Martti Penttonen "Karjalazil očkil, v.2" (tiivistelmä) Kirja on kirjoitettu karjalaksi, koska karjala on äidinkieleni (virallisestikin) ja kirja käsittelee karjalan kieltä. Tarkemmin sanoen, ei ole yhtä virallista karjalan kieltä, vaan käytetty kieli on lähinnä livviä eli aunuksenkarjalaa. "Selkärangassani" minulla on sekoitus äidin murteesta, joka on varsinaiskarjalan Suistamon Hovinahon murre, ja isän murteesta, varsinaiskarjalan Suistamon Muuannon Kylmänsellän murre. Kirja on kirjoitettu karjalaksi myös siksi, että se osoittaa karjalan kielen pätevyyden tieteelliseen kirjoittamiseen. Kotkadjärveläisen opettajan/kirjailijan sanoin: "Karjalan kieli pädöy, ku iče pädenemmö". Kirjan nimi "Karjalazil očkil" tarkoittaa suomeksi "Karjalaisilla silmälaseilla" siksi, että Karjalasta kirjoittaessaan suomalaiset katsovat Karjalaa suomalaisilla silmälaseilla ja venäläiset venäläisillä, jotka vääristävät kotiinpäin. Tätä kirjaa kirjoittaessa olen etsinyt todenmukaista tietoa, sikäli kuin sellaista löytyy. Luku luvulta kirja sisältää seuraavia asioita: Lugu 1. Omat očkat. Vuosi sitten, kun suunnittelin "Karjalazil očkil" kirjan päivittämistä, eräs salmilaisten evakkojen lapsi, suomen kielen opettaja emerita, yllytti kirjoittamaan muistelmat. Vastasin, että en kirjoita. Kirjoitin kuitenkin 4-sivuiset "mustelmat" omasta motiivistani, ihmisoikeuksien näkökulmasta. Ja tavallaan 3000-vuotiset muistelmat karjalaisten elämästä. Lugu 2. Migraciet Päivännouzu-Europas (Kansainvaellukset Itä-Euroopassa) Vaikka sotaisten nomadien vaellukset Pontisella arolla eivät suoraan vaikuttaneet uralilaisten kielisukulaisten elämään, epäsuorasti ne vaikuttivat heidän/meidän tulevaan kohtaloon. Pontinen aro ulottuu Mustan (=Pontus) meren länsipäästä Kaspian meren koillispuolelle, sieltä Kazakstanin arolle da Altaivuorten taakse Mongolian arolle. Pontisella arolla vuosien 1000 eaa ja 1000 jaa valta vaihtui tiheään. Vuoden 0 aikoihin baltit ja slaavit elivät Polesiassa (Itämeren ja Mustan meren välissä). Mistä ja milloin sinne tulivat, ei ole tietoa? Baltit elivät rauhallisemmilla alueilla lähempänä Itämerta, mutta slaavit saivat kokea nomadien valloitukset (kimmerit, skyytit, sarmanit, hunnit, avarit, bolgarit, kasarit, petsenegit, madjarit, kumanit, ...) Vuoden 1000 eaa tienoilla osa Volgan mutkan tienoilla eläneistä uralilaisista sukukansoista lähti kohti Itämerta, toiset kohti Laatokkaa. Vuoteen 0 mennessä länteen lähteneet, tulevat Itämeren suomalaiset, saavuttivat Itämeren ja Suomen lounaisrannikon. Saamelaiset olivat jo Suomessa ja tšuudeja eli Laatokan, Äänisen ja Valkeajärven tienoilla. Vuoteen 500 jaa mennessä slaavit olivat jo harjoitelleet sotimista nomadien kanssa ja aloittivat oman laajenemisen joka suuntaan. Vuoteen 1000 mennessä slaavit (sloveenit) olivat jo edenneet Ilmajärvelle, jossa jo oli suomalais-ugrilaista asutusta. Sinne perustettiin Novgorodin valtio. 1200-luvulla slaavien laajeneminen hidastui, kun mongolit miehittivät keskisen Euraasian Tyynelta valtamereltä Ääniseen, Laatokkaan ja Ilmajärveen saakka. Mongolian valta ei jäänyt pysyväksi vaan vähitellen he väsyivät ja hävisivät vahvistuneelle Moskovan ruhtinaalle vuonna 1480. 1600-vuosisataan mennessä Volgan (=valkea) länsi- ja eteläpuoli, mm. sukukansat mordvalaiset, marit, merjalaiset, muromalaiset ja mešerät olivat Venäjän vallassa. Historiallisesti merkittävä oli viikinkiaika (oikeastaan varjagiaika) n. 800-1050 jaa. Novgorodin, Kiovan ja Moskovan tsaarit olivat varjagien sukua. Iivana IV "Julma" (1538-1584) oli viimeinen varjagitsaari. Lugu 3. Valdivot tuldih Karjalah. Vuonna 1054 taivaalle ilmestyi kirkas tähti, joka näkyi päivälläkin. Nykyisin se on nimetty supernovaksi SN1054 ja se näkyy taivaalla vieläkin Ravun tähtisumuna. Se ennusti pahaa, joka toteutuikin karjalaisille pari sataa vuotta myöhemmin. Kristillinen kirkko jakautui 1054 kahdeksi toisilleen vihamieliseksi kirkoksi. Karjalaiset olivat päässeet Baltiaan ja edelleen Suomeen. Tulevat karjalaiset saapuivat Laatokan rannoille noin 700 jaa ja vuosisatojen myötä levisivät sieltä koilliseen (Savoon), Laatokan ympärille ja pohjoiseen ennen kuin, ennen kuin slaavit saavuttivat Laatokan. ennen slaavien ekspansiota. Varjagiaika oli Karjalan vahvistumisen aikaa. Ristiretkien aika, joka tavallaan on jatkunut nykyaikaan asti, oli valtioiden muodostuksen ja miekkalähetyksen aikaa. 1200-luvulla Ruotsi aloitti ristiretket itään ja Novgorod pohjoiseen. Tästä lähtien Karjala on ollut idän ja lännen sotatanner. Kesällä 2023 Karjalan Tasavallan päämies Parfentšikov selitti Venäjän turvallisuusneuvoston sihteerille Patruševille, että 2027 on Karjalassa juhlavuosi. "Silloin tulee täyteen 800 vuotta siitä, kun Jaroslav Vsevolodovitš kastoi kaikki karjalaiset. Siitä lähtien tämä maa on meidän." Siihen asti se oli karjalaisten, vuodesta 1617 vuoteen 1721 Ruotsin, vuodesta 1917 puoliksi Suomen ja Venäjän. Vuodet 1809-1917 karjalaiset elivät yhdessä maassa. Karjalassa se oli rauhan aikaa Lugu 4. Kielipolitiekkua voinien välis. Suomen kielelle Suomen liittäminen Venäjään ikäänkuin sattumalta oli onnekas tapahtuma. Ennen sitä suomi oli kuoleva kieli, joka tulisi vaihtumaan ruotsiksi. Liitoksen jälkeen ensimmäiset tsaarit olivat liberaalisia Suomea kohtaan. Irtoaminen Ruotsista ja kansallisromantiikka saivat yläluokan vaihtamaan ruotsin kielen tilalle suomen kielen. Suomalaisille fennomaaneille karjalainen oli Rousseaun sanoin "jalo villi" eikä mieleenkään tullut, että sisarkansalla karjalaisilla oli oma kieli ja kulttuuri. Oli kuitenkin joitakin lingvistejä ja kansatieteilijöitä, jotka ymmärsivät eron. 1800-luvun loppua kohti Venäjän kansallisuuspolitiikka kääntyi Suomen erioikeuksia vastaan. Suomea piti ruveta venäläistämään. Karjala oli koko autonomian ajan pyhää Venäjän maata. "Onneksi" imperialistinen tsaari Nikolai II arvioi voimansa väärin liittyessään ensimmäiseen maailmansotaan ja joutui eroamaan. Uuden bolshevikkivallan sotiessa monella rintamalla, se taipui myöntämään Suomelle itsenäisyyden. Karjalaisille 1900-luku oli mahdollisuuksien ja mahdollisuuksien menetyksen vuosisata. Tarton rauhanneuvottelussa Suomen ja Venäjän välillä Suomen neuvottelijoin mielessä oli liittää Itä-Karjala Suomeen. Olihan siellä runsaasti metsiä ja muita käyttämättömiä luonnovaroja. Liittämällä Karjala Suomeen saataisiin Suomelle selkeä kolmen kannaksen raja: Suomenlahdelta Laatokalle, Ääniselle ja Vienan mereen. Rauhanneuvottelija Väinö Voionmaa kysyi, eikö pitäisi kysyä karjalaisilta, mihin valtioon he itse tahtovat kuulua ja mitä kieltä puhua. Tähän Paasikivi vastasi: "Köyhä ja vähälukuinen (140 tuhatta karjalaista ja 40 tuhatta venäläistä) ei kykene kehittämään omaperäistä kulttuuria. Oliko tarkoitus säilyttää karjalan kieli kouluissa tai jopa perustaa yliopisto?" Edelleen Paasikivi toteaa, että "entiseen valtioyhteyteen jäädessään karjalaiset ovat tuhoon tuomittuja. Jos Venäjään, niin sinne sortuvat". Suomalaisten tahdosta rauhansopimukseen liitettiin venäjänkielinen pöytäkirja, jossa luvataan, että Itä-Karjalassa hallinnon, lainsäädännön ja opetuksen kieli on paikallisen väestön kieli. Ei arvattu, mitä se tarkoitti. Samaan aikaan toisaalla: Kun punaisten tappio näytti varmalta, Edvard Gylling, filosofian tohtori ja tilastotieteen dosentti, kansanedustaja ja Puna-Suomen talousministeri, piileskeli ensin Viipurissa ja siirtyi sitten Tukholmaan, jossa hän toimi SKP:n toimiston johtajana. Hän teki Leninille ehdotuksen Karjalan työkansan kommuunista. Lenin uskoi Gyllingia da kommuuni perustettiin samaan aikaan kuin Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhanneuvottelut Tartossa alkoivat. Gyllingin hallinto määritteli paikallisen väestön kieleksi suomalais-karjalaisen kielen, ts. suomen kielen, vaikka väestöstä vain yksi prosentti oli suomenkielisiä. Karjalaisissa kouluissa ruvettiin opettamaan suomen kieltä ja muita aineita suomeksi. 1920-luvulla eniten karjalankielisiä oli Tverin alueella, 140 tuhatta. Petroskoin suomalainen hallinto halusi assimiloida heidätkin suomenkieliseksi, mutta tverinkarjalainen väestö ei sitä hyväksynyt, vaan pietarilainen professori Dmitrii Bubrih kutsuttiin laatimaan kirjakieli tverinkarjalaisille. Vallankumouksen jälkeen Leninin hallinto oli myötämielinen tsaarin sortamille vähemmistöille, jotka se tahtoi puolelleen kansalaissodan epävarmassa tilanteessa. 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa yli sata vähemmistöä sai kirjakielen ja koulun oppikirjat omalla kielellä. Tverin alueella noin vuoteen 1932 mennessä oli määritelty latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettu karjalan kirjakieli ja laadittu perusopetuksen oppikirjat. Tverin kieliprojekti ei kuitenkaan ollut menestys, sillä vuosikymmenen puoliväliin mennessä Stalinin kielipolitiikka oli jo kääntynyt vähemmistökieliä vastaan. Vuonna 1935 Karjalan autonomisen neuvostotasavallan suomenkielinen johto erotettiin ja 1938 Gylling ja muita suomelaisia johtajia teloitettiin. Vuonna 1937 Karjalan paikalliseksi kieleksi määriteltiinkin karjala, ts. karjalan kielestä tuli virallinen kieli venäjän rinnalle. Suomi menetti virallisen kielen statuksen. Taas tarvittiin Bubrihia laatimaan karjalaisille kirjakieli, tällä kertaa kyrillisillä kirjaimilla kirjoitettu, ja sen piti olla yhteinen kaikille karjalaisille, niin Karjalassa kuin Tverissä. Oppikirjoja ruvettiin painamaan, mutta poliittinen riitely yhtenäisestä karjalan kielestä kiihtyi. Bubrihia syytettiin siitä että hänen kielioppinsa muistutti liikaa suomen kielioppia. Miksi karjalan kieliopissa on 12 sijaa, kun venäjän kieliopissa on vain neljä. Puoli vuotta yleisesti hyväksytyn kieliopin laadinnan jälkeen Bubrih tuomittiin kuolemaan Suomen agenttina. Tuomiota ei heti toimeenpantu vaan vuoden päästä tuomio todettiin vääräksi ja hän pääsi vankilasta. Talvisodan aloitettuaan Neuvostoliitto antoi Karjalan lahjaksi "Suomen Kansantasavallalle". Propagandatemppu ei uponnut Suomen Tasavallan asukkaisiin. Vuonna 1940 talvisodan jälkeen karjalan kieli menetti virallisen kielen statuksen tarpeettomana ja suomesta tuli taas virallinen kieli mahdollisia tulevia tarpeita varten. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton kielipolitiikka kääntyi vähemmistökieliä vastaan ja se keskittyi venäjänkielisen neuvostoihmisen laadintaan. Lugu 5. Volgan mutkas Nygy-Karjalah. Tämä luku on yhteenveto matkasta Volgan mutkasta Karjalaan ja nykyaikaan. Toisen maailman sodan jälkeen haave karjalan kielestä paloi pienellä liekillä. Neuvostoliiton loppu nostatti Venäjän Karjalassa toiveita karjalan kielen virallisesta statuksesta. Into kuitenkin laantui, kun lakiesitys virallisesta karjalan kielestä kaatui parlamentissa äänin kaksikin kertaa. Äänestyksen tulos oli täpärä ja ilman karjalaisten riitelyä laki kirjakielesta olisi ehkä voinut tulla hyväksytyksi. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Suomen karjalaiset pääsivät taas käymään Karjalassa entisellä kotiseudullaan ja kielen asema nousi keskusteluun ja riitelyn aiheeksi. 1900-luvulla karjalaa puhuvien karjalaisten luku pieneni karkeasti arvioiden kymmenes osaan. Samaan aikaan Karjalan "kirjakielien" luku kasvoi nollasta viiteen. On mistä riidellä. Luku 6. Kielen piendäs Luku käsittelee kansainvälisiä sopimuksia kielivähemmistöjen oikeuksista, karjalan kielen tilaa Suomessa ja Karjalan tasavallassa, ja elvytystoimintaa. ELDIA-projektissa karjalan kielen tila molemmilla puolilla rajaa osoittautui vakavasti uhanalaiseksi. Luvussa myös esitellään, miten murteiden erilaisuutta/samanlaisuutta voidaan algoritmisesti vertailla. Lugu 7. Kirjutukset Luvun tarkoituksena on osoittaa, miten karjalan kieli soveltuu nykyaikaiseen tieteelliseen kirjoittamiseen. Esimerkkitekstit koskevat tietojenkäsittelytiedettä: algoritmeja, tietoturvaa ja tekoälyä, jotka liittyvät kirjoittajan omaan uraan. Joka ammatissa tarvitaan sen alan fakkikieltä, jonka kehittämisessä tarvitaan sen alan ammattilaisia. Lugu 8. Pahoiellendetyt sanat Tässä luvussa luetellaan poliittisesti kuormitettuja sanoja, joita poliitikot tarkoituksellisesti väärinkäyttävät propagandassaan. Lugu 9. Liittehet Luku sisältää YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja Euroopan Neuvoston Alueellisten ja vähemmistökielien peruskirjan. Ne on tarkoitettu valtioiden lainsäädäntöjen ohjeeksi. Vaikka ne on universaalisesti hyväksytty, valtioiden on ollut vaikea hyväksyä omassa maassa.