhtaj ne yhteh tartunujzis tukis, mustis, kuj djokti,

Joga askelel häi piéttelihes i oendeli talolojh päj käzié, kudamié
vaste murendelivuj valo vihma.
  
Häi pajatti ylen čilakal i vajhtumattomal iänel:

Oj, ajjojn, ajgajzeh!
Linnan taguana duuba da kojvu...

I häi jatkoj astuo, häjlyen i jahkién polvenpiälöjl vägeviä vettä.
Jury räčki iélleh puoles yös, se lojtoten kyläs päj, se uvessah mih
tullen.


Glava XXVI

Povstantsat


Ku mié kuolen, muaha pangua
Levién stepin mägyöh.
Armahah miun Ukrainah,
Kus päj Dnepra nägyy.
  Ševčenko. Zapovedi.

Myöhä yöl Kotkon hatah koputettih. Semjon hypähti ikkunan luo.
Lojttojzen tuleniskun läjmähtykses häi tunnusti Sof'jan pajkan. Hän
kijrehesti avaj uksen. Sof'ja juoksi pertih i tabaj händä särizijojl
käzil. Sof'jan tukis Semjonan pajjal valuj vezi.

- Semjon, pagene! 

- Midä? Bat'ka-?

- BaT'ka.

- Arizöy?

- Pahemmign kojrua. Oj, miuda jallat énämbi éj kanneta-

- Istoj.

- Pagene, radi boga!

- Juo vettä.

- Pagene, mié siul sanon.

Semjon kobelojtti vilustunénuol käel pečurkas rikki vakkajsta. Sof'ja
koheuduj.

- Vuota. Élä sua tulda. Vojbi olla, pihal päj kačotah.

Frosja i muamo varbahujzin juoksenneldih pertié myöte, typpien
ikkunoj.

- Nygöj sua, - šupetti Sof'ja, säristen ynnäh rungal.

Piéni rauhatojn razvalampan tuli valgaj hatan ikkunojn ke, kudamat 
oldih typetyt ruskejl piéluksil.

Sof'ja istuj päčin luo skammil, raviéh punoen ryndähié vaste
ličattuloj käzié, i nuoleksendeli huulié. Hänen sil'mät losnittih
kujvasti i vihajzeh lijal hiérotul huamistunuol rožal.

— Pagene, Semjon, - sanoj hän terväjzeh i yhten luadujzesti, kuj
mujstotta olles. - Pagene tänäpäj, éjga huomen jo liénöy myöhä.
Pagene, kuni on yö. Svjatojn jumalan Isus Hristosan ruadi, valljasta 
hebojzet. Vuota, vanha kehno, vuota kirottu mado - bat'ka, -
kiélitti siun piäl nemetskojl komendantal. Hän bumuagan sil siun
piäl andoj, i nemetskoj komendanta sanoj: gut. 1)

1) gut - "hyvä (nemetskojs päj).  

- Muga, - sanoj Semjon, kaččoen muah, i huulet hänen kargiésti
tärähtyttih. — Muga, vyjdiu muga, čto miul pidäy pimiél yöl valljastua
hebojzet podvodah i ajuajo iäreh hilljajzeh, kuj se varrastaja, omas
že sobstvennojs kois päj.  Oli miul rodnoj pereh: leski muamo, armotoj
sizär i nejdine, kudaman ke murenematojnda suvajčendua myöte kägejmmä
männä yhteh. Oli miul mijtut ni on hata, i hozjajstva, i miun käzil
ruattu i hiél miun kastettu mua. A nygöj, - vyjdiu muga, — karahtettih
mejjan piäl, kus päj liéne, ne zlodejt, sejzatuttih pojkki puolin
krest'janskojda élosta i aetah miuda omas ozas päj kehnol, kunne
sil'mät kačotah, sih päi mié yöh steppié myöte kočujmah, yksikaj kuj
brodjuagua — čiganua ili sidä obez'janan ke käveliiä serbua. I pidäy
miul énnen päjväjstä, paeta kyläs päj, kajken muailmal lykättyöh — i
rodnojn muamon, i armoittoman sizären, i kyl'vetyn muan, i
miélespiéttävän, i omat svuatut, muah panematta voronojn sualeheksi
riputetut. - Sid Semjon juohatti oman batarejan, komandiran
Samsonovan, hänen prostivunda sanat- i rubej itkemäh tuskas.
  
Kujvaksi pyyhki hän bjazevojn saldatskojn pajjan helmal kyynälet
sil'mis, joj täyven kružkan vettä i, ličattuo yhteh piénet hambahat,
kridžautti nijdä.

- Ka éttä jo, zlodejt, éttä voj vuottua nengojsta hujgiéda! mängiä,
mama, pihal, pangua povozkah razvua i lejbiä i hilljakkajzeh otakkua
sarajhuzes päj klembovskoj Maška. A sié, Frosička, pane jalgojh
čobotat i ruttojzeh juokse Ivasenkojn luo. Sanot omal kehnol Mikolal,
čtoby hän sil kerdua hilljakkajzeh tojs mejjan pihal oman Gusakan.
Mié sen duumajčen valljastua yhteh Maškan ke. Éjga yksikaj se Gusakka
huomen jarilleh otetah ékonomijah.

Fros'ka provorno sydäj jallat suurih čobottojh, no juosta hänel éj
puuttunut.

Uksi, kudajn unohtettih panna tagasalbah, avauduj, i hatah kačahti 
iče Mikolan sugimatoj piä. Hän nägi, čto hatas éj muata, no éj 
dijviydynyt. vrjad li mijttuos ni hatas ihmizet viérdih muata tänä 
kirottuna yönä.

- Prostikkua, ku tulin nengozeh pädemättömäh ajga-h. Mié tejjan luo,
djadja Semjon...

Sid päjväs sah, konza Mikola rubej guljajmah Fros'jan ke, hän kaččoj
Semjonah varavon i uvažajčennan ke. Hän éj sanonut Semjonua muuksi,
kuj "djadja".

Mikola oli suorivunnut, kuj lojttojzeh matkah varojn, i hänen nuori, 
vié ni kerdua brejmätöj, počti lapselline roža oli täyzi surovojda 
rešimostié.

- Mié tejl, djadja Semjon, annojn omua Gusakkua, konza työ aelitta
Baltah. Nygöj annakkua vellojs miul tejjan Maškua. Mié sen duymajčen 
valljastua yhteh gusakan ke.

- A mié vasta vajku siun luo Frosjan työnnin sen že samajzen
piäl.

Semjon tarkah kačahti brihah. 

— Kunne varustauvut ajua?

— Varustun.

— Keskel yödä?

— yhy.

— Kunne?

— Kunne ni olis. I vié, djadja Semjon, madalasti tejl kumarrun i
él'giä kiélläkkiä. Näjn mié tejjan luo hyvän revol'veran naganan 
patronojn ke...

— A nu, lähtemmä kodvajzeksi hatas päj, — sanoj Semjon, andamatta
Mikolal loppuh sah sanuo.

Hyö lähtiéttih, a éj énämmän kuj puolen čuasun projdihuo pajan tagana 
sejzoj Semjonan telegä, valljastettu Maškah i Gusakkah. Semjon otti
pajas päj i pani podvodah mudas kajvetun oružijan i šantsevojn 
instrumentan. Mikola kattoj net olgilojl.

Sof'ja hejttyj Semjonal ryndähil.

- Élä lykkiä miuda täh. Ota ičen ke!

- Éj, Sonju. Täh näh i élä duumajče. Se éj ole tejjan akkojn diélo, a 
mejjan — saldatskoj. Vuota miuda, élä igävöjče. Avuttanou jumala, 
terväh nägevymmä. Éj jo hätkié nijl zlodejlojl izännöjja mejjan mual.
Sen ke terveheksi.

Hyö sevättih tojne tojsta i hätki njopittih tojne tojzel kyynälis
märgié käzié, kuj hejjan zmovinojn ozakkahana päjvänä.

Sen jal'geh Semjon madalasti kumarduj muamol, i muamo madalasti
kumarduj hänel. A Frosjal puuttuj hyvä vellen tučka sel'giä vaste.
Semjon i Mikola istuvuttih olgilojl. Podvoda lijkahti. No vaj kergij
se männä pajan luo, ku frosja kebiémbäh tuulda lennähti sen peräh i
tartuj jalluččimeh.

- Muga-go i ni midä mjiul lähties ét ni sano? šupahutti häi Mikolal. 

- Sanon sen že samajzen: vuota i élä igävöjče. Terväh nägevymmä.

- Kunne ba, työ, ajatta? I

- Liénemmä élos - kuulet.

Mikola iski hebojzié, i podvoda kadoj läbinägemättömäh pimevyöh.

- Nu, briha, siul vié-go hengi on rungas vaj-go jo sid lähti? -
puoleh iäneh kyzyj Semjon omal tulijal šur'jakal, konza podvoda ajoj
kirikön kohtal olijal plošadil.

Ni yhtä tähtié éj nägynyt tajvahal. No vihmua jo éj ollut. Vanha
gruša odva érottauduj pimevyös. 

- A Imié i én tijja, mi se mojne on hengi, — burahti šur'jakka,
kerras piéttäen hebojzié. - Mié vié én vojujnut.

- Halt! — kuuluj kerras telegän rinnal nemetskojn časovojk käskija 
ringahtanda i sil že kodvzajzel strašnoj isku prikluadal räjgähti piäs 
olijah käskah. Hujmendunut časovoj kuaduj virkamatta. Semjon draguvskojn 
vintovkajzen ke käes i Mikola saldatskojn naganan ke hypättih
telegäs päj, pajnuttih rungan piäl. Semjon éhti tavata šur'jakan
käen.

- Élä ammu, miéletöjn. Hilljah. Panikatta.

Mikola kiskaldi časovojn piäs šljoman i érähié kerdoj yhteh palah
täyttä vägié iski piädä vaste revol'veran varrel. Sen jal'geh hän
hilljajzeh nouzi puuh i lejkkaj sgibnojl vejčel nuorat. Kaksi
jampistykyttä rungua jugiésti, no pehmiésti pakuttih märgäh hejnikköh.
šur'jakat pa-ndih hejdä telegäh, katettih olgilojl, a piäl kijrehesti
lykättih časovojn runga i lähtiéttih ajamah hebojzil. Stavkan luo
piétyttih i, liédžuttahuo nemtsa, lykättih se vedeh lojtommaksi
rannas.

Varaten kyläs piästyö, hyö kiännettih hebojzet dorogas päj ozrah,
luaittih steppié myöte érähié suurié kruugié, čtoby sevottua jallet, i
lopul lähtiéttih ajamah uezdan sydämeh päj, ajaen hebojzié mi vaj jallas 
piäzi.

I päjväzen nouzuksi, aettuo virstua kaheksantojsta, esli éj kajkkié
kahtakymmendä, hyö tuldih kajjan i syvän logon luo i hejtyttih sih.
pajkka oli gluhoj. Tiäl päj, éjstyen logon poh'jua myöte, vojbi
nägemättä piästä yhteh, vähäl tiéttäväh meččäjzeh sua.

Rubej valguomah. Päjväjne nouzi mänijan juryn pil'vilöjn keskeh.
Rattahih vähäjzin kiäriydyj jarié šina ligua sih tartunujzién stepin
kukkién ke.

Mikola istuj, pajnahuo piän i kattahuo lijčan käzil.

- Spuassu syöttyäja, - šupetettih hänen vallonnuot huulet, - prosti
miuda riähkähistä, miun omil käzil valutetus veres.

- Ka kerras i nägyy, čto sié vié tozi vojnua ét ole oppinut, - strogo
sanoj Semjon. - Jumalal élä kyzy, hän yhten juttyöl'di siuda éj
uvuaži. Daže paista siun, miélettömän ke, éj tahto. A ihmizet siuda
prostitah. Vié passibo sanotah.

Keldajne päjväjne hämärästi kuusotti kajdajzién hobiézién, on häi
kuj dikojn maslina puun sukonnolojn lehtyjzién läbi, kudaman oksal
kiékkuj unine gulju.

Puolen päjvän jal'geh hyö aettih meččäjzeh, i sil že minutal
orešnikas päj hyppäj hengié vijzi nostettulojn käzi granuatojn i
ojennettulojn vintovkojn ke.

- Stoj! Ket oletta?

- Kyläläjzet.

- Tämä mejl pädöy. Kunne ajatta?

- Sinne, kus zlodejloj éj ole.

- Tämä vié paremmin pädöy. Značit, mejjan luo. Oružijua on?

- Revol'vera, nagana soldatskojda obraztsua, dragunskoj kolmelinejnoj
vintovka, kaksi käzigranattua-limonkua i nella nemetskoida orudjua -
biéssa hejdä tiédäy, äjjan-go linejnojt ne ollah.

Semjon pagizi juuri totta. Nemetskojda vintovkua oli tovessah nellä. 
Yksi, časovojl otettu, a muut kolme - parahiksi ne samajzet, mit
kavottih nemtsojl patruljal matrosan Tsarevan i Ljubkan Remenjukan 
zmovinojs. Ne sillojn viäl'di i pejtti olgilojh éj ni ken muu, kuj 
Mikola.

- Tämä ka hyvä. Patronua nemetskolojh vintovkojh tože on?

- Patronua nemetskolojh vintovkojh éj ole. Émmä tojmittanut suaha.

- Ka, ej-bogu, ristikanzat! I ribautetah, i ribautetah, i ribautetah 
nijdä nemetskoloj vintovkoj, a čtoby ken-ni patronojs huolen pidäjs, 
ga sidä éj ole. Prodovol'stvijua on?

- Razvua on, lejbiä.

- Sidä mejl ičel kehnoh sah on. A slučajno pulemjottua: mijtutta
ni éj ole?

- Pulemjottua éj ole.

- Ka, ej-bogu, ristikanzat ollah! yhten juttyjzet, piénet lapset!  A
vié midä viruu podvodas?

Semjon i Mikola kallattih ollet. Ihmizet kačahtettih podvodah i
vajkkanajzina hejtettih šuapkat. Kuda ken risti sil'mät.

- Mejjan sovetskoj vluasti, - höl'mistyhyö, sanoj Semjon. - Mollemmat
miun svuatut. Molemmat miul kozittih i molemmat miuda zmovljajdih.  A
svuad'bas guljajja molemmil muga i éj puuttunut.  Hejl molemmil
puuttunut, éj-go miul. Karahtettih, kus päj ni liénöy, ne zlodeit i
rikottih kaj mejjan krest'janskoj élos.

A telegan ymbäri oli jo éj vijzi, a éj vähembiä nelliäkymmen hengié
pagolaista krest'juanua, kudamat kerryttih tänne éri volostilois i
kulis, kudamis izännöjdih gajdamakat i nemtsat, sidä varojn, čtoby
oružijan ke käes ruveta omua doljua puolistamah.

Vajkkanajzina, šuapkat, furažkat i šljomat hejtettynä, kajmattih 
hyö telegiä mečän sydämeh, kus sejzottih zemljankat i kattilojs 
kiéhuj kuleša, i sid lagevuol, nuoren duuban al, pandih muah
matrosa Tsarev i sel'skojn soviétan predsedatelja Remenjuk, a duubah
vuoldih hejjan nimet, rista i nuaglal lyödih matrosskoj šuapka.


Glava XXVII

Ruskiélojn znamenilojn al


Kezä loppihes. Mänös oli jal'-gimäjne kezän kuu - avgusta.

"Tovariš'at! - sanojhes Kievskojn gubernijan revoljutsionnolojn 
komitetojn i štuabojn sjezdan vozzvanijas Ukrainan rabočolojl i 
krest'juanojl avgustan keski čislojs. — Vijzi kuuda jarilleh päj 
ukrainskoj tsentral'noj Rada, kudamas oldih pravojt éserat i 
men'ševikat, ukrainan pomešikojn i kapitalistojn auttajat, kuččuj 
nemetskojt štykat i nijen avul hävitti Sovetskojn vluastin. Jo vijzi 
kuuda hyö herrutta piétäh Ukrainas, i kajken hejjan herrujnnan vijen 
kuun ajgah valuu raboče-krest'janskoj veri kapitalan toržestvan 
hyvyöksi, Täs ajjas on ruadaja rahvahal kiskottu Gindenburgan kannal 
tallattu Sovetskojn vluastin kaj revoljutsionnojt zavoevanijat.

"Mua on otettu krest'juanojl päj i uuvessah annettu pomešikojl.  Vähä
sidä: joga kyläh oldih työnnetyt gajdamatsko-žemetskojt karatel'nojt
otrjuadat, i hujjottomat pomešikat hejjan vuoh kiskotah jal'gimäjne
lejbä murujne i jal'gimäjne kopejka. Hyö sadah kerdah otettih ičel se,
min hejl päj Sovetskoj vluasti oli ottanut ruadaja rahvahan
gospodstvaén päjvién ajgah.

"Hejjan žuadnosti on täydymätöj, i täydymätöj on hejjan mesti".  

Rostovas päj Trojanovan valah i Kurskojs Džankojah i iélleh, juuri
Čjornojh mereh sah; Dnepra bat'kua myöte, hänen hilljajsta vellié
Donua myöte i virdajzua hänen vellié Dnestrua myöte; švedskolojn
kalmojn i skifskolojn kurganojn keskel; miélal vojettulojn,
piramidal'nolojn topolilojn i akatsijojn kuvahajzis olijojn hatojn
ymbäri; yksinäjzién stepnolojn tuulimelličöjn ymbäri; nijttämättömié
balkoj pitkin, kus puolen päjvän jal'geh, kuj kätkyös, maguau jugién
pil'vyön lilovoj kuvahajne, — sanal sanuon, ynnäh bohattua, leviédä i
čomua Ukrainua myöte ajganah teräh mändih villjat, kukitah, vallottih
päjvän čirotukses, pajnuttih, i terväh Ukrainan pellot lajjas lajdah
kattauvuttih olgizil kyhlähil, kaj Ukraina, kuj sil'mäl nägemätöj
pajmennanda mua, rubej losnimah vähenijan päjväjzen al.

No éj oldu ihastunuot ihmizet oman muan čomuol i bohattuol tänä
strašnojna vuodena. Kyl'vettih svobodnolojna, a urožaj kerätä pidi
rabojna".

"Nygöj Ukrainan ruadail varojn liéni sel'vä, mi hyö mänetettih
Sovetskojn vluastin keér, - sanottih iélleh sid že vozzvanijas.

"I rabočolojn i krest'juanojn syväjn uuvessah palau himol vediä
bor'bua Sovetskojn vluastin puoles, šturmal ottua ičel éndine 
revoljutsijan kriéposti. 

"Éj tänäpäj — huomena nemtsat viétäh kaj villjat krest'janskolojl
peldolojl päj.

"Villja jiäy vaj bohatojl. Villjakkahan Ukrainan rabočojt i keyhät 
krest'juanat kuolemah ruvetah näl'gäh, a pomešikat ruvetah markoj 
i kronoj lugemah krest'janskojn lejvän čottah. Kajkil pidäy olla
sel'vä, čto esli vié izännöjjah hos nedäli nemtsat i pomešikat 
Skoropadskojn glavana olles, - ga mejl väl'tämättä groziu näl'gäsurma.

"Nygöj ili ni konza!

"Nedälin peräs liénöy myöhä. Mejl pidäy pitkittämättä nostua massovoj
vosstanija, lähtié bojuh ruadaja rahvahan vragoj vastah. pajčči
čiéppilöj, mejl mänetettäviä ni midä éj ole. Ili myö, kuj rabat, kuj
žijvatat, rubiémma näl'gähizinä kuolemah, kuolemah muailman
buržuazijan likujčennan al, ili, muailman proletariatan ihalmoksi, myö
lykkiämmä mejjan kiskojat i zavojujčemma ruavon i svobodan tsarstvan -
Sovetskojn vluastin. Täh momentah jo zavodihes vosstanija pogostojs i
kylis"

Pergi rahvas getmana Skoropadskojn panskoloj pojgié Korostenjan
luo. Boguntsat Kievan luo i Šors yhtes bat'kan Boženkon ke
Černigovšinas navodittih užasa gajdamakojl i nemtsojl, kudamat
tahtottih ukrainskojda lejbiä i mettä opitella. Mogilev - Podol'skojs
severah päj Kukovkan, Tserebilovkan i Nemirtsan oblastis vosstajčči
kaksi tuhatta kyläläjstä éläiä. Sinä že yönä proskurovan luo viéri
rinnettä myöte alah poezda. Lubnojn tagana palettih pomešikojn kevot.

Nostih muan al päj piäs jalgojh sah mustat donbassan šahtjorat i
kačahtettih päjväjzeh valgiés viérautettulojl, vallottail sil'mil.

Luganskoj sliésari Klim Vorošilov, kudajn keviäl Zmievon luo toraj
vragojčn ke, nygöj keräj ičen ymbäri tukkunajzen armijan i bojun ke
matkaj Tsaritsynah oman drugan tovariša Stalinan ke yhtymistä varojn,
čtoby pädevän čuasun ajgah yhtes pergua zlodejloj.

I kus vaj ozuttauvuttih stepin piäl hänen päjvän pajstos vallonnuot i
pul'kil revitellyt znamenat, joga sijas hejl vastah tuldih rabočojt i
kyläläjzet.

Tuldih muan al päj i matkattih vastah rel'soj myöte päjväzen valgies
viérautetut šahtjorat. Matkattih, ribauttaen ičen peräs pulemjottoj i
vedäen povodojs krest'janskoloj hebojzié, mečäs élänyöt, juuri sil'mih
sah kazvanujzién tukkién ke i vijzi kuuda kylyn nägemättömät
partizanat. Matkattih ynnäh vzvodina nenavistnojn getmanskojn armijan
pagolajzet soldatat. Matkattih Kubanil i Donal päj i kazakat, nossuot
omua doljua puolistamah.
 
Matkattih i sejzatuttih nijen slavnolojn znamenojn al i ommeldih pojkki 
puolin šuapkoj ruskiét lentat.


Glava XXVIII

Venčajnda


Sid meččäjzes, kunne nuoren duuban al pandih muah matrosa Tsarev
i sel'skojn soviétan predsedatelja Remenjuk, nygöj jo pejttelih éj 
nelläkymmen hengié, a éli, kajkkejn vähembi, puolitojsta sadua hengié, 
eli éj lugié kahta otčajannojda akkua, kudamat éj tahtottu piästiä
lojtos ičes omiédah ukkoloj i tuldih sih že, yhtes lapsién i lambahién 
ke.

Tämä jo éj ollut piéni "pagolajzién šajkka, a hyvin vooružittu
povstančeskoj otrjuada oman štuaban, pohodnojn kuhnjan, pulemjotnojn
komandan, konnitsan i artillerijan ke.

Artillerijana oli gornoj puuška, kudaman mejjan bohatta partizanskoj
otrjuada vajhtoj mečäs sijričči matkannuon tojzen, keyhän
partizanskojn otrjuadan ke kahteh käzi puljomettah, nelläh nemetskojh
vintovkah, avstrijskojh palatkah i kuudeh funtah razvua.

Puuška oli édizittä rattahitta, zarjadnojtta juašikatta, i sih varojn
éj ollut ni yhtä patronua. No kävel'dih paginat, čto kaheksantojsta
virstan piäs, pesčany kyläs, yhtel ihmizel pogrebah on hauvattu
tukkunaine lotokka padiié patronoi, muga čto oli vara kujn-nigi
vaihtua i tämä lotokka.

Puuškal komandujčči Semjon Kotko. Hän opasti nuorié, vié vojnal
olemattomié brihoj panemah pritselua i kaččomah optičeskolojs priborojs.
Meččäjzes, nuoren duuban luo, brezentan al sejzottih nemtsojl suavut 
intendantskojt povozkat, dvukolkat, jauho i suahari huavot, tabakka
juašikat, karasina pučit. Esli ku éj oldajs mečän lajdah azetetut 
pulemjotat i puulojh sivotut hebojzet voennolojn sadulojn ke, ga 
kebiéh olis vojnut duumajja, čto tämä kävelija bakalejšikka levittči
oman laukkajzen. 

Nygöj meččäjne, kuj pidäy pozitsionnojn vojnan kajkkié praviloj myöte,
yhtistyj syvän logon i bokas päj nägymättömän kävely hovun ke.  Puus
sarvikkahan truban ke päjvän i yön istuj nabljudatelja. Zemljankah
hovun luo, faneri laudah himičeskojl karandašal kir'jutuksen ke
"Otrjuadan štuaba", oli polvillah Mikola Ivasenko kozurikkahas
saldatskojs furaškas korval i itku iänel ringuj Ériksonan polevojh
lefonah:

- Stjopa, sié miuda kuundelet-go? Nabljudatel'noj! Stjopa, sié miuda 
kuundelet-go? Nabljudatel'noj! Nabljudatel'noj! Ka nabljudatel'noi, 
nu siuda, tovessah, karu viégäh! 

No nabljudatel'noj éj vastannut.

Mikola kiroj "sen prokljatojn Ériksonan, čtoby hänel tojzel muailmal
muga paista", i läksi linijua proviérimah.

Sinä päjvänä otrjuadan štuaba tirpamatta vuotti konnojda razvedčikkua, 
kudajn oli pejtočči työnnetty podpol'nojn gubernskojn revkoman ke 
yhtevyön pidämistä varojn. Jo ammujn otrjuada oli valmis vystupajččemah. 
Éj täydynyt vaj artillerijua i tarkua  boevojda zaduaččua.
No vié männyöl nedälil gubernskoj revkoma tijjotti, čto otrjuadan ke
yhtistykseh varojn tulou Krasnojn armijan kebié batareja, kudajn oli
joudunut Ukrainah i vijzi kuuda puolistelihes germantsojs i getmantsojs 
Pridnestrov'jan meččié i lojttozié pograničnoloj uezdoj myöte.

Nygöj tämä vojbi ozuttauduo neverojatnojksi, no sih legendarnojh
ajgah, konza érähis krest'janskolojs talolojs, ajgauduj, oli hejnih 
pejtetyt, vuottaen omua čuassuo, nellän i puolen djujman gaubitsat 
täyven snarjuada komplektan ke, - ni midä kummahista ni ken täs éj
nähnyt.
  
Tälleh, artillerijas diélo éj sejzonut. Batarejan pidi tulla sil 
kerdua. Jal'gi diéloh vojnujs lyyvä i muga, yksién pulemjotojn ke.

Diélo sejzoj boevojn prikuazan periä. Kebiéh vojbi predstuavié ičel,
kuj tirpamatta ynnäh otrjuada vuotti konnojda razvedčikkua.  Sen
keskié nabljudatel'noj punkta éj vastannut ylen prostojn pričinän täh:
Nabljudatelja, istuen puus, pagizi nellätojsta vuodizen lajhan
ruskiétukkajzen nejčykkäjzen ke, kudajn kerras jiävihes mečän lajdah.

Hän oli jugién avgustovskojn pölyn sagiél slojal katettulojs ribulojs.
Pitkät palljahat jallat mustién, vereh sah satatettulojn varbahién ke
ozutettih, čto häi juoksi éj yhten kymmenizen virstua; higi virdaj
mustua neniä i luuhizié korvajuurié myöte. Suu, avaudunut, kuj kalal,
hengitti jugiésti. Vihannat sil'mät päjvän poltetul rožal
ozuttauvuttih počti valgejksi.

Esli éj olis ollut akkuratnoj sijččahine lenta ruskiéttavas kasas, éj
olis ollut pyörözä raudajne grebjonka očan piäl tukis, händä olis
suanut pidiä kyläläjzeksi pakiččijaksi.

- Piéty! — ringahti nabljudatelja.

- Sejzon, — vastaj tyttöjne.

- Lähene puun luo.

- Jo tulin.

- Sié midä mejjan meččäjzes ruat?

- Omua vellié éčin.

- Da sié miélis lijkujt, vaj midä? Mijtyt voj olla velli", konza täs
on pozitsija! Laputa jarilleh, kus päj tulit.

- A täs mijttujIne pozitsija on? gajdamatskoj vaj kyläläjne?

- Kyläläjne.

- Miul kyläläjne pozitsija i pidäy.

- Frosja?! - virki kerras Mikola, parahiksi täh ajgah tullut 
nabljudatel'njojn punktan luo. Nakaži miuda jumala, Fros'ka...

Hän, kiändyhyö meččäjzeh päj očin, ringahti: — Hej, Semjon! Lykkiä
orudija, — Mejjan luo Frosička tuli!

Hänen sanojn ke hän vej tyttöjzen tojzién luo. Frosja odva matkaj,
joga askeluol purren huulié.

Kergij Semjon vaj nähtä sizären, ku ozattomuon tojvotyus tuli miéleh.

- Terveh, Frosja. Midä siél tejl liéni? Mijttujne proisšestvija?—
sanoj Semjon, kaččoen Frosjan sil'mih.

- Kaj, slava bogu, vié hyvin, — vastaj Frosja, kačellen ymbäri
yöksynyzil sil'mil. - Tejl täs éj-gö ole ni kus vettä juuva?
Hän lujasti murčistuj, muga kuj varustauduen hirnumah, irvisti yhteh 
ličatut hambahuat, no éj hirnunut, i kerras hyrähti itkuh i särähti
piäs jalgoih sah.

- Hoj, ihmizet! Éj énämbi ole vägié tirpua, midä ne kirotut zlodejt 
mejjan piäl luaitah! Otettih kaj puhtahaksi, lejbiä palajsta ni
kunne éj jatetty. Ihmizet stepil matkatah — panojn villjua kabrastamah, — 
ga éj vojja matkata, nällän täh sorrutah muah. A gajdamakat hejs
dä prikluadojl nostetah i aetah, da vié nagretah. Ihmizet kaj piäl
päj lykittih i jal'gimäjne veša pertis bazaral viédih, čtoby kerätä
dengat Klembovskojl maksamista varojn. A kel dengua maksandah éj 
ollut, nijdä éj žiälejdy ni kedä — ni vanhua starikkua, ni piéndä
brihačujsta, ni najsta nänni lapsen ke. Juuri kajkkié aettih Klembovskojn
ékonomijan pihal, yksitellen kučuttih sarajh i siél pandih kagravärčin 
piäl, perrettih. Kaksi hengié piéttih käzis, kaksi — jallojs, yksi
piäs, a yksi sih sah pergi, kuni ihmine mängynnäs jo éj vajbunut. 
Pergi kedä sejbähäl, a kedä i šompalal. Hoj, Semjon, miun armas velli! 
Kaj mejl puhtahaksi otettih. Ni midä éj jatetty, i hebojzes vié kolmesadua 
karbovantsua maksuo pandih, a ku mejl dengua éj ollut, ga i mejdä 
muamon ke tože sih sarajh ribautettih i sejbähil perrettih, kuni
myö mängyžnnäs émmä vajbunut. Miuda vié, slava-bogu, éj hätkié lyödy
ku mié terväh mängynnäs vajbujén i iäni kähistyj. A mama, ku häi mängyö 
éj tahtonut, ga hätken händä perrettih i hänen piäl gajdamakat
nagrettih. Händä ynnäh nijšojksi suatettih, muga, čto häi énämbi éj voj
ruadua. I häi nygöj sauvajzen ke kävelöy volostié myöte kajkil 
dorogojl, ihmizil pakiččou, ken midä andau. I hänel ni ken éj anna, 
sentäh ku ičel éj ole midä syyvä. A Tkačenkon Sof'jua hänen tuattoh
miehel andau ičel pomešikka Klembovskojl.

Pimeni sil'mis Semjonal.

- Vuota! Iče-go Sof'ja tahtoj?

- Éj, tuattoh händä väes zastuaviu. Hän Sof'jan pogrebah pani i pidäy
siél tojsta nedälié. Männyttä päjviä vaste yöl mié hilljakkajzin
Tkačenkolojn pihal mänin — Son'kan ke avajmen loukos pagizin.  I hän
loukkojzes äjjal itki -i miul sanoj: "Hrista ruadi, — sanoj, — juokse,
Frosička, Semjonan luo, löyvä händä kus tahto i sano hänel, čto
zlodejt mejdä érotetah. Sano hänel, čto, vojbi olla, hän mius jo i
duuman hejtti, no mié hänen täh yölöjl én magua i ajvin duumajčen i
yhteh häneh varan pién, čto hän miuda piästäy. I vié sano hänel — anna
kijrehtäy".

- Konza liénöy svuad'ba?

- Nygöj, tänäpäj - illal mejjan kylän kirikös venčajmah ruvetah.

- Myö vié tämän kačomma! - ringahti Semjon i jo tahtoj pyörähtiä,
čtoby komandiran luo juosta, no sid jo i nägi iččiédäh händä yhtes
štuaban ke i kajkkié bojtsoj, kudamat vajkkanajzina sejzottih ymbäri.

—- tovariša komandira i tovarišat bojtsat, kuulitta-go työ tämän
kajken?

- Kuulimma.

- A kuj kuulitta, ga midä ba työ täh sah sejzotta i hebojzil sel'gäh 
éttä istoj? Tovariša komandira, Zinovij Petrovič, nosta otrjuada!

- Éj, Semjon. Gubrevkoman prikuazatta i artillerijatta otrjuadua
nostua éule pravua. Sen täh čto tämä otrjuada éj ole mejjan siun ke, a
se on kajken ruadaja rahvahan i énnen kajkkié sovetskojn
vluastin. Mojne on voinskoj distsiplina. Tämä siul, Kotko, kuj vanhal
saldatal, pidäy ičen hyvin éllendiä.

- Iznačit, vyjdiu muga, čto voinskojn distsiplinan peroä häviéy
miun oza? 

- Éj, Semjon, oman ozan puoles torua iče. Ota ljuboj brička mejjan
parkas, valljasta puara mijttumié tahtot heboloj, hot' kajkis
parahimmat, azeta pulemjotta patronojn ke. I jumalan ke. Mié tädä
vastah ni midä siul én sano.

I éj éhtinyt vié komandira piästä omah kurenih sah, ku meččäjzes päj
jo viuhkahti paras popovskoj brička valljastettu puarah parahié 
trofejnoloj hebozié.

Mikola i Frosja istuttih kozlil. Semjon, pajnuhuo pulemjotan luo
hypähteli taga istujmel. Skammine hänen iés poka vié oli tyh'ja i
ljubojh ajgah olis vojnut prijmié nellännen passažiran.

A päjväjne jo kaldeuduj puoles päjväs iélleh. Stepin tuuli vihel'di
korvis. I Semjonan trofejnolojl hebojzil vastah, korgiél peldolojn
piäl, har'jat levitettynä i lumen valgiét ryndähät pullistettuna
lennettih tyh'iä tajvasta myöte kočevojt pil'viparvet.

Päjväjne ynnäh hejttyj. Ka se livestyj lojttojzié kurganoj myöte i
kadoj stepin lajjan tuaksi.

Suslikka jal'gimäjzen kerran kačnahti omas norajz-es i niéžno rubej  
vihel'dämäh.

— Mikola, aja, älä žalejče! Anna hejl hyviä plettié!

— Mié én žalejče!

Vuahti valuj hebojzién turvis, lendi ylähäksi i istujhes steppih
bessmertnikojn piäl.

Ruskié tähti Mars ozuttihes tajvahal.

Sil že hovul, kuj lähti puolipäjvän jal'geh meččäjzes päj, viuhkahti 
brička pimiéh kyläh. Yksi vaj kirikkö sen keskel paloj ikkunojn
kuldajzil tulil. Rahvas papertil ohkahti, tunnustahuo Semjonan.  
hovus hyppäj bričkas päj limonkojn ke molemmis käzis.

— Venčajdih-go?

— Éj vié. Vasta vaj ku ženihan vastajmma.

Semjon mäni kirikköh i kerras nägi Sof'jan. Suoritettu monistojh i
lentojh, serpankal katettu piä, hän sejzoj nalojan iés Klembovskojn
rinnal. Ženiha oli ruskejs halatojs dolomanan ke i venzeljal čomennetun 
ljadunkan 1) ke lakujjun siären luo. 

1) Doloman i Ljadunka gusarskojn amunitsijan predmiétat. 

Oendaen ičen iés oman lazurnojn käen suabljah, a tojzel käel ličaten
rynnästä vaste boevojda gusarskojda furažkua, Klembovskij lämmähtytti 
polven i odva vähajzel kaldaj kajdua piädä, kudaman piäl kenen
liénöy käzi valgiés perčatkas pidi venčua.

Lugemattomién tuohuksién präčkäja räkki neprivičnojl tulel
keyhän kyläläjzen kirikön. Daže kajken nägija keldajzién sugahién 
treugol'nikas olija sil'mä i jumala Savaof kirikön kupolah
sin'kal pahaččajzeh risujdun tähti tajvahan keskel, — sel'giéh nävyttih 
Semjonal.

No énämbi hän ni midä éj nähnyt. Kaj muu händä varojn liéni igävän 
pruazdnikan yhteksi bezotčjotnojksi nävöksi.

- Son'ka, juokse miun luo! - mängähti Semjon, nostaen granuatan piän
piäl.

Sof'ja tojvot vaj tädä mändä i vuotteli. Särähtämättä i ringahtamatta, 
hän ruttojzeh pyörähti i, ähkien ihmizié, hyppäj Semjonal vastah.
hän juoksi Semjonan rinnal i tabaj hiémas.

- Vuota. Élä tarteliuvu, - tuskevuksis burahti Semjon. — Juokse
terväjzeh pihal mejjan bričkah.

Yksi kodvajne - i nejdiéne jo oli pihal. No yhtehine hölmistys projdi.
Semjonan piäl karahtettih. Semjon nägi lähil ičen luo Tkačenkon täyves
paradnojs formas. Forma tämä oli kummalline. Gajdamatskoj.  Nellä
georgievskojda ristua éndizelläh pojkin puolin viruttih rinnal.  Oldih
vanhan armijan pogonat, no vaj éj fel'dfebel'skojt, a — ofitserskojt,
kuldajzet, yhten tähtyön ke.

Semjon iski kyngäl Tkačenkuo ryndähié vaste i viuhkaj granuatal.

— Vardojččej, éjga -nijstiéksi luain! — ringahti hän.

Rahvas ryömähtettih Semjonas päj. Hän juoksi papertil i siél päj
seppo selälläh avattulojn uksién läbi täyttä vägié lykkäj granuatan 
jarilleh juuri kirikön keskel.

Kummallizel vozduhan tärähtyksel sammuttih tuohukset. Stjoklat pakuttih 
ruamojs. Tuohuksién piéttävä kirboj lattiél.
A Semjon jo oli bričkah hyppiämäs, kus, tavottahuo kohmesnnujzil käzil 
pulemjotan, viruj Sof'ja.

- Aja!

- Ajan!

Hebojzet lähtiéttih juoksemah.

Papertil pagolajzil jal'geh ruvettih paukkamah ammunnat. Pul'kat
tuulen vihellykses pajatettih počti kuulumatta.  Brička mäni pajan
kohtah. Iélleh avauduj steppi. I sil kodvajzel pajan taguada bričkal
vastah karahti joukko gajdamakkoj hebojzil selläs. Vrička
piéttyj. Semjon éj éhtinyt rabauduo, ku jo oli sorrettu muah i
sivottu. Kahten-kesken gajdamakat lejkottih šuaškojl vedo
nuorié. Kolmen veettih kozlil päj Mikolua, kudajn puolistelih
pletil. Höl'mistynyt Sof'ja lijkkumatta viruj pojkin puolin doro- gua,
vallottaen pimiés piäs pakkunuol serjankal. Vijen minutan projittuo
kaj oli lopittu.

I ni ken éj dogadinut Fros'kua.  Kuj vaj joukko gajdamakkoj iski pajan
taguada, tyttöjne hyppäj hovus bričkas päj i viéri puun juuril.

Trofejjunojt hebojzet, ribauttaen kijrehes lejkattuloj vedonu—orié,
matkattih hänes sijričči. Hän hijvoj yhten hebojzen luo, tabaj
har'jas, nouzi sel'gäh, viuhkaj kyynaspiälöjl, iski täyttä vägié
palljahil kandapiälöjl mahan al i kadoj pimiéh.

I plennoloj viédih kyläh.


Glava XXIX

Suudo


A tojzena päjvänä, éj noussut vié päjväjke, ku jo šljahal kylän 
taguana nouzi musta pölypilvvi. Täl kerral matkaj éj vaj nemetskoj 
pehotta i kavalerija, - nemetskoj gaubičnoj batareja mäel puolen 
virstan piäs kyläs päj hejttäydyj édizil kruugil päj.

I odva vaj stepin piäl briznittih päjväjzen énzimäjzet sugahat, ku
jo hrustalizes vozduhas sojtti voennoj truba.

- Nemtsat luaittih kymmenen gaubičnojda ammundua kyliä myöte. Vijzi
bombua, yksi yhten piäl, langettih Kotkon hozjajstvah, nostettih
se vozduhah i hävitettih muan piäl päj, vaj musta hauda jaj. Tojzet
vijzi bombua, yksi tojzen piäl, langettih Ivasenkon hozjajstvah, 
nostettih se vozduhah i tože hävitettih muan piäl päj, vaj musta 
hauda jaj.

I voennoj truba andoj otbojn.

A puolen päjvän lähil kyläh kahtel ékipažal, dragunojn ymbäröjdynä, 
ajoj nemetskoj suudo. 

Klembovskojn koin kattiéttomil pordahil pandih stola i nellä
stuulua. Stola katettih keral tuuvul sinizel suknal i levitettih sil
karandašat i bumuagat.

Stuulil istuuvuttih voenno-polevojn suuvon predsedatelja
ober-lejtenanta fon-Virhov, dokladčikka - prokurora gospodina Berens i
zašitnikka - agronomičeskoj ofitsera Lejtenanta Rumpel.

Nellännen stuulan zajmi perevodčikka, getmanan Skoropadskojn
zemledeljan ministerstvan činovnikka, gospodina Solov'ev. Hänen ojgié
käzi rippuj mustas kolmjo ag'jahizes pajkas. Kuj sulhajzen tuttava hän
oli kirikös i oli rijvitty vzryvan ajgah. Tämän täh häi otti kormanis
päj portsigaran i viritti papirosan hural käel.

Kaksi svideteljua oldih sid že. Piäh ruanittu rotmistra Klembovskij,
kiärittynä, viruj pohodnojl krovatil. Hänen rinnal sejzoj pystys
praporšikka Tkačenko — ynnälline i vredimätöj.

Kotko Semjonua i Ivasenko Mikolua viéttih konvojn al i sejzatettih 
suuvon édeh.

- Al'zo, — sanoj ober-lejtenanta fon-Virhov i kebiél lijkahtuksel 
azetti sil'mäh oman stjoklajzen.

- Ajgua kajmuamatta, — perevedi Solov'ev, pannen tabakkua suuh hural
käel.

Suudo kesti nellänneksen čuassuo.

- Ka vot mijtut on diélo, vellet, - sanoj lopuksi Solov'ev, nosten, i
lähendi sil'mién luo karandašal kir'jutetun bumuaga listan. -
Objavljajčemma prigovoran: "Krest'janina Semjon Kotko i krest'janina
Nikolaj Ivasenko napadinnas i nemetskojn časovojn tapannas - yksi,
oružijan zakonattoman pidämizen periä - kaksi i jumalan sluužinnan
ajgah kirikköh karahtannan periä, min ajgah käzigranuatan vzryval
oldih ruanittu rotmistra Klembovskij i zemledelijan ministerstvan
činovnikka Solov'ev, mi täyvellizesti podtverždajčehes svideteljojn
ozutuksil, a muga že iče suudittavina olijojn sanonnas, - germanskoj
voenno-polevoj suudo suudiu surma kaznih ammunnan kauti.  Prigovora
tuuva täytändäh kajken rahvahan iés kahten čuasun projdihuo.  Suuvon
predsedatelja ober-lejtenanta fon-Virhov. Kaj. Näendäh suate.

Ober-lejtenanta viuhkaj perčatkal. Semjonua i Mikolua suatettih
jarilleh sarajh.

- Nu, nygöj mié siuda vojn kyzyö, — vägeheze avuallen muurehtunujzié 
huulié, sanoj Mikola, konza hyö jiädih kahten i istuuvuttih olgilojl:
Ongo vié siul hengi rungas, vaj éj?

- Miun hengi jo nellännestojsta vuuves sah lähti ulgopuoleh, —
opitellen muhahtua, vastaj Semjon.

- A miul vié pyzyy sydämes, — burahti Mikola i kerras pani piän
Semjonavn hardejlojl. — Oj, jumala miun, jumala! Min-go mié arvelin
vié männyöl nedälil, čto éj jatä miuda éloh tänäpäj nemetskoj 
pul'ka! - i hän rubej itkemäh, ičekseh, kuj lapsi.

- Tsyts, — strogo sanoj Semjon. - Anna ihmizet éj tiétä. I
hän viéri päjn sarajn sejniä vaste, oendi pitkin olgilojl jallat i,
kohennettuo sellän tuaksi sivotut käet, pajattamah ylen äjjal i
sen ke yhtes igäviä ylen vanhua, nuorus vuozis sah tuttavua 
ukrainskojda pajuo: I

Bul u me-ene konjaka,
Bul konjaka-razbijžaka,
Bula šablja taj ružnitsa,
Taj divčina-čarivnitsja... I

Ajga éjstyj kummallizesti. Se hän viuhki énnen tiédämättömäl
bojkohuol, muga, čto jiädyj syväjn, se kerras sejzatteliuduj i
ripusteliuduj piän piäl kajkel omal kestämättömäl jugesvyöl.  Nenga
projdi yksi čuasu, i tojne čuasu oli loppumas.

Éj lojttojzena kyläs helähti voennoj truba.

Rämähti založka. Veräj avauduj. Gajdamatskojs šuapkas ruskién
piälystän ke tuli Tkačenko.

- Midä, Kotko, pajoloj pajattelet? - sanoj hän, Semjonan édeh
piéttyhyö. - Kijrehtä pajattua, éjga ajgua siul jo vähä jiäy.  Ni midä
hänel täh éj vastannut Semjon. Tkačenko projildi hänen iés puoleh
tojzeh, kuj frontan iés, i uuvessah piéttyj, silittäen kolmel sormel
usua.

- Ét tahto miun ke paista? Ylen hubelosti. Vojbi olla, siul miuh
näh midä-nigi on, a miul siuh näh ni midä éj ole. Žiäli miul on 
siuda, Kotko, siun jal'gimäjzenä čuasuna.

- Žalejčči hukka hevojsta, jatti vaj hännän da har'ja-n. Ej pie miul
sidä. Kabrasta nivelet, kus päj tulit, čtoby mié omana jalgimäjzenä
čuassuna én nägis siun paganua.

- Tuassen hubelojzeh durakka sié olet, Kotko, durakka. Kuj ajvin 
olit durakkana, muga durakkayna i lähtet nygöj pehotkojt vzvodan
édeh.

- Žiäli, čto ne zlodejt miul käet sivottih, burahti, kridžayttaen 
hambahié, Mikola. 

No Tkačenko häneh daže kohti éj kehannut kaččuo, vaj sen ke viäristi
sil'mié.

- I, esli tahtot, Kotko, mié siul vojn sanuo siun jal'gimäjzenä čuassuna, 
— jatkoj hän, — mis on siun kyläläjne uravus. Ét éllendänyt sié, Kotko, 
politikkua. Éj kejttänyt kattilajne. Sié hypähtit omis 
duumis lijjan korgiél. Himojtti siul kerras suaha kaj ozavus, mijttujne  
vaj ni on muailmas. Sil'mät siul, Kotko, ollah ylen ahnahat, a käet
vié sidä énämmäl, kuj haravat. Näjt sié čoman nejdizen i kerras že omil
luapojl häneh — tsop! i éj kejttänyt siun kattalajne, čto, vojbi olla, 
se nejdine on obrazovannojn ihmizen, siun neposredstvennojn načal'nikan, 
bohatta tytär, i hänes siul, bednjakal, éj liéne puarua. Sen jal'geh 
sié näjt kylläjzen klembovskojn hebojzen — i hyvän klembovskojn
muan i kerras gi nijdä omil holopskolojl luapojl — tsop! i éj kejttänyt 
siun kattilajne, čto tämä kylläjne hebojne i tämä hyvä
mua, i nämä uuvet sel'skohozjajstvennojt mašinat ollah mejjan -izännän, 
mejjan piäl tsuarin i jumalan pannuon gospodinae Klembovskojn svjašennoj, 
murendamatoj sobstvennosti. No i tämä ozuttauduj vähäksi siun ahnahil 
sil'mil i siun haravan juttyjzil käzil. Näjt iélleh sié, Kotko, vluastin; 
vluastin kajkkién piäl, kedä vaj on mual,
muan al, vees i merel; sié miéllyjt sih vluastih, i sié lähtit omahas
svuattulojn, razbojnikojn-bol'ševikojn luo, hejjaln deputatojén soviéttah 
i hejjän ke yhtes omil podlolojl käzil sen jumalallizen vluastin — tsop! I 
vot mih sah tämä kaj siun toj, Kotko. A miélevät ihmizet kuj ruatah? 
Ota miuda. Mié omua prisjagua svjato täytin. Mié
omis duumis ylen korgiél én hypännyt, a esli konza i hypähtin, ga pijn
tämän ičen tagana. Mié omua načal'stvua uvajkajčin. Mié viérasta 
svjašennojnda sobstvennostié vardejčin, kuj sil'män teriä. Mié sen
periä muokkua ihmizis prijmin. I mié sajn oman tahtonnan. A sié ét. 
Ken nygöj olet sié i ken olen mié? Mié nygöj sajn vernojn sluužban 
periä hänen sviétlostil sel'gié vel'možnojl panal Getmanal Skoropadskojl 
päj nämä ofitserskojt pogonat. Mié Son'kan annan dvorjaninan
tuaksi i iče dvorjaninaksi, andanou jumala, ajjan mugah liénen. A sié
tiédämättömäs hauvas happanet, kuj neče padali.

- Tyh'iä pagizet, — mängähti Semjon, hypäten pystyh, — tyh'iä pagizet,
kehno! Mié kalmas nouzen oman ozan puoles i luulojl rubién tejdä
madoloj hävittämäh!

Sid tojzen kerran kyläs heleydyj voennoj truba.

- Vähä siul jiäy, Kotko, vähä. Vojbi olla, i kymmeneh minuttah sah éj
täyvy. Prostiuvumma parembi ijaksi, kuj mejl jumala mejjan Isus
Hristos soviétujččou, ni midä tojne tojzen piäl imejmättä. Yhten
kerran sié miuda uvuažijt...

- Vot sillojn mié olin glavnoj durakka, konza uvuažijn.

- Tojzen kerran mié siuda uvuažijn. Kolmannen kerran tuassen sié
miuda uvuažijt...

- I tuassen olin durakka.  

- Nygöj mié siuda jal'gimäjzen kerran uvuažin. Kuuri, Kotko,
čtoby kois éj igäviä piéttäjs.

Tkačenko otti kormanis hobiézen portsigaran, saj siél päj papirosan i
oendi sen Semjonal, tahtoen panna suuh. No Semjon terväjzeh kiannal'di
piän.

- Éj pié! — kirgsaj! Semjon. — A kajkis siun sanojs, kehno, syllen
siun paganojh sil'mih. 

I Kotko syl'gi Tkačenkon sil'mih.

Tkačenko kiännäl'dih, pyyhkihes nenäpajkkajzel - i iski Semjonua olgapiäs 
piäličči nagajkal rožas pojkki.


Glava XXX

Zinovij Petrovič


Frosja stepis pojkki ajoj piétteliydymättä. 

Hän täyttä vägié kandapiälöjl pergi hevojsta, nadejččiuduen kuj
vojbi teriämbäh ajua otrjuadah sah i kyzyö abuo. No hän kyläs päj 
vijttätojésžta virstua éj ajanut, kuj stepil ozuttamvuttih tulet.
Täyttä nellistä troéfejnoj hebojne kandoj händä luagerih: Ymbäri
palettih pohodnojt robivot. Sejzottih édžizil krugil päj ottamattomat 
puuškat. Hebojne ihastuksis kuorzahti i piéttyj. Nejčykkäjzes ymbäril 
keräyvyttih ihmizet.

—Robivolojn tules äjjat litsat Frosjal ozuttauvuttih tuttaviksi. Yksi
sel'väh mujstutti hänel nabljudateljua, kudaman ke hän huondeksel pagizi 
meččäjzen rannas; tojne oli valettu otrjuadan komandira; kaksi akkua 
lapsjén ke käzivarzil i mustat lambahat, jallat sivottuna, povozkas
oldih sil'mién iés, kuj uni, kudajn ozuttauduj tojzen kerran,
Frosja hejttyj hebojzen selläs päj, burahti: "Täs tejl éj-go ni kus
ole vettä juodavaksi?", viéri muah i sil kerdua sih že i ujnoj.
Tämä tovessah oli se samajne povstančeskoj Otrjuada. Čuasun kuluttuo 
Semjonan lähtennän jal'geh tuli, lopul, razvedčikka, kudajn šuapkas
toj gubernskojn revkoman prikuazan vystuppié. Otrjuada pitkittämättä
vstuppi i vasta vaj ku yhtistyj sih éhtinyön batarejan ke.

Komandira kačahti lejkattulojh vedo nuorih, krähkähti, tabaj maguajan 
tyttöjzen kajnalojs i pani podvodah akkoj i lambahién ke. Sen
jal'geh lykkäj omil komandirskolojl hardejlojl burkan i nostatti
otrjuadan. 

Otrjuada éjstyj hilljajzeh i varovasti. Päjvän noustes se piéttyj.
logah, virstan sejččemen piäh kyläs päj. Yhtenä tänä yönä otrjuada
suureni kolme kerdajzesti. Kyläläjzet joga puoles päj lähtiéttih
steppih sil vastah hebojzién i oružijojn ke i pandih pojkki šuapkojs
ruskiét lentat. Nygöj otrjuadas oli jo éj vähembi kuj vijzi sadua
bojtsua, lugematta batarejtsoj.

Iél päj työnnetty razvedka käytteli kyläh i puolgen päjvän ajgah
tuli jarilleh. Se toj viéstin, čto Semjon i Mikola istutah, klembov-
skojn sarajh salvattuna, i vuotetah nemetskojda polevojda suuduo.

Suan hengié komandira azetti ojgiél flangal i suan hural. Suan työndi
syväl kiérdomatkal i käski ozuttauduo zlodejlojl kylas päj.
Batarejjan uuvel komandiral käski olla sen verran armahana azettua
omat pukalkat kuj vaj vojbi lähemmäksi i ambuo zlodejloj mytöe muga,
čtoby hejs hengi ullos lähtis. Ičel otti dostalit, sen täh čtoby
kajkkién bričkojn, pulemjotojn, akkojn i kuhnién ke piästä kyläh
frontal päj.

Kolmannen kerran kyläs helähti truba.

I kerras kolokol'njas päj helähti kellon sojtto. Ken ollou kijrehizen
otčajanijan ke pergi kirikön kelloh.

Tkačenko kuunnella hörkötti.

Sih ajgah madalali sarajn piäl vihellyksen ke lendi snarjuada i sil že
kodvijzel rebij keski pihal. Artilleristan korva éj vojnut hajrahtuo:
Löj russkoj kolmedjujmahine puuška. Tojne snarjuada ajgauduj kegoh,
sid nouzi sagié korvendaja savu. Sadan iänen viéhättävä ulvonda kuuluj
kyläs päj. Sen jal'geh tratatti pulemjotan lyhyt očeredi. Kolmas
snarjuada lendi sarajn piäl i langej klembovskojn katoksen
levoh. Tkačenko kyykistyj i hyppäj iäreh.

Kuuluj kijrehelline nemetskoj kavalerijskoj komanda. Nemetskoj
éskadrona ruagiéh ajoj pihal päj.

Palajas kevos ylen äjjal räkitti. Semjon i Mikola kačahtettih tojne
tojzeh -i varovasti läht iéttih sarajs päj. Časovoloj éj ollut. Piha
oli tyh'ja. Kellon lyöndä -éj vajkastunut ni kodvajzeksi.

Kergij vaj pamahtua énzimäjne orudija i stepin piäl räčkähti énzimäjne 
snarjuada, ku jo ojgiél i hural flangojl, tylas i frontal, kajkis
nelläs puoles päj, ulvonnan i vihellyksen ke juostih kyläh partizanskoit 
sotnjat.  

I iél kajkkié, bričkas bokalleh istuen, čirhistynyjzién usién ke i
raudajzis očkis, ajoj kyläh komandira Zinovij Petrovič, izändién
luaduh kiäriydynyt pölyn täh burkah.

Yhtistetty gajdamatsko-nemetskoj otrjuada otstyppi panikas.
Komendantskojt ékipažat odva piästih kyläs päj, vedäen iäreh
nemetskojn suuvon, a sen ke yhtes i rotmistra Klembovskojn.

A kirikön kello jatkoj zvonié i zvonié väzymättä, tojvot sih pergi
nečelovečeskojl väel i uprjamstval ruttoh miélis lijkkunut ponomari.
Kaksi najzién figurua viuhkettih kolokol'njas. Yksi pitkä lajha
staruha ribulojs i šalku selläs; tojne — nuori, ynnäh monistojs i
lentojs, sellän tagana losnijan serpjankan ke.

Nämä oldih Semjonan muamo i Sof'ja. Tavattuo yksi tojzen käzis, hyö
hengästymättä, kuj zavodnojt, lyödih kellon kiél'dä, ringuen täydeh
iäneh yhtä i samua:

— Puolistakkua, ihmizet! Puolistakkua, ihmizet! Puolistakkua!

Hejdä väen vuoh kiskallettih nuoras i ribautettih alah.

Énzimäjzet miéhet, tulluot bričkas pulemjotan ke klembovskojl 
pihal, rijčittih Semjona i Mikola. Hyö otettih bričkah omat kavonnuot
tovarišat, kudamié élävänä nähtä éj ni duumajdu, i lähtiéttih juoksul 
ajamah kirikön luo, kus Zinovij Petrovič sinä čuasuna jo azetti
stavkan i tartuj omah suvajttavah diéloh - prijmi plennoloj i 
trofejloj.

- Nu midä, geroj, sajt oman ozan? — kyzyj Zinovij Petrovič,
strogojsti kaččoen očkis piäličči Semjonah.

No ni midä éj éhtinyt vastata Semjon omal komandiral, sen täh ku
parahiksi sil kodvajzel dogadi oman muamon i Sof'jan, kudamat 
tungeuvuttih hänen luo joukos läbi. Hyö tuldih i piétyttih, lähil 
kačellen händä, užasan ke, kuj kummua.
  
- Oj, Semjon, — sanoj hilljakkajzeh Sof'ja, pyöritellen i mučerdaen
ryndähié vaste käzié, — oj, Semjon; miun suvajttava, élos olet, éj
tapettu...

- Häi hyppäj Semjonan luo, no Semjon, bokin kačahtahuo komandirah,
strogojldi lekahutti šokkaluuloj i sanoj:

- Ka vuota sié, radi boga, Sonja. Näet mié kak raz komandiran ke 
pagizen. Sejzatu poka muamon rinnal. Se ne akat! Hejjan täh
vaj yksi panikka, i muuda ni midä.

Siksi kodvajzekoi rahvas kaldeuduj kyl'geh, i vijzi brihua tuodih
komandiran édeh vasta vaj stepil tavattu praporšikka Tkačenko.

- Tämä mi dijvojn on? — sanoj komandira, kačellen Tkačenkuo piäs
jal'gojh sah. — A ju, ihmine, kiänny vähäjne, ozuttauvu rahvahal, —
vojbi olla, hyö siuda tunnetah i midä-nigi hyviä siuh näh sanotah.
Čtoby myö tiédäzimmä, kunne siuda tiäl päj työndiä — ojgiéh vaj-go
hurah puoleh.

- Voj lijgua éj punouduo, - sanoj Semjon. - Myö tämän kehnon
ke hyvin olemma tuttavat. Émmä yhtä kerdua nägeydynyt. Juuri éj 
ammujn, ollou čuasu projdinut, sid klembovskojs surman sarajs hän 
miun ke pagizi. Vié ruana turvas  

- Siun sovestin mugah, - sanoj Zinovij Petrovič. - Kuj sanot,
muga i luaimma. - Hurah vaj-go ojgiéh puoleh?

- Hurah, - sanoj Semjon.

Nämä sanat kuuli Tkačenko, pakkuj polvillah. No brihat tavotettih 
händä käzis i nostettih sejzuallah.

- Hurah, - sanoj Zinovij Petrovič.

Tkačenko viédih kirikön tuaksi.

Sof'ja käzil kattoj sil'mät i pyörähti sellin. Kirikön taguana
paukahti ammunda.

- Nygöj nenga, - sanoj Zinovij Petrovič omal štuabal: - Mejjan vojna
vié lojtos éj ole loppunut, a vasta zavodiuduu. Mié duumajčen, kuni
nemtsat éi kuonnuttu, pidäy puhtastua kylä i kohtinajzel matkal männä
Kodyma stantsijal, luadié hejl rauda dorogal neprijatnosti, čtoby
hejjan Germanijah sah éj mänis mejjan Ukrainan villja. A sié, Semjon,
kuni meijan artillerija muuttau pozitsijua, juokse i ozuttauvu
batarejn komandiran rasporjaženijah, éjga hän siél äjjal itköy hyvittä
navodčikojtta. Vuota. Vié éj kaj. Kaksi sanua siun akkojh näh. Hyö
vojjah istuuduo podvodah i olla tojzen rafrjuadan obozas, kus mejl jo,
slava tebe hospodi, nijdä otčajannoloj najzié on énämbi kuj
pidäy. Nygöj ispolnjaiče.


Glava XXXI

Matkaj saldatta frontal päj...



Puuškat sejzottih stepil vié keriämättömién villjan kyhlähién keskes.

Komandira käveli steppié myöte busol'jan ke kajnalos,levittäen
batarejn frontua. Tämä oli ramba ihmine mustis šarofarojs russkejn
srujolojn ke siäryksis i švedskojs kurtkas barhatnolojn
artillerijskolojn petlitsojn ke. Suuri ruskiéttava parda ozuttauduj
sivotuksi päjväjzen pajstol koričnevojh litsah valgién täplän ke sil
kohtal, kudamua pejtti kozuri. No stepis oli räkki, i batarejn
komandira pidi furažkua käes. Hänen valgiés, palljahaksi brejtys piäs
losnni päjväjne.

Kolme djujmahizién puuškién nägehyö Semjon oendauduj i vanhan
artillerijskojn privyčkan mugah kehnolleh hyppäj batarejnojn luo:

- Yhtistetyn partizanskojn otrjuadan tovariša komandiran prikuazua
myöte tuli tejjan rasporjaženijah bombardira-navodčikka Kotko.
Vesselä muhahtus viuhkahti batarejn komandiran nuoris golubolojs
silmis.

- Ylen hyvä, Semjon. Nengojzes kerras prijmi oma kolmas orudija.
Pritselan azettamista ét unohtanut?

- A työ ken mojne liénettä?

- Ken mojne liénen, én tijja, a nygöj nejdizet niäritetäh -
Samsonovaksi.  Da sié midä miun piäl kijristyjt? vaj-go miun parda
siul éj miél'dynyt?

- Volkoopredeljajušoj Samsonov! — mängähti Semjon.

- Häi samajne. Parda on čomevuoh näh. 

- A batareja?

- Se samajne. Kallis, polevoj, kolmedjujmahine.

- I miun orudija?

- Täs on.

- Ah sié, spuassu syöttäja! Ni mis miéros én duumajnnut täh
näh! Ringahti Semjon, pyhkien kämmenel sil'mié. — Nu midä sié 
sanot? Matkaj saldatta frontal päj, daj tuli jarilleh frontal!

- Mié ved' siul, čudakal, predlagajčin jiähä. Nu midä sié läksit?

- Kyl'vämäh.
  
- I midä bä, kyl'vit? 

- Kyl'vin.

- A rabiéstettih tojzet?

- Tojzet.

- Näet, mijttyöt ollah diélot. Nu olgah. A nygöj myö siun ke pujja
zavodimma. Sejzatu omahas orudijan luo. Ozuttauduu miul, čto ka tuoda
mägyččäjstä myöte mijttyöt-liénöy valljahuksis mejjan luo
laskeuvutah. — I Samsonov, panduo terväjzeh furažkan piäh, rängähti
miékojn iänel: — Batareja, bojuh! Pritsela sejččemekymmendä. 
Kohtinajzel navodkal. Nemetskojda gaubičnojda batarejua myöte 
granuatal!  Élä podkačajšče, Semjon. Kaksi patronua beglojda!

Viéri Semjon — olgapiä ratasta vaste — oman orudijan luo, i daže
syväjn hänel kyl'meni. Joga tähtyjzen, joga rijbovuksen šitas i
rattahas häi tundi i lugi, kuj muamo tundou i lugou joga krovijonkan
oman lapsen hibiél.

Ruttojzeh Semjon navedi orudijan, sydäj unitarnojn patronan 1), hlopni 
zatvoral i otti šnuras.

1) Unitarnojksi patronaksi sanotah semmojsta patronua, kudamas gil'za on
yhtistetty snarjuadan ke yhteh.

- Tulda!

Kyhläs ruskiéda tulda tupsahti hypähtynyös puuškas päj. Batareja
lykkäj kaksi patronua beglojda. Yhten — i sil jal'geh tojzen. Semjon
pritselah kačahti sil'mäl.

Kuuzi mustua puuda kazvoj muas päj, juuri nemetskojn batarejn édeh
énzimäjzen ammunnan jal'geh- i kuuzi mustua puuda muas ekazvoj juuri
nemetskojn batarejan tagah tojzen ammunnan jal'geh.

— Tulda!

I kuuzi mustua puuda kazvoj iče nemetskojs batarejas kolmannen
ammunnan jal'geh. Viuhkahtettih ylähäksi zarjadnolojn juašikojn
palajzet.  Viuhkahtettih rattahat. Sorruttih i bringeyvyttih viändä
nuorih segonuot, pagenijat hebojzet. Juoksi prisluga.

- Moločča, Semjon! Puj loppujzet. Kaksi patronua beglojda, Tulda!

A jo mägyččäjzel, kus  päj ni tule, ozuttaudunuol nemetskojl čiépil
vastah pirizi sada sual jal'geh, i iél kajkkié, bričkal, ajoj Zinovij
Petrovič, izännän luaduh kiäriydynyt mustah burkah. 

I tojne kerda tänäpäj puattih nemtsat. No, kuj ojgiéh sanoj Zinovij 
Petrovič, vojna oli lojttuona vié lopus päj, se vasta zavodihes.
Kaksi kuuda pidi vié nemtsoj lyyvä i frontas i tylas, i ojgiél 
flangal i hural päj, kuni hejs lopullizesti i ilmajzeksi ijaksi éj
puhtistettu Ukrainua. Rasskažié täh näh kajkkién podrobnostilojn ke
on éj poétan, a istorikan diélo.

Myö omah rasskuazah vojmma lizätä vaj sen, čto Zinovij Petrovičan 
otrjuada énzimäj muuttuj briguadaksi, i en jal'geh divizijaksi i
sluavan ke loppi oman nemetskojn kompanijan oktjabrjan kuun lopus, 
yhtyhyö kajkkineh Raboče-krest'janskojn Krasnojn armijan znamenojn al.
Tovariša Samsonovan batarej suureni divizionaksi; Semjon Kotko oli
naznuačittu yhten batarejn komandiraksi. Hän otti ičel vanhimmaksi
telefonistaksi oman drugan Mikola Ivasenkoj. Mi koskou akkojh, -
Sof'jah, Frosjah i Semjonan muamoh näh, — ga akat vié kodva aeldih 
otrjuadal jal'geh tojzen razrjuadan obozas. Tädä, tiéttävä, éj suanut 
ruadua ustavua myöte, no Zinovij Petrovič luadi isključenijan i uvuaži
Semjonua, ottaen vnimanijah hänen rohkevuon. Sid že tojzen razrjuadan  
obozas yheksännentojsta vuuven keski ajgah Sof'ja saj Semjonal pojjan.
Interventojn zviérilöjn luaduh muakatun sel'skojn soviétan énzimäjzen
predseduateljan i Semjonan énzimäjzen svuatun tovariša Remenjukan 
čestiksi sil pojjal pandih nimi - Trofim. 

Zaključenija


Projdi vähäjzettä kaksikymmen vuotta. Äjja kuččumatojnda gostjua
oletteli täs ajjas sovetskojs muas. Érähät hejs jo piästsih juuri
Moskovah sah. No ni ken éj piässyt švedojn i nemtsojn ozas.

Jo ammujn sid kyläs, kus konza-liénöy sejzoj Semjonan Kotkon keyhä hata, 
on suuri i bohatta kolhoza, a rukovoditeljana sid kolhozas on Mikola 
Ivasenko. I on sid bohatas i suures kolhozas obraztsovoj i znamenitoj
kajkel Sovetskojl Sojuzal svinarnja, a rukovodiu sil znamenitojl 
svinarnjal tovariša Ivasenkon mučoj — Efrosin'ja Fedorovna, ili prosto 
sanoen — Fros'ka.

I meččäjne sejzou omal sijal éj lojttuona kyläs päj. Jaj sih meččäjzeh
täh ajgah sah nuori duuba, kudaman al virutah Trofim Remenjukan i
hänen drugan matrosan Vasilij Tsarevan slavnojt luut. Hejjan nimet
kazveuvuttih kuorel, i jal'gié éj jiänyt nuaglajzes, kudamal konza-lié
oli duubah iskiétty matrossoj šuapka. No ihmizet nämä nimet tijetäh,
mujstellen nijdä pajolojs.

I nuori duuba lepettäy omil hambahikkahil lehtilöjl hilljajzen kalman
piäl. Myö sanomma - "nuori duuba". Se kuoli nuorena, muga i jaj
nuoreksi. Sentäh ku äjja ajgua pidäy duubal, čtoby vanhata. I mi se on
duubah varojn - kaksikymmen vuotta? A sluava gerojlojh näh i vovse ni
konza éj vanhane.

I vot, joga vuotta, keväel keérritäh vaj Spasskojs bašnjas helähtiä
kurantat, Krasnvojl plošadil pervomajskojda paradua prijmitäh tulou 
Oboronan narodnoj komissara, Sovetskojn Sojuzan maršala Klim
Vorošilov. Kaunehel kullan karvajzel hebojzel aelou hän vojskién iés
i luadiu tervehyön lij1kkumatta olijojl, tojvot kuj harmuas granitas
lejkattulojl tsuastilojl. Sid hän hejttyy hebojzel selläs päj, andau
ordinartsojl povodat i nouzou mavzolejn hural lajjal.

Siél päj, särizijas hilljazuos kaizou hänen ravié, sel'vä i kijrehtämätöj 
iäni:

— Mié, ruadajan rahvahan pojga...

I nuoret bojtsat sanotah hänen peräs prisjagan sanat - kijrehtämättä, 
sel'västi i lujah:

- Mié, ruadajan rahvahan pojga.

Semjon Fjodjorovič Kotko i hänen mučoj Sof'ja Nikanorovna sejzotah
mavzolejn luo ojgiél tribunal. Nostuo varbahuzil hyö kačellah 
naprjaženijan ke Proletarskojn divizijan nuorién bojtsién šerengah, čtoby
i hejjan keskes dogadié oma pojga. Hyö spetsial'no sidävarojn tuldih 
yhteksi päjväksi Zaporož'jas päj, kus Semjon Fjodorov rukovodiu 
aljuminievojn kombinatan zavodal.

Semjon Fjodorovič vähän muutuj, hos jareni i hänen mättähän juttyjzis 
kulmis losniu harmavus. Hänen piäs on nahkajne furažka, sinine 
läbikastumatoj pal'to, kudaman hän pani piäl, sentäh ku huondekses päj 
varusteliuduj vihjmumah. No siä sel'gej, liéni räkki, Semjon
Fjodorovič avaj pal'ton polat. Pidžakon rinnas nägyy Krasnojn Znamenin 
ordena, a käzivarrel rippuu keldajne samšitovoj savakko, kudajn
on männyönä vuodena Sočis ostettu. Sof'ja Nikanorovna on suorinnut
muga, kuj Zaporož'jas suoriutah kajkin éj ylen nuorret direktorojn 
najzet: hän on piénes fetrovojs šliäppäjzes i gabardinovojs pal'tos 
krolikan nahkahizen vorotnikan ke i manžetojn ke sidä že miéhua. Hän 
tože jareni, i tukis hänen tože, éj-éj, da i losnildau harmua tukka.
Sil'mién luo virutah hyvän tahtojzet kujvat ruppizet, no iče sil'mät 
ajvin ollah muga že nuoret, vypuklojt i višnevojt. 

- Oj, Semjon, — šupettau hän bojkkozeh, - juuri totta, mié näen.

Ka hän, ka. Tojzes šerengas nelläs huras päj. Nakaži miuda jumala.
Kačo! Vié hänen rinnal yksi juuri mojzes  šlemas i juuri mojzes gi
gimnastjorkas on, nu vaj juuri valgié blondina on, a mejjan Trofim on
kaštanovoj.

— Ej bogu, Sonja sié miuda udivljajčet. Kuj ba vojbi nengojzes bojtsién 
luvus dogadié yhten ihmizen, Elä konfuzi miuda rahvahan iés. Kačo 
paradah i parembi älä avua suuda.  Nu i kus ba, siuda myöte, on
Trofim? 

- Ka tual. Tojzes šerengas, nelläs lajjas päj.

- Se éj ole mejjan Trofim.

- A mié siul sanon, čto se on mejjan Trofim.

- Hyvä. Anna liénöy mejjan Trofim, esli siul muga pidäy, - hyväsanajzeh 
sanou Semjon, ličaten šokkaluuloj.

- A plošajdié myöte katkonajzena, raviéna hengähtyksenä viéröy:

- Mié, ruadajan rahvahan pojga...

I hengähtys tämä kaizou joga sijas.

"Mié, ruadajan rahvahan pojga..." juristäh mavzolejn zerkal'nojt
plitat, kus ojgiél lajjal saldatskojs suknas luaitus jariés pal'tos,
kajkes omas surovojs i hyväs prostohuos sejzou, prinimajen prisjagua,
- Stalin.

"Mié, ruadajan rahvahan pojga..." sanotah Kremljan harmuat sejnät.
"Mié, ruadajan rahvahan pojga..." zvoniu Mininan i Požarskojn bronza.
"Mié, ruadajan rahvahan pojga..." pajattau särähytetty vozduha... 
"Mié objazujččivun rabočojn i krest'janskojn pravitel'stvan énzimäjzen 
kučunnan mugah lähtié puolistamah Sovetskolojn sotsialističeskolojn
respublikojn sojuzua kajkis opasnostilojs i kajkkién vragojn pokušenijojs 
i bor'bas Sovetskolojn sotsialističeskolojn respublikojn sojuzan puoles, 
sotsializman diélon i rahvahan vellehyön puoles éj žalejja ni omié vägilöj, 
ni iče élosta".

- Mié — ruadajan rahvahan pojga!...