Tilain antikvarilaukas 30 jeurol moizen kniigan. Kui nimi sanou, virtty on mondu luaduu: "Hatš, hatš harakka! Tule minul mutšoiks'; lihal syötän, siivel katan, kallivol magaitan." Kopiruičen täh pitkembängi kerdomukseh. En tiijä, opastummogo sit nimidä ga hyviä kerdomustu ainos maksau lugie:Rahvahan kandeleh
Karjalan lauluo, virttä, soarnoa da tieduo
azetelluh E.V. Ahtia
Painattanuh Karjalan Kansalaisliitonn Itä-Karjalan Komitea Viiburis 1922, 141s.
METŠÄN OTETTU TYTÖI.
Oli miehel a naizeL seitšen lasta. Tytöilapsi työttih vastoi kastamah lambih; se sinne hätkestyi. Moamah sanoi kois: "Hänen mettšä kui ottas!" I hänen otti. Nu sid enzi päivis tarittih syyvä logoa da regeä. Häi siel oli vuotta viizi, kazvoi siel metšäs tobjakse neidizekse.
Sid hänel neidizel kazvoi kodilaine vel'l'i tobjakse brihakse, häi rodih mettšämies. Häi kävyi mettšäh ainos piššalin ker; hänelleh ižä emä kyzytäh: "Etgo näe metšän kävves, on sinul sizär siel?" Velli sanov toatal da moamal: "En minä näe ni kedä metšäs; no mintäh työ, tuatto da moamo, etto sano minul, on metšäs sizär peittolaizena?" - "Etgo sinä vie ole tiedänyh täh aigah sah, gu on sinul sizär metšäs? - "En minä tiedänyh, tämän aigoa etto sano minul, mettšämiehel."
Jälles sidä, se pagin kui paistih, lähti sen neidizen vel'l'i mettšäh. Kävelöv yheksä yödy puustil metšil, kus ni linnut lennetä, kalat atattši uija. Yheksändekse yökse puutui d'ogirandah, d'ogirannas lähti yläh virroin matkoamah; tuli pertti vastah, oli vereät salvas. Häi seizatui pertin vereän toakse, duumaittši, avatago veräi, vai ei avata: "Olen minä kävellyh tämän aigoa nämil moaloil, en ole ni kus midä nähnyh, kui tämän pertin löyvin, i täs pertis ei kuulu eläjeä ni kedä. Duumaittši: "Menizin minä täh yökse, rodinehgo hyvä jälgi vai surma rodineh?
Rubei malittuo pagizemah, kolottimah vereädä. Sielpäi kirgai: "Kui malittuo pagizet, en laske yökse, a kui et pagize malittuo, ga lasken." Häi ei ruvennuh malittuo pagizemah, vereät avavuttih. Meni pertin sydämeh, vereät salbavuttih. Ni kedä ei ole pertis; heitti piššalin voarnah da šallun, oli šallus linduo. Söi leibeä palaizen ildaizekse i rubei moate. Duumaittši: "Mis kohtie minä nygöi ollen, huondeksel peässengo täs kohtie eäres?" Uinoi moate, i varoa ni midä enämbi.
Vähäizen aigoa magai; rubei tšupus vangumah. Häi otti, nouzi magoamas, stautšan otti pertis, meni, vettä toi joves i vettä lykkii vagujal peäl sih tšuppuh; vähendi vagundoa. Häi vie toizen kerran toi vettä da sinne lykkäi vähendi i vangundoa. Toi kolmanden kerran vettä; i heitti vangundan. Uinoi moata mettšämies.
Nouzi huondeksel magoanas, päivä rodih valgei. Katšahtih: neidine seizou rinnal šulkkuizis sovis, i uzla tobja soboa. Lähti mettšämies pihal, d'ogirandah meni, i n'eidine tuli jälgeh; mettšämies pezi silmät da risti silmät. Meni perttih järilleh i otti šallun, piššalin, lähti matkoamah kodih, n'eidine jälles.
Tuldih kodih. Mettšämies heitti piššalin sinttšoih voarnah da šallun, risti perttih mendyö silmät, dai n'eidine risti silmät. Sanov briha: "Terveh toatal, terveh moamal!" I n'eidine sanov: "Terveh toatto, terveh moamo!" Rubei toattah da moamah n'eidizel silmih kattšomah, itkemäh ruvettih ylen äijäl, lattiel unohtettihes, muistamattomakse itkiettih. Briha istui lautšal da katšoi: "Hoi moamo, eigo tämä ole minun sizär?" - "Se on, poiga."